27. Paluumatka Ateenan kautta Helsinkiin (kahdeksastoista päivä)

 Kello on 04 aamuyöllä kun Susivuoret heräävät. Hyvin pian lähdetään kentälle, kaikki onkin valmiina. Ulkona on tietysti pimeää. 

Tavarat saadaan matkaan ja emännälle jätetään Suomi-tuliaisena pussillinen Marianne-karkkeja. Lentokentälle on matkaa ehkä 500 metriä, joten kohta Susivuoret pääsevät jo check-iniin. Se menee nopeasti. 

Turvatarkastuskin on helppo ja pian kaksikko on odottamassa pääsyä Ateenan-koneeseen.

Lennolla päivä on valjennut sen verran, että saaria näkyy. Nytkin saadaan vettä ja kahviakin olisi tarjolla. Joku keksi taisi tälläkin lennolla tulla evääksi. Lentoaikahan on suurin piirtein 45 minuuttia. Susivuoret ovat nukkuneet muutaman tunnin ja juoneet viiniä vielä illalla, joten aamuhämärän ensimmäinen lento menee aika sumuisena mielikuvien puolesta.

Ateenaan päästään helposti ja tälläkin kertaa lähtöportti on hyvin lähellä saapumisaluetta. Suomalaisia alkaa näkyä ja kuulua siellä täällä. Tämäkin lento on Aegeanin. 

Helsingin-lennosta merkittävin tieto on se, että Susivuoret eivät pääse ikkunapaikalle, vaan siinä istuu pitkä kreikkalaistyttö. Ulkona ei kuitenkaan näy mitään, sillä siellä on jonkinalaista utua hyvin korkeallakin ja maa on pilvessä. Susivuoret ehtivät saada ruuat ja juomat, kun turbulenssi alkaa. Sitä jatkuu koko loppumatkan ja väki ei saa ruokia ja juomia muualla koneessa. Turbulenssi ei ole pahaa, mutta se on aika jatkuvaa ja ärsyttävää.

Vilho on sitä mieltä, että syynä tähän ovat myrskyjen hännät, jotka ovat sapuneet Britanniasta Ranskan ja Espanjan rannikoille ja kohti Pohjolaa. Näistä on mediassa puhuttu jo pitkään, lopulta myrskyt eivät Suomeen asti kantaneet, mutta taitavat osua vielä tälle reitille. Kapteeni ei edes yritä väistää turbulenssia tai vaihtaa korkeutta, ilmeisesti sitä ei pääse siis pakoon.

Paluu Suomeen menee kuitenkin hyvin. Vantaalla Susivuoret pääsevät pian myös lentokentältä junaan ja sitten kotiinsa. Kotonakin on kaikki kunnossa ja päivä on vasta nuori. Paljon ehtii, kun aloittaa aamulla kello 04. Nyt menossa on perjantai, totuttelu Suomeen ja pitäähän loman jälkeen vähän levätäkin. Onneksi on viikonloppu.

26. Paratiisista Paradeisiin - Susivuoret lähestyvät lentokenttää (seitsemästoista päivä)

 Kello lienee 1130 kun isäntä tulee talolle. Vilho on jo ajanut autonsa lastattuna kadulle ja vienyt roskia. Kaikki on valmista. Ainoastaan telkkariin on jäänyt HDMI-piuha kiinni piiloon taakse, sen Vilho muistaa vasta maantiellä ja palaa johdon hakemaan. Pappa häärää vielä puutarhan kastelun  kanssa, eikä häntä voinut aiemmin oikein  vakuuttaa siitä, että tahmaiset persimonit eivät ole juuri niitä hedelmiä, mitä lentokentälle mentäessä eniten tarvitaan tai granaattiomenoita, joita niitäkin on ollut kolme viikkoa aikaa nauttia.

Susivuoret lähteävät lopulta Psinthosista ja ajavat rannikolle kohti Ródoksen lentokenttää.  Auto tankataan. Lentokentän vieressä on ruutukaavainen Paradeisin kylä tai kaupunginosa, jossa on 1-2-kerroksisia taloja tiukassa, miltei roomalaisessa kaavassa. Pääkatua leikkaavat kapeat sivukadut, joihin auto juuri mahtuu kääntymään. Sellaiselle Vilhokin ajaa ja viimeisen yön asunto löytyy. Avain saadaan avainlokerosta ja Vilho pääsee purkamaan Fiatin.

Matkaa tänne kentälle on ollut kenties 32 kilometriä, etäisyydet ovat pieniä. Annikki jää talolle ja Vilho ajelee auton vuokraamolle eli lentokentän parkkipaikalle. Suuren vuokraamon asemapaikalla ei ole henkilökuntaa, joten huolellisen ajoneuvotarkastuksen jälkeen Vilho vie avaimet tiskille ja kun viskaalit eivät malta lähteä autoa tarkastamaan, sovitaan, että soittavat jos jotain on. Vilho tietää, ettei autossa ole mitään huomauttamista. Hän lähtee jalkamiehenä kohti asuntoa ja elämänsä matkakumppania.

Nämä hetket ovat aina erityisen vapauttavia. Kiva auto jää taakse, mutta kokemuksia rikkaampana reppunsa kanssa kulkee huoleton kävelijä. Hetken ajan maantietä matkaa kirjaton, karjaton mies. Tänään agendalla ei ole enää muuta kuin itsensä ruokkimista ja viihdyttämistä.

Pian Vilhokin on taas kapealla kujalla, uudella kotikadulla. Tulee näin harjoiteltua aamyöllä vastaan tuleva kävelymatka kentällekin takaperin. Susivuoria väsyttää, mutta päiväunet, vaikka tuntuvatkin järkeviltä, eivät oikein mahdu matkan loppuintoon.

Vilho ottaa eväistä kylmän oluen ja menee asunnon eteen. Tässä on sellainen metri kertaa puolitoista metriä terassia ja ikkunan alla vielä toinen osio, jossa reilu neliömetri laatoitettua etupihaa. Tämä on aivan sopiva pikku terassi tähän päivään. Kadulla on pikkuisen elämää, pääkadulla viidentoista metrin päässä on paljon liikennettä ja kaupungin hulinaa. Silti tähänkin kujaan mahtuu puita ja kasveja. Ulkona on hyvin miellyttävän lämmin. Olut maistuu jumalaiselta, olo on kevyt, koska autoakaan ei ole enää ja talostakin on luovuttu.

Vilho katseli asunnon läpi ja se miellyttää. Siisti, tilava ja ilman turhia rojuja. Reilu kaksio ja asiallinen WC, hyväntuntuinen keittiö. Ulkona naapurin mummo tervehtii ystävällisesti ja olo on täällä muutenkin kotoinen. Toinen mummo tekee yläkerran parvekkeella pientä askeljahtia, samaa hommaa kuin Vilhokin. Vilholle tulee Äiti mieleen ja kova haikeus vanhusten takia muutenkin.

Susivuoret piipahtavat lähikaupassa muutaman kujan päässä. Kauppa on laadukas ja Vilho haalii vielä viimeiseen Ródos-päiväänsä hyviä juomia. Annikki lupaa tehdä itse leivät lounaaksi, joten kohta ollaan taas terassilla seuraamassa naapuruston elämää, kissoja ja toisinaan lähteviä lentokoneita. Vilho juo lisää olutta ja lounasleivät ilmestyvät Annikin toimesta keittöstä terassin klaffipöydälle.

Iltasella Susivuoret käyvät muutaman korttelin päässä syömässä feta-salaatin ja pitaleivät. Annikille halloumipita ja Vilholle klassinen. Suuri fetasalaatti puoliksi. Ruoka on edullista, Vilho juo retsinaa, joka maksaa 4 euroa/0,5 l. Yö on pikkuhiljaa laskeutunut ja kaksikkomme palaa asunnolle.

Molemmat haluavat vielä istua ulkona, vaikka on jo pimeää. Yhtään ei ole viileä, täällä on lämpimämpää kuin korkeammalla Psinthosissa näin iltaisin. Juodaan vielä pikkuisen Metaxaa viimeisen illan kunniaksi, lähinnä kuitenkin viinejä. Lähtevät lentokoneet kulkevat kotikujaan nähden poikittain kiitoradalla ja melu on hämmentävän pieni tässä sivussa.

Alkuyöstä Susivuoret viimeistelevät pakkauksensa ja käyvät nukkumaan. Vilho olisi viihtynyt täällä urbaanissa ympäristössä useammankin päivän, mutta ehkä se on hyvä juttu – parempi kuin kova kiire kotiin.

25. Some enchanted morning - Vilhon eräs aamu Ródoksella

 Susivuoret heräävät melko asiallisesti kello 0915 tai oikeammin sanoen nousevat. Kello on herättänyt tasalta ja Vilho vielä takertuu unen katoaviin rippeisiin tuokioksi. Hän nousee kuitenkin sitten talon kivisille lattioille, jotka kylmenevät yön aikana. Öisin on viileää, mutta vähemmän kuin monessa muussa paikassa eurooppalaisessa välimerimiljöössä. 

Yleensä aamulla Vilho kaivaa jostain shortsit ja menee etupihalle paidatta. Ulkona on jo lämmin, miellyttävä sää. Vilho katsoo ympäristöä, etsien merkkejä sateesta tai muuttuvasta säästä, mutta niitä ei näy koskaan. Harmaa Fiat-pantteri on tänään saanut kasteen pintaansa, tuulilasi ja katto ovat kosteat kuin sateen jäljiltä. Mutta sadetta, myrskyä, ukkosta tai muuta erikoista ei tule, siksi sääennustuksien seuraaminen on koko ajan ajanhukkaa.

Vilho laittaa vedenkeittimeen puolisen litraa vettä. Nyt käytetään pullovettä, sillä vesivarantoja on paljon ja äärimmäisen kalkkinen johtovesi tekee teestä ja kahvista melkoisen takkuisen makuista. Matkan loppupuoli on aina varantojen laskemista, loppuunkuluttamista ja jääkaapin siivoamista. Viimeisinä päivinä kaupassa ei käydä, ja jos käydään, pitää kontrolli olla kunnossa. 

Veden alkaessa hiljalleen kihistä keittimessä, Vilho menee yhä paidatta etuterassille ja harjaa harmaita hiuksiaan. Iästään huolimatta Viltsun tukka on melkoisen vahva ja nykyisellään pitkäkin. Harjaaminen pihalle antaa irtoavien hiusten mennä tuulessa, tukkimatta viemäreitä ja tarttumatta mattoihin. 

Hieman myöhemmin Vilho ottaa mukin kaapista. Kupin kylkeen on maalattu jouluinen talvimaisema, jossa on täydellisten kuusien muodostama joulupuumetsä, lumen peittämä maa ja etualalla joululahjojen kanssa äärettömän typerä kultainen noutaja kieli pihalla.

Vilho kaataa Lidlin pikakahvipurkista kahvijauhetta noutajan jouluiseen kuppiin ja kumoaa päälle kuumaa vettä. Keittiön kalusteet ovat tummunutta puuta ja jotenkin nuhjuisen tahmeita kaikessa. Vilho kaivaa kuitenkin halvan lusikan ja sekoittaa mokkansa. Vielä pitää löytää tietokone ja sitten suuntana on takaisin ulos. Vilho pistää paidan päällensä, lähinnä tottumuksesta. Ulkona ei enää auringon noustua ole kylmä. 

Vilho juo kahviaan ja katsoo suomalaisista roskalehdistä, josko olisi tapahtunut mitään merkittävää. Ykkösuutinen kertoo jotain sen tapaista, että "Tästä syystä Ukrainan sodassa on tapahtunut strateginen muutos" ja toinen juttu otsikoi "Mirja (25) kävi puolukassa, sitten paljastui järkyttävä tapahtumaketju". Näiden otsikoiden jälkeen Vilho on varma, että ainakaan lehdistö ei ole havainnut mitään merkittävää koko universumissa.

Edessä on appelsiini- ja sitruunapuu, taaempana vastakukkulat. Vilho katsoo viestipalvelu X:ää ja urheilu-uutiset jos jaksaa.

Annikki on noussut ja touhuaa tehokkaana kotihommia, joista Vilho on ollut aika kuutamolla ja jäänyt sotkijan ja autonkuljettajan rooliin. Autuaita ovat kassinkantajat, sillä heitä tarvitaan alussa ja lopussa, amen.

Asunnon toimivimpia myllyjä on voileipägrilli, joka vetää kaksi paahtoleipää vierekkäin, tai sitten Annikin yrittäessä kaksi sandwich-muodossa päällekkäin. Vilho tyytyy vierekkäisiin ja antaa saavutetun lämmön ja paahtoleipiin ilmestyneiden raitojen huolehtia jälkikäteen laitetun juuston sulattamisesta.  Vähän salaattia leivän päälle ja ehkä tuoremehua lasillinen. Nyt vaan pitää miettiä, miten ne saadaan terassille, jossa pari kissanpentua on alta aikayksikön vaatimassa muonaa, syliin ja muuten puskemassa päälle. Jos on onnea, pääsee parvekkeelle ilman että pentu ryntää jo sisään. Jos on paljon onnea, etuparvekkeella ei ole katteja, vaan leivät ja sumpin saa juoda rauhassa. Tänään on niin, mutta leivät kannattaa syödä pikkuisen petomaisesti, etupainotteisesti kohden sitä rauhallista toista kahvikupillista. 

Toisen kahvikupillisen aikana Susivuorten suunnitelmalle päivälle alkaa hahmottumaan. Annikki sanoo jotain, Vilho täydentää tiivistää ja joskus kumoaa. Syntyy synteesi, siirrytään toimintaan. Aamu on ohi, ryhdytään lyömään tavaraa pussiin ja ovia kiinni. Ei pahemmin enää kysellä mitään, varmistellaan ja viedään keikkaa eteenpäin; lopulta ovet ja ikkunat kiinni, auto kadulle, portti lukkoon ja Annikki kyytiin. Sitten takaisin ikuiselle maantielle, tuolle asfaltin ja soran sinfonialle; pyyhkimään puskia ja tuijottamaan tien kuhmuja, taivaanrantaa ja niitä vuoria, joita kukaan ei koskaan kiipeä.

24. Afantou-rannalla ja omassa kylässä late lunch (kuudestoista päivä)

 Aamutoimien jälkeen kaksikko lastaa autonperän täyteen vietäviä roskia ja pari pussia tyhjiä pulloja ja muuta lasia. Rantareissulla on tarkoitus paikantaa samalla se kadonnut kierrätysroskis, joka haukkaisi muovia ja ehkä tölkkejä, joita etenkin Vilho on ahkerasti olutmielessä tyhjennellyt. 

Säästämme lukijaa sen verran, että kerromme suoraan, ettei kierrätysroskista  löydy meno- tai paluumatkalla. Roskat tuodaan kaikki lajittelematta kylän roskiksiin ja lasit torin lasinkeräyspisteeseen. Kierrätysajatus ei ole vielä kiertänyt Välimerta niin, että se olisi poikennut Ródoksella. Ehkä kenties kulisseissa tarina on parempi, vai vievätkö kenties kiinalaiset jätteet jonnekin täältä? Tämä tarina ei totisesti kerro sitä.

Susivuoret pääsevät kuitenkin samalle rannalle kuin joitakin päiviä aiemmin – meren huomaan ja rannan hiljaisuuden lämpöön. Täälläkin on joku yksittäinen ihminen tai sitten pariskunta uimassa keskimäärin sadan metrin välein. Ja rantaa jatkuu kilometritolkulla. 

Tänään erikoisuutena on Susivuorten paikan tuntumassa operoiva kivien kerääjä. Kivikerääjäukko hakee samanlaisia, samankokoisia valkoisia kiviä ja kerää niitä rintapussukkaansa ja vie ämpäriin. Ukko on paikalliseen tapaan pukeutunut aika lämpimästi touhuamisestaan huolimatta. Tuollaisia kiviä voi käyttää itse tai myydä eteenpäin lattioiden tai pintojen luomiseen yrityksille. Meri on ne pyöristänyt sopivasti ja näillä rannoilla on kyllä erittäin hyvä väri- ja kokovalikoima saatavilla. Kuten aina rannoilla, kivet ovat vyöhykkeissä, järjestyneinä kuin muukin universumi on. 

Vilho puhuu uimaan mennessä pehmoisia maailmankaikkeudesta. Oliko niin, että maailmankaikkeudessa on enemmän tähtiä kuin rannalla kiviä?  Tähtiä lienee vain 200 miljardia triljoonaa. Niitä on meidän galaksissa 100 miljardia ja galakseja lienee 2 triljoonaa. Vilho pitää myöhemmin kädessään seitsemää sattumanvaraista kiveä ja miettii, miten jonkun rannan kivet laskettaisiin. Lukemat ovat niin suuria, että pitää pulahtaa mereen. Mertakin on enemmän kuin maata ja sekin tutkimattomissa ihmisiltä. Miten laittaa asiat mittakaavaan, kun kaikki on hippunen rannalla, tuokio tuulessa, pisara meressä? 

***

Myöhemmin kotona Susivuoret valmistautuvat ja lähtevät myöhäisherännäisinä kylän ravintoloita katsomaan ja etsimään ruokaa myöhäiseen lounaaseen. Paikkoja on muutama auki ja torin laidallahan nuo ovat kaikki. 

Nytkin syödään terassilla eli katetussa seinättömässä ulkotilassa. Sää on mahtava, kärpäsiä käy ja kissoja on nurkissa, mutta mikään ei haittaa. Täällä ruoka on halvempaa kuin turistikohteiden varrella tai reittien tuntumassa. Ruoka on myös parempaa ja annokset suurempia. Vilho syö feta-salaatin ja tässä versiossa on öljyt ja mausteet valmiina, fetaa on vesurilla löyty siivu ja kaikki on erinomaista. 

Listalla on lammasta ja sitä tilataan molemmille puolin pöytää. Annikin alkupala on munakoisoa ja tomaattia, erinomaisesti valmistettuna. Pääruuaksi Annikki saa lampaan paistipaloja, Vilho ison ruukun, jossa on lammasta öljyisen riisin ja höysteiden kera – kylän oma ruoka. Pyytämättä pöytään tulee valkosipulista, ohutta pitaleipää, joka onkin maukasta ja ohutta kuin rieskaa, mutta öljyisempää.

Susivuoret ovat aika purjeessa mainion muonan kanssa, Vilho on ruukkunsa puolivälissä jo aivan täynnä, silti sinne jää vielä melkoisia lammaslohkareita. Onneksi paikalliseen tapaan kotipaketti onnistuu helposti. Tarjoilija tuo aikanaan alumiinivuo'an ja foliota. Näistä grilliannoksista jää herkästi kotiinvietävää. Ruoka on hyvää, kreikkalaiseen tapaan öljyistä ja runsasta, mutta vihanneksia on aina vaanimassa lautasen nurkalla.

Loppuilta toivutaan ateriasta ja pakataan matkalaukkuja. Nyt edessä on lähtö tästä talosta, joten elämä on saatava taas laukkuun, reppuun ja pakolliseen evässhopperiin.

23. Saaren kiertoreissulla eli koukkaus etelän kautta (viidestoista päivä)

 Tiistaina Susivuorten toiminnassa on enemmän ryhtiä ja siksi liikkeelle päästään ajoissa. Nyt on se päivä, jolloin kierretään vielä kaikki se, mitä saarella halutaan ylipäätään kiertää. Siksi Vilho on ehdottanut, että katsotaan Ródoksen eteläisempi pää ja tehdään siihen suuntaan kunnon kiertomatka.

Ródoksen saari on vähän kallellaan lounaasta koilliseen, mutta silti on helpompi puhua tämän puikulaperunan pohjoisesta ja etelästä. Pohjoiskärjessä on merkittävin urbaanialue, Ródoksen kaupunki, jossa on myös paljon historiallista rakennusaluetta – ja kaupunkimaista katukaavaa kenties ainoana paikkana saarella. 

    Pohjoisessa ovat myös monet muut painopisteet – ajatellaan vaikka nyt sitä tärkeintä, että saarella taitaa olla kaksi Lidliä ja ne ovat melkein vierekkäin Ródoksen kupeessa... Vaikuttaa kaikkiaan siltä, että jos saaren eteläpään väki haluaa vaatteita, kaakeleita, jääkaapin tai erikoisempaa ruokaa, niin matka vie vääjäämättä pohjoisosiin.  Kaikki isompi ja laajempi myynti näyttää olevan täällä.

Etelä vaikuttaa siis haja-asutetulta ja hiljaiselta. Susivuoret kieputtavat itsensä vuorten yli länsirannikon tielle ja kulkevat tutun Kamiroksen ohi ja syvemmälle etelään. Täällä on yllättävän paljon solamaisia laaksoja ja jopa metsää. Kamiroksen jälkeen ei ole oikein kyliä hetkeen, on vain melko karua rantaa, joten hiljaiseksi menee kuin Lapissa Inarin takana. 

Mutta kun lähestytään saaren suurinta vuorta, Attavirosta, alkaa näkyä yhä enemmän viljelmiä ja kasvihuoneita. Sitten myös viiniä. Vilholle selviää aika pian, että tässä osassa saarta tuotetaan ruokaa, pohjoisessa sekoillaan turismin parissa. Täällä on myös komeita vuorien, metsän ja meren yhdistelmämaisemia ja jonkinlaista... koskemattomuutta verrattuna pohjoiseen. 

Etelästä löytyy myös useampi linna näyttävältä paikalta – nämä ovat yleensä jonkinlaisella hammasvuorella, meren tuntumassa. Korkeuserojen takia täällä on monta komeaa maisemapaikkaa eli näköalapistettä. Sää on edelleen erinomainen, 

Vilho on mielellään liikkeellä, eikä liikennettä ole käytännössä lainkaan. Ajaminen off-season on täällä helppoa, koska autoja on hyvin harvakseltaan ja nopeudet ovat väkisin matalia – mutkia on sen verran paljon – ja sitten suorilla kiireiset pääsevät ohi. Kuskit eivät ole aggressiivisia, ainoa ongelma on välimerellinen roikkuminen kiinni edellä menevän perässä. Mutta ei näytetä sormea, soiteta torvea tai muuten reagoida.

Susivuoret käyvät Monolithoksessa katsomassa linnavuorta ylhäältä. Tämä on todella hieno paikka ja linnavuori on se monoliitti, se hammas, joka maisemassa nousee muureineen ja kappeleineen meren taustaa vasten ja antaa nimen tälle seudulle. Upean merellisen kukkulamaiseman täydentää sää – miellyttävä, pehmeä ródoslainen tuuli aavistuksen verran viilentämässä sopivan puolipilvistä tunnelmaa. 

Samassa tunnelmassa Annikki on pysähdyspaikan kojulla numero yksi tekemässä kauppoja. Tämä käy hyvin Vilholle, nämä syrjäseudun kojut eivät ole mitään kynimispaikkoja, vaan asiallisia vanhemman väen pitämiä myyntipisteitä. He tarjoavat maistiaisia kaikesta ja osaavat kaikkia eurooppalaisia kieliä hieman, mutta eivät tyrkysti, kuten sanotaan.

Tuossa tuokiossa Vilho saa rauhallisen maiseman, valokuvansa ja Annikki ostoksensa. Hetken on harmonia, vallitsee lempeä tuuli, tasapaino – taivas sekä meri paikoillaan. Mutta elämä jatkuu loputtomana, päättyvänä maantienä eteenpäin. Näillä asteilla se tie on kiemurteleva, täynnä ylä- ja alamäkiä ja lopultakin, lopultakin vain piskuisen pieni, äärettömän meren rajaama kiertorata.

Monolithosissa Susivuoret syövät lounasta Panorama-ravintolassa, jota voi huoletta suositella. Täältä näkyy upeasti laaksoon, taakse merelle ja vielä upeaan ródoslaiseen laaksoon. Istutaan paikalliseen tapaan "puoliksi sisällä" eli terassilla, jolla on katto mutta seiniä ei tarvita, koska sää on suloinen ja tuulikin vain pelkkää viihdettä. 

Susivuoret syövät feta-salaatin puoliksi ja sitten Vilho kokeilee vielä toisen kana-gyroksen eli kebab-annoksen. Annikki ottaa "kreikkalaisen lautasen", jossa on vähän kaikkea, pala moussakaa, viinilehtikääryleitä, lihapyörykät, gyros-kanaa ja salaattia. Molemmilla on ranskalaisia, varmaan talossa tehtyjä. Ruoka on rasvaista, mutta maittavaa ja olosuhteen erinomaisia.

Susivuoret ajavat vielä ruuan jälkeen syvemmälle etelään, Kattavia-kylään asti. Vilho väittää kiven kovaan Annikkille, että matkalla on myös Paskalakki-niminen kylä, mutta Anni ei ole vakuuttunut. Apolakkia  kyllä löytyy ennen eteläpäätä, mutta muutamaa kadonnutt rauniota ja monasteriota lukuunottamatta matkalla ennen Kattaviaa ei paljoa ole. Se onkin on etelässä viimeinen kyläpahainen ja täältä menisi vielä pistotie saaren kärkeen, mutta tuollaiseen piste-keräilyyn ei Susivuorilla ole tarvetta. Nyt lähdetään vähitellen kohti pohjoista ja kotinurkkia. 

Ensin pitää kuitenkin päästä saaren toiselle rannalle, mennään tietä kiltisi Plimmiriä kohden ja sitten lähdetään meren tutummalta puolelta kohti Gennadia ja Lindosia. 

Pariskuntamme käyvät uimassa Gennadissa. Täällä on varmaan 10 km vapaata pebble-rantaa, jossa hiekkaa ei ole kaikkialle tarttumassa, vaan ranta on pikkukivien muodostama täydellinen beach. Ranta jatkuu Lindosin niemeen asti ja ihmisiä on uimassa tai istumassa ehkä 50-100 metrin välein siellä täällä. 

Uimisen jälkeen ajo jatkuu kotia kohden. Alueella ennen Lindosia on paljon luksus-villoja, parempia asuinpaikkoja ja kalliimpia vuokra-asuntoja. Täällä ei ole juuri palveluita, mutta ennen varmaan tyhjälle kaistaleelle on rakennettu cooleja ja moderneja lomapaikkoja. Pari pientä kyläpahasta tässä välillä on, yksi niistä on Gennadi, joka ei montaa katua sisällään pidä. Rantatie jatkaa suorana kohti Lindosin riemuja.

Lindosin alueella alkaa olla palveluita, selvästi myös briteille suunnattuja toimintoja ja parikin pientä kauppapistettä käyttää nimeä "mall". Lisäksi pankkiautomaattikylttejä (ATM) näkyy näyttävästi vieraan valuutan käyttäjille. Osa turistialueesta on palanut loppukesän paloissa, mutta se ei pääasiassa näytä menoa haittaavan. 

Susivuoret käyvät vielä yhdessä kaupassa tuliaismielessä poikkeemassa. Sitten Lindos jää taakse, samoin keramiikkakaupat ja useat hunaja/öljypuodit tien vieressä. 

Susivuoret ovat hyvissä ajoin ennen auringonlaskua kotona ja kissojensa luona. Uikkarit pitää laittaa kuivumaan, mutta sitten voidaan vielä istua ulkona etupihalla, katsoen ensin tummia pilviä, sitten tähitä ja kaukaisuuteen katoavia lentokoneita.

22. Maanantaina kaupan kautta rannalle (neljästoista päivä)

 Annikki ja Vilho kokoavat vähän rivejään maanantaina. Suunnitellaan loman loppuosaa ja se on selvää, että kaupoilla pitää käydä tänään. 

Vilho tutkii perusteellisesti talon puutarhan yrttejä. Nyt on paikannettu rosmariini, laventeli, oregano, minttu ja timjami. Muitakin saattaa olla hedelmäpuiden katveessa, mutta nämä nyt ainakin.

Kauppareissu on ihan täydentävä ja vähän katsellaan tuomisia samalla. Kaupasta jatketaan melko läheiselle rannalle uimaan. Molemmat toteavat, että meri tekee meisseliä ja onhan vesikin lämmintä. Monet ranta-alueet ovat täällä aika karuja ja lähellä kulkee iso rantatie, sen jälkeen on jonkinlaista asumis-infraa ja sitten offseason- rantaelämää kilometrien pituisilla rannoilla. Koko saari ei ole hiekkarantaa, mutta paikoin hyvää uimapaikkaa on sitten reilumminkin

Asunnolla palautumiseen on taas rutkasti aikaa, ensin terassilla, sitten sisällä. Annikki laittaa vähän lihapataa pihan mausteita ja sitruksia hyödyntäen. Siitä tuleekin todella maukasta ja yrttistä.

21.Kameiros (kolmastoista päivä)

 Kameiros on Ródoksen kenties merkittävin ja suurin antiikin raunioalue. Sunnuntain ohjelmaan kuuluu viimeinkin vierailu tuohon paikkaan.

Kameiros tai vanhan kreikan mukaan ennemmin Kamiros periytyy mahdollisesti mykeneläisestä esi/varhaishistoriallisesta ajasta ja varsinainen kaupunki on perustettu doorilaisten toimesta. Vanhimmat temppeliperustukset ovat  ilmeisesti 700-luvulta eKr. Suuruuden aika tuli sitten myöhemmin, mutta asutusta oli ainakin esikristilliselle ajalle asti. Tänne osui aika paha maanjäristys 226 eKr ja myöhemmin  142 jKr. Molemmat tuhosivat silloisen kaupungin. 

Turistille paikassa ehkä leimallista on se, että täällä on asuinrakennuksia ruutukaavassa eli sellaista hieman Pompeiji-henkistä kaupunkimaisuutta. Rinteellä on tämä kaupunki ja vaikka temppeleitä on alarinteessäkin, niin ylhäällä on ollut akropolis. Valitettavasti ylämaaston temppelistä ei ole peruskivien lisäksi juuri mitään jäljellä ja alhaalla rakennukset ovat raskaasti entisöityjä. 

Susivuoret huomaavat pian, että päivä on lämmin. Alueella ollaan reilusti pari tuntia ja kaikki paikat kierretään tiukasti. Välillä toki yläosan hellenistisen pylväskäytävän kohdalla pidetään taukoa suuren puun varjossa, tuulen vilvoittaessa. 

Merihän se tänne näkyy ja  sivummalta näköaloja on myös komeisiin lähilaaksoihin ja kauemmas vuorille. Täällä alueella on parinkin kylpylän raunioita ja kaikenlaista muuta exedraa, mutta ei juuri säilyneitä pylväitä, ja kaikkiaan on muutenkin hankalaa erottaa eri aikakauden kerrostumia rekonstruktioista ja muuten vaan esille nostetuista kivistä. Talojen huoneita on hieman "rekattu" pystyyn, mutta eipä juuri kummemmin kuin metrisen seinän verran. Mosaiikit ja materiaalit ovat jo muualla, näitä on viety British Museumiin jo 1800-luvulla ja myöhemmin sitten muualle, onneksi hieman Ródoksellekin.

Myöhemmin susivuoret käyvät viimein syömässäkin. Heti Kamiroksesta poistuttuaan he menevät vähän fiinimpään rantaravintolaan, jossa perusannokset ovat hieman hinnoissaan, mutta melkein rantaviivalla on mukava ruokailla merta katsellen.

20. Lauantai kylällä ja kävelemässä. Sääkin vaikuttaa epävakaalta (kahdestoista päivä)

 Susivuorilla on vähän huoltopäivää. Sateenuhkaa on ilmassa ja muutama pisara putoaa myöhäisten aamukahvien aikaa taivaalta. Mutta pilvet ehtivät täällä seilata Ródoksen yli satamatta, niitä eivät vuoret pysäyttele, joten jos satavat jossain, niin harvemmin saarelle ainakaan näinä päivinä.

Vilho huomaa, että kylän kirkolla on hääjuhlaa tulossa. On vapaapäivä, joten torin ravintoloissa on paljon väkeä, ja savua ja ruuantuoksua on ilmassa. Vilhon kierros kulkee alamaastoon ja siellä onkin erikoinen "luontopolku" pienen tekolammikon ympärillä. Lammikossa elää jokin alkuperäiskalalaji ja täällä viihtyvät linnut, ravut ja värikkäät sudenkorennot. Koko lähteen tuottaman puron varsi on rakennettu kulkureitiksi ja tämä onkin ihan kiva lenkki, jonka ympärillä kasvillisuus on rehevää.

Epävarma keli jatkuu. Vilho kapuaa myöhemmin vastapäiselle mäelle tietä pitkin, mutta kun pientareella kävely on todella riskaabelia, päättää hän valita reitikseen metsäpolun, joka hiekkapohjaisena kulkee metsikössä ja oliivipuiden luo. Täällä ei liiku mitään tai kukaan, joku vuohi jossain kulkee. Vilho saa kuitenkin tarvitsemaansa liikuntaa ja nousukerroksia.

Illalla katsotaan pelejä ja viihdytään asunnolla. Sää on lopulta hyvä, eikä mitenkään kylmäkään missään vaiheessa. Yöllä on osittainen kuunpimennys ja se näkyy viistosti talon takana hyvin.

19. Perjantaina kaupoilla (yhdestoista päivä)

 Susivuorten operaatioissa ei paljon tapahdu, mutta kaupoilla käydään. Paljon aikaa vieteään puutarhassa jo aamullaa. Mahtaako pariskunnalla olla takaraivoissaan tieto siitä, että ulkona paidassa roikkuminen kahvikupin ja kissojen kanssa on tälle vuodelle pian tässä? Keli on kuitenkin isossa kuvassa mahtava koko ajan.

Toki kauppareissu tietää kruisailua rinneteillä ja kiemurtavilla mutkaisilla reiteillä, sään ollessa koko ajan melko lämmin. 

Illalla telkkarista on iloa sitten, kun ulkona istuminen ei enää huvita. Täällä näkyy europelejä ja nyt perjantaina sitten jo Serie A:ta. Kissanpennut tunkevat aika ajoin sisään ja niitä pitää nostella lukuisia kertoja takaisin pihalle. Mutta kilttejä ja kivoja ne ovat.

18. Filerimos – suuret peruskivet ja maailmalle seikkaillut madonna (kymmenes päivä)

 Filerimos pitää sisällään aidatun turistialueen ja sitten ristintien, joka päättyy kolossaaliselle betoniristille, jonka juuresta on komeat näköalat  mm. kahdelle lentokentälle.

Aidatulla alueella on keskiaikainen maanalainen pikku kappeli, taitaa olla 1100-lukua, maalauksineen. Ylempänä on komeahko ritarikirkko ja sen takana Filerimosin luostarirakennus. 

Kirkon edessä ovat Athenen temppelin jäännökset ja niitä katsomaan Vilho saapui. Muukin kaikki katsotaan kuuliaisesti ja koko alue kierretään tarkkaan. Takareunalla on bysanttilainen linnanraunio, josta ei paljon ole jäljellä. Dorilainen lähderakennelma on jossain alarinteessä ja saavuttamattomissa, sinne ei päädytä eikä sitä edes nähdä ylempää.

Temppelin malli on nähtävissä ja sen paatunut kivikiertäjä temppeliksi tunnistaa – ainakin ne muut rauniot ovat samanlaisia, eikä nyt puhuta mistään pylväsriveistä, sillä ne tolpat ovat ajat sitten menneet matkoihinsa. Mutta komeat ovat massiiviset pohjakivet ja yhä suorassa ja saumat kunnossa. Vilho lähinnä miettii sitä, että antiikin uskontojen ymmärrys on vaikeaa, mutta kova draivi on ollut väellä, jotka vuorelle moisia valtavia järkäleitä latovat. 

***

Ritareiden kappelikirkossa on kopio Filerimoksen Madonnasta, kuuluista johanniittojen ikonista. Alkuperäinen oli mahdollisesti kotoisin pyhältä maalta ja päätyi tänne ritareiden matkassa. Sitten se taidettiin evakuoida Maltalle, kun Ródos menetettiin. Muutaman käänteen jälkeen Madonna päätyi Paavali I:lle joka oli ritarijärjestön johdossa, ja kun hänestä tuli Venäjän keisari, Madonna kulki Venäjälle. 

Sieltä se pelastettiin lokakuun vallankumouksen aikana Kööpenhaminan kautta Balkanille. Ilmeisesti näiden käänteiden jälkeen se pysyi Jugoslaviassa ja on nyt Montenegrossa tallessa. Ikonin varhainen kopioikin Paavalin ajoilta on ollut tärkeä ja se on kulkeutunut Pyhän Fransiskuksen pääpaikalle Italian Assisiin. Sielläkin Susivuoret ovat käyneet ja vuosi sitten tuota kuvaa oltiin lähellä, kun matka vei Montenegron Cetinjeen, alkuperäisen sijaintipaikalle. Tapaus on se tämäkin.

17. Torstaina Filerimos – Vilho pohtii Athenea ja kivien kaipuuta (kymmenes päivä)

Susivuorten startti torstaihin on hidas, mutta lopulta alkaa myös tapahtua. Vaikka se on epäsopivaa monelle lomalla, niin Susivuoret siivoavat. Nyt tehdyn pikku ryhtiliikkeen hedelmistä pääsee itsekin nauttimaan. Annikki puuhaa monenlaista, Vilho nostaa matot pihalle, lakaisee lattiat ja moppaa kivilattian lopuksi. Kämpän profiili nousee korkeammaksi kuin se tulopäivänä oli.

Susivuoret lähtevät  touhujensa jälkeen parin kylän päässä olevalle Filerimos-nimiselle muinaiskohteelle. Täällä kiinnostuksen aiheena on kreikkalainen Athena Polias -temppeli. 

Kreikkalaisten tärkeä jumala Athene saa usein erilaisia epiteettejä eli lisänimiä, joista tunnetuin on Pallas. Pallas tarkoittanee lähinnä nuorta naista ja Pallas Athene on  siten lähinnä "Ateenan tyttö". Polias puolestaan viittaa kaupunkiin (polis) ja Athena Polias on siis kaupungin suojelija.

Susivuoret ajavat komealle vuorelle kiemuraista tietä ja yllättyvät, että alueella on jopa turistibussi. Mutta erikoista ovat myös parkkialueen kymmenet ja kymmenet riikinkukot, jotka partioivat häiritsevästikin  saapumisalueella.

Vilho olisi tänään voinut ottaa vain temppelinraunion kivet, ilman turismia ja aidattuja alueita, mutta tänäänkin mennään kerrostuneelle alueelle ja lippukassan kautta. Kuusi euroa aikuisilta ja ihme kyllä se veloitetaan Susivuoriltakin.

Vanhojen kivien kiertäjälle Ródoksen "ongelma" on se, että samoilla paikoilla on asuttu ja operoitu pitkään alkuperäisten viritysten jälkeen. Näinhän toki on usein Välimerellä ja maailmalla, mutta monessa antiikin kohteessa asuinpaikka on hylätty ja se on unohtunut syystä tai toisesta = jäänyt jossain määrin rauhaan. Näin rauniot ovat sitten löydettävissä joskus, usein jopa melkoisen koskemattomina. Täällä sen sijaan kivi on pistetty todella usein kiertämään ihan tosissaan. 

Silti paikat puhuvat, ehkä tältä saarelta Vilho hieman sitä paikkaa vielä etsii, missä kivillä syntyy inspiraatioita ja oivalluksia.

16. Arkeologiseen museoon eli keramiikkaa (yhdeksäs päivä)

 Linnoitettu Ródos on ihan vaikuttava keskiaikainen kaupunki vallituksineen ja portteineen. Mutta Vilho ei jaksa täälläkin läpitunkevaa turismia. Jonkinlaista erityisherkkyyttä sekin on, mutta miljööstä ja sen mielenkiintoisuudesta katoaa 80 % sillä, että joku haluaa joka kulmassa ja nurkassa myydä jotain. Ei täällä mitenkään aggressiivisia olla, mutta hulinaa ja lämpöä riittää. Lisäksi Viltsu tietää sen, että kun museo lopulta löytyy, niin eräs kaksikko luuhaa siellä ainakin kaksi tuntia.

Museo löytyy. Näissähän paikoissa voi porukan virtaa ja maastonmuotoja seuraten löytää ne keskeisimmät paikat, nyt apuna on kyllä Annikin suunnistus. Keskiaikainen ritarien kaupunki on kyllä komea. Rannassa on pari risteilyalusta, joista suurempi on MSC:n. Kadut ovat kivisiä ja profiilia täälläkin löytyy. 

Arkeologinen museo sijaitsee Johanniittojen keskiaikaisessa sairaalassa. Saari oli ritarikuntien kovassa otteessa ja se näkyy kaupungissa kaikkialla. Nyt mennään kuitenkin vanhempaan aikaan. Johanniitat tunnetaan myös hospitallereina näiden sairaaloiden takia.

Antiikin kreikkalainen materiaali on täällä kiinnostavaa; siis niille, joita ruukut ja keramiikka kiinnostavat ja se fakta, miten täälläkin oltiin niin varhain liikkeellä. Kaikkea ei ole järjestetty kronologisesti, mutta talossa on myöhäisen kivikauden materiaalia eli keramiikkaa 5300 eKr ja siitä sitten kohti roomalaista aikaa. Ennen varsinaista klassista aikaa täälläkin tehtiin ruukkuja jo 1500 eKr ja sitten kreikkalaisen antiikin kultakausilla eli kohti vuosisatoja 300-200 eKr. 

Muutakin esineistöä on, pikkuisen kultaa, vähän pronssia. Sitten on lasia, fajanssia ja metallia. Muutama pronssinen nuolenpää on erinomaisessa kunnossa hautalöydöistä. 

Täälläkin on kuuma ja valoa on paljon kuvaamiseen, samoin heijastuksia. Mikään pedagogiikan huippunäyte tämä museo ei ole, joten näistä purkeista pitää tajuta aika paljon, että jaksaa innostua. Näitä  museoita pitääkin kiertää suurin piirtein sata, että alkaa saamaan kuvaa antiikin tarvekalustosta, eikä tämä lukema valitettavasti ole kehuskelua tai muuta retostelua. 

Silti paatunutta ruukku-töllääjä jaksaa aina hämmästyttää se, miten terracotta on saatu eloon ja miten siitä on tehtyä pikkusen elämää suurempaa ja ikuista, samalla kun kaikki loputtomat saviformaatit ovat praktisia, usein myös arkipäiväisiä.

15. Ródosin kaupunkiin (yhdeksäs päivä)

Susivuoret heräävät aika ajoissa ja Vilhonkin olo on parempi. Annikki olisi laittanut pyykit koneeseen, mutta hussholliin ei tule vettä. Aika pian huomataan, että elohan on talollisena aika mielenkiintoista, jos vesi katkeaa. Aamupesua tehdään tilkalla vettä, vessa on vetämättä ja sumpit keitetään pullovedestä. 

Susivuoret tekevät vähän huoltohommia, vievät pulloja ja roskia. Tässä yhteydessä Vilho ei halua kommentoida paikallista jätehuoltoa, mutta varmaan sekin vaihe tulee. Kipeää tuollainen roskien vienti tekee pohjoisen asukkaalle.

Ennen lähtöä Annikki kuitenkin raportoi, että vettä on alkanut taas tulla. Tämä on suuri helpotus tässä vaiheessa, mutta nyt Susivuoret ovat jo lähtökuopissaan eli asettuvat pikkupantteriin. Fiat on mukavasti ison pensasaidan suojassa ja pysyy siedettävän viileänä. 

Vilho on aavistuksen verran huolissaan siitä, miten mainittu Fiat saadaan kivaan parkkiin kaupungissa. Nyt ajellaan Maritzan-kylän kautta ja tämän reitin varrella on metsäpalojen jälkiä vuorimaisemassa. Kaikki on mennyt ja rungot on haettu sitten pois, yleensä sahattu aika korkealta. Tie laskeutuu alas. Täällä etäisyyksillä ei ole tosiaan suurta merkitystä, mutta vuoristo ja kylät hidastavat siirtymistä ja tarkkana pitää olla. Vilho ajelee tasaisesti kohti Ródos-kaupunkia. 

Viltsun tiedostelema parkkipaikka on varattu yliopistolle. Sinne Susivuoret ajelevat, mutta ovat niin täydellisiä tampioita, että kun paikat on varattu yliopistolle, niin sinne ei  autoa sitten jätetä. Parkkilappuja, valvontaa tai mitään muuta ei ole käytössä, mutta kun ei niin ei. Vilho sadattelee itseään ja ajaa auton lopulta yhdelle sivukadulle. Herran ja harkinnan varaan.

Sitten kävellään linnoitettuu kaupunkiin, muurien sisäpuolelle, keskiaikaiseen kaupungin ytimeen - sen sisällä on antiikkisiakin osuuksia, mutta etupäässä ritarikuntien rakennuksia ja jonkin verran muslimivallan merkkejä. Täällä on myös arkeologinen museo.

14. Rannalle (kahdeksas päivä)

 Susivuoret lähtevät Afantoun kylän rannalle. 

Päivä on lämmin.

Jopa rannalla maatessaan Vilho on sitä mieltä, että aurinko paahtaa kovasti ja ehkä vedessä siltä on vähän suojassa. Tässä paikassa on ihan laadukasta rantaa satoja metrejä, ellei kilometrejä, eikä väkeä ole kuin pisteenä siellä täällä. Susivuorten makuupaikka valitaan sen perusteella, että kohta on hiljainen ja Vilho saa auton preerialle jonkinlaisen puun antamaan lievään suojaan.

Etupäässä Vilho seisoo rantavedessä ja  nauttii aalloista. Hän käy uimassa pari-kolme kertaa, lopulta myös snorkkelin kanssa. Parasta onkin keinua mainingeissa snorkkelin avulla, kun maski ja putki auttavat siinä, että vedessä voi vain olla ja ihmetellä, kellua kuin kappale valtameriä tai puunrunkoa. 

Päivä on tiistai ja Wilho on aika uupunut. Asunnolla syödään ja lämmin sää pitää toiminnan aika minimissään. Huomenna pitää tehdä jotain – lähteä niille kuuluisille kohteille. 

Yöllä Susivuoret katsovat Champion League -pelejä, sillä täällä niitä palveluntarjoaja näyttää hyvinkin vapaasti, vieläpä seuraten yhdeltä kanavalta useaa peliä – se on aivan loistavaa.

Mutta yöllä Vilho tuntee olonsa eksyneeksi ja uni ei meinaa tulla. Vettä tulee pesuhuoneen hanasta heikosti iltapesun aikana – eikä sitä sitten aamulla tulekaan lainkaan.

13. Maanantaina vain huoltoa , helle jatkuu (seitsemäs päivä)

 Susivuoret käyvät jälleen saksalaisessa supermarketissa ja täydentävät kaikkia varantojaan. Tänään on reissun lämpimin päivä – taas. 

Keskustelua antiikista ja siitä, mitä esimerkiksi brittiläinen Evans on tehnyt Kreetan Knossokselle, käydään paljon. Muitakin ajatuksia on, mutta Vilho juo olutta ja viihtyy liiankin hyvin pähkinäpuun alla, kissojen kanssa. 

Rosmariinia on puutarhassa paljon. Vilhoa miellyttää pieni oreganopensas, joka on halkopinon kupeessa, siinä on jotain suomalaista, miten se puskee risukasan vierestä. Sitten on salviaa ja myrttiä. Annikki tunnistaa vielä meiramin. Muuten on kaksi pähkinäpuuta, limepuu, sitruunapuita, appelsiini ja mandariinipuu, Kakipuu löytyy ja kaksi granaattiomenaa. Pitkin ajoväylää kasvaa viinirypäleitä, mutta kausi on niin pitkällä, että niitä on nyt enää vähän, mutta hyviä ne ovat – suuria ja siemenellisiä.

12. Sunnuntaina asunnolla ja kappelivuorella (kuudes päivä)

 Sää lämpenee. Tämä on poikkeuksellinen havainto loman ja lokakuun edetessä, mutta koko ajan keli on lämpimämpää. 

Susivuoret ovat asunnolla sunnuntaita viettämässä ruokavarastojensa, juomiensa ja kissojensa kanssa. 

Vilho päättää kuitenkin kavuta kylän ristikukkulalle. Retki ei ole kovin ihmeellinen nousu, mutta kerroksia tulee kelloon yli 30 kpl ja lämmintä totisesti on.

Vilho pohtii ortodoksisen ja katolisen uskonnon eroa suhteessa siihen, että Kreikka ja Rooma jakavat kuitenkin yhteisen kulttuuriin – toki eroineen – antiikista. Näiden antiikkinen uskonto eroaa ilmiasuiltaan ja tietysti eroaa se kristillinenkin vaihe. Vuorelle kavutessa asia on Vilholle jotenkin selvä ja oivallusluonteinen. Siinä on vielä purtavaa. Tie on tomuinen, aurinko korkealla ja kivet valkoisia.

Hän käy preerian keskellä ristillä ja sitten alempana olevassa kappelissa, joka on hallimainen ja valkosininen. Oven saa auki. Kappeli on maalattu täyteen kuvia, kuten on tehty bysantin ajoista asti. Ketään muita ristintiellä ei näy koko päivänä, sillä vuorelle tosiaan johtaa ristintie – kaikesta katolisestakin maailmasta tuttu, kaksitoistavaiheinen ristin tie, jota koristavat pääsiäisen tapahtumien kuvakentät, jotka tällä kertaa ovat kreikkalais-bysanttilaista tyyliä ja maalattu pieniin kappelimaisiin tolppiin polun varrella. 

 Tuollaisen reissun jälkeen on juotava olutta parvekkeella. Kissoja on takapihalla useita. Ennen auringonlaskua Susivuoret asettuvat länsipuolelle eli etuterassille ja istuvat vastamäkeä katsellen ainakin 1810 asti, jolloin aurinko laskee. 

11. Pari sanaa Lindoksesta (viides päivä)

 Lindoksen akropolin kalliioon veistetty laiva-reliefi on tosiaan kova juttu ja Vilho käyttää sen edessä aikaa. Työ on varhaiselta toiselta vuosisadalta eKr ja tuollaisen sotalaivan nimi on triemiolia. Tässäkin on ollut pronssipatsas, mutta tällä koko alueella kaikki arvokas on varastettu jo aikoja sitten maailman museoihin, mm. Turkkiin ja Tanskaan.

Akropolialue portaiden päässä on tuttua vaikeakulkuista kivikkoa ja täällä on jonkin verran kivikasoja, joissa selityksenä kerrotaan niiden tarinaa. Pääasiassa alueella on paljon exedroja, suomeksi eksedroja, jotka ovat puoliympyrän muotoisia alttarimaisia nurkkauksia tai rakennelmia, jotka toisaalta toimivat kuin huvimajat, toisaalta kuin puhujankorokkeet. Mutta näitä exedrojen jäänteitä tällä temppelialueella on paljon, niiden leimallisia osia ovat pronssipatsaiden kiviset jalustat, joissa on patsaan jaljoille syvennökset. 

Akropolille on rekonstruoitu iso stoa-pylväskäytävä ja siihen liittyvä porraskokonaisuus. Sitten löytyy parin temppelin rauniot korkeimmalta kohdalta, mutta päätemppeli on betonista. Sen pohjakivissä on jotain aitoa ja niitä Vilho yrittää tiirata.

Mutta huikea maantieteellinen paikka toppavuoren päällä on se, mitä tästä kohteesta jää arkeologisesti ja kulttuurisesti kouraan. Muu on todellakin viety ja eletty elämä on kulkenut Lindoksen yli liikaa ja lukemattomia kertoja.

10. Lindos: Akropoli ja reilusti turismia (viides päivä)

 Vilhon on pakko keskittyä aika paljon autoiluun, mutta Ródoksella ajokultuuri on suvaitsevaa, eikä kokeneella Vilholla ole mitään vaikeuksia. Lähinnä Vilho yrittää ajaa taloudellisesti torinolaisella hybridillä. Vilho on tulisesti rakastunut Viissataseen. Annikkille ei asiasta voi puhua, mutta Viltsu on valmis ostamaan itselleen samanlaisen kotiin.  Che bella piccola macchina.

Merta, koruttomia, karuja vuorenhuippuja, preeriaa ja välillä puiden täyttämiä laaksoja. Hyvin vähän mitään palojen jälkiä, mutta eilen niitäkin näkyi. 

Tänään näkyy raivoisa maastopalo lähellä rantaa. Aikanaan myös palokunta tulee paikalle, ajelee Susivuoria vastaan.

Lindosta ennen on useita keramiikkaliikkeitä, paljon kaupataan myös hunajaa ja oliviiöljyä. Lindos on tosiaan niemimäisellä paikalla, ala/ylärinteessä ja siten täydellisessä sumpussa. Täällä on parkkipaikkoja ja kuhinaa. Vilho vie auton vähän sivummalle, kuivalle preerialle asuinrakennusten tuntumaan, jonkun kaupan hyvin hiljaiselle parkkipaikalle. Sitten kävellään helteeseen ja alas vievälle tielle. 

Lindoksen reissun koko haaste on se, että maantien tasosta ensin mennään alas varsinaiseen Lindokseen ja sitten sieltä kiivetään ylös vuoren huipulla olevalle akropolille. Akropoliskukkula on koko paikan idea ja antiikkinen sekä historiallinen kohde. Susivuoret kävelevät ajoradan sivua ja kaikkialla on voipuneita ja tyylittömiä turisteja. Muutamia autoja ja busseja tulee alamäkeen, mutta pääasiassa väki kävelee ala-Lindosiin. Täältä pääse hienolle rannalle, mutta tien alapäässä alkaa kapeiden kujien valkoinen turisti-Lindos – sokkelo, jossa jokainen talo on myymälä tai ruokapaikka.

Tästä labyrintistä päästään jotenkin läpi ja yhä ylemmäksi. Itse asiassa Vilho tulee varsinaista sivukujaa yläpolulle, eikä tämä fuoripista ole mitenkään reilua Annikkia kohtaan. Illalla Vilholla on rannekellossa 31 kerrosta ja niistä kaikki tulevat Lindosissa. On kuuma.

Tyhmän turistijoukon tyhmänä osana Susivuoret nousevat kohti akropolista.  Reitti ei ole kovin helppo, lopulta vastassa on lippukassa. Liput ovat hyvin kalliit suhteessa paikan tarjontaan – niistä veloitetaan 12 euroa kappale. Annikki maksaa ja Susivuoret pääsevät kallioseinämän eteen, siihen kaiverretun laivareliefin eteen. Tästä nousevat vielä viimeiset jyrkät portaat ylös varsinaiselle akropolille, joka sijaitsee todellakin upeassa paikassa.

9. Lindokseen: Startti (Viides Päivä)

 Annikki kiskoo Vilhon ylös makuuhuoneesta. Tänäänkin on hyvä sää, tänäänkin on lämmintä ja kirkkaus on mukavaa, ei määrätöntä, vaan sopivaa. Aurinko Ródoksella on suhteellisen pehmeää, mutta intensiivistä. Tänään pistetään reilusti aurinkovoidetta. Koko matka on tehty aika lailla sortseissa ja t-paidassa. Muu pukeutuminen olisi liikaa. Lokakuu Ródoksella on aika täydellinen sään puolesta.

Ródos on soikea saari, aika lailla itse asiassa oliivinkiven muotoinen puikula, jonka yläkärki osoittaa koilliseen ja alarunko luoteeseen.  Lindos on kaakkoon osoittavalla niemellä oleva tärkeä kaupunki saaren muutamista keskuksista. Lindos sijaitsee saaren puolivälin eteläpuolella, Susivuorten majapaikka on puolestaan pohjoisessa kolmasosassa saarta.  Silti matkaa tulee vain reilu 30 kilometriä. Saaren pituus on muuten ihan pikkuisen alle 80 km.

Näillä saarilla kilometrit ovat yksi juttu, etäisyyden päälle tulee aina tien laatu, korkeuserot ja muut kiemurtamiset. Jos päätät saarilla, että päivässä voi ajaa huoletta 200 kilometriä jonnekin, niin yleensä yllätyt.

Susivuoret sulkevat asunnon ikkunat, eri ovet ja luukut. Sitten on päivän keikaus edessä eli auton ajaminen alas ramppia kadulle. Kakkupala varmasti, mutta aika jyrkkä ja kapea on ramppi, aivan ei voi olla kuutamolla, kun tuota Fiatilla ajaa. 

Näin pääsemme hetkeen, jolloin Susivuoret lähtevät Lindosiin.

8. Opettelisitte nyt edes kunnolla suomea

 Kielistä on pakko puhua Kreikassa. Lentokoneessa Vilho sormeili ruotsiksi käännettyä antiikin Rooman historiaa, klassista "Rubicon"-teosta, jonka hän on ostanut Tukholmasta. Siis lentokoneessa englantia, suomea, kreikkaa ja ruotsia. 

Asunnolla Vilho löytää venäläisen matkaoppaan. Se on melko hyvä ja Vilho tavaa sitä aamiaisella takapihalla pikakahvinsa kanssa. Aikanaan, Annikki lukee samaa opusta. Vilho on hämmentynyt siitä, miten hyvin Annikki lukee ryssää. 

Maaotteluiden katastrofi tapahtuu Suomessa, mutta Italia töppää Lontoossa. Susivuoret kuuntelevat ottelua italiaksi. Kielten sekasolmu on täydellinen.

7. Kaikkien viiniruukkujen, hälyn ja palaneiden rinteiden takaa (Neljäs päivä)

 Neljännesvuosista on mennyt tällä matkalla, enemmänkin. Monta kortteeria ja melkoinen määrä teitä, katuja ja kaikenlaisia asemia, päätepisteitä ja lähtökohtia. Miten vaan, fakta on se, että Vilhon viimeisimmät vuosikymmenet ovat Annikin kanssa yhteisiä. Nämä huoneet, talot ja rampit – loputon nälkä eteenpäin, kyltymätön tie. 

Koko matkan Annikin kanssa Vilho on pelannut kourallisella kortteja. Tietysti pitää olla kaunis ja älykäs, niinhän me kaikki olemme. Sitten jää vielä kolmesta kortista se sivistys ja tietenkin "special ingredient". Mutta viidentenä on huumori. Älkää kertoko eteenpäin, mutta miehen kannattaa olla hauska. Jos teet naisen iloiseksi tai saat hänet viihtymään niin vuoretkin liikkuu.

6. Viimeinkin vanhoja kiviä: Susivuoret Ródoksen akropolilla (Neljäs päivä)

 Vilho astelee aidatun alueen kulmasta sisään  mittavalle preerialle. Harmaa pikkupantteri on jätetty viereiselle hiekkamaaparkkipaikalle, sillä siellä Susivuoret näkivät turistibussin parkissa muiden autojen kanssa. Tässä pitää olla siis merkittävä antiikin rauniokohde. Kylttejä tai opasteita ei oikein ole. 

Määrättömän preerian reunassa on muutamia kiviä, selvästi antiikin lohkareita. Pari pariskuntaa vaeltaa samalla alueella ja seudulla on niin hiljaista, että kulttuurimatkailijat tervehtivät toisiaan kuin itävaltalaiset konsanaan. 

Syvemmällä alueella näkyy ns. odeon eli kreikkalainen teatteri. Annikki ja Vilho puhuvat aina raunioilla kreikkalaisesta teatterista, sillä roomalaiset ovat olleet monessa paikassa ja tuoneet sen oman teatterinsa, amfiteatterin. Täällä ollaan kuitenkin mitä ilmeisemmin täysin kreikkalaisilla raunioilla, mutta silti Vilho vain vilkaisee kreikkalaisen teatteri suuntaan. Satojen raunioiden jälkeen on nimittäin selvää satojen metrien päähän se, että tuossa teatterissa ei ole ehkä mitään alkuperäistä. Onpahan tänne kuitenkin saatu tuollainen tuttu simpukkamainen katsomo, joka aina houkuttelee turisteja istumaan lehtereillä.

**

Vilho on kuitenkin innostunut täysimittaisesta stadiumista. Tämäkin on tehty uudestaan, mutta jotain alkuperäistä hevosradassa on. Italialaiset pitivät täällä valtaa vielä 1900-luvulla ja kaivoivat tämän kisapaikan esille ennen toista maailmansotaa, tekivät myös rekonstruktion katsomolle. Suurin osa Susivuorten huomiosta kohdistuu tähän stadioniin, jota voidaan toki kutsua myös circoksi. Sehän taitaa olla niin että sirkus, joka on saanut tietysti latinan circosta nimensä, palautuu ympyrä-sanaa, oikeammin kehään. Ja onhan sekin huvittavaa, että sirkushan on oikeasti aika lailla pyöreä laitos – siis sirkusteltta. Mutta antiikin stadio on aina elliptinen, koska se on pohjimmiltaan ravirata.

Puolitoista tuntia Susivuoret kiertävät alueella. Raunioalueena tämä on c-luokkaa. Kreikan raunioalueiden ongelma on yleensä se, että paikoilla on asuttu pitkään. Ehkä täälläkin, voi vaan kuvitella miten kivet on viety muualle. Kaikki kierrätettiin. Siksi Vilhon silmien edessä on lohduton preeria, kenties vanha Ródoksen kaupunki, mutta missä lie. Joka tapauksessa tämä tyhjyys on aidattu ja tunnistettu. Susivuoret lähtevät ja Vilhon tekee mieli ainostaan olutta.

5. Kritikoksella vaikka Ródoksella ollaankin (Päivä 3)

 Susivuoret nukkuvat hyvin pitkään ja syövät hartaasti ja hitaasti aamupalaa. Kissoja käy Annikin buffeessa paljon ja takapiha on toisinaan yhtä häntää ja turkkia. Tusinan verran on katteja kai pääluvultaa, mutta Vilho ei taida pysyä laskuissa oikein mukana.

Päivästä numero kolme, joka torstai-nimeä kantaa, ei jää paljon kerrottavaa. Susivuoret käyvät Kritikos-nimisessä kaupassa hakemassa valkoviiniä ja kaikkea muuta. Täällä on turismi-meininkiä ja liikkeessä on oma sektionsa mausteseteille, baklavalle, halvalle, loukumille ja oliiviöljylle. Vilho miettii, minkä maustesetin voisi ostaa Kriisille, mutta ei osaa päättää? Sami Siili saa ainakin  feta-maustesekoituksen ja tarttuuhan matkaan samalla moussaka-mauste.Täältä löytyy maustesetit kalalle, stifadolle, lampaalle ja lihaptyöryköille. Oregano tuntuu oleva rodoslainen suosikkimauste, sitä on runsaasti tarjolla.

Iltapuolessa Susivuoret istuvat länsiterassilla ja nauttivat auringosta, joka kello 1810 painuu maisemaan ja sää muuttuu viileäksi. Aurinko on ihanaa ja pihassa on suloista istua kreikkalaisen oluen kaverina. 

Edessä on vielä pitkä ilta salin puolella. Viiniä juodaan ja pulistaan. Susivuoret viihtyvät keskenään loputtomasti, se miltei hämmästyttää Vilhoa. Yö ympärillä on musta ja taivaalla päivystävät ikuiset tähdet ja sirpiksi kuihtunut kuu.

4. Pilvetön taivas, sadetta (Päivä 2)

 Vilho ajaa harmaata Fiatia tyhjällä tiellä. Alkaa sataa, sitten tulee aika lailla kaatamalla. Edessä on jumalattoman risa Toyota Hilux, joka ajaa korkeintaan neljää kymppiä. Kotiin kaupoilta on jotain 12 kilometriä eli muutama minuutti. Ei ole kiirettä. Sade tekee Ródokselle hyvää, kaikelle tälle kuivuudelle ja puskamaiselle preerialle. 

Sitten sade on ohi, kesä palaa, ei siinä sen kummempaa. Nuorempi kaveri takana ohittaa Vilhon ja papan Hiluxissaan. 

Paloista ei ole näkynyt jälkeäkään. Ei vielä. Mutta autonromuja täällä on paljon ja todella monet ajossa olevat autot ovat sellaisia, että niitä ei totisesti köyhässä Suomessakaan näe liikenteessä. 

Kotona talolla on jyrkkä liuska kadulta talolle. Se huolettaa paljon Annikkia, mutta vähemmän Vilhoa. Viltsu kitisee joistakin asioista autossa, eikä Annikki tiedä että Vilho jo rakastaa tätä harmaata pantteria. Elämähän on loputtoman tylsää, mutta kaiketi tämä on Vilhon kolmas Viissatanen: Sardinia, Oberammergau ja nyt.

Miten tarvikkeet ja asiat voivatkaan puhua sinulle kieliä, miten sinä voit osata samaa kieltä kuin esine, auto? Jos Fiatin jättää käymään, käsijarrulla seisomaan ja avaa portin noustuaan autosta, niin se ei piippaile, eikä hermostu, sitä ei kiinnosta turvavyöt eikä se soita hätäkeskukseen jos aivastaa väärässä paikassa. Se ei varoittele, kiellä tai tilttaa joka perkeleen käänteessä tai turva-asian aktivoituessa. Ei, se on jotain parempaa, se on Torinosta, Kauniista Maasta.

3. Omilla kylillä ja sitten saksalaiskaupoilla (Päivä 2)

 Vilho nukkuu melko hyvin. Ródos-asunnon sänky ei ole huono. Annikin kanssa on yhteistä asunnon ja vuoteen lisäksi peitto, ja Vilho tietää tismalleen sen, että pikkuveli jää isosiskon kanssa hopealle, kun peittoa kiskotaan. Luojan kiitos Annikilla on ns. koirahuopa lämpöä tuomassa, joten Vilhollekin jää jonkinlainen nurkka lakanasta.

Ródoksen toisesta päivästä ei sinänsä jää mitään erikoista aikakirjoihin. Asettumista ja  raukeaa puuhailua on päivän ohelmana. Juuri sellaista elämää, mitä Vilho syvästi kaipaa ja osaa arvostaa. Asiasta ei voi oikeastaan koskaan puhua, sillä arkipäiväisen touhuamisen nostaminen on typerää, some-mielessä hankalaa ja kirjallisesti vaikeaa kuvata. 

Asunto on mainio, mutta kulahtanut ja paikoin epäsiisti. Ei liian epäsiisti, vaan oikein asuttava, mutta sellaista patinaa on kaikkialla enemmän tai vähemmän. Rättiä ja pyyhkimistä tarvitaan, pientä järjestelyä.

Pitkät retket airBB-maailmassa ovat opettaneet siinä mielessä hyvälle, että pääosa majoituspaikoista on hyvin kliinisen siistejä ja usein tietysti aika peroonattomia, mutta puhtaita ja toimivia. Mutta tämä majapaikka on aika klassinen kesämökki, jossa on eletty ja kulutettu, eikä kaikki kalusto suinkaan ole tältä vuosituhannelta. 

Mielenkiintoista on se, miten Itävallan reissunkin jälkeen ródoslaiseen kesämökkiin sopeutuu ja toisen matkapäivän iltana Vilho ei edes huomaa asumuksen kulahtaneisuutta. 

**

Susivuoret käyvät kylässä katsomassa paikan supermarketin. Se on pieni, mutta iltakävelyllä Vilho ei osannut tilannetta arvioida, koska suljetussa liikkeessä seinät olivat kiinni, eikä myymälän koosta ollut tietoa. Täältä otetaan maito ja punaviini, mutta tänään on sittenkin ajettava autolla isompaan kauppaan.

 

Niinpä akuiltapäivällä kaksikkomme ajelee saksalais-vetoiseen Lidl-merkkiseen muonaliikkeeseen saaren pääkaupungin esikaupunkialueella. Lidl on iso ja siellä onkin "vaikka mitä".  Pikku-Fiatin autonperä täyttyy juomista ja ruuista. 

Sää on muuten hyvä, asteita on korkeudesta riippuen 21-27 astetta. Susivuorten majapaikka taitaa olla korkeudella 212 metriä ja siellä on vähän viileämpää. 

Ajaminen on helppoa, liikennettä on todella vähän. Tiet ovat hyviä, mutta siellä täällä kiviä on putoillut ajoradalle.

Illan paras juttu on istua 1810 asti terassilla auringossa – sitten aurinko laskee ja silloin on heti tultava sisätiloihin. Susivuoret istuvat pitkään viinilasien ääressä olohuoneessa ja puhuvat. Ympärillä on Ródoksen musta yö ja kuuluu vain sirkan voimakas siritys, toisinaan koiran haukku

2. Ateenaan, takaisin taivaalle ja Rodokselle (Päivä 1)

 Lento numero yksi menee hienosti. Vilho ei ehdi kyllästyä tai rasittua muutenkaan, vettäkin on nykyään reilusti mukana, kun turvasta saa sitä ottaa läpi pari litraa. Eväitä on syöty ja Aegean on tarjonnut lisää muonaa. Tämähän on luksusta.

Kone on Ateenassa maassa kello 1724 ja vaikka poistumisaika tuntuu usein pitkältä, niin 1731 Susivuoret ovat jo siirtobussissa ja 1739 terminaalissa. Edessä on puolitiukka vaihto seuraavaan koneeseen, mutta nyt asiat ovat sillä tolalla, että uudelle lähtöportille B27 on matkaa vain 50 metriä kohdasta, jossa Susivuoret saapuvat terminaaliin. 

Uuteen koneeseen ehditään siis hyvin. Nyt on aikaa käydä rauhassa vessassa ja sitten pistellään naamaan viimeiset ruisleivät. Koko päivän olo on ollut sopiva, ei ole nälkä painanut eikä jano vaivannut. Poikkeuksellista matkailua.

Ateenan lentoasemalla on muuten hyvin saatavilla edelleen käsidesiä. Se sopii Vilholle, matkailuhan on mainio mahdollisuus saada ja jakaa niin bakteereita kuin viruksiakin. 

Kello on 1815, kun Susivuoret ovat uudessa koneessa A321-200. Take-off on kello 1848 ja aurinko laskee juuri. Taivaalta pääsee näkemään muutamia Kreikan saaria, mutta pian pimeys vallitsee. Sitten lopulta edessä ovat Rodoksen valot ja rannikko. 

Tulee kuitenkin mainita se, että puuhakkaat kreikkalaislentoemännät (Aegean again)  osoittavat tälläkin lennolla sen, miten voi olla ystävällinen ja tehokas samaan aikaan. Lento on tuollainen kolmen vartin pyrähdys, mutta kahvit ja Papadopoulous-merkkiset täytekeksit ehditään nauttia, samalla saadaan pieni Aura-vesipullokin. Roskat kerätään ja hymyillään, asiakkaita eli matkalaisia ei kyykytetä, vaan palvellaan. Sopisi monen pohjoisen viikingin ja baltin ottaa oppia, mutta ei tule tapahtumaan.

Jo 1927 Vilho ja Annikki ovat maassa. Kenttä on melko pieni, siellä ei näytä olevan portteja lainkaan, kaikki haetaan busseilla tai sitten koneeseen/koneesta vain kävellään. 1936 kaksikko on bussissa ja pian terminaalissa. Tavallisenakin tiistaina laukkuhihnoilla on aika paljon porukkaa, mutta nopeasti kansa myös katoaa Rodoksen illan pimeyteen kukin tahoilleen.

***

Vuokraamossa on yksi asiakas ennen Vilhoa, joten tämäkin homma käy pian. Kello 2017 Susivuoret ovat harmaan Fiatin luona ja parkkipaikan vuokraamoväki vääntää autoa käntiin, valoja päälle ja kertoo, että kunnossa on, nimi tarkastuspaperiin. Vilhoa rutiini lähinnä huvittaa, mutta tällä kertaa pellit on vakuutettu, joten naarmulaskennalla ei ole sinänsä merkitystä. Mutta kyllä auto pitää katsoa, oli tilanne mikä tahansa. Ulkona on pimeää – vuokraamon väki lupaa lamppua, mutta Vilholla on otsalamppu täysillä paristoilla.  Renkaat ovat kunnossa, samoin lasit – pelleistä ei löydy mitään erikoista. Päätetään siis lähteä matkaan pimeyteen. 

Lentokentän jälkeen tiellä on rauhallista. Vilho ajelee rauhassa pimeydessä ja reitti vie parin kylän kautta Psinthokseen. Matkan varrella Susivuoret ryntäävät tien sivussa olevaan kauppaan. Nopeassa iskussa löytyy niin retsinaa kuin muitakin virokkeita, 9 litraa vettä ja tietenkin giganttipapuja – se on säilyke, josta on tullut Susivuorille klassikko Kreikassa.

Matka ajtkuu niin, että Psinthos  saavutetaan yhdeksän maissa. Paikalla on asunnon omistajan isäpappa edusmiehenä, patu kulkee rämällä vanhalla Fiatilla ja esittelee asuntoa pitkään ja hartaasti. Talo on ihan mainio yksittäinen villa ylärinteessä. Ympärillä on oma puutarha ja tilaa sisällä on riittävästi. Pappa osaa suomea ainakin puolitusinaa sanaa vieläpä oikeassa tarkoituksessa ja muutenkin show on ihan riittävä avainten luovuttamiseen. Kertaava ja vuolas esitys ei ole sellainen, mitä koko päivän reissanneet Susivuoret kaipaavat, mutta näitä esitelmiä ei voi valita etukäteen. Pappa on ystävällinen ja perinpohjin rodoslainen, hauska hahmo ja rehellisesti sanoen aavistuksen verran juovuksissa. Hän luopuu yleisöstään lopulta 2147 ja Susivuoret saavat ensimmäistä kertaa koko päivänä todella hengähtää.

Iltaan kuuluu retsinaa, talosta löytyvää paahtoleipää ja tarinointia. Lopulta kellon jo lähestyessä kahta Susivuoret menevät nukkumaan. Ensimmäinen matkapäivä on saatu kunnialla maaliin.

1. Tiistaina töistä taivaalle (Päivä 1)

Muutaman tunnin työrupeama ei Vilhoon paljon vaikuta tänä lokakuisena tiistaina. Hän herää kello 0650 ja avaa tietokoneen kaikkine salasanoineen ja yhteyksineen. Sitten vuorossa on aamupala ja töitä 1030 asti. Töiden jälkeen ohjelmassa on kesäloma eli Susivuorten tapauksessa lentokentälle paineleminen. Annikki nukkuu kuitenkin vielä lähemmäksi yhdeksää, sillä hän on vapaalla.

Edellisenä päivänä Vilho on siivonnut sen, mitä Annikilta vielä on tekemättä. Imurointia, lattianpesua ja sitten vielä kylpyhuoneen siivoaminen. Loput varustepohdinnat, loput arpomiset ja viimeiset pakkausyksityiskohdat.

Silti Vilhosta tuntut siltä, että matkalle lähdetään vähän takki auki. Pakkaaminen on tapahtunut hänen mittakaavassaa melko myöhään ja rennosti. Itävallan matkasta on aikaa reilu kuukausi, joten valmistelut ovat luonteeltaan kaluston päivittämistä ja varustus kootaan ilman listoja tuoreesta muistista.

Mutta nyt olemme tiistaissa. Susivuoret menevät itse asiassa eri junilla kentälle, sillä Vilho on aiemmin valmis ja ehtii edelliseen kyytiin. Järjestely ei ole kovin romanttinen, mutta hyvin käytönnöllinen. Vilho ehtii hoitaa omat matkalaukkuasiansa alta pois ja on valmiina kentällä ohjaamassa ja auttamassa Annikkia. Ehkä eriaikaisessa kenttämatkassa näkyy myös reissaamisen arkipäiväisyys, sillä lentoasemalle painellaan kuin työpaikkaruokalaan – eikä sinnekään ole pakko mennä käsikädessä, rittää kun pöydässä tavataan.

Rutiinilla menee muukin kentällä. Ruuhkaa turvatarkastuksessa totisesti on ja moni juoksee sen jälkeen portilleen. Jonossa voi hyvinkin mennä kolme varttia,  selvästi moni ei ole varannut riittävästi aikaa. Vain yksi linjasto, kaksi läpivalaisukonetta, on käytössä On samalla syysloma-aika, vaikka tiistaina tuo ei ehkä mahdottomasti painakaan.

Aegean-lentoyhtiö yllättää tarjoamalla ruokaa ja juomaa ihan oikeasti lennolla. Nyt mennään siis Helsingistä Ateenaan ja lento lähtee taivaalle 1409 ihan tarkkaan sanottuna.

Ateenasta Susivuorten on määrä jatkaa melko tiukalla saman yhtiön vaihdolla Rodokselle. Rodoksella pitäisi löytää auto vuokraamosta ja ajella puolen tunnin päässä olevalle asunnolle. Seikkailua on siis vielä edessä, mutta Susivuoret ovat luottavaisia, eikä hermoilemalla saavuteta tässäkään asiassa mitään. Siispä Vilho kirjoittelee hieman ja ja rentoutuu. 

 Matkan alkuosa menee askarrellessa ruoka-annoksen kanssa. Vilho syö kasvispastaa, joka on lähinnä juustoinen penne-vuoka. Annikilla on perunaa ja kaksi lihapullaa. Annoksiin kuuluu myös pyöreä salaattipurkki. Pienessä pahvipurkissa on ainakin maissia ja porkkanaa. Vilho huomauttaa Anniille, että raaste on parempaa kuin Suomessa, tuossa juuresten ja raastepöytien suurvallassa. On kiusallista, että oletettavasti kreikkalainen porkkana on (sekin) maukkaampaa, Välimerellä kun kasvaa kaikkea muutakin kuin juureksia.

Ja kohta ollaankin jo Välimeren yllä ja Kreikassa. Kone aloittaa laskeutumisen Ateenaan tutulla kierroksella meren yllä.
 

0. Kirimässä lomaa kohden eli eräs juoksureissu Vantaalle

 Lokakuinen lauantai on kääntynyt iltapäiväksi, kun Vilho astelee Tikkurilassa urheiluhalliin. Askeleet ovat raskaat, mutta olo on poikkeuksellisen hyvä, eikä mikään paina Vilhoa. Hän on juuri päässyt maratonin maaliin Vantaalla ja nyt edessä on tavaroiden haku säilytyksestä.

Päivä oli tuulinen ja sateinen, Vilho on siis kastunut kunnolla ja saanut osansa vastatuulesta, mutta sekään ei tuossa hetkessä häiritse – ei enää. Nämä muutamat minuutit maaliin tultua ovat aivan erityisiä joka kerta, olo on euforinen ja kaikki tuntuu hyvältä. Kaikki tuntuu mahdolliselta nyt, kun maaliin on lopulta päästy.

Juoksijoille on hallissa tarjolla kahvia ja siivuja pullapitkosta – sitä kuuluisaa pakkopullaa. Kahvi on lämmintä ja maistuu käsittämättömän hyvältä, arkinen pullasiivu on taivaallinen.

Vilho menee varovasti reppunsa, kahvimukin ja pullasiivujen kanssa katsomoon. Istumaan! Tämä on ylellisyyttä. Vilho melkein pureskelee tavallista juhlamokkaa ja kyllähän se tänäkin vuonna on erityistä – lämmintä, maukasta ja ravitsevaa. Nyt on kuitenkin kaivettava puhelin kassista ja otettava valokuvat maalitunnelmista, ennen kuin voi luopua märistä varusteista ja vapauttaa maskotti Saana lippiksestä.

Toivuttuaan ja varusteet vaihdettuaan Vilho kävelee Tikkurilan asemalle, tavoitteena paluu Helsinkiin.

Maailma tuntuu mukavalta, on helppoa olla ystävällinen ihmisille, antaa tietä pyöräilijälle ja toimia kohteliaasti. Kaikki tavallinenkin on taivaallista; Ratavarren maisemat, poké-stopit ja esikaupunkien asemat, syksyinen puoli-urbaani miljöö, jossa aurinko on alkanut paistaa muutaman tunnin uittosateiden jälkeen kisan lopussa.

Myöhemmin Vilho löytää pyöränsä aseman läheltä, ajaa kotiin ja nousee vielä portaat C-rapun ylimpään kerrokseen. Nyt edessä on pari työpäivää, pakkaamiset ja asunnon siivoaminen. Mutta tänään on lauantai ja  luvassa on luksusta: Pesytyminen, ruokaa ja sitten olutta sohvalla lempivaatteissa.

Epilogi: Leutasch-2023

Vilhon vuoden alppiseikkailu ei tälläkään kertaa taipunut nätisti tarinaksi, vaan jäi kertomuksena vajaaksi ja keskeneräiseksi. Onneksi itse matka oli kokonainen ja onnistunut, jossei nyt ihan täydellinen.

Vuoria ei valloiteta tai oteta koskaan haltuun, mutta Leutaschin alueella Vilho sai siinä mielessä tehtyä tilipäivää, että alueen keskeiset rinteet on nyt käyty kunnialla kiertämässä.

Vilho pääsi lopulta Gehrenspitzen huipulle ja tuohan tunturi hallitsee majesteetillisesti Leutaschin maisemaa. Tämän areenan toisessa päässä on massiivinen ja korkea Hohe Munde, jonka Vilho sai kavuttua sopivan pilvisenä päivänä.

Pilvisistä päivistä pitää mainita sellainen asia, että loman alun sateiden jälkeen alkoi hellejakso, joka kesti reissun loppuun asti. Vuorilla oli kuuma, kun mittarissa oli jatkuvasti yli 20 astetta, eikä rinteillä mitään varjoa ole tarjolla. Vilhon rinnereissut alkoivat olla melkoisia urheilusuorituksia, etenkin kun tässä kylässä siirtymäkävelymatkaa aina kertyy nousun lisäksi. Toisin sanoen kuumia päiviä ja pitkiä kävelylenkkejä ja suhteellisen tiukkaa nousuhommaa. Viimeisenä rinnepäivänä homma alkoi tuntua jo melko työläältä urakoinnilta, vaikka maisemat ovatkin huikeat. 

Susivuoren seikkailuissa 7-9 tunnin päivälenkit, joissa nousua 1000-1500 metriä kylätasosta ja matkaa parikymmentä kilometriä alkoivat olla sellaisia, että peräkkäisinä päivinä vuorille ei kertakaikkiaan jaksanut lähteä. Todellakin mausteena näissä retkissä oli helle ja mukana on mahdotonta kantaa riittävästi juomaa, kun litra-kaksi menee heittämällä. Suomalaisena ei viitsi helteestä valittaa, mutta Vilhon mieleen olivat kuitenkin enemmän kauniit, mutta edes hieman pilviset päivät. Viikon verran taivaalla ei juuri pilviä näkynyt, vain aurinkoa ja sinistä taustaa.

 

Vilhon mielessä vuoden 2023 alppireissu oli merkittävä siinä, että jonkinlaista rutiinia rinnehommiin alkaa olla oikeasti ja myös päässä alkaa olla valmiutta jyrkänteille ja jänniinkin paikkoihin. Ei Vilho minnekään hurjiin juttuihin kaipaa, mutta hitaasti kertyvä kokemus tuntuu vähitellen tuovan jonkinlaista varmuutta korkeissa paikoissa. Susivuori pohtii usein mielessään, miten tavattoman hitaasti ja myöhään asioita oppii, oikeastaan ikämiehenä. Mutta ehkä siinäkin on oma taikansa, oma viehätyksensä, kun kaikkea ei hallitsekaan 25-vuotiaana jo suvereenisti. 

    Alppimatkat ovat olleet myös baijerilais-tirolilaisen ympäristön ja kulttuurin opintomatkoja, alppikyliin ja vuoriseutuun tutustumista. Pala palalta tämäkin mosaiikki on mieleen rakennettu ja käsitykset hitaasti rakentuneet. Eräänlaista hidasta matkailua sekin, porautumista ja rauhassa pureskelua – siis täysin päinvastaista nykypäivän mantereita syleilevälle singahtelulle.

Tässä hiljaisuudessa päättyy vuoden alppimatkan kuvaus ja edessä on muuta  – ainakin sateista Suomea ja varmaan vähitellen paluuta myös Välimerelle.

8. Päivä: Vuoret on aina kivee

 Vuoret ovat aina kiveä, sanotaan laulussakin (tai siinä sanotaan kyllä kai "kivee", kuten Vilhokin sanoo).  Vuoret ovat myös kalliokiven lisäksi  pientä ja keskikokoista kiveä, soraa, sepeliä ja suuria lohkareita. Hiekkaakin on  – ja kuten arvaatte, niin kaikkea näiden väliltäkin. 

Lisäksi vuoret ovat kasveja, puita, pensaita ja ennen kaikkea lukuisten eläinlajien paskaa. Näillä alppi-idylleillä voi kohdata lampaan, lehmän, vuohen, hevosen, ponin, gemssin, bambin, jäniksen ja eri lintulajien paskoja. Alueet ovat aidosti laidunta ja siihen päälle tulevat vapaasti laiduntavat olennot.

Suur-Germaanian alueella vuorille tullaan peltojen maalaisyhteisöstä tai sitten rinteellä olevasta osasta kylää. Seuraavana vuorossa ovat rinteillä olevat laitumet, mutta tasamaan kylissä päästään ensin metsään. Harvoin metsäänkään päästään ilman hevosaitauksia, lammaskarsioinoita tai lehmien yleistä läsnäoloa. Nämä kaikki luetellut ovat muuten kohdattuna hyvin jaloja eläimiä, ystävällisiä ja viisaita. 

Päästiin siis metsään. Se on hoidettua, mutta sitä ei ole tapettu. Puut ovat yleensä suuria, lajeja on paljon – eikä suomalainen mänty näyttele tärkeää osaa.

Kulkija seuraa polkua – ja kun koko reissun tarkoitus on päästä korkealle, niin se polku nousee, eikä muuta mahdollisuutta kulkuun edes ole kuin polku. Suomalaisen rakastama vapaa maasto on aika vaikea asia, sillä pian ollaan melkoisen kaltevalla pinnalla ja se polkukin tuottaa haasteita. 

Olemme nyt siinä vaiheessa tarinaa, jossa Vilho katselee kelloaan, sen korkeusmittareita. Tämän reissun kylätasa on sellaiset 1100 metriä. Sitä tasoa ryhdytään nostamaan sillä polulla siinä mainitussa metsässä. Aika pian Vilhon tulee kuuma, hiki ja työteliäs tunne.

Mutta palataan hetkeksi tarkemmin polkuun. Sehän menee ensin eteenpäin, sitten ylöspäin ja sitten oikealle, sitten vasemmalle; ja sitten oikealle ja vasemmalle ja tätä jatkuu seuraavalle tasaiselle alueelle asti. 

Täällä osa hauskuudesta rakentuu siitä, että polku on sellainen naarmu metsässä, jota koristavat joko puiden juuret tai sitten valkoiset kiven kappaleet, aika usein molemmat mainituista. Niitä valkoisia kivenkappaleita Vilho kutsuu sepeliksi. Ne ovat suomalaiselle kalkkikiveä, vaikka alpeilla on myös valtavasti gneissiä ja skistiä. Kaikille kivilajeille on yhteistä se, että kävely niillä on kovaa ja se on entistä kovempaa tuntien jälkeen. 

Jossain vaiheessa metsästä päästään taivaalliselle niitylle. Nämä vihreät ylängöt ovat laitumia ja lukuisten eläimien kunnossapitämiä. Yhtä kaikkia ihmisen silmiin ne ovat aukeita, autuaita nurmikenttiä. Niitä reunustavat vuoret ja ihminen on varma siitä, että hän on tullut paratiisiin. Pilvet ja totinen taivas onkin lähempänä, laiduntavia eläimiä on niityllä ja kirottu sepelinen, nyt pimeältä tuntuva metsä on takana. 

Hevoset tulevat tervehtimään sinua, on aika pyyhkiä hikeä ja pitää tauko. Maalaustaiteen pastoraaliunelma on täällä ja pääset siihen osaksi. Valokuvia, hengen haukkomista. Rannemittarissa on 1565 metriä ja nouseminen tuntuu palkitulta. Ja sitä se todella on. 

Aikanaan laitumellakin on jatkettava matkaa. Tuossa avomaastossa nouseminen olisi huomaamatonta, ellei hikeä pukkaisi ja hengitys tihentyisi. Silti matkaa ja korkeusmetrejä kertyy kuin varkain ja kauniissa ympäristössä matka taittuu miellyttävästi. Jäljellä olevat puut ovat nyt pensasmaisia mäntyjä ja pian nekin katoavat jossain 1700-1800 metrissä paikasta riippuen. Sen jälkeen polku on hyvinkin vapaassa maastossa ja vain laidunnurmen, aluskasvillisuuden ja muutamien varpujen kehystämää. 

Aikanaan alkaa totisempi nouseminen, pohjasta on yhä suurempi osa vain kiveä eri muodoissaan. Mutta nuo korkeuskatselmukset jatkuvat taas joskus toiste ja jossain.

7. Päivä: Huoltohommia, mietteitä ja päiväunet

 Susivuorten torstai on elokuun viimeinen päivä ja hiukan omituinen lomapäivä. Alppilomilla on paljon omituisia lomapäiviä, varmaan tukkukin sellaisia päivä, jota moni lomalainen ei pitäisi lomana laisinkaan.

Asunnolla tehdään ryhtiliikettä ja Vilho marssii kunnan kierrätyspisteelle pullojen, lasien, pahvien ja metallien kanssa. Sää on hyvä ja roskareissu tehdään vuorten komeassa kattauksessa. 

Asunnolla Susivuoret ratsaavat talon siivouskomerosta muutaman biojätebussin ja täydentävät vessapaperivarantoa. Lisää kävelyä on luvassa kauppareissulla kylä ainoaan ja parhaaseen supermarkettiin. 

Vilhon raadollinen matematiikka jakaa alppireissun kalenterin vuoripäiviin ja huoltopäiviin. Huoltopäiviltä ei aina paljon odoteta, niissä on kuolleiden kirjaimien sointi. Asunto ja siellä majaileva Vilho vetää vettä, olutta, suolakurkkuja ja muonaa – ja niitä on jostain raahattava. Maastopäivät ovat pitkiä, eikä niide kuluessä pääse helposti edes ravintolaan syömään, sillä kotona maalissa ollaan jo rättiväsyneinä. 

Vilho keittää asunnolla pastaa ja syö iloisesti tankaten. Nyt on sinänsä juhlapäivä, että edessä ovat myös päiväunet sohvalla. Ne ovat sen verran syvät, että Annikki lähtee kesken leikin kylpylään. 

Aikanaan kun Vilho herää, hän lähtee vielä santsikierrokselle kauppaan. Juuri siitä syystä, että vaikkapa juomien kantaminen on oma riemulajinsa ja menossa on huoltopäivä. Kaikki irti siitä eli olutta pussiin ja pari raskasta säilykettä, unohtamatta italialaisia rypäleitä.

Illalla syödään oman kadun lohilammikon taimenta savustettuna. Reppuja pakataan, yö on pimeä ja viileä, mutta seuraavasta päivästä tulee taas lämmin.

6. Päivä: Tuokiokuva läsnäolosta korkeudessa

Jossain vaiheessa korkealla, - Vilho tulee herkäksi tuulelle. Hän säpsähtää sitä, kun tuuli nousee. Säästä tulee muutenkin osapuoli kaikessa. Sää sanelee, korkeus määrää. Sellainen luonnoneläin Vilho on, uudessa ympäristössä. Vieraassa ympäristössä.

Sepeli kahisee jaloissa. Taukoa pidetään liian myöhään ja liian korkealla. Tavaroista pitää pitää huolta, sillä muuten ne valuvat alas rinnettä jonnekin kauas, alamaailmaan.

Väsymys ja innostus korkeudesta käyvät kilpaa. Kirkkaus on... häikäisevää. Vilho haluaa jakaa kuviaan, mutta ei näe mitä kuvaa. Korkeus, se mitä tässä haettiin, katoaa kuvissa. 

Kaikki tämä kauneus on aivan kuin käden ulottuvilla. Mutta ihmisen aika katoaa, kello tikittää vääjäämättömästi. 

Vilho juo ja syö eväitään, ihan puhtaasti järjen sanellessa niin.  Nälkää janoa ei ole, vuoren jumalatar on vienyt kaiken muun tarpeen. Hulluus, uupumus – molemmat muutaman nallekarkin, vesihuikan päässä.

Sitten kun se on saavutettu, se on saavutettu. 

Nousemista suurempaa hulluutta on huipulle saapumisen hulluus. Huipulta on valokuvien jälkeen kiire alas.

6. Päivä: Vilho Arnspitzen kaakkoissivulla

 Keskiviikko ei ole sateinen, mutta ei se nyt aivan kuivakaan ole. 

Vilho jauhaa hänelle melko tuttua maantietä kohti Ahrnin tai Arnin satulalaaksoa, joka löytyy korkeudesta 1500 metriä osapuilleen. Täältä pääsee Arnin vuoriketjun kaakkoiskupeessa kulkevalla kivalle viistopolulle, joka nousee pariin tonniin ja lopulta myös Saksaan. Saksan alueissa on tällä kohtaa sellainen lippa, että Bundesrepublik pistää yllättävän pitkälle Vilhon autuaiden laaksoon eli Leutaschin suuntaan.

Päivästä tulee yllättäen pitkä. Vilho käy melko korkealla, mutta pilvet sen sijaan käyvät melko alhaalla, eikä kiviseksi muuttuneesta reitistä oikein edessä näe ylös mitään. Pian satelee hiukan ja jatkuvasti pilvet seilaavat milloin kohdalla, milloin alempana ja milloin peittäen yläpuolisen maailman. Päivä on myös kylmä. Vilho pyörii jossain 1800 metrissä ja näkymiä on ollut vaikka minkälaisia. Vaikka yleistunnelma on vilhomaisen nuiva, valokuvia on syntynyt paljon ja etenkin pilvet ovat tehneet kattauksesta melkoisen. 

Pitkälle näkyy ja korkeallahan Vilho on, ei vaan niin korkealla kuin haluaa, joten siitä nuiva tulokulma.

Vähän pettyneenä Vilho palailee satulalaaksoon, mutta päivää parantaa alempana näkyvät gemssit. Täällä niitä ei ole aiemmin näkynytkään. Vilho näkee tällä kertaa gemssejä myös metsässä, mikä on epätyypillistä. Lintujankin on hyvin, mutta bongaaminen on hankalaa satelun takia. Puukiipijöitä, kuusitiaisia, närhiä. Palokärki huutaa monta kertaa, samoin käpytikka kuuluu. 

Paluumatkalla Vilho seikkailee takaisin naapuriharjun kautta eli Ahrnin kaverina olevan pikkurinteen (1600) kautta. Tästä tulee kuitenkin kuntolenkki, sillä reitti vie vielä muutaman tunnin ja saapuu kotikylän toiselle laidalle. Ilta jo pimenee, kun sankari saapuu kotiin. Jälleen maistuvat juomat ja lepo, Annikki onkin laittamassa ruokaa kuin tilauksesta, vieläpä hyvää lihapataa vaatimattomista lähtöaineksista.

Vilho on melkoisen uupunut edelleen, tämäkin päivä on tuonut tukun kävelytunteja ja palautuminen on haastavaa. Edessä on pakosta lepopäivä, vaikka sää muutakin sallisi.

5. Päivä: Susivuoret Telfissä

Minareettia katsellessaan Vilho miettii, miten eteläksi paikallisbussi lopulta Susivuoret toikaan. Ei kovin etelään, vaan Telfsiin. Telfs on sellainen 16 000 asukkaan metropoli.

Minareetit ja moskeijat eivät ole Itävallassa kovin yleisiä, mutta pieni torni löytyy kuitenkin täältä alpeilta, Telfsistä, jossa Susivuoret ovat vain pyörimässä ja ostoksilla. Matkailukortti tarjoaa tämänkin erinomaisen bussireissu. 

Kirkolla käydään ja ja kävellään, sitten kauppoja. Iltapäivällä jo palataan ja onhan bussireissukin melkoista maisemareittiä. Tuloreissu oli Seefeldissä vaihtaen, mutta nyt päästään kotikylään suoraan takaisin. 

On tiistai. Vilho virittäytyy vahvasti, sillä edessä on vähäsateinen keskiviikko ja vuorille on mieli.

4. Päivä: Kävely Klammin kylään

Maanantaina Susivuorilla on erimielisyyksiä ohjelmasta. Vilho haluaisi vain nukkua koko sadepäivän, mutta on antanut edellisenä päivänä ymmärtää, että voisi lähteä Telfsiin bussilla. 

No, lopulta tilanne asettuu siten, että Vilho lähtee kirkolle päin kävelylle, sillä huolimatta kovasta pilvisyydestä, päivällä on kuitenkin melko sateetonta aikaa. Epävakaatahan keli on koko ajan.

Päivän kävelylenkki on lopulta pitkä. Vilho haalii askeleita ja viihtyy jokimiljöössä tasamaalla ja kylien ketjussa. Kirkolla on matkailijan yksi mekka, nimittäin kierrätyskeskus. Vilho vie sinne lasitavaraa ja jatkaa kauas laakson toiseen kyläkeskukseen – jos Klammia voi sellaiseksi sanoa. Mutta Vilho sitä sellaiseksi sanoo, koska siellä on kylän toinen ruokakauppa, Spar.

SPAR on melko vaatimaton ja hyvin kaukana kotoa, mutta Vilho keräilee jotain ostoksia malliksi kauppareppuunsa. Saksassa ja Itävallassa asutuskeskuksien koon voi määritellä sen perusteella, onko niissä Lidliä tai Aldia. Pikkupaikoissa on vain Edeka (Saksa) ja Itävallassa Mpreis. Vähän isommassa kylässä Itävallassa on sekä Spar, että Mpreis. Kotoinen Leutasch on jotain siltä väliltä, sillä asutusta on pitkin jokilaaksoa hajallaan.

Vilho juo paluumatkalla oluen ihan janoonsa. Jokivarressa on tiaisia puissa, mutta hyvää lintukeliä ei oikein ole näinä sadepäivinä. 

 Kylän nimi Klamm kaikuu Vilhon päässä tietysti vahvimmin Kafkan Linnan takia. Erikoinen nimi Klamm seikkailee Linnan hahmona, vaikeasti saavutettavana linnaburokratian viskaalina, jonka tapaamisyritykset vievät kirjasta leijonanosan.

***

Maastomielessä joutava maanantai käytetään toiseenkin kauppareissuun,heti kun Vilho pääsee pirttiin ensimmäiseltä. Edessä on lisää tallustusta, nyt Annikin kanssa. Yhä täydennetään juoma/ruokavarastoja Mpreis-käynnin avulla. 

 ***

Vilho tuntee alppireissujen sään ja siihen liittyvät kuviot. Sadepäivinä ei pidä liikaa kuvitella, silloin kannattaa ottaa niitä rokulipäiviä, jos niitä on tullakseen. Sadepäivinä saa olla arkinen, käydä kaupassa ja roikkua Twitterissä. Sitten kun taivaalta pilvet väistyvät, pitää olla valmis rinnepäiviin ja niiden rankkoihin kuntoreissuihin.

3. Päivä. Perusleirissä - sadetakki mainittu eli kierros kylillä

Vilho kiertää kylällä reilut kuusi kilometriä. Sade taukoaa vähitellen. Paikalliset tekevät lenkkejään, ulkoiluttavat muutamia koiriaan. On sunnuntai, sen Vilho tuntee hyvin. Tuleepahan sadevarusteet koeponnistettua.

Aikanaan, jossain pienen rinteen poluilla Vilho keskittyy hetkeksi puihin, lehtiin ja metsään. Täällä on paljon pyökkejä, niiden lehdillä on kauniisti vesipisaroita. Se on juuri sellaista kaunetta, jota Vilho niin rakastaa. Pisarat pyökinlehdellä, – ainostaan nainen voi olla kauniimpi. 

Tuollaisina hetkinä Vilho on jotenkin vilhoimmillaan. Puiden ja pisaroidensa kanssa, universumia miettimässä. Sitten siinä on metsä, sepelinen märkä metsäpolku ja ääretön tietoisuus siitä että ollaan ulkomailla.

Kovakuntoisena Vilholla on varaa vaikka eksyä. Mutta tuskin sitä tapahtuu näillä perusleirin sadetakkilenkeillä. Reitti kiertää sopivasti korkealla ja sitten kylän reunoilta takaisin, laskettelurinnettä sivuten. Mielessä kulkee muutama suomalainen iskelmä, varmaan Pieni sydäni  ja mitä lienee. 

Vilho kiertää tutulla kylällä, hän tuntee nämä puitteet. Hiljaista on kaduilla, mutta ei tarpeeksi hiljaista suomalaiseen mieleen. Vilho vaihtaa kadun puolta muutaman kerran, sillä hän ei ole koskaan Germaniassa varma, milloin pitää tervehtiä, milloin ei pidä. Tuollainen on suomalaiselle vaikeaa. 

Paluu perusleiriin. Vilho janoaa radleria, sitten olutta. Upea puoliso taikoo aikoinaan ruokaa, paistettua kanaa. Yö pimenee, sitten sataa taas. Vilho juo punaviiniä, unelmoi varmaan.

2. Päivä: Le chanson de vieux amants

 Vilholla on loputon halu kertoa asioista Annikille. Toisinaan elämä on vaikeaa, arjella on vahva ote elämästä, kunnes kuolemassa se herpoaa; sen kohdatessa mietitään, minne kaikki katosi. Se katosi arkeen, kiireeseen, johonkin akuuttiin tai tähdellisempään. 

Sitten on elämä. Sitähän hoidellaan suorassa lähetyksessä. Juuri niin, korvaavia ottoja tai uusintoja ei ole luvassa, korkeintaan kertauksia, kuten lakituvassa tai palautepalavereissa. 

Susivuoret kohtaavat viinilasin ääressä, silloin Vilhokin pääsee tyhjentämään sanaisen arkkunsa. Niin kai Annikkikin. 

Rakkaus voi olla samanlaista kuin mainoskuvissa, elokuvissa – se voi olla huonompaa tai parempaa. Yleensä se on jonkinlaista pöytätennistä, loputonta pallon palauttamista toisen kentälle, jonkinlaisten sääntöjen puitteissa. 

Sitten siinä on sitä vettä, paljon virtaavaa vettä. Siinä vedessä Vilho pesee koko sielunsa, kaiken mielettömyytensä ja ennen kaikkea koko menneisyytensä. Niihin viinilasillisiin on kadonnut tarve psykoanalyysiin, lapsuuden tai syntyperän penkomisiin tai esiintymiseen. 

Vanhassa rakkaudessa – siis tässä kuvatussa – on turhaa röyhistellä uusilla kujeilla tai hetken erikoisefekteillä. Näissä rakkauksissa on lukematon määrä maailmanmestareita, median suosikkeja, pop-tähtiä, pormestereita, pastoreita ja ja murhamiehiä. Mutta kotona kaikki ovat vain puolisoita.

Yleensä vanhassa rakkaudessa puoliso on tuskistuttava pelle, usein ärsyttävä, maneereiltaan rasittava henkilö, jota ilman ei voisi elää, ja jonka puolesta olisi valmis joka hetki kuolemaan.

2. Päivä: Väsymyksen metafysiikkaa vasta-alkajille

 Kauniissa säässä ja upeissa maisemissa Vilho kulkee tutuille niityille, ylittää eräänkin nurmikentän, vaikka se Itävallassa tuntuu rikokselta ja mahdollisesti onkin sellainen. Vilho tuntee Leutaschin, tämän upean alppikylä vuorineen ja polkuineen. Siksi tuore lomalainen kulkee automaattiohjauksella kohti tavoitelaaksoa.

Näkymät ovat upeita, ne tekevät postikorteista arkipäiväisiä. Vuoria, rinteitä, taivasta ja pilviä – nurmikenttiä ja alppikylää. 

Vilho ei ole koskaan ollut masentunut, eikä hän sitä halua ollakaan, Mutta kaikki inhimilliset tunnetilat tai tilanteet ovat tunnistettavissa, kunhan on vain herkkä. Masentunut ei tunne iloa ilon kohdalla, eikä onnea onnen kohdalla. Väsynyt Vilho on kuin suomalainen masennuspotilas. Kaikki tämä loputon hienous ei "kolahda" tarvittavasti Susivuoren kuuppaan. 

Ollaan reiluja, Vilho nauttii näkemästään ja kokemastaan, mutta ensimmäinen reissu rinteille on rankka ja keskeisesti luonteeltaan suoritus. 

Kävellään, kävellään paljon. Hiekkapolkua kuin keskuspuistossa, sitten kylän kirkko taajamineen. Muutamia taloja ahkerine itävaltalaisineen. Sitten vähitellen suomalaishenkistä metsää, metsätie ja sehän vaan nousee. Metsää on, mutta se vaaleasta sepelistä rakennettu tie nousee tasaisesti ja vääjäämättömästi. Kävelijän tulee kuuma. 

Vilho suorittaa, kuten suoritti töissä ja parilla viimeisellä marathonilla. Eteenpäin, framåt, avanti. 

Mutta hurjat aikuiset käyvät toisinaan väsyneinä vuorilla, tulevat kotiin ja huilaavat. Mittarissa voi olla matkaa, sielu kylmänä ja jalat puhki. Mutta kaikkeen väsymykseen kuuluu aina lopulta armo. Sillä tänään mentiin näin, huilataan kun sen aika on, nyt tehdään se mitä tehtävissä on ja juhlitaan sitten sitä, mitä on saavutettu.

2. Päivä: Hyvää mokkaa Suomesta

 Kahvi maistuu erinomaiselta, vähintään hyvältä. Vilho on pilkannut itseään pari viikkoa juhlamokkailusta, sillä kahvipaketti on Suomesta. Eikä kahvi ole mitään Presidenttiä vaan saksalaistuotetta Lidlistä Helsingistä. 

Me vanhat parrat muistamme, miten suomalaiset seuramatkalaiset, jotka nykyään kansoittavat hoitokoteja, veivät Mallorcalle ja Kreetalle kotimaiset kahvipaketit. Annikki on nyt 3 viikkoa pilkannut Vilhoa Extra Dark Roast -kahvipaketista, jonka V on kiskaissut matkavarustukseensa.

Vielä tällä viikolla Vilho jutteli työkavereidensa kanssa ja kertoi yksityiskohtaisesti Saksan ja Itävallan päivittäistavaroiden hinnoista. Niistähän Vilho tietää kaiken, toisin kuin ko. alueiden kulttuurista tai historiasta. Saksassa Lidlissä nimittäin kaikki on halvempaa kuin Suomessa, paitsi - kahvi. 

Nimittäin moni meistä muistaa sen, että kiloissa laskettuna Suomi on kahvikulutuksen ykkönen. Tähän liittyen kahvi on Suomessa sellainen tuote, että jos se on kallista kaupassa, kauppias saa viettää päivänsä myyjien kanssa jutellessa. Kahvi ei ole ehkä sisäänheittotuote, mutta kallis kahvi on  absolute turn-off. Suur-Germanian alueella tilanne on toinen ja kahvi on markkinahintaista.

Lisäksi kahvi unohtuu kovin usein ensimmäisellä kauppareissulla, jossa olut ja viini vie pääasiallisen juomahuomion. 

Siksi Vilho matkustaa Itävaltaan puoli kiloa kahvia laukussaan, Extra Dark Roastia, jota Annikkikin suostuu juomaan puolikuppia. Eikä tuota puoltakiloa tarvitse tuoda takaisin Suomeen. 

Ja kyllä: Minun takiani täytyy keitellä ne aamukahvit, joi sitä kukaan muu tai ei.

1. Päivä: Sumusta taivaalla ja kohti vuoria

Susivuoret heräävät Helsingissä kello 0445. Unihiekat on saatava pois silmistä, sillä edessä on loman ensimmäiset tunnit ja tietysti matka.

Juna lentokentälle. Vantaalla on sumua, viileää ei ole, mutta utuisuus tekee päivästä melko vähävaloisen.

Finnairin Airbus 320 vaikuttaa uudelta ja siistiltä. Aikanaan Susivuoret saavat mustikkamehunsa ja vetensä, eväitä syödään. Vilho ehti syödä eväsaamiaista jo terminaalissa, mutta aikaa ennen koneen lähtöä ei ollut liikaa, sillä turvatarkastuksessa oli valtavasti väkeä ja vain kolme linjaa auki. Tarkastusjono vei 40 minuttia ja lämminhän siinäkin tuli.

Kaksikkomme odottelee Münchenissä rutinoidusti laukkujaan, tutussa tulopaikassa, tutulla hihnalla. Annikin laukku on saanut iskua, sen kulma on rytyssä. Aikanaan Annikki napsauttaa kulman takaisin paikoilleen, joten tästäkin takaiskusta selvitään.

Aikataulukin on kunnossa. Vilhohan ei ole muuttunut, vaan edelleen kirjaa kellonaikoja piinallisen tarkasti ylös. Annetaan siis pieni näyte näistä numerotiedoista:

• 0445 ylös
  
• 0527 ulos
• 0543 juna-asema
• 0553-0620 juna lentoasemalle
• 0625-31 check-in
• 0721 läpi turvasta

 

Ja sitten Saksassa ja Itävallassa:

• 0928 maassa, 0940 koneesta
  
• 1004 laukut
• 1015 Edeka-kaupan luona ja terminaalissa 2, bussipysäkin alue
• 1055 bussissa (Flix)
• 1105 bussi lähtee MUC-lentokentältä
  
• 1144-1200 bussi Münchenissa
• 1323 Garmisch-Partenkirchenista
• 1403 Rosshütte, Seefeld, Itävalta. Pois kyydistä.
  
• 1423 Seefeldin rautatieasemalla, sieltä lähtee paikallisbussi
• 1450-1505 Bussi 430 Seefeldistä Leutaschiin.
• 1519 majoituspaikassa!
•  

Kertakaikkiaan bussimatka Itävaltaan on helppo ja toki myös edullinen. Myös paikallisbussi naapurikylään Seefeldistä on helppo kyyti, ilmainenkin vielä. Näissä alppikylissä matkustavaiset saavat "vierailijakortin" ja monien etujen joukossa on se, että paikallisliikenne kuuluu pakettiin. Nykyaikaa on se, että kortti on QR-koodeineen puhelimessa.

Leutaschissa satelee hiljalleen. Mutta sää on lämmin, rehellisesti sanoen hiostava. 

Annikki ja Vilho lähtevät asunnolta pikaisesti kylän Mpreis-supermarkettiin. Vilho tekee sinne vielä toisenkin vierailun, sillä edessä on viikonloppu. Lisäksi sääennuste sanoo, että sateita on tulossa, joten Vilho on päättänyt lähteä heti huomenissa vuorille, eikä siten ehdi enää ruokakauppaan.

Kaupasta pitääkin raahata siis vettä, olutta, radleria ja mehua maastoon, tietysti muonaa ja perustarvikkeita. 

Illalla Susivuoret syövät proosallisesti vain pastaa, mutta nälkä onkin kova päivän matkustelun jälkeen.

Myöhemmin ukkonen jyrähtelee ja satelee hieman. Yölläkin kuuluu jyrinää. Susivuoret menevät kohtuulliseen aikaan nukkumaan ja näin ensimmäinen, pitkä lomapäivä on saatu pakettiin.

Elosalama 3: Miten kesä haihtuu

 Elokuun puolivälissä Vilho huomaa pääskysten kadonneen taivaalta. Jossain niitä on kuulemma vielä näkynyt, mutta eipä ole enää osunut Vilhon kohdalle.

Vähän myöhemmin, loman jo vahvasti lähestyessä, hän havahtuu mietteeseen. Syksyn vaivihkainen saapuminen ei tunnu ongelmalliselta, sillä sitä ja lomaa on vähitellen odotettu. Mutta siitä huolimatta on tuntuu vaikealta hyvästellä hiljalleen hiipuva kesä. 

Suomen kesän merkitys syntyy syksystä ja loputtomasta talvesta. Muutamassa kuukaudessa maa muuttuu niin paljon, että se tuntuu toiselta planeetalta, jossain toisessa ajassa.

Elosalama 2: Läsnäolon sietämätön raskaus

Pitkää matkaa juostessa oleminen on askeleita. Oleminen on päättymätön sarja hengenvetoja, joita keuhkot ja sydän jauhavat kuin lokomotiivi, vieden puhisten miestä eteenpäin. 

Yksikään askel ei jää kokematta, eikä yksikään hengenveto huomaamatta. Koko oleminen on näitä askeleita, näitä hengityksiä.

Tähän voisi lisätä kaikenlaista tilpehööriä ilmavirrasta, tossujen äänistä, hiekan rahinasta ja katseesta eteenpäin.  Mutta ydinasia tulee selväksi – jos on tullakseen.

Ja jos on koko kesän töissä ennen lomaansa, niin siinä touhussa on jotain samaa. Pitkää, loputtoman oloista sarjaa kaukaista maalia kohden. 

Siinä ehtii ajatella kaikenlaista. Ja olla paljon myös ajattelematta mitään.

Elosalama 1: Anna K:n kesä

"Kaikki onnelliset kesät ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton kesä on onneton omalla tavallaan."

 

4. Keskiviikko ja Vilnan seikkailun päätös tällä erää

Yöllä alkanut sade jatkuu hajamielisesti keskiviikkona. Susivuoret nukkuvat pitkään, aivan kuin muistojen typerryttäneinä, eksyneinö Baltian keskiaikaiseen maailmaan ja kielten sekaannukseen, Tosiaan, paljon Vilho miettii kielitaidottomuuttaan täällä, suomeakin pienemmän kielen sydänmailla; paikassa, jossa sanoista ei ymmärrä mitään, eikä mikään muu kieli auta lainkaan. Toki venäjä, mutta vaikka sitä täällä on paljon ilmassa, niin kuinka sitäkin käyttää? Vilho toki puhuu pari kertaa venäjää kaupassa, kun kysytään jotain liettuaksi, niin osuvinta on vastata venäjää. 

Sataa tai tihuttaa, ulkona on perhanan kylmä. Vilhoa kaduttaa kadonnut elämä, hukattu päivä ja kyvyttömyys tarttua siihen, tähän tai ties mihin. Sellaisena eksyneenä pikkupoikana Vilho kulkee edelleen näitä katuja, janoisena ja katseltaan nälkäisenä, määrätietoisena, hukkuneena maailmankansalaisena. 

Ausros-portti. Sinne Annikki halusi ja pääsi. Vilho työntää käsiään syvemmälle taskuun ja tekstaa välillä kaverilleen Portoon. Kuinka ollakaan, portin läheltä löytyy hieno ravintola, oikein portugaliksi nimetty Porton kukko. 

    Kantakaupungin  kierroksen jälkeen Susivuoret palaavat Pylimoa pitkin kotiin. Täällä on synagoga ja paljon second hand -vaatekauppoja. Vilho on kylmyyteen kyllästynyt, vaikka eilen hiosti. Joka askelta Vilhon kulussa painaa jonkinlainen turhautuminen ja moneen touhuun kyllästyminen. Annikki tekee parhaansa jalkakipuisena suden perässä, mutta aina Vilho on jo jossain seuraavassa risteyksessä. 

Myöhemmin, asunnolla, Vilho kertoo asioita 1980-luvulta, käynneistään Helsingissä, vanhasta elämästä, maailmasta jonka Annikki tuntee, mutta ei tiedä kaikkia näkökulmia. Vilho on todella hyvä tarinoimaan. Annikki on paatunut, kuunnellut Vilhon juttuja vuosikymmeniä – ei kehu eikä paheksu. Tyhjyyteen tarinat kulkevat, näihin rapattuihin seiniin, kauniisiin lattioihin ja hukkaan.

Sittemmin, alkuyöstä Susivuoret käyvät jälleen Saigonissa. Suomalaiseen tapaan ateriat napsitaan ajoissa ennen 2100 sulkemisaikaa. 

 Keväthän on vuosijuhlankin aikaa. Vastahan Susivuoret ovat olleet yhdessä 26 vuotta; – vastahan 20 vuotta sitten näillä kaduilla piipahdettiin viimeksi yhdessä. 

Asunnolla Vilho jatkaa tohuaan valtaisen reppueläinarmeijan kanssa.  Kaikilla näillä pienillä pehmoeläimillä on tarinansa, persoonansa ja juttunsa. Parikymmentä minuuttia Vilho pyörittää showta reppueläinten keskuudessa. Annikki on tottunut, katselee nettiä ja kuuntelee intensiivisesti sivussa.

Puhutaan kielistä, Vilho kuulostaa tylsältä väsyneestä Annikista. Pian verhot suljetaan, pimeyttä jää sisään ja ulos. Vilho on yksinäinen, eksynyt Annikin mennessä nukkumaan. Mutta epävarmuus ja heikkous katoaa pian, kun Susivuori kirjoittaa ja kuuntelee typeriä suosikkikappaleitaan kuulokkeista.  Yössä on vielä hämäryyttä näin huhtikuussa.

***

Kevät kulkee toukokuuhun ja tuo Susivuoret takaisin Suomeen. 

Nyt edessä on pitkä kesä kotimaassa. Pientä reissaamista edestakaisin, paljon bussimatkoja ja tuttuja juoksureissuja. Näin päästään viimein elokuuhun ja Vilho löytyy sieltä tarinansa langanpätkät ja solmii niistä uuden syksyn vyyhtinsä.

 

3. Across the river and into the trees eli Vilho piipahtaa viimeinkin toisella puolella Neristä

 Aikanaan Vilho pääsee liikkeelle. Annikki potee edelleen tai vielä flunssaansa, mutta Vilho seikkailee helteisessä Vilnassa kohti jokea ja isoa siltaa.

Toisella rannalla teemana on selkeästi: Uutta, todella uutta ja sitten vanhaa sellaisenaan. Aika pian näkyy tiilisiä omakotitaloja ja samaan kuvaan saattaa mahtua jonkinlainen lasinen pilvenpiirtäjä. Bisnesrakentamista, jokunen ketjuhotelli, jotka saavat nimeensä "keskusta"-sanan, vaikka jokainen tietää että keskusta on vanhakaupunki katedraaleineen, ikuisesti Neriksen toisella puolen. 

Vilho ottaa valokuvia, pokettaa ja maleksii. Miettii koko ajan kaikenlaista elämään liittyvää, liikaakin, mutta sellainen Vilho on. Kuvaa varpusia kukkivissa omenapuissa jossain joutomaalla, kaiken tomun ja rikkaruohon keskellä, läheltä nousevien bisnestalojen lasisessa varjossa.

Myöhemmin, lähempänä rantaa taas, Vilho näkee liikkeen, josta myydään Bentley- ja Maserati-merkkisiä ajoneuvoja. Bentley! Herranjumala, automerkki jolla ajavat ainoastaan huippufutaajat. Maserati puolestaan on auto, joka tekee Jaguareista pikkufiateja. Sitä Vilhon on pakko toljottaa liikkeen lasien läpi. Niinhän se on, etteivät ne makaroonit osaa mitään tehdä – no mitä nyt aika hyvää muonaa, Ferrareita, Maserateja ja Lamborghineja... Mutta olivathan ne Bentleytkin komeita.

Vilho kuitenkin jatkaa pölyisissä kevytlenkkareissaan pitkin Neriksen vastarantaa. Aurinko paahtaa ja joki virtaa yllättävän nopeasti. Lopulta Vilho ylittää virran ja kävelee itsensäkin yllättäen parlamenttitalolle ja kansalliskirjastolle.  Sivummalla on vanha vankila, joka sekin lienee jonkinlainen vapautumisen muistomerkki ja turistikohde nykyään.

Vilho raahaa taas Maximasta vettä, viiniä ja olutta sekä pientä purtavaa asunnolle. Välipalaksi on taas paistopisteen piirakoita, mutta Susivuori himoitsee kaalisalaattia, jonka juuri toi kaupasta. Vaatimattoman näköinen rasiakaalisalaatti on ihan huippua – jotain tuoreen tai prosessoidun kaalin välistä, mutta niin maukasta.  

 

Susivuoret lähtevät Vilhon oluttankkauksen jälkeen uudestaan Gedimino-tornin puistoon katedraalin taakse. Tämä siksi, että muuhun ei tänä päivänä paukkuja ole. Mutta jokivarresta löytyy nyt kaupungin puolelta suuri puisto ja jokivartta seuraten Susivuoret kulkevat syvällä keväässä ja vihreän sävyissä. Typeränä Vilho kuvaa virrassa kulkevaa ja sukeltavaa telkkää, sitä ennen kottaraisia. Lämpö tuntuu liiankin suurelta päivään nähden, mutta aamustahan Vilho on manannut ukkosta, hiostavauutta. 

Nyt käydään Bernardiu-kadulla. Annikki haluaa nähdä vuoden 2003 majapaikan, Litinterpin hostelin. Sehän löytyy, mutta Annikin tarkkuutta tarvitaan siihen, että keskiaikaisen katukaavan kudelmasta lähteävä katu löytyy taas. Kadullehan ei ole sivukatuja, joten jos alkuun ei osaa, niin sitten sopii kokeilla toiselta puolelta eli pääkadulta. Siellähän se vanha majapaikka on, Vilho toki kävi täällä vuosi sitten.

Palataan asunnolle. Vilho juo puhtaaseen janoonsa kaksi olutta. Sittemmin käydään Shimai-ravintolassa syömässä aasialalaista nuudeliwokkia ja katkarapusalaattia. Paikka on edullinen, annokset kympin ja olut 2,90 € suurinpiirtein.  Myöhemmin Susivuoret juovat skumppaa, viiniä ja kaikenlaista muuta jääkaapin kätköistä. Yö on sateisen epävakaa, viileämpi. Mutta tarinaa riittää loputtomasti, muistoja ja mielikuvia, näkemyksiä, kommentteja. Jossain kauempana tuuli puhaltaa Neristä pitkin, erehtyy sivummalla ja lopulta eksyy vanhankaupungin kaduille kadotakseen lopulta ikivanhoihin kiviin ja huomaamattomiin kujiin.

2. Ristikukkulalta kevääseen vauhtia eli siellä ja täällä Vilnassa

 Annikki on saanut vakioasiakkaan etuna Vilholta flunssan ja Vilhon vähitellen jo toipuessa Annikki puolestaan vajoaa syvemmälle sairauteen.

    Aamu on melkoisen hidas näin maanantaina Susivuorten päämajassa, mutta määrätietoisesti kuitenkin varustaudutaan ja ulkonahan on hieno keli. Asunnolle kotiutuminen jatkuu edelleen ja nykyaikainen matkailija tuunailee vaikkapa kierrätysroskille pusseja, ja vastoin mediasta saatua mallia, Vilhokin putsaa keittiötä ja huseeraa aamiaisen kimpussa.

    Asunnossa on DeLonghin Dolce Gusto -masiina ja vähitellen Vilho viimeistelee aamupalansa kunnon espressolla. Sometilejä pitää päivittää, pokettaa aivan hulluna ja muutenkin pitäisi olla kaikki eletroniikka ja optiikka valmiina päivän seikkailuihin.

Annikki ja Vilho olivat Vilnassa yhdessä vuonna 2003. 

Toisinaan voi miettiä, minne ne vuodet - kymmenet ja kahdetkymmenet vuodet - ovat kadonneet, mitä niistä on jäänyt ja mitä niiden aikana on menetetty tahi saatu. Samatko matkalaiset ovat liikkeellä armon vuonna 2023 kuin kesällä 2003, jolloin aurinko paahtoi kuumana ja Susivuorilla oli kiire käydä kaikissa kirkoissa, tarve lukea paikallisia historiikkeja, matkaoppaita ja ymmärtää Baltiaa. Yötä oltiin retkeilymajan kaltaisessa vanhan kaupungin huoneessa, jossa juotiin paikallista kuohuviiniä ja olutta, eikä mistään ollut puutetta - ei liteistä eikä lateista, ei markoista tai penneistä, ei pohdinnoista eikä rakkaudesta. Millä kadulla se tapahtui, missä kirjassa, millä sivuilla; Minne ne sivut ovat kadonneet, onko niitä katuja vielä, sitä kaupunkia, niitä kuvia, entä sitä kaikkea muuta?

***************

1120 Susivuorten taisteluosasto lähtee lopulta liikkeelle, kohti Katedraalia. Viime vuonna täällä harjoitelleen Vilhon on paikoin vaikea asettautua rooliinsa, sillä uutuutena ei tee mieli kuvata kellotornia tai basilicaa, mutta eihän kaikesta voi läpikään marssia. Joka tapauksessa nyt on tismalleen sama kattaus kuin vuosi sitten: Kevät vyöryy vahvana ja on pääroolissa. 

 Puut pukkaavat jo kovasti lehtiä, tietysti eri tahdeissa. Tiaisia on nytkin puissa ja pöntöillä puiston puissa katedraalin takana käy kova kuhina. Kottaraisia on liikkeellä, mutta varikset pitävät jonkinlaista komentoa puistossakin, niitä riittää joka toiseen latvaan raakkumaan.

Kevään valo on armoton, lämpö on houkuttelevaa ja se kruunaa lehtien orastavat vihreän sävyt. Kevät paljastaa sen miten kyvyttömiä olemme vastaanottamaan äärimmäistä kauneutta, miten ohikulkevan nuoren kauneus saa meidät kuvittelemaan, että kevät voisi jatkua, ainakin toistua loputtomasti. Mutta kauneus karkaa yhtä varmasti kuin aika, varmasti kuin vedet Vilnasta Nerikseen, ja yhtä varmasti lopulta suureen suunnattomaan mereen.

Tie kolmelle ristille vie raamatullisen varmasti Neriksen rantatien vierestä Vilna-joen yli ja sitten maantietä ylös vaaramaiselle töyräälle. Työt harjulla jatkuvat, ne olivat täydessä rähinässä jo vuosi sitten, mutta vieläkin on vuori kesken. Siitä huolimatta polkua ylös ei ole, kuljetaan ajotien laidassa, olkoonkin ettei täällä luonnollista autoliikennettä ole. Aurinko on kirkas, mutta tuuli vilvoittaa, siltikin ylös mennessä tulee lämmin. Vilholla on ikuinen Salomon-hupparinsa ja t-paita, mutta alkaahan sekin tuntua liialta. Näinhän se usein on ristintiellä.

Kolmen ristin tuntumassa Annikki huomaa neuvostoaikana kaadettujen ristien betoniraadot. Vilho oli tässä vuosi sitten, mutta eipä jääneet ristien jäänteet mieleen – mistä lie johtunut, kenties paikan mylläystyöt ovat häirinneet. Suuri itäinen naapurimme on jakanut viisautta jyräämällä katolisen maan uskonnollisen monumentin. Voisi kuvitella, että tuollainen tempaus on vain vahvistanut maan katolisuutta, ei näitä juttuja niin vaan jyrätä.

Tuuli heittelee Vilhon hiuksia miten sattuu. Saman toteaa selvällä italialla takana tuleva perheenäiti, eikä Vilho voi olla kääntymättä ja tuijottamatta. Ristikukkulan yleisön joukossa on kuin onkin italialainen perhe; Matkojen läheisyys tuntuu hullulta sillä hetkellä, ei kuitenkaan liialta tai väärältä.

Susivuoret bongaavat sinänsä jonninjoutavia talitiaisia, kottaraisia ja variksia, sinisorsia. Mutta kevättä tässä kartoitetaan ja tehdään tonttia mahdollisille muille havainnoille. Annikin huomaama kirjosieppo, jota Vilhokin pääse katsomaan pöntön tuntumasta, tuntuu jos totisesti keväältä. Vuorelta palatessa Vilna-joki on kuin kevään ruumiillistuma, väikkyvine vesineen, virtaa laskevine sinisorsineen ja myös lopulta rannalta löytyvine västäräkkeineen. Isokoskelo näkyy virran vastarannalla, niitä lentää myös kolme pitkin jokiuomaa. 

Susivuoret palaavat Vilhon reittiä keskustaan. Annikki ei ole matkasta mielessään kipujensa takia, mutta nyt koukataan St. Annen, vanhan gottilaisen tiilipyhätön kautta. Sitten Vilho näyttää viimevuotisen asuinpaikkansa ja vanhankaupungin ydinkadut, tutut mestat, lyhyen poikamiesviikon pesäalueen.

Susivuoret käyvät Rimissä, Vilhon vanhassa lähikaupassa, joka sijaitsee turistialueen silmässä. Vilho yrittää kouluttaa Annikkia vilnalaiseksi kevätmatkailijaksi: lounaaksi paistopisteen piiratkoita, kylmää juomaa hyllystä ja vinkkua varastoon. Sukset ja kiikarit menevät lintupartiolla ristiin, mutta siitä huolimatta Vilholla on sata kiloa kannettavaa asunnolle. 

    Asunnolla tankataan piirakat sanakirjaa tavaten, päälle hörpätään radleria ja kirsikkaolutta. Sopuisasti pariskunta kinastelee ja nimittelee toisiaan kuin päivälepoa rytmittäen. 

Vilho tekee ensimmäisen LIDL-retkensä tässä maassa, sillä viime vuonna touhu jäi tiedustelun tasolle, kun kauppa löytyi vasta loppupuolella seikkailua. Lidl onkin yllättävän kova ja laadukas kauppa. Ostoslistalla on viinaa ja nenäliinoja. Annikkille tuodaan jäätelöä kurkun takia: Lidlissä on yllättäen laarit täynnä liettualaisia tuutteja irtomyynnissä, laatikoissa on tuttuja saksalaisia merkkejä. Vilho poimii Annikille kolme tuuttia, nenäliinoja ja yskänpastilleja (jotka täällä on pakattu kuin purkat putkimaiseen kääreeseen). 

Myöhemmin, käytyään asunnolla Vilho hakee paikallisia oluita, vettä ja leipää Maximasta. Kaduilla on kauneus marssillaan, aurinko asettuu Gediminasin suuntaiseksi ja häikäisee eksyneet. Vilholla on lisäksi kokoelmasta puuttuvia Alita-kuohuviinejä. Monta taakkaa on miehellä jolla ei ole suuntaa eikä päämäärää, ainostaan vaistot ja alati tarkka vainu nykyhetkestä.

***

Iltasella Susivuoret piipahtavat puistoalueella, mutta päätyvät kahdenkymmenen vuoden jälkeen Frank Zappan patsaalle. Vilho toki pyörähti täällä viime vuonna, mutta Annikki sai täyteen tasan sen parikymmentä vuotta.

    Pääpatsas on vaatimaton, enemmän tässä pelataan tunteiden ja muistojen kanssa, menneisyyden ja hieman tietysti myös Zappan muiston kanssa.

Patsaalla on kaksi parikymppistä nuorta, jotka huutelevat jotain "Zappa yeah" -tyyppistä. Lopuksi Vilho jututtaa nuortaparia. Tyttö on 19-vuotias, poika on sanavalmiimpi ja taitaa käyttää hametta, on kuin Måneskinin Damian. Vilho kysyy nuorten ikää – ja kertoo sitten, että vaimon kanssa täällä käytiin 2003 viimeksi yhdessä, siksi piti poiketa Nuoret tietysti nauravat, ettei silloin oltu synnyttykään. Erotaan hyvissä merkeissä. Vilho haluaisi sanoa paljon nuorille, mutta sitä ei tapahdu, sillä sellaista elämä juuri on. 

Illan Susivuoret ovat asunnolla. Kuunnellaan äänilevyjä, juodaan paikallisia viinejä ja puhutaan paljon. Ruokaa on kertynyt sen verran, ettei asunnolta lähdetä tänään enää. Yö on pimeä, siihen aika tuntuu katoavan samalla tavalla kuin nuoruus katoaa käveltyihin askeliin.