Annikki on saanut vakioasiakkaan etuna Vilholta flunssan ja Vilhon vähitellen jo toipuessa Annikki puolestaan vajoaa syvemmälle sairauteen.
Aamu on melkoisen hidas näin maanantaina Susivuorten päämajassa, mutta määrätietoisesti kuitenkin varustaudutaan ja ulkonahan on hieno keli. Asunnolle kotiutuminen jatkuu edelleen ja nykyaikainen matkailija tuunailee vaikkapa kierrätysroskille pusseja, ja vastoin mediasta saatua mallia, Vilhokin putsaa keittiötä ja huseeraa aamiaisen kimpussa.
Asunnossa on DeLonghin Dolce Gusto -masiina ja vähitellen Vilho viimeistelee aamupalansa kunnon espressolla. Sometilejä pitää päivittää, pokettaa aivan hulluna ja muutenkin pitäisi olla kaikki eletroniikka ja optiikka valmiina päivän seikkailuihin.
Annikki ja Vilho olivat Vilnassa yhdessä vuonna 2003.
Toisinaan voi miettiä, minne ne vuodet - kymmenet ja kahdetkymmenet vuodet - ovat kadonneet, mitä niistä on jäänyt ja mitä niiden aikana on menetetty tahi saatu. Samatko matkalaiset ovat liikkeellä armon vuonna 2023 kuin kesällä 2003, jolloin aurinko paahtoi kuumana ja Susivuorilla oli kiire käydä kaikissa kirkoissa, tarve lukea paikallisia historiikkeja, matkaoppaita ja ymmärtää Baltiaa. Yötä oltiin retkeilymajan kaltaisessa vanhan kaupungin huoneessa, jossa juotiin paikallista kuohuviiniä ja olutta, eikä mistään ollut puutetta - ei liteistä eikä lateista, ei markoista tai penneistä, ei pohdinnoista eikä rakkaudesta. Millä kadulla se tapahtui, missä kirjassa, millä sivuilla; Minne ne sivut ovat kadonneet, onko niitä katuja vielä, sitä kaupunkia, niitä kuvia, entä sitä kaikkea muuta?
***************
1120 Susivuorten taisteluosasto lähtee lopulta liikkeelle, kohti Katedraalia. Viime vuonna täällä harjoitelleen Vilhon on paikoin vaikea asettautua rooliinsa, sillä uutuutena ei tee mieli kuvata kellotornia tai basilicaa, mutta eihän kaikesta voi läpikään marssia. Joka tapauksessa nyt on tismalleen sama kattaus kuin vuosi sitten: Kevät vyöryy vahvana ja on pääroolissa.
Puut pukkaavat jo kovasti lehtiä, tietysti eri tahdeissa. Tiaisia on nytkin puissa ja pöntöillä puiston puissa katedraalin takana käy kova kuhina. Kottaraisia on liikkeellä, mutta varikset pitävät jonkinlaista komentoa puistossakin, niitä riittää joka toiseen latvaan raakkumaan.
Kevään valo on armoton, lämpö on houkuttelevaa ja se kruunaa lehtien orastavat vihreän sävyt. Kevät paljastaa sen miten kyvyttömiä olemme vastaanottamaan äärimmäistä kauneutta, miten ohikulkevan nuoren kauneus saa meidät kuvittelemaan, että kevät voisi jatkua, ainakin toistua loputtomasti. Mutta kauneus karkaa yhtä varmasti kuin aika, varmasti kuin vedet Vilnasta Nerikseen, ja yhtä varmasti lopulta suureen suunnattomaan mereen.
Tie kolmelle ristille vie raamatullisen varmasti Neriksen rantatien vierestä Vilna-joen yli ja sitten maantietä ylös vaaramaiselle töyräälle. Työt harjulla jatkuvat, ne olivat täydessä rähinässä jo vuosi sitten, mutta vieläkin on vuori kesken. Siitä huolimatta polkua ylös ei ole, kuljetaan ajotien laidassa, olkoonkin ettei täällä luonnollista autoliikennettä ole. Aurinko on kirkas, mutta tuuli vilvoittaa, siltikin ylös mennessä tulee lämmin. Vilholla on ikuinen Salomon-hupparinsa ja t-paita, mutta alkaahan sekin tuntua liialta. Näinhän se usein on ristintiellä.
Kolmen ristin tuntumassa Annikki huomaa neuvostoaikana kaadettujen ristien betoniraadot. Vilho oli tässä vuosi sitten, mutta eipä jääneet ristien jäänteet mieleen – mistä lie johtunut, kenties paikan mylläystyöt ovat häirinneet. Suuri itäinen naapurimme on jakanut viisautta jyräämällä katolisen maan uskonnollisen monumentin. Voisi kuvitella, että tuollainen tempaus on vain vahvistanut maan katolisuutta, ei näitä juttuja niin vaan jyrätä.
Tuuli heittelee Vilhon hiuksia miten sattuu. Saman toteaa selvällä italialla takana tuleva perheenäiti, eikä Vilho voi olla kääntymättä ja tuijottamatta. Ristikukkulan yleisön joukossa on kuin onkin italialainen perhe; Matkojen läheisyys tuntuu hullulta sillä hetkellä, ei kuitenkaan liialta tai väärältä.
Susivuoret bongaavat sinänsä jonninjoutavia talitiaisia, kottaraisia ja variksia, sinisorsia. Mutta kevättä tässä kartoitetaan ja tehdään tonttia mahdollisille muille havainnoille. Annikin huomaama kirjosieppo, jota Vilhokin pääse katsomaan pöntön tuntumasta, tuntuu jos totisesti keväältä. Vuorelta palatessa Vilna-joki on kuin kevään ruumiillistuma, väikkyvine vesineen, virtaa laskevine sinisorsineen ja myös lopulta rannalta löytyvine västäräkkeineen. Isokoskelo näkyy virran vastarannalla, niitä lentää myös kolme pitkin jokiuomaa.
Susivuoret palaavat Vilhon reittiä keskustaan. Annikki ei ole matkasta mielessään kipujensa takia, mutta nyt koukataan St. Annen, vanhan gottilaisen tiilipyhätön kautta. Sitten Vilho näyttää viimevuotisen asuinpaikkansa ja vanhankaupungin ydinkadut, tutut mestat, lyhyen poikamiesviikon pesäalueen.
Susivuoret käyvät Rimissä, Vilhon vanhassa lähikaupassa, joka sijaitsee turistialueen silmässä. Vilho yrittää kouluttaa Annikkia vilnalaiseksi kevätmatkailijaksi: lounaaksi paistopisteen piiratkoita, kylmää juomaa hyllystä ja vinkkua varastoon. Sukset ja kiikarit menevät lintupartiolla ristiin, mutta siitä huolimatta Vilholla on sata kiloa kannettavaa asunnolle.
Asunnolla tankataan piirakat sanakirjaa tavaten, päälle hörpätään radleria ja kirsikkaolutta. Sopuisasti pariskunta kinastelee ja nimittelee toisiaan kuin päivälepoa rytmittäen.
Vilho tekee ensimmäisen LIDL-retkensä tässä maassa, sillä viime vuonna touhu jäi tiedustelun tasolle, kun kauppa löytyi vasta loppupuolella seikkailua. Lidl onkin yllättävän kova ja laadukas kauppa. Ostoslistalla on viinaa ja nenäliinoja. Annikkille tuodaan jäätelöä kurkun takia: Lidlissä on yllättäen laarit täynnä liettualaisia tuutteja irtomyynnissä, laatikoissa on tuttuja saksalaisia merkkejä. Vilho poimii Annikille kolme tuuttia, nenäliinoja ja yskänpastilleja (jotka täällä on pakattu kuin purkat putkimaiseen kääreeseen).
Myöhemmin, käytyään asunnolla Vilho hakee paikallisia oluita, vettä ja leipää Maximasta. Kaduilla on kauneus marssillaan, aurinko asettuu Gediminasin suuntaiseksi ja häikäisee eksyneet. Vilholla on lisäksi kokoelmasta puuttuvia Alita-kuohuviinejä. Monta taakkaa on miehellä jolla ei ole suuntaa eikä päämäärää, ainostaan vaistot ja alati tarkka vainu nykyhetkestä.
***
Iltasella Susivuoret piipahtavat puistoalueella, mutta päätyvät kahdenkymmenen vuoden jälkeen Frank Zappan patsaalle. Vilho toki pyörähti täällä viime vuonna, mutta Annikki sai täyteen tasan sen parikymmentä vuotta.
Pääpatsas on vaatimaton, enemmän tässä pelataan tunteiden ja muistojen kanssa, menneisyyden ja hieman tietysti myös Zappan muiston kanssa.
Patsaalla on kaksi parikymppistä nuorta, jotka huutelevat jotain "Zappa yeah" -tyyppistä. Lopuksi Vilho jututtaa nuortaparia. Tyttö on 19-vuotias, poika on sanavalmiimpi ja taitaa käyttää hametta, on kuin Måneskinin Damian. Vilho kysyy nuorten ikää – ja kertoo sitten, että vaimon kanssa täällä käytiin 2003 viimeksi yhdessä, siksi piti poiketa Nuoret tietysti nauravat, ettei silloin oltu synnyttykään. Erotaan hyvissä merkeissä. Vilho haluaisi sanoa paljon nuorille, mutta sitä ei tapahdu, sillä sellaista elämä juuri on.
Illan Susivuoret ovat asunnolla. Kuunnellaan äänilevyjä, juodaan paikallisia viinejä ja puhutaan paljon. Ruokaa on kertynyt sen verran, ettei asunnolta lähdetä tänään enää. Yö on pimeä, siihen aika tuntuu katoavan samalla tavalla kuin nuoruus katoaa käveltyihin askeliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti