70. Paluu: Saderallia lentokentälle

Vilho herättää Annikin viideltä aamulla ja sitten alkaa hieman uninen lähtö hotellista.

Hämmästyttävästi ikkunaverhojen takana maailma on ihan kunnon sateen kourissa ja aurinkohan ei ole edes vielä harkinnut nousemista.

Puolisen tuntia myöhemmin pillit on saatu pussiin ja ihmeen kuivin jaloin kaksikko on autossaan. Vesikeli tekee tien entistäkin pimeämmäksi, joten edessä on taas melko monen liittymän ja kaistanvaihdon ralli kentälle, vaikka matkaa on vain 16 kilometriä.

Autonpalautus käy helposti, sillä toimipisteet eivät ole vielä auenneet. Auto jätetään palautusruutuun ja avaimet palautusboksiin. Sade jatkuu, joten autoparkin katoksesta luikitaan terminaaliin. Onneksi kaksikko selviää tästäkin yllättävän kuivana.

19-päiväinen seikkailu alkaa olla ohi, kun Susivuoret istuvat kahdeksalta lentokoneessa. Aamulento tekee sen, että valoa on kerrankin koko matkalle. Sää on kuitenkin melkoisen pilvinen koko ajan.

Lopulta kotimaatakin näkyy pilvien alta, mutta kirkasta valoa pohjoisessa maassa tuntuu olevan niukalti.

69. Pakkaus ja muita loppupuuhia

Ruokareissunsa jälkeen Susivuoret tankkaavat auton naapurissa olevalla Repsol-asemalla. Vaikka on sunnuntai, niin toisena naapurina oleva supermarketti on auki, joten sieltä saadaan lentoevästä ja Vilholle pakkauskaljaa. Ehditäänpä hotellikin jo maksaa ja juoda myös kahvit baarissa.

Vilho hortoilee lähiseudulla pienen iltakävelyn ja vie kierrätysroskia.

Sitten on vuorossa auto: Vilho käy lampun kanssa läpi kaikki Corsan lattiat ja lokerot ja varmistaa, ettei mitään tavaraa jää. Hän kirjaa nyt jo ajoneuvon käyttöönottopäivän vihkoonsa, samoin ajetun matkan tiedot.

Loppuillan Susivuoret viimeistelevät matkalaukkujaan ja syövät viimeisiä eväsvarastoja. Vilho napsii jalopenatäytteisiä oliiveja ja siemailee olutta. Espanjassa valmistettu kauppaketjun oma anonyymi olut maksaa 0,26 €/tölkki ja illan juomavalikoima koostuu noista nimettömistä juomamerkeistä, joita kaupassa oli useitakin; Vilho on kuitenkin vilkaissut sen verran tölkkejä, että ne sentään ovat paikallista tuotantoa.

Ilta on loppujen lopuksi ihan mukava, pakatessa tulee kerrattua erikoisen kiertomatkan vaiheita yhdessä. Takamaiden kiertue on ollut onnistunut ja hämmästyttävän antoisa, monipuolinenkin.

Vilhosta vaikuttaa aivan siltä, että vaikka reissuja tähän maahan on pian tusinan verran, niin tällä kertaa ollaan kuljettu portista sisään aika toisenlaiseen ja kiinnostavaan Espanjaan,

Trajanuksen kaari, Mérida

68. Etanoita ja suhteellisen paljon elämäniloa: Alcobendas

Alcobendasiin Susivuoret saapuvat ajoissa, sillä päivään ei ole valittu mitään ohjelmaa. Hotelli on suuri ja suhteellisen hieno. Pian majoituttuaan kaksikko lähtee etsimään ruokapaikkaa. Nythän on sunnuntai, joten kaupungin paikoissa on väkeä ja menoa.

Susivuoret päätyvät erääseen suosittuun mesóniin puolivahingossa, mutta saavat kuitenkin kahden hengen pöydän.

Juomatilausten jälkeen pöytään tulee etanoita ja chorizoa öljyisessä tomaattikastikkeessa ihan talon puolesta tapas-annoksena. Nämä herkut syödään tässä maassa hammastikuilla ja toisena työkalupakkina jokaisessa pöydässä on serviettijakelija.

Desibelit espanjalaisessa ruokapaikassa vastaavat suunnilleen hävittäjäkoneen ääntä, sillä kysymys ei ole mistään "puheensorinasta" vaan riemukkaasta ja äänekkäästä keskustelusta ja aivan loputtomasta puuhakkaasta toiminnasta. Väkeä, annoksia ja tarjoilijoita tulee ja menee jatkuvasti, koko ajan tapahtuu.

Myös Susivuorten kanssa mennään espanjalla ja Vilhoakin valistetaan siitä, että annokset ovat sen kokoisia, ettei tarvitse ihan tukkua tapaksia tilailla. Pöytää tulee kuitenkin hyvä annos patatas bravas /aioli  -perunoita ja sitten simpukoita vihannes-pistossa.

Veden, punaviinin ja leipien kanssa kokonaisuus maksaa 13 euroa.

Sinisimpukoita a la El Gran Mesón, Alcobendas.

67. Alcobendas – Madridin kupeeseen

Susivuoret ajavat Alcobendasiin, jota ilkeä voisi kutsua Madridin esikaupungiksi ja sitähän se oikeastaan on – oma oikea kaupunkinsa, kuten tukku muitakin, suurkaupungin ympärillä.

Vilholla on kuula jumissa, sillä hän vietti punaviiniensä kanssa jo edellisen iltana matkan viimeistä iltaa ja hyvästeli rakkaan punaisen juomansa tältä erää. Sinänsä idioottimaisen liikkeen jalo tarkoitus oli rauhoittaa lähtöilta viinittömäksi, sillä edessä on herätys aamuyöllä.

Susivuorten majapaikka Soto del Realissa. Yläkerran kattohuoneisto ja terassi.

 Taakse jää maaseutumaisen rauhallinen, sympaattinen pikkukaupunki Soto del Real, joka on ihan Madridin kupeessa mutta selvästi irti pääkaupungin rasitteista. 

Näin jälleen katsotaan sängyn alle, availlaan kaappien ovia ja tunnustellaan taskuista kännykät ja lompakot.  Avaimet palautuslaatikkoon ja kaikki Susimobiiliin: Maantielle.

66. Parque Regional Cuenca Alta Manzaners - jaloittelua

Lauantaina Vilho vie Annikin autolla alueen maastoon, vain muutaman kilometrin päähän kylästä. Jylhiä, kivisiä maastoja ja asiallinen polku. Paljon petolintuja ja myöhemmin myös ibexejä, läntisiä Iberian vuorikauriita.

Käydään vain maltillisesti korkeudessa 1307 metriä, mutta reissu polulla kestää monta tuntia. Hienoa maisemaa, upea sää – Vilhon levoton sielu lepää.

65. Rabo de Toro, toinen otto: Restaurante Gredos

Illalla Susivuoret käyvät kylän pikkuisen hienommassa paikassa.

Vilho tekee saman tilauksen kuin aiemminkin, hän haluaa testata vielä uudestaan tällä matkalla häränhäntää.

Illan päätähti on kuitenkin todellisuudessa Annikin tilaama pihvi, sillä sellaista näkee suomalainen harvoin.

Vilho taistelee hienosti Rabo de Toro -annoksensa kanssa, se on suuri ja sitä edelsi tukeva salaatti.

Mutta armoa ei pyydetä, eikä vankeja oteta. Annos on hyvä, mutta se vie Vihannes-Vilhon äärimmilleen.

Rabo de Toro. Restaurante Gredos. Soto del Real, Madrid.

64. Kaupassa – tietysti – ja muistakaa merelliset säilykkeet

Terassielämän, naapureiden ja katutoiminnan seuraamisen ja Vilhon oluen jälkeen Susivuoret käyvät tietysti kaupassa.

Kylän reunassa on suuri Unide-marketti jonkinlaisessa ostarissa ja sinne vie heidän tiensä. Nyt ostellaan haikeasti viimeisiä vietäviä Suomeen ja loppupäivien eväitä.

Liittymättä asiaan pitää aina muistaa, että Espanja on merenherkkujen säilykepuolella aivan ykkönen. Kaikkea hyvää saa ns. sardiinipurkeissa pilkkahintaan.

Yksi legendaarinen merkki on MIAU.

63. Pistäytyminen vuoristossa: Rascafria

Perjantaina Susivuoret ajavat asunnoltaan Rascafrian vuorille ja päätyvät lopulta Puerto de la Morcueran -huippuparkille.

Vuoret ovat kuitenkin ylhäältä kokonaan pilvessä, lisäksit tuulee vimmatusti, joten 1800 metrissä ei ole mitään mieltä kävellä.

 

Korkeammalla pilvi rajoittaa maisemaa.

Kaksikko palaa alemmassa ja tekee kävelyretken normaalissa kelissä ja pilvien alapuolella. Arkinen metsäkävely on ihan miellyttävä ja polun pielessä on karhunvatukoita, rauniotalon piha-alueella omenpuita ja taivas täynnä suuria petolintuja.

Karhunvatukkaa

Alempaa maisemat ovat oikein mukavia, eikä tuulikaan ole rasitteena. Susivuoret viihtyvät hyvin iltapäivään asti pikkulenkillään.

Pilvet liikkuvat 1700-1800 metrissä.

62. Soto del Realiin

Vuoristosta selvittyään Susivuoret laskeutuvat yhä Madridia kohden.

Vuoristoa ylittämässä. Puerto de Navacerrada.

Pääteasemana on Soto del Real -kylä, jossa on tarkoitus jäähdytellä seuraavat kolme yötä.

Soto del Real on järvensä ja vuoriseudun takia melko reipashenkinen, puolittainen lomakylä. Susivuorilla on pieni asunto kolmikerroksisessa asuntohotellissa. Pyhäpäivästä huolimatta täällä on melko hiljaista. Keli on viileä, mutta kaksikon ullakkohuoneessa on komea kulmaparveke kolmiomaisessa talon kärjessä.

61. Suomalainen voi lähteä lumesta mutta lumi ei lähde suomalaisesta

Seuraavaan majapaikkaan pääsee helpoiten kapuamalla yli vuoriston. On pyhäpäivä, joten moni muukin on samoissa mietteissä ja maantiellä.

Tie lähtee parin pikkukylän jälkeen kiemurtelemaan ylös ja sitten mennäänkin tosissaan. Vilho lukee kylttejä puoliksi kauhuissaan tiensivussa. 1300 metriä, 1400 metriä, 1500 metriä.... 1800 metriä.

Suvikumit miltei sauhuavat, kun Vilho pääsee viimein pysähtymään melkein lakikohdassaan olevan tien laajalle levikkeelle. Täällä on täysi talvi.  Luojan kiitos tiet ovat sulia ja kuivia.

Puerto de Cotos, lumipesutarvikkeita, 1800 m.

60. Ennen vuoristoa: Ruta de los Reales Sitios

Segovian jälkeen Vilhomobiili tekee melkoiset kierrokset tietöiden takia, sillä keskeneräisten silta- ja liittymätöiden takia ajetaan kilometritolkulla, että päästään oikealle tielle. Matkailun riemuja, joihin ei voi oikein vaikuttaa.

Uusi tie onkin mainio luontopolku, joka lähtee lopulta hyvin rankasti vuoristoon.

Puskaa. Ruta de los Reales Sitios -tie

Ennen jokilaajentuman muodostamaa järveä ja varsinaista profiilia Susivuoret poikkeavat puskassa.

Puskaa tarvitaan moneen hommaan ja tieltä on hyvä joskus päästä hetkeksi. Se ei tosissaan ole helppoa, sillä sivuteitä, levikkeitä tai pientareita ei pahemmin ole. Osa tienkanteista on sellaisia, ettei niiden yli ole asiaa ilman traktoria.

Annikki kaivaa takaluukusta lakritsaa autoevääksi, Vilho irrottaa hetkeksi ratista ja kävelee ulkona.

Vilhoa huvittaa hänen nappaamansa kuva dehesa-laitumesta. Pusikkoahan siinä vain näkyy, vaikka pienet kummut pöheikön takana ovatkin paritonnisia vuoria.

Kohta mennään taas polttomoottorijumalan julmilla ehdoilla.

59. Segovian akvedukti

Susivuoret saapuvat Segoviaan joskus puoliltapäivin. Tänne on tänään saapunut moni muukin, sillä kansallinen vapaapäivä hienossa säässä on pistänyt ihmiset liikkeelle.

Segovia on täydellinen päivämatkakohde vaikkapa Madridista, sillä lähellähän roomalaiskaupunki on.

Kadunvarret ovat aivan täynnä autoja, joten Vilho ajelee aika kauas historiallisesta keskustasta ja saa auton parkkiin eräällä asuinalueella ihan tavattomassa rinteessä.

Nyt päästään katsomaan akveduktia, joka saattaa olla hienoimpia säilyneistä roomalaisaikaisista, ainakin varmaan Top 3 -kohde. Susivuorten meininki Segoviassa on se, että muuta täällä ei turisteerata, vaan matka jatkuu ilman kirkkokierroksia.

 

Acueducto de Segovia

Segovian akvedukti on aivan keskustassa ja se on säilynyt hienosti. Vilho tuumii, että roomalaisten taidonnäyte lienee kestänyt niin hyvin ennen kaikkea hyvän kiviaineksensa takia.

Akveduktin rakennusmääräyksen antoi ilmeisesti keisari Domitianus ja työ valmistui joko vuonna 98 tai 112 jKr.

***

 
Susivuoret kuvaavat muiden sankareiden ohella akveduktia tietysti järjettömän paljon kaikilla välineillään. Päivä on hyvin kirkas, joten kuvaamisessa on omat haasteensa ja omat ilonsa.

Kaksikko kulkee ylämäkeen, aina säilyneen akveduktin alkupäähän. Rakennelma mataloituu mäen noustessa, mutta sitä ennen se tekee kaksi miltei 90 asteen käännöstä. Sen verran Vilho alkumetreillä kurottautuu rakennelman päälle, että hän näkee vesiuoman edelleen olevan tallessa siltarakenteen päällä. Suunnon vuoristokello kertoo, että korkeutta on sellaiset 1030 metriä. Takavuosina tuli tuskin mieleen, että Segovia on kilometrin korkeudessa.

Vilho on taas tohkeissaan  kuin pikkupoika. Hänen mittarissaan akvedukti on aivan kärkisijoilla kaikista maailman rakennelmista. Niin,  ne kaksi muuta kehuttua akveduktia ovat ranskalaisten Pont Du Gard ja Itä-Espanjassa sijaitseva Tarragonan akvedukti.

Acueducto de Segovia. Roomalaista kivityötä ja kaarirakennetta.

58. Männikkö matkalla Valladolidista etelään

Portillo, Cuéllar – paikkakuntia ja maantietä ja kaikkiaan maaseutua. Sitten tiellä Madridia kohden saavutaan männikköön tahi pinjametsään.

Tie on vienyt tasankojen ja viljapeltojen kautta pääsuunalle etelään. Nyt nähdään kunnon pinjamännikköä ja Susivuoret iloitsevat siitä, että päivä on kirkas ja aurinkoinen.

Pian edessä on legendaarinen Segovia.

Pikkuisen hölmöille Susivuorille Segovia on tuttu noin kymmenen vuoden takaa, sillä maatakiertävä kaksikko ei muista millään minä vuonna takavuosina kuukausi vietettiin Madridissa, pienessä ullakkokämpässä.

Silloin pariskunta kävi Segoviassa bussilla  ja paikan akvedukti on muodostunut Susivuorille melkoiseksi virstanpylvääksi.

57. Madrid Calling – Valladolid jää taakse

Vilho herää aamuyöllä elämänsä vähiin murheisiin.ja aikansa niitä pureskeltuaan hän lähtee suihkuun. Annikki katselee jo padiaan joten Vilho uskaltuu ylös.

Vedenkeitin, tortilla, leivät ja Don Simon -appelsiinimehua (hedelmälihalla). Kahvia, avattuja tapparelli-ikkunasuojia ja verhojen raosta katseltua harmaata aamua, jo tuttua katua.
Latureita, laitteita niistä irti ja muutama vielä kiinni hetkeksi valtion verkkoon, aivan samalla tavalla kuin sielu tarrautuu lähtöpaikkaan viimeiseksi hetkiksi.

Parisataa majoitetta aiemmin Vilho olisi voinut hämmästellä lähtöpäivän sanatonta yhteistyötä Annikin kanssa. mutta nyt hän ei hämmästele heidän täysin erillistä, koordinoitua yhteistoimintaansa lainkaan. Ei, Vilho ei hämmästele sitä lainkaan, hän on vain kiitollinen Annikille siitä, että kaikki on mahdollista. Tässä joukkueessa Vilho on – voitteko kuvitella – brasilialainen hyökkäyskalusto, joka tuulettaa maalejaan lapsellisella tavalla. Vilhon puuhat ovat tulosta Annikin taustalla olevasta rankasta maalivahtitoiminnasta, tiukasta puolustamisesta ja täysijärkisestä keskikenttätyöstä.

***

Viltsu vie ensimmäiset kassit autolle ja miettii, mitä ihmettä majoittaja on tarkoittanut annetulla ajo-ohjeella. Sitä Vilho ei koskaan ymmärrrä, sillä vaikka talli on eri kadulla ja toisessa talossa, niin ajo-ohjeessa asunnolle tai talliin ei ole mitään järkeä. Mennään hämäläisellä perusymmärryksellä, joten Vilho availee tallin ovet ja iskee autonsa kadulle. Muutaman yksisuuntaisen jälkeen ollaan asunnon edessä.

Sitten lastataan. Ollaan vieraassa kaupungissa muukalaisena ja aina pakomatkalla, vieraan pellin sisällä. Vilho katsoo vaimoaan – ollaan valmiit: Käynnistetään koneet ja lähdetään vauhditta kohti Madridia.

56. Rabo de Toro eli miten salaatti-Susivuori lankeaa liharuokiin

Illalla Annikki saa Susivuoret liikkelle ja erääseen lukemattomista ravintoloista kaupungissa.

Valladolidissakin väki tulee todella myöhään syömään ja kahdeksalta kaksikkomme on ensimmäinen vieras pöytäliinapuolella. Seinänä takana baari on Vilhon mielestä jo aika lailla täynnä, mutta reilun tunnin päästä väkeä on kaksinverroin ja kaikki viihtyvät.

 

Vihannes-Vilho syö  mielellään liharuokia, eritysesti pitkään kypsytettyjä lihapatoja ja vastaavia, sillä niitä hän yrittää itsekin kotona tehdä.

Espanjassa tarjolla on usein Rabo de Toroa – häränhäntää. Luuta siinä annoksessa on suurin osa, mutta ympärillä oleva liha on pitkän kypsytyksen tuote ja maukasta ja mureaa. Vilho sijoittaa 13 euroa valintaansa ja on todella tyytyväinen. Lautasella annos näyttää mutkattomalta kotiruualta, mutta tässä on nyt ihan toiset tarkoitukset mielessä kuin asettelulla koreilu. Huippuruokaa, tuumii Vilho.

Onhan talon punaviinikin Susivuoren mieleen; Valladolidin lähialueelta sekin ja nuorta viiniä, joka ei ole tammessa kypsynyt. Tällaisia mehukkaita espanjalaisviinejä ei Suomeen kulkeudu vaan kotimaassa saa lähinnä vanhoja, tynnyrissä viihtyneitä suuria nimikkeitä.

55. Kohti pyhäinpäivää Valldolidissa: Halloweenia ja kukkakimppuja

Kadulla liikkuu paljon mummoja ja rouvia kukkakimppujen kanssa, kaikki valmistautuvat pyhäinpäivän haudoilla käymiseen.

Nuorempi väki hankkii halloweenvarusteita, asuja ja rekvisiittaa. Erityisesti teinitytöt ovat asialle vihkiytyneitä, teinipojat ovat puolestaan vihkiytyneet teinityttöjen seurailemiseen.

Kaikki hommaavat hyvää ruokaa ja juomaa.

Perhe ja tuttavat ovat espanjalaisilla aina fokuksessa, pyhäinpäivänä myös edesmenneet sukulaiset.

Ja iltasella suosituimmat baarit täyttyvät ihmisistä, lasillista ja tapasta hakevista pariskunnista ja ystävistä, perheistä. Erityisesti tänään keskiviikkona, sillä edessä on torstain vapaapäivä.

 

 Hyvät baarit ovat kaikkialla maassa valoja yössä, tässä yksi niistä.

54. Kohti pyhäinpäivää Valldolidissa: Kaupoista

Pyhäinpäivä on katolisissa maissa 1.11. ja se on siinä mihin kalenteri sen pistää. Nyt päivä sattuu torstaihin ja se tarkoittaa sitä, että kaupat ovat kiinni ja ihmiset vapailla.

Susivuoret valmistautuvat vapaapäivään tietysti käymällä kaupassa ja pitäähän sitä taas pakata, sillä Valladolidin episodi on vain kaksi yötä ja sitten mennään taas maantielle.

Tylsät supermarketit eivät ole Susivuorille tylsiä, mutta kyllähän ne pikkukaupat täällä ovat kiinnostavia ja niitä on kaikkialla, eikä niiden elinvoima ole uupumassa.

 

Paulan hedelmä- ja vihanneskauppa, Valladolid 

Kauppakassejaan ja vesipullojaan kantaessaan Vilho miettii, että jonain päivänä hän siirtyy kokonaan kulmakauppojen käyttäjäksi ja käy supermarketeissa vain mausteeksi. Olkoonkin että rakkaat supermarketitkin ovat kyllä melkoisen upeita liha- ja kalatiskeineen ja hämmentävine valikoimineen. Mutta kaiken täällä saisi helposti myös korttelin kulmilta pikkuliikkeistä.

53. Katedraalilla käväisemässä: Valladolid

Päivä on pilvinen ja pikkusateinen, mutta Espanjan mittakaavassa Valladolidissa on oikeastaan hyvä sää. Pohjoisessa tulee lunta, rannikolla vettä ja siellä täällä sää on kohtuullinen sisämaassa, kunhan ei olla liian korkealla.

Valladolid on ollut Susivuorille askel kohti Madridia ja ennen kaikkea korvaava kaupunki rannikon majoituspaikoille. Täältä ei ole siis haettu mitään erityisen ihmeellistä, vaan kohdalle sattui mukava ja sopiva asunto.

Kaupungissa on kiva kävellä, mutta sellainen verrattain mutkaton bisnesmeininki paikassa jatkuu.

Ydinalueella on kirkkoja miltei tuhkatiheässä, mutta mitään idylliä ei varsinaisesti vastaan tule.

 

Valladolidin katedraali

Katedraali ei välttämättä ole merkittävin kaupungin rakennuksista, mutta pitäähän se katsastaa. Susivuorten kaupunkikierros on todella pintapuolinen ja pääasiassa liikkellä ollaan virkistysmielessä.


Katedraalin takaosat ovat eri aikakausilta ja osa talosta on yhä kesken. Nykytilassaan mökki on jokseenkin käsittämätön kokonaisuus:

Valladolidin katedraalin peräpäätä

Susivuoret käyvät vielä Plaza Mayorilla, joka toki on komea paikka. Heitä vetää kuitenkin puoleensa enemmän läheinen El Corte Inglés -tavaratalo. Sinne onkin helppo paeta, sillä puuhakkaassa Valladolidissa tapahtuu ja aukiollakin on helvetinmoinen sirkkelin tai jonkin muun työkoneen ääni. 

Mutta suuressa tavaratalossa alkaa homma taas sujua.

 

Plaza Mayor de Valladolid