4. Tiedusteluja Akropolin suuntaan, toria, makkaraa ja vähän moppiakin

Akropolis-kukkula on lähellä mutta silti niin kaukana, sillä Susivuoret eivät ole menossa raunioalueelle tänään. Päivän ohjelmana on tutustuminen alueisiin ihan ulkopuolelta ja elinpiirin laajentaminen kotinurkista lähemmäksi kaupungin sydäntä.

Temppelikukkulan noustessa aina ylväänä kohti sinistä taivasta aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta sangen kesäisenä. Vilho on pistänyt takkinsa reppuun ja nyt kuljetaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna pelkässä paidassa. Akropolin nurkilla on tietysti turismia ja muutama selfie-tikun kaupittelija, mutta mitään silmitöntä ruuhkaa paikalla ei ole. Kuljeskelukin on mukavaa tässä säässä ja kuten Vilho on jo aiemmin tuumaillut, talvi on ollut pitkä.

Aamulla aloitettu kävely on vienyt lähelle vanhaa hautausmaata ja ennen kaikkea mainiolle ruokatorikadulle. Vilho on aavistanut torin läheisyyden jo melko kaukaa, sillä kaikista ilmansuunnista on puskenut tarmokasta mummoa vetokärryineen määrätietoisesti kohti kauppa-aluetta. Eikä ihme, torilla on fantastinen valikoima vihanneksia, pähkinöitä, hedelmiä, kodintarvikkeita ja kalaa. Annikki kiinnittää huomionsa valtavan suuriin perunoihin, mansikoita on runsaasti kaupan ja tuoreet vihannekset näyttävät herkullisilta.

Tori sijaitsee Arkhimidous-kadulla, kuuluisan marmorisen Panathinaikou-stadionin takana. Torilta Susivuoret ovat pujotelleet vähitellen kohti Akropolista ja sen suurta museorakennusta.

Nyt palataan jo kuitenkin auringosta nauttien kotia päin. Matkalla katsotaan Hadrianuksen kaarta, jonka takana on Zeuksen temppelin museoalue muutamine suurine pylväineen. Näitä alueita hallitsee kuitenkin muutama ruuhkainen ja suuri tie.

Paluu tapahtuu Panathinaikou-stadionin editse ja sitten palataan jo pienemmillä kaduille, päätyen viimein kotinurkille ja appelsiinpuiden alta omalle alaovelle.

***

Vilho painelee parvekkeelle ja jatkaa aurinkokylpyä. Koti-Suomesta puskee viestejä ja niihinhän on mainiota vastailla lämpimältä terassilta, jossa tuulen puhaltelukin tuntuu jo hyvältä.

Vuorossa on pieni lounas, jälleen giganttipapuja ja salaattia, tomaattia ja fetaa höysteineen. Ja jälleen myös päiväunet.

Illan pienen kauppareissun jälkeen on vielä aikaa olla ilta-auringossa terassilla. Uutena tuttavuuten Vilhon kourassa on Mamos-oluttölkki illan janojuomana. Pian Annikki paistaa kreikkalaista makkaraa ja samoihin aikoihin Vilho on päättänyt luututa hieman lattioita.

 

Kreikkalaista Mamos-olutta Patroksesta.

Siivoaminen lomalla ei ole kärsimystä. Vilho vetelee mopilla parketilta tomut pois ja miellyttävä asunto tulee vielä mukavammaksi, sillä kyllä suurkapungissa pölyä riittää.  Nyt sukkasiltaan hiihtely on huushollin aidolla parketilla huomattavasti lystikkäämpää ja puulattia kiiltääkin kuin hovissa.

Pitkäperjantaina Susivuoret vasta suunnittelevat pääsiäisateriaa, sillä ortodoksisen kalenterin mukaan juhlat ovat tosiaan vasta tulossa ja lammasta saa todennäköisesti helpommin ensi viikolla kaupoista. Kreikankielisiä marketin mainosvihkoisia on tavattu kuin katekismusta. Vilhon salaatti-feta-tzaziki -dieetti toimii ihan hienosti, etenkin retsinalla voideltuna, mutta hieman tukevampikin muona tekisi pian kauppansa.  Aterioiden lisäksi tähtäimessä ovat ykköskategorian kohteet ja ne odottavat Vilhoakin jo huomisesta lukien.

3. Kykladisen taiteen museo ja muonaa muutenkin

Kiirastorstai on Susivuorten matkan kolmas päivä ja säätä voi kuvata jo miltei helteiseksi. Kaksikko on nukkunut pitkään, mutta nyt on kuitenkin saatava jotain aikaiseksi turisminkin saralla.

Susivuoret marssivat iltapäivällä kykladisen taiteen museoon, eikä paikka ole kaukanakaan. Matkalle mahtuu kuitenkin jo useampi museo ja pian Vilho kuvailee hävittäjäkoneita sotamuseon pihalla. Vielä ohitetaan Bysanttiin keskittynyt museo ja sitten päädytään vilkkaan kadun tuntumassa olevaan kykladisen taiteen museoon (Mouseio kikladikés tekhnés)

Kykladien saariryhmä sijaitsee mannermaalta kaakkoiseen ja siihen kuuluu sellaiset 200 verrattain pientä saarta, jotka jäävät karkeasti ottaen mantereen ja Kreetan väliin. Saarilla kukoisti esihistoriallinen kulttuuri alkaen n. 3200 eKr. ja maailman museot ovat täynnä tuon kulttuurin tuottamia kivi-idoleita, joiden muotoilu on hyvin leimallista. Museossa Vilho alkaakin heti vitsailla, että kyllähän kivihahmot ovat selvä merkki alien-vierailusta maapallolla.

Kykladinen naisfiguuri.
Marmoria. 2700-2300 eKr.

Vilhon suussa maistuu vielä eilinen retsina ja jatkuva kykladi-sanan toistelu alkaa tuntua kuin olisi myrskyssä Egeanmerellä. Eikä Kykladeilla ole mitään tekemistä kykloopinkaan kanssa, vaikka sekin käy Vilhon mielessä. Suomalaisen ja kreikkalaisen kirjoitusasun taakse kätkeytyy sana "sykli", sillä antiikin poikien mielestä suuri saariryhmä oli kehämäisessä muodossa (kyklos).  Kun ottaa huomioon tuon aikakauden puutteelliset satelliittikuvat, niin kehä on ollut erittäin pätevä havainto saariryhmän muodosta.

Museossa on neljä kerrosta ja pari sivugalleriaa. Yllättäen varsinaista varhaista kykladista kulttuuria on vain yhdessä kerroksessa, sitten mennään jo tuttuihin keraamisiin ruukkuihin ja antiikin peruskalustoon. Toki ne ovat alueelta ja museo haluaakin antaa läpileikkausta aikakausista. Susivuoret sen sijaan olivat valmistautuneet kiertämään kolmiopäiden patsaita loputtomia vitriinirivejä. Silti yksi kerros on omistettu Kyproksen materiaalille, eikä tuolla saarella ole mitään tekemistä Kykladien kanssa. Esineet toki ovat kiinnostavia. Museo perustuu yksityiskokoelmiin ja vaikka putiikin ydinkokoelma onkin kykladinen, voidaan laitoksen nimeä pitää harhaanjohtavana. Näyttelyt kulkevat aika vapaasti esihistorian ja antiikin avarilla mailla.

Museo on kuitenkin erittäin hyvä: näytteillepano on mallikas, tavaraa ei ole liikaa ja kaikki muut vierailija ovat muualla syömässä suvlakia tai nauttimassa auringosta terasseilla. Susivuoret ovat aika lailla keskenään huoneissa, ranskalainen koululuokka jahtaa heitä parissa kerroksessa, mutta vahdinvaihto leirikoululaisten kanssa sujuu mukavasti. 

Talviunestaan heräävä Vilho saa antiikin esineistöistä selvästi potkua lisää. On mukava saada päähänsä vähän polttoainetta ja päästä ihmisten ilmoille. 

Näyttelytilat kierretään jälleen kaksi kertaa, sitten käydään lisänäyttelyssä katsomassa kolikoita ja kolikkojen kuva-aiheita toistavia ruukkuja ja muita esineitä. Museossa ollaan "vain" kaksi tuntia.

***

Ulkona on kesä! Päivän suurin juttu on ojentautuminen aurinkoiseen säähän, ilmastoltaan parjatun Ateenan taivas on täysin sininen ja tuuli raikastaa ilmaa; joka tapauksessa on lämmin. Kotikadun päässä Vilho poimii puusta hedelmän ja sehän onkin mandariini. Mandariini- ja appelsiinipuita on ilo kuvata, valo on niin kirkasta, että vasta illalla näkee minkälaisia kuvista on tullut.

Kotona Vilho vähän fixailee eli juo Fix-olutta parvekkeella. Varjossa on 24 astetta ja Suomessa ystävät jäävät ansaitulle pääsiäislomalle, sillä nyt on Kiirastorstai. Lämpö on suloista pitkän kotimaisen talven jälkeen. 

Illan kulttuuritarjontana on käynti Lidlissä. Vilho ostaa lampaanmaitofetaa, tirokafteri-juustosalaattia, pepperoneja, ouzoa, leipätikkuja, salamia ja ties vaikka mitä muuta salaattien lisäksi. Annikki hoitaa oman osuutensa ja kauppakassit ovat painavat kun kotiin palataan.

Vilho ihastuu tirokafteri-juustosalaattiin, joka on pehmeää kuin raejuusto ja koostumukseltaan kuin aivan hienojakoista kaalisalaattia. Rasiassa oleva tirokafteri on mausteista ja erinomainen kyytipoika kasviksille. Ihan uusi herkku on myös kreikkalainen pepperonien ja jalopenojen siivuista tehty lasipurkissa myytävä "chilisalaatti", jossa liemi on yllättäen hieman makeaa ja chililohkot juuri sopivan tulisia. Nam!

Museon ja kauppareissun jälkeen syöty pieni ateria johtaa vääjäämättä sänkypuuhiin. Susivuorten tapauksessa tämä tarkoittaa tänäänkin päiväunia, eikä mitään riehakasta tyynysotaa.

Illalla Vilho nakertelee leipätikkua ja kuuntelee kirjoitellessaan Bachin pääsiäismusiikkia. Täällähän ei ole Kiirastorstai, ortodoksien kalenterin Pääsiäinen on vasta paljon myöhemmin. Leipätikut yllättivät Vilhon jo Kreetalla, Italiassahan grissinit ovat ravintoloiden vakiotarjontaa appetizerina ja ne valmistetaan aina kaikki Torinossa. Yleisiä leipätikut (kreikaksi kritsini) ovat täälläkin, niitä myydään monenlaisina leipomoissakin. Suussa maistuvat nyt seesaminsiemenet. Yö on pimeä, mutta Annikki on nähnyt taivaalla tähtiä. Kantaatit soivat ja Vilho naputtelee koneellaan. Saisi vain pentele pysyä irti siitä suuresta retsinapullosta, muuten edessä on pitkääkin pidempi Pitkäperjantai.

2.2 Appelsiinintuoksua ja mausteita

Annikkia on vaikea pysäyttää, kun hän näkee hedelmäkaupan naapurikorttelissa. Susivuoret ovat hortoilemassa kaupoille iltaseitsemältä ja vaikka kuljeskellaan appelsiinipuiden alla niin Vilho ei viitsi ainakaan vielä kiipeillä katupuihin hedelmiä hakemaan. Niinpä puristehedelmät haetaan kaupasta, eikä täällä tarvitse hedelmäkauppaa kaukaa hakea. Annikki tulee pian appelsiinien ja tomaattien kanssa. Ilta pimenee, vielä käydään kulman supermarketissa. Liike on pieni sumppu, jossa Vilhon kokoisen jötkäleen on vaikea jahdata tzaziki-rasiaa, mutta paikalliset eivät tungeksi, vaan ovat kohteliaita.

Yöllä kun kadut viilenevät ja Akropolis valaistaan, ilmassa on savun hajua lämmityksestä tai ruokapaikkojen grilleistä. Vilhon päässä kiertelee tukku ajatuksia ja parasta on aloittaa mausteista.

Kreikkalaisissa asunnoissa voi pian huomata sen, että enää ei olla kotoisessa maustepippurimaailmassa. Italialaiset ja ranskalaiset perusmausteet, etenkin yrtit, ovat levinneet laajasti Eurooppaan, mutta Kreikassa on jäljellä jotain orientin eksotiikkaa. Kaapeista löytyy inkiväärin ja kanelin lisäksi kuminaa, basilikaa – sinänsä kaikki tuttuja mausteita, mutta usein isoina lehtinä ja isoissa pusseissa. Osa eksotiikka on tietysti siinä, että aikansa menee tavatessa ennen kuin tietää mitä pussissa tai purkissa on. Lisäksi monesta mausteesta arvaa sen, että niitä ei ole tarkoitettu joululeivonnaisiin, kuten Suomessa, vaan perusruokiin. Vilhoa miellyttää myös se, että kreikaksi kaneli on kanéla, eli meillä ollaan oikeammilla poluilla kuin vaikkapa sanassa cinnamon. Kaneli onkin antiikkinen mauste, josta kreikkalaisilla on mainintoja teksteissään. Antiikin maailmassa maustekauppiaat pitivät tuotteidensa alkuperän salassa, mutta kaneli on kotoisin Intian ja Sri Lankan suunnalta.

***


Elinpiiri on toistaiseksi ollut kaksikolla pieni. Kotikadulla ilma on lempeää, t-paidassa ja pusakassa pärjää hienosti – ei tule kuuma eikä kylmä. Susivuoret ovat hämillään siitä, miten voimakkaasti appelsiininkukat tuoksuvat kadulla – läpitunkeva, samalla robusti ja miellyttävä tuoksu peittää hallitsee  katutasossa.


Kreikkalaiset ovat mukavaa, kohteliasta ja asiallista porukkaa. Kotoisaa, tylyä vastaanottoa ei oikein tapaa. Kaupassa osa elintarvikkeista on kalliimpia kuin Suomessa. Vilho tuumailee sitä, miten kaikki paikalliset selviävät talouskurimuksessa – eivät välttämättä millään.

Niinpä näillä kaduilla voi mittailla tosissaan aikajännettä, joka hakee Euroopassa vertaistaan, siihen mahtuukin kaikki. Ateenan suuruuden päivätkin rakensivat jo paljon vanhemman päälle ja nyt ollaan ihan kipeästi tässä päivässä ja reaaliaikaisissa ongelmissa.

2.1 Aamu-unia Ateenassa ja fetaa noutamassa

Susivuoret ovat jakaneet suuressa vuoteessa yhteisen peiton ilmeisen onnistuneesti yön aikana, sillä unta on kiskottu viimeinkin erinäisten valvomisten jälkeen lähes 9 tuntia. Ennen puoltapäivää sentään ponkaistaan ylös.

Kuten aina, uudessa paikassa on intoa tutkia nurkkia, ottaa kuvia ja puuhata aamiaista – ennen kaikkea tehdä joka hommaa samaan aikaan ja innostuneen rauhattomasti. Nyt päästään parvekkeellekin asti ja niinhän vaan Annikki näkee sieltä tien päässä korkealla hahmottuvan Akropoliksen. Katua reunustavat täälläkin appelsiinipuut runsaine hedelmineen. Miljöö on samalla sekä harmaan urbaani että eteläisen pehmeä, mutta vääjämättömän kaupunkilainen.

Kahvien ja piskuisten croissantien jälkeen aamiainen on nautittu, keskeistä ateriassa on kuitenkin Annikin puristama tuoremehu, sillä asunnossa on odottanut vadillinen aplareita ja banaaneja.

Vilho janoaa jo kuitenkin kaupoille, sillä päivän ohjelmassa on varustautuminen. Muonaa ja juomaa on saatava, joten pian laskeudutaan neljännestä kerroksesta appelsiinipuiden alle ja pian kiertomatka vie markettiin.

Vilhokin pääsee tapaamaan taas Luotettavaa Lammasta eli tuotemerkin Epeiros (Epiros) juustotuotteita.

 

Epeiros-tuotemerkki

On pakko saada leipää, salaattia, kovaa juustoa, fetaa, halvaa, oliiveita, retsinaa, suklaata, vettä, punaviiniä, pikkupullot viinaa ja tietenkin giganttipapuja tomaattikastikkeessa. Sitten olo helpottaa kummasti. Kotona voidaan syödä leipää, salaattia, molempia juustoja ja tietysti papuja lounaaksi ja siinä sitä alkaakin olla päivään ohjelmaa. Annikki pujahtaa päiväunille. Vilho sentään käy parvekkella katsomassa sataako vielä, vilkaisee Akropolin vaikuttavia rakennuksia ja palaa hetkeksi tietokoneensa ääreen. 

Pian Annikin vierestä löytyvä Vilho lukee yllättävän monta sivua opiskeluaikoina ostetusta Penguin-pokkarista tarinaa Kreikan historiasta, mutta niin vaan uni voittaa. 

Illalla käydään vielä hedelmäostoksilla ja kulmakaupassa. 

Ensimmäinen lomapäivä Ateenassa on ollut toivottu. On miellyttävää kuljeskella lomakodin lähinurkilla kauppaa etsien, katsella ympärilleen ja koputella appelsiineja katupuissa. Kiireetön huolettomuus, päiväunien mahdollisuus ja kaiken uutuus on loman alun suurta luksusta ja monella keikalla samanlaista; arkisen yksinkertaisuuden onnea, mahdollisuuksien ja loputtoman ajan suloista harhaa.

1.3 Sinisellä linjalla kaupungin sydämeen eli myöhäinen metromatka

Lentokoneessa vietetty aika ei ole kokonaan vienyt puhtia Vilhosta, mutta ehkäpä lentoaika odottamisineen on vienyt niin kauan, että Attikan valojen jo viimein näkyessä koneen ikkunasta alkaa Vilho olla valmis sujahtamaan pikavauhtia Ateenan keskustaan.

Ateenan yllä on turbulenssia melko reilusti, ei mitään valtavia kuoppia, mutta jonkin verran rytinää.
Lentokoneessa huumori on auttanut alkumatkan kismittämisiin, apua tähän on saatu koneen telkkarista. Ruudulla on esiintynyt Bobbie the Bear, tarkoituksellisen kömpelön animaation tähti, joka karhuksi toimii kovin inhimillisesti ja töppää ihan työkseen: Bobbie on todellinen talentti. Lastenohjelmat ja niiden kaltaiset klipithän toimivat lentokoneessa hienosti, siellä istuessa muutenkin taannutaan tarhalasten tasolle.

Bobbie the Bear,

filmitähti.

Susivuorien B 737 laskeutuu aika tarkkaan 2130 Ateenaan ja koneesta päästään nopeasti ulos, koska kaksikkomme istuu rivillä 2.

Susivuoret ravaavat viimein matkalaukkujensa kanssa öiseen ulkoilmaan, mutta kovin nopeasti palataan sisätiloihin ja suuriin siltakäytäviin, joita pitkin pääsee juna-asemalle. Suuresta pyöreästä aulasta löytyy lippuautomaatti. Tiketti kentältä keskustaan on erikoishintainen, 10 €/kpl.

Metron sinisen linjan laituri on urbaanialueen junan kanssa yhteinen, kylttejä pitää katsella sen verran, että nousee oikeaan junaan – mutta kylttejä tosiaan riittää. Yleistunnelma asema-alueella on pikkuisen nuhjuinen, mutta järjestelyt toimivat.

Sinisen linjan kyyti lähtee 2230 ja matkaa keskustaan on kyllä reilusti, siihen menee 45 minuuttia. Evangelismo-metroasemalla ollaan jo pysäkin päässä Sintagmasta – tässä Susivuoret nousevat maan pinnalle odottamaan vuokraemäntää Sotamuseon eteen, kello napsaa 2315.

Kello on jo 2345 kun vuokraemäntä lähtee ja Annikki ja Vilho ovat kaksin asunnolla. Yöpalaksi syödään annokset pussinuudelia ja nuo matkalaukusta otetut kevyet ateriat ovat aivan nappiin tässä vaiheessa. Lentoaseman kaupasta on pikaisesti ostettu 2 pulloa retsinaa, joten päivä voidaan viimeistellä valkoviinilasillisen ääressä. Asunto on komea ja mukava. Pian erityisesti sänky alkaa kiinnostaa matkailijoita, joiden on kuitenkin ollut pakko kerrata päivän tapahtumia muutaman lasillisen verran.

1.2 Ateenan-matkalla aika kuluu luppoisasti Vantaalla eli ajatuksia viinimaista

Tiistaina Vilho lähtee töistä lentokentälle iltapäivällä. Suomessa on lunta ja jäätä, mutta päivät alkavat maaliskuun lopussa olla jo usein kirkkaita. Pakkasta on kuitenkin riittänyt tänä vuonna pitkään.

Vielä lentokentällä asiat sujuvat mallikkaasti ja Vilho tulostelee liput ja matkalaukkutarrat molemmille, sitten Annikki jo saapuukin. Päästyään norjalaisen lentoyhtiön koneeseen, kiire sitten tosiaan katkeaa.

Koneeseen on bussikuljetus ja Susivuoret pääsevät ensimmäiseen kyytiin. Toista kyytiä ei ala koneelle kuulua ja lopulta syy selviää: tietokonejärjestelmä on terminaalissa polvillaan, eikä yhtiö tiedä enää ketä on koneessa ja ketä terminaalissa. Koneessa ollaan miltei kolme tuntia fiilistelemässä ja seuraamassa, kun väkea lasketaan ja käydäänpä koko porukka vielä nimilistankin kanssa läpi. Kaiikki on hidasta ja informaatio ei mainittavasti kulje. Jossain vaiheessa listat ja matkustajat saadaan täsmäämään, sitten myöhemmin laukut täsmäämään matkustajiin ja niin edelleen. Vilho nukkuu kuitenkin osan ajasta ja takertuu uuteen vakaumukseensa, jonka mukaan pienestä ei pillitetä.

Ilmaan päästään kaksi tuntia myöhässä ja samalla lähes kohtuullinen saapumisaika on jälleen kerran muuttunut öiseksi.

***

Vilho on Boeing 737-800:n kakkosrivillä ja katselee kun pimeys laskeutuu Romanian ja Bulgarian rajalla. Tänään on tullutkin kierrettyä Itä-Eurooppaa: Ensin Baltian maat, sitten  Valko-Venäjä ja Ukraina. Romania onkin yllättävän suuri, Bulgaria  huomattavasti pienempi. Vielä on pieni mahdollisuus sivuta Makedoniaa ennen Kreikkaa.

Mitäpä muuta kuin viiniä Vilho taas ajattelee. Viini tulee mieleen, kun Bulgarian pääkaupungin lähestyessä koneen alla Vilho näkee kartassa tutun nimen: Plovdiv. Tuo paikka, vaikkakin vaikea ääntää, on tuttu tuotantoalueena jostain takavuosien bulgarialaisesta viinipullosta. Vilho ei tiedä, että Plovdiv on Bulgarian toiseksi suurin kaupunki ja juontaa muinaisesta Traakian valtakunnasta. Lukemattomien alueella liikkuneiden valloittajien joukossa keskeisen tekijänä oli Makedonian Filippos II, Aleksanteri Suuren isä.  Ei, nämä asiat eivät tule mieleenkään Vilholle, joka ajattelee rakkaita rypälepeltojaan. Viinialueet reitillä toki alkavat Ukrainasta, jatkuen Romaniaan ja sitten mennäänkin jo Kreikan maille.

On pikkuisen ilkeää niputtaa itäblokin ja kreikkalaisalueen viinit samaan kastiin, mutta kauniisti ajatellen näitä juomia yhdistävät jos eivät nuoruusvuodet, niin kuitenkin ajat vuosikymmenten takaa.  Vuosi sitten Vilho muisteli, miten tuoreena täysi-ikäisenä tutustui retsinaan. Vähän samassa hengessä tutuiksi tulivat opiskeluaikoina edulliset mutta rotevat punaviinit, tuolloin usein ne olivat peräisin Bulgariasta, joskus Romaniasta.

Itämatkailu teki hyvin tutuksi ukrainalaisen kuohuviinin, jota marssi kaupoissa vastaan kaikissa entisissä neuvostomaissa. Iän karttuessa viiniharrastus on suuntautunut enemmän ns. suuriin viinimaihin ja uuteen maailmaan, kauaksi sekä retsinoista että virolaisista marjaviineistä. Ilman itämatkailua ukrainalainen shampanskoje on jäänyt saamatta ja niin vaan ovat bulgarialaiset halvat klassikotkin kadonneet viinimonopolin hyllyiltä. Oi niitä aikoja. Silti Vilho tuntee olonsa ihan tasapainoiseksi, kun romanialaisten viiniköynnösten ja hänen välissään on 11 kilometriä viileää ilmaa.

Koneen lähestyessä pimeässä Ateenaa, miettii Vilho sopivan helppoa tavoitetta loman ensimmäiselle viikolle. Silmissä jo miltei vilistävät Ateenan sadan museon miljoonat keramiikkakulhot, joita kohta nuohotaan kuono lasissa.  Mainio tavoite voisi olla antiikin hengessä maalattu viinikuppi. Se olisi verraton tapa yhdistää kulttuuri ja viihde. Ja jos kuppia ei löydy, niin aloitetaan pelkällä viinillä.  Mutta vielä on matkaa pimeältä taivaalta kaupungin sydämeen.

 Pullo Kourtaki-retsinaa. 

Tuottaja D. Kourtakis

1.1 Ateena-suunnitelma: Sairaalasta Sintagmaan

Maaliskuun lopussa Vilho vetää varsinaisen positiivisen ajattelun tehopikakurssin. Ensimmäinen myönteinen kiintopiste Vilhon mielessä on iskulause: On parempi että matka alkaa sairaalasta kuin että se päättyy sinne.

On nimittäin niin, että Vilhon isäukko on leikkauksessa keskussairaalassa ja nämä elämän valttikortit pitää katsoa ja tutkiskella tarkkaan ennen kuin lentokoneeseen voi nousta. Kolossaalisen hospitaalin 11. kerroksessa isällä on komea huone ja toipuminen sujuu onneksi erinomaisesti. Vilhosta alkaa papan kanssa vitsaillessa tuntua ensimmäisen kerran siltä, että reissuun tohtii ehkä tosiaan lähteä. Niinpä on enemmän kuin totta, että Vilhon matka Ateenaan alkaa korkealta, keskussairaalan näköalahuoneesta. Huippusairaala onkin nyky-yhteiskunnan Akropolis, korkealle nouseva keskus, jossa kiteytyy se mihin osaamisemme tänään pystyy.

Maanantaina Vilho on normaalisti töissä, illalla tehdään vielä valmisteluita, ehditäänpä siinä Anteroakin tapaamaan kaupungilla. Ihan tapauksetta ei mene tämäkään päivä. Vaikka Vilho ei tunnustaudukaan mediamaailmassa eläväksi nykykansalaiseksi, niin aamulla tulee aivan puun takaa italialaisen juontajan Fabrizio Frizzin kuolema.  Frizzi on  vasta 60-vuotias kuollessaan ja hän on tullut tutuksi näkyessään joka ilta Susivuorten olohuoneen nurkassa kun Annikki seuraa sivusilmällä RAI:lta tietovisaa kieliopinnot tekosyynään.

Ei TV yhtä juontajaa kaipaa, mutta Frizzin menehtymisessä on koskettavaa se, että mies on jotenkin läpikotaisin sympaattinen ja ystävällinen, koko kansan naapurinmies. Ja se visa tulee joka päivä, joten tämä lempeä naapurinmies katoaa yhtäkkiä kotinurkasta ihan konkreettisesti.

Maanantaina visaa ei RAI:lta tule vaan telkkarissa pyörii muisteluohjelmaa Frizzistä osuvalla otsikolla “Yksi meistä, yksi teistä.” Frizzi lähtee siis melkein saappaat jalassa, vaikka on nykymittapuulla nuori ja hyväkuntoinen. Se pistää Vilhonkin miettimään sitä, että joka päivästä ja jokaisesta reissusta pitää olla kiitollinen.

Asklepios.

Epidauros.

0. Vilhos Lykoslofos eli Susivuoret lähtevät Ateenaan

Annikki on ostanut matkaliput Ateenaan ja hän on myös lukenut tukun matkaoppaita. Vilho ei ole valmistautunut matkaan millään tavalla, mutta siivoaa asuntoa ja pakkaa kuuliaisesti viikon ajan tavaroitaan.

Susivuoret lähtevät nyt toistamiseen Kreikkaan ja edessä on ristiriitainen Ateena, talouskaaoksen ja antiikin sivistyksen keskus, jopa pahamaineisena pidetty suurkaupunki.

Vilho lähtisi matkalle siis aika lailla takki auki, mutta Suomessa on vielä kylmä ja tuulistakin on ollut. Huppari pistetään siis tiukasti kiinni ja pusketaan tuuleen, kohti Akropoliksen korkeuksia ja Ateenan katujen meteliä ja ruuhkaa.