21. Viimeinen lomapäivä eli tankataan bensaa ja aurinkoa Benagalbónissa

 Susivuoret nukkuvat melko hyvin, mutta kadulta kuuluu melua jonkin verran, sillä autot paukuttavat pikkukadun kaivonkansia mallikkaasti. 

Vilho juo ilman paitaa shortseissa kahvia pitkään parvekkeella, tietäen mitä kylmyyttä kotimaassa on vastassa. Meri on nyt utuinen tuolla alempana, mutta päivästä tulee varmasti lämmin.

Susivuoret ajelevat alueen rantatietä ja katselevat kylien ketjua, käyvät rannallakin kävelemässä. Kesä on ihan pienen kulman takana ja jotkut rohkeat vieraat käyvät jo uimassa. Vaikka rakentaminen täällä on ryöstöviljelyä, on näissä paikoissa mukava tunnelma, jotenkin ajaton ja sillä tavalla rento, että tänne voisi unohtua eläkepäivikseen helposti. Sää kehittyy erinomaiseksi ja lämpimäksi.

Päivän varsinainen seikkailu on tankkaaminen ja se hoidetaan lopulta ns. pikatiellä ylämaissa, sieltä palataan sitten asunnolle tutkimaan jääkaapin varantoja. Nyt kaikki ruuat syödään pois ja lounaaksi tulee Vilhon tekemä iso salaatti tonnikalasta, öljystä, balsamicosta ja valmiista salaattisekoituksesta. Vilho pitää kovasti tästä Mercadonan salaatista, jossa on hintaan 2,10 € ja peräti 400 g salaattia. Löytyy kaikki oliiveista porkkanan kautta maissiin ja erilaisiin salaattilehtiin.  Vilhon miksaamat annokset ovat suuria, mutta katoavat lautasilta helposti.

Pakataan. Vilho juo hartaasti olutta parvekkeella ja nauttii auringosta ja valosta. Illalla on vielä viiniä ja lisää pakkausta, sitten Annikki paistaa erinomaiset pihvit ja niiden kanssa vielä kerran katalonialaisia patatas bravasia.

Päivän anti on kuitenkin viimeisen lomapäivän nautiskelu merimaisemaparvekkella, miellyttävä joutilaisuus lasi kädessä, ilman paitaa. Lentokoneita on nytkin lysti seurata ja meneehän tästä muutama matkustajalaivakin ohi, puhumattakaan suuremmista konttialuksista. 

Tämän asunnon veijarimainen piirre on öinen vesikatko. Alueellahan on kuivuutta ja sitä hoidetaa katkaisemalla vesi välille 24-07 yöllä. Susivuoret ovat varautuneet muutamalla pesuvesipullolla ja ulkona parvekkeella on ämpäri täynnä ja isännän vesisäiliössäkin on lisää juoksevaa. 

**

Aamun aikataulut menevät kuitenkin niin, että aamupissan jälkeen vesi alkaa jo juosta ja elämä jatkuu normaalisti. Susivuoret pakkaavat lyhyen aamiaisen jälkeen, ottavat laukkunsa ja lähtevät autolle. On aika siirtyä Málagan lentokentälle ja poistua Espanjasta.

Autopalautus Goldcarilla on helpoin mahdollinen, auto talliin ja avaimet lokeroon. Kuittaus tulee hyvin pian s-postiin ja Susivuoret pääsevät myös helposti deskille ja saavat laukkunsa hihnalle. Kenttä onkin iso laitos, check-in -tiskit ovat yhdessä rivissä alakerrassa ja niitä taitaa olla toista sataa. Turvatarkastus on nopea, tehokas ja ystävällinen, jonottaa ei tarvitse. 

Susivuoret ostavat kolme pulloa vettä (1,20-160 € / 0,5 l) ja syövät hyvät sämpylät baarissa. Kotimatkalla koneessa Vilho etupäässä nukkuu.

Suomessa odottaa pienimuotoinen lumimyrsky ja niin edessä on matkalaukun kiskominen hangessa ennen pääsemistä kotiovelle. Kotimaiseen tunnelmaan pääseminen ei sen suurempia siirtymiä kaipaa.

20. Keskiviikkona taas Málagan alueelle eli ohi Gibraltarin

 Susivuorien aamutoimet Jérezissä ovat aika tehokkaat ja joskus yhdentoista aikaan kaikki on valmista. Vilho saa auton aika helposti ehjänä ulos tallista ja odottaa asunnon avainta palauttavaa Annikkia viereisellä kadulla. Lähdetään koilliseen ja kohti Välimeren rantoja, käytännössä melkoisen suoraan kohti Gibraltaria.

Ajosää on hyvä ja Välimeren lähestyessä maasto muuttuu vähitellen karummaksi. Gibraltarin "kivi" on vaikuttava näky nytkin ja aina koko alue herättää ajatuksia. Brittien omituinen läsnäolo täällä toisessa valtiossa ja juuri tuon kapean kohdan huumetrafiikki Marokosta ja se, miten tästä vähitellen alkaa Costa del Sol, aurinkorannikko jota Susivuoret ovat jo yli viisitoista vuotta kutsuneet "teepussirannikoksi". 

Lounasta syödään Esteponassa ostarin kahvilassa. Vilho näykkii erinomaista vihanneswokkia - näykkii siksi, että matkustaminen ja aamyherätys tekee ruokahalun ja rauhoittumisen vaikeaksi. Annikki saa leivoskahvit ja aluksi tuorepuristetun appelsiinimehun. Tunnelma tällä ostarilla on uninen, etupäässä brittieläkeläisiä kulkee kaupasta hitaasti ja kieleksi alkaa kääntyä englanti.

Takaisin tielle. Nyt ollaan suurten ja tuttujen nimien kanssa tekemisissä. Tien sivuun jää Marbella, sitten aikanaan Fuge eli Fuengirola.

 Vuoden 2008 paikkeilla Susivuoret olivat täällä aurinkorannalla Miraflores-asuinalueella, lähinnä Fugen ja Marbellan välissä. Silloin Vilho aloitti autoilun ulkomailla, koska loma-asuntoparatiisin vankina alkoi melkein hermot palaa ja pikkuauto päästi linnut tuosta valkoisten talojen häkistä Córdobaan, Granadaan ja Gibraltarille asti. Lopulta tien tiukassa liikenteessä Susivuoret tunnistavat tutut paikat, mutta totuus on se, että samankaltaisia asuinalueita, pikkuostareita ja liittymiä on koko tiet täynnä ja varmaan viidessä-kuudessa paikassa matkalaiset ovat varmoja siitä, että tämä oli se.

  Málaga ohitetaan ohitustietä ja Vilho seurailee navigaattorista ajoaika/matkaennustetta kentältä asunnolle, sillä pian tämä matka ajetaan takaisin. Täällä on muuten myös ruuhkia ja paljon liikennettä, paikoin on  neljäkin kaistaa aika, mutta trafiikki seisoo melkein kokonaan toisinaan. Mitään tuollaista aamuruuhkaa ei haluaisi, kun on kentälle menossa. 

Samalla kun sherry-kaupunkien espanjalainen Andalusia jää taakse ja tullaan francolaiselle betonirannalle lomateollisuuden helmaan, on myönnettävä, että alueella on hyvä sää. Tämä tulee kyllä täysin selväksi Susivuorille seuraavina tunteina.

***

Torre de Benagalbón on sen tien varressa, jota Susivuoret pari viikkoa aiemmin ajoivat Málagasta Motrilin suuntaan eli itään matkalla kohti Granadaa. Siitä kahdesta viikosta tuntuu olevan ikuisuus.  Tämä kyläntapainen on osa rannikon kaupunkinauhaa, jossa ei ole sen enempää kyliä kuin kaupunkejakaan, mutta asutusta on varmaankin Almériaan asti eli ns. loputtomasti. Pikatie kulkee puolirinteessä, sen jälkeen on karua vuorta ylempänä, mutta tien alapuolella on asutusta ja lopulta rantaviiva ja hiekkaranta. Isompi paikkakunta täällä on  Rincon de la Victoria eli Rincon.

Navi löytää asunnolle, mutta maali on kapealla kadulla, jossa ei voi edes pysähtyä. Mäkikin siinä on, joten autolle haetaan alempaa parkkia. Tällä kertaa Susivuoret pääsevät helposti numerolukosta asunnolleen toisessa kerroksessa, pienessä kerrostalossa.

Asunto on mukava ja sen parveke on varmaan 7 metriä leveä ja antaa mäeltä merelle. Aurinkoa ja valoa on huikeasti. Vilho raahaa tavaroita ja lämminhän siinä tulee. Juotuaan oluen parvekkeella ja muuten puuhattuaan, Susivuoret lähteävät käymään Mercadonassa. 

Kauppareissu tehdään kävellen ja taas huomataan, että täällä on korkeuseroja, mutta lähinnä Vilho säälii vaimoaan kävelyretken osalta, sillä Vilhollehan tepastelu tekee ratin vääntämisen jälkeen vain hyvää.

Annikki konkretisoi Vilholle sen tosiseikan, että se oikea Andalusia on tuolla Gibraltarin kylmällä, Atlantin puolella, johon sateet putoavat, vihreyttä löytyy ja säät ovat epävakaampia. Kiven tällä puolen on Välimeren kiva kasvihuone, stabiili ja lämmin tunnelma, joka on tuonut loputtoman määrän betonia, golfratoja ja brittejä ja muita punanahkoja vanhan kulttuuriseudun leppeille hiekkarannoille ja loputtomaan aurinkoon. 

Susivuoret juovat tinto veranoa ja istuvat pimenevässä illalla parvekkeella ja katsovat kuinka lentokoneet kiertävät Málagasta merelle, sitten asunnon yli kohti kylmää ja pimeää pohjolaa. Orion on  komeana jossain korkealla meren ja Málagan yllä. 

19. Vierailu bodegassa ja pakkauspäivän puuhia. Jérez.

 Susivuorilla on kello 1230 esittelykierros Lustaun bodegassa, Jérezin keskustassa. Kellonaika ei ole paras viinien maisteluun, mutta pääsiäisaikana paikat ovat varattuja ja tämä paikka tarjosi ylipäätään tilaa sekä muuten sopivaa ja kohtuuhintaista pakettia. 

Lopulta Lustaun esittelyssä on mukana neljä ihmistä: Susivuorten lisäksi espanjalainen eläkeläispariskunta. Jo aiemmin Annikki on saanut sähköpostin, jossa varoitellaan kierroksen olevan espanjaksi ja samat valistukset saadaan vielä ennen kierroksen alkua, hyvin ystävällisesti kylläkin ja - espanjaksi. Susivuorille kierros kelpaa kyllä hyvin. 

Vaikka nämä nimenomaiset tilat ovat ko. konsernille hankittu vasta muutamia vuosikymmeniä sitten, on täällä tositoimintaa. Vaikka rakennus ei ole mikään varsinainen viinitehdas, on nyt jo käynyt ilmi se, että säilytystilaa tarvitaan valtavasti jo sherryn solera-menetelmän takia. Tynnyreitä on ja niille pitää löytää riittävät tilat, vieläpä sellaiset, joissa lämpötila ja kosteus saadaan kontrolloitua. Opas esittelee hiekkalattiaa hallissa, sitä kastelemalla saadaan hallittua sekä lämpötilaa että kosteutta. Hiekka tuttua saharamaista, erittäin hienoa rantahiekkaa. 

Kierros tehdään alun jälkeen lasi kädessä ja matkan rasteilla maistetaan neljää juomaa. Ne ovat niitä pikkuisen parempia sherryjä ja aivan erinomaisia, aromaattisia ja hienostuneita. Tämä matka on opettanut ainakin sen, että sherrystä löytyy vielä aiempien kokemusten lisäksi toinen mokoma syvyyttä. Kauaksi on Susivuortenkin kokemuksissa tultu siitä täysin makeasta juomasta, mitä pohjoismaissa ja laivoilla kaupitellaan brittiläisen perinteen hengessä. Espanjassahan makeat sherry-juomat ovat kaupoissa harvinaisia, sokeriliemet laivataan brittimummoille,  mutta makeita juomia löytyy vaikkapa Pedro Ximenez -otsikolla sitä löytyy ja toki muista juomalajeista, kuten Málagasta, sherryjen ollessa pääsääntöisesti lähellä kuivaa valkoviiniä sekä maultaan että käyttötarkoitukseltaan.

Kierros päättyy tietysti yhtiön myymälään ja viimeisenä juomana tarjotaan talon vermuttia, juomaa joka sekin on yllättävän yleisesti valmistettu tuote Espanjassa. Täältä löytyy asiallisia pulloja eri hintaluokissa ja Annikki taitaa viedä kolme pulloa kassalle, kaikki oikein kohtuuhintaisia, paremmat vähän kympin päälle. Sitten Susivuoret marssivat pahvisalkkunsa kanssa asunnolle ja ovat hyvin tyytyväisiä kierrokseen. 

Tähän päivään kuuluu vielä vähän kävelyä, kotiruokailut kauppareissun jälkeen, pieni päivälepo ja pakkausta.

18. Sanlúcar de Barrameda ja El Puerto de Santa Maria

 Susivuoret lähtevät melko aamusta autolla Sanlúcar de Barramedan suuntaan eli rannikolle. Sanlúcar on yksi keskeinen sherry-kaupunki ja erityisesti Manzanillasta tunnettu.

Auto saadaan tallista ulos melkein yllättävän helposti ja sitten päästää tankkaamaan. Clio ei vie juuri 4 litraa enempää sadalla, mutta nyt onkin jo melkoiset taipaleet kierretty. Tällä asemalla 95 E on alle 1,5 euroa/litra.

Pääasiassa matka menee tasaista peltopohjaa ja suoraa tietä, kunhan Jérezin kukkulalta laskeudutaan ensin alas. On pääsiäismaanantai ja melko hiljaista. Sää on pikkuisen epävakaa, mutta kääntyy aurinkoiseksi.

Sanlúcarissa auto jätetään rantakadulle parkkiin, siellä vieressä on tasainen hiekkaranta, vaikka varsinainen avovesi ei olekaan edessä vaan ennemmin Guadalquevirin laskusuu mereen. 

Sanlúcarissa on kirkas ja lämmin sää. Kaupunki on pieni ja melko siisti ynnä miellyttävä. Susivuorilla ei ole kummempaa ohjelmaa, kunhan vaan kierretään ja katsotaan vähän. Täälläkin kaksikko kävi aikanaan, mutta vain lyhyesti ja jossain nurkassa kaupunkia. 

Mainittavan arvoista on ehkä vierailu linnamäellä ja linnan vieressä on Barbadillon myymälä, jossa on paljon mm. Solear-merkin tuotteita ja tietysti talon nimellä olevia pulloja. On viinejä ja manzanillaa, muitakin juomia yllättävän paljon. Seinällä on myös etikettikokoelma, jossa on käyty piirroksina läpi melkoinen määrä erilaisia eläimiä. Vilho ei vain löydä sutta joukosta, mutta kaikenlaista muuta on tammihiirestä ilvekseen asti.

Susivuoret käyvät poistuessaan Sanlúcarista Aldissa ja ottavat vähän evästä. Nyt yritetään jatkaa etelään päin Chipionan pientä rantakylään, mutta tiet ovat huonoja ja reitti varmaankin väärä. Retki jää kurkistamiseksi merelle pieneltä rantakaistaleelta. 

Aikanaan paluumatkalla Susivuoret ovat Rotassa syömässä evässalaatteja. Rota on jonkinlainen golfkylä valtavan meritukikohdan takana. Tukikohta Naval base on suuri aidattu alue ja siellä on kaikki lentokentästä sairaalaan asti.

Rota-merkkisen kylän jälkeen matkan viimeinen etappi on El Puerto de Santa Maria, jota voisi luonnehtia Jérezin satamaksi. Täällä vain kruisaillaan ja katsotaan ympärille. Suuret sherryvarastot hallitsevat sataman kupeita ja tämä varmasti on lähtöpaikka miljoonille litroille alueen juomaa kohti maailman ja Britannian satamia. 

Kuten voi nimestä arvata, El Puerto de Santa Maria oli Kolumbuksen lähtöpaikka ensimmäiselle Amerikan retkelleen. El Puerto linkittyy muutenkin uuden maailman löytämiseen ja on kaiken kaikkiaan elävä, mutta miellyttävän oloinen satamakaupunki.

Lopuksi käydään suuressa El Paseo -ostoskeskuksessa. Se tarjoaa toivotun WC:n lisäksi mahdollisuuden viimeisten tuomisten hommaamiseen ja Vilhokin poimii vielä sekä pari pientä edullista keittiöveistä että pari purkkia paprikajauhetta. Juomiakin löydetään, mutta jo täälläkin sherryhyllyä hallitsee fino ja manzanilla.

Paluumatkalla poiketaan kylttien innoittamana eräällä roomalaiskylän kohteella, mutta tähän aikaan paikka ei varsinkaan pääsiäisenä ole auki. Mutta senhän lukija olisi voinut arvatakin, että paikkaa katsellaan vain aidan takaa.

Edessä on auton sorvaaminen ensin kotikadulle ja sitten parkkipaikalle. Nyt se meneekin jo melko hyvin, Annikin liikenteenohjaus on jo aktiivisempaa ja Vilho maltillisempi. 

Asunnolla nautitaan juomia ja syödään vähitellen jääkaappia ja varastoja tyhjäksi.

17. Juoksulenkki sateessa eli kierrellen kaarrellen Jérezissä

 Sunnuntaina vettä tiputtelee edelleen aika lohduttomasti ja Susivuorten mukavassa Jérezin asunnossakaan siltä tiedolta ei voi välttyä. 

Tehdään hieman puhde- ja rästitöitä. Vilhokin saa piirrettyä nyt ja kirjoittaa jonkin verran.

Mutta valmistava lenkki kevään kisoihin on tekemättä ja vaikka keli on kostea, nyt on mentävä jos aikoo mennä.

Lopulta Vilho juoksee sadekelissä reilun puolitoistatuntisen ja kastuu aika perinpohjaisesti. Nythän ei tuule ilkeästi, joten sade ja autojen roiskeet ovat se ongelma, sillä pian on lämmin juostessa shortseissa ja hihattomassa, jota Vilho kuitenkin tuki melko ohuella teknisellä lisäpaidalla. 

Vilhon juoksusuunnitelma ei oikein onnistu karttamietinnöistä huolimatta. Tässäkin on jotain tälle matkalle tyypillistä... jonkinlaista huoletonta huolimattomuutta tai ylenmääräistä rentoutta.

Vilho yrittää parikymppistä ja sellaisella reissulla tulee nähtyä kylän liepeitä ja ns. teollisuusalueita. Muutaman sherry-talon laajuus alkaa selvitä, sillä kaupungilla on vain osa varastoista ja toiminnoista, liepeillä ja monessa muussa paikassa on määrätön määrä näitä tynnyrivarastoja. Jos jotain, niin sherry tarvitsee säilytystilaa. Vilho ohittaa mm. Soberanon hallit ja miten monta jalkapallokenttää nämä mahtavat olla kooltaan, neljä ei ainakaan riitä. Sitten lenkki vie mööbelikauppojen kadulle ja aina saa miettiä, mistä eteenpäin pääsee.

Vilho kuitenkin jatkaa ja kiertää kaupunkia ja etsii aina suoria pätkiä. Väkeä ei ole liikkeellä ja täällähän on pyöräteitäkin, mutta kukaan ei pyöräile sateessa.

Lopulta Vilho päätyy suurien avenidojen jälkeen kaupungin Jérez-kirjaimille vähän yllättäen ja päättää juosta kotiin. Matkaa tulee vain vaivaiset 15 km, mutta onhan ukko ainakin täysin märkä. 

Vilho saa pyynnöstään tänään pastaa ja tomaattikastiketta, molemmat espanjalaisia.

Hämmentävästi, tänäänkin illalla on jopa hieno keli. Susivuoret menevät kävelylle, mutta jo omalla kadulla tai tarkemmin viereisellä on kulkue menossa ja kadut täynnä väkeä. Iltakävelyllä menoa näkyy vielä lisää, mutta tänään vuorossa olivat siis kotinurkat kulkueille.

16. Jérez: Arkeologinen museo, sadetta, kulkueet

On Lakalauantai. 

Mutta täällä Pääsiäisen juhlallisuudet jatkuvat todellakin joka päivä, ja näkyvin perinne ulkopuoliselle on katujen kulkueet. 

Sataa melkoisen lohduttomasti ja Susivuoret ovat etupäässä sisällä ja keräävät niitä kuuluisia voimia. Jotain ruokakauppakäyntiä Mercadonaan  tapahtuu ja roskien vientiä; Kauppareissulla käydään Diez-Mériton bodegassa puuskissa sateenvarjon kanssa, mutta täältäkään ei saa vierailua buukattua, kiva tyttö vain myy tiskiltä sherryä litroina tai pulloina. Keli ulkona on paha, satelee puuskaisesti, välillä pitää mennä suojaan.

Mutta päivän pääponnistus on hetkellinen into lähteä paikalliseen arkeologiseen museoon alkuiltapäivästä. Vilho menee edeltä, sataa mutta välillä se taukoaa.

Museo on ihan kiva, se painottuu sopivasti vanhimpiin ja sitten tuoreempiin aikoihin ja on Susivuorille juuri sopivan kokoinen. Hinta taitaa olla jotain 5 euroa, ja aikaa näin Pääsiäisenä on vain reilu tunteroinen, sillä paikka menee kahdelta kiinni. Hiljaista täällä on.

Susivuoret kiertävät kaiken kuitenkin aikataulussa kiltisti ja keskittyvätkin kaikkeen visigoottien ja foinikialaisten väliltä. Osa esineistä on oikeasti aika kiinnostavia, mutta tässä museossa ei ole sen enempää kreikkalaisten kuin roomalaistenkaan maalattuja ruukkuja, vaan kaikkea muuta. Muita vieraita on suunnilleen tusina paikalla. 

Paluumatkalla kotiin tulee ns. pataan. Puuskia ja kaatosadetta. Vilho juoksee äkkiä ensimmäiseen näkemäänsä syvennykseen ja sinne tulee pian Annikki ja puolitusinaa ihmisiä. Vettä tulee nyt niin kovaa, etteivät jalkineet kestä eikä varjokaan auta. Tässä ollaan tukio, sitten erään kaupan päivävarjojen alla ja sitten vielä jossain syvennyksessä. 

Sade on puuskittaista, joten hyvässä välissä pikkumatka kipaistaan kotiin. 

Myöhemmin illalla keli on jopa niin hyvää, että Susivuoret lähteävät katsomaan  kulkueita. Osa seurakunnista "ei ole tullut ulos" sillä keli on ollut haastava, mutta pääkadun varressa ovat silti ihan "kaikki" paikalliset näyttäytymässä. Nyt ilta onkin hieno ja tunnelma on juhlava. Tytöt ovat dressed to kill ja pojat puvuissa, kaikki tyylikkäitä tai sitten tyrmääviä. 

Yöllä Susivuoret paneutuvat Jeesus-elokuviin. Netflixin Chosen on pian katsottu, mutta onneksi Espanjan töllökin näyttää sentään jotain pääsiäisleffoja.

15. Cádiz revisited

 Läntistä Eurooppaa höykyttää myrsky, joka kantaa Nelsonin nimeä. Vettä ja tuulta riittää niin Ranskassa kuin Espanjassa, eikä moni muukaan maa säästy.

Cádiz.

Susivuoret kävelevät epäjärjestyneessä järjestyksessä Jérezin rautatieasemalle ja lähtevät Annikin liput ostettua kohti yhtä Euroopan vanhinta kaupunkia, tarunhohtoista Cádizia. Sateenvarjojen kanssa mennään ja laiturilla ollaan ajoissa. On siis Pitkäperjantai ja kaupungissa on sunnuntaitunnelma.

Junamatka on melko edullinen ja helppo. Cádiz sijaitsee melkein samalla tapaa vedessä kuin Venetsia, mutta tarkemmin se on jotain saaren ja nimen välistä. Vilho huomauttelee, että Eurooppaa kiertäessä puunilaisten perustamat kaupungit ovat usein täydellisissä luonnonsatamissa, oikeastaan aina ihan huippupaikoissa veneilyn kannalta. Selväähän se on, mutta ne voi melkein tunnistaa ilmakuvasta tai kartasta. Foinikialaisten jäljet ovat usein tältä puolen rapakkoa kadonneet, sillä heidän perustamiaan paikkojaan on käytännössä aina asuttu siitä asti.

Tuhat vuotta sitten Vilho autoili ensimmäistä kertaa näillä main ja muistaa sen aina. Oikeasti se ei ollut kovin erikoista, mutta ajatus muinaiseen kaupunkiin kruisailusta on aina erikoinen.

Juna kulkee melkein vetten päällä ja täällä on lintujen kannalta hienoa suistoaluetta ja suolankeräämöjä. Sataa, mutta ei se hienossa junassa haittaa ja sitä paitsi sade on kuuromaista.  

Perillä kaupungissa matka asemalta keskustaan tapahtuu sateenvarjon alla. Sitten jossain vaiheessa tapahtuu ihme ja sade lakkaa, samoin paha tuuli ja aurinko alkaa paistaa oikein suloisesti. 

Katedraali pitää käydä katsomassa ja täälläkin on paljon espanjalaista lomaväkeä. kadut ovat kapeita, mutta eivät mitään sumppuja. Meri-ilma on miellyttävää ja ihmiset asiallisia, kauniita. Turismia ja ruuhkaa on mutta se on kyllä todella siistiä ja siedettävää. 

Susivuoret kurkkivat aidan raosta melko vaatimattoman roomalaisen teatterin alkuun ja katedraalin jälkeen mieli vie rantakadulle ja sieltä pitkälle laituritielle. Sää on nyt parhaimmillaan ja väkeä tulee kävelemään upeaan meri-ilmaan. On juuri passeli kevätlämpötila. Rantahiekassa ja merikivillä liikkuu karikukkoja ja kenties jotain rantasipien sukulaisia, kuitenkin kahlaajat ovat nyt täällä ja kevät murtaa talven vastarinnan lopullisesti.

Kaiken kaikkiaan Susivuoret vain nauttivat paranevasta säästä ja kävelevät, valokuvaavat. Tällä matkalla on vähän pakollisia asioita tai kohteita, mutta sää on alkanut sanella tietysti monia asioita. 

Aivan katedraalin takana on pari muinaista sarkofagia täysin naarmuuntuneen pleksi takana ja sama pleksiseinä suojaa niitä harvoja vanhoja foinikialaisia raunionkappaleita. 

Espanjalaiset vaeltavat baarista kirkkoihin ja kahviloista seuraavaan kirkkoon. Ohjattuja kaupunkikierroksiakin on. Mutta täällä ei tyrkytetä eikä "ukoteta" koko ajan jotain, se olisi aika turhaa, koska pääsiäislomalaiset ovat osaavia espanjalaisia.

Sää pysyy hyvänä. Susivuoret vaeltavat rautatieasemalle ja syövät baarissa bocadilloja ja Vilho juo oluen, Annikki taitaa saada manzanillaa. Junamatka takaisin on miellyttävä. 

Nähdään flamingoja, lehmihaikaria, jalohaikara ja petolintuja. Pääskysiä on ilmassa ja jossain lentää merimetso, toinenkin. Suolakeräämöistä saadaan pari hyvää kuvaa ja kaikkiaan riisiviljemää muistuttava kosteikko on kiinnostavaa seutua.

Perillä Vilho luotsaa pariskunnan kotiin. Nyt yhteinen sävel Mapsin opastuksen kanssa on löytynyt ja meno on helppoa. Annikin nilkan takia mitään suuria sakkokierroksia ei kannata ottaa.

14. El Corte Inglés eli Susivuorten englantilainen leikkaus Kiirastorstaina

Jotenkin sää on hiostava, mutta varmasti se tunne johtuu Vilhon juopottelusta. 

Loputon matka hiljaisessa, mutta edelleen pääsiäisvalmisteluihin- ja juhliin valmistuvassa Jerezissä kohti suurta tavarataloa on piinallinen, mutta tekee hyvää. 

Annikki tekee melkoisen suorituksen kävellessään tavaratalolle asti. Vilholle määrätön kävely ei merkitse mitään muuta kuin aikaa olla ajatustensa kanssa. Täällä on tyhjiä, suuria avenidoja, aivan kuin espanjalainen otsikkokin sanoo. Aurinko on taivaalla udun tai Saharan hiekan alla. 

Kaupassa Vilho tuskailee valintojen kanssa: Nyt ostetaan kollegalle salaista läksiäislahjaa ja puukkohullu Vilho on ehdottanut albacetelaista terästä keittöveitsen muodossa. Arcos on se firma johon Vilho luottaa.  Työkaveri Martti täyttää myös 70 vuotta ja tohtorille pitää saada paras veitsi, vaikka Vilho hirvittää se, että kalleimmat miekat ovatkin vanhuksille vaarallisia. Mutta: Kuten tässä liitossa olevalle työkaveri-Petelle Vilho asiaa selvittää, ei kuorimaveistä voi antaa lahjaksi erityisenä merkkipäivänä.

Ostetaan pussillinen keittiöveitsiä, mutta Annikki yllättää ja valitsee pienen verdura-veitsen kalliista mallistosta. 

Palataan kesäkelissä tyhjiä, suuria avenidoja pitkin. Jossain tuolla taivaalla on myrsky ja se tietää Pääsiäisestä paljon enemmän kuin kuolevaiset. Asunnolla Vilho juo olutta janoonsa, myöhemmin punaviiniä, ja miettii suomalaisuutta, perinteitä ja kadulla kiertäviä kulkueita. Ribera del Duero on nyt se viinialue, joka Vilhoa miellyttää. Sehän on kaukana, Bilbaon suunnalla, jossain Madridin takamailla. 

Kaukana on myös Suomi ja Ukraina, mutta täällä alkaa yöllä sataa, se tiedetään.

Ukkonen räväyttää pikkutuneilla, räväyttää todella kovaa. Sitten tulee kaatamalla vettä ja sellaista jatkuu aika lailla koko yön.

13. Jerez: Pala kaupunkia ja Pääsiäistä

 Kaikkea hallitsee täällä Pyhä viikko. 

Andalusia on matkakohde espanjalaisille, ja koko maa on näinä päivinä reissussa. Tämä on kuin juhannus ja Joulu yhdistettynä liikenteen kannalta. 

Sateen jälkeen Susivuoret nauttivat säästä; Vaikka on tuulista, tänään paistaa ja olo on mukava. 

Käydään katedraalilla, kierretään muinaisten arabikohteiden kautta eikä vältytä suurilta bodegoilta, sillä sherry-jättien talot hallitsevat tätä kaupunkia yhtä vahvasti kuin Pääsiäinen hallitsee täällä kevättä. 

Susivuoret tunsivat espanjalaiset pääsiäiskulkueet tai -saatot jo Madridista, mutta täällä on todellakin niitä monta jokaisena pääsiäispäivänä. Ilmiö alkaa vähitellen mennä perille jo kovaan Vilhonkin lanttuun. Kulkueen ohitus on koko kaupungin juhlahetki, kaikki ovat paikalla ja näyttäytymässä ja näkemässä. Joka seurakunnalla on oma veljeskuntansa, omat väri, oma "vaununsa" jota kannetaan kaupungin halki. Koko kaupunki osallistuu. Soittokunnat, marssijat, kantajat, ohjaajat, pääsiäsimuistoja jakavat lapset ja yleisö. 

Jerez on matkailijoita puolillaan, mutta he ovat espanjalaisia. Muutama britti, saksalainen ja ranskalainen. Joku jossain puhuu ruotsia. Mutta paikalliset ovat kaduilla, loput melkein ovat muualta Espanjasta.

Kauppareissujen ja muun jälkeen joskus illalla Vilho käy kävelemässä ja kiinalaisten suuressa kauppahallissa, joka on makasiinimaisessa kaarihallissa. Hän ostaa savisia viinikuppeja, jotka on tehty melko lähellä ja ovat miellyttäviä. Ja tietysti kyniä, pitäisi vain piirtää. 

Katuja reunustavat appelsiinpuut ja ihmiset ovat todella ystävällisiä. Vilho katselee kauniita naisia, eikä heitä tarvitse erikseen lähteä hakemaan. Jalkakäytävät ovat täällä kapeita, välillä laattapohja kiemurtaa ja notkistaa, mutta paikat ovat keskimäärin todella hyvässä kunnossa, toisin kuin jossain kaukana sydämen kotimaassa Italiassa.

12.1 Jerez: Pysäköinti parkkihalliin

 Perillä Sherry-kaupungissa Vilho jättää auton melko lähelle asuntoa, navigaattori on kova veijari kertomaan ainakin se, miten lähellä ollaan. Kadulta löytyy parkkipaikka, eikä tämä ole millään muotoa mitenkään kriminaalisen tuntuinen kaupunki. 

Susivuoret katsovat yhdessä asunnon ovea, sillä ensin pitää päästä rappukäytävään ja ovella on vastassa melko erikoinen koodilukko, johon pitää iskeä pitkä numerosarja ja sitten kääntää sitä. Yritykset ovat kielitaidottomille ja kokemattomille turisteille turhauttavia, Vilho sanoo, että autolle on pakko lähteä, siellä on koko omaisuus. Annikki saa yhteyden emäntään; ja pian uuden koodin. Katso: Ovet aukenevat.

Vilhon ollessa autolla A saa oven auki ja esille parkkihallin oven kauko-ohjaimen. Kotikatu on tarkalleen ottaen kahden auton levyinen ja se toinen leveys on yksisuuntaisella täynnä pysäköityjä autoja. Annikki on kadulla ja avaa oven. Vilho ristii itsensä ja syöksyy talliin, jonka oviaukosta osan vie kääntyvä sähköportti ja osan toisella puolella betonikoroke. Auto saadaan niukasti yhtenä palana alas pikkuiseen parkkihalliin. 

Vilho menettää hermonsa peruutellessa Cliota nurkkapaikkaan, joka on betonipylväiden ympäröimä ja sama ahtaus on vastassa kahdesta suunnasta myös auton kääntämisen suhteen. Paikka on tuskin kapea espanjalaiselle, mutta Vilho saa Renun lopulta aika hyvin koloonsa siten, että ulos pääsee vain repsikan puolelta.

Toisinaan Vilho miettii sitä, miten elämä epämukavuusalueella muistuttaa paljolti matkailua... Eikä hän opi mitään, vaikka näkee ja ymmärtää valtavasti. Ja miten kaikista suurin virhe on heikkous, huonous, hermostuminen puolisoa kohtaan.  Asunnolla on välttämätöntä juoda olut hyvin pian. Ulkona on edelleen ja vielä hyvä sää, taivalla ainakin miljoona muuttolintua matkalla pohjoiseen, usko sydämessään.

12. Siirtyminen Rondasta Jereziin: Muuttolintuja

Nyt on selvästi haarahaukkojen muuttohetki: Niitä on yhtäkkiä ilmassa satoja ja satoja. 

Seutu Rondasta Jereziin on hyvin kaunista, kukkulaista ja vehreää. Täällä nautitaan sateista ihan selvästi ja kaikki kasvaa kyllä näissä olosuhteissa hienosti, kunhan vettä on. 

Susivuoret seikkailevat sivumatkalle katsomaan roomalaista raunioaluetta, mutta se on tänään kiinni. Samalla saadaan kuitenkin upeaa kokemusta alueen maaseudusta ja luonnosta. 

Muitakin lintuja ja erityisesti haukkoja näkyy tämän ajon aikana. Aika selvästi myös kotka, tuulihaukkoja ja ties mitä. Saattaa olla, että ajomatkan aikana ilmassa näkyy tuhat petolintua, niitä ei jaksa enää laskea tai luetella, koska ilman on melkein niistä sakeana. 

Seutu on tosiaan miellyttävää, elinvoimaista ja vielä keväisen vihreää. 

Renault Clio on hyvä Vilhon ajaa, auto josta ei ole moitteita.

11. Rondassa sataa

 Koko päivä on sateinen ja kysymyksessä on maanantai. 

Tänään tulee selväksi se, että Semana Santa eli pyhä pääsiäisviikko on Espanjassa kova juttu ja joka päivä on suuria ns. patsaskulkueita. Eletään vuoden tärkeintä aikaa.

Susivuoret ovat turistikeskustassa ja tähystävät Rondan rotkoihin minkä voivat, välillä ryysis ja kova sade estävät kaiken. Maisemat ovat kyllä upeat ja täällä tosiaan on niitä kuuluisia korkeuseroja ja kulttuurimaisemaa samassa kuvassa. Vilho on jo vuosia sitten kyllästynyt turistiryysikseen ja on erityisherkkä asian suhteen. Mutta ei voi oikein puhua siitä, sillä sen ikäisillä suomalaismiehillä ei moisia vaivoja voi olla.

Tärkeää on kuitenkin saada myös Annikki takaisin kotiin. 

Pieni episodi tulee siitä, että Vilho on ajanut läheisen Carmela-marketin parkkipaikalle, jotta kävely olisi edes vähän lyhempi. Kauppa on nyt iltapäivälevolla ja todellakin parkkialueen portit ovat kiinni! Vilho palaa sitten aikanaan hakemaan auton, kun illalla parkkiportit aukeavat. 

Vettä sataa ja paikoin maassa on vakaviakin tilanteita. Sää hallitsee yleistunnelmaa, mutta Susivuoret ovat salissaan kunnossa.

10. Rondaan

On Palmusunnuntai.  Susivuoret ajelevat reilut sata kilometriä Rondaan ja vaihtavat majaa pariksi päiväksi. Sää on ihan hyvä, mutta tuulta on paljon. Jonkin verran pilvisyys haittaa menoa ja ilma on sakeana Saharan hiekasta. Hiekka tekee säästä utuisen, vaikka tuulta on paljon Aluksi Susivuoret eivät tajua, että tukkoisuus johtuu tosiaan hienonhienosta hiekkapölystä.  

Piipahdetaan suljetulla roomalaisvillalla. Tämän matkan teemana ovat suljetut paikat. 

Matkalla on paljon komeita vuoria, pinnanmuotoja ja oliivipeltoja. Täältä pääsee Marokkoon ja se näkyy kylteissä, niistä muutama on myös arabiaksi. Paikoin on kuitenkin myös ja rehua ja vihanneksia kasvatetaan. Hedelmäpuita on tiuhaan täälläkin.

Ronda, joka on yksi näistä Espanjan postikorttikylistä, pueblo blancoista, ei ole autoilijoiden paikka, mutta Susivuorten asunto on mukavasti juuri katualueen kupeessa landen puolella. 

Asunto on loma-rivarikämppä, mutta Vilhon mielestä todella mukava ja asiallinen, ehkei kaikessa huippukäytännöllinen, mutta melkoisen siisti ja vuode on hyvä, minikeittiö asiallinen ja täällä on myös Dolce Gusto  -kahviautomaatti, joka nykyään parhaista tuvista löytyy.

Vilho lähtee katsomaan, löytyykö täältä kauppaa, joka olisi auki. Edessä on ainakin tunnin seikkailu, joka vie viinanhimoisen Vilhon aivan siihen toiseen päähän Rondaa, jossa kuuluisat rotkonäkymät avautuvat. 

Espanjan kaupungeissa Pääsiäisen vietto on käynnistynyt. Paikalliset ovat Rondan kaduilla ykkösvetimissä ja etenkin naiset täydessä tällingissä. Tyyli on paikoin arvokastakin, mutta mimmeillä meno on lähempänä pikkujoulutunnelmia, helmat ovat minimipituudessa. Syvemmällä on lisää turisteja, siis ulkomaalaisia, mutta etupäässä väki on espanjalaista.

Mutta tuollainen marssihan tekee Vilholle vain hyvää. Aikanaan Vilho palaa punaviiniensä, valmispaelloiden, leivän, oluen ja muun mukavan kanssa asunnolle. Ulkona voi vielä juoda pikkupatiolla kaljansa ja katsella kiikareilla pelloille ja sähkölangoille lintuja. 

Mutta sateet ovat tulossa.

9. Pistaasipuita ja esihistoriallisia hautoja

 On neljäs matkapäivä ja Susivuoret lähtevät koilliseen autollaan. Sierra Nevada näkyy tuossa suunnassa hienosti ja koko päivän mennään korkeiden lumihuippujen maisemissa.

Tässä suunnassa sijaitsee pieni Gorafen kylä ja sen ympäristössä on jonkin verran dolmen-megaliittejä, esihistoriallisia hautoja. Ennen kaikkea tämä autoilupäivä pitää sisällään kevääseen liittyvää kuvastoa ja kaiken päivää Susivuoret katsovat, miten puihin pukkaa lehteä ja maa alkaa elää – tai elää jo kovaa vauhtia.

Jossain vaiheessa Susivuoret toteavat, että tien varrella on mantelipuita. Mutta vähitellen maisemaa alkaakin hallita pistaasipuiden rivistöt. Täältä niitä siis tulee, vaikka Suomeen ne tuodaan Iranista ja Californiasta. Mantelin ja pistaasin lisäksi on tietysti sitä vihreää kultaa eli oliviivipuut ovat se todellinen valtalaji. Mutta monin paikoin on hedelmätarhoja, kukassa tai vain puuna ja paikoin myös niitä kuuluisia muovin alla olevia vihannesviljelmiä, joista saadaan varhain satoa pohjoisen ahnaille asukkaille.

Viiniä täällä on hyvin vähän näkösällä,  mutta Gorafen tuntumassa Annikki huomaa laajat sipuliviljelmät. Viljapeltoja on harvassa, rehua tunnutaan jonkin verran kasvattavan.

Kulttuurimatkaajat näkevät lopulta myös korppikotkia liitelemässä, niitä ehdittiin jo vähän paikalle odotellakin. Muutama haukka näkyy nopeasti, mutta yleisin lintu on kyyhkynen, niitä on täällä ainakin kolmea lajia nähtävillä.

Gorafen lähellä päästään katsomaan megaliittisia hautoja. Nämä ovat kooltaan vaatimattomia ja herättävät ajatuksen siitä, että korpimaalla näitä on vielä löytämättöminä varmaan satoja. Vilho pitää niiden "arkisuutta" sinänsä kiinnostavana, koska aiemmin on näillä main käyty ne suuren ja hienoimmat hiidenkivihaudat ja nämä pienemmät ovat lopultakin reissun ensimmäiset uudet "nähtävyydet".  Susivuoret kiertävät neljällä haudalla rinnealueella ja jatkavat sitten Gorafen ohi. 

Seutu on kuuluisa luola-asumuksistaan. Täällä on kaiverrettu kalliioon, joka lienee hiekkakiveä, jo vuosisatoja asumuksia osittain suoraan rinteeseen. Näitä on siellä täällä ja osahan on siis edelleen asuttuja. Gorafen kylässä tuollaisesta saisi jopa varattua lomakämpän.

Susivuoret kruisailevat eteenpäin koko ajan seuraten pienen mutta tärkeän joen uomaa. Täällähän on karua ja kuivaa, mutta kun vettä vaan on, kaikki kukkii ja kukoistaa. 

Sitten yhdellä sillalla yli tämän vehreän pikkujoen uoman, Vilho näkee vasemmalla jotain eläintoimintaa ja sanoo Annikkille, että nyt on peruutettava, tähystä sinä, minä seuraan auton peilejä ja tieliikennettä. 

Villisika! Jokiuomassa on komea villisika juomassa ja siinä tulee kaksikolle elämänpiste. Videoinnin jälkeen Vilho saa kuin saakin auton sivummalle tien penkkaan ja nyt palataan sillalle kaiken optiikan kanssa. Kiikaroidessaan Vilho yllättyy siitä, että villisialla on tuuhea turkki, joka on paljon pöyheämmän ja pehmeämmän oloinen kuin kuvissa. Lopulta sika ylittää parilla sorkkauksella joen ja katoaa johonkin penkan vehreisiin osiin. 

Myöhemmin susivuoret pyörähtävät pienessä kylässä ja katsovat vanhaa kirkkoa. Fonelas.  Tässä kylässä joki on muodostanut luonnonnähtävyytenä akveduktin ja siitä näkyy sen verran kuin autosta voi puroa tähystää. Kylän yläpuolella on kalju kukkula, jossa olisi paleoliittisiä jäänteitä, mutta siellä ei ole juuri mitään. Todellisuudessa tämä on harvinaisen köyhä pueblo, edustaa sitä autonromujen ja tönöjen Espanjaa, mitä kartalle mahtuu paljon. Eikä tässä arvostella nyt köyhää väkeä, todetaan vaan, että meno on kuin jossain elokuvallisessa eteläamerikkalaisessa kyläpahasessa, jossa useampikin herrasmies näyttää autorämässään melkoiselta maantierosvolta oli hän sitä tai ei.

8. Alhambra: Lähinnä muistoja sieltä

 Granadan ja Espanjan tärkein nähtävyys on Alhambra, tuo merkittävä muslimiarkkitehtuurin helmi ja palatsikokonaisuus komealla kukkulalla.

Susivuorille käy nyt viimeinkin niin klassisesti, että hektisen talven aikana ennakkovarattavat liput ovat edelleen ennakkovaraamaatta, eikä nykyään ovelta saakaan lippuja. Tärkeä turistinähtävyys ei asiaa verkkosivuillaan huutele, joten viimeisenä toivonkipinänä Susivuoret heräävät aikaisin ja ajavat paikalle onneaan kokeilemaan.

Paikalla odottaa melkein ruostunut kyltti, että päivän liput ovat loppuunmyydyt.

Vilho on todella typertynyt, mutta onneksi täällä tuli käytyä silloin viitisentoista vuotta sitten. Minkäs teet. Paikasta otetaan kaikki ilo irti mitä voidaan pyörimällä ulkopuolella, mutta lopulta edessä on paluu häntä koipien välissä kotiin.

Kotimatkalla Susivuoret pyörähtävät omassa kylässään maisemia katsomassa - paikkahan on korkealla. Mutta minkäs teet, lomailu on kuitenkin mukavaa ja tänäänkin istutaan pitkään pihalla. Mustarastaat konsertoivat ja täällä on myös keltahemppoja ja monenlaista muutakin siipiveikkoa. Tuuli on varsinainen rasite, ei niinkään lämpötila.