3. Across the river and into the trees eli Vilho piipahtaa viimeinkin toisella puolella Neristä

 Aikanaan Vilho pääsee liikkeelle. Annikki potee edelleen tai vielä flunssaansa, mutta Vilho seikkailee helteisessä Vilnassa kohti jokea ja isoa siltaa.

Toisella rannalla teemana on selkeästi: Uutta, todella uutta ja sitten vanhaa sellaisenaan. Aika pian näkyy tiilisiä omakotitaloja ja samaan kuvaan saattaa mahtua jonkinlainen lasinen pilvenpiirtäjä. Bisnesrakentamista, jokunen ketjuhotelli, jotka saavat nimeensä "keskusta"-sanan, vaikka jokainen tietää että keskusta on vanhakaupunki katedraaleineen, ikuisesti Neriksen toisella puolen. 

Vilho ottaa valokuvia, pokettaa ja maleksii. Miettii koko ajan kaikenlaista elämään liittyvää, liikaakin, mutta sellainen Vilho on. Kuvaa varpusia kukkivissa omenapuissa jossain joutomaalla, kaiken tomun ja rikkaruohon keskellä, läheltä nousevien bisnestalojen lasisessa varjossa.

Myöhemmin, lähempänä rantaa taas, Vilho näkee liikkeen, josta myydään Bentley- ja Maserati-merkkisiä ajoneuvoja. Bentley! Herranjumala, automerkki jolla ajavat ainoastaan huippufutaajat. Maserati puolestaan on auto, joka tekee Jaguareista pikkufiateja. Sitä Vilhon on pakko toljottaa liikkeen lasien läpi. Niinhän se on, etteivät ne makaroonit osaa mitään tehdä – no mitä nyt aika hyvää muonaa, Ferrareita, Maserateja ja Lamborghineja... Mutta olivathan ne Bentleytkin komeita.

Vilho kuitenkin jatkaa pölyisissä kevytlenkkareissaan pitkin Neriksen vastarantaa. Aurinko paahtaa ja joki virtaa yllättävän nopeasti. Lopulta Vilho ylittää virran ja kävelee itsensäkin yllättäen parlamenttitalolle ja kansalliskirjastolle.  Sivummalla on vanha vankila, joka sekin lienee jonkinlainen vapautumisen muistomerkki ja turistikohde nykyään.

Vilho raahaa taas Maximasta vettä, viiniä ja olutta sekä pientä purtavaa asunnolle. Välipalaksi on taas paistopisteen piirakoita, mutta Susivuori himoitsee kaalisalaattia, jonka juuri toi kaupasta. Vaatimattoman näköinen rasiakaalisalaatti on ihan huippua – jotain tuoreen tai prosessoidun kaalin välistä, mutta niin maukasta.  

 

Susivuoret lähtevät Vilhon oluttankkauksen jälkeen uudestaan Gedimino-tornin puistoon katedraalin taakse. Tämä siksi, että muuhun ei tänä päivänä paukkuja ole. Mutta jokivarresta löytyy nyt kaupungin puolelta suuri puisto ja jokivartta seuraten Susivuoret kulkevat syvällä keväässä ja vihreän sävyissä. Typeränä Vilho kuvaa virrassa kulkevaa ja sukeltavaa telkkää, sitä ennen kottaraisia. Lämpö tuntuu liiankin suurelta päivään nähden, mutta aamustahan Vilho on manannut ukkosta, hiostavauutta. 

Nyt käydään Bernardiu-kadulla. Annikki haluaa nähdä vuoden 2003 majapaikan, Litinterpin hostelin. Sehän löytyy, mutta Annikin tarkkuutta tarvitaan siihen, että keskiaikaisen katukaavan kudelmasta lähteävä katu löytyy taas. Kadullehan ei ole sivukatuja, joten jos alkuun ei osaa, niin sitten sopii kokeilla toiselta puolelta eli pääkadulta. Siellähän se vanha majapaikka on, Vilho toki kävi täällä vuosi sitten.

Palataan asunnolle. Vilho juo puhtaaseen janoonsa kaksi olutta. Sittemmin käydään Shimai-ravintolassa syömässä aasialalaista nuudeliwokkia ja katkarapusalaattia. Paikka on edullinen, annokset kympin ja olut 2,90 € suurinpiirtein.  Myöhemmin Susivuoret juovat skumppaa, viiniä ja kaikenlaista muuta jääkaapin kätköistä. Yö on sateisen epävakaa, viileämpi. Mutta tarinaa riittää loputtomasti, muistoja ja mielikuvia, näkemyksiä, kommentteja. Jossain kauempana tuuli puhaltaa Neristä pitkin, erehtyy sivummalla ja lopulta eksyy vanhankaupungin kaduille kadotakseen lopulta ikivanhoihin kiviin ja huomaamattomiin kujiin.

2. Ristikukkulalta kevääseen vauhtia eli siellä ja täällä Vilnassa

 Annikki on saanut vakioasiakkaan etuna Vilholta flunssan ja Vilhon vähitellen jo toipuessa Annikki puolestaan vajoaa syvemmälle sairauteen.

    Aamu on melkoisen hidas näin maanantaina Susivuorten päämajassa, mutta määrätietoisesti kuitenkin varustaudutaan ja ulkonahan on hieno keli. Asunnolle kotiutuminen jatkuu edelleen ja nykyaikainen matkailija tuunailee vaikkapa kierrätysroskille pusseja, ja vastoin mediasta saatua mallia, Vilhokin putsaa keittiötä ja huseeraa aamiaisen kimpussa.

    Asunnossa on DeLonghin Dolce Gusto -masiina ja vähitellen Vilho viimeistelee aamupalansa kunnon espressolla. Sometilejä pitää päivittää, pokettaa aivan hulluna ja muutenkin pitäisi olla kaikki eletroniikka ja optiikka valmiina päivän seikkailuihin.

Annikki ja Vilho olivat Vilnassa yhdessä vuonna 2003. 

Toisinaan voi miettiä, minne ne vuodet - kymmenet ja kahdetkymmenet vuodet - ovat kadonneet, mitä niistä on jäänyt ja mitä niiden aikana on menetetty tahi saatu. Samatko matkalaiset ovat liikkeellä armon vuonna 2023 kuin kesällä 2003, jolloin aurinko paahtoi kuumana ja Susivuorilla oli kiire käydä kaikissa kirkoissa, tarve lukea paikallisia historiikkeja, matkaoppaita ja ymmärtää Baltiaa. Yötä oltiin retkeilymajan kaltaisessa vanhan kaupungin huoneessa, jossa juotiin paikallista kuohuviiniä ja olutta, eikä mistään ollut puutetta - ei liteistä eikä lateista, ei markoista tai penneistä, ei pohdinnoista eikä rakkaudesta. Millä kadulla se tapahtui, missä kirjassa, millä sivuilla; Minne ne sivut ovat kadonneet, onko niitä katuja vielä, sitä kaupunkia, niitä kuvia, entä sitä kaikkea muuta?

***************

1120 Susivuorten taisteluosasto lähtee lopulta liikkeelle, kohti Katedraalia. Viime vuonna täällä harjoitelleen Vilhon on paikoin vaikea asettautua rooliinsa, sillä uutuutena ei tee mieli kuvata kellotornia tai basilicaa, mutta eihän kaikesta voi läpikään marssia. Joka tapauksessa nyt on tismalleen sama kattaus kuin vuosi sitten: Kevät vyöryy vahvana ja on pääroolissa. 

 Puut pukkaavat jo kovasti lehtiä, tietysti eri tahdeissa. Tiaisia on nytkin puissa ja pöntöillä puiston puissa katedraalin takana käy kova kuhina. Kottaraisia on liikkeellä, mutta varikset pitävät jonkinlaista komentoa puistossakin, niitä riittää joka toiseen latvaan raakkumaan.

Kevään valo on armoton, lämpö on houkuttelevaa ja se kruunaa lehtien orastavat vihreän sävyt. Kevät paljastaa sen miten kyvyttömiä olemme vastaanottamaan äärimmäistä kauneutta, miten ohikulkevan nuoren kauneus saa meidät kuvittelemaan, että kevät voisi jatkua, ainakin toistua loputtomasti. Mutta kauneus karkaa yhtä varmasti kuin aika, varmasti kuin vedet Vilnasta Nerikseen, ja yhtä varmasti lopulta suureen suunnattomaan mereen.

Tie kolmelle ristille vie raamatullisen varmasti Neriksen rantatien vierestä Vilna-joen yli ja sitten maantietä ylös vaaramaiselle töyräälle. Työt harjulla jatkuvat, ne olivat täydessä rähinässä jo vuosi sitten, mutta vieläkin on vuori kesken. Siitä huolimatta polkua ylös ei ole, kuljetaan ajotien laidassa, olkoonkin ettei täällä luonnollista autoliikennettä ole. Aurinko on kirkas, mutta tuuli vilvoittaa, siltikin ylös mennessä tulee lämmin. Vilholla on ikuinen Salomon-hupparinsa ja t-paita, mutta alkaahan sekin tuntua liialta. Näinhän se usein on ristintiellä.

Kolmen ristin tuntumassa Annikki huomaa neuvostoaikana kaadettujen ristien betoniraadot. Vilho oli tässä vuosi sitten, mutta eipä jääneet ristien jäänteet mieleen – mistä lie johtunut, kenties paikan mylläystyöt ovat häirinneet. Suuri itäinen naapurimme on jakanut viisautta jyräämällä katolisen maan uskonnollisen monumentin. Voisi kuvitella, että tuollainen tempaus on vain vahvistanut maan katolisuutta, ei näitä juttuja niin vaan jyrätä.

Tuuli heittelee Vilhon hiuksia miten sattuu. Saman toteaa selvällä italialla takana tuleva perheenäiti, eikä Vilho voi olla kääntymättä ja tuijottamatta. Ristikukkulan yleisön joukossa on kuin onkin italialainen perhe; Matkojen läheisyys tuntuu hullulta sillä hetkellä, ei kuitenkaan liialta tai väärältä.

Susivuoret bongaavat sinänsä jonninjoutavia talitiaisia, kottaraisia ja variksia, sinisorsia. Mutta kevättä tässä kartoitetaan ja tehdään tonttia mahdollisille muille havainnoille. Annikin huomaama kirjosieppo, jota Vilhokin pääse katsomaan pöntön tuntumasta, tuntuu jos totisesti keväältä. Vuorelta palatessa Vilna-joki on kuin kevään ruumiillistuma, väikkyvine vesineen, virtaa laskevine sinisorsineen ja myös lopulta rannalta löytyvine västäräkkeineen. Isokoskelo näkyy virran vastarannalla, niitä lentää myös kolme pitkin jokiuomaa. 

Susivuoret palaavat Vilhon reittiä keskustaan. Annikki ei ole matkasta mielessään kipujensa takia, mutta nyt koukataan St. Annen, vanhan gottilaisen tiilipyhätön kautta. Sitten Vilho näyttää viimevuotisen asuinpaikkansa ja vanhankaupungin ydinkadut, tutut mestat, lyhyen poikamiesviikon pesäalueen.

Susivuoret käyvät Rimissä, Vilhon vanhassa lähikaupassa, joka sijaitsee turistialueen silmässä. Vilho yrittää kouluttaa Annikkia vilnalaiseksi kevätmatkailijaksi: lounaaksi paistopisteen piiratkoita, kylmää juomaa hyllystä ja vinkkua varastoon. Sukset ja kiikarit menevät lintupartiolla ristiin, mutta siitä huolimatta Vilholla on sata kiloa kannettavaa asunnolle. 

    Asunnolla tankataan piirakat sanakirjaa tavaten, päälle hörpätään radleria ja kirsikkaolutta. Sopuisasti pariskunta kinastelee ja nimittelee toisiaan kuin päivälepoa rytmittäen. 

Vilho tekee ensimmäisen LIDL-retkensä tässä maassa, sillä viime vuonna touhu jäi tiedustelun tasolle, kun kauppa löytyi vasta loppupuolella seikkailua. Lidl onkin yllättävän kova ja laadukas kauppa. Ostoslistalla on viinaa ja nenäliinoja. Annikkille tuodaan jäätelöä kurkun takia: Lidlissä on yllättäen laarit täynnä liettualaisia tuutteja irtomyynnissä, laatikoissa on tuttuja saksalaisia merkkejä. Vilho poimii Annikille kolme tuuttia, nenäliinoja ja yskänpastilleja (jotka täällä on pakattu kuin purkat putkimaiseen kääreeseen). 

Myöhemmin, käytyään asunnolla Vilho hakee paikallisia oluita, vettä ja leipää Maximasta. Kaduilla on kauneus marssillaan, aurinko asettuu Gediminasin suuntaiseksi ja häikäisee eksyneet. Vilholla on lisäksi kokoelmasta puuttuvia Alita-kuohuviinejä. Monta taakkaa on miehellä jolla ei ole suuntaa eikä päämäärää, ainostaan vaistot ja alati tarkka vainu nykyhetkestä.

***

Iltasella Susivuoret piipahtavat puistoalueella, mutta päätyvät kahdenkymmenen vuoden jälkeen Frank Zappan patsaalle. Vilho toki pyörähti täällä viime vuonna, mutta Annikki sai täyteen tasan sen parikymmentä vuotta.

    Pääpatsas on vaatimaton, enemmän tässä pelataan tunteiden ja muistojen kanssa, menneisyyden ja hieman tietysti myös Zappan muiston kanssa.

Patsaalla on kaksi parikymppistä nuorta, jotka huutelevat jotain "Zappa yeah" -tyyppistä. Lopuksi Vilho jututtaa nuortaparia. Tyttö on 19-vuotias, poika on sanavalmiimpi ja taitaa käyttää hametta, on kuin Måneskinin Damian. Vilho kysyy nuorten ikää – ja kertoo sitten, että vaimon kanssa täällä käytiin 2003 viimeksi yhdessä, siksi piti poiketa Nuoret tietysti nauravat, ettei silloin oltu synnyttykään. Erotaan hyvissä merkeissä. Vilho haluaisi sanoa paljon nuorille, mutta sitä ei tapahdu, sillä sellaista elämä juuri on. 

Illan Susivuoret ovat asunnolla. Kuunnellaan äänilevyjä, juodaan paikallisia viinejä ja puhutaan paljon. Ruokaa on kertynyt sen verran, ettei asunnolta lähdetä tänään enää. Yö on pimeä, siihen aika tuntuu katoavan samalla tavalla kuin nuoruus katoaa käveltyihin askeliin.

1. Vilho jälleen Vilnaan

Vilho potee vähitellen poistuvaa lentsua ja siivoaa lauantaina asuntoa. Huushollihan on hyvässä kunnossa, sillä kotona ollaan oltu vain viikko ja ennen Italian-matkaa tehtiin suursiivous. Asunto onkin melko pian hyvässä lyökissä. Tavarat Vilho pakkasi jo viikolla aiemmin, eikä sekään vaikeaa ollut, kun edelliseltä matkalta vasta palattiin. 

Sunnuntaiaamuna lähdetään taas lentokentälle ja siellä sopivasti ns. Baltian porteille eli lähialueen lähtöalueelle, tällä kertaa alakerran 23B-portille. Sieltä Vilho lähti tasan vuosi sittenkin Liettuaan. 

ATR ei ole täynnä tänään. Matka-aika on lopulta 1 h 30 minuuttia ja vaikka Vilho oli jo unohtanut, niin kyllähän tälläkin lennolla ehdittiin mustikkamehut tarjota. Susivuoret ovat nelosrivillä, moottorin lavat käyvät Vilhon oikealla puolella tiuhaan. 

Näkyvyys on hyvä ja säähän on kesäinen. Espoosta näkyy mainiosti Leppävaaran ostoshelvetti ja rajalta Vermon ravirata. Lauttasaaren yläpuolella näkyy hyvin Kuusisaari, Lehtisaari ja Kaskisaari - paremman väen asuinsaaret, jotka ovat Vilholle tuttuja Suomen suurimman juoksutapahtuman takia, - tuttuja suorastaan metri metriltä.

 Vilho on tohkeissaan näkymistä. Tuskin Espoon/Helsingin saaristo on kadonnut näkyvistä, kun ollaan jo Naissaaren tuntumassa Tallinnassa. Tallinnaan tullaan itäpuolelta Rohuneemen päälle, Aegna-saaren sivuitse. Vähän on utua, mutta Vilho kuvaa ja videoi Tallinnan vanhaa kaupunkia ja lännempänä olevaa pyöreää kaupunginosaa, uudempaa asutusaluetta Öismäkeä (Öismäe). 

Seuraavana edessä on Riianlahden pohjoispohjukka, Pärnunlahti. Kaupunki näkyy vähän utuisena, mutta Pärnujoki hienosti. Sitten vähitellen irrottaudutaan Riianlahdesta ja kone kulkee kohti Latviaa, sitten pian Liettuaan.

Lähempänä Vilnaa pellot ovat jo selvästi vihreämpiä kuin Suomessa. Useita kovasti mutkittelevia, erikokoisia  jokia näkyy koneesta.

Tälläkin kertaa laskeutuminen on aikamoista rynkytystä. Liettussa on lämmin ja lämmintä ilmaa tulee vastaan alhaalta. Itse lento on ollut täysin tasainen, mutta laskeutuessa surffataan ihan riittävästi. Mutta laskeutuminen on pehmeä ja turvallisen tuntuinen. 

1304 kone on maassa, ulos sieltä päästään 1311 ja bussissa vietetään 1313-5 ja sitten ollaankin jo terminaalissa vessaa hakemassa. Kassit saadaan pian. Terminaalin edustan "bussiasemalla" Vilho ravaa Narvesen-kuppilaan äärioikealle ja ostaa molemmille bussiliput kentällä ja takaisin. Vilholla on Vilnius-kortti vielä jäljellä, sitä pitää vain ladata. 

1326 ollaan jo bussissa 3G, joka oli valmiina. Vauhti on hyvä, sillä pian kuljetaan aurinkoisella Gedimino-pääkadulla ja siten asunnolla ollaan kello 1400.     

    Ulko-oven ovikoodi oli tiedossa ja asunnon ovella oli koodilukon takana avaimet. Näin taloon on päästy ilman isäntäväkeä tai muuta sosiaalista kanssakäymistä.

Koko rappu vaikuttaa aika lailla apartment-tyyppiseltä huoneistohotellilta, mikä ei välttämättä ole paha asia. Huoneisto on siisti, valoisa ja erittäin viihtyisän oloinen. Puulattiat, korkea katto ja kohtuullisen vähän kalustusta, mutta laadukkaasti ja riittävästi kuitenkin. Kaikkea hallitsee kuitenkin kesäinen kevätpäivä, joka tekee tästäkin tuokiosta erityisen miellyttävän. 

Vilho käy kulmakaupassa eli IKI-supermarketissa. Muutama kylmä juoma ja paistopisteen piirakoita + pizzapalat. Vilho kaappaa mukaan myös retken ensimmäisen skumpan, Alitan Medium Dryn. Pari pakollista vesipulloa.

Susivuoret tankkaavat asunnolla ja sittemin iltapäivän edetessä päättävät käydä vielä kaupassa. Alkoholinmyynti loppuu kello 15 sunnuntaina, joten retkestä tulee siltä osin kuiva. Tuodaan jugurtteja ja tuoremehua, jotain vararuokaa, leipää ja perustarvikkeita. 

Vilho on vielä hyvin toipilas ja hän kömpiikin viiden maissa petiin päiväunille. Siinä meneekin pari tuntia mukavissa merkeissä, mitä nyt lepäävä Annikki välillä lyö kuorsaavaa, puolikuntoista susiparkaa. Näin kuitenkin lepohetki rytmittyy mukavasti ja Vilho on valmis kampeamaan pesulle illan suussa.

Ensimmäiseen päivään mahtuu vielä ravintolareissu. 

Annikki kokee olevansa riittävän hyvässä iskussa ruokalareissuun, joten nyt mennään vähän Geddy-pääkadun toiselle puolelle ja siellä sijaitsevaan Saigon-vietnamilaisravintolaan. Täällä on hiljaista sunnuntai-iltana. Muita asiakkaita ei ole, mutta Bolt/Wolt-kuskeja käy puolitusinaa hakemassa muonaa, joten keittiö on koko ajan kiireinen. 

Vilho syö Phó-keiton naudanlihalla ja sitten kanavetoisen Bao-leivän. Keitto on aivan loistava. Annikki on tilannut 2 kevätkäärylettä, ne olivat liemineen loistavia. Kääryleet olivat aika lailla enemmän kotitekoisen oloisia, kuin ne, joita kiinalaisissa ravintoloissa on kasapäin. 

    Vilhon Bao-leipä on sekin maukas ja mielenkiintoinen. Nuorisohan näitä syö ja tilaa aamuin illoin. Vilho miettii sitä, että on mukavaa olla kääkkä, joka ei liikaa ole ravintoloissa. Näitä purtavia osaa arvostaa ja pitää kiinnostavina, kun kaikesta ei ole tullut arkista ja tavallista. Siksi Susivuoret syövät sushiakin vain pari kertaa vuodessa; on mukavaa kun se on hyvää ja kiinnostavaa, ei mitään kaurapuuroa muiden joukossa. 

 Päivä on ollut merkillisen pitkä, mielenkiintoinen. On se erikoista, miten puolentoistatunnin lentomatka voi stimuloida mieltä ja tuottaa kaikenlaista pohdittavaa, tuumii Vilho.

 

4. Firenze, Ferrara, Ravenna ja ties missä

 Keväisellä Italian-matkalla Vilho pääsi kokemaan Botticellin taiteen uudestaan Firenzen Uffizissa ja Ravennan mosaiikit. Annikin kanssa käytiin myös Ferrarassa, joten pääsiäisen ympärillä Bolognan rautatieasemalla vierailtiin tiiviisti.

Viiniä kului asunnolla, Pääsiäisen Jeesus-elokuvia katseltiin ahkerasti ja muutama jalkapallopelikin tv:stä näkyi. Kevätretki oli antoisa, tiivis ja täyttä Italiaa.

Jonnekin sinne Emilian lämpimään kevääseen ja punaviiniin hukkuivat myös Vilhon kirjalliset pyrkimykset. Tarinat jäivät somealustoihin ja valokuviin, mielikuviin muistoihin ja harvoihin postauksiin. Näin tultiin kohti huhtikuun puoltaväliä ja taas kotiin. Mutta pian VIlho pakkasi taas, muutaman päivän jälkeen, itse asiassa.

3. Kylillä ja kaupoissa – torneja ja basilica

 Susivuoret pääsevät Bolognan kuuluisille galleria-pylväskäytäville vasta iltapäivällä. Vilho nukkuu pitkään, tosin vaimo on käynyt kaupassa ja kahvilla jo aamusella. Viinitön jakso on päättynyt puolittaisiin bakkanaaleihin ja valvomiseen. 

    Annikki ja Vilho käyvät katuja pitkin melko päämäärättömästi, lopulta luovien tiilitalojen viidakossa kohti katedraalin aukiota. Täällä on turha kuvitella suunnistavansa kirkontornien avulla. Kadut kulkevat talojen varjossa, taivaalla on kirkas, häikäisevä aurinko. 

Kaupunki on siisti, siihen Vilho kiinnitti ensimmäisenä huomionsa. Ei koiranpaskoja, roskaa vähän ja kulkutiet ovat kunnossa. Ollaan rikkaassa, Italiassa, järjestäyneessä ja varakkaassa pohjoisen kaupungissa, tiedostavan yliopiston ympäristössä.

Basilica aukioineen on komea, Vilholla on aikaa pelleillä videolla, sitten kuvata ja ihailla merkillistä kirkon fasadia. Aikainaan Susivuoret vaeltavat kauppaan, lähemmäksi kotia ja sitten taakkoineen asunnolle. Vaatimatonta lounasta seuraa lepo.

 

Myöhemmin Vilho käy pari kertaa lähikaupoissa. Varustaudutaan kuin ydintalvea varten, vaikka edessä on vain seikkailu Firenzeen. Tämä päivä on kuitenkin varattu maleksimiseen, kauppoihin ja haaveilemiseen, typeriin, vilhomaisiin ajatuksiin.

2. Bolognaan, syvemmälle matkaan, kaupunkiin

 Annikki on jatkuvasti vaikeuksissa Vilhon kulkunopeuden kanssa. Vilhon mieli liitää eteenpäin, eikä Annikin kipeä jalka kestä siinä menossa. Vilhon luonnollinen marssinopeus on kova, eikä tasamaalla Bolognassa sitä hillitse maastokaan, koska korkeuseroja ei ole. Mutta palataan hetkeksi lentokentälle ja etenkin sieltä kulkevaan kalliiseen junaan.

    Kaikki sujuu pienellä Gueglielmo Marconi -lentokentällä nopeasti. Bussikuljetus vie mitättömän matkan terminaaliin, eikä siellä montaa saapunutta kyytiä ole. Italiassa tiedetään olevan siinä vaiheessa, kun reitti juna-asemalle vie  rakennustyömaan, parkkipaikan kautta. Korskea juna-asema on epämääräisessä remontissa ja kuluputkeen tulee pieni kierros. 

Digilippujen kirjaaminen onnistuu jotenkin puhelimella porteilla ja juna lähtee tietysti ihan justiinsa. Kiireisen lastaamisen jälkeinen kyyti on Vilhon mielestä vaakasuoraan liikkuva hissi, eikä mikään juna. Osastot ovat hyvin pieniä sumppuja, kyyti on heiluvaa ja kovaa, mutta ei kestä kuin 10 minuuttia. Hintaa on saman verran. Susivuoret pitävät ryskeessä kiinni vaunun lenkeistä ja jalat saavat kontrolloida laukkuja. 

    Päärautatieasemalta on sopiva marssimatka asunnolle. Kello on jotain seitsemän illalla. Susivuoret käyvät kaupassa pari kertaa, tarkemmin sanoen Annikki käy. Vilho vahtii kasseja ja nauttii leudosta, valoisasta kevätillasta.

Isäntä odottaa jo kadulla, kaikki ovat aikaisessa. Mies on hiljainen, aivan kuin suomalainen. Alun jälkeen Vilho sanoo melkoisen virheettömällä italialla miehelle, että "vaimoni puhuu erittäin hyvää italiaa, joten asiat voidaan hoitaa myös italiaksi". Mies vastaa, että "myös sinä puhut hyvää italiaa". Näinhän se on, kun pelataan rajallisella alueella, menee Vilhokin täydestä.

Asunto on vaatimaton, mutta siisti ja riittävä. Alue on hyvä. Vilho ja Annikki juovat viiniä viiden viikon tauon jälkeen ja juttelevat myöhään yöhön asti, aivan kuin eivät saisi tarpeekseen toistensa seurasta vaikka yhdessä on mennyt pian 26 vuotta.

1. Vilhon kevät - lennolla Italiaan

 Jokaisen matkan taustalla on melkoinen matka arkea, valmisteluja ja kaikenlaista touhua. Jokaisen Pariisin-matkan voi kuitata sanomalla “kävin tuossa Pariisissa” ja eräretken toteamalla “pistäydyin viikoksi korvessa”, mutta näin puhuessamme, operoimme pelkästään menneisyydessä, maaliin päässeissä matkoissa.

Suuri osa matkustamisesta tapahtuu huikean täydessä nykyisyydessä. Tätä pitää tietysti avata hieman, mutta selkeämpää monelle on varmasti se, että reissut vaativat valmisteluja ja monipuolista esipuuhaa. Monella varmasti vähemmän, toisilla hyvin paljon. Yhtäkaikki ideasta on aika pitkä rupeama kulkuvälineen penkeille, tuoreisiin maisemiin ja toisille kielialueille.

Pandemia, sota ja kiristynyt taloustilanne ovat opettaneet sen, ettei itsestäänselvyyksiä ole. Poikkeukset, peruutukset ja  muutokset vaanivat matkailijaa taukoamatta, eikä eilen onnistunut seikkailu takaa mitään huomisen retkien toteutimisesta.

Vilho matkaa – nykyhetkeen täysin uponneena – Finnairin koneella Bolognaan. Kevään ensimmäinen ulkomaanmatka, pitkään mietitty, hartaasti valmisteltu ja kovasti odotettu matka on käynnissä. Erityisesti lentomatkapäivä on täynnä pieniä rutiinipaketteja, joista kokenut ja kokematonkin selviää hyvin, mutta jokainen rasti matkapäivässä on kierrettävä ja kierros tehtävä täysimääräisenä.

Jälleen kerran Susivuorten matkakohteen valitsi lentoyhtiö, joka tarjosi sattumalta siedettävällä hinnalla lentoja Emilia-Romagnaan. 

    Lyhyt pääsiäisloma on sopivaa viettää Italiassa. Bolognassa ei lähtökohtaisesti ollut mitään suurta vetonaulaa  kiskomassa Susivuoria puoleensa, mutta Italiassa viihtyy aina ilman erityisyyksiä – kun koko maa on täynnä fantastisia kohteita peräkyliä myöten. Eikä Bologna tietenkään ole mikään peräkylä, vaan keskeinen kulttuurikaupunki.

Vilho nuokkuu, nukkuukin. Alppeja siivutetaan kirkkaalla taivaalla, Vilho saa hieman videota, valokuvia. Emiliassa pellot ovat vihreinä,  nättejä peltotilkkuja, hieman samaan tapaan kuin Alppien pohjoispuolella, Münchenin tasangolla. Hetken Vilho miettii sitä, miten molemmilla puolin rakkaita vuoria on valtavat, viljavat tasamaat. Mutta pian laskeudutaan Bolognan kentälle, joka kantaa suuren Marconin nimeä. Eikä pohdintoihin ole turhaa aikaa, huomion vie seikkailun takominen eteenpäin, intensiivisessä nykyajassa.