Ulkokaihtimet helisevät alumiinista soittoaan, kun Vilho kelaa päivänvalon näkyviin. Hän työntää liukuvan pariisilaisikkunan raolleen ja ulkoa tulvii yllättävän kylmää, raitista ilmaa. Tänään on taas se päivä, joka uhrataan kokonaan matkailun jumalille, tuumailee heräilevä Vilho. Toisaalta Vilho on sitä mieltä, että päivän vaikein temppu on tehty, sillä usein niin takkuinen ja pitkä viimeinen yö on takana. Reissun viimeinen yö ja viimeinen päivä ovat Vilholle aina jotenkin raskaita: juhlat ovat ohi ja edessä on moniportainen matka ennen kuin ollaan taas armaassa kodissa.
Aina ja joka kerta paluupäivänä Vilho sättii matkalaukkuaan, joka on kehittänyt jostain muutaman liikakilon. Ei laukku kovin raskas ole, mutta vielä mukavampi olisi seikkailla eteenpäin kepeämmällä kassilla. Olisi kyllä hienoa olla matkustaja, jolla olisi aina kaikkeen sopivat varusteet, kevyt laukku ja runsaasti tuomisia kotiin – se vaan ei ole mahdollista.
Laukut isketään lukkoon, roskat viedään ja Vilho kuivailee vielä pari astiaa keittiössä. Huusholli on aika tip-top, mutta mukava se on luovuttaa takaisin omistajan edustajalle, kun ei tarvitse selitellä eikä häpeillä.
Edessä on metromatka Gare du Nordille, sieltä jatketaan sitten RER-junalla kohti lentokenttää. Vaihdot menevät kyllä helposti, mutta laukkuja saa väliilä hieman kantaa väliportaissa. Metron ja juna-asemien lippu/poistumisportit voivat olla välillä haasteellisia, samoin tietysti metrojunat ruuhkassa. Mutta kuten todettua, matka menee yllättävän helposti.
Lentokentälle menevä RER-juna on tehokas, mutta aavistuksen verran masentava. Ikkunoita on raavittu lähes järjestelmällisesti ja se haittaa niiden vähäisten maisemien katselua, jota radan varressa olisi. Junavaunun ja osittain myös tienoon kovakourainen käsittely johtuu paljolti siitä, että sama linja menee tietysti hieman vähemmän hienoille asuinalueille.
Susivuoret pääsevät kuitenkin sangen mutkattomasti kentälle. Finnairin käyttämä 2D-terminaali on melkoinen sumppu, eikä siellä ole juuri mitään palveluita. Onneksi repussa on hieman evästä. Nykyäänhän Susivuoret varaavat isot sämpylät konetta varten, kun ruokatarjoilu on pikkuhiljaa koneissa loppunut.
Taivaalla mennessään Vilho ei pahemmin matkaansa summaile, sillä mielessä ovat jo uudet kujeet. Mutta kevät on tulossa ja Suomeen on mukava tulla nauttimaan hiljaisesta menosta ja luonnosta. Kaupunkilomaa pääseekin pian sulattelemaan mökille ja maastoretkille. Hieman Vilhon silmäkulmassa on kuitenkin sellaista pilkettä, että maantielle tekisi mieli ja Vilhomobiilin kahvoihin. Pitäisiköhän syksyllä tehdä joku autoretki?
3.4.2016
1.4.2016
14b) Selvää Vantardismia: Fanfaron puuttuu käsitteiden kylvämiseen ja pistäytyy Schwarzwaldissa
Kuusikymmenluvun loppuessa Jean-Marc Fanfaron julkaisee nykyfilosofiaa ravistelevan pamflettikirjansa Vantardism (1968). Fanfaronin mukaan filosofiaan on keksitty liikaa käsitteitä ja etenkin ranskalainen filosofia on kovaa vauhtia sotkeutumassa aina uusiin ja uusiin käsitteisiin.
"Vantardismi on suoraan puhumista, asioiden yksinkertaistamista loputtoman käsitteiden luomisen sijaan", latasi Fanfaron. Reaktio oli välitön: Foucault, Lacan ja Derrida huusivat lehtien palstoilla, että käsitteiden luominen oli heidän päätehtävänsä ja sitä kautta kaikki ajattelussa kirkastuu. Kritisoivaan joukkoon liittyi myös edesmenneen Mearleau-Pontyn kummityttö ja muutama erittäin kriittinen kulttuuripersoona, jotka olivat pöyristyneitä ihan ammattinsa puolesta.
Ilmeisesti ainoastaan Gilles Deleuze ymmärsi kaikessa hiljaisuudessa sen, että Fanfaronhan oli itsekin luonut käsitteen: Vantardismi. Hän kirjoitti hälyn keskellä: "Jean-Marc Fanfaron jatkaa suoraan puhumistaan ikuisesti, nyt tuolla opilla on uusi nimi, oikeastaanhan siitä on tullut käsite".
Fanfaronin vantardismi osui ranskalaisen filosofian arkaan paikkaan, sillä samaan aikaan kun filosofia sai käsitteistä uutta selitysvoimaa ja haki kielen rajoja, se eksyi jauhamisen ja itseriittoisen sanahelinän vaarallisille vesille.
Vilholle merkittävimpiä tarinoita Jean-Marc Fanfaronin elämäntarinassa on tämän vuonna 1969 tekemänä matka Saksaan, Schwarzwaldiin. Fanfaron päätti mennä tapaamaan kiinnostavinta yhä elävää ajattelijaa, Martin Heideggeria.
He tapasivat Freiburgissa ja lopulta Fanfaron pääsi vierailemaan Heideggerin mökille Todtnaubergiin, Schwarzwaldiin. Martin Heidegger tunsi Fanfaronin hyvin, sillä saksalainen oli seurannut tätä pitkään.
Kohtaamisesta Freiburgissa kerrotaan seuraavaa. Heti alussa virisi pieni keskustelu:
- Tulin tapaamaan teitä, sillä minulle on jäänyt pari kysymystä auki Olemisesta, sanoi Fanfaron.
- Vai niin. Minulle puolestani on jäänyt se ensimmäinenkin kysymys Olemisesta auki, vastasi Heidegger.
Pienen tauon jälkeen papat nauroivat makeasti.
Mustassa metsässä filosofit olivat jo sinunkaupat tehneet ja tuttavallisia – toki vanhan liiton miehet teitittelivät toisiaan, kuten luontevaa on. Heidegger lämmitti saunaa ja tarjosi päivälliseksi riistapataa paikalliseen tapaan. Fanfaron nautti ruuasta ja ihasteli pihalla kaunista luontoa, samoin filosofin tekemiä jämptejä halkopinoja. Ajattelijoilla riitti puhumista, mutta lopultakin filosofiaa vain sivuttiin, sillä kaikkea muutakin tarinoitavaa oli.
Saunan jälkeen tarkeni hetken istua terassilla ja juoda maanmainiota saksalaista olutta.
Heidegger kysyi Fanfaronin nimestä: Miksi se on Jean-Marc, eikä Jean-Luc?
Fanfaron kertoi huvittuneena, miten parikymppisenä pariisilaispoikana hän oli tuokion mieltynyt marciin, ranskalaiseen viinitisleviinaan, jota italialaiset kutsuisivat grappaksi. Höpöttäminen juomasta tarttui lempinimeksi ja siitä asti Jean-Luc oli ollut Jean-Marc. Poikien kujeita siis.
Tuoppeja kolautettiin ja lisää vanhoja muisteltiin. Heidegger heitti vielä yhden toteamuksen Schwartzwaldin pimentyvässä illassa:
"Tiedättekö Fanfaron, minua syytettiin ja syytetään natsiksi? Se on järjetöntä, mutta se pitää kestää, sillä kaikesta muusta sitten syytetäänkin teitä, Fanfaron!"
"Vantardismi on suoraan puhumista, asioiden yksinkertaistamista loputtoman käsitteiden luomisen sijaan", latasi Fanfaron. Reaktio oli välitön: Foucault, Lacan ja Derrida huusivat lehtien palstoilla, että käsitteiden luominen oli heidän päätehtävänsä ja sitä kautta kaikki ajattelussa kirkastuu. Kritisoivaan joukkoon liittyi myös edesmenneen Mearleau-Pontyn kummityttö ja muutama erittäin kriittinen kulttuuripersoona, jotka olivat pöyristyneitä ihan ammattinsa puolesta.
Ilmeisesti ainoastaan Gilles Deleuze ymmärsi kaikessa hiljaisuudessa sen, että Fanfaronhan oli itsekin luonut käsitteen: Vantardismi. Hän kirjoitti hälyn keskellä: "Jean-Marc Fanfaron jatkaa suoraan puhumistaan ikuisesti, nyt tuolla opilla on uusi nimi, oikeastaanhan siitä on tullut käsite".
Fanfaronin vantardismi osui ranskalaisen filosofian arkaan paikkaan, sillä samaan aikaan kun filosofia sai käsitteistä uutta selitysvoimaa ja haki kielen rajoja, se eksyi jauhamisen ja itseriittoisen sanahelinän vaarallisille vesille.
***
Vilholle merkittävimpiä tarinoita Jean-Marc Fanfaronin elämäntarinassa on tämän vuonna 1969 tekemänä matka Saksaan, Schwarzwaldiin. Fanfaron päätti mennä tapaamaan kiinnostavinta yhä elävää ajattelijaa, Martin Heideggeria.
He tapasivat Freiburgissa ja lopulta Fanfaron pääsi vierailemaan Heideggerin mökille Todtnaubergiin, Schwarzwaldiin. Martin Heidegger tunsi Fanfaronin hyvin, sillä saksalainen oli seurannut tätä pitkään.
Kohtaamisesta Freiburgissa kerrotaan seuraavaa. Heti alussa virisi pieni keskustelu:
- Tulin tapaamaan teitä, sillä minulle on jäänyt pari kysymystä auki Olemisesta, sanoi Fanfaron.
- Vai niin. Minulle puolestani on jäänyt se ensimmäinenkin kysymys Olemisesta auki, vastasi Heidegger.
Pienen tauon jälkeen papat nauroivat makeasti.
Mustassa metsässä filosofit olivat jo sinunkaupat tehneet ja tuttavallisia – toki vanhan liiton miehet teitittelivät toisiaan, kuten luontevaa on. Heidegger lämmitti saunaa ja tarjosi päivälliseksi riistapataa paikalliseen tapaan. Fanfaron nautti ruuasta ja ihasteli pihalla kaunista luontoa, samoin filosofin tekemiä jämptejä halkopinoja. Ajattelijoilla riitti puhumista, mutta lopultakin filosofiaa vain sivuttiin, sillä kaikkea muutakin tarinoitavaa oli.
Saunan jälkeen tarkeni hetken istua terassilla ja juoda maanmainiota saksalaista olutta.
Heidegger kysyi Fanfaronin nimestä: Miksi se on Jean-Marc, eikä Jean-Luc?
Fanfaron kertoi huvittuneena, miten parikymppisenä pariisilaispoikana hän oli tuokion mieltynyt marciin, ranskalaiseen viinitisleviinaan, jota italialaiset kutsuisivat grappaksi. Höpöttäminen juomasta tarttui lempinimeksi ja siitä asti Jean-Luc oli ollut Jean-Marc. Poikien kujeita siis.
Tuoppeja kolautettiin ja lisää vanhoja muisteltiin. Heidegger heitti vielä yhden toteamuksen Schwartzwaldin pimentyvässä illassa:
"Tiedättekö Fanfaron, minua syytettiin ja syytetään natsiksi? Se on järjetöntä, mutta se pitää kestää, sillä kaikesta muusta sitten syytetäänkin teitä, Fanfaron!"
14. Kiinalainen kierros, sitten simpukoita ja siivousta
Sää on tänään kirkkaampi, mutta puoliksi viileä. Vilho ja Annikki päättävät tehdä kävelyn Bellevillen suuntaan, siis samoille seuduille, joissa Vilho jo eilen sadekävelynsä teki.
Kaupunkilenkillään Susivuoret käyvät kaupunginosan kanavalla, Canal de Saint-Martin. Kanava on kovin kuivillaan ja siihen tehdään selvästi remonttia. Suuren St. Louisin sairaala-alueen kiertäen tullaan seuraavaksi kiinalaisten alueelle. Tätä aluetta ovat keskeisesti kadut Bulevard de la Villette ja Bulevard de Belleville. Alueella on kaikenlaisia kiinalaisia kauppoja ja ravintoloita, ja näemmä myöskin aasialaisia ilotyttöjä, jotka päivystävät muutaman sivukadun tuntumassa. Tiiveimmällä alueella kaikki liikkeet ovat kiinalaisia. Tietysti täällä liikkuu etupäässä aasialaista väkeä kaiken kaikkiaan.
Puistokadun puolella on myös torikojuja aamupäivisin ja niissä on paljon myös pohjoisafrikkalaista porukkaa myymässä. Vilho ja Annikki käyvät yhdessä suuressa kiinalaiskaupassa ja Vilho tutkiin maustehyllyä vähän hintavertailumielessä. Ja onhan se Vilho huvittava, sillä sehän löytää aika mainion wokkipannun hyllystä ja hetken jo sovittelee sitä mielessään matkalaukkuun. Pannu on aika edullinen, mutta siitä on luovuttava.
Kiinalaisen kävelyretken jälkeen käydään Pére-Laichasen lähellä, kotikulmilla, syömässä simpukoita. Tätä paikkaa Susivuoret ovat kävellessään seurailleet muutaman kerran ja selväksi on tullut, että täältä irtoaa simpukoita vakioannoksena. Niin sitten tilataan perusmenu: pieni olut, ranskalaiset ja simpukat (moules-frites).
Pian Vilhon edessä onkin kattilallinen simpukoita. Simpukat on keitetty sipuli-suolaliemessä, jossa kenties on loraus valkoviiniä, mutta eipä sitten juuri muuta. Ranskalaisia perunoita on saatavilla omalla lautasella ja oluen kaveriksi on myös tavallista vettä.
Simpukoita syödään tasaisena virtana ja Vilho pitää lukua kuorista, joita kertyy kasana viereen, kattilan suureen kanteen. Kun kattilassa ei ole enään kuin pari kiveä ja suolavettä, kuoria on kasaantunut 55 kpl. Hurjalla annoksella oli hintaa 15, 50 € tässä paikassa, joka on lopultakin aika hieno ravintola vaikka kynnys paikkaan onkin matala.
Kaupunkilenkillään Susivuoret käyvät kaupunginosan kanavalla, Canal de Saint-Martin. Kanava on kovin kuivillaan ja siihen tehdään selvästi remonttia. Suuren St. Louisin sairaala-alueen kiertäen tullaan seuraavaksi kiinalaisten alueelle. Tätä aluetta ovat keskeisesti kadut Bulevard de la Villette ja Bulevard de Belleville. Alueella on kaikenlaisia kiinalaisia kauppoja ja ravintoloita, ja näemmä myöskin aasialaisia ilotyttöjä, jotka päivystävät muutaman sivukadun tuntumassa. Tiiveimmällä alueella kaikki liikkeet ovat kiinalaisia. Tietysti täällä liikkuu etupäässä aasialaista väkeä kaiken kaikkiaan.
Puistokadun puolella on myös torikojuja aamupäivisin ja niissä on paljon myös pohjoisafrikkalaista porukkaa myymässä. Vilho ja Annikki käyvät yhdessä suuressa kiinalaiskaupassa ja Vilho tutkiin maustehyllyä vähän hintavertailumielessä. Ja onhan se Vilho huvittava, sillä sehän löytää aika mainion wokkipannun hyllystä ja hetken jo sovittelee sitä mielessään matkalaukkuun. Pannu on aika edullinen, mutta siitä on luovuttava.
Kiinalaisen kävelyretken jälkeen käydään Pére-Laichasen lähellä, kotikulmilla, syömässä simpukoita. Tätä paikkaa Susivuoret ovat kävellessään seurailleet muutaman kerran ja selväksi on tullut, että täältä irtoaa simpukoita vakioannoksena. Niin sitten tilataan perusmenu: pieni olut, ranskalaiset ja simpukat (moules-frites).
Pian Vilhon edessä onkin kattilallinen simpukoita. Simpukat on keitetty sipuli-suolaliemessä, jossa kenties on loraus valkoviiniä, mutta eipä sitten juuri muuta. Ranskalaisia perunoita on saatavilla omalla lautasella ja oluen kaveriksi on myös tavallista vettä.
Simpukoita syödään tasaisena virtana ja Vilho pitää lukua kuorista, joita kertyy kasana viereen, kattilan suureen kanteen. Kun kattilassa ei ole enään kuin pari kiveä ja suolavettä, kuoria on kasaantunut 55 kpl. Hurjalla annoksella oli hintaa 15, 50 € tässä paikassa, joka on lopultakin aika hieno ravintola vaikka kynnys paikkaan onkin matala.
***
Kymmenen vuotta on mennyt edellisestä Pariisin reissusta ja ihan viime vuosina asuntojen vuokraaminen on tullut muodikkaaksi eräänkin nettivillityksen takia. Toisin oli kymmenen vuotta sitten, tosin silloinkin Pariisi oli kallis, kuten on aina ollut. Nykyinen asuntolomailuinnostus on tehnyt sen, että hinnat ovat pysyneet ylhäällä ja asunnot pitää usein myös siivota: niin tälläkin kertaa. Susivuoret pitävät siis luovan siivousiltapäivän.
Imurointia, lattian moppausta ja vessojen pesua vauhditetaan parilla lasillisella kuohuviiniä. Janoonsa Vilho juo myös japanilaisen oluen (Kirin Ichiban), jonka poimi kiinalaismarketista.
Rupeaman jälkeen huusholli on pölytön ja järjestyksessä, tavarat alkavat olla kokonaan matkalaukussa ja mielikin on hyvä. Siivous ei ottanut kovin koville ja hölmöt suomalaiset hoitavat puhdistushommansa kunnialla. Aika pienellä vaivalla asunto on paremmassa kuosissa kuin varmaan koskaan. Mutta ei sitä viitsi hutiloida, se on jonkinlainen oman ryhdin periaate Vilhollakin. Susivuoret muuten siivoilivat ihan pikkuisen reissun puolivälissäkin, silloin tuloksista pääsi enemmän itsekin nauttimaan.
Vilhon matkalaukkua painaa pari shamppanjapulloa ja on kai siellä myös Pastis-pullo, punaviinikin löytyy. Jo toisessa maassa Lidlin shamppanja osoittautui erittäin kilpailukykyiseksi ja eilenhän Vilho livisti hakemaan sitä pari pulloa kotiin tuotavaksi (Saksa oli se ensimmäinen maa).
***
Illalla tehdään muutaman kilometrin lenkki yön pikkuhiljaa pimentäessä Pariisia. Susivuoret käyvät kebab-paikassa syömässä annokset iltaruuaksi. Annikki tosin saa aika asiallisia lampaankyljyksiä, joita tuskin kotinurkkien pikaruokapaikoissa on.
Nyt voidaankin panna harjoitusta kasaan muutaman valkoviinilasillisen saattamana. Vilho päättää lukea Fanfaronin elämäkerran loppuun.
13. Sadekävelyä Bellevillessä ja Parc des Buttes-Chaumont
Nukuttuaan pitkän yöunen Vilho urheilee keittiössä ja paistaa kananmunia. Vilhon on jo pitkään pitänyt näyttää Annikille, miten munat oikeaoppisesti paistetaan, mutta valitettavasti aamiaisen laittoaikaan Vilholla on ollut muita kiireitä höyhensaarilla. Nyt vaimo on kuitenkin peseytymässä, joten Vilho ehtii keittiölle hääräämään pannujen kanssa.
Pariisissa sataa ihan oikeasti ja se taatusti häiritsee päivän mielenosoituksia jonkin verran. Työlaki on saanut kansan vilpittömän tuomion ja tänään on pistetty sitten liikennettä lakkoon ja kansaa kaduille.
Susivuorilla ei ole mitään kiireistä ohjelmassa, itse asiassa ohjelmassa ei ole mitään. Lopulta päädytään siihen, että Annikki saa ajella metrolla ostoksille ja Vilho päästetään vapaasti laukkaamaan sateeseen.
Iltapäivän edetessä Vilho tekee kymmenen kilometrin trekkauksen 19. kaupunginosassa ja kastuu jonkin verran. Vilholla on kuitenkin mukavaa, sillä ilma on sateesta raikas ja liikunta tekee eetvarttia. Reitti vie Bellevillen ytimeen ja yhä ylemmäs rinteeseen. Vilho seikkailee aikansa Bellevillen alueella ja kääntyy sitten tuttuun puistoon, Parc Des Buttes-Chaumontiin. Buttes-Chaumont on mainio puisto lampineen ja rakennettuine pikkuvuorineen. Tänään, kun sataa iloisesti, siellä saa olla rauhassa. Vilho pistäytyy mielellään täällä luontokävelyllä ja katselee hetken, kuinka haikarat kalastavat vuorta kiertävällä lammella. Sateessa liikkuu muutama lenkkeilijä ja pari kävelijää.
Paluu Bellevillen länsipuolelta tuo vanhat mielikuvat tähän päivään: nyt ollaankin erittäin kiinalaisessa kaupunginosassa, kuten Vilho muistelikin. Aasialaista väkeä on kaikkialla ja liikkeet ovat pitkälti kiinalaisia. Täällä on pikkuisen myös turkkilaista ja pohjoisafrikkalaista menoa – ainakin sokerileipureilta luonnistuvat sikäläiset, maittavan makeat leivonnaiset, toteaa Vilho marssiessaan liikkeiden ohi. Seutu on oikeasti aika kiinnostavaa, mutta sade on alkanut yltyä ja nyt pitää tosissaan lähteä kotiin kuivattelemaan.
Hyvä uutinen on se, että ollaan jo kadulla joka tulee asunnon kulmille. Huonompi juttu on se, että katua jatkuu vielä monta kilometriä. Vilho loiskuttaa eteenpäin.
Raitis ilma on ollut Vilhon mieleen paljon enemmän kuin raitis ilta; Asunnolla pitää laittaa koko puvusto kuivumaan ja sitten virkistäytyä lasillisella valkoviiniä. Annikkikin palailee kaupparetkeltään, onneksi sentään selvästi kuivemmin käpälin.
Ilta menee sisähommissa kirjoitellen. Annikki loihtii illaksi pientä ruokaa säilykepurkista: Confit de Canard. Tätä suuressa säilykepurkissa tarjottavaa ruokaa on kaikkialla Ranskassa ja varsin sopuhintaan: Ankankoipia paistettuna omassa rasvassaan. Ankka onkin kerrassaan maukasta ja liha irtoaa luista kuin itsestään. Aterian päätyttyä Susivuorillakin alkaa ruokakaappi olla tyhjä, niin sopiikin olla. Onneksi sade on vähitellen hellittänyt ja seuraavan päivän pitäisi olla piirun verran kirkkaampi.
Pariisissa sataa ihan oikeasti ja se taatusti häiritsee päivän mielenosoituksia jonkin verran. Työlaki on saanut kansan vilpittömän tuomion ja tänään on pistetty sitten liikennettä lakkoon ja kansaa kaduille.
Susivuorilla ei ole mitään kiireistä ohjelmassa, itse asiassa ohjelmassa ei ole mitään. Lopulta päädytään siihen, että Annikki saa ajella metrolla ostoksille ja Vilho päästetään vapaasti laukkaamaan sateeseen.
Iltapäivän edetessä Vilho tekee kymmenen kilometrin trekkauksen 19. kaupunginosassa ja kastuu jonkin verran. Vilholla on kuitenkin mukavaa, sillä ilma on sateesta raikas ja liikunta tekee eetvarttia. Reitti vie Bellevillen ytimeen ja yhä ylemmäs rinteeseen. Vilho seikkailee aikansa Bellevillen alueella ja kääntyy sitten tuttuun puistoon, Parc Des Buttes-Chaumontiin. Buttes-Chaumont on mainio puisto lampineen ja rakennettuine pikkuvuorineen. Tänään, kun sataa iloisesti, siellä saa olla rauhassa. Vilho pistäytyy mielellään täällä luontokävelyllä ja katselee hetken, kuinka haikarat kalastavat vuorta kiertävällä lammella. Sateessa liikkuu muutama lenkkeilijä ja pari kävelijää.
Paluu Bellevillen länsipuolelta tuo vanhat mielikuvat tähän päivään: nyt ollaankin erittäin kiinalaisessa kaupunginosassa, kuten Vilho muistelikin. Aasialaista väkeä on kaikkialla ja liikkeet ovat pitkälti kiinalaisia. Täällä on pikkuisen myös turkkilaista ja pohjoisafrikkalaista menoa – ainakin sokerileipureilta luonnistuvat sikäläiset, maittavan makeat leivonnaiset, toteaa Vilho marssiessaan liikkeiden ohi. Seutu on oikeasti aika kiinnostavaa, mutta sade on alkanut yltyä ja nyt pitää tosissaan lähteä kotiin kuivattelemaan.
Hyvä uutinen on se, että ollaan jo kadulla joka tulee asunnon kulmille. Huonompi juttu on se, että katua jatkuu vielä monta kilometriä. Vilho loiskuttaa eteenpäin.
Raitis ilma on ollut Vilhon mieleen paljon enemmän kuin raitis ilta; Asunnolla pitää laittaa koko puvusto kuivumaan ja sitten virkistäytyä lasillisella valkoviiniä. Annikkikin palailee kaupparetkeltään, onneksi sentään selvästi kuivemmin käpälin.
Ilta menee sisähommissa kirjoitellen. Annikki loihtii illaksi pientä ruokaa säilykepurkista: Confit de Canard. Tätä suuressa säilykepurkissa tarjottavaa ruokaa on kaikkialla Ranskassa ja varsin sopuhintaan: Ankankoipia paistettuna omassa rasvassaan. Ankka onkin kerrassaan maukasta ja liha irtoaa luista kuin itsestään. Aterian päätyttyä Susivuorillakin alkaa ruokakaappi olla tyhjä, niin sopiikin olla. Onneksi sade on vähitellen hellittänyt ja seuraavan päivän pitäisi olla piirun verran kirkkaampi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)