Linnoitettu Ródos on ihan vaikuttava keskiaikainen kaupunki vallituksineen ja portteineen. Mutta Vilho ei jaksa täälläkin läpitunkevaa turismia. Jonkinlaista erityisherkkyyttä sekin on, mutta miljööstä ja sen mielenkiintoisuudesta katoaa 80 % sillä, että joku haluaa joka kulmassa ja nurkassa myydä jotain. Ei täällä mitenkään aggressiivisia olla, mutta hulinaa ja lämpöä riittää. Lisäksi Viltsu tietää sen, että kun museo lopulta löytyy, niin eräs kaksikko luuhaa siellä ainakin kaksi tuntia.
Museo löytyy. Näissähän paikoissa voi porukan virtaa ja maastonmuotoja seuraten löytää ne keskeisimmät paikat, nyt apuna on kyllä Annikin suunnistus. Keskiaikainen ritarien kaupunki on kyllä komea. Rannassa on pari risteilyalusta, joista suurempi on MSC:n. Kadut ovat kivisiä ja profiilia täälläkin löytyy.
Arkeologinen museo sijaitsee Johanniittojen keskiaikaisessa sairaalassa. Saari oli ritarikuntien kovassa otteessa ja se näkyy kaupungissa kaikkialla. Nyt mennään kuitenkin vanhempaan aikaan. Johanniitat tunnetaan myös hospitallereina näiden sairaaloiden takia.
Antiikin kreikkalainen materiaali on täällä kiinnostavaa; siis niille, joita ruukut ja keramiikka kiinnostavat ja se fakta, miten täälläkin oltiin niin varhain liikkeellä. Kaikkea ei ole järjestetty kronologisesti, mutta talossa on myöhäisen kivikauden materiaalia eli keramiikkaa 5300 eKr ja siitä sitten kohti roomalaista aikaa. Ennen varsinaista klassista aikaa täälläkin tehtiin ruukkuja jo 1500 eKr ja sitten kreikkalaisen antiikin kultakausilla eli kohti vuosisatoja 300-200 eKr.
Muutakin esineistöä on, pikkuisen kultaa, vähän pronssia. Sitten on lasia, fajanssia ja metallia. Muutama pronssinen nuolenpää on erinomaisessa kunnossa hautalöydöistä.
Täälläkin on kuuma ja valoa on paljon kuvaamiseen, samoin heijastuksia. Mikään pedagogiikan huippunäyte tämä museo ei ole, joten näistä purkeista pitää tajuta aika paljon, että jaksaa innostua. Näitä museoita pitääkin kiertää suurin piirtein sata, että alkaa saamaan kuvaa antiikin tarvekalustosta, eikä tämä lukema valitettavasti ole kehuskelua tai muuta retostelua.
Silti paatunutta ruukku-töllääjä jaksaa aina hämmästyttää se, miten terracotta on saatu eloon ja miten siitä on tehtyä pikkusen elämää suurempaa ja ikuista, samalla kun kaikki loputtomat saviformaatit ovat praktisia, usein myös arkipäiväisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti