7. Päivä: Huoltohommia, mietteitä ja päiväunet

 Susivuorten torstai on elokuun viimeinen päivä ja hiukan omituinen lomapäivä. Alppilomilla on paljon omituisia lomapäiviä, varmaan tukkukin sellaisia päivä, jota moni lomalainen ei pitäisi lomana laisinkaan.

Asunnolla tehdään ryhtiliikettä ja Vilho marssii kunnan kierrätyspisteelle pullojen, lasien, pahvien ja metallien kanssa. Sää on hyvä ja roskareissu tehdään vuorten komeassa kattauksessa. 

Asunnolla Susivuoret ratsaavat talon siivouskomerosta muutaman biojätebussin ja täydentävät vessapaperivarantoa. Lisää kävelyä on luvassa kauppareissulla kylä ainoaan ja parhaaseen supermarkettiin. 

Vilhon raadollinen matematiikka jakaa alppireissun kalenterin vuoripäiviin ja huoltopäiviin. Huoltopäiviltä ei aina paljon odoteta, niissä on kuolleiden kirjaimien sointi. Asunto ja siellä majaileva Vilho vetää vettä, olutta, suolakurkkuja ja muonaa – ja niitä on jostain raahattava. Maastopäivät ovat pitkiä, eikä niide kuluessä pääse helposti edes ravintolaan syömään, sillä kotona maalissa ollaan jo rättiväsyneinä. 

Vilho keittää asunnolla pastaa ja syö iloisesti tankaten. Nyt on sinänsä juhlapäivä, että edessä ovat myös päiväunet sohvalla. Ne ovat sen verran syvät, että Annikki lähtee kesken leikin kylpylään. 

Aikanaan kun Vilho herää, hän lähtee vielä santsikierrokselle kauppaan. Juuri siitä syystä, että vaikkapa juomien kantaminen on oma riemulajinsa ja menossa on huoltopäivä. Kaikki irti siitä eli olutta pussiin ja pari raskasta säilykettä, unohtamatta italialaisia rypäleitä.

Illalla syödään oman kadun lohilammikon taimenta savustettuna. Reppuja pakataan, yö on pimeä ja viileä, mutta seuraavasta päivästä tulee taas lämmin.

6. Päivä: Tuokiokuva läsnäolosta korkeudessa

Jossain vaiheessa korkealla, - Vilho tulee herkäksi tuulelle. Hän säpsähtää sitä, kun tuuli nousee. Säästä tulee muutenkin osapuoli kaikessa. Sää sanelee, korkeus määrää. Sellainen luonnoneläin Vilho on, uudessa ympäristössä. Vieraassa ympäristössä.

Sepeli kahisee jaloissa. Taukoa pidetään liian myöhään ja liian korkealla. Tavaroista pitää pitää huolta, sillä muuten ne valuvat alas rinnettä jonnekin kauas, alamaailmaan.

Väsymys ja innostus korkeudesta käyvät kilpaa. Kirkkaus on... häikäisevää. Vilho haluaa jakaa kuviaan, mutta ei näe mitä kuvaa. Korkeus, se mitä tässä haettiin, katoaa kuvissa. 

Kaikki tämä kauneus on aivan kuin käden ulottuvilla. Mutta ihmisen aika katoaa, kello tikittää vääjäämättömästi. 

Vilho juo ja syö eväitään, ihan puhtaasti järjen sanellessa niin.  Nälkää janoa ei ole, vuoren jumalatar on vienyt kaiken muun tarpeen. Hulluus, uupumus – molemmat muutaman nallekarkin, vesihuikan päässä.

Sitten kun se on saavutettu, se on saavutettu. 

Nousemista suurempaa hulluutta on huipulle saapumisen hulluus. Huipulta on valokuvien jälkeen kiire alas.

6. Päivä: Vilho Arnspitzen kaakkoissivulla

 Keskiviikko ei ole sateinen, mutta ei se nyt aivan kuivakaan ole. 

Vilho jauhaa hänelle melko tuttua maantietä kohti Ahrnin tai Arnin satulalaaksoa, joka löytyy korkeudesta 1500 metriä osapuilleen. Täältä pääsee Arnin vuoriketjun kaakkoiskupeessa kulkevalla kivalle viistopolulle, joka nousee pariin tonniin ja lopulta myös Saksaan. Saksan alueissa on tällä kohtaa sellainen lippa, että Bundesrepublik pistää yllättävän pitkälle Vilhon autuaiden laaksoon eli Leutaschin suuntaan.

Päivästä tulee yllättäen pitkä. Vilho käy melko korkealla, mutta pilvet sen sijaan käyvät melko alhaalla, eikä kiviseksi muuttuneesta reitistä oikein edessä näe ylös mitään. Pian satelee hiukan ja jatkuvasti pilvet seilaavat milloin kohdalla, milloin alempana ja milloin peittäen yläpuolisen maailman. Päivä on myös kylmä. Vilho pyörii jossain 1800 metrissä ja näkymiä on ollut vaikka minkälaisia. Vaikka yleistunnelma on vilhomaisen nuiva, valokuvia on syntynyt paljon ja etenkin pilvet ovat tehneet kattauksesta melkoisen. 

Pitkälle näkyy ja korkeallahan Vilho on, ei vaan niin korkealla kuin haluaa, joten siitä nuiva tulokulma.

Vähän pettyneenä Vilho palailee satulalaaksoon, mutta päivää parantaa alempana näkyvät gemssit. Täällä niitä ei ole aiemmin näkynytkään. Vilho näkee tällä kertaa gemssejä myös metsässä, mikä on epätyypillistä. Lintujankin on hyvin, mutta bongaaminen on hankalaa satelun takia. Puukiipijöitä, kuusitiaisia, närhiä. Palokärki huutaa monta kertaa, samoin käpytikka kuuluu. 

Paluumatkalla Vilho seikkailee takaisin naapuriharjun kautta eli Ahrnin kaverina olevan pikkurinteen (1600) kautta. Tästä tulee kuitenkin kuntolenkki, sillä reitti vie vielä muutaman tunnin ja saapuu kotikylän toiselle laidalle. Ilta jo pimenee, kun sankari saapuu kotiin. Jälleen maistuvat juomat ja lepo, Annikki onkin laittamassa ruokaa kuin tilauksesta, vieläpä hyvää lihapataa vaatimattomista lähtöaineksista.

Vilho on melkoisen uupunut edelleen, tämäkin päivä on tuonut tukun kävelytunteja ja palautuminen on haastavaa. Edessä on pakosta lepopäivä, vaikka sää muutakin sallisi.

5. Päivä: Susivuoret Telfissä

Minareettia katsellessaan Vilho miettii, miten eteläksi paikallisbussi lopulta Susivuoret toikaan. Ei kovin etelään, vaan Telfsiin. Telfs on sellainen 16 000 asukkaan metropoli.

Minareetit ja moskeijat eivät ole Itävallassa kovin yleisiä, mutta pieni torni löytyy kuitenkin täältä alpeilta, Telfsistä, jossa Susivuoret ovat vain pyörimässä ja ostoksilla. Matkailukortti tarjoaa tämänkin erinomaisen bussireissu. 

Kirkolla käydään ja ja kävellään, sitten kauppoja. Iltapäivällä jo palataan ja onhan bussireissukin melkoista maisemareittiä. Tuloreissu oli Seefeldissä vaihtaen, mutta nyt päästään kotikylään suoraan takaisin. 

On tiistai. Vilho virittäytyy vahvasti, sillä edessä on vähäsateinen keskiviikko ja vuorille on mieli.

4. Päivä: Kävely Klammin kylään

Maanantaina Susivuorilla on erimielisyyksiä ohjelmasta. Vilho haluaisi vain nukkua koko sadepäivän, mutta on antanut edellisenä päivänä ymmärtää, että voisi lähteä Telfsiin bussilla. 

No, lopulta tilanne asettuu siten, että Vilho lähtee kirkolle päin kävelylle, sillä huolimatta kovasta pilvisyydestä, päivällä on kuitenkin melko sateetonta aikaa. Epävakaatahan keli on koko ajan.

Päivän kävelylenkki on lopulta pitkä. Vilho haalii askeleita ja viihtyy jokimiljöössä tasamaalla ja kylien ketjussa. Kirkolla on matkailijan yksi mekka, nimittäin kierrätyskeskus. Vilho vie sinne lasitavaraa ja jatkaa kauas laakson toiseen kyläkeskukseen – jos Klammia voi sellaiseksi sanoa. Mutta Vilho sitä sellaiseksi sanoo, koska siellä on kylän toinen ruokakauppa, Spar.

SPAR on melko vaatimaton ja hyvin kaukana kotoa, mutta Vilho keräilee jotain ostoksia malliksi kauppareppuunsa. Saksassa ja Itävallassa asutuskeskuksien koon voi määritellä sen perusteella, onko niissä Lidliä tai Aldia. Pikkupaikoissa on vain Edeka (Saksa) ja Itävallassa Mpreis. Vähän isommassa kylässä Itävallassa on sekä Spar, että Mpreis. Kotoinen Leutasch on jotain siltä väliltä, sillä asutusta on pitkin jokilaaksoa hajallaan.

Vilho juo paluumatkalla oluen ihan janoonsa. Jokivarressa on tiaisia puissa, mutta hyvää lintukeliä ei oikein ole näinä sadepäivinä. 

 Kylän nimi Klamm kaikuu Vilhon päässä tietysti vahvimmin Kafkan Linnan takia. Erikoinen nimi Klamm seikkailee Linnan hahmona, vaikeasti saavutettavana linnaburokratian viskaalina, jonka tapaamisyritykset vievät kirjasta leijonanosan.

***

Maastomielessä joutava maanantai käytetään toiseenkin kauppareissuun,heti kun Vilho pääsee pirttiin ensimmäiseltä. Edessä on lisää tallustusta, nyt Annikin kanssa. Yhä täydennetään juoma/ruokavarastoja Mpreis-käynnin avulla. 

 ***

Vilho tuntee alppireissujen sään ja siihen liittyvät kuviot. Sadepäivinä ei pidä liikaa kuvitella, silloin kannattaa ottaa niitä rokulipäiviä, jos niitä on tullakseen. Sadepäivinä saa olla arkinen, käydä kaupassa ja roikkua Twitterissä. Sitten kun taivaalta pilvet väistyvät, pitää olla valmis rinnepäiviin ja niiden rankkoihin kuntoreissuihin.