15.b Peroni, mozzarella ja El Dingo – eli ajatuksia serbialaisista hevosista ja runsaasti muita eläimiä

Annikki asettuu mukavasti kiikaritähtäimen ristikkoon osilolaisen talon etupihalla. Taustalla kuuluu voimistuvaa kellojen kilinää tien suunnasta ja etäältä myös auton ääni, mutta El Dingo tarvitsee enää vain muutaman sekunnin tehtäväänsä.

Pihalla Annikki kiljahtaa innostuneesti ja El Dingo ehtii nähdä optiikassaan rouva Susivuoren innostuneen ilmeen. Samassa Annikki juoksee sisälle asuntoon ja tilaisuus tehtävän täyttämiseen menee sillä hetkellä ohi.

Asunnon pihaan astelee kirjava kissa, Täplä. Kissa on ollut naapurin mummon hoteissa taas useamman tunnin, mutta nyt se on palannut Annikin kattiravintolaan. Rouvamme nopeat liikkeet selittyvät ruokapurkin hakemisella keittiöstä.

El Dingo voi kuitenkin odottaa. Kellojen kilinä kuitenkin kasvaa taustalla. Tietä pitkin tulee sitä paitsi samassa likainen maastoauto, joka aivan yllättäen pysähtyy vain 15 metrin päähän El Dingon piilopaikasta myrttipuskassa.

Annikki tulee uudestaan pihalle. El Dingo saa tähtäimen kohdalle, mutta samaan aikaan saapuneesta maastoautosta nousee isokokoinen mies  ja alkaa pian hänkin tuijottaa alas pihalle. El Dingon yleisö ei kuitenkaan ole vielä täydellinen: Puoli minuuttia myöhemmin erään paikallisen paimenen, Sergio Ruddun, 58-päinen lammaslauma kulkee tielle laitumelta palatessaan. Sergio-paimen on pian hänkin paikalla, samoin kaksi paimenkoiraa, Furo ja Gauto.

El Dingo saa kertakaikkiaan tarpeekseen sekä tilanteesta että koko keikasta. Kaksi lammasta alkaa jo näykkiä hänen erinomaista naamiopukuaan. Toisen lampaan jo vietävästi kiskoessa takin vihreästä liepeestä, El Dingo jättää aseensa maahan ja ryömii takamaastoon. Hetken kuluttua kuuluu ainoastaan moottoripyörän ääni ja El Dingo on poissa.

El Dingo suuntaa Algheron lentokentälle, josta hän hankkii peruutuspaikan halpalennolle Frankfurtiin samalle yölle. Pian matka jatkuu kotiin Serbiaan. Matkan aikana El Dingolle on kirkastunut se, että ammattitappajan touhut eivät häntä enää kiinnosta, vaan tulevaisuus on sedän hevostilalla ratsuja valmentamassa ja hoitamassa. Tappaminen ei ole kivaa, eläimet sen sijaan ovat, no ehkä lampaat eivät. Mutta setä on aina tunnistanut El Dingon hevosmiesvaistot ja nyt on tullut aika palata takaisin kotiin ja lopettaa nämä pelleilyt.

 ***

Peroni nousee Susivuorten asunnon lähellä autosta ja avaa keltaisen pussin, jossa on sardinalaista mozzarellaa 300 grammaa,  kolme maukasta palloa. Pian ensimmäinen pallon on sankarimme kourassa ja toscanalainen poliisimies hapuilee pian jo toista pallukkaa ,samalla kun lampaat alkavat vaeltaa Osilon takatielle. Melkein siinä mozzarellat putoavat kädestä, kun yllättävän lähellä kaiken määkimisen keskeltä alkavat puskat pölistä ja pian läheltä lähtee moottoripyörä. Puskasta löytyy kiikarikivääri ja viereiset lampaat retuuttavat vihreää kangaspalaa kunnes sylkevät sen maahan. Peronin ilme on yhtä tyrmistynyt kuin lampailla.

***

Kaukana Moskovassa hymähtää tehtävän tilaaja tapahtumien käänteelle. Kansainvälisen tiedustelun löytämä Susivuoren pariskunta on ollut jo pitkään myös vastatiedustelutahojen seurannassa. Pikkuisella liikkeellä oli tarkoitus pudottaa Interpol kelkasta ja näyttää vähän kaapin paikkaa viranomaisten tilateenhallinnalle. Mutta El Dingo on kadonnut tutkasta ja kallis puhelinkin on lahjoitettu  Osilon kylän ainoalle pyörätuolipotilaalle. Olkoon sitten niin, mutta tämä ei tähän jää. 

Njet.

***

Pari päivää aiemmin Peronin rautainen kokemus oli selvittänyt hänet jälleen kuiville keikallaan. Hukattuaan Susivuoret Trieissä, hän pohti asioita pari tuntia (ruokapöydässä). Sitten hän selvitti internetistä saaren tunnetuimmat muinaiskohteet ja valitsi niistä pohjoisempana sijaitsevan Nuraghe Majorin. Seuraavassa hetkessä hän jo ajeli kolleegansa Ichnusan kanssa paikan päälle ja päätti odottaa paikassa niin pitkään, että Susivuoret ilmestyisivät sinne.

Rankkaa odottelua helpotti se, että paikassa oli hienot arvostelut saanut ravintola, johon päättäväiset viranomaiset perustivat päämajansa. Noin seitsemän hyvää ateriaa myöhemmin Susivuoret tulivat lopulta paikalla ja heitä oli helppo seurata Osiloon. 

Tuoreimmista tapahtumista Peroni voisi raportoida pomolleen Roomaan: Susivuorten seuraaminen on sujunut jälleen hienosti ja samassa on estetty salamurha. Peroni näkee mielessään jo ylennyksen ja palkankorotuksen. Kolmas ja viimeinen mozzarella uppoaa Marco Peronin suuhun. Pihalla on jo kaksi kissaa Annikin ruokinnassa.  Lampaiden kellot jo etääntyvät, vuorilla naukaisee hiirihaukka päivän viimeisellä lennollaan.

15. Sant'Andrea Priu

Bonorvan kaupungin lähellä sijaitsee yksi tärkeä esihistoriallinen nekropoli ja kallioon tehty kristillinen kirkko samassa yhteydessä. Sant'Andrea Priu on kokonaan maaseudun keskellä ja hyvin hiljaisella paikalla. Ympäristössä on näyttäviä kallioita, mutta muuten seutu on aika karua preeriaa ja hieman sivummalla jopa aavikkomaisen kuivaa tasamaata. Seudulla on muutama joki, jotka ovat varmaan aina olleet alueelle tärkeitä.

Susivuoret seikkailevat aikansa kallion päällä ja käyvät muutamissa luolissa ja ovat lampaiden naurettavana, mutta malttavat sitten mennä alas varsinaisiin pääluoliin.

Nämä haudat ovat hienoja ja suuria, ne on kaiverrettu aika pystysuoraan kallioon. Haudoissa näkyy eri kulttuurikerroksia ja niinpä suurimpaan hautaan on tehty kirkko, oikeammin ehkä kastekappeli, ja luolaa on vielä entisestään kristillisella ajalla laajennettu. Susivuoret saavat italiankielisen opastuksen haudassa, sillä paikalla on henkilökuntaa. Itse lippukassa on puoli kilometriä kauempana maantietä pitkin.

Isoja hautoja on kaiverrettu muotoon, toisin sanoen katossa on lankkujen muotoa ja seinässä pylväsmuotoa jne. Valokuvista kiven sisällä tulee näyttäviä. Perällä olevassa kappelitilassa on jäännöksiä kristillisen vaiheen seinämaalauksista ja ne ovat vaikuttavia särkyneinä, mutta samalla kertaa ikuisina ja hauraina. Haudan kivipinta on aikoinaan rapattu valkoiseksi ja maalaukset on tehty sitten siihen. Kuvituksessakin tuntuu olevan kerroksia roomalaisajasta keskiaikaa kohden. Paikka on vaikuttava kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ajattomuudessaan.

Ulkona on helteinen keli ja lehmiä laitumella. Sää on kuumempi kuin vähään aikaan.

Susivuoret seikkailevat vielä lähellä olevalle nuraghe-lähteelle, johon totisesti ei ole mitään opastetta, mutta viidakoituvan maalaismaiseman keskellä kulkee hyvälaatuinen kivipolku eteenpäin ja lopulta kivillä suojattu lähde löytyy laitumen ja maatalon reunamailta.  Poiskin päästään ja Vilho saa pienen Fiatin ehjänä pois rosoisilta maalaisteiltä.

Preeriamaisella alueella nähdään etäisyydeltä vielä pari nuraghe-tornia ja noissakin rakennuksissa on oma sävynsä, kun ne näkyvät aukeamaalla, lämpimässä kelissä utuisen maiseman keskellä.

Nuraghe Oes on lähellä junarataa, mutta asvalttitieltä sinne on jonkin verran matkaa, lähemmäksi vie vain huonokuntoinen maalaistie, jolle Vilho ei lähde – ei ole sen enempää varmuutta siitä, pääseekö tornia edes kovin lähelle. Melkein vieressä, vaikka toisen tien varrella sijaitsee Nuraghe Santu Antine. Siitä on tehty hieman enemmän turistikohde, sillä vieressä tiellä on baari-ravintola ja kivitornille myydään lippuja. Senkin Susivuoret kuvaavat vain kauempaa parkkipaikan tuntumasta. 

Pitkä iltapäivä ollaan asunnolla. Vilho nukkuu päiväunet ja laittaa reilun pasta-annoksen tomaattikastikkeesta, paikallisesta salamista ja herkkusienistä. Illalla on taas hidasta matkailua vuorossa, kun puutarhassa istutaan tekemättä mitään. luontoa kuunnellen.

14. Algheron alueen esihistorillisilla kohteilla – Vilho nuohoaa hautaluolissa

Ilta-aurinko on vielä kirkas ja tuuli hämmästyttävän lämmin. Vilho istuu kissan kanssa kivisellä penkillä puutarhan kulmassa. Lampaiden kellot kilisevät tauotta taustalla ja paimenen komentohuudot kuuluvat etäällä. Kissa on mainio ja hakee kovasti Vilhon seuraa. Se on sen verran levoton, että humaltuvan Vilhon on on helppo olla rauhallinen. Sankarimme istuu paitahihasillaan maailmaa kuulostellen ja punaviiniään maistellen. Vilho nauraa kissalle, joka keksii koko ajan jotain, mutta palaa aina rapsutettavaksi ja naukuu usein ja aika suruttomasti.

***

Maanantai. Aluetta hallitsee edelleen lämpöaalto aamusta alkaen, mutta koko saari tuntuu sumuiselta, usvaisen utuiselta. Myöhemmin illalla Vilho epäilee laajaa metsäpaloa, mutta fakta on se, että näkyvyys on vain kymmenen kilometriä, jos sitäkään. Näillä vuorimaisemilla se ei ole paljon ja sen kympin jälkeen ei siis näe yhtään mitään.

Päivällä Susivuoret kiersivät Algheron alueella esihistoriallisia nähtävyyksiä. Kolmeen paikkaan ehdittiin; kahdelle hautaluolastolle ja yhdelle nuraghe-linnalle.

Necropoli di Anghelo Ruju.
Kaksikko pääsee ensimmäiselle hauta-alueelle pienen sekasuunnistuksen jälkeen ja parkkipaikalla on yhden asiakkaan auto. Susivuoret nuohoavat alueella sen verran perusteellisesti, että varmaan kymmenen muuta partiota ehtii tulla ja mennä haudoilta, mutta pois lähdetäessä paikalla on vain heidän autonsa. Susivuoret ovat yksinkertaisia ihmisiä, jotka innostuessaan saattavat olla perusteellisia.

Haudat ovat kallioon kaiverrettuja koloja ja luolastoja, jotka ovat 5000-6000 vuoden takaa. Näitä on löydetty ja kaivettu esiin 1900-luvulla. Kulttuurikohtaiset tiedot löytää todennäköisesti internetistä ja virhekorjattuina Vilhon rakkaan vaimon palstalta: http://annikkisusivuori.blogspot.it/

 Itse alue on aika tasainen, nykynäkymästä pistää esiin vähän kalliota vaaleana, muuten paikka on ruohokenttää.

Asteita kentällä on 28 ja keli on nautittava, ellei saa sitten päähänsä jumpata itseään hautaluoliin. Voitte arvata mitä Vilho tekee poikkeuksetta joka luolaston kohdalla.

Vilho lienee viinipullon korkin verran alle 190-senttinen, joten hautoihin pääsy on kyseiseltä valokuvaavalta sahapukilta hieman vaikeaa. Intoa ei kuitenkaan puutu, joten Vilho kampeaa ja konttaa metrisistä aukoista sisään maan alle ja kiven sisään. Myös kiven sisällä on kuuma, mutta täällä tuuli ei löyhyttele lainkaan, joten lämmin tulee.

Kalliokoloissa on aika erikoinen tunnelma. Pimeäähän siellä on ja ensimmäinen sali jakaantuu poikkeuksetta useammaksi kuin kuin oksa lehtineen. Lisähuoneita on usein neljä ja jokaiseen on työnnettävä nokkansa. Kompuroiden kuumassa ja pimeässä Vilho pelaa videokameran, Annikin fikkarin, kameran ja kännykkänsä kanssa,ja yrittää saada jotain kiinni siitä ainutlaatuisesta hetkestä kun hän kompuroi kiven sisällä. Eihän siitä mitään oikein tule, mutta sellaista on kaivosturistin elämä.

Yhteenkään hautaan ei ole tunkua Vilhon perään. Paikalla on muutama saksalainen pariskunta ja yllättäen useampi ranskalainen lapsiperhe. He eivät kapua vaikeisiin hautoihin, eikä heillä ehkä ole aikaa paikkaan muutenkaan, lähellä on aika hyviä rantoja. Mutta ranskalaisetkin tuovat kakaransa poikkeuksetta kulttuurikohteille ja myös perkeleen vaikeatajuisille esihistoriallisille paikoille. Äidinmaidosta voi saada kaikenlaista, mutta äidin päätöksistä saa 95 % enemmän matkaevästä.

Vilho nuohoaa kaikki haudat ja tetsaa myös siihen, jonka edustaa suojaa vesialtaana toimiva kivikuoppa. Sen kynnyksen sahapukkimme kuitenkin ylittää ja pääsee peremmälle katsomaan saleihin.

Vilho huomaa pian lepakkoja huoneen katossa. Pari niistä liikkuu hermostuneesti katossa ja toivomaton vieras kokee pientä paniikkia syvällä kivihaudassa. Annikki Susivuori on maansa mittakaavassa poikkeuksellinen osaaja erilaisten tartuntatautien, virusten ja bakteerien osalta, ja valitettavasti Vilho ei siis ole tietämätön terveysriskeistä sinänsä mainioiden nahkasiipien kanssa asioidessa. Kuumassa, pimeässä ja ahtaassa luolassa ilmaherruus on aika pian lepakoilla ja Vilho alkaa pian mieliä ulos vesiesteen tuolle puolelle.

Kun kaikki haudat on nuohottu ja kontattu, parkkipaikka on tyhjä ja innokkaimmat saksalaiset ovat pyöräilleet pois; On aika palata maanpinnalle  lähteä eteenpäin.

***

Nuraghe Palmavera, Alghero
Palmaveran nuraghe-linna on melko lähellä, sinne osaaminen on kuitenkin oma asiansa. Mutta perillä on vain lippukassa ja sama pyöräilevä saksalaispariskunta kuin edellisillä kivillä. Paikka on raskaasti rekonstruoitu mutta kiinnostava kivilinnakokonaisuus, jota täydentävät asuinhuoneiden pohjakivet. Aiempi hautapaikka oli vaan niin kova setti, että sen vaikutus syö hieman tältä vuorenpeikkojen asumukselta vaikutusta. Vanhahan tämäkin on kuin mikä.

Auto vie helteessä taas eteenpäin, mutta muutama kaunis sana pitää omistaa myös Algheron kaupungille. Algherosta Vilho ei paljon tosin tiedä, mutta sen ympäristössä on kaikki loma-alueen pahimmat piirteet. Seutu on saarelle poikkeuksillisesti matalaa maata eli tasaista, ja tiet ovat suoria ja pientareet täynnä roskaa. Rähjäisyyttä riittää jokaiseen ilmansuuntaan ja infrastruktuuri on sekava, kehno ja kaikkialla on nuhjuista. Alue näyttää pirun väsyneeltä ja tottahan toki off-season tekee oman leimansa kaikkeen. Mutta varmaan täälläkin on taas kesällä aurinko, tunnelma, hinnat ja meno korkealla. Mutta maalaistuneelle Vilholle tämä lomanuhjula näyttää pahalta.

 ***

Santu Pedru.
Ennen Uri-nimistä kylää tiellä SS 127bis löytyy vielå yksi hieno hauta-alue. Maantie on jälleen kuuma, eikä yhtään opastetta ole tienposkessa. Jossain vaiheessa Santu Pedrun hauta-alue on unohtunut turismisuunnitelmasta tai maanomistajan kanssa on mennyt kunnalla välit poikki. Paikka on turisimimielessä hylätty ja Annikin löytämä kyltti on puhkiruostunut ja vääntynyt pahasti. Vilho löytää kuitenkin vanhalta tienpätkältä sopivan parkkipaikan, sillä tietä on oikaistu jossain vaiheessa ja vanhalla strada on jäänyt levikkeeksi esihistorian ystäville.

Haudat ovat tässä kalliorinteessä vaikuttavia, eikä ketään ole missään – tien toisella puolella on iso lammastila ja muutenkin ympäristössä on tärkeää maataloutta. Mutta kansalaisia ei näy.

Vilho taiteilee taas haudoissa rinteellä ja muutaman ison salin sivuhuoneessa on taas lepakkoja. Yksi niistä häiriintyy turistien valoista ja Vilhon jo ollessa toisen huoneen luukulla tuo lepakko viuhahtaa peremmälle pimeään aivan kaverimme korvan juuresta.

Härmäläisittäin jumalattoman hidas ja kömpelö Vilho the Tomb Raider päättää, että luomakunnan  häirintä riittää tältä erää: Niin tulee taas  kiire suorittaa ylösnousemus haudasta.

Kalliomäki alueella on vaalea ja siinä on mustia hauta-aukkoja. Rinne nousee jyrkästi ja täältäkin näkyy hyvin tieuralle. Pieni militaristi Vilhon päässä ajattelee automaattisesti kukkulan strategista vahvuutta alhaalla kulkevan tieuran suhteen, tien toisella puolella kun sielläkin on kukkula. Eipä ihmekään, että lähempänän tietä ja vähän taaempana on ilmiselvä betoninen kk-pesäke, joka unohtuu Susivuorilta helteessä tutkia. Muutama vastaava betoniasema on näkynyt aiemminkin, lienevät toisen maailmansodan aikaisia.

Ulkona on 29 astetta ja tuuli on kuuma, koko taivas on tumpussa, aivan kuin savuisena.

Illalla olla pitkään puutarhassa, koska lämpö sen taas sallii. Päivälliseksi Annikki laittaa viiriäistä.

13. Tempio Pausania: Nuraghe Majori ja Tomba Dei Giganti "Pascaredda"

Pascareddan muinaiskohteessa on muutakin hienoa kuin nimi joka kivasti suomelta kalskahtaa. Elokuvallinen nuoripari tulee Susivuoria vastaan keräyskoriensa kanssa kauniina ja rakastuneena tietä pitkin. Puut muodostavat holvin kulkijoiden ylle ja Vilho miettii hellyydenkipeästi typeriä Toscana-elokuvia, joiden kuvastoon nuoripari sopisi enemmän kuin paremmin.

Tomba Dei Giganti Pascaredda on metsän ja peltojen keskellä oleva muinaishauta, joka on parasta luokkaa näitä kiviä kiertäville ihmisille. Vilho tietysti kapuaa sisään hautaan puuttuvan kattokiven kohdalta.

Tammenterhoja putoaa tasaisesti puista. Pensaat ovat vehreitä ja runsaita. Ilma on taas lämmin ja taivas on sininen.

***

Nuraghe Majori on Tempion kaupungin lähellä se merkittävin kohde ja kenties saaren mittakaavassa eräs tunnetuimmista. Parkkipaikalla onkin "tohinaa" kolmen auton verran ja itse paikan vieressä on ravintola, josta kuuluu iloinen metelöinti.

Kivilinna on mainio esihistoriallinen paikka, loppu kuuluu asiasta kiinnostuneille. Täällä kuitenkin löytyy lepakkoja päivälevolla katosta ja sitä näkee harvoin. Siipiveikkoja – pahoittelut – on pakko kuvata jonkin verran.

Virkistyneenä auringosta ja itse asiassa erittäin kiinnostavista paikoista, Vilho palaa autoradion urheilukatsauksen ääreen. Ilmastointi suhisee ja Vilho vääntää rattia hulluna kiemurtelevassa alamäessä, mutta Italian radiossa mennään paikkakunta paikkakunnalta pelejä, ja mitään niin kiinnostavaa Vilho ei voisi kuvitella.  Jossain vaiheessa kotimatkaa Milanon Internazionale joutuu tappiolle Bergamossa.  Annikki ja Vilho tietävät sen tarkalleen siinä vaiheessa, että valmentaja De Boer saa kenkää alkavalla viikolla, ellei melkein ihmeitä tapahdu.

Kotona Vilho juo oluen puutarhassa ja nauttii illan lämmöstä. Kissat tulevat aikanaan syömään ja yö on suloinen.

12.b El Dingo iskee

El Dingoa kylmempää tappaja saa saarelta hakea, mutta eipä ole tämä keikka mennyt putkeen millään muotoa. Susivuorten seuraaminen sai pahimman kolauksen Tortolín nurkilla, kun serbialaisen ajama auto kippasi katolleen mutkaisella tiellä.

On myönnettävä, että kovaksikeitetyt asemiehet ovat kautta aikojen hakeneet eri tavoin rauhaa ja hiljaisuutta raastavien työtehtäviensä aikana. Monet ovat meditoineet, parhaimpana esimerkkinä samurait, jotka ovat saaneet apua Zenistä ja sen tuomasta levollisuudesta odottamisen ja piinan keskellä.

El Dingon vahvuuden lähteenä on Pokemón Go. Tappajalle se voi olla pahekin, mutta tylsässä odottamisessa peli voi olla vahvuuden lähde. Lotzorain tiellä pokettaminen osoittautui kuitenkin ammattilaisen surmaksi. El Dingo löysi yhtäkkiä mutkaisella tiellä harvinaisen Pikáchun ja lopun voi lukea liikennepoliisin raportista. Se perkeleen Pikáchu oli liikaa vasemmalla, kallio liikaa oikealla. Pieni kippi kivestä ja auto oli samassa katollaan: El Dingon oli paettava varastetusta autosta ennen kuin kyttiä saapui paikalle.

El Dingo sai Pikáchun.

***

Baarissa Ardalissa El Dingo upotti muutaman oluen murheeseensa. Paikalla pyöräili pelastavan enkelin tavoin joukko moottoripyöräilijöitä kiristävissä liiveissääin.

Pyörämiehiä eksoottinen, villi Sardinian saarimaasto vetää puoleensa, se on selvä. Eipä aikaakaan kun eräs milanolainen mahakas pyörämies tarjosi serbialaiselle nuorelle sänkitukalle takaistuinta ja varakypärää matkalla pohjoiseen. Sassarissa El Dingo katosi huoltamolla pyöräporukasta tauon aikana ja särki yhden mopoilevan apulaistuottajan sydämen.

El Dingolle oli helppo paikantaa suomalaiset. Vaikeampaa oli hankkia laiton ase Sassarista, mutta sekin järjestyi Conadin parkkipaikalla. Nimetön mies tapasi nimettömän miehen ja sitä rataa, olettehan te telkkaria katsoneet. 

Uuden auton varastettuaan El Dingo haki ainoastaan ampumapaikkaa. Se ei ollut millään tavalla vaikeaa mäkisessä maastossa, täysin hiljaisessa Osilon kylässä. 

Tekstiviesti työnantajalle oli lyhyt: Da. 

Annikin keikkuminen puutarhassa päättyisi pian. El Dingo viritti aseensa ja nahkasormikkaan etusormi asettui liipasimelle. Suomalainen käveli pihalla ristikkoon.

12. Kaupassa, tankkaus, puutarhassa, vuorella, asunnolla ja autossa: Susivuorten lauantairutiinia

Lauantai on hyvin tavallinen päivä Vilholle ja Annikille.


Aamulla Vilho puhdistaa älleen tomerasti pellettikamiinaa. Ensin vähäiset tuhkat puutarhaan, sitten tuhkaimurilla loput ja tulilevyn puhdistus. Imuria huoltaessaan hän kuulee naukumista naapurin puutarhasta tai oikeammin sivulaitumelta. Mustavalkoharmaa kissahan sieltä lopulta kapuaa, nau'uttuaan aikansa niin, että Vilho jo luulee jotain olevan vialla. Kehoitusten jälkeen kissa löytää tiensä pihaan aidanraosta ja temppuilee sitten muun muassa pihakaivolla vettä roiskien.


Auto vaatii kauppareissulla oman huomionsa, silltä ajaminen on aina oma "linnanmäkensä" ja sivuilleen ei pidä liikaa vilkuilla.


Sassarissa Vilho tankkaa Susimobiilin ja nyt se onnistuu luottokortilla automaatista, vaikka tämä on Italiassa aika harvinaista. Sitten on vuorossa kauppakäynti Conadiin, keskelle paikallista lauantairuuhkaa, joka alkaa jo parkkipaikoilta.


Kauppareissu on arvokas paikalliskokemus. Myymälä on suuri, mutta käytävät ovat pieniä ja tunku on aikamoista. Kaikki kuitenkin sujuu, mutta suomalaisittain meno on ahdasta ja paikoin kaoottista – eikä se oikeastaan ole kumpaakaan. Henkilökunta hyllyttää tavaroita suurimman ruuhkan aikana ja kuskaa tavaroita hyllyjen väliin, aivan kuin tiivistäen kihinää entisestään.


**


Kauppareissun jälkeen Vilho kulkee puutarhassa ja huomaa jaloissaan rantakäärmeen. Pitkä, mutta kynänpaksuinen käärme kulkee huomaamattomasti aluskasvillisuudessa ja Annikkin ehtii sen nähdä. Matelijoista kovin kiinnostuneelle tutulle tästä pitää laittaa kuvaviesti. Koko elämä puutarhassa onkin kiikareiden, kameran, puhelimen ja videokameran vuorottelua, mutta johonkin väliin Vilho ehtii aina sovittaa myös olutpullon.


Ilta on lämmin jopa täällä korkeammallakin. Susivuoret ajavat vielä viereiselle vuorelle ja siellä olevalle kirkolle, nimeltään Chiesa di Nostra Signora di Bonaria. Kirkko lienee 1600-luvulta, vaikka onkin hyvin arkaaisen näköinen. Vuori on nimeltään Tuffadesu ja kirkko on korkeudessa 766 metriä. Näkymät hiljaisella paikalla ovatkin hyviä kaikkiin suuntiin ja Tuffadesu lieneekin alueen korkein huippu, sellaiset sata metriä Susivuorten asuntoa korkeammalla. Läheiset sähkötuulimyllytkin täältä näkee komeasti ja vuorella jatkuvasti liikkuvia haukkoja on ylhäältä kelpo seurata.


Illalla Annikki laittaa ruokaa. On peli-ilta ja otteluita tulee valtava määrä, seurantaa tehdään radion, tv:n ja internetin avulla, pääasiassa italiaksi. Ruuanlaitton vieraassa paikassa on oma seikkailunsa, mutta toimintana se on myös oikeasti mukavaa, sillä pitää käyttää sitä kalustoa, mausteita ja tarvikkeita mitä on saatavilla.Ja ruokahan on hyvää, eipä Vilho muuta odottaisikaan.


Kissat pyörivät pihalla, niitä muonitetaan ja kuvataan, Vilho käy myös rapsuttamassa karvaisia vieraita vähän ja samalla lepertelee kissoille. Tähtiä alkaa tulla taivaalle.


Pellettikamiina suhisee nurkassa, viiniä juodaan ja näppäimistöt napsuttavat kun kaksikko puntaroi jälleen yhtä tavallista, tapahtumatonta lomapäivää kirjalliseen muotoon.



11. Kivinen metsä ja kivielefantti: Martisi, Nulvi, Laerru, Sedini ja muutenkin pikkuteillä

Susivuoret ajelevat Osilosta pienempiä teitä kohti Laerrua.

Vastaan tulee pikkukyliä kuten Nulvi ja sitten päädytään Martisin alueelle. Kaikkialla täällä on hyvin hiljaista ja kylät ovat lähinnä yhden kadun varrella olevia taloja. Maasto on jatkuvasti kumpuilevaa laidunmaata, paikoin on tosin peltojakin. Tie on pelkkää mutkaa, Vilho nauraa, sillä mutkia ja kurveja ei voisi olla enempää vaikka niitä tehtäisiin ehdon tahdon. Ratissa ei uni pääse kyllä yllättämään.

Martisissa huomataan kyltti, joka mainostaa Carrucanan "kivettynyttä metsää". Surkeakuntoisen tienpätkän päässä onkin rinneniitty, jossa todellakin on aivan puunrunkoja muistuttavia kiviä ruohokentällä. Puut ovat kuin palmunpätkiä, paksuja, onttoja ja etupäässä metrisiä pätkiä. Alueen yläosassa on ihmeellinen rakennelma, puinen ritelikkö, jonka sisällä kulkee sepelöity polku mutkitellen. Siellä ei ole mitään kylttejä, ei kattoa eikä ilmeisesti mitään järkeä. Onko tästä Annikin "lumiaidaksi" nimittämästä rakennelmasta pitänyt tulla jonkinlainen infokeskus tai  opastuspaikka kouluryhmille, sitäpä tarina ei kerro. Hyödytön ja hämmentävä se kuitenkin on.

Miljoonia vuosia vanhat kivettyneet puut ovat kyllä vaikuttavia – muuta ei voi sanoa.

Matka jatkuu Laerrun kylään, sieltä Bulziin ja sitten Sediniin, joka on melko vuoristoisessa maisemassa ja aika korkealla. Jo saavuttaessa näkyy erikoinen kallio, jossa on selvästi ikkunat ja talon piirteet. Tämä Sedinin erikoisuus pitää käydä katsomassa. Domus de Janas on kylän päätien kupeessa oleva nähtävyys – rinteessä olevassa kalliossa on asuintalo, joka juontaa juurensa esihistoriaan. Kalliossa on pihaa, ikkunaa ja ovea kuin talossa konsanaan – ja myös aika komea näkymä laaksoon kylästä.

Sardiniassa Vilho ei kuitenkaan ylläty enää oikein mistään kiveen liittyvästä.

Lähempänä rannikkoa on jotenkin typerä nähtävyys, kivielefantti eli Roccia dell'Elefante aivan ajoradan kupeessa. Autoja on nytkin hiljaisella kaudella muutama paikalla, jopa matkamuistoja myydään sekä kuuluisia sardinialaisia veitsiä.

Koukeroinen kivi on toki hyvin elefantin näköinen mutta siitä huolimatta vain jonkinlainen luonnonoikku.  Annikki tosin selvittää asiaa sen verran, että norsua on käytetty esihistoriallisella ajalla ja autostakin Vilho huomaa sen sisällä olevan huonetiloja. Matkaa on kuitenkin helppo jatkaa eteenpäin.

Susivuoret ajelevat lähelle rantaa ja siellä poikkeuksellisesti tiet ovat suoria. Sitten palataan hiljaisia maalaisteitä kiemurrellen kotikylään ja sen vuorille.

10. Hupparin raportti: Monte d'Accoddi ja muuta ajelua

– Salomé, Vilhon musta soft shell -takki pistää oman päivityksensä –

Buongiorno a tutti,

Pitää tässä ihan oikeasti itsekin pistää muutama rivi tälle palstalle, vaikka ole pitänyt hihani supussa ja hupun kiinni jo vuosikausia. Johan tänne kirjoittelevat saunatontut ja useinkin se riitaa haastava farkkuvaate, josta voisin sanoa paljonkin, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin.

Lähdetään ihan perusasioista: Tämä Osilon asunto on prikulleen minun mieleeni. Korkeus merenpinnasta on reilut kuusisataa metriä (616 m.) ja ilmanala alkaa olla raikas. Tästä tulee heti sellainen urheilullinen, ulkoiluhenkinen fiilis. Vilhokin alkaa kylmässä ilmanalassa aktivoitua ja rakas "huppari" kaivetaan taas esille ja päälle. 

Itse pidän puutarhasta ja siellä voisin tuntikausia käyskennellä. Vuorillekin tekee mieli niin, että taskut alkavat täristä. Täällähän tuulee sen verran, että tuonnempana on puoli tusinaa tuulivoimalaa ja tuulihan sopii aina olemukseeni. Sama koskee tuota asunnon verrattain erähenkistä pellettikaminaa ja muutenkin tätä sopivan agraaria ja villiä milieu´tä. 

Tänään olimme taas autoilemassa, mutta pysyin Vilhon päällä. Tuntuu jotenkin siltä, että Vilho tarvitsee tukeani näinä aikoina kun vuoristotiet ovat loppumattomia ja elämä on yhtä rallia. Itse suosisin jotain tyylikästä citymaasturia, mutta Vilho on aina niin jotenkin rustiikkisen taloudellinen kaikkine pikkuautoineen. No, tuollaiseen rahvasteluun tottuu vähitellen ja onhan siinä jotain liikuttavaa.

Mutta olin kertomassa, että Susivuoret olivat pari kertaa supermarketeissa, jotka ovat heille jonkinlaisia zeniläisen keskittymisen paikkoja. Niissä kaksikon tunnelma tuntuu oleva focusoitunut, hauraan pyhä. Hylly hyllyltä siellä luuhataan hintoja ja tuotteita katsellen kuin taidemuseossa tai suuren kirkon eri kappeleita kiertäen. Autuaita ovat yksinkertaiset, sillä heidän on ostoskärry.

Mutta jätän nyt marketit taakseni ja pohdin hetken kulttuuriasioita.

Matkan jatkuessa Sassarista lähestyimme viimein Porto Torresia, suurta satamakaupunkia. Pienten pohdintojen jälkeen tulimme Monte d'Accoddin arkeologiselle kohteelle. Tämä esihistoriallinen kivipyramidi on peltojen keskellä kaikessa ylhäisyydessään ja kertakaikkiaan minulle sopiva kohde.

Kuin hiljentyen tunnelmaan autot pitää jättää miltei kauemmaksi ja paikkaan on puolen kilometrin kulku puukujaa pitkin. Kivipyramidi on keskellä aukeaa ja 'ei-mitään' jylhänä, vaikkakin peltomaisen alueen kasvillisuus sen voisi muutamassa vuodessa peittää vain kummuksi. Rakennelma saattaa olla yli viisituhatta vuotta vanha. Täällä niityllä se on ollut meidän aikoihimme asti piilossa ja on nyt kivisenä ziggurattina tutustuttavissa.

Sivummalla on valtava levymäinen uhrikivi, toisella puolella muutaman metrin korkea menhir kivisenä pystypaasina. Itse rakennus on porraspyramidi, jonka päälle nousee kulkusuunnasta parikymmenmetrinen kiviliuska portaineen. Paikka on vaikuttava yksinkertaisuudessaan ja muinainenhan se on. Kivikompleksi on varhaisten pyramidien kanssa aikalainen, ennen nuraghe-kulttuuria tänne noussut tuhansia vuosia sitten.

Se pitää Susivuorista sanoa, ettei heidän kiinnostuksensa ympäristöön koskaan lakkaa. Supermarketeista männynkäpyihin he tutkivat tarkkaan kaiken. Nytkin puukujalla kohteelta poistuessaan he kävivät puut ja pensaat läpi. Vilho tuntuu keräävän vieraslajien siemeniä kesämökilleen, sen verran paljon terhoja taskuuni kerättiin. Tuo juuri on niin sööttiä Vilhossa, se on niin harteikas mutta silti herkkä, istuttelee terhoista puita mökin pihaan.

**

Sitten olikin aika palata. Vielä poikettiin kotikylän Osilon pienillä kujilla ja pienessä marketissa. Muuten ilta meni asunnolla, pellettikamiinan lämmössä ja otteluita Susivuoret seurasivat ja ruokkivat kissoja.

Kissat ovat mielestäni ihan hieno juttu, olisin voinut kyllä lähteä Vilhon kanssa tähtiä katsomaan. Se olisi romanttista, mutta myös jotenkin sivistynyttä, tyylikästä. Sitä paitsi täällä näkyy hyvin tähtitaivas, olen pystynyt havaitsemaan ainakin Kassiopeijan, alhaalla lepäävän Otavan ja Orionin. Ei tällä kertaa muuta, pimeä yö peittelee kaiken.

Rakkain terveisin,
Salomé

9.b Peronin pihamiesmuistelmia Sardiniasta

Eipä ole Peronin kyttäyskeikka juuri syönyt virkaenergiaa. Nimittäin mummon tarjoama täyshoito Trierissä on osoittautunut lottovoitoksi toscanalaispoliisin kohdalla. Päivin Peroni on korjannut aitaa ja nostellut raskaita tavaroita sekä vaihdellut sähkölamppuja että muutaman kerran hakenut kanavat uusiksi televisioon.  Kaupassa on käyty: mummon kanssa retkeen on mennyt viisi tuntia. Oman aikansa on vienyt isoäidin kännykän päivittäminen ja lapsien/lapsenlapsien numeroiden tallentaminen puhelimeen. Kaikkiaan mummo on on ollut otettu siitä, ettei Peronilla ole koskaan ollut kiire minnekään. Eipä tietenkään ole, sillä Peroni on virkatöissä ja mummo on täydellinen virtuoosi keittiössä.

Susivuorten kyttääminen ei ole ollut vaikeaa. Ichnusa – se virkaveli Corpo Forestalesta – on alkupäivinä lähettänyt sukulaisiaan viemään talolle hedelmiä ja sitten serkkupoika, joka on lammaspaimen, on käynyt tiiviisti vahtimassa Susivuorten menoa. Lopun on voinut raportteihin keksiä. Toisaalta: kun muuta ei ole enää mieleen tullut, niin paikalla on on ollut mummon kissa Susivuoria silmällä pitämässä.

Kaikkiaan Peroni on viihtynyt kollegansa Aldo Ichnusan tädin puutarhassa. Kaikenlaista kitkemistä ja oksimista on riittänyt ja mummeli on keksinyt lisää. Melkoinen vävypoika on kehittynyt ahkerasta toscanalaisesta ja positiiviset näkemykset mummon keittiötaidoista ovat vain lisänneet Peronin pisteitä.

Ainoa miinus koko touhussa on se, että ihan yhtäkkiä Susivuoret ovat kadonneet ja jättäneet talonsa tyhjäksi. Aktiivisen viranomaisseurannan suhteen tämä on kyllä jonkinlainen ongelma ja esimiesten suuntaan asiana hankalasti selitettävä. Marco Peronille tämä on kaksinkertainen ongelma – Susivuoret pitää ensinnäkin löytää jostain ja toisekseen on jätettävä jäähyväiset mummolle ja hänen ruokapöydälleen.

9. Suuntana Sassari eli miten Vilho kaahaa kiviä ja peltiä väistellen Osiloon

Reilun puoli tuntia Viho on vääntänyt valkoisen Fiatin rattia ja tuijottanut vaihtelevaa tietä kuin hävittäjälentäjä taivaanrantaa. Urzuelein vuoristokylän kapean raitin jälkeen seikkailtuaan Susivuoret pääsevät taas kunnon nousukiemuroihin, mutta seuraavassa risteyksessä matka katkeaa. Anas eli italialainen tievirasto on vastassa puomin kanssa ja muutama mootoripyöräilijäkin seisoo tauolla risteysalueella. Vilho vetää Fiatin sivuun ja Annikki painelee viranomaisen juttusille puomille. Kyllä: tie on poikki, sillä ilmeisesti jossain vuoristoisen maisemareitin varrella strada on sortunut. Setä latelee Annikille vielä vaihtoehtoisen reitin Luoteis-Sardinian Sassariin.

Nyt ei olla missään Pohjanmaalla vaan vuoristoisessa välimerellisessä miljöössä ja se merkitsee sitä, että mitään helppoa ja kivaa oikoreittiä ei löydy niin vain edellisestä risteyksestä. Itse asiassa Susivuoret joutuvat palaamaan koko rallinsa takaisin ja edessä on vuorten väistäminen kokonaan toista reittiä. Vilho siis vääntää jälleen rattia ja polkee minkä jaksaa. Annikki yrittää pysyä penkillään ja järjissään.

Nuoron kaupunkia kohden mennään nyt uudesta suunnasta ja ensin noustaan Strisailin kautta lähelle saaren korkeinta huippua Punta La Marmoraa, joka leikkaa taivasta reilussa 1800 metrissä. Näkymät ovat hienoja mutta melkoisia ovat myöskin tien kiemurat. Pian päästään varsinaiselle pikatielle ja kohti pohjoista pitkin isoa väylää.

Nuoron jälkeen matka jatkuu kohti länttä ja Macomerin kaupunkia. Vuoristoista seutua jatkuu ja välillä maa on karumpaa, välillä vehreämpää. Macomerista jatketaan Sassarin tietä ja paikoin näkyy enemmän peltomaita ja kuuluisia nuraghi-muinaislinnojakin näkyy ihan auton ikkunastakin. Maasto ei ole niin peitteistä, mäkistä ja metsäistä kuin vuoristoisessa Ogliastrassa, josta lähdettiin.

Vilhon elämää hallitsee maantie ja yhteistyö Fiatin kanssa. Vilho alkaa olla tottunut autoon ja pitää siitä vähitellen enemmän, vaikka pikkumoottorilla varustettu peli onkin aika kesy monilla vuoristoteillä, mutta autoa on muuten mukava ja tehokasta ajaa. Maantie vie Vilhon huomiota valtavasti siksi, että muiden kuskien tilannenopeudet ovat huikeita ja takanat tulevat ajavat aina puskuriin kiinni. Tiet ovat kapeita kaikkialla ja kaistoilla pitää ajaa tarkasti, muuten tulee kylkikontakti tai yleisemmin nokkapokka. Osa kaista- ja risteysjärjestelyistä on sellaisia, että niihin ei voi unessa ajaa vaan keskittyä koko tarmollaan toimimaan paikoissa, joissa on ensimmäistä kertaa ja muut kaahavat kaksi kertaa päivässä. Liittymä voidaan yksityiskohdiltaan toteuttaa yllättävän monivivahteisesti ja hitaan Vilhon pitää olla herkkä ykstyiskohdille, että lasti saadaan ehjänä seuraavaan paikkaan.

***

Susivuoret kapuavat jälleen muutaman sataan metriin ja saapuvat Osilon pikkukaupunkiin. Osilo on näitä italialaisia kaupunkeja, jotka sijaitsevat kukkulan päällä ja näyttävä melkoisen vaikuttavilta sivuprofiilissa. Täällä tavataan uusi isäntäväki ja sitten ajetaan muutama kilometri talolle.

Talo sijaitsee melko ison puutarhan perällä ja tavallaan kahden tunturimaisen huipun välisessä solassa. Viereiset tunturit ovat lammaslaitumia ja ihan näyttäviä, pyöreähuippusia vuoria.

Asunnon esittelee nuori nainen ja hänen isänsä. Vilhon huomio kiinnittyy pellettitakkaan ja pihalla olevaan kiinteään ulkogrilliin.
 
Osilon lähellä on kylmä sää verrattuna aiempaan lomailuseutuun. Matkaa on taitettu pari sataa kilometriä pohjoisemmaksi, mutta samalla on tultu itärannikolta länsirannalle ja talo on aika paljon korkeammalla kuin edellinen.

Susivuoret pysyvät talolla ja lähinnä lepäilevät. Vilho kiertää nyt puutarhan hyvin tarkkaan. Siellä on kaksi rivi viiniköynnöstä ja Vilho löytää syötäväksi vielä muutaman tumman rypäleen.  Sitten on omenapuita useampaa lajia, kakipuita, päärynää ja muutama viikunapuu. Kurpitsoita on kasvanut ja niitä löytyy vielä pihasta. Talon takana kasvaa punaisia ja vihreitä chilejä.  Vilho syö pienen omenan ja se on yllättävän makea ja maukas, samoin toisessa puussa kasvavat terttumaiset omenat, joissa on mietoja päärynäsävyjä. Lammaskellot kilisevät vuorilla, osittain hyvinkin lähellä.

Vilho laittaa ruokaa, jonkinlaista pyttipaistosta siitä, mitä eväskassista löytyy. Ainekset ovat tässä maassa sen verran hyviä, että illallisesta tulee ihan mukavaa vihannes- ja leikkelepaistosta.

Illan tähtihetki on pellettikamiinan sytyttäminen. Vehje on täysin automaattinen ja sen teknisen puolen hoitaa sähkölaitteisto. Koko homma menee niin, että Vilho painaa kamiinan käynnistysnappia ja laite aloittaa hehkuttamisen. Sitten tuli syttyy automaattisesti ja laite pudottelee automaattisesti pellettejä tasaiseen tahtiin ja ja puhaltaa lämpöä asuntoon. Palaminen on lähes täysin puhdasta eikä piipusta tulevaa savua pysty edes huomaamaan ulkona. Huoneeseen välkähtelee tunnelmallinen avotulen valo kamiinan lasisesta suuresta luukusta.

Yöllä ovelle tulee iso, komea musta kissa. Annikin kyky vetää kisuja puoleensa ei tunnu pettävän koskaan. Onneksi naukuvalle naapurille on ruokaa valmiina annettavaksi.

8. Altopiano di Golgo ja tavaroiden koontia

Vilhopa haluaisi kiivetä tieltä läheiselle kivihuipulle, mutta Annikin jalat eivät menoa kestä. Kaikkialla on puskamaista kasvillisuutta ja pensaiden välistä pitää pujotella tarkasti. Maaperä on vuoroin kivistä, mutta etupäässä soraista. Ylänkö on harvan macchi-pensaikon hallussa. Seutu on karua, mutta hyvin elossa.

Pienen kävelyn jälkeen palataan tielle ja jatketaan ylängön nähtävyystasanteelle – tosin tuskin täällä koskaan on kovasti ruuhkaa. Aluetta hallitsevat aasit, vapaasti laiduntavat possut ja sivummalla lampaat ja vuohet. Aasit odottelevat tulijoita ja malttavat tuskin odottaa autonoven avaamista. Onneksi Susivuorilla on riittävästi kokemusta aaseista eri matkoilta ja niihin pätevät hätistettäessä samat lainalaisuudet kuin puhelinmyyjiin.

Altopiano de Golgo on ylänkö, jossa on vaatimaton erämaakirkko ja runsaasti laiduntavia eläimiä. Sivummalla on kolmesatametrinen rotko, vaikkakin kuilu olisi sopivampi nimike tälle luonnonmudostelmalle. Tarinan mukaan sinne on tyrkätty heimojen vanhukset, mutta Vilhopa ei moista usko, koska moisista asioista ei lähteitä ole. Mutta vastaavat tarinat elävät aina parhaiten, niille tuntuu olevan tilausta, kuten kauhutarinoille ja kaikenmaailman pillipiiparijutuillekin.

Totta puhuen hienointa tasangolla possujen ohella ovat kirkon lähellä olevat uskomattoman suuret ja vanhat oliivipuut. Voi vaan kuvitella miten vanhoja nämä puut ovat tässä korkeudessa, reilussa viidessäsadassa.

Mainioiden possujen seurasta Vilho lähtee taas rallitielle, mutkaista asfalttia eteenpäin kaikkien yrttien, eteeristen pensaiden ja oliivipuiden lomasta. Tie palaa Baunein kaupungin ylle ja sitten alas rinnettä kohti merta. Baunei vaikutta kelpo kylältä keskellä vuorenrinnettä, mutta pieni ja provinsiaalinen se kyllä on.

Serpentiini vie alas ja alas. Susivuorten pyhä missio, pullojen kierrätys on jatkunut jo useamman päivän ja autonperä on kilissyt kuin Petteri Punakuonon kello. Paikallinen kierrätyssysteemi on hiukan monimutkainen kierrätyspaikkoineen ja kierrätyspäivineen. Vilho alkaa olla jo toivoton, mutta tankkausreissu on tehtävä ja vielä kerran hän hakee kierrätyskeskusta verkkosivujen ohjeiden mukaan.

Kaiken kaikkiaan suomalaiset jättävät puoliksi oikean kuvan kansastaan tälle seudulle. Vilho toki jättää kuvan hiljaisesta suomalaismiehestä, mutta muuten kansan kuva voi olla vähän pieleen. Nimittäin talkkari-Annankin tapaamista suomalaisista 100 % ymmärtää hyvin italiaa ja sama meno jatkuu vaikkapa bensa-asemalla. Vilho yrittää tankata seteliautomaatilta, mutta henkilökunta sanoaa "Itsepalvelu, tankkaa vaan ensin, maksa sitten." Niinpä Vilho pääsee kiskaisemaan tankin täyteen ja maksaa sitten käteisellä ystävälliselle miehelle, joka on asemissa pumpulla.

Teollisuusalueella Arbataxin suunnassa on jonkinlainen varikko ja se on juuri se paikka, jossa kunnan ympäristöneuvonta karttoineen kertoo kierrätyksen toimivan. Ja katso: se toimii. Vilho pakottaa Annikin nostamaan pullopussit autosta juuri tässä ja nyt. Varikolla nostellaan vanhoja jääkaappeja autosta, mutta missään ei ole opasteita tai mitään informatiivista tahi selkeitä keräysastioita. Pullot ovat saanet ajomatkaa ainakin sata kilometriä, mutta nyt niiden aika on tullut. Vilho ei harkitse tapahtuman jälkeen raittiutta, vaan siirtymistä edullisiin tölkkiviinehihin...

Illalla Susivuoret pakkaavat tavaransa matkan puolivälin merkiksi. Tällainen "pikkukuolema" tuntuu Vilhosta sopivalta; on alkamassa matka matkan sisällä, uusi yritys, uusi perioidi.

***

Päivä on hieman pilvisempi ja harmaampi, mutta riittävän lämmin. On Mestareiden liigan ilta ja Susivuoret seuraavat otteluita kissansa kanssa. Kissa on osoittautunut melkoiseksi metsästäjäksi, mutta ei siitä sen enempää. Vilho on tyytyväinen istuessaan kissan kupeessaan pimeässä ja lempässä yössä. Katti osaa olla unelmalemmikki ja näinä unelmien öinä se riittää hienosti.

7. Arbatax ja vähän muuta kitinää

Nurmikolle kävelevä Vilho miettii sitä, miten kauan hyvä sää jatkuu. Tänäänkin päivä on kirkas ja sinitaivas on sävytetty vain muutamilla valkoisilla pilvillä. Tuntuu siltä, että Vilholla ei ole valmiutta oikein mihinkään systemaattiseen puuhailuun. Tosin veikkauksen rivit on tullut tehtyä, mutta muuten universumin järjestäminen on jäänyt minimiin.

Sen verran kotiläksyjä on tehty, että kotinurkilla sijaitseva muinaislinna on paikennettu ja kivikasoja päästään kenties viimeinkin seuraamaan. Nuraghi-nimisiä kivitorneja saarella on vaivaiset 7000 kappaletta ja kulttuurihistoriallisesti suuntautuneet Susivuoret ovat menneet niistä kaikista ohi toistaiseksi.

Digitaaliajan suunnittelu on lähtökohtaisesti huoletonta ja usein lopputulokseltaan satunnaista.  Vilhokin katselee verkosta karttaa ja lähtee sitten sopimaan asiasta autonavigaattorin kanssa. Autossa paistaa aurinko niin, ettei suomalainen meinaa näyttöä nähdä ja koko maailma on tämän laitteen mielestä aivan erilainen kuin se oli hetken aikaa aiemmin tietokoneen näytöllä. Vilho näppäilee tai tarkemmin sanoen tökkää sormellaan karttaan mieluisen uimarannan kohteeksi ja päättää ajella vanhoille kiville ulkomuistista.

Kotikylä Triein nurkilla on tosiaan muinaisjäännealue – jalkapallokentästä ylös vuorille kivikkoon –  jossa päästään ihailemaan ensimmäistä kivitornia ja sen liepeillä olevia asutuksen jäänteitä. Kohde on vaatimaton, tornin, ehkä kahden jäänteet ja muutama asuntomaisen rakennelman pohja. Mutta paikka on hieno ja sää komea. Samanlaisia paikkoja kaksikkomme on kierrellyt satakunta, mutta tuskin tämä oli viimeinen "nuris" eli nuraghi, kuten Vilho jo vääntää.

Arbatax. Tämä on lomaelämällä ladattu satamaniemi, jossa on hienoja hiekkarantoja ja italialainen kattaus rantalomaan. Off-season tuoksuu kaikkialla, mutta sen kumoaa komea kesäpäivä aurinkoineen ja rauhallisine merineen. Sillä sää todellakin on kesäinen ja lämmin, rannalla on jopa italialaisia muun kansan joukossa.

Vilho ui pian muutamaa doradoa jahdaten ja vaaleat kalat uivat pakoon pitkin kivien antamaa suojaa, mutta koko ajan tietoisina siitä, ettei pulikoija ole heille vaaraksi. Vielä vastaan tulee kaksi muutakin kalalajia pienissä parvissa. Vesi on lämmintä ja Vilho verrattain tyytyväinen.

Pian Vilho palaa rannalta autoonsa ja talialaisille teille. Risteykset ovat arvoituksia, tiepohja täynnä yllätyksiä. Mutta aurinko on korkealla ja niin ovat tilannenopeudetkin.

***

Supermarket Eurospin. Musta mies pitää kaupan edustalla kauppaa pienellä pöydällä kiinalaisesta eletroniikasta ja muusta halpatuontitavarasta. Jokainen näiden kavereiden kohtaamisesta on Vilholle vaikea, elämät ovat niin kaukana, jos maailmat eivät olekaan. Kenties se sana on "näköalattomuus" – siinä se lienee avain siihen, miksi monet kohtaamiset tuntuvat raskailta; vastaan tulee usein ihmisiä ilman varsinaisia mahdollisuuksia. Narkkarit, asunnottomat, vaivaiset ja rihkamakauppiaat: kenties se ihmisyys ei sinänsä vaivaa, vaan se ajatus tulevaisuudesta, joka on ja jota ei kuitenkaan ole. Siksi ylipäätään kaikkialla on helppoa sulkea ovi ja lähteä matkaan, kulkea pois ja kadota. Helppoa, mutta vaikeaa muutamien ajateltujen sekuntien osalta.

***

Asunnolla syödään tuorepastaa ja nautitaan pihaelämästä taas. Kissa tulee kaveriksi ja iltapäivä on melkoista joutenoloa. Aterian jälkeen Vilho painelee petiin nukkumaan ja palaa sieltä vasta iltapuhteella otteluita odottamaan. Illalla on Annikin laittamaa liharuokaa, aika maittavaa possua kaiken kaikkiaan. Ilta menee taas terassilla, pimessäkin. Vasta lähempänä puoltayötä Annikki haluaa sisälle ja Vilho seuraa perässä.

6. Lido Di Cea ja muuta pientä näpertelyä

Vaikka onkin sunnuntai, käyvät Susivuoret asioilla. Auto kaipailee bensaa ja jääkaappi täydennystä. Päivä on kirkas ja tyyni, aamupäivän edetessä lämpötila alkaa nousta komeasti.

Ajelu täällä Triein kaupungin nurkilla on melkoisen mielenkiintoista ja se mitä ratissa tapahtuu, hallitsee täysin täällä asioiden hahmottamista. Susivuorten kotitie on täynnä 90 asteen mutkia ja tien reunat ovat täynnä kasvillisuutta, joten muutenkin kapealla tiellä on rajallisesti näkyvyyttä. Asunnolta pohjoiseen päin tie ei ole pitkään päällystetty, vaan muuttuu vähitellen yhä kuoppaisemmaksi ja ajovauhti siellä laskee niin alas, että Vilho välttää tuota reittiä mahdollisimman paljon.

Isommatkin tiet ovat julmetun mutkaisia ja tietysti mukaan tulee vielä korkeuseroja, joita kotitiellä ei sentään ole. Ajaminen on kaiken tämän ansioista rallimaista puuhaa, mutta Vilhon vauhti pysyy hyvin alhaalla. Mutta maailman hahmottaminen näillä teillä on yhtä helppoa kuin karusellissa.

Kaikesta tästä seuraa se, että pienelläkin alueella on tietä kiemurtelevan spaghettina pitkiinkin ajoreissuihin, mutta välttämättä matkaa ei kerry valtavasti. Vilhonkin saaren valloitus on kuin nousua sorakuopan seinämään vasten, sillä huolimatta yrityksestä sitä pysyy lähinnä paikallaan, vaikka jonkinlainen illuusio liikkeestä säilyykin.

Iltapäivällä pitää irrottauta peliseurannasta ja autoilla uudelle uimarannalle, vaikka lämmössä olisi helppo jäädä tuijottamaan vuoria kotipihaan. Vilho kruisailee taas etelään ja nyt rähjäisiä teitä pitkin Lido Di Cean ranta-alueelle. Mitä lähemmäksi päästään rantaa, sitä huonommaksi tie käy, aivan kuin italialaisilla kiinnostus tientekemiseen lopahtaisi, kun maali alkaa häämöttää. Sama ilmiö toistuu tässä kauniissa maassa usein ja monissa asioissa, mutta eipä se estä saksalaisia ja pohjoismaalaisia palaamasta näihin maisemiin uudestaan ja uudestaan.

Vilho menee uimaan hiekkarannalta ja snorklaa hieman lähempänä suuria kiviä, mutta pääasiassa vesi on hiekan sekoittamaa, eikä muutaman kalan lisäksi näy muuta. Mutta vesi on lämmintä ja aallot mukavia. Annikki tekee vastaavan polskimiskeikan ja aika pian kaksikko päättääkin palata asunnolle pastaa keittelemään. Autoradio pääsee kertomaan iltapäivän otteluista. Radiota onkin mukava kuunnella, sillä asunnollahan ei ole telkkaria eikä radiota – kaikki yhteydet ulkomaailmaan ovat puhelimen ja internetin varassa, mutta onneksi netti toimii hyvin.

Oikeastaan kaikki päivät menevät pihalla, niin tämäkin, sillä Susivuoret ovat yöhön asti ulkona terassilla viinin ja peliseurannan parissa. Hetki ollaan sisälläkin lukemassa ennen nukkumista täyden kuun täydentämässä mustassa yössä.

5. Pedra Longa. Sinisiä mietteitä, pitkiä kiviä ja suuria aaltoja

Lauantaipäivä on upean kirkas Sardinian itäosassa. Lokakuu on aika tarkalleen puolivälissä, mutta tästä päivästä tulee upean kesäinen.

Scirocco-tuuli on mennyt matkoihinsa kuumana ja kosteana, nyt on korkeapaineen vuoro. Taivas on sininen ja Vilho astelee talon nurmikolle jälleen vain ihmetellen ympärillä olevaa maaseutua ja hienoja vuoria.

Pian lämmin päivä muuttuu kuumaksi. Lammasten paimenkin pistäytyy taas ja tuo kaksi uutta pussillista hedelmiä – ja samalla hän tuo koko lammaslaumansa pihan kupeeseen. Lammaskoiriakin on kolme, pienin niistä on pentu ja selvästi vielä oppimääränsä alkuvaiheessa. Koirat ovat yllättäen kaikki lyhytjalkaisia. Paimen puolestaan sormeilee älypuhelinta, kenties samoissa puuhissa kuin Vilhokin, joka tekee veikkausriviään päivän peleistä.

Susivuoret nauttivat kissan tavoin lämmöstä, eikä heillä ole mitään ohjelmallista puuhaa pitkään aikaan edes mielessä. Annikki on tehnyt lintuseurannassa hyvää työtä ja tontilla vierailleista haukoista on tunnistettu ainakin jo tuulihaukka ja harvinaisempi pikkutuulihaukka. Vilho kuulee heti aamulla käpytikan ja lähellä on nähty aiemmin myös hiirihaukkoja ja ampuhaukka. Illalla lähitontilla liikkuu mustapäätasku ja tietysti tuttu närhikolmikko.Lopulta nähdään täällä sisämaassa lokkikin, joka tulee postaamaan sähkötolpalle ties missä aikeissa.

Lopulta auto lähtee kotiportista. Pian sillä kiivetään vuorelle kohti Baunein kylää ja juuri ennen tuota vuoren rinteellä sijaitsevaa asutuskeskusta Susivuoret kääntyvät kohti Pedra Longan niemeä ja rantapaikkaa.

Tällä tienpätkällä näkymät ovatkin loistavat, tie kiemurtaa yhä alemmaksi ja meri alkaa näkyä vahvan sinisenä. Ihan rannassa on hammasmaisia kallioita jylhinä pylväinä. Näky on aika dramaattinen, karulla tavalla komea. Lämpötila tuntuu nyt olevan lähellä kolmeakymmentä.

Parkkipaikan tuntumassa Pedra Longassa on ravintola. Susivuoret käyvät ensin oikealle johtavan polun päässä rannassa, mutta kivikko on aika karu uimiseen mitenkään hallitusti, vaikka tänään aaltoja ei juuri olekaan.

Ravintolan kupeesta lähtevä oikeanpuoleinen polku osoitttautuu paremmaksi valinnaksi. Täälläkin rakennetut portaat vain loppuvat ennen rantakivikkoa, mutta Vilho painelee kohti vettä pujotellen karkeiden lohkareiden välissä. Pian Susivuori on jo sinisenä kuohuvassa vedessä ja suurissa aalloissa. Vesi on ihanaa ja lämmintä, aallot suuria ja ruhtinaallisia. Vilhon mielen täyttää puhdas ilo, olemisen sietämätön keveys ja suun suullinen merivettä.

Pian Annikkikin pääsee raatelevien lohkareiden välistä vellovaan veteen turvallisesti. Susivuoret  uiskentelevat sinisen taivaan alla ja katselevat jylhinä rannasta nousevia vuoria.

Yöllä Annikki laittaa erittäin maittavaa kania. Vilho hämmästelee sitä, miten Annikilla aina riittää puhtia ja järkeä tehdä aina niin kiinnostavia aterioita vierailla mailla, vieraissa keittiöissä.

Toisaalta Vilho on tuntenut olonsa jo pitkään kotoisaksi oikeastaan kaikkialla; milloin lie viimeksi on tuntunut kovin vieraalta missään? Outoja paikkoja ja uusia tilanteitahan tulee vastaan kaikkialla, mutta silti olo voi olla kotoisa. Se pistää Vilhon mietteisiin lämpimän illan pimetessä, kun vauhditon sankarimme on kuudetta kertaa vierailla mailla tänä vuonna.

4.c Peroni käy mummon ruokapöytään

Marco Peronin erikoistehtävä Sardiniassa käynnistyy lennokkaasti. Maailmanmiehen charmilla hän on kertakaikkiaan hurmannut Olbian lentoaseman baarin tarjoilijattaren ja vähitellen saaren salaisuudet alkavat selvitä. Roomalaistunut poliisimiehemme tenttaa tarkasti tietoja Sardininian ruokakulttuurista, eikä anna pienenkään tiedonmurusen karata suuresta kourastaan.

Baari tarjoaa tuoretta ja maukasta oliivi-focacciaa ja sehän tekee kauppansa toscanalaistaustaiselle poliisille. Totta puhuen Peroni on jo hieman unohtanut tehtävänsä syödessään ja ravistellessaan Granini-mehupulloa.

Silloin kuviin astelee hänen tuleva työparinsa, sardinialainen konstaapeli Aldo Ichnusa. Eipä taida Peroni heti tuntea kolleegaansa, sillä Ichnusa on pukeutunut khakivärisisiin Corpo Forestalen vaatteisiin ja koko mies on verrattain metsäläisen näköinen. Focaccia ei kuitenkaan mene väärään kurkkuun, vaan esittelyistä selvitään hienosti ja pian matka jatkuu kohti ajoneuvoa, heti kun Peroni ehtii kiittää ja hyvästellä baarin tarjoilijan.

Normaalin kyttäyksen jälkeen kaksikkomme on valmis seuraamaan Susivuorten valkoista pikku-Fiatia aina vuokraamolta alkaen. Sivummalla joku nilkinnäköinen tyyppi roplaa vanhan Clion lukkoa, mutta näin erikoistehtävissä ei ole aikaa puuttua kaikenlaisiin pikkurikollisiin.

Vuoristotiellä Peroni ajattelee etupäässä villisikaruokalajeja ja kaikkea hyvää mitä vuoriston yrteistä voisi maustamiseen saada. Aldo on hiljainen mies, ajaa vain Corpo Forestalen nelivetoa vakaasti ja tottuneesti kapeilla ja mutkaisilla teillä.

**

Illalla kaksikko on postannut aikansa Susivuorten asunnon sivussa. Kauppareissun jäkeen ei elonmerkkejä näytä kertakaikkiaan olevan mihinkään suuntaan.

Siinä vaiheessa Aldo vetää ässän hihastaan: hän ehdottaa päivällistä viereisessä talossa, jossa itse asiassa asuu sardinialaiskonstaapelin isotäti, joka on kuuluisa muhennoksistaan.

Eipä ole vaikea Peronia ylipuhua. Maastoajoneuvo ajellaan aika lailla Susivuorten naapuriin ja pienen odottelun jälkeen päästään ruokapöytään. Isotäti on aika otettu roomalaisesta vieraasta ja osaahan Peroni käyttäytyä. Nimittäin ennen ruokaa poliisimiehet korjaavat mummon vesipumpun, koska kastelukalusto ei ole aivan kunnossa.

Peroni on haka näiden laitteiden kanssa, eikä Aldollakaan ole peukalo keskellä kämmentä. Sitä paitsi maastoautosta löytyy erinomainen työkalupakki. Pian vesi virtaa kuten pitääkin ja miehet pääsevät tyytyväisinä ruokapöytään. Siitä alkaakin Peronilla todellinen elämän juhla Sardiniassa.

4.b El Dingo saa uuden akun ja vanhan vainun

El Dingon ilmeetön pokka on ollut tehtävän alusta asti kovalla koetuksella.

Samsungin puhelimen akku jäi hirveän kalabaliikin jälkeen Berliiniin ja iskumiehemme on ilman toimivaa mobiiliyhteyttä Olbiassa. Tästä saa yksi jos toinenkin maksaa, päättää El Dingo. Mutta ensimmäisen asiasta maksaa El Dingo, sillä hänen on ostettava uusi akku, mahdollisimman pian.

Turhaan ei El Dingoa kutsuta nimellä Sarajevon Haukka. Hän tähyilee ympäristöään ja tekee pian ratkaisunsa ja iskee. Onneksi lentokentältä saa puhelintarvikkeita, vaikka muuten paikka on hyvin pieni ja vaatimaton. Akkua ostaessa kohde ehtii jo kadota, mutta El Dingo tietää mitä tekee ja mistä miehensä löytää.

Parkkipaikan autoista hän valitsee vanhan Renaultin ja avaa sen oven puolessa minuutissa. Miltei yhtä nopeasti vanha romu käynnistyy ja El Dingo laittaa puhelimensa latautumaan. Nämä pienet liikkeet opittiin jo lapsena Belgradissa, valaisemattomien katujen yössä ja kotikaupungin hämärillä ulicoilla. 

Kohdekin astelee taas päivänvaloon, kuvaa typerästi valkoista autoaan ja pyörii parkkipaikalla innokkaana. Vaimo vaikuttaa selvästi fiksummalta ja voi aiheuttaa jatkossa ongelmia. El Dingo painaa asian mieleensä ja kohottaa aurinkolasejaan sentin verran, silmä kovana. 

Pian lähdetään parkkipaikalta, kaikki sujuu taas kuin pitääkin. El Dingo seuraa kohdettaan pikatielle. Pian edessä ovat koukeroiset Sardinian vuoritiet. Kaikkeen tarvitaan vain oikea hetki, ajoitus ja täydellinen suoritus.

Sitä työn tilaajat haluavat. Siksi he ovat valinneet tehtävään El Dingon.

4. Kaasutäydennystä, moottorijuttuja, pulahdus mereen ja ukkosta

Aamuyhdeksältä Susivuoret saavat uuden kaasupullon talkkarina toimivalta naapurin Annalta. Nyt kaasuhellan liekeissä on ihan uutta potkua ja aamiaisen laittaminen sujuu helpommin, kun hetkeä aiemmin sen oli pelkän vedenkeittimen varassa.

Kaasuttelu ei kuitenkaan suju tänään Susivuorilta helposti, sillä Fiat 500 on aloittanut viestinnän merkkivaloin. Auto kerjää moottorin tarkastusta terhakalla keltaisella merkkivalolla ja lisäksi piippaa nenäkkäästi Vilholle pari kertaa.

Hetken Vilho miettii mielessään, että sähkökatko täydentäisi tunnelmaa kummasti. Sen myötä katkeaisi lämmin vesi, internet, valaisu ja kaikenlainen muu joutava laitteiden lataaminen. Viimeisistä viikunoista voitaisiin käydä kovaa kamppailua pihan puihin kiipeillen.

No, auto kuitenkin toimii moitteettomasti ja Vilho päättää, että Susivuoret suuntaavat oitis kauppaan, ennen kuin rauhallinen maalaismaisema muuttuu puutteen ja pimeyden pesäksi. Kaaliperhoseksi ristitty pikku-Fiat saa luvan kuljettaa murinoitta ja piippailematta kauppaan ja takaisin, sitten voidaan tarkemmin miettiä viinitäydennetyssä ja ruokaa pursuavassa kämpässä jatkotoimia ynnä avunhuutoja vuokraamon suuntaan.

Aamulla alueelle on saapunut scirocco-tuulen tuoma uskomaton, kostea lämpöaalto, joten keli on sekä erikoinen että hyvin lämmin.

Susivuoret pääsevät kivasti kauppaan ja toteuttavat itseään antaumuksellisesti. Auto on lastattu pian täyteen elintarvikkeita ynnä viiniputeleita. Vilho starttaa auton ja huomaa varoitusvalon kaikonneen. Olo alkaa matkan edetessä tuntua taas kuninkaalta: Kotona on täysi pullo kaasua, keli paranee ja välit ajoneuvon kanssa ovat taas kunnossa.

Joku sankari on avannut perjantaitilinsä vauhdikkaasti ja kiskaissut auton katolleen kauppatiellä. Vilho ohittaa kellistetyn auton varovaisesti poliisien viittelöidessä. Ihan pienellä tempauksella tuokaan manööveri ei onnistu, miettii Vilho. Auton pitää ottaa rosoisesta kallioreunasta pientä kippausta, että menopelin saa katolleen.

Lämpöaalto tekee notkumisen talolla mukavaksi. Vilho kiertää puutarhaa ja löytää lähes kymmenkunta mandariinipuuta notkosta ja Annikki bongaa mantelipuun ihan talon vierestä. Vilho ihastelee ruokokasveja, jotka ovat paikoin nelimetrisiä, vaikka näyttävätkin jättimäisiltä kaisloilta. Runkohan näissä on kuin bambussa, kova ja sileä, tuo mieleen klassiset onkivavat. Lintuja puissa riittää ja alueella nähdään päivittäin ehkä neljäkin haukkalajia närhien ja pikkulintujen lisäksi. Kaikki puuhailu terassin tuolilla keskeytyy tuhannen kertaa lintujen kiikarointiin tai valokuvaamiseen. Kaikessa tässä on mukana Susivuorten uskollinen lomalemmikki Raituri-kissa, joka on kuulemma puntiksella naapurin mummolasta.

Susivuoret pikapakkaavat auton ja käyvät kymmenen kilometrin päässä rannassa ensi kertaa. Merellä on keliä jonkin verran ja mainingit hakkaavat suurina aaltoina hiekkarantaan. Santa Maria Navarrese on lähin rantakylä Susivuorten talolta ja siellä onkin perinteistä rantamenoa loma-asuntoineen ja palveluineen. Tietysti paikka on hiljainen kuin sunnuntaina, sillä kausi on auttamattomasti ohi vaikka saksalaiset ja hollantilaiset pitävätkin kesää täällä vielä hengissä.

Vilho ravaa pian aaltoihin ja mainingit paiskaavat nopeasti sankarimme takaisin. Vilho menee aalloissa kuin sukka pesukoneessa ja kaikenkaikkiaan ihan mukkelismakkelis. Mies on innoissaan kuin pikkupoika ja roiskuttaa vettä käsillään. Vesi on suolaista, mutta lämmintä – varsinainen haaste on siinä, että mereen ei kunnolla pääse, koska aallot paiskaavat Susivuoren takaisin rantaan hiekan ja kivien seassa.

Ilta asunnolla menee terassilla. Pian alkaa ukkonen kumuna, sitten tasaisena ja kovenevana jyrinänä ja pian meteli tulee päälle. Sitten alkaa sataa ja tuokion jälkeen sade kovenee. Pian sadekin on ohi ja sää kirkastuu, eikä ukkosesta ja sateesta ole pian muuta merkkiä kuin märkä maa. Sää terassilla pysyy nautinnollisen lämpimänä ja elämä jatkuu ulkona illalliseen asti.

3.b El Dingo on vain mies

Samsungin musta matkapuhelin surahtaa kolmatta kertaa ennen kuin yksinäinen mies painaa puhelintaan. El Dingo ei koskaan vastaa luuriin mitään muuta kuin “Da” — niin tälläkin kertaa.

Mies kuuntelee ilmeettömästi eikä irrota hetkeksikään katsettaan kohteesta. Ohjeet ovat edelleen selvät, mikään ei ole muuttunut ja tehtävä on täysin ennallaan. El Dingo sulkee puhelimen yhdellä kädellä siihen katsomatta ja sujauttaa laitteen taskuunsa. Yhtä ilmeettömästi hän juo bourbonlasinsa tyhjäksi. Jack Daniels polttaa hetken kurkussa ja viinan lämmin tuntu leviää alemmaksi.
El Dingo ei irivistele eikä pyöri.

Koko C-terminaali suhisee hänen ympärillään mutta hän seuraa kohdettaan keskittyneenä. Vain lyhyt vilkaisu kelloon varmistaa sen mitä mies oli laskenut mielessään: Kone Tegelistä Olbiaan lähtee 23 minuutin päästä. Silloin kohde on pari tuntia varmassa tallessa – samassa koneessa kuin El Dingo.

Sardiniassa tehtävään on hyvin aikaa ja riittävästi tilaa. El Dingo ei koskaan epäonnistu, eikä koskaan petä toimeksiantajiaan.

Mies kiskoo mustat nahkahansikkaat käteensä ja astelee kohti porttia. Hän kohottaa puhelimen korvalleen, sillä se on varmin tapa välttää typeryksiä häiritsemästä hänen työtään. El Dingo antaa henkilökunnan lukea lippunsa, siirtyy kosteaan ulkoilmaan ja kulkee kohti lentokonetta. Ulkona on kaksi kenttämiestä, mutta ei muuta häiritsevää.

Saksalainen kenttämies ei kuitenkaan nuku, vaan pysäyttää El Dingon ystävällisesti. El Dingon muodikas puhelin on sellaista Samsung-mallia, jonka akut räjähtelevät alvariinsa, eikä niitä tähän lentokoneeseen viedä. Huolimatta nahkahansikkaista, coolista ilmeestä ja aurinkolaseista, El Dingon on valittava: joko hän tai akku.  Ja niinhän se on, että akku jää Berliiniin, mutta El Dingo kömpii koneeseen, tosin häntä koipien välissä.

3. Sata kilometriä vuoristotietä eli matka lähelle on toisinaan pitkä. Tomba dei giganti Ósono

Vilho nousee ajoissa kolmanteen matkapäivään ja tiskailee keittiössä. Aamiaisen jälkeen reppu on pakattu ja mielessä on retki verrattain läheisille esihistoriallisille kiville. Näitä kivikohteita Sardniassa riittää, nuraghi-nimisiä kehämuodostelmia on sellaiset seitsemäntuhatta kappaletta.

Sää on kuitenkin sateinen, eikä lähtöön toisaalta ole kiire. Susivuorten adoptoima kissa, Raituri, saapuu pian terassille ja tuntuu viettävän siellä koko sadepäivän – syöden välillä raksuja ja välillä purkkiruokaa. Vilhonkin syliin katti tunkee kovin innokkaana.

Puutarhassa tähystetään lintuja. Ensimmäisenä Vilho näkee hiirihaukan sähkötolpassa. Myöhemmin lagoille tulee kymmeniä kottaraisia ja puiden luona liikkuu muutama äänekäs närhikin. Lähipuuhun lentää joku taskupariskunta, mutta tarkempi tunnistus jää tekemättä.

Susivuoreten autoseikkailu vuorilla ei mene kovin putkeen. Villanova Strisailin suunnalla olisi muinainen kivimuodostelma Tomba dei giganti, mutta kylästä ei löydy sen kummemmin opasteita ja paikka jää löytämättä – toki retki on heikosti valmisteltu.

Vuorilla näkyy kuitenkin runsaasti haukkoja ja muita lintuja ja ennen kaikkea lehmiä, kilipukkeja, lampaita, possuja, aaseja ja hevosia. Maisemat vuorilla ovat kesyttömiä, maaperä on usein värikäs, punertava ja seutu samanaikaisesti vehreää ja kivikkoista. Vuorillakin sataa kuuromaisesti usein, mutta sää on sielläkin lämmin.

Pientenkin etäisyyksien ajaminen tällä saarella saattaa olla pitkä keikka, sillä tiet ovat hyvin vaihtelevia kunnoltaan ja monin paikoin maastoauto olisi enemmän kuin sopiva.

Susivuoret palaavat sadan kilometrin seikkailultaan hieman lyötyinä ja sään ollessa edelleen leppeän sateinen. Pienet selvitykset kotona kertovat sen, että kolmen kilometrin päästä kotoa löytyy vastaavanlainen kivimuodostelma. Kaksikko päättää käydä vielä siellä, ettei päivä mene ihan kruisailun piikkiin.

Korkealta rinteeltä löytyykin tämä arkeologinen nähtävyys, mutta ainokainen opaskylttikin on toiseen suuntaan tieuralla. Tomba dei giganti Ósono on aika korvessa oleva hautamuodostelma, jonka edessä on kiviä kaaressa. Vilho kömpii hautaan, joka muistuttaa sekin malliltaan käännettyä venettä. Ulkona satelee epätasaisesti. Hauta lienee ajalta 1600 eKr. ja sen edessä oleva kivikaari 900 eKr.

Sitten voidaankin palata takaisin kotiin sateensuojaan. Kissa odottelee terassilla, Susivuoret laittavat pastaa. Päivä on ollut yllättävän hämärä ja kenties edelleen mennään levon merkeissä, vuoristoseikkailusta huolimatta.Vilho käy ilmiömäisesti jälleen iltapäiväunillakin.

Yöllä syödään Annikin laittamaa viiriäistä – ateria onkin hyvin maukas. Päivälliseen liittyy sen verran dramatiikkaa, että hellan kaasu loppuu juuri valmistuksen loppumetreillä. Asiasta ilmoitetaan emännälle ja täydennystä luvataan aamuun.

Yöllä pihalla on sisätilaa lämpimämpää. Erikoinen, hyvin trooppinen lämpövyöhyke hallitsee ulkomaailmaa voimakkaan kosteana. Terassilla on mukava istua lasillisen ja kissan kanssa, vaikka sää onkin täysin kostean sumuinen.

2. Hiljaista poikaa Trieissä

Susivuorten toinen päivä Sardiniassa on vailla tapahtumia. He käyvät Tortolìssa kaupassa, mutta etupäässä päivä menee levätessä.

Vilho nukkuu pitkään ja nukkuu lisää vielä illalla. Oma osuutensa on ensimmäisen illan juhlajuomilla, mutta väsymystäkin tuntuu riittävän.

Päivä ollaan siis asunnolla. Sardiniasta ehtii saamaan vähitellen jonkinlaista kuvaa. Saari on harvaanasuttu ja vuoristoinen. Viljelymaata ei ole valtavasti, siitä pitävät vuoret ja kivikot huolta. Rinteillä on paljon macchi-pensaistoa. Ilmasto on kuitenkin niin lämmin ja suotuisa, että saarella kasvaa monipuolisesti kasveja, joista osa on aika eksoottisia. Skaala siis tuntuu vaihtelevan täysin karusta kalliovuoristosta trooppisiin metsikköihin.

Yötkin ovat lempeitä, mutta sää on ollut toistaiseksi pilvinen eikä varsinaisen kuuma. Vilho odottaa jo kovasti seuraavaa päivää, sillä hän alkaa olla valmis vähän tiukempaan tutkimusmatkailuun.

1.b Peronin keskeytyvä aamiainen

Konstaapeli Peroni viettää laatuaikaa tutussa Via Strombolin baarissa. Poliisimiehen suuressa kourassa on valtava aamiaissarvi ja edessä on vaahtoava cappuccino. Rooman katujen meteli jää taustalle, kun Peroni uppoutuu aamiaiseensa. Vasta sarven syötyään hän ehtii keskustella maaotteluista kahvilan isännän kanssa. Elämä tuntuu aika mukavalta, vaikka onhan Peronilla toki työpaineita. Hän on kuitenkin tavallisen huoleton veikko, nyt roomalaistunut vanhempi konstaapeli. Yhteistyö tarkastaja Tavernellon kanssa on nimittäin poikinut Peronin uralle siirron Roomaan, erikoistehtäviin. Peroni on ottanut uudet haasteet ilolla vastaan – koko pääkaupungin kulinaarinen kirjo on hänen edessään lukuisine ravintoloineen, mutta Peroni ei moisia näköaloja kavahda.

Peronin leppeä roomalainen ruokamatka on kuitenkin tältä erää päättymässä, sillä työtehtävien saralla kummittelee pian matkustusta ja palaamista erääseen vanhaan tehtävään. Ei mene enää kuin neljä minuuttia, niin Peronin puhelin soi ja hänet kutsutaan päällikön puheille ynnä sitten motivointimielessä haukutaan lempeästi. Sen jälkeen Peroni saa kuulla lähtevänsä Sardiniaan seuraavalla koneella. Poliisitiedustelu on jälleen osoittanut vahvuutensa ja kansainväliset lähteet kertovat, että Susivuoret ovat taas saapumassa Italiaan. On selvää, että Peroni saa luvan selvittää perinpohjaisesti heidän tarkoitusperänsä ja liikkeensä Sardiniassa. Tarkastaja Tavernello on lomalla, joten vastuu erikoisoperaatiosta kuuluu nyt kokonaan Peronille.

Niinpä jo aamupäivän varhaisvaiheessa Peroni lähtee Fiumincinoon pienen matkalaukkun ja valtavan evässämpylän kanssa. Lento ehtii juuri ja juuri ennen Susivuoria Olbiaan, joten suomalaiset eivät varmasri pääse karkuun jäljittäjältään.


Vilho-reppana ei tiedä tuon taivaallista siitä, miten tiedustelutiedoissa hänen nimensä välkähtelee parrasvaloissa. Perinpohjainen Euroopan kiertäminen ei ole jäänyt huomaamatta yhdysvaltalaiselta analyysijärjestelmältä ja Vilhon vaeltelu on seurannan myötä tuntunut yhä kiinnostavammalta useankin tahon silmissä. Tiedustelutietoja on vaihdettu, täydennetty ja tulkittu, ja niinpä Susivuorten lentomatkan määränpää on hämmentävän monen viraston tiedossa. Mitä enemmän Vilhoa seurataan, sitä vähemmän hänen liikkeitään ymmärretään – toisaalta sen myötä kiinnostus hitaaseen suomalaiseen vain kasvaa. Jälleen kerran myös italialainen poliisi lähtee liikkelle, koska yksikään esimies ei halua kuulla, että kansainvälisen tiedustelutiedon vihjeistä on vähät välitetty hänen osastossaan. Siten vanhempi konstaapeli Marco Peroni lähtee jälleen kerran seuraamaan Susivuoria, tällä kertaa Sardiniassa.

1. Sardiniaan eli miten Vilho vierailee kolmella lentoasemalla

Pilvipeite on rikkoutumaton Suomen yllä. Aamu on vasta koittamassa lokakuiseen kotimaahan kun kone taas kaartaa kohti etelää ja uusi vauhdittomia seikkailuja.

Vilhon syksyyn sijoitettu kesäloma on asetelmaltaan hyvin pienimuotoinen: Sardiniassa odottaa auto ja lomajaksolle on varattu kaksi asuntoa. Oikeastaan muuta ei ole selvillä, eikä Vilho ole pakkaamisen lisäksi tehnyt mitään erityisvalmisteluilta. Varusteet ovat siis kenties kunnossa, mutta tiedustelutoiminta Vilhoilun EdistämisKeskuksessa on ollut mitätöntä ellei peräti olematonta. Vilho pyrähtää arjesta lomalleen kuin sukeltaja rannasta uusiin vesiin.

Kotimainen lentoyhtiö kuljettaa Susivuoria Berliiniin, siellä on tarkoitus vaihtaa menopeliä ja jatkaa edelleen lentäen Sardinian pohjoisosaan, Olbian lentokentälle. Perillä Olbiassa pitäisi olla pikkuauto odottamassa innokkaana vakiovuokraamon tallissa. Vilho näkee jo mielessään punaisen pikku-Fiatin, joka tööttää torveaan tervehdykseksi ynnä vilkuttaa pyöreitä ajovalojaan.

Susivuoret ovat Airbusin etupenkeillä, sillä lentopisteet on käytetty ennen haihtumistaan  bisnesluokan jakkaroihin. Aamulla on siten nautittu aamiainen loungessa ja matkan alku on ollut erityisen helppo. Koneeseen Vilho marssi toisena matkustajana, Annikin loikkiessa perässä.

***
Berlin, Tegel. Sää on täysin pilvinen, sateinen. Koneen laskeutuessa saksalaiseen aamupäivään vettä ei tule taivaalta, mutta keli on kostea ja maa märkä.

Bussikuljetus vie terminaaliin, joka muistuttaa nuhjuisuudessaan ja pienuudessaan linja-autoasemaa. Ihmiset vetävät laukkujaan pienten kauppojen ja ravintoloiden rajaamalla kujalla, kun Susivuoret suunnistavat C-terminaalin suuntaan. Seuraa kävelyä pihalla, sitten lyhyt tunnelikäytävä ja vielä hissimatka. Edessä on uusi turvatarkastus, mutta se menee harvinaisen helposti ja harmittomasti.

C-terminaali on teollisuushallia muistuttava peltirakennus, harvinaisen arkinen ja nukkavieru odotushalli parine kuppiloineen, kioskeineen ja kauppoineen. Pilvinen sää korostaa salin ankeutta, huolimatta siitä että väki lähtee täältä aurinkoisille maille. Vilho seuraa kun saksalaiset nousevat Teneriffan koneeseen. Kuten aina syksyllä, saksalaiset eläkeläiset lähtevät Susivuorten kanssa samaa matkaa lämpimään. Ikääntyneet näkyvät täälläkin trekking-kenkineen, reppuineen ja eräkelpoisine vaatteineen. Saksalaiset ovat siivoa väkeä, lähes aina vaatimattomia ja kohteliaita, poikkeuksetta käytännöllisiä. Tavalliseen kansaan lukeutuvat mummot ja papat suuntaavat reippailemaan Välimeren alueelle; monet heidän ikätoverinsa samassa yhteiskuntaluokassa Suomessa pääsevät omin voimin ainoastaan ostarin krouviin. Kyse ei ole luksuksesta vaan matkailuperinteistä ja toisaalta hyvin vankasta saksalaisesta elintasosta.

Vilho juo Augustiner-oluensa loppuun ja sitten mennään taas uudelle lennolle. Vaatimattomasta hallista kävellään 737:ään ja ulkona on edelleen kostean pilvinen keli. Sama sää estää maisemien tähystämisen koneesta, sillä pian koko maa on pilven peitossa. Air Berlinin lento on täysin ilman tarjoilua, joten matkasta selvitään tauotta, koska myyntivaunut eivät puoleensa vedä.

Sardinian yllä tai oikeammin edustalla on aika pahaa lentokeliä ja jatkuvaa turbulenssia sekä pilvenriekaleita ja tuulta. Mereltä tullaan miltei suoraan kentälle ja kyyti on kuoppaista.

Olbia, Sardinia. Susivuoret pääsevät tavallisen helposti maahan ja saavat laukkunsa. Pian saadaan myös auto, se on valkoinen Fiat 500. Vilho istuu siihen kuin tuttuun peliin – onhan auto tuttu syyskuiselta Baijerin matkalta.

Seuraavat 155 kilometriä Vilho keskittyy maantien salaisuuksiin. Silmäkulmissa vilkkuu kesytöntä maata ja konstailemattomia vuoria. Saari on valtaosaltaan asumatonta, välimerellistä puskaa, macchia, ja kivistä vuorta. Pian ollaan pienemmällä tiellä ja Vilho ajaa kuin rallikuski. Sitten päästään vuorille ja alkaa kiemurtelu, kurvailu ja korkeuserot. Vilho tuijottaa tietä ja korkeintaan säätelee lämmityslaitetta auringonpaisteen mukaan. Ulkona lämpötila vaihtelee 24 asteesta 12 asteeseen, osittain tuulen ja tietysti korkeuden mukaan.

Reippaan rallin jälkeen Susivuoret ovat keskellä maaseutua ja korpea. Asunto, lähellä Trieitä itäisessä Sardiniassa, on niin sanotusti maaseudun rauhassa. Illan tullessa paimen saapuu lammaslaumansa kanssa pihaan ja morjestaa kohteliaasti. Pihalla on hieno nurmikko ja viikunapuu. Illalla asteita on 19 mutta sää on pilvinen ja taivaalta putoaa pari pisaraa.

Susivuoret käyvät läheisessä Tortolìn kylässä kaupassa ja palaava illan juuri pimetessä. Matkapäivän loppuosa on lepäämistä ja ostosten tutkimista aivan uudessa ympäristössä.