Vilhon vuoden alppiseikkailu ei tälläkään kertaa taipunut nätisti tarinaksi, vaan jäi kertomuksena vajaaksi ja keskeneräiseksi. Onneksi itse matka oli kokonainen ja onnistunut, jossei nyt ihan täydellinen.
Vuoria ei valloiteta tai oteta koskaan haltuun, mutta Leutaschin alueella Vilho sai siinä mielessä tehtyä tilipäivää, että alueen keskeiset rinteet on nyt käyty kunnialla kiertämässä.
Vilho pääsi lopulta Gehrenspitzen huipulle ja tuohan tunturi hallitsee majesteetillisesti Leutaschin maisemaa. Tämän areenan toisessa päässä on massiivinen ja korkea Hohe Munde, jonka Vilho sai kavuttua sopivan pilvisenä päivänä.
Pilvisistä päivistä pitää mainita sellainen asia, että loman alun sateiden jälkeen alkoi hellejakso, joka kesti reissun loppuun asti. Vuorilla oli kuuma, kun mittarissa oli jatkuvasti yli 20 astetta, eikä rinteillä mitään varjoa ole tarjolla. Vilhon rinnereissut alkoivat olla melkoisia urheilusuorituksia, etenkin kun tässä kylässä siirtymäkävelymatkaa aina kertyy nousun lisäksi. Toisin sanoen kuumia päiviä ja pitkiä kävelylenkkejä ja suhteellisen tiukkaa nousuhommaa. Viimeisenä rinnepäivänä homma alkoi tuntua jo melko työläältä urakoinnilta, vaikka maisemat ovatkin huikeat.
Susivuoren seikkailuissa 7-9 tunnin päivälenkit, joissa nousua 1000-1500 metriä kylätasosta ja matkaa parikymmentä kilometriä alkoivat olla sellaisia, että peräkkäisinä päivinä vuorille ei kertakaikkiaan jaksanut lähteä. Todellakin mausteena näissä retkissä oli helle ja mukana on mahdotonta kantaa riittävästi juomaa, kun litra-kaksi menee heittämällä. Suomalaisena ei viitsi helteestä valittaa, mutta Vilhon mieleen olivat kuitenkin enemmän kauniit, mutta edes hieman pilviset päivät. Viikon verran taivaalla ei juuri pilviä näkynyt, vain aurinkoa ja sinistä taustaa.
Vilhon mielessä vuoden 2023 alppireissu oli merkittävä siinä, että jonkinlaista rutiinia rinnehommiin alkaa olla oikeasti ja myös päässä alkaa olla valmiutta jyrkänteille ja jänniinkin paikkoihin. Ei Vilho minnekään hurjiin juttuihin kaipaa, mutta hitaasti kertyvä kokemus tuntuu vähitellen tuovan jonkinlaista varmuutta korkeissa paikoissa. Susivuori pohtii usein mielessään, miten tavattoman hitaasti ja myöhään asioita oppii, oikeastaan ikämiehenä. Mutta ehkä siinäkin on oma taikansa, oma viehätyksensä, kun kaikkea ei hallitsekaan 25-vuotiaana jo suvereenisti.
Alppimatkat ovat olleet myös baijerilais-tirolilaisen ympäristön ja kulttuurin opintomatkoja, alppikyliin ja vuoriseutuun tutustumista. Pala palalta tämäkin mosaiikki on mieleen rakennettu ja käsitykset hitaasti rakentuneet. Eräänlaista hidasta matkailua sekin, porautumista ja rauhassa pureskelua – siis täysin päinvastaista nykypäivän mantereita syleilevälle singahtelulle.
Tässä hiljaisuudessa päättyy vuoden alppimatkan kuvaus ja edessä on muuta – ainakin sateista Suomea ja varmaan vähitellen paluuta myös Välimerelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti