8.1 Paluu Pompeijiin

Viimeinkin viileä ja tuulinen jakso on ohi ja Susivuoret lähtevät ennen kymmentä. Vaikka ajomatka Napolin tutuille nurkille on jo harjoiteltu, niin kyllä se tapahtumarikas on, vaan ei siitä sen enempää.

Huolimatta vaimon epäilyksistä, Vilhon tiedustelema Carrefour-marketin parkkipaikka on ilmainen ja kaikessa kieroudessaan hyvä paikka pitää autoa raunioretken ajan.

Susivuoret tosin hakevat marketista heti eväitä ja painelevat vasta sitten Pompeijin laajalle raunioalueelle, joten pysäköinnille on pientä perusteluakin.

Vilhon vastaanottimeen iskee ensimmäisenä turismin läsnäolo: Takamailla turismilla ei ollut mitään roolia ja kaiken korpivaelluksen jälkeen kaupittelu, kojut ja kaikenlaiset tusinaoppaat iskevät päin näköä aika kovaa, mutta sen verran Susivuorilla on preussilaisen koulukunnan kovaksikeitettyä ulkomuotoa, että pääosa erilaisten palveluiden tarjoajista tietää ettei kannata noihin luupäihin vokaalejaan tuhlata.

Vilho sukeltaa raunioalueelle, kielten sekamelskaan ja tuulen paiskomaan pölyyn melkoisessa auringonpaisteessa.

Susivuoret ovat kuin ovatkin kolmatta kertaa Pompeijissa.

 

Yksi lukemattomista Pompeijin kaduista

8.0 Yksisarvinen yhteenveto: Kertaus tähänastisesta Unicornista näkökulmasta

Pahoittelisin poissaoloani täältä blogista, jos en pitäisi pahoittelua turhana negatiivisuutena!

Tässä nyt on kuitenkin ollut kaikenlaista.

Alkumatkasta Susivuoret olivat turhan kireällä tuulella ja mä sain siitä suht negatiivisia viboja.
Heti alkuunsa kävi selväksi, ettei ainoaa sarveaan kannata siihen väliin työntää, joten mä jäin positiivisesti ihan yksin.

Eipä hätää! Terracinasta alkaen mä huomasin, että tässä maassahan asuu tavallisen lungia porukkaa, jolle rehvakas riemumielisyys on suht luonteenomaista. Susivuorten jupistessa keskenään jonninjoutavista arvokiistoista, mä karautin mukaan riemuitsevaan joukkoon.

Nää osaa nauttia elämästä ja sehän mulle sopii.
Siinä meni viikko ihan kavioita kopsutellen.

Pariskunta Susivuorihan kiertää tietysti maata kuin vaalikaravaani, mutta ei se mua haittaa – äkisti lähdettiin taas uuteen paikkaan ja hoppotikoppoti.

Molisessa ite diggasin kovasti näyttävästä pyhiinvaelluskirkosta ja saman tien siellä mulle tuli tusina liikeideaa mieleen tosta vaan. Mulla alko heti tuoksukynttilät sauhuta molemmista päistä, sillä myönteisellä tavalla siis. Kelasin sitäkin, että katolisella kirkolla on aika hillitön brandi, mutta voishan sitäkin tuunata vähän virtaviivaisemmaksi, sillai seksikkäämmäksi. Tuskin pieni päivättäminen mikään kardinaalivirhe vois olla?


Mä pidän myös tästä liikenteestä! Säpinää on riittävästi, eikä jokaista liikennemerkkiä jäädä toljottamaan tuntikausiksi. Kukaan ei pelkää poliisia eikä esivaltaa. Me yksisarviset tiedetään, että tollaset pelot voivat estää tekemästä kaikkee luovaa.

 

Käärme-fresko

Casa del Cryptoportico

 Pompei, Napoli

Boianon-landella Susivuoret hieman rauhoittui ja olihan se mullekin sellainen retriitti. Siemailin yrttiteetä ja nautin vuoristoilmasta, mutta jatkuvasti nää kaksi kisko itsensä siihen diesel-autoon ja suhas sinne ja tänne. Nää kaksi on musta jotenkin niin lutusia. Kai ne on ollu kimpassa aika pitkään, mutta voi jeppe miten pahoja ne on suustaan! Tollasta laukomista ei kestäisi edes Tapparan maalivahti, mutta nehän suolaa toisiaan ilman sääliä ja puoliaikaa. Tosi verbaalia ja vähemmän herbaalia porukkaa siinä mielessä.

Sit me päästiin tänne Campaniaan.
Ja tää on i-h-a-n -taivas!

7.6 Pizzaa kylän ykköspaikassa

Iltasella Susivuoret laskeutuvat linnan suurista kivistä tehtyä jyrkkää polkua alamaisten pariin ja kylän päätielle. Alueen parista pizzeriasta ensimmäinen tulee pian vastaan ja sitä ennen pariskunta katsastaan vastapäisen ruokakaupan.

Pizzeria on hämmentävän moderni ja erittäin siisti. Susivuoret syövät viimeinkin nyt ulkona ja eipähän tarvitse Vilhonkaan kokkailla tänään sen enempää.

Annokset ovat perussettiä, tyyli on napolilainen, puu-uunista lätyt tulevat ja ovat vahvareunaisia ja suoraviivaisuudessaan maittavia. Listalta täältä löytyy kyllä mitä vaan, eivätkä kiekkojen hinnat ole kuin 5-7 euroa.

Susivuoret syövät yksin, sillä ilta on vasta nuori. Pizzaa kuitenkin haetaan paikasta koko ajan, joten suomalainen hetki on täydellinen, eikä sitä pilaa henkilökunnan pyöriminen pöydissä.

Vilhon maksettua alakerrassa, Susivuoret poistuvat. Nuori paikallinen kundi odottaa pizzatilaustaan ja nykynuorison rappiotilasta todistaa sekin, että poika ensin tervehtii Susivuoria ja sitten toivottaa ovella vielä näkemiin. Tämän lisäksi hän  sulkee paikan pariovet Vilhon avattua luukut kuin suuremmallekin toimitukselle, vielä nyökäten että hän hoitaa. Mikä noita nuoria oikein täällä vaivaa, onko joku perkele erehtynyt kasvattamaan heidät?

***

Syötyään Susivuoret kapuavat takaisin linnalle suurista paloista tehtyä kivitietä pitkin. On viileää, taivaalla on jo tähtiä ja savu haisee historiallisessa Laurossa. Vilho kiittää Luojaansa siitä, että hänellä on Annikki kaverinaan ja rahaa taskussa syömiseen ja maankiertämiseen. Mitä muuta kukaan mies voisi toivoa?

7.5 Rauniolta kotilinnaan

Pujoteltuaan kotiin Susivuoret huilaavat – tosin Vilho ei huilaa kuin hetken, sillä edessä on pian pastankeittelyä. Olutpullo kourassaa Viltsu kapuaa hetkeksi yläterassille, mutta auringosta huolimatta tuuli tekee viihdetuokiosta selvää jälkeä ja pian  edessä on paluu hellan ääreen.

Kaksikko käy kuitenkin lyhyesti alapuutarhapalstaa ihailemassa.

 

Naapurin palstaa.

Lauro, Avellino

 

Rinteen puutarhat on jaettu ihan omalla logiikallaan ja näistä ei välttämättä mikään kuulu Susivuorten asunnolle. Taaempana rinteessä on kirkko ja kaikkiaan rinne on vehreänä ja villinä. Sitruunoita kasvaa monessa pihassa ja ne ovat todella suuria.

Lounaan jälkeen Vilho kirjoittelee takan ääressä, sillä pellettikamiina on taas käynnistetty ja päivässä on paljon perattavaa.

7.4 Vilhoilua kulttuurikohteiden virkistämänä ja elämän voitelemana

Koko päivässä on oma epätodellinen tunnelmansa. Ihan ensimmäinen asiana Vilhon päässä on se, että monet italialaiset muinaisnähtävyydet kulkevat kolmella nimellä ja neljällä osoitteella. Paikalla on usein joku nimi, sitten sillä on toinen nimi vaikkapa rakennuksen mukaan ja kolmas, ehkä neljäskin nimi paikan tai alueen mukaan. Temppelillä voi olla vanha nimi, joka on ollut väärälle jumalalle nimitetty tutkimuksen puutteessa ja myöhemmin nimi on muutettu vaikkapa Juppiterista Minervaksi.

Kauris.

Villa di Poppea,

Scavi archeologici di Oplonti, Torre Annunziata, Napoli

Toinen epätodellinen faktori tulee siitä, että moderni maailma tunkee päälle kortteleineen, roskineen, kerrostaloineen; Siellä keskellä montussa – pienimuotoisen kaaoksen ympäröimänä – on helmi menneisyydestä.  Hyppy siihen monttuun on melkoisen suuri.

Kolmantena – Vilhon pahoittelut toistosta – on kulttuurishokki liikenteestä. Uneliaan, pohdiskelevan, jo kovista äänistä hermostuvan Vilhon on kaivettava itsestään joviaali ja opportunistinen kuski, joka aavistaa seuraavan minuutin tapahtumat, eikä säikähdä kapeista kujista, eteentyöntyvistä autoista, muuttuvista suunnitelmista tai soivista torvista.

Puhumme siis samasta Vilhosta, joka on omimmillaan vaihteettoman polkupyöränsä kanssa hiljaisessa varhaisaamussa, puskemassa lumisateen keskellä töihin, nauttien oman henkensä suhinasta ja siitä, ettei kukaan muu ole liikkeellä huonossa säässä, ainakaan vielä.

Mutta matkailu onkin muutosten, muuttumisen valtakunta. Ja siihen valtakuntaan vauhditon Vilhokin on hakeutunut, palvelemaan sen kuningasta ja sen lakeja.

Totisesti: Sen valtakunnan tiet eivät koskaan pääty, täyty tahi tyhjene.

 

Vilhon puhelinkuva.

SS87-tie kohti Beneventanoa

7.3 Antiquarium e scavi di Boscoreale - piskuinen museo ja antiikin maatila Villa Regina

Villa Oplontis, josta juuri lähdettiin, Pompei ja kohteena oleva Boscorealen pikku museo, muodostavat kolmion täällä Vesuviuksen varjossa ja napolilaisella ruutukaava-alueella. Nyt mennään kolmion yhtä sivua, mutta meno A:sta B:hen muistuttaa enemmän flipperipallon sinkoilua kuin suoraa.

Vilho pysäköi pienen luovimisen jälkeen autonsa ihan tyhjälle asuinkadulle. Seutu ei ole kokonaan rähjäistä, mutta tiellä on jäteröykkiöitä ja melkein kaikki paikat on graffattu ja tägätty tuhrimisen suuresta ilosta. Osa taloista on miltei siistejä, mutta kaikkiaan näkymä on roskaisen rähjäinen. Vaikutelman kruunaa heikko tienlaatu ja pihoillakin on järkyttäviä asfalttivajoamia, joihin ei totisesti auttaisi ajaa.

Tässä miljöössä on tarjolla museokompleksi ja sen kupeessa esiinkaivettu maatila. Ensimmäinen kantaa nimeä Antiquarium di Boscoreale ja tilan nimi puolestaan on Villa Regina. Tilalle ei nyt päästä lainkaan, joten vain museo odottaa.

Myös järjetön ruuhka odottaa museossa. Vastoin Vilhon odotuksia, täällä on niin hiljaista, että auton olisi voinut ajaa henkilökunnan tavoin pihaan. Lähelläkin on tyhjää lääniä ja kaikkiaan paikka on hyvin hiljainen. Saleja kiertää yksi tarkkaavainen nuorimies ja ennen lähtöä Susivuoret tapaavat kolmannen asiakkaan, edelliseltä rauniolta tutun herrasmiehen. 

Kurki ja käärme -mosaiikki.

Villa Pisanello.

Antiquarium di Boscoreale.

Boscoreale, Napoli

Täällä on aineistoa useammasta lähiseudun villasta, myös Pompeijin alueelta. Esineistö on asiallista ja melko tuttua perustavaraa, kiinnostavaakin löytyy – vaikkapa  kipsivalokset siasta ja koirasta, jotka ovat kokeneet Vesuviuksen räjähdyksen aiheuttaman kohtalon. Possusta on vieläpä tutkittu sekin, että se on risteytymä villisian kanssa.

Pronssia ja maataloustarvikkeita täällä on komeasti, mutta aamupäivän villa-vierailu oli niin kova, että tämä museokäynti on vääjäämättä melko vaisu, vaikkakin miellyttävä kokemus.

Susivuoret kieppuvat 30 minuuttia museossa, katsovat ulkoa ja kaukaa suljetun villan syvällä kuopassaan ja palaavat autolleen. Edessä on taas tapahtumarikas autoretki takaisin kotiin.

7.2 Scavi Archelogici di Oplonti: Vilho Villa di Poppeassa

Vilho on tavannut valtavan määrän autoilevia napolilaisia, mutta suurin osa tapaamisista on ollut ohikiitävän lyhyitä. Täällä selviää kyllä, kunhan menee oikeassa, letkeässä rytmissä.

Vilho löytää Torre Annunziatan kaivauksien luota parkkipaikan kadulta, eikä mestoilla ole varmaan tuolloin kuin yksi toinen parkkipaikka tarjolla. Tämähän meni hienosti, miettii Vilho.

Annikki käy lippukassa ja Vilho WC:ssä ja sitten ollaan valmiit sellaiseen korttelinkokoiseen arkeologiseen nähtävyyteen, joka on Herculanaeumin tavoin metritolkulla nykyisen katutason alapuolella.

Villa di Poppea,

Scavi archeologici di Oplonti, Torre Annunziata, Napoli

Raikkaan ajoretken jälkeen Vilholle menee pari minuuttia orientoitumiseen; Siihen, että hän löytää normaalin, tokkuraisen oman itsensä, joka mielihalusta, kiirettömänä vaeltelee raunioilla kourat täynnä optiikkaa.

Totta puhuen Vilhon silmätkään eivät meinaa sopeutua raunioiden valojen ja varjon leikkiin, kameran ja katsomisen vaihteluun, sillä tsiigaamisessa on niin vahvasti kaikennäkevä autoiluvaihde päällä. Mutta hienot rauniot voivat kaiken muuttaa.

Pylväskäytävä (Peristilo)

Villa di Poppea,

Scavi archeologici di Oplonti, Torre Annunziata, Napoli

Villa di Poppea on mitä ilmeisemmin ensimmäiseltä vuosisadalta, Claudiusten keisariajalta oleva rakennus, joka oli keisari Neron vaimon, Poppean asuinpaikkana. Todennäköisesti vuoden 62 maanjäristys aiheutti sen, että talo oli asumaton ja vielä korjattavana kun Vesuviuksen purkautui  vuonna 79 jKr. ikuistaen villan jälkipolville.

Täällä ei pyöri turistiryhmiä, ei näy audioguideja eikä kukaan tuputa maksullista kierrosta. Vaikea tänne olisi busseilla päästäkään tai löytää turistimassaa vedettäväksi. Napolin seudulla Pompei on niin massiivinen menneisyyskohteiden aurinko, että kaikki muut jäävät varjoon.

 Kottarainen/rastas viikunoiden kanssa.

Villa di Poppea,

Scavi archeologici di Oplonti, Torre Annunziata, Napoli

Tässä huvilassa on hyvin lattiamosaiikkeja, ne eivät ole mitään kuvakenttiä, vaan erilaisia sisustuskuvioita. Lisäksi melkein kaikki seinäpinnat on maalattu ja useissa on lisäksi hienoja kuvia.

Vilho ei ole paneutunut kohteeseen yhtään, mutta toteaa alusta alkaen, että huvila on kuulunut rikkaalle kansalaiselle. Saleja, huoneita, sisäpihoja ja käytäviä on kuin antiikin rakennusoppikirjassa, lisäksi löytyy kylpyosastoa ja poikkeuksellisesti myös uima-allas ulkoalueelta.

Seinillä on lukematon määrä pieniä vignetti-kuvioita, useissa lintuja, pieniä maisemakuvia tai henkilöhahmoja. Monet näistä ovat hienoja ja hämmästyttävän hyväkuntoisia.

Susivuoret ovat tohkeissaan paikasta ja pienet autoseikkailut unohtuvat. Nyt tuntuu selvästi siltä, että Vilhonkin kulttuuri-diesel saa taas polttoainetta ja meno maistuu aivan eri tavalla.

Villa di Poppea on Vilholle uskonnollinen kokemus: Ajoratojen kaaoksen, roskaisen ja kuhisevan katualueen keskellä raunioilla on häikäisevää kauneutta, jossa on jotain ikuista, herkkää, hetkellistä ja kestävää. Roomalaisten rakennuksissa on paljon tuttua, kun niitä on satoja nähnyt, mutta aina löytyy pieniä fragmentteja uutta – samalla tavalla kuin luonnostakin löytää.

Kaksikko viihtyy villassa kahden kierroksen verran, 1106-1253. Sitten jatketaan taas nykypäivään ja napolilaiseen tieliikenne-tarantellaan.

7.1 Nähdä Napoli ja jäädä henkiin

Kahdeksalta Vilho nousee Annikin jo painuessa suihkuun. Susivuori tuntee olonsa virkeäksi ja edessä on kahvinkeittimen käynnistäminen.

Aamiainen on nautittu jämäkästi ja melko nopeasti. Sää on edelleen viileä, mutta aurinkokin aina välillä pilkottaa. Reput laitetaan kuntoon, mutta Vilho hakee ensimmäisenä navigaattorin autosta ja iskee sinne kaksi päivän kohdetta ennen kuin suostuu istumaan autoon.

Asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että Vilhon päämääränä on selvitä torstaisesta ajoretkestä ehjin nahoin ja pellein. Kaikki mitä siihen päälle saadaan turistikokemuksena, on plussaa.

Takana on toki ajelua tusinassa maassa, Italiassakin tuhansia kilometrejä, mutta silti napolilaiseen sumppuun sukeltaminen hirvittää jo ihan senkin takia, että parkkiasioista ei ole oikein mitään tolkkua tulevissa nähtävyyksissä. Nyt pitää vain Vilhonkin terästäytyä, potkaista tohvelit nurkkaan ja lähteä mukaan rentona ja täysin tarkkaavaisena.

 

Lupsakkaa autoilua poistumisreitiltä länteen päin, kaiken jo rauhoittuessa. 

Ajoreissun suolana on se, että alkumatka mennään rähjäisessä kylämaisemassa ja loppuosa ruuhkaisessa esikaupunkimiljöössä kaikkine kommervenkkeineen. Vilho pistää aurinkolasit silmilleen, navigaattorin kirkumaan ikkunalle ja lipuu vilhomobiilin kyydissä alas linnan kivitietä ja siitä vähitellen campanialaiseen hyperavaruuteen.

6.3 Ajelua pähkinäpensaikossa, takkatunnelmia ja ruuanlaittoa

Susivuoret ajelevat hieman lähikylissä ja etupäässä matkaa taitetaan kapeilla pähkinäpensasmetsien teillä. Eikä mitenkään rauhassa, vaan risojen Fiatien tai komeiden Audien jahdatessa Vilhoa, josta ei ole ralli-, formula-, tai napolilaiskuskiksi.

Tuuli jatkuu kovana myös alempana ja Susivuorten naapurustoseikkailu päättyy ruokakauppaan.

Ajomatkan tarkoituksena oli löytää Annikille hyviä oksia ikeabana-asetelmia varten, mutta niinhän siinä vain käy, että paras apaja sopiville luonnonkasveille löytyy pieneltä kotitien pätkältä. hiekkatieltä joka vie linnan pihaan. Miltei rikkaruohoista Annikki löytää näyttäviä kasveja ja asetelma-aineksia. Ja eihän kevät ole vielä pitkälläkään.

Vilho laittaa lounasta, tuorepastaa täytteellä, all'amatriciana-kastiketta ja tonnikalaa. Vaatimattoman lounaan jälkeen on aikaa askarrella kahvinkeittimen kanssa.

Myöhemmin Vilho käynnistää olohuoneen nurkassa olevan pellettikamiinan. Sähköohjautuva kamiina on vastaavanlainen kuin taannoin Susivuorilla oli Sardiniassa, joten sen käyttäminen on melkein täysin automaattista ja melkoisen helppoa.

Pellettikamina toiminnassa

Takan ääressä Vilho maistelee chiantia.

Lämmin ajaa Susivuoret pian päivälevolle ja Vilho kiskaiseekin kunnon unet. Takka pudottelee yhä pellettejä iltakuudelta, kun Susivuori kömpii alakertaan.

Vilholla on taas mielessä ruoka ja kokkaaminen: Annikille on luvattu bolognesea päivälliseksi ja on aika kaivaa tarvikkeet esille. Naudanjauhelihaa, penne rigate -pastaa, salottisipuleita, valkosipulia ja osa sienilajitelmasta. Vielä tomaattimurskaa, talon mausteita ja loraus Vilhon soijakastiketta, niin valmista alkaa syntyä.

6.2 Naapurikylän rauniotarjontaa: Tauranon rinteillä

Susivuoret jatkavat hiljaiseloaan, mutta lopulta pujottelevat linnapihan kapeasta portista ulos ja hiekkatietä naapurikylään ylärinteessä.

Taurano-kylässä pitäisi nimittäin olla arkeologinen alue, jossa on roomalaisen villan raunioita. Sellainen tosiaan löytyy isohkon luostarin kupeesta: Convento S. Giovanni del Palco näyttäisi olevan fransiskaanluostari ja vaikka se on huoliteltu paikka, on sen alarinteessä kehnoon kuntoon päässyt muinaismuisto.

Taurano, arkeologinen alue

Roomalaisraunioita ympäröi aita ja vaikka pääosa kaivannoista on katettu ja alueelle tehtyä kävelytie, ei täällä ole muita elonmerkkejä kuin koira, joka nuokkuu kojun edessä - kojun, joka ei liity raunioihin vaan siellä oleviin viljelmiin. Annikki huomaa paikassa myös kanoja.

Näin ollen tästä kulttuurinähtävyydestä ei ole paljon kerrottavaa ja se pitää vähäiset salaisuutensa lukkojen takana.

Aidanraosta kuvattua kulttuuriaaretta

Näillä seudulla on niin paljon ylitarjontaa muinaismuistoista, että yksi villan raunio sinne tai tänne ei tasapainoa juuri heilauta. Seutuhan on muuten altista Vesuviuksen purkauksille ja maanjäristyksille, joten luonnonkatastrofit antavat omat haasteensa paikkojen ylläpidolle. Vastaavasti nämä katastrofit ovat säilöneet näitä merkittäviä muinaismuistoja – tietysti hautaamalla Pompein mutta myös siten, että tuhot ovat aiheuttaneet paikkojen hylkäämisen ja siten säilymisen.

6.1 Kahvinkeittelyä kastellimaisemissa

Keskiviikkona Susivuoret viettävät ensimmäistä aamuaan uudessa majapaikassa.

Illalla pelattiin viimeiset keskeiset karsintapelit ja Italia voitti Liechtensteinin 6-0. Merkittävämpi tulos oli kuitenkin Suomen voitto Armeniassa tuloksella 0-2 samaisessa lohkossa.

Ensimmäisenä pitää katsoa, miten tuliterä Golf on selvinnyt myrsky-yöstä. Kuljettaja katsoon ensin autonsa ja sitten tarkastellaan vasta muita aamutoimia.

Pian Vilho on kuitenkin päässyt aamusuihkustaan ja koko huomio on kiinnittyt talon DeLonghin espressokeittimeen.

Tuuli kuitenkin jatkuu ulkona ja aamiainen nautitaan luonnonvoimien metelöidessä tornimaisen talon rakenteissa ja kaikessa siinä, mitä kukkulalla on.

Linna hallitsee maisemaa ja sen takana näkyy välillä sinitaivas, välillä mustia pilviä. Eilinen satunnainen sade ei kuitenkaan palaa, mutta melkein iltaan asti tuuli on voimakasta ja se pitää ilman viileänä.

 Vilho on valmistanut tuplaespresson

5.5 Lauron kapeat kadut ja linna

Pompei ja Vesuvius lienevät enää 30 kilometrin päässä ja samassa suunnassa odottaa myös rannikko ja Tyrrhenanmeri, Mar Tirreno.  Sana Tyrrhenanmeri takertuu Vilhon kurkkuun kuin ruoto ja sen verran matkaa on jo takana, että Pompei'n kirjoittaminen suomeksi tuntuu väkinäiseltä: Pompeji  tai Pompeiji lienee oikea asu kotimaan kielellä.

***

Iltapäivällä Susivuoret tapaavat majapaikkansa vuokraajat lyhyesti ja saavat haltuunsa kukkulalla olevan, kolmikerroksisen asunnon. Miljöö on melkoisen vaikuttava, sillä naapurina on pesunkestävä linna ja ylös johtaa kapea kivitie. Kielivaikeuksista voi sanoa sen verran, että isännän avauspuhe oli niin vahvasti paikallista, että siitä Vilho ei paljon saanut irti. Sitten pappa siirtyi yleisitaliaan ja sillä päästiin jo perille. Täällä taidetaan puhua napulia tai miksi sitten haluamme sitä suomeksi kutsua.

***

Puhumisen  lisäksi vaikeaa on ajaminen vieraalla kielellä, sillä ei kotomaassa koskaan päädytä historiallisille, kapeille kujille vaihtelevaan infrastruktuuriin höystettynä korkeuseroilla ja paikalliskaahareilla. Vilho palailee hakemaan autoa ja nähtyään kävellen ajoreitin, hän saa melko helposti kiivettyä linnan piha-alueelle Volkkarinsa kanssa.






Iltapäivän edetessä Susivuoret lähteävät kauppaan, sillä Annikki tarvitsee pesuainetta ja ainahan sitä kaupasta tarttuu jotain muutakin. Vilhoa ei suuresti huvita ryhtyä napolilaisralliin taas autolla, mutta niin vain käydään Nolassa, suuremmassa lähikylässä  ostokset hoitamassa.

Korkeuserot hallitsevat pientä Lauron kylää ja täällä kampeaminen autolla on melkoista puuhaa, etenkin kun muuta liikennettä aina on.

Itse talo on melkoisen näyttävällä paikalla ja sen parilta pihalta on hyvät näkymät alemmas laaksoon ja vastapäisille vuorille. Iltaa hallitsee vain yltyvä myrskytuuli, joten tänään terassielämää ei ole luvassa.

5.4 Pähkinää purtavaksi kielten ja kulttuurien ystäville Avellasta

Susivuoret ajavat tulevan majapaikkansa lähivuoren rinnemaisemissa. Loppumatka kulkee pähkinäviljelyksillä ja pähkinäpensaita on kaikkialla tien ympäristössä. Susivuoret miettivät pian ainoastaan sitä, oliko kana ennen munaa vai miten, sillä yhä ollaan Avellinon alueella.

Avellino-nimi viittaa suoraan kasviin, joka suomeksi tunnetaan nimellä euroopanpähkinäpensas ja kaupallisesti tuttavallisemmin hasselpähkinänä.

Hassel...tosiaan tarvitaankin myös saksankielisiä lähteitä, jotta voidaan varmistaa se, että täältähän se hasselpähkinä on nimensä saanut. Nimi ei kuitenkaan tule sinänsä Avellinon kunnasta, vaikka se on täällä hallitsevana alueena, vaan jäljet johtavat pienempään paikkaan, Avellan kylään.

Avella, antiikissa Abella –  sinne johtaa pähkinäpulman selvityksen tie. Antiikin ajoista tämä alue on ollut tunnettu pähkinäpensaistaan ja meidän barbaarikansojen keskuuteen pähkinät ovat levinneet joko avellinoina tai hasseleina, "Avellan pähkinöinä".

Ja sellaisessa maakunnassa Susivuoret siis ovat, pähkinäpensaiden keskuudessa, alueella joka viimeinkin näyttää mistä kuuluisien pähkinäsuklaiden ja vaikkapa Nutellan raaka-aineet ovat peräisin.

Pähkinäpensaita Lauron suunnalla.

5.3 Kaupassa: Monteforte Irpino

Avellinosta päästyään Susivuoret pysähtyvät puolenpäivän aikoihin kaupassa Monteforte Irpinossa. Täällä vuoret ovat lähellä, mutta itse kaupunki on alarinteessä. Nyt vuorossa on Penny Market ja lähtökohtaisesti paussi merkitsee Vilholle mahdollisuutta käydä WC:ssä ja toisekseen pyöriä hetken myymälässä ilman autonrattia.

Kiertolaiskaksikkomme kokoaa peruselintarvikkeita ja muuten vain pyörii paikallista valikoimaa ja muita asiakkaita katsellen. Annikki päättää ottaa sienilajitelman, joka on hyllyssä kuin Suomessa herkkusienet. Vähän napataan pastaa perusturvaksi, leipää ja vihanneksia, mozzarella di bufalaa ja tuoremehua.

Sitten tie vie taas ylämäkeen ja kohti harjannetta, jonka takana on Lauron pikkukylä.

Vilho miettii rattia vääntäessään, mitä ihmettä hän voi tästäkin päivästä kertoa. Annikinkin elämä tuppaa arkisen Vilhon kanssa olla usein vaatimaton ja ilman glamouria: Kiertämistä, katuja, kauppoja, kohteita – esikapunkeja, ostoksia, takamaita ja marketteja. Sellaistahan se reissaajan elämän tilkkutäkki on, matkailijan mosaiikki, joka muistuttaa pirusti elämää, mutta saattaa olla sellaisenaan silti arvokasta ja kaunista.

Lattiamosaiikkia.

Villa di Poppea. 

Torre Annunziata, Napoli.

5.2 Arco di Traiano, Benevento

Päivä näyttää vähitellen hieman paremmalta sään suhteen, kun Susivuoret saapuvat Benventoon. Nyt ollaan Campanian maakunnassa ja arkipäivänä maantiellä on melkoista vipinää. Vilho on ajatellut katsovansa kunnolla Trajanuksen riemukaaren, mutta eipä se kovin helposti käytännössä onnistu, sillä liikenne on kaaren lähellä vilkasta ja parkkipaikoista ei oikein ole tietoa.

Vilho pysähtyy kuitenkin kadun varteen ja Annikki pääsee hetkeksi ulos kameroineen. Tästä paikasta kaari näkyy komeana. Monumentti rakennettiin vuosina 114-117 ja se juhlisti Via Appian versiota, Via Traianoa. Via Traiano kulki Beneventosta Brindisiin eli Beneventanumista Brundisiumiin. Siis toisin sanoen täältä lännestä, Vesuviuksen lähiseudulta ja keskisestä Italialsta saappaankoron satamakaupunkiin maan itärannalla, paikkaan josta kuljetaan yhä Kreikkaan lautalla.

Trajanus (53-117) oli keisari, joka puhui kieltä jota edelleen ymmärretään; Hän laajensi valtakuntaa enemmän kuin kukaan muu keisari ja hallitsi Roomaa aikana, jolloin se oli kaikkein suurimmilllaan. Silti sotilasjohtajaan yhdistyi valtiomiehen elkeitä siinä määrin, että häntä pidettiin rauhan keisarina ja kiitosta tuli laajoista julkisista töistä. Trajanus oli espanjalainen, kotoisin Sevillan lähistöltä.

Vilho jyrää pian eteenpäin Golfillaan yli antiikkisten maiden ja väistellen kaikenlaisia maanteiden gladiaattoreita. Tiet pienenevät ja heti Beneventon jälkeen ollaan jo todellisella kärrypolulla.

5.1 Molisesta Campaniaan: Beneventon kautta Lauroon

Annikki ja Vilho ovat hyvissä ajoin liikkellä, sillä Vilho on herännyt ennen kahdeksaa.

Aamun aluksi Vilho juo pari kupillista pikakahvia pihalla, takki päällään. Sinitiainen on läheisessä omenapuussa. Sää on kääntynyt huonoksi, sumuisen sateenriskiseksi. Talouden vakiokissa, jota Susivuoret kutsuvat Ripaksi, on sekin terassilla kun Vilho syö mikrotettuja leipiään ja jatkaa kahvinsa kanssa ulkona.

Jälleen pistetään pillit tosiaan pussiin, laukut autoon  ja päästä puristetaan varmuus siitä, että kaikki on nyt mukana ja tallessa.

Päivä on pikkuisen vaatimaton tapahtumiltaan, sillä nyt käydään vain pistäytymässä Beneventossa ja sitten matka jatkuu kärrypolkuja pitkin Lauroon –pikkukylään, joka on lähellä Vesuviusta, lähellä Napolia.

Boiano, maalaiskylä jonka Susivuoret jättävät taakseen, oli käsittämättömän rauhallinen paikka. Edes lentoliikennettä ei sattunut alueen ylle, joten maaseudun rauhaa tosiaan oli tarjolla. Parin aasin, koirien ja kissojen lisäksi tienpäässä ei ollut mitään mittavaa farmia innokkaine kukkoineen, joten linnunlaulua kummenpaa meteliä ei Molisen asunnolla kuultu.

 

Pikkupantteri. 

 Minimaalinen detalji freskosta.

Villa di Poppea. Torra Annunziata, Napoli.

4.2 Reissulla rähjääntyneessä eli seikkailuja Molisen maaseudulla

Annikki ja Vilho ovat kitisseet tänä vuonna poikkeuksellisen paljon rakastamansa Italian nuhjuisuudesta, paikkojen rähjäisyydestä ja teiden kurjasta kunnosta – unohtamatta kansallisurheilun tasoista yleistä roskaamista.

Tämänkertainen majapaikka on kieltämättä sekin hieman kulahtaneessa miljöössä, sillä talon pääty on täysin rauniona ja naapurisektiokin on melkoisen karussa kunnossa.

Susivuorten majapaikan rakennusrivin toista päätyä, joissa pelkät seinät ovat pystyssä.

Julkisivu on melko karu,remontoidussa asuinpaikassakin,  mutta ikkunat ja keskeiset osat ovat ulospäinkin täysin ehjät. Sisätilathan ovat huoneistossa moitteettomat, mutta Suomestahan tällaista yhdistelmää tuskin löytää, sillä kotimaassa kaikki mikä vähän rauniolta näyttää sitä myös taatusti on.

4.1 Campitello Matese lepopäivän kävelymaisemana

Lämmityspatterin lurputus herättää Vilhon. Annikki on taas viritellyt riscaldamentoa ja melkoisilla säädöillä varmistanut sen, että kukkula-asunnon lämmöt ovat korkealla, hieman jopa liiaksikin Vilholle.

Tänään päästään siis kymmenen maissa liikkeelle ja nyt noustaan Golfin kyydissä vuorelle  Parinkymmenen kilometrin päässä kohoaa Campitello Matesen hiihtokeskus ja sinne vievälle tielle Susivuoret luovivat kuoppaista asfalttistradaa pitkin. Tiellä on hiljaista, vaikka on maanantai.

Ylhäällä on lunta, sitä alkaa näkyä jossain 1300 metrin paikkeilla, mutta pääasiassa kaikki on kesäistä. Lumet löytyvät varjopaikoista kiemurtelevan tien varrelta, mutta kyllä aurinko ja lämpö ovat jo hallitsevia.

Hiihtokeskuksen rakennukset ja hissien lähtötaso on suunnilleen 1450 metrissä. Täällä lasketellaan vielä muutamalla radalla ja joitakin italialaisia on rinteessä suksineen tai lumilautoineen. Etupäässä kyseessä taitavat olla lapsiperheet.

Sää on kirkas ja kelpaahan tuolla auringon lämittäessä lasketella. Susivuoret parkkeeraavat autonsa ja miettivät, mistä ihmeestä löytyisi kävelyreittiä.

Maisemaa hallitsee Monte Miletto, joka nousee kahteen kilometriin. Vilhoa kismittää vietävästi, sillä huippu jää saavuttamatta ihan lumen takia. Mutta nyt luvassa on laatuaikaa Annikin kanssa ja kävelyt vievät korkeuteen 1500 metriä.

Olosuhteet ylhäällä olisivat kesäiset, ellei täällä tuulisi paikoin navakasti. Mutta oikeasti kylmä ei tule, pusakka riittää ja aurinko pitää lämpöä yllä.

Susivuorille kävelyretkipäivä on käytännössä lepopäivä. Raikasta ilmaa, kävelyä ja upeita maisemia kaikkiin suuntiin, myös alas kotilaaksoon ja sen takana nouseville lumihuipuille.

Parin tunnin päästä Susivuoret palaavat autolleen ja ajavat kaupalle, hakevat ruokaa ja viiniä ja palaavat hyvissä ajoissa aurinkoiselle maalaistalolleen.

3.2 Valo josta elämme

Susivuoret kapuavat reikäistä tietä takaisin asunnolleen raunioiden ja rähjäisten maalaismaisemien ohitse. Vielä viimeiseen illan paisteeseen Vilho ehtii kakkosterassille olutpullonsa kanssa.

Italialaiset, klassiset olutpullot ovat kooltaan 0,33 l tai sitten se tuplana (kuten kuvassa) eli 0,66 l tai sitten täysi litra. 

Taiteilijat painuivat Ranskassa Provenceen tai sitten suoraan Italiaan vaikutteiden, mutta viime kädessä valon takia. Pimeästä Suomesta tullessa valoa janoaa kuin kuiva kukka vettä. Ja täysin karkealla terassilla kuvattu olutpullokin voi olla kaunis rähjäisiä taloja vasten, kunhan valo vain on kunnossa.

3.1 Area archeologica di Saepinum eli miten Vilho alkaa taas ruskettua

Susivuoret sekoilevat oikein urakalla naapurikylässä Sepinossa, sillä päivän kulttuuritekoa ei ole mitenkään valmisteltu ja kaikki karttaohjelmat kusettavat kilpaa kaksikkoa, eikä kunnan opasteitakaan voi kehua. Joka tapauksessa matka vie Sepinon kylän Altilian raunioalueelle, antiikin Saepinumiin.

Ensimmäinen varsinainen päivä on menossa Molisen maakunnassa, mutta vielä kaksikko ei ole lomalla, sillä nyt on sunnuntai. On erinomainen päivä kävellä raunioilla vihreänä puskevan luonnon lomassa. Kesähän täällä on ja raunioalue on ilmainen, joten luvassa on Susivuorten lempiulkoilua ihan kaikessa rauhassa.

Tämä paikka oli samniittien kaupunki, jonka roomalaiset valtasivat vuonna 293 eKr. Sitten silloinen maailmanmahti toi teatterinsa, kylpylänsä ja porttinsa tähänkin paikkaan.

Porta Boiano, Saepinum

Raunioalue on Vilhon mielestä mainio. Kaupungissa on kiinnostava ympärysmuuri ja pian kaksikko on sen toisella säilyneellä portilla, Porta Boianolla. Muuria rytmittävät pyöreät tornit, jotka on rakennettu viistoon ladotuista kivikuutioista.

Ulkoalueella on pähkinäpensaita ja tammia, kissoja ja useampi koira. Italialaisia täällä on sunnuntaisesti jonkin verran, mutta autiohan paikka keskimäärin on. Ulkomaalaisia alueella tuskin on, ehkä jossain liikkuu se sääntömääräinen saksalainen eläkeläispariskunta, joita ei sivistyskohteista pysty erossa pitämään millään.

Kreikkalaisteatterin kupeessa on myös mikroskooppinen museo, jossa Susivuoret ovat kahdestaan laatuaikaa viettämässä, kourat täynnä elektroniikkaa ja optiikkaa. Museo on päivän ainoa ja suurin kuluerä: 2 + 2 €.

 

Antiikin lasiesineitä Boianosta. 100-200 jKr.

Muutamassa huoneessa on melko kiinnostavia esineitä, mutta esimerkiksi Vilhon rakastamia maalattuja ruukkuja ei näy; kaikki esillä olevat kiulut ovat palasista kursittuja, vaatimattomia astioita. Uudempaa lasitavaraa on hautalöydöistä jonkin verran, lisäksi kultainen korvakoru ja muutama kolikko. Museo on siis aivan verraton, eikä läkähdytä kulkijaa.

Raunioalueen komealla forumilla on partiolaisporukka käymässä ja nuori poika esittelee aluetta tovereilleen. Vilho se katselee sivummalla vain torialueen komeita kiveen kaiverrettuja katuojia, mutta kuulee kuinka poika kertoo "että täällä sijaitsi basilica, joka ei tarkoita lainkaan sitä, mitä me ajattelemme nykyään basilicana, vaan se oli paikka, jossa keskusteltiin, väiteltiin ja päätettiin yhteisistä asioista."

(Basilica nykyitaliassa tarkoittaa merkittävää kirkkoa, jolle Katolinen kirkko on myöntänyt basilican seremoniallisen statuksen. Antiikissa basilica tarkoitti julkista, virallista rakennusta. Vilh. huom.)

***

Aurinko paistaa suloisesti iltapäivän edetessä ja Susivuoret tahkoavat raunioalueella miltei pari tuntia. Väri tarttuu Vilhoon helposti ja hän arvaa sen, että illalla Annikki kertoo hänen jo ruskettuneen.

2.2 Addolorata ja sitten Boianon asunnolle Molisessa

Lauantai jatkuu Molisessakin aurinkoisena ja kello kolme kaksikko huomaa tien sivussa merkittävän pyhiinvaelluskirkon Santuario di Maria Santissima Addoloratan. Vilho tosin ei tiedä tämän hengellisen monumentin olemassaolosta tuon taivaallista, mutta Annikki on sentään tehnyt kotiläksynsä kunnolla.

Kirkko edustaa alusta loppuun asti katolista kitschiä; Temppeli kohoaa komella paikalla ja sen kaverina on vielä kappeli vuorella, joten nähtävää sinänsä on. Maria ilmestyi täällä ensimmäistä kertaa päivämäärällä 22.3 vuonna 1888 ja toistuvasti sen jälkeen. Tälläkin kertaa yleisönä olivat lampaat ja heidän seuranaan olleet pikkupaimenet.

Santuario di Maria Santissima Addolorata

Vilho janoaa jo päästä perille, sillä autoilu ei ole sentään niin kivaa, että koko päivän viitsisi rattia vain vääntää.


Saapuminen Boianoon on siinä mielessä melkoinen jysäys, että tiet kapenevat, mäki vain nousee ja talot muuttuvat rähjäisistä raunioiksi. Miten ihmeessä Annikin valitsema mukava maalaistalo voi olla täällä?

Täällä se kuitenkin on. Isäntä ja huoneisto löytyvät talosta, jonka toinen pää on romahduskunnossa ja hylätty, mutta niin vain kiinteistön keskiosa on remontoitu kuntoon ja kun ovi avataan eteen leviää siisti, kaksikerroksinen majapaikka.

Pihapiiri on maaseutua, lähellä on pari aasia ja pian rinne nousee asumattomaksi vuoreksi. Korkeusmittari antaa 658 metriä asuinpaikalle.

Asunnon keittiö on Vilhon mieleen; Kaasuhella ja erittäin hyvin tarvikkeita, mausteita, täysi pullo oliiviöljyä ja kaikkea kivaa kuten pikakahvia, kahvia, teetä, hunajaa, hedelmiä ja sipuleita. Mainittu mausterivistö on vaikuttava ja se päättyy Vilhon rakastamaan italialaiseen öljyiseen chilimurskaan, peperoncini macinati.

Italia pelaa pohjoisessa Udinen kaupungissa erästä melko tuttua porukkaa vastaan kello 2045 paikallista aikaa: Suomen nuori maajoukkue joutuu testiin toisen täysin uudistuneen jengin kanssa.

 

Vilho keittiöpuuhissaan. Paikallista kokojyväpastaa tulossa tuotapikaa.

 

Kuten näissä peleissä tuppaa käymään, Italia ottaa vanhojen menestyspäiviensä mallin mukaisesti voiton luvuin 2-0 ja huomio kiinnittyy nuoreen mustaan kaveriin, Juventuksen Keaniin,  joka pistää debyytissään pallon maaliin. Suomi on hyvä, mutta tällä viheriöllä kuitenkin auttamattomasti maakuntasarjaa.

2.1 Terracinasta Monte Cassinon kautta Molisea kohden

Kymmenen maissa Susivuoret ajavat pois majapaikkansa pihasta ja heiluttavat vielä emännälle portilla. Lauantaipäivä on hyvin kaunis ja lämmin, yhtä kesäinen kuin perjantai.

Terracinan suurimpia nähtävyyksiä on Tempio di Giove Anxur – Jupiterin temppeli, jonka rauniot sijaitsevat näkymää hallitsevalla Monte Sant'Angelo -kukkulalla.

Susivuoret poikkeavat vuorella maisemia katsomassa, mutta kun raunioista ei ole juuri mitään jäljellä, he eivät mene museoalueelle lippukassan kautta. Ainakin Annikki ehtii nähdä yhtä ja toista autostakin, mutta Vilho jatkaa tien tuijottamista. Täältä näkyy meri ja rannikko upeasti, mutta tiellä ei ole levikkeitä tai näköalapaikkoja. Onneksi meno tiellä on lauantaisen raukeaa, muutama lenkkeilijä ja pyöräilijä mäkeä kapuaa.

Vilho ajaa kohti Monte Cassinoa ja matkalla pysähdytään vain kerran Lidlissä Fondin kaupungissa ja sitten hieman videokameraa virittämässä tienposkessa, mutta Cassinossa vasta ryhdytään esittämään turistia. Tie vie komean järven, Lago di Fondin sivuitse ja monessa paikassa kasvaa appelsiineja ihan myytäväksi asti, samoin sitruunaa, viiniä ja tietysti myös oliivia. Fondista ajellaan Lenolaan,  Picoon, Pontecorvoon ja Aquinoon. Pieni Aquino on tullut maailmalle tutuksi Tuomas Akvinolaisen ansiosta, mutta eipä Italiassa voi juuri välttyä historian merkittävyyksiltä missään.

Sodasta ja tuhotusta luostaristaan kuuluisa Monte Cassino on melkoisen suuren samannimisen kaupungin kupeessa ja matkaillessa tulee sekin seikka vastaan, että täälläkin on merkittäviä roomalaisraunioita. Vuoren alarinteellä on kreikkalaisteatteri ja amfiteatteri, mutta raunioalueet ovat kiinni, eikä niistä näe juuri mitään. Mutta sää on hieno ja aidankin takaa viitsii kiviä hetken aikaa killistellä.

 Abbazia di Montecassino

Ylhäällä on luostari valtavana ja komeana rakennuksena. Se on kokonaan rakennettu uudestaan, eikä Vilho suostu asioimaan siellä sen enempää, kuin mitä parkkipaikalta näkyy. Tänne kannattaa kuitenkin tulla, sillä pelkästään Monte Cassinon tieltä on upeat maisemat alas laaksoon ja muille vuorille.

Kävelyretki seuraa takarinteellä olevalla puolalaisten sotilaiden hautausmaalla kello lyödessä 1321. Tänne on haudattu toistatuhatta sotilasta ja paikka on näyttävä hautariveineen. Hautojen takana on suuri ristinmuotoinen maisemointi ja haudoille vie pitkä suora tie.

 

Polski Cmentarz Wojskowy, Cassino.

Paikalla olevat turistit ovatkin pääasiassa puolalaisia.

Ennen kello kahta Susivuoret lähtevät Cassinosta hakemaan maakuntapistettä – tavoitteena on ensivisiitti Moliseen.

1.7 Terracinan talossa, kaduilla ja väsymystä

Auton paikka Terracinan asunnolla on ns. sisäkadulla eli sinne ajetaan puomin alta ja sitten taloalueen parkkipaikalle, minimaaliseen väliin harmaan Mersun kupeeseen.

Vilho roudaa matkatavarat sisäkadun uumenissa sijaitsevalle sisäpihalle ja asunnon alakertaan.

Sää on lämmin, parikymmentä astetta.  Kaikkialla on vehreää ja suomalainen tuntee saapuneensa taivaaseen tällä tavallisella asuinalueella. Musta kissa, töpöhäntä, on pensaiden luona Vilhon kantaessa laukkuja vihreiden pensasaitojen lomassa.

Pihaportti, pieni sisäpiha ja alakerta, jossa Susivuoret asuvat. Annikki ottaa tavarat vastaan.

Täti, joka ottaa Susivuoret vastaan, puhuu ainostaan italiaa. Kielestä ei käydä koskaan mitään keskustelua, mutta eiväthän suomalaiset putoa kärryiltä kertaakaan, joten mitä siihen puuttumaan.

Oluen Vilho juo ulkona ja pihasta löytyy pian lisää kissoja yläkerran koirien lisäksi.

Myöhemmin, Terracinan kaduilla Susivuoret ovat pelkästään hämmentyneitä, sillä täältähän löytyy aivan klassinen, sokkeloinen historiallinen keskusta kapeine katuineen ja – tietysti roomalaisine raunioineen.  Kaikki historiallisen italalialaiskaupungin merkit löytyvä,  rähjäisyys, seinien kuluneisuus ja kujien käsittämätön kapeus. Tietysti mukaan kuuluu kuumuus ja kaikkeen pureutuva korkeusero, jota ei kartoista tai kuvista ennakkoon näe.

Parimetrisillä kujilla Susivuoret kulkevat roomalaisraunioille, eikä kapeilla kaduilla ole ketään liikkeellä. Kävelyretki on melkoisen väsynyt, mutta jotain pitää tehdä ennen yötä ja nukkumaanmenoa. Lyhyellä visiitillä kaikki on kuitenkin aina kotiinpäin, kaikki se mitä jaksaa käydä tekemässä.

Aurinko laskee klo 1820 ja sitä ennen emäntä kysyy Vilholta, haluaisko tämä bruschettaa? Tietysti Susivuori haluaa ja hetken päästä tarjoillaan pannutettua leipää ricotta-juustolla ja oman pihan persiljalla. Ricotta on haettu kuulemma paikalliselta tuottajalta. Leivissä on reilusti oliiviöljyä ja Vilho tyhjentää lautasen helposti Annikin auttaessa. Leipä sinne tai tänne, mutta totuushan on se, että jos tässä maassa saa isoäidin tekemää ruokaa, niin vain hullu kieltäytyy.

Annikilla on erinomainen spumante-pullo ja Vilho maistelee Leonardo-Chiantiaan. Alakerta on melkoisen viileä yöllä ja Vilho nukkuu syvää unta pitkälle aamuun näkemättä unta autoista tai Suomesta.

1.6 Terracinaan

Ajomatka Terracinaan ei ole pitkä, mutta pidemmälle päästyä tie on käsittämättömän heikossa kunnossa pinnaltaan ja liikenne jatkuvasti rauhatonta, joten Vilho on melko rasittunut Golfinsa puikoissa.

Kaikkialla on kiinnostavaa nähtävää ja tärkein nähtävyys on se, että Italiassa kevät on pitkällä ja keli kuin kesäisessä Suomessa.  Vihreää, lehtiä, ruohoa, kukintoja ja korsia – kaikki kesän merkeissä. Ulkona Vilho on ollut paitahihasillaan. Sää tuntuu kuin lomabonukselta, sillä säätä tai lämpöä ei ole ehtinyt ajatella.

Lopulta kaksikko kruisaa pitkin Via Appiaa, joka painuu luotisuorana Terracinaan. Meri on lähellä koko ajan, mutta sitä ei kuitenkaan näy tielle.

Vähän ennen asuntoa käydään Conad-supermarketissa. Matkan ensimmäinen kauppareissu on harras toimitus ja  Vilho poimii Chianti-pullonsa numero 1.

1.5 Fiumicinolta tielle

Kone liitää Italian ilmatilassa vahvasti juuri niiden alueiden yllä, jonne Susivuoret matkansa maan päällä suuntaavat. Ensin korkeita, lumisia vuoria, sitten lähempänä Roomaa vehreitä ylänköjä. Seutu on todella kaunista! Vuoria, kumpuilevaa maastoa ja kaikki näyttää keväisen vihreältä ja luonto on pääosassa – huolimatta siitä, miten paljon porukkaa Italiassa asuu. Vuoret ja kukkulat pitävät ihmiset poissa ja takaavat tilaa luonnolle.

Lentokentällä menee jälleen hienosti, laukkuja pitää tuokion odotella, mutta päivähän on vasta nuori. Vilho kertaa asioita muistikirjastaan; Take-off 0812 ja kello Italiassa 0712; maassa 0958, koneesta 1014, hihnalla 1022 ja sitten autovuokraamoon.

Kello 1058 Susivuoret ovat rauhallisessa, hiljaisessa parkkihallissa aivan uuden VW Golfinsa luona. Auto tarkastetaan perusteellisesti ja kaikki onkin kunnossa. 1115 suomalaiset lähtevät parkkihallista vapaaksi riistaksi kaahaavien italialaisten sekaan. Luojan kiitos Vilholla on jo muutama kymmenentuhatta kilometriä kasassa ulkomailla.

Ensimmäisenä Vilho ajattelee sitä, että pikatie on sileä, mutta toisena mieleen tulee se, että ajetaan ilman talvirenkaiden melua. Meno hyvällä kehätiellä on kuin liukumista öljyssä. Saksalainen diesel-auto on tosiaan uusi, sillä on ajettu 324 kilometriä ja meno on välineiden puolesta hyvin sujuvaa.

Vilhon pää vilistää ajatuksista.

Italia nähdään joka kerta uudestaan, niin se vain on. Herranjumala miten rähjäistä täällä on! Miten pölyisen keskeneräistä infra on, miten toiminta häärii aina kaaoksen rajamailla. Aina tässä kaaoksessa jostain syöksyy uusi Fiat kiinni peräpeiliin ja tiellä mennään loputonta kuolemantanssia iloisen mambon tahtiin.

Pidä katseesi tiessä ja kätesi ratissa. 
Tulevaisuus on epävarma 
Ja loppu on aina lähellä.

1.4. Tonava, Balaton, merta ja utuinen taivas

Tatra-vuorten jälkeen Susivuoret näkevät komean, leveän Tonavan ja hieman myöhemmin eteen levittäytyy Balaton. Järvi näkyy hienosti, samoin sen Tihany-niemi, joka vangitsee yksinäisenä muotona katseen.  Vilho on väsynyt mutta jaksaa innostua kuitenkin kaikesta. Järven ylitettyään kone kilpee yhä utuisessa, häikäisevässä kirkkaudessa, joka upottaa kaiken helmaansa kuin koneen melukin tekisi. Hieman pidemmältä lounaan suunnalta häikäys taittuu ja Balatonin vesi näyttäytyy mintunvihreänä auringonkajossa.

Tietysti mielessä on Susivuorten matka Unkariin ja autovuokrausjakson ensimmäinen päivä, kun Balaton kierrettiin ja sen vettä käytiin rannassa hämmästelemässä.

Balatonin näkeminen koneesta tietää sitä, että Alpit jäävät näkemättä; Kone kulkee saapasmaan keskiosiin vuoriston ohi, Balkanilta Adrianmerelle ja Vilhon on tyydyttävä pienempiin, vaikkakin komeisiin vuoriin. Lunta on vielä matalammillakin kukkuloilla Zagrebin jälkeenkin. sitten päästään  jo pian meren ylle.

Vilho ei olekaan aiemmin nähnyt Kroatian rannikkoa näin hyvin ja utuisessa paisteessakin saaret näkyvät hienosti, saariston lähes taianomaisen kauneuden huomaa korkeuksissakin.  Henkilökunta aloittaa myyntikierroksensa koneen päästessä avomeren ylle

Balaton ja sen Tihany-niemi vaatimattomassa puhelinkuvassa

1.3 Vilhon oma yksisarvinen ottaa kantaa tilanteeseen yleensä

Meistä yksisarvisista on mun mielestäni suhteettoman paljon perättömiä juttuja liikkeellä, etenkin kun ottaa huomioon sen, että aika aniharva edes uskoo meihin ja juuri ne jotka uskoo, aika aniharvoin pääse meidän kanssa silitysväleihin.

Ite mitä olen meikäläisten kanssa puhunut, niin tosi moni unicorni on ihan sairaan allerginen kaikille hörhöille ja muutenkin tätikammoinen. No joo, tietty osa jengistä ei voi vastustaa kiusausta joskus kuokkia jossain “yksisarviskurssilla” ihan piloillaan, sillä aiheuttaahan se heti aika käsittämättömiä viboja ja ihan suoraa hysteriaa.

Mutta mä taidan vähän nyt eksyä aiheesta, vaikka ei tässä nyt mitään virallista aihetta oikeestaan ole. Mä en ite oo mitenkään hirveen virallinen ja siks tykkään pyöriä ton Vilhon kanssa, koska se on ihan sairaan virallinen – sehän on töissäkin virastossa ja kaikkiaan tosi muodollinen, oikee vanhan liiton jäykkis.

Mun piti ottaa tässä kantaa tilanteeseen, mutta sinänsä mulla ei ole mitään lukittua kantaa oikeen mihinkään. Tai on mulla melkein aina myönteinen kanta asiaan kuin asiaan, mut se tulee kyllä ihan luonnostaan: Mua pidetään tosi valoisana, valloittavana persoonana. Tässä retkikunnassa mä ajattelin olla tommonen positiivisuuden puolestapuhuja ja tietysti taikavastaava.

Aivan taatusti mulla hommia riittää.

Tzilirimpsis ja moi!

1.2 Mustikkamehua ja matkajuttuja

Kellon tullessa kahdeksan sää onkin yllättävän kirkas. Kevättalven päivistä vielä kovin moni ei ole ollut aurinkoinen, mutta maaliskuun kääntyessä viimeiselle kolmannekselleen sattuu kohdalle komea perjantai.

Vilho on, kuten sanottu, lentokoneessa ja hyvin pian Baltian ja autereisen Riianlahden yllä.

Susivuoret matkaavat Roomaan ja edessä on automatka Italian keskiosiin, ehkä osittain takamaille mutta varmaan myös tunnetuimmillekin paikoille.

Koti-Suomessa eduskuntavaalit odottavat muutaman viikon päässä ja Brexitin laskettu aika osuu suunnilleen samaan syssyyn. Mosambikissa tulvii hirmymyrskyn jälkeen ja lisäksi uutisia hallitsee se, että muutama Boeing-lentokone on pudonnut taivaalta, mahdollisesti lisälaitteiden liian innokkaan toiminnan takia. Jalkapallossa pelataan nyt maaotteluita Euro-karsintojen merkeissä ja niinpä on Suomenkin joukkue matkannut pohjoiseen Italiaan ottamaan mittaa Roberto Mancinin sinipaidoista.

Vilho saa aivan juuri Finnairin mustikkamehua ja pahvinmakuista kahvia, joten huomio on kiinnitettävä nuoreen lentoemäntään. Käytävän toisella puolella on tilattu iso pullo Bollingeria ja muutenkin Rooman-matkalaiset tilaavat hanakasti viiniä tytöiltä. Taitaa monella olla mielessä vain pitkä viikonloppu ja siitä pitää saada kaikki irti.

Aamukahdeksalta Vilholle riittää kuitenkin itsetehty ruisvoileipä ja lentoyhtiön juomien ilmaistarjoilu.

 

Päivänkoiton kirkkautta Riianlahdella

1.1 Pari sanaa vaaleista näin meren yllä

Lentokone, tuo kehityksen airut ja ympäristötuhojen ykkönen, on Vilhon mielestä maanmainio paikka tulevien eduskuntavaalien pohtimiseen.

Vaalien tärkeimmäksi teemaksi ei ole päässyt elintärkeä, välttämätön sote-uudistus, jonka hallitus itkua vääntäen omi kokonaan nimiinsä ja kaatuen loppumetreillään. Ei, Suomessa tähdätään korkeammalle kuin Vilhoa vievä Airbus A321 voi koskaan päästä; Eduskuntavaalien tärkein teema on ilmastonmuutos – siitä ovat media, puolueet ja lakkoilevat koululaiset kaikki liikuttavan yhtä mieltä.

Jähmeänverkkainen Vilho on aivan järkyttynyt: Ympäristöasiat ovat aina olleet hänelle tärkeitä, mutta eipä Susivuori arvannut että Suomi lähtee käskemään planeetan ilmastoa ihan koko poliittisen eliitin ja lainsäädäntövaltansa voimalla.

Ei, sitä Vilho ei arvannut.  Vaikka ilmastonmuutositku onkin aikamme pyhin sakramentti, niin mielessään Vilho tuumii, että nyt kotimaassa ollaan eksytty jo ihan täydellisesti. Keskustelun kulkiessa aiheisiin, jotka ovat ohuita kuin hiilidioksidi, hukkuvat yhteiskunnalliset ydinkysymykset  kokonaan, eikä hallitusohjelmatekeleiden ilmastolupauksista tule hyötymään kukaan muu kuin taitavin sumuttaja. Ja katso: Sumuttajia politiikan kentällä riittää.

Kotimaan maaliskuista rannikkoa

1. Chiantia, syvällisyyksiä, kraatereita ja unohtuneita maakuntia: Vilho Italian keskiosissa

Vilho lähtee Annikkinsa kanssa taas kevätmatkalle, nyt vaihteeksi ja viimeinkin Italiaan.

Löytyykö sieltä maukkaita vihanneksia, täydellinen Chianti-pullo, kiinnostavia kiviröykkiöitä ja rikkaita raunioita? Löytyykö vuoripolkuja, uskomattomia aterioita – löytyykö kissoja, keikareita, konnia ja kaunottaria?

Vilhon on aika laittaa taas monoa vinoon ja huppari tuuleen.
Taas mennään.