Kauniissa säässä ja upeissa maisemissa Vilho kulkee tutuille niityille, ylittää eräänkin nurmikentän, vaikka se Itävallassa tuntuu rikokselta ja mahdollisesti onkin sellainen. Vilho tuntee Leutaschin, tämän upean alppikylä vuorineen ja polkuineen. Siksi tuore lomalainen kulkee automaattiohjauksella kohti tavoitelaaksoa.
Näkymät ovat upeita, ne tekevät postikorteista arkipäiväisiä. Vuoria, rinteitä, taivasta ja pilviä – nurmikenttiä ja alppikylää.
Vilho ei ole koskaan ollut masentunut, eikä hän sitä halua ollakaan, Mutta kaikki inhimilliset tunnetilat tai tilanteet ovat tunnistettavissa, kunhan on vain herkkä. Masentunut ei tunne iloa ilon kohdalla, eikä onnea onnen kohdalla. Väsynyt Vilho on kuin suomalainen masennuspotilas. Kaikki tämä loputon hienous ei "kolahda" tarvittavasti Susivuoren kuuppaan.
Ollaan reiluja, Vilho nauttii näkemästään ja kokemastaan, mutta ensimmäinen reissu rinteille on rankka ja keskeisesti luonteeltaan suoritus.
Kävellään, kävellään paljon. Hiekkapolkua kuin keskuspuistossa, sitten kylän kirkko taajamineen. Muutamia taloja ahkerine itävaltalaisineen. Sitten vähitellen suomalaishenkistä metsää, metsätie ja sehän vaan nousee. Metsää on, mutta se vaaleasta sepelistä rakennettu tie nousee tasaisesti ja vääjäämättömästi. Kävelijän tulee kuuma.
Vilho suorittaa, kuten suoritti töissä ja parilla viimeisellä marathonilla. Eteenpäin, framåt, avanti.
Mutta hurjat aikuiset käyvät toisinaan väsyneinä vuorilla, tulevat kotiin ja huilaavat. Mittarissa voi olla matkaa, sielu kylmänä ja jalat puhki. Mutta kaikkeen väsymykseen kuuluu aina lopulta armo. Sillä tänään mentiin näin, huilataan kun sen aika on, nyt tehdään se mitä tehtävissä on ja juhlitaan sitten sitä, mitä on saavutettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti