27. Paluumatka Ateenan kautta Helsinkiin (kahdeksastoista päivä)

 Kello on 04 aamuyöllä kun Susivuoret heräävät. Hyvin pian lähdetään kentälle, kaikki onkin valmiina. Ulkona on tietysti pimeää. 

Tavarat saadaan matkaan ja emännälle jätetään Suomi-tuliaisena pussillinen Marianne-karkkeja. Lentokentälle on matkaa ehkä 500 metriä, joten kohta Susivuoret pääsevät jo check-iniin. Se menee nopeasti. 

Turvatarkastuskin on helppo ja pian kaksikko on odottamassa pääsyä Ateenan-koneeseen.

Lennolla päivä on valjennut sen verran, että saaria näkyy. Nytkin saadaan vettä ja kahviakin olisi tarjolla. Joku keksi taisi tälläkin lennolla tulla evääksi. Lentoaikahan on suurin piirtein 45 minuuttia. Susivuoret ovat nukkuneet muutaman tunnin ja juoneet viiniä vielä illalla, joten aamuhämärän ensimmäinen lento menee aika sumuisena mielikuvien puolesta.

Ateenaan päästään helposti ja tälläkin kertaa lähtöportti on hyvin lähellä saapumisaluetta. Suomalaisia alkaa näkyä ja kuulua siellä täällä. Tämäkin lento on Aegeanin. 

Helsingin-lennosta merkittävin tieto on se, että Susivuoret eivät pääse ikkunapaikalle, vaan siinä istuu pitkä kreikkalaistyttö. Ulkona ei kuitenkaan näy mitään, sillä siellä on jonkinalaista utua hyvin korkeallakin ja maa on pilvessä. Susivuoret ehtivät saada ruuat ja juomat, kun turbulenssi alkaa. Sitä jatkuu koko loppumatkan ja väki ei saa ruokia ja juomia muualla koneessa. Turbulenssi ei ole pahaa, mutta se on aika jatkuvaa ja ärsyttävää.

Vilho on sitä mieltä, että syynä tähän ovat myrskyjen hännät, jotka ovat sapuneet Britanniasta Ranskan ja Espanjan rannikoille ja kohti Pohjolaa. Näistä on mediassa puhuttu jo pitkään, lopulta myrskyt eivät Suomeen asti kantaneet, mutta taitavat osua vielä tälle reitille. Kapteeni ei edes yritä väistää turbulenssia tai vaihtaa korkeutta, ilmeisesti sitä ei pääse siis pakoon.

Paluu Suomeen menee kuitenkin hyvin. Vantaalla Susivuoret pääsevät pian myös lentokentältä junaan ja sitten kotiinsa. Kotonakin on kaikki kunnossa ja päivä on vasta nuori. Paljon ehtii, kun aloittaa aamulla kello 04. Nyt menossa on perjantai, totuttelu Suomeen ja pitäähän loman jälkeen vähän levätäkin. Onneksi on viikonloppu.

26. Paratiisista Paradeisiin - Susivuoret lähestyvät lentokenttää (seitsemästoista päivä)

 Kello lienee 1130 kun isäntä tulee talolle. Vilho on jo ajanut autonsa lastattuna kadulle ja vienyt roskia. Kaikki on valmista. Ainoastaan telkkariin on jäänyt HDMI-piuha kiinni piiloon taakse, sen Vilho muistaa vasta maantiellä ja palaa johdon hakemaan. Pappa häärää vielä puutarhan kastelun  kanssa, eikä häntä voinut aiemmin oikein  vakuuttaa siitä, että tahmaiset persimonit eivät ole juuri niitä hedelmiä, mitä lentokentälle mentäessä eniten tarvitaan tai granaattiomenoita, joita niitäkin on ollut kolme viikkoa aikaa nauttia.

Susivuoret lähteävät lopulta Psinthosista ja ajavat rannikolle kohti Ródoksen lentokenttää.  Auto tankataan. Lentokentän vieressä on ruutukaavainen Paradeisin kylä tai kaupunginosa, jossa on 1-2-kerroksisia taloja tiukassa, miltei roomalaisessa kaavassa. Pääkatua leikkaavat kapeat sivukadut, joihin auto juuri mahtuu kääntymään. Sellaiselle Vilhokin ajaa ja viimeisen yön asunto löytyy. Avain saadaan avainlokerosta ja Vilho pääsee purkamaan Fiatin.

Matkaa tänne kentälle on ollut kenties 32 kilometriä, etäisyydet ovat pieniä. Annikki jää talolle ja Vilho ajelee auton vuokraamolle eli lentokentän parkkipaikalle. Suuren vuokraamon asemapaikalla ei ole henkilökuntaa, joten huolellisen ajoneuvotarkastuksen jälkeen Vilho vie avaimet tiskille ja kun viskaalit eivät malta lähteä autoa tarkastamaan, sovitaan, että soittavat jos jotain on. Vilho tietää, ettei autossa ole mitään huomauttamista. Hän lähtee jalkamiehenä kohti asuntoa ja elämänsä matkakumppania.

Nämä hetket ovat aina erityisen vapauttavia. Kiva auto jää taakse, mutta kokemuksia rikkaampana reppunsa kanssa kulkee huoleton kävelijä. Hetken ajan maantietä matkaa kirjaton, karjaton mies. Tänään agendalla ei ole enää muuta kuin itsensä ruokkimista ja viihdyttämistä.

Pian Vilhokin on taas kapealla kujalla, uudella kotikadulla. Tulee näin harjoiteltua aamyöllä vastaan tuleva kävelymatka kentällekin takaperin. Susivuoria väsyttää, mutta päiväunet, vaikka tuntuvatkin järkeviltä, eivät oikein mahdu matkan loppuintoon.

Vilho ottaa eväistä kylmän oluen ja menee asunnon eteen. Tässä on sellainen metri kertaa puolitoista metriä terassia ja ikkunan alla vielä toinen osio, jossa reilu neliömetri laatoitettua etupihaa. Tämä on aivan sopiva pikku terassi tähän päivään. Kadulla on pikkuisen elämää, pääkadulla viidentoista metrin päässä on paljon liikennettä ja kaupungin hulinaa. Silti tähänkin kujaan mahtuu puita ja kasveja. Ulkona on hyvin miellyttävän lämmin. Olut maistuu jumalaiselta, olo on kevyt, koska autoakaan ei ole enää ja talostakin on luovuttu.

Vilho katseli asunnon läpi ja se miellyttää. Siisti, tilava ja ilman turhia rojuja. Reilu kaksio ja asiallinen WC, hyväntuntuinen keittiö. Ulkona naapurin mummo tervehtii ystävällisesti ja olo on täällä muutenkin kotoinen. Toinen mummo tekee yläkerran parvekkeella pientä askeljahtia, samaa hommaa kuin Vilhokin. Vilholle tulee Äiti mieleen ja kova haikeus vanhusten takia muutenkin.

Susivuoret piipahtavat lähikaupassa muutaman kujan päässä. Kauppa on laadukas ja Vilho haalii vielä viimeiseen Ródos-päiväänsä hyviä juomia. Annikki lupaa tehdä itse leivät lounaaksi, joten kohta ollaan taas terassilla seuraamassa naapuruston elämää, kissoja ja toisinaan lähteviä lentokoneita. Vilho juo lisää olutta ja lounasleivät ilmestyvät Annikin toimesta keittöstä terassin klaffipöydälle.

Iltasella Susivuoret käyvät muutaman korttelin päässä syömässä feta-salaatin ja pitaleivät. Annikille halloumipita ja Vilholle klassinen. Suuri fetasalaatti puoliksi. Ruoka on edullista, Vilho juo retsinaa, joka maksaa 4 euroa/0,5 l. Yö on pikkuhiljaa laskeutunut ja kaksikkomme palaa asunnolle.

Molemmat haluavat vielä istua ulkona, vaikka on jo pimeää. Yhtään ei ole viileä, täällä on lämpimämpää kuin korkeammalla Psinthosissa näin iltaisin. Juodaan vielä pikkuisen Metaxaa viimeisen illan kunniaksi, lähinnä kuitenkin viinejä. Lähtevät lentokoneet kulkevat kotikujaan nähden poikittain kiitoradalla ja melu on hämmentävän pieni tässä sivussa.

Alkuyöstä Susivuoret viimeistelevät pakkauksensa ja käyvät nukkumaan. Vilho olisi viihtynyt täällä urbaanissa ympäristössä useammankin päivän, mutta ehkä se on hyvä juttu – parempi kuin kova kiire kotiin.

25. Some enchanted morning - Vilhon eräs aamu Ródoksella

 Susivuoret heräävät melko asiallisesti kello 0915 tai oikeammin sanoen nousevat. Kello on herättänyt tasalta ja Vilho vielä takertuu unen katoaviin rippeisiin tuokioksi. Hän nousee kuitenkin sitten talon kivisille lattioille, jotka kylmenevät yön aikana. Öisin on viileää, mutta vähemmän kuin monessa muussa paikassa eurooppalaisessa välimerimiljöössä. 

Yleensä aamulla Vilho kaivaa jostain shortsit ja menee etupihalle paidatta. Ulkona on jo lämmin, miellyttävä sää. Vilho katsoo ympäristöä, etsien merkkejä sateesta tai muuttuvasta säästä, mutta niitä ei näy koskaan. Harmaa Fiat-pantteri on tänään saanut kasteen pintaansa, tuulilasi ja katto ovat kosteat kuin sateen jäljiltä. Mutta sadetta, myrskyä, ukkosta tai muuta erikoista ei tule, siksi sääennustuksien seuraaminen on koko ajan ajanhukkaa.

Vilho laittaa vedenkeittimeen puolisen litraa vettä. Nyt käytetään pullovettä, sillä vesivarantoja on paljon ja äärimmäisen kalkkinen johtovesi tekee teestä ja kahvista melkoisen takkuisen makuista. Matkan loppupuoli on aina varantojen laskemista, loppuunkuluttamista ja jääkaapin siivoamista. Viimeisinä päivinä kaupassa ei käydä, ja jos käydään, pitää kontrolli olla kunnossa. 

Veden alkaessa hiljalleen kihistä keittimessä, Vilho menee yhä paidatta etuterassille ja harjaa harmaita hiuksiaan. Iästään huolimatta Viltsun tukka on melkoisen vahva ja nykyisellään pitkäkin. Harjaaminen pihalle antaa irtoavien hiusten mennä tuulessa, tukkimatta viemäreitä ja tarttumatta mattoihin. 

Hieman myöhemmin Vilho ottaa mukin kaapista. Kupin kylkeen on maalattu jouluinen talvimaisema, jossa on täydellisten kuusien muodostama joulupuumetsä, lumen peittämä maa ja etualalla joululahjojen kanssa äärettömän typerä kultainen noutaja kieli pihalla.

Vilho kaataa Lidlin pikakahvipurkista kahvijauhetta noutajan jouluiseen kuppiin ja kumoaa päälle kuumaa vettä. Keittiön kalusteet ovat tummunutta puuta ja jotenkin nuhjuisen tahmeita kaikessa. Vilho kaivaa kuitenkin halvan lusikan ja sekoittaa mokkansa. Vielä pitää löytää tietokone ja sitten suuntana on takaisin ulos. Vilho pistää paidan päällensä, lähinnä tottumuksesta. Ulkona ei enää auringon noustua ole kylmä. 

Vilho juo kahviaan ja katsoo suomalaisista roskalehdistä, josko olisi tapahtunut mitään merkittävää. Ykkösuutinen kertoo jotain sen tapaista, että "Tästä syystä Ukrainan sodassa on tapahtunut strateginen muutos" ja toinen juttu otsikoi "Mirja (25) kävi puolukassa, sitten paljastui järkyttävä tapahtumaketju". Näiden otsikoiden jälkeen Vilho on varma, että ainakaan lehdistö ei ole havainnut mitään merkittävää koko universumissa.

Edessä on appelsiini- ja sitruunapuu, taaempana vastakukkulat. Vilho katsoo viestipalvelu X:ää ja urheilu-uutiset jos jaksaa.

Annikki on noussut ja touhuaa tehokkaana kotihommia, joista Vilho on ollut aika kuutamolla ja jäänyt sotkijan ja autonkuljettajan rooliin. Autuaita ovat kassinkantajat, sillä heitä tarvitaan alussa ja lopussa, amen.

Asunnon toimivimpia myllyjä on voileipägrilli, joka vetää kaksi paahtoleipää vierekkäin, tai sitten Annikin yrittäessä kaksi sandwich-muodossa päällekkäin. Vilho tyytyy vierekkäisiin ja antaa saavutetun lämmön ja paahtoleipiin ilmestyneiden raitojen huolehtia jälkikäteen laitetun juuston sulattamisesta.  Vähän salaattia leivän päälle ja ehkä tuoremehua lasillinen. Nyt vaan pitää miettiä, miten ne saadaan terassille, jossa pari kissanpentua on alta aikayksikön vaatimassa muonaa, syliin ja muuten puskemassa päälle. Jos on onnea, pääsee parvekkeelle ilman että pentu ryntää jo sisään. Jos on paljon onnea, etuparvekkeella ei ole katteja, vaan leivät ja sumpin saa juoda rauhassa. Tänään on niin, mutta leivät kannattaa syödä pikkuisen petomaisesti, etupainotteisesti kohden sitä rauhallista toista kahvikupillista. 

Toisen kahvikupillisen aikana Susivuorten suunnitelmalle päivälle alkaa hahmottumaan. Annikki sanoo jotain, Vilho täydentää tiivistää ja joskus kumoaa. Syntyy synteesi, siirrytään toimintaan. Aamu on ohi, ryhdytään lyömään tavaraa pussiin ja ovia kiinni. Ei pahemmin enää kysellä mitään, varmistellaan ja viedään keikkaa eteenpäin; lopulta ovet ja ikkunat kiinni, auto kadulle, portti lukkoon ja Annikki kyytiin. Sitten takaisin ikuiselle maantielle, tuolle asfaltin ja soran sinfonialle; pyyhkimään puskia ja tuijottamaan tien kuhmuja, taivaanrantaa ja niitä vuoria, joita kukaan ei koskaan kiipeä.

24. Afantou-rannalla ja omassa kylässä late lunch (kuudestoista päivä)

 Aamutoimien jälkeen kaksikko lastaa autonperän täyteen vietäviä roskia ja pari pussia tyhjiä pulloja ja muuta lasia. Rantareissulla on tarkoitus paikantaa samalla se kadonnut kierrätysroskis, joka haukkaisi muovia ja ehkä tölkkejä, joita etenkin Vilho on ahkerasti olutmielessä tyhjennellyt. 

Säästämme lukijaa sen verran, että kerromme suoraan, ettei kierrätysroskista  löydy meno- tai paluumatkalla. Roskat tuodaan kaikki lajittelematta kylän roskiksiin ja lasit torin lasinkeräyspisteeseen. Kierrätysajatus ei ole vielä kiertänyt Välimerta niin, että se olisi poikennut Ródoksella. Ehkä kenties kulisseissa tarina on parempi, vai vievätkö kenties kiinalaiset jätteet jonnekin täältä? Tämä tarina ei totisesti kerro sitä.

Susivuoret pääsevät kuitenkin samalle rannalle kuin joitakin päiviä aiemmin – meren huomaan ja rannan hiljaisuuden lämpöön. Täälläkin on joku yksittäinen ihminen tai sitten pariskunta uimassa keskimäärin sadan metrin välein. Ja rantaa jatkuu kilometritolkulla. 

Tänään erikoisuutena on Susivuorten paikan tuntumassa operoiva kivien kerääjä. Kivikerääjäukko hakee samanlaisia, samankokoisia valkoisia kiviä ja kerää niitä rintapussukkaansa ja vie ämpäriin. Ukko on paikalliseen tapaan pukeutunut aika lämpimästi touhuamisestaan huolimatta. Tuollaisia kiviä voi käyttää itse tai myydä eteenpäin lattioiden tai pintojen luomiseen yrityksille. Meri on ne pyöristänyt sopivasti ja näillä rannoilla on kyllä erittäin hyvä väri- ja kokovalikoima saatavilla. Kuten aina rannoilla, kivet ovat vyöhykkeissä, järjestyneinä kuin muukin universumi on. 

Vilho puhuu uimaan mennessä pehmoisia maailmankaikkeudesta. Oliko niin, että maailmankaikkeudessa on enemmän tähtiä kuin rannalla kiviä?  Tähtiä lienee vain 200 miljardia triljoonaa. Niitä on meidän galaksissa 100 miljardia ja galakseja lienee 2 triljoonaa. Vilho pitää myöhemmin kädessään seitsemää sattumanvaraista kiveä ja miettii, miten jonkun rannan kivet laskettaisiin. Lukemat ovat niin suuria, että pitää pulahtaa mereen. Mertakin on enemmän kuin maata ja sekin tutkimattomissa ihmisiltä. Miten laittaa asiat mittakaavaan, kun kaikki on hippunen rannalla, tuokio tuulessa, pisara meressä? 

***

Myöhemmin kotona Susivuoret valmistautuvat ja lähtevät myöhäisherännäisinä kylän ravintoloita katsomaan ja etsimään ruokaa myöhäiseen lounaaseen. Paikkoja on muutama auki ja torin laidallahan nuo ovat kaikki. 

Nytkin syödään terassilla eli katetussa seinättömässä ulkotilassa. Sää on mahtava, kärpäsiä käy ja kissoja on nurkissa, mutta mikään ei haittaa. Täällä ruoka on halvempaa kuin turistikohteiden varrella tai reittien tuntumassa. Ruoka on myös parempaa ja annokset suurempia. Vilho syö feta-salaatin ja tässä versiossa on öljyt ja mausteet valmiina, fetaa on vesurilla löyty siivu ja kaikki on erinomaista. 

Listalla on lammasta ja sitä tilataan molemmille puolin pöytää. Annikin alkupala on munakoisoa ja tomaattia, erinomaisesti valmistettuna. Pääruuaksi Annikki saa lampaan paistipaloja, Vilho ison ruukun, jossa on lammasta öljyisen riisin ja höysteiden kera – kylän oma ruoka. Pyytämättä pöytään tulee valkosipulista, ohutta pitaleipää, joka onkin maukasta ja ohutta kuin rieskaa, mutta öljyisempää.

Susivuoret ovat aika purjeessa mainion muonan kanssa, Vilho on ruukkunsa puolivälissä jo aivan täynnä, silti sinne jää vielä melkoisia lammaslohkareita. Onneksi paikalliseen tapaan kotipaketti onnistuu helposti. Tarjoilija tuo aikanaan alumiinivuo'an ja foliota. Näistä grilliannoksista jää herkästi kotiinvietävää. Ruoka on hyvää, kreikkalaiseen tapaan öljyistä ja runsasta, mutta vihanneksia on aina vaanimassa lautasen nurkalla.

Loppuilta toivutaan ateriasta ja pakataan matkalaukkuja. Nyt edessä on lähtö tästä talosta, joten elämä on saatava taas laukkuun, reppuun ja pakolliseen evässhopperiin.

23. Saaren kiertoreissulla eli koukkaus etelän kautta (viidestoista päivä)

 Tiistaina Susivuorten toiminnassa on enemmän ryhtiä ja siksi liikkeelle päästään ajoissa. Nyt on se päivä, jolloin kierretään vielä kaikki se, mitä saarella halutaan ylipäätään kiertää. Siksi Vilho on ehdottanut, että katsotaan Ródoksen eteläisempi pää ja tehdään siihen suuntaan kunnon kiertomatka.

Ródoksen saari on vähän kallellaan lounaasta koilliseen, mutta silti on helpompi puhua tämän puikulaperunan pohjoisesta ja etelästä. Pohjoiskärjessä on merkittävin urbaanialue, Ródoksen kaupunki, jossa on myös paljon historiallista rakennusaluetta – ja kaupunkimaista katukaavaa kenties ainoana paikkana saarella. 

    Pohjoisessa ovat myös monet muut painopisteet – ajatellaan vaikka nyt sitä tärkeintä, että saarella taitaa olla kaksi Lidliä ja ne ovat melkein vierekkäin Ródoksen kupeessa... Vaikuttaa kaikkiaan siltä, että jos saaren eteläpään väki haluaa vaatteita, kaakeleita, jääkaapin tai erikoisempaa ruokaa, niin matka vie vääjäämättä pohjoisosiin.  Kaikki isompi ja laajempi myynti näyttää olevan täällä.

Etelä vaikuttaa siis haja-asutetulta ja hiljaiselta. Susivuoret kieputtavat itsensä vuorten yli länsirannikon tielle ja kulkevat tutun Kamiroksen ohi ja syvemmälle etelään. Täällä on yllättävän paljon solamaisia laaksoja ja jopa metsää. Kamiroksen jälkeen ei ole oikein kyliä hetkeen, on vain melko karua rantaa, joten hiljaiseksi menee kuin Lapissa Inarin takana. 

Mutta kun lähestytään saaren suurinta vuorta, Attavirosta, alkaa näkyä yhä enemmän viljelmiä ja kasvihuoneita. Sitten myös viiniä. Vilholle selviää aika pian, että tässä osassa saarta tuotetaan ruokaa, pohjoisessa sekoillaan turismin parissa. Täällä on myös komeita vuorien, metsän ja meren yhdistelmämaisemia ja jonkinlaista... koskemattomuutta verrattuna pohjoiseen. 

Etelästä löytyy myös useampi linna näyttävältä paikalta – nämä ovat yleensä jonkinlaisella hammasvuorella, meren tuntumassa. Korkeuserojen takia täällä on monta komeaa maisemapaikkaa eli näköalapistettä. Sää on edelleen erinomainen, 

Vilho on mielellään liikkeellä, eikä liikennettä ole käytännössä lainkaan. Ajaminen off-season on täällä helppoa, koska autoja on hyvin harvakseltaan ja nopeudet ovat väkisin matalia – mutkia on sen verran paljon – ja sitten suorilla kiireiset pääsevät ohi. Kuskit eivät ole aggressiivisia, ainoa ongelma on välimerellinen roikkuminen kiinni edellä menevän perässä. Mutta ei näytetä sormea, soiteta torvea tai muuten reagoida.

Susivuoret käyvät Monolithoksessa katsomassa linnavuorta ylhäältä. Tämä on todella hieno paikka ja linnavuori on se monoliitti, se hammas, joka maisemassa nousee muureineen ja kappeleineen meren taustaa vasten ja antaa nimen tälle seudulle. Upean merellisen kukkulamaiseman täydentää sää – miellyttävä, pehmeä ródoslainen tuuli aavistuksen verran viilentämässä sopivan puolipilvistä tunnelmaa. 

Samassa tunnelmassa Annikki on pysähdyspaikan kojulla numero yksi tekemässä kauppoja. Tämä käy hyvin Vilholle, nämä syrjäseudun kojut eivät ole mitään kynimispaikkoja, vaan asiallisia vanhemman väen pitämiä myyntipisteitä. He tarjoavat maistiaisia kaikesta ja osaavat kaikkia eurooppalaisia kieliä hieman, mutta eivät tyrkysti, kuten sanotaan.

Tuossa tuokiossa Vilho saa rauhallisen maiseman, valokuvansa ja Annikki ostoksensa. Hetken on harmonia, vallitsee lempeä tuuli, tasapaino – taivas sekä meri paikoillaan. Mutta elämä jatkuu loputtomana, päättyvänä maantienä eteenpäin. Näillä asteilla se tie on kiemurteleva, täynnä ylä- ja alamäkiä ja lopultakin, lopultakin vain piskuisen pieni, äärettömän meren rajaama kiertorata.

Monolithosissa Susivuoret syövät lounasta Panorama-ravintolassa, jota voi huoletta suositella. Täältä näkyy upeasti laaksoon, taakse merelle ja vielä upeaan ródoslaiseen laaksoon. Istutaan paikalliseen tapaan "puoliksi sisällä" eli terassilla, jolla on katto mutta seiniä ei tarvita, koska sää on suloinen ja tuulikin vain pelkkää viihdettä. 

Susivuoret syövät feta-salaatin puoliksi ja sitten Vilho kokeilee vielä toisen kana-gyroksen eli kebab-annoksen. Annikki ottaa "kreikkalaisen lautasen", jossa on vähän kaikkea, pala moussakaa, viinilehtikääryleitä, lihapyörykät, gyros-kanaa ja salaattia. Molemmilla on ranskalaisia, varmaan talossa tehtyjä. Ruoka on rasvaista, mutta maittavaa ja olosuhteen erinomaisia.

Susivuoret ajavat vielä ruuan jälkeen syvemmälle etelään, Kattavia-kylään asti. Vilho väittää kiven kovaan Annikkille, että matkalla on myös Paskalakki-niminen kylä, mutta Anni ei ole vakuuttunut. Apolakkia  kyllä löytyy ennen eteläpäätä, mutta muutamaa kadonnutt rauniota ja monasteriota lukuunottamatta matkalla ennen Kattaviaa ei paljoa ole. Se onkin on etelässä viimeinen kyläpahainen ja täältä menisi vielä pistotie saaren kärkeen, mutta tuollaiseen piste-keräilyyn ei Susivuorilla ole tarvetta. Nyt lähdetään vähitellen kohti pohjoista ja kotinurkkia. 

Ensin pitää kuitenkin päästä saaren toiselle rannalle, mennään tietä kiltisi Plimmiriä kohden ja sitten lähdetään meren tutummalta puolelta kohti Gennadia ja Lindosia. 

Pariskuntamme käyvät uimassa Gennadissa. Täällä on varmaan 10 km vapaata pebble-rantaa, jossa hiekkaa ei ole kaikkialle tarttumassa, vaan ranta on pikkukivien muodostama täydellinen beach. Ranta jatkuu Lindosin niemeen asti ja ihmisiä on uimassa tai istumassa ehkä 50-100 metrin välein siellä täällä. 

Uimisen jälkeen ajo jatkuu kotia kohden. Alueella ennen Lindosia on paljon luksus-villoja, parempia asuinpaikkoja ja kalliimpia vuokra-asuntoja. Täällä ei ole juuri palveluita, mutta ennen varmaan tyhjälle kaistaleelle on rakennettu cooleja ja moderneja lomapaikkoja. Pari pientä kyläpahasta tässä välillä on, yksi niistä on Gennadi, joka ei montaa katua sisällään pidä. Rantatie jatkaa suorana kohti Lindosin riemuja.

Lindosin alueella alkaa olla palveluita, selvästi myös briteille suunnattuja toimintoja ja parikin pientä kauppapistettä käyttää nimeä "mall". Lisäksi pankkiautomaattikylttejä (ATM) näkyy näyttävästi vieraan valuutan käyttäjille. Osa turistialueesta on palanut loppukesän paloissa, mutta se ei pääasiassa näytä menoa haittaavan. 

Susivuoret käyvät vielä yhdessä kaupassa tuliaismielessä poikkeemassa. Sitten Lindos jää taakse, samoin keramiikkakaupat ja useat hunaja/öljypuodit tien vieressä. 

Susivuoret ovat hyvissä ajoin ennen auringonlaskua kotona ja kissojensa luona. Uikkarit pitää laittaa kuivumaan, mutta sitten voidaan vielä istua ulkona etupihalla, katsoen ensin tummia pilviä, sitten tähitä ja kaukaisuuteen katoavia lentokoneita.

22. Maanantaina kaupan kautta rannalle (neljästoista päivä)

 Annikki ja Vilho kokoavat vähän rivejään maanantaina. Suunnitellaan loman loppuosaa ja se on selvää, että kaupoilla pitää käydä tänään. 

Vilho tutkii perusteellisesti talon puutarhan yrttejä. Nyt on paikannettu rosmariini, laventeli, oregano, minttu ja timjami. Muitakin saattaa olla hedelmäpuiden katveessa, mutta nämä nyt ainakin.

Kauppareissu on ihan täydentävä ja vähän katsellaan tuomisia samalla. Kaupasta jatketaan melko läheiselle rannalle uimaan. Molemmat toteavat, että meri tekee meisseliä ja onhan vesikin lämmintä. Monet ranta-alueet ovat täällä aika karuja ja lähellä kulkee iso rantatie, sen jälkeen on jonkinlaista asumis-infraa ja sitten offseason- rantaelämää kilometrien pituisilla rannoilla. Koko saari ei ole hiekkarantaa, mutta paikoin hyvää uimapaikkaa on sitten reilumminkin

Asunnolla palautumiseen on taas rutkasti aikaa, ensin terassilla, sitten sisällä. Annikki laittaa vähän lihapataa pihan mausteita ja sitruksia hyödyntäen. Siitä tuleekin todella maukasta ja yrttistä.

21.Kameiros (kolmastoista päivä)

 Kameiros on Ródoksen kenties merkittävin ja suurin antiikin raunioalue. Sunnuntain ohjelmaan kuuluu viimeinkin vierailu tuohon paikkaan.

Kameiros tai vanhan kreikan mukaan ennemmin Kamiros periytyy mahdollisesti mykeneläisestä esi/varhaishistoriallisesta ajasta ja varsinainen kaupunki on perustettu doorilaisten toimesta. Vanhimmat temppeliperustukset ovat  ilmeisesti 700-luvulta eKr. Suuruuden aika tuli sitten myöhemmin, mutta asutusta oli ainakin esikristilliselle ajalle asti. Tänne osui aika paha maanjäristys 226 eKr ja myöhemmin  142 jKr. Molemmat tuhosivat silloisen kaupungin. 

Turistille paikassa ehkä leimallista on se, että täällä on asuinrakennuksia ruutukaavassa eli sellaista hieman Pompeiji-henkistä kaupunkimaisuutta. Rinteellä on tämä kaupunki ja vaikka temppeleitä on alarinteessäkin, niin ylhäällä on ollut akropolis. Valitettavasti ylämaaston temppelistä ei ole peruskivien lisäksi juuri mitään jäljellä ja alhaalla rakennukset ovat raskaasti entisöityjä. 

Susivuoret huomaavat pian, että päivä on lämmin. Alueella ollaan reilusti pari tuntia ja kaikki paikat kierretään tiukasti. Välillä toki yläosan hellenistisen pylväskäytävän kohdalla pidetään taukoa suuren puun varjossa, tuulen vilvoittaessa. 

Merihän se tänne näkyy ja  sivummalta näköaloja on myös komeisiin lähilaaksoihin ja kauemmas vuorille. Täällä alueella on parinkin kylpylän raunioita ja kaikenlaista muuta exedraa, mutta ei juuri säilyneitä pylväitä, ja kaikkiaan on muutenkin hankalaa erottaa eri aikakauden kerrostumia rekonstruktioista ja muuten vaan esille nostetuista kivistä. Talojen huoneita on hieman "rekattu" pystyyn, mutta eipä juuri kummemmin kuin metrisen seinän verran. Mosaiikit ja materiaalit ovat jo muualla, näitä on viety British Museumiin jo 1800-luvulla ja myöhemmin sitten muualle, onneksi hieman Ródoksellekin.

Myöhemmin susivuoret käyvät viimein syömässäkin. Heti Kamiroksesta poistuttuaan he menevät vähän fiinimpään rantaravintolaan, jossa perusannokset ovat hieman hinnoissaan, mutta melkein rantaviivalla on mukava ruokailla merta katsellen.