Susivuoret heräävät melko asiallisesti kello 0915 tai oikeammin sanoen nousevat. Kello on herättänyt tasalta ja Vilho vielä takertuu unen katoaviin rippeisiin tuokioksi. Hän nousee kuitenkin sitten talon kivisille lattioille, jotka kylmenevät yön aikana. Öisin on viileää, mutta vähemmän kuin monessa muussa paikassa eurooppalaisessa välimerimiljöössä.
Yleensä aamulla Vilho kaivaa jostain shortsit ja menee etupihalle paidatta. Ulkona on jo lämmin, miellyttävä sää. Vilho katsoo ympäristöä, etsien merkkejä sateesta tai muuttuvasta säästä, mutta niitä ei näy koskaan. Harmaa Fiat-pantteri on tänään saanut kasteen pintaansa, tuulilasi ja katto ovat kosteat kuin sateen jäljiltä. Mutta sadetta, myrskyä, ukkosta tai muuta erikoista ei tule, siksi sääennustuksien seuraaminen on koko ajan ajanhukkaa.
Vilho laittaa vedenkeittimeen puolisen litraa vettä. Nyt käytetään pullovettä, sillä vesivarantoja on paljon ja äärimmäisen kalkkinen johtovesi tekee teestä ja kahvista melkoisen takkuisen makuista. Matkan loppupuoli on aina varantojen laskemista, loppuunkuluttamista ja jääkaapin siivoamista. Viimeisinä päivinä kaupassa ei käydä, ja jos käydään, pitää kontrolli olla kunnossa.
Veden alkaessa hiljalleen kihistä keittimessä, Vilho menee yhä paidatta etuterassille ja harjaa harmaita hiuksiaan. Iästään huolimatta Viltsun tukka on melkoisen vahva ja nykyisellään pitkäkin. Harjaaminen pihalle antaa irtoavien hiusten mennä tuulessa, tukkimatta viemäreitä ja tarttumatta mattoihin.
Hieman myöhemmin Vilho ottaa mukin kaapista. Kupin kylkeen on maalattu jouluinen talvimaisema, jossa on täydellisten kuusien muodostama joulupuumetsä, lumen peittämä maa ja etualalla joululahjojen kanssa äärettömän typerä kultainen noutaja kieli pihalla.
Vilho kaataa Lidlin pikakahvipurkista kahvijauhetta noutajan jouluiseen kuppiin ja kumoaa päälle kuumaa vettä. Keittiön kalusteet ovat tummunutta puuta ja jotenkin nuhjuisen tahmeita kaikessa. Vilho kaivaa kuitenkin halvan lusikan ja sekoittaa mokkansa. Vielä pitää löytää tietokone ja sitten suuntana on takaisin ulos. Vilho pistää paidan päällensä, lähinnä tottumuksesta. Ulkona ei enää auringon noustua ole kylmä.
Vilho juo kahviaan ja katsoo suomalaisista roskalehdistä, josko olisi tapahtunut mitään merkittävää. Ykkösuutinen kertoo jotain sen tapaista, että "Tästä syystä Ukrainan sodassa on tapahtunut strateginen muutos" ja toinen juttu otsikoi "Mirja (25) kävi puolukassa, sitten paljastui järkyttävä tapahtumaketju". Näiden otsikoiden jälkeen Vilho on varma, että ainakaan lehdistö ei ole havainnut mitään merkittävää koko universumissa.
Edessä on appelsiini- ja sitruunapuu, taaempana vastakukkulat. Vilho katsoo viestipalvelu X:ää ja urheilu-uutiset jos jaksaa.
Annikki on noussut ja touhuaa tehokkaana kotihommia, joista Vilho on ollut aika kuutamolla ja jäänyt sotkijan ja autonkuljettajan rooliin. Autuaita ovat kassinkantajat, sillä heitä tarvitaan alussa ja lopussa, amen.
Asunnon toimivimpia myllyjä on voileipägrilli, joka vetää kaksi paahtoleipää vierekkäin, tai sitten Annikin yrittäessä kaksi sandwich-muodossa päällekkäin. Vilho tyytyy vierekkäisiin ja antaa saavutetun lämmön ja paahtoleipiin ilmestyneiden raitojen huolehtia jälkikäteen laitetun juuston sulattamisesta. Vähän salaattia leivän päälle ja ehkä tuoremehua lasillinen. Nyt vaan pitää miettiä, miten ne saadaan terassille, jossa pari kissanpentua on alta aikayksikön vaatimassa muonaa, syliin ja muuten puskemassa päälle. Jos on onnea, pääsee parvekkeelle ilman että pentu ryntää jo sisään. Jos on paljon onnea, etuparvekkeella ei ole katteja, vaan leivät ja sumpin saa juoda rauhassa. Tänään on niin, mutta leivät kannattaa syödä pikkuisen petomaisesti, etupainotteisesti kohden sitä rauhallista toista kahvikupillista.
Toisen kahvikupillisen aikana Susivuorten suunnitelmalle päivälle alkaa hahmottumaan. Annikki sanoo jotain, Vilho täydentää tiivistää ja joskus kumoaa. Syntyy synteesi, siirrytään toimintaan. Aamu on ohi, ryhdytään lyömään tavaraa pussiin ja ovia kiinni. Ei pahemmin enää kysellä mitään, varmistellaan ja viedään keikkaa eteenpäin; lopulta ovet ja ikkunat kiinni, auto kadulle, portti lukkoon ja Annikki kyytiin. Sitten takaisin ikuiselle maantielle, tuolle asfaltin ja soran sinfonialle; pyyhkimään puskia ja tuijottamaan tien kuhmuja, taivaanrantaa ja niitä vuoria, joita kukaan ei koskaan kiipeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti