9. Majaa vaihdetaan: Siirtyminen Oberjochiin

 Susivuoret heräävät ajoissa, päivä on edelleen upea mutta mieli on haikeana, sillä kotoinen pikkukylä Langenried on jätettävä taakse ja kaikki maailman romut kerättävä nurkista. Voi luoja miten paljon Susivuoret ovat ehtineet kerätä juomia ja ruokia! Nyt kaikki romppeet kootaan Miniin ja lähdetään 50 km päähän uuteen majapaikkaan. Aurinkoa ja lämpöä on tarjolla ja päivä on lauantai; Se tarkoittaa vipinää saksalaisilla tiellä, koska viikonloppuna täällä liikutaan ja reissataan hyvin paljon kaksi- ja nelipyöräisillä.

 

Miniä pakataan hartaasti Langenriedissä.

 

 

Ajomatka on aurinkoisen lisäksi helppo, mitä nyt liikennettä on jonkin verran. Ensin edessä on aivan upea Alpsee-järvi, jota edellisenä päivänä jo ihailtiin Hündlelta. Järvi on kertakaikkiaan komea ja maissa joita näitä ei ole satojatuhansia, näistä muutamista otetaan ilo irti ja niitä todella arvostetaan. Ja onhan järvi aina näyttävä, kun sen taustalla on jylhiä vuoria.

Pientä kauppakeikkaa on tehtävä, sillä päivä on lauantai ja sunnuntainakin on syötävä.

 

Uudet reissun maisemat ovat järjettömän hienoja Bad Hindelangin alue on hyvin jylhää ja Oberjoch on sitten se yläkylä, joka nousee tiukkaa serpenttiinitietä vielä reilusti ylemmäksi. 

 

Uusi asunto on korkeudessa 1176 metriä ja kaikkialla nousevat upeat vuoret. Tämä on kallis, hieman yläluokkainen kylä, mutta tällä kertaa asuntoon on panostettu. Huusholliin päästään kello kaksi ja sitä ennen käydään pizzalla kylässä. Täällä ei ole missään vapaata pysäköintitilaa edes yhdelle autolle. Onneksi Susivuorilla on matkailijakortti, jolla koneesta saa pysäköinnin ilmaiseksi suurille kunnallisille parkkialueille. 

 

Asunto on todella hieno alppitalon yläkerta. Komeat hirret kulkevat täällä kohti harjaa ja kaksi parveketta tarjoaa näkymiä ja vaihtoehtoa auringon suhteen. 

 

Vilho nukkuu päiväunet ja on  vähän vahvemmilla. Kotiutuminen on toki helppoa ja edessä on varmasti komeita vuorikeikkoja näissä puitteissa.

 

Vilhon Mini on aiheuttaa hermoromahduksen, sillä sen parkkipaikka on pienessä yksityisessä parkkikellarissa, johon ajaminen on kamala kokemus. Vilho ottaa touhulle aikaa ja saa auton naarmuitta tähän kamalaan sumppuun ja vieläpä pujotettua asunnon omalle paikalle. 

Illalla on vielä aikaa suunnittelulle ja mahtavasta ympäristöstä nauttimiselle. 

Melkein unohtui: Annikki muistutti että Vilhon kirjoitukset ovat heikkotasoisia, mutta emme tiedä voiko asialle tehdä mitään.

8. Lisää lämpöä ja Vilho lapsiperheiden Hündle-rinteellä

 Annikki ja Vilho jatkoivat pidemmälle itään ja päivä vietettiin lähinnä lapsiperheille suunnatulla rinteellä, joka kantaa koiramaisesti nimeä Hündle.

 

Huolimatta koiramaisuudesta kylteissä oli aika kettumainen logo.

Vilhon  reppu ja sopivan susimainen lepopenkki: Hündle

Reissu koiravuorelle ei ole ollut pitkä, kokonaisuudessaan nousutyötä on ollut vain 452 metriä, mutta päivä on ollut kuuma ja keikalla pituutta 3:35. Vilho laskeutui naapurikylään ja edessä oli iltapäivän helteessä marssi takaisin autolle. Ainona suurempana lohtuna oli kanavamainen forellipuro polun vieressä.

Taukoja Vilho ei pitänyt, ei ehtinyt. Joten kuvan penkillä juoma viimein maistui aika hyvin.

Forellipuroa kuljettaessa takaisin Hündlebahnin lähtöpaikalle. Hellekeliä Allgäussa.

7. Imberg ja pitkä reissu metsäpolulla

Uusi hellepäivä. 

Vilho palasi Imbergille ja teki siellä laajan kierroksen satumetsiin ja ennen kaikkea laitumille.  Alamailla oli mukavaa mennä ja juttu huipentui paluuseen metsäpolkua pitkin. Jägerweg kiemurteli vesiputokselta toiselle pitkin pyökkimetsää. Vilhokin tajusi, että pyökeissä on hedelmät tahi terhot, jotka ovat jossain mantelin ja tammenterhon välimaastossa. Ja maa oli niillä verhottu.

Juttu täydentyy jos täydentyy, tuskin vaikuttaa vastaanottoon. Torstai ja syyskuuta mennään. Allgäussa.

 

6. Hochgrat eli kunnolla vuorille

 Keskiviikko on kuudes matkapäivä ja nyt on aurinkoista aamusta asti. Suuntana on siis lähialueen helmi, Hochgrat-vuori, joka on seudun komein ja korkein.

Vitonen sijoitetaan nyt parkkiin ja kuinka ollaakaan, parkkialueella on kymmeniä tai satoja autoja tunkemassa, sillä päivä, kuten on sanottu, on upea, kirkas ja lämmin.

Annikki pääsee köysiradalle korttinsa kanssa ja on pian korkeuksissa, Vilho lähtee itäistä, pidempää reittiä ylös. Reitti onkin nätti, maatalouksellinen ja polulla on paljon reippaita tyttölapsia yksin, kaksin ja kolmistaan. Eivätkö Saksan pojat reippaile laitumilla?

 

 

 

 

 

Keikka Hohgratille on hieno ja vuori on komea. Lämmin tulee, se on selvä.

 

 

 

 

Pidemmällä reitillä on useammassa kohtaa komea puro lähellä ja vettähän vuorillakin nyt riittää. Puhelimen temppuillessa parhaat kuvat jäävät kameralle, mutta näillä mennään nyt. 

Huippu on 1834 metriä ja komealla harjanteella, josta näkee kahteen hienoon laaksoon. Tietysti porukkaa on liikkellä ja kun tälläkin kertaa kyseessä on huippu, jonka tuntumaan pääsee köysiradalla, joten tulijoita riittää sekä polulta että vaunuista. 

Päivän suurin elämys on olla taas kunnon vuorella, kunnon kapuamisessa ja alppimaisemissa. Loppurykäys ylös tehdään melko suoraa seinää vaijerin avulla, olkoonkin että polku on yhä hyvä.

Susivuoret tapaavat ylhäällä rata-asemalla. Evästauko auringossa. Illalla Vilho on aika punainen ja seuraavina päivinä ruskea siinä mitassa, että ei voi kun ihmetellä eikä tänä kesänä autinkoa tullut tarpeeksi Suomessakin.

Edessä on laskeutuminen. Parkkipaikalla on seuraava tapaaminen ja sitten painellaankin kotiterassille nauttimaan päivän loppulämmöstä.

 

5. Lähemmäksi oikeita vuoria: Vilho kastuu Imbergillä ja kävelee (taas) vahingossa Itävaltaan

Tiistaiksi on luvassa puolisateinen päivä ja Vilho vie Annikin minillä Oberstaufenin kylpylään. 

Selvittyään kylpyläalueen autoilusumpusta Vilho ajaa alueen kovimman kohteen eli Hochgrat-vuoren parkkipaikalle.  Kolossaalisella parkkipaikalla on vain tusinan verran autoja ja pysäköinti maksaa vitosen päivä. Saksalaiseen tapaan tienposkia laittomille pysäköinneille ei ole ja kaikki noudattavat pelisääntöjä ynnä liikennemerkkejä. 

Totuus on se, että pilvet ovat alhaalla ja sateenriski on kova. Siksi Vilho menee tiehensä ja päättää etsiä halvempaa parkkipaikkaa ja säästää ison vuoren vaikka huomiseksi.

Sivummalla on Steibis-niminen kylänen, jonka nimi taipuu kivasti Helsingin katukieleen ääntyen tietysti "Staibis". (Totta puhuen, illalla kun Vilho puhui Steibiksesta, Annikki oli varma, että se on taas puhekielisen Vilhon väännös jostain Steinbergerheimista tai muusta kunnon nimestä).

Joka tapauksessa Steibiksen kulmilla on golfkenttä, kaapelitie ja jumalattomasti ilmaista parkkitilaa. Kaapeli kulkee Imberg-vuorelle ja sinne päättää Vilhokin mennä. 

Riemu on suuri, kun Vilho pääsee parin vuoden tauon jälkeen vuoristopolulle, vaikkakin hyvin matalaa harjua tässä ollaan kapuamassa. Edes hetken päästä alkava sade ei vie tunnelmaa pohjalle, mutta kuuromainen sade ajaa Vilho suuren kuusen suojaan ja siellä reppuun saadaan sadesuoja ja sankarin päälle sadeviitta. 

West-Allgäu on lehmien valtakuntaa. Kaikki kukkulat ovat suurien nautojen laidunmaata ja siksi polut kulkevat tiukasti sähköaitojen välissä – lehmillähän lääniä riittää, usein polku on se tiukin rako ja tuntuu eniten aidatulta. 

Raikkaassa sateessa Vilho pääsee melko pian kasisadasta ylös 1300 paikkeille, jonne köysirata vie. Imbergin koko idea on siinä, että se sijaitsee niin nappipaikassa, että vaatimaton korkeus ei häiritse. Täältä harjanteelta nimittäin näkyy upeaan ja laajaan laaksoon, jonka takana on paritonnisia vuoria ja huikeita laidunmaita. Silmä lepää kaikkialla minne täällä katsoo, osittain myös siksi, että laaksossa on siellä täällä mukavia majataloja palveluineen ja tietysti kaikkialle tunkevaa maitotaloutta suurine lehmineen. 

Vilho jatkaa harjannetta ylemmäksi ja pääsee sentään Haltia korkeammalle. Välillä on taas uutta sateenuhkaa ja toisinaan paikalle nousee pilviä, vaikka yrittää se aurinkokin.  Harjannekin on laidunmaata ja edessä on lukematon määrä karjaportteja kaikissa germaanisissa muodoissa. Sade on tehnyt osasta polkua kunnon mutavelliä, lisäksi upeat naudat ovat lannoittaneet maaperää omalla panoksellaan, joten kulkija saa olla tarkkana mennessään. Silti maisemat vievät katseen ja jopa kostean epävakaa sääkään ei latista näitä vuoristounelmia ja pastoraalisinfoniaa.

 

 Harjannetta pitkin Vilho kävelee myös puolivahongossa Itävaltaan ja tuosta merkittävästä rajasta kertoo vain kilometripylvään kaltainen tolppa harjulla. Asia varmistuu myöhemmin, kun Vilho palaa laakson polkua pitkin uudessa sateessa. Alempana on kunnon lätkät valtakunnille, mutta aita on kyllä sielläkin vain lehmiä varten.

Myöhemmin Viltsu hakee Annikin Oberstaufenista ja sitten kotiin kuivattelemaan. Nyt on saatu taistelukosketus ja vehkeet on liattu ja kasteltu. Parempaa keliäkin on luvassa.

A. Lupo: Sateinen Susi on kuitenkin susi

Ensinnäkin hankkiuduin eroon numeroinnista. Aivan turhaa hommaa tuollainen noissa otsikoissa.

Tiedetään: Vettä tulee taivaalta siinä määrin, että Nooakin saisi paniikkikohtauksen ja koska tahansa ikkunasta katsoo forellit sisään. Itse olen sitä mieltä, että näillä nyt vaan mennään. 

   Vesisade on pitänyt meidän perheen yhdessä ja ollaan syöty hyvin, levätty ja kerätty voimia. Ja Luoja tietää, että voimia vielä tarvitaan. Luojan tunnekin hyvin, aina Roomasta ja  San Giovanni Rotondasta astija jos näiden matkojen temppeli-, kirkko- ja katedraalimäärillä ei Jumala ole tullut tutuksi, niin olisi sekin ihme.

Isäntä – siis Vilho teille porukoille – on alamaissa ja huonossa hapessa.  Näitä juttuja tapahtuu, kunnossahan tuo on, sen näkee hännästä. Lepoa ja lataamista, kyllä se siitä taas. Sehän söi hyvällä halulla lihapataa ja kuuntelee nyt Nick Cave ja näyttää siltä kuin olisi ratkaissut vahingossa Rubikin kuution. Mene ja tiedä, tuon aussin arkkiveisut sopivat toki tähän loputtomaan sateeseen, mutta kun ei nyt vajottaisi yhtään syvemmälle tähän saviseen sadetunnelmaan.

Kaikki järjestyy.

Isännällä on kaikenlaisia ajatuksia, musikaalisia ja kirjallisia virityksiä. Toisinaan en tiedä, onko matkoissa kysymys siitä, ovatko tarinat kunnossa vai onko matka kunnossa – en tosissaan osaa ajatella noin vaikeasti, mutta voipi olla, että jonkun pitää niin tehdä. Noi biisit, levyt, kaikki viittaukset ja tunnelmat – on sitaatteja, alluusioita, pari simileä ja parafraaseja. Kaikki noi termit herättää mussa hämmennystä ja valtavan ruokahalun.

 Musta on alkanut tuntua että toi kaveri on aika herkkä. Mitäpä siitä, kaikkihan tietää sen, että täysin läpimärkäkin susi on edelleen susi. 

Jos joku ei ymmärtänyt vertausta, niin valitettavasti mitään muuta ei ole saatavilla ja toi kuulosti musta aika hyvältä. Musiikiksi voi jokainen hyräillä vaikka Vesivehmaan jenkan ja tai kuunnella sateenropinaa.

4. Viittä vaille vedenpaisemus eli Susivuoret kaupassa, autoilemassa ja aina vaan sateensuojassa

 Nukuttuaan kymmenen tuntia, Vilho havahtuu pimeästä huoneesta, Susivuorten nykyisestä murmelipesästä. Annikki on vielä unessa. Vilhoa hämmästyttää se, että 10 tuntia unta meni tuosta vaan. Ulkona ei saada nyt kaatamalla, mutta edelleen siellä mennään kuurosta tihkuun, tauosta kaatosateeseen.

En ole vieläkään kunnossa, miettii Vilho, mutta keittää kahvit ja syö aamupalansa. 

Sään kanssa ei kuitenkaan neuvotella, ei pätkääkään. 

Murmelinpesään kerätään siis lisää juomaa, lisää muonaa ja Mini saa siten kulkea taas Lindenbergiin kaupoille. Nyt vuorossa on Edeka, jota voi pitää saksalaisena vastineena K-kaupalle. Sieltä Vilho löytää kuin löytääkin 2 kappaletta Oktoberfest-olutta Hacker-Pschorrin ja Paulanerin. Ostoksia täydennetään Lidlissä. Ulkona sataa välillä kovaakin, mutta sinitaivas pysyy poissa.

Palattuaan kotiharjanteelle ja purettuaan ostokset, Susivuoret lähtevät melko pian naapurikylään katsomaan Annikille köysiratakorttia. Samalla reissulla tehdään pieni ajelu naapurikuntaan. Oberstaufen  on selvästi isompi maalikylä, ja kovassakin sateessa sen kävelypainotteisilla kaduilla kulkee väkeä sateenvarjoineen. Täällä onkin hieman suurempaa rinnettä tarjolla ja kaupunkipalveluita. Tietyöt vaikuttavat täälläkin kulkuyhteyksiin, mutta tästä kiertoajelusta selvitään sentään vain liikennevaloilla.

Vilho pohtii mielessään, onko hän kyllästyneempi sateeseen vai ruokahaluttomuuteensa. Sekin on kyllä tiedossa aiemmilta matkoilta, että muutamat sadepäivät eivät ole maailmaa kaataneet, vaikka ne innokkaasta rinneihmisestä ovatkin tuntuneet loputtomilta ja lohduttomilta.