"Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää?" - niin lauloi Johnny suomalaista menestysiskelmää vuonna 1970 ilmestyneellä levyllään. Kappale lienee ainoa suuremman suosion saanut unkarilainen käännösiskelmä Suomessa.
Fredin sanoituksella alkuperäiskappale Kicsit szomorkás tuli koko silloisen Suomen tietoisuuteen nimellä "Ihana aamu". Unkarinkielinen otsikko "kicsit szomorkás" tarkoittanee suomeksi "vähän surullinen", eikä ainakaan Vilholla ole sen tarkempaa tietoa tekstin sisällöstä tai siitä, onko sanoituksella mitään yhteyttä ihaniin aamuihin.
Kipale on kuitenkin erinomainen esimerkki siitä, miten Suomi-iskelmää tehtiin tiukasti Euroopan musiikkilistoja seuraten ja käännösiskelmiä väännettiin esille sieltä, mistä ikinä niitä löytyikään. Näin esimerkiksi lukuisat italialaiset kappaleet päätyivät suomalaisten artistien esittämiksi ja joukosta löytyy sitten niin saksalaista kuin englantilaistakin laulua. Mutta unkarilaisia ralleja ei tule muita mieleen.
Unkarin pusta (puszta), tuo maaginen aro, tuntuu sen sijaan olevan suomalaisen mielikuvituksen jonkinlainen viettelysten puutarha. Suomalainen tango ja yhtä lailla iskelmämusiikki on täynnä viittauksia Unkarin pustalle. Vaikuttaa siltä, että pusta on jonkinlainen eksoottisuuden, dramatiikan ja eroottisuuden maaginen kehto. Pustan poika on ilmeisesti hevosia käsittelevä riuska ja tulinen karpaasi, joka pistää tyttölasten posket paprikoina punoittamaan. Pustan tytöstäkin, tuosta pustan kukasta, lauletaan toistuvasti - hänkin on ilmeisesti kaunis, riuska ja tulinen, hevostaidosta ei ole tarkempaa käsitystä.
Yleisin vuorokaudenaika pustalla tuntuu olevan yö - pustan yö - ja silloin nämä tulisielut säkenöivät mustassa pimeydessä. Toki pustan iltakin löytyy iskelmistä, samoin uinuva pusta - ja pustan kehtolaulu kuuluu myös asiaan. Iskelmissä pustalla tuikkivat tähdet, siellä on kuutamo ja tietysti pustan varjot. Laulujen perusteella lisäksi pustalla tuulee ja taatusti myös salamoi. Pelkästään iskelmien otsikoiden mukaan pustalla voi olla yksinäistä, siellä on tyttö tulisilmä ja untakin pustalla nähdään, aikanaan kuullaan vielä pustan kaikuja.
Pustaa myös ylitetään - se on taatusti vauhdikasta ja vaarallista, sillä väkisinkin homma on tehtävä yöllä joko kuutamossa tai tähtien tuikkeessa. Pustan sävel, laulu ja soitto soivat toistuvasti iskelmissä. Kaikkiaan kuulostaa siltä, että pustalla tehdään kaikkea sitä mitä Suomessa ei voida tehdä.
Yhdenlaista huipennusta kotimaisen schlagerin piirissä edustaa se, että jopa Olavi Virran esittämän legendaarisen Tango Desiréen eteläamerikkalainen pampas on pitänyt vääntää tekstissä muotoon "Argentiinan pusta". Onko tuo nyt ihme, sillä johan pusta on tullut tutuksi sävelmusiikin ystäville siinä määrin, että jokainen heti ymmärtää mikä valtava tunnelataus argentiinalaiseen lakeuteen liittyy kyseisessä kappaleessa?
Aikansa Vilho kun pohtii suomalaista pustavillitystä, alkaa jonkinlainen käsitys koko asiasta hahmottua. Pustan suosion voisi selittää sillä, että hyvin etäisen kielisukulaisen villille ja ennen kaikkea suomalaisille täysin tuntemattomalle arolle voi turvallisesti latoa joukon niitä mielikuvia, jotka aina ovat suomalaisten sielua soittaneet.
Jäyhät härmäläiset ovat aina olleet heikkoina etelän auringolle, kuumaverisille kaunottarille ja tulisieluisille ratsumiehille. Ennen sotia ja sotien jälkeen Unkarikin oli vielä hyvin kaukana Suomesta - jossain etäisyydessä mausteisena viinimaana, täynnä tulisuutta ja mustalaisviulun sointia. Paprikat, salamit ja värikkäät vaatteet kun vielä lisätään mausteiksi tuohon gulassiin mukaan, niin se on jalat alta. Taidettiinpa pusta-fantasiaan ladata aika annos myös slaavilaisen dramatiikan ja melankolian kaipuutakin, sekin vaan sijoitettiin tarpeeksi kauaksi lähinurkista eli etäälle itäisestä naapurimaastamme. Pustan mustaan yöhön mahtui siten tähtien tuikkeen alle miltei kaikki se eksoottisuus, mitä pohjolassa kaivata ja kuvitella saattoi.
Kun pakettimatkat viimein 1970-luvulla yleistyivät, päästiin Suomesta totisesti etelän maille ja aurinkorantaan. Silloin pusta unohtui rautaesiripun taakse aivan kuin risat itäautotkin jäivät navetan kulmalle. Uudet laulut alkoivat soimaan Kreikan ja Espanjan hiekkarannoille, zorbaksille, pedroille, señoritoille ja laspalmaseille.
31.3.2015
4. Lorvailu jatkuu. Sadetta ja synagoga.
Susivuorten vuorokausirytmi takoo edelleen jotain arktista talviaikaa. Eiliset päiväunet on nyt kuitattu öisellä valvomisella ja alkanut päivä on siten erittäin myöhäisherännäinen.
Sentään jonkinlainen kävelyretki saadaan aikaiseksi. Budapestin Suuri synagoga (Zsinagóga) on 1850-luvulta ja sijaitsee juutalaisgheton alueella. Vaikka kyseessä on Euroopan suurin synagoga, ei mökissä sinänsä ole mitään kovin ihmeellistä Vilhon mielestä. Ehkä erikoisin piirre rakennuksessa on kaksi maurilaista tornia. Juutalaiskorttelit ovat tällä hetkellä jonkin verran heikossa kunnossa, ainakin Vilhon lyhyen kävelyretken perusteella.
On turhaa kieltää sitä, etteikö kaksikko olisi jälleen vieraillut kauppahallissa ja taisipa samaan syssyyn jalka viedä muutaman muunkin ruokakaupan kautta. Ulkona alkaa iltapäivän sadekuuro ja Vilho laittaa salamista ja vihanneksista pannulla vähän lounasta. Television perusteella Saksassa on ainakin kova hirmumyrsky menossa ja puuta on reilusti nurin sekä autoa romuna. Lentojakin on peruttu. Merkillisempi on Turkin suuri sähkökatkos, kun ilmeisesti koko maasta on virta poikki jostain käsittämättömästä syystä.
Turkkihan tuntuu täällä historiallisesti läheiseltä. Vuosina 1541-1686 kaupunki oli turkkilaisten vallassa ja kirkot muutettiin moskeijoiksi. Kun 1600-luvun lopussa valta vaihtui, moskeijat muutettiin takaisin kirkoiksi. Vilho muistaa hyvin samanlaiset vaihto-operaatiot muun muassa Sisiliasta. Sillä saarella oli sellaiset sata moskeijaa, mutta niistä ei jäänyt mitään jälkeä kristillisen siivouksen jälkeen. Aika perinpohjaisesti muslimijäljet on Budapestistäkin poistettu, parhaiten taitaa turkkilaisvaikutteita olla jäljellä osassa lukuisista kaupungin kylpylöistä.
Sentään jonkinlainen kävelyretki saadaan aikaiseksi. Budapestin Suuri synagoga (Zsinagóga) on 1850-luvulta ja sijaitsee juutalaisgheton alueella. Vaikka kyseessä on Euroopan suurin synagoga, ei mökissä sinänsä ole mitään kovin ihmeellistä Vilhon mielestä. Ehkä erikoisin piirre rakennuksessa on kaksi maurilaista tornia. Juutalaiskorttelit ovat tällä hetkellä jonkin verran heikossa kunnossa, ainakin Vilhon lyhyen kävelyretken perusteella.
On turhaa kieltää sitä, etteikö kaksikko olisi jälleen vieraillut kauppahallissa ja taisipa samaan syssyyn jalka viedä muutaman muunkin ruokakaupan kautta. Ulkona alkaa iltapäivän sadekuuro ja Vilho laittaa salamista ja vihanneksista pannulla vähän lounasta. Television perusteella Saksassa on ainakin kova hirmumyrsky menossa ja puuta on reilusti nurin sekä autoa romuna. Lentojakin on peruttu. Merkillisempi on Turkin suuri sähkökatkos, kun ilmeisesti koko maasta on virta poikki jostain käsittämättömästä syystä.
Turkkihan tuntuu täällä historiallisesti läheiseltä. Vuosina 1541-1686 kaupunki oli turkkilaisten vallassa ja kirkot muutettiin moskeijoiksi. Kun 1600-luvun lopussa valta vaihtui, moskeijat muutettiin takaisin kirkoiksi. Vilho muistaa hyvin samanlaiset vaihto-operaatiot muun muassa Sisiliasta. Sillä saarella oli sellaiset sata moskeijaa, mutta niistä ei jäänyt mitään jälkeä kristillisen siivouksen jälkeen. Aika perinpohjaisesti muslimijäljet on Budapestistäkin poistettu, parhaiten taitaa turkkilaisvaikutteita olla jäljellä osassa lukuisista kaupungin kylpylöistä.
30.3.2015
3. Vásárcsarnok - keskuskauppahallista paprikatahnaa ja muuta mukavaa
Kauppahallissa on sopivasti kuhinaa, kun Susivuoret kapuavat suuren rakennuksen ylätasanteelle. Vilhoa alkaa epäilyttää kovasti Annikin asuntovalinta - vásárcsarnok eli kauppahalli on hyvinkin lähellä majapaikkaa. Anni alkaakin olla pitelemättömissä, joten Vilho patistaa hänet alas elintarvikepuolelle, pois yläkerran tavarakaupoista.
Yläkerrassa tungeksii turisteja, erityisesti saksankielistä väkeä, mutta kaikki kieliryhmät tuntuvat olevan edustettuina. Myyntiartikkelitkin tuntuvat painottuvan matkamuistoihin, vaikka tavara ei olekaan mitään täydellistä krääsää. Edelleen Vilhoa ihmetyttää matkailijoiden määrä tässä kaupungissa - taitaa kevät olla kovasti vaan kaupunkimatkailun aikaa.
Alakerrassa Annikki pistää sataset ja tonnit sileäksi. Käsipuoleen kertyy salamitankoa, perunapussia, sipulia ja tomaatteja. Erityisen tarkkaan pariskunta tutkii hyvin yleisiä paprikatahnoja, joita myydään sinappituubia vastaavissa pakkauksissa. Tahna vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja sitä pitää ottaa pari putkiloa testaukseen - tulista ja vähän makeampaa. Paprika on muutenkin suuressa roolissa myyntikojuilla. Paprikajauhetta myydään loputtomissa matkailijoille tarkoitetuissa sievissä pussukoissa, peltirasioissa ja koteloissa. Pakkauskokoja ja tulisuusasteita on monenlaisia, mukana on lusikkaa ynnä sirotinta. Rekvisiittana on kuivattua paprikaa ja totta kai kauppahallin kojuissa roikkuu määrättömästi paprikamaustettua salamimakkaraa. Annikkikin ostaa mielestään pienen salamin ja kohta kassissa kiemurtelee melkoinen pätkä tätä paikallista erikoisuutta. Vilho tiedustelee vaimoltaan myydäänkö makkara metritavarana, kun "pieni" pötkö ei meinaa mahtua kassiin.
Erinomaisen kaupparetken jälkeen kaksikkomme tutkii saalista asunnolla. Tämäkään varustautuminen ei kuitenkaan riitä, sillä Susivuoret päättävät lähteä uudestaan pienelle kävelylle. Vaikka kysymys on tutustumisesta kaupunkimiljööseen, pakataan mukaan jälleen kauppakassit, eikä mistään museoista tai kirkoista puhuta sanaakaan.
Jaloittelu vie pohjoista kohden ja lähemmäksi varsinaista ydinkeskustaa. Lähempänä Széchenyi lánchidia eli ketjusiltaa saavutaan taas tasaiselle rantareitille. Budan puolella nousee vaikuttava mäki ja sen päällä linnamainen palatsikompleksi, jossa toimii tänä päivänä tukku museoita. Susivuoret kulkevat suurien ketjuhotellien ja joen välistä rantakatua eteenpäin. Erilaisia patsaita on siellä täällä ja osa niistä on kadulla kuin henkilöhahmoina. Turistit tietysti poseeraavat näiden hahmojen kanssa ja Vilho laukoo sarkastisia kommenttejaan kyseisestä toiminnasta. Budapestistä eivät monumentit lopu kesken, voipi olla että kaupunki vie määrän suhteen maailmanmestaruuden siinä lajissa.
Pieni sade kääntyy vähitellen suuremmaksi, mutta Susivuoret marssivat jo tomerasti kohti kauppaa, joka havaittiin jo menomatkalla. Kaupasta tullaan taas reppu notkuen ja askeleet vievät reippaasti asunnolle.
Lounasta syödessä Vilho puristelee tosissaan hankittuja paprikatuubeja. Tahnat ovat verrattomia, kaveriksi paprikaputkiloille on löytynyt vielä valkosipulitahnakin ja se on pirun hyvää sekin. Tulisempi paprikatahna on juuri sopivan tulista, miedompi muistuttaa miltei tomaattipyrettä. Molempia voi käyttää monipuolisesti ruuanlaitossa ja vaikka leivällä. Selvä miinus näissä tahnoissa on suolapitoisuus, joka näyttää olevan luokkaa 10 %.
Lounaan jälkeen kaksikko siirtyy vuodeosastolle ja pian Vilho on unten mailla. Ennen unituokiota asunnon astianpesukone on todellakin saatu toimimaan pienen tuunaamisen jälkeen. Iltaa käynnistetään kahvia keittämällä ja pienillä kirjallisilla töillä. Annikki aikoo laittaa päivällistä, kauppahallista kun tarttui yhtä ja toista mukaan. Vilho sormeilee kuohuviinilasiaan ja naputtelee hetken tietokonettaan. Pitäisi varmaan kuunnella vähän Ferenc Lisztin musiikkia, hän tuumii.
Yläkerrassa tungeksii turisteja, erityisesti saksankielistä väkeä, mutta kaikki kieliryhmät tuntuvat olevan edustettuina. Myyntiartikkelitkin tuntuvat painottuvan matkamuistoihin, vaikka tavara ei olekaan mitään täydellistä krääsää. Edelleen Vilhoa ihmetyttää matkailijoiden määrä tässä kaupungissa - taitaa kevät olla kovasti vaan kaupunkimatkailun aikaa.
Alakerrassa Annikki pistää sataset ja tonnit sileäksi. Käsipuoleen kertyy salamitankoa, perunapussia, sipulia ja tomaatteja. Erityisen tarkkaan pariskunta tutkii hyvin yleisiä paprikatahnoja, joita myydään sinappituubia vastaavissa pakkauksissa. Tahna vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja sitä pitää ottaa pari putkiloa testaukseen - tulista ja vähän makeampaa. Paprika on muutenkin suuressa roolissa myyntikojuilla. Paprikajauhetta myydään loputtomissa matkailijoille tarkoitetuissa sievissä pussukoissa, peltirasioissa ja koteloissa. Pakkauskokoja ja tulisuusasteita on monenlaisia, mukana on lusikkaa ynnä sirotinta. Rekvisiittana on kuivattua paprikaa ja totta kai kauppahallin kojuissa roikkuu määrättömästi paprikamaustettua salamimakkaraa. Annikkikin ostaa mielestään pienen salamin ja kohta kassissa kiemurtelee melkoinen pätkä tätä paikallista erikoisuutta. Vilho tiedustelee vaimoltaan myydäänkö makkara metritavarana, kun "pieni" pötkö ei meinaa mahtua kassiin.
Erinomaisen kaupparetken jälkeen kaksikkomme tutkii saalista asunnolla. Tämäkään varustautuminen ei kuitenkaan riitä, sillä Susivuoret päättävät lähteä uudestaan pienelle kävelylle. Vaikka kysymys on tutustumisesta kaupunkimiljööseen, pakataan mukaan jälleen kauppakassit, eikä mistään museoista tai kirkoista puhuta sanaakaan.
Jaloittelu vie pohjoista kohden ja lähemmäksi varsinaista ydinkeskustaa. Lähempänä Széchenyi lánchidia eli ketjusiltaa saavutaan taas tasaiselle rantareitille. Budan puolella nousee vaikuttava mäki ja sen päällä linnamainen palatsikompleksi, jossa toimii tänä päivänä tukku museoita. Susivuoret kulkevat suurien ketjuhotellien ja joen välistä rantakatua eteenpäin. Erilaisia patsaita on siellä täällä ja osa niistä on kadulla kuin henkilöhahmoina. Turistit tietysti poseeraavat näiden hahmojen kanssa ja Vilho laukoo sarkastisia kommenttejaan kyseisestä toiminnasta. Budapestistä eivät monumentit lopu kesken, voipi olla että kaupunki vie määrän suhteen maailmanmestaruuden siinä lajissa.
Pieni sade kääntyy vähitellen suuremmaksi, mutta Susivuoret marssivat jo tomerasti kohti kauppaa, joka havaittiin jo menomatkalla. Kaupasta tullaan taas reppu notkuen ja askeleet vievät reippaasti asunnolle.
Lounasta syödessä Vilho puristelee tosissaan hankittuja paprikatuubeja. Tahnat ovat verrattomia, kaveriksi paprikaputkiloille on löytynyt vielä valkosipulitahnakin ja se on pirun hyvää sekin. Tulisempi paprikatahna on juuri sopivan tulista, miedompi muistuttaa miltei tomaattipyrettä. Molempia voi käyttää monipuolisesti ruuanlaitossa ja vaikka leivällä. Selvä miinus näissä tahnoissa on suolapitoisuus, joka näyttää olevan luokkaa 10 %.
Lounaan jälkeen kaksikko siirtyy vuodeosastolle ja pian Vilho on unten mailla. Ennen unituokiota asunnon astianpesukone on todellakin saatu toimimaan pienen tuunaamisen jälkeen. Iltaa käynnistetään kahvia keittämällä ja pienillä kirjallisilla töillä. Annikki aikoo laittaa päivällistä, kauppahallista kun tarttui yhtä ja toista mukaan. Vilho sormeilee kuohuviinilasiaan ja naputtelee hetken tietokonettaan. Pitäisi varmaan kuunnella vähän Ferenc Lisztin musiikkia, hän tuumii.
29.3.2015
2. Szabadság hid eli miten Vilho ylittää joen kävellen eikä tee juuri mitään muuta
Kelloja on siirretty kesäaikaan, mutta Vilho on kuin talviuneen uppoutunut karhu. Kestää pitkään ennen kuin hän kapuaa ylös sängystä. Yö uudessa paikassa on sävyttynyt kafkamaisille unilla vieraista paikoista, matkoista ja ties mistä merkillisistä taloista ja kulkijoista.
Vilhon päivä on hitauden ja helppouden sävyttämä. Onneksi sankarimme tutustui perinpohjaisesti asunnon espressokeittimeen edellisenä päivänä, sillä ilman kahvia ei toiminnasta tulisi sitäkään vähää. Jääkaapista löytyy muutakin aamupalaa ja leipää pistetään paahtimeen. Päivä näyttäisi olevan hieno, aurinkohan Budapestissä paistaa.
Aamiaisen jälkeen Vilho esittää huoltomiestä. Periaatteena Susivuorilla on se, että ensimmäisinä päivinä asunnolla tehdään ne puuhat, jotka muuten nyppisivät koko asumisen ajan. Puuhastelu sisältää pientä uudelleen järjestelyä, selvittelyä ja korjaushommia.
Vilho korjaa vessan repsottavan lukon, lisää puuttuvan ruuvin ja kiristelee aiemmat. Pesuhuoneen suihkunpidike on asuntojen yleisin korjauskohde, sielläkin tarvitaan linkkuveitsen ruuvimeisseliä. Annikki touhuaa keittiön kaappien järjestelypuuhissa samalla kun tutkii mitä kaikkea huushollissa on. Erikoisin korjauskohde on astianpesukone, jonka hiljainen isäntä kertoi olevan epäkunnossa. Siinä on ohjauspaneelin ledivalokenttä painettu alas ja sama kohtalo on kontrollinapilla. Vilho saa napin poimittua takaisin ylös ja ledipaneelikin ponnahtaa paikalleen. Näinköhän tämäkin on taas toimivien kirjoissa? Pitäisikö omistajalle pistää muutama tonnin lasku...
Annikki vaatii vielä korjaamaan makuuhuoneen lampun suojakuvun katorajassa. Viho saa sen nostettua paikalleen. Kuvaavaa kaksikon aktiivisuudelle onkin se, että eniten silmiin on osunut vuoteen päällä katossa näkyvä johtoja suojaava kuppi. Nyt on sekin epäkohta sitten oikaistu.
Ulkona on tosiaan kirkasta ja oikein mukava kevätsää. Tonavan ranta kutsuu kävelylle ja rautaista Vapauden siltaa (Szabadság hid) pitkin on mukava ylittää tämä vesistö. Silta on koristeellinen, jugend-henkinen ja väriltään vihreä kaarisilta. Tuuli puhaltelee virran yllä, mutta siitä huolimatta sää on lämmin. Pariskuntia pyörii ranta-alueella ja sillalla kameroidensa kanssa. Susivuoret tallustavat kaikessa rauhassa muutaman kilometrin lenkin virran takana ja palaavat taas Pestin puolelle Petöfin siltaa pitkin.
Kulttuuriosuutena kävelyretkellä on vierailu eilen löytyneessä supermarketissa. Asunnon muona- ja juomavarannot karttuvat mukavasti. Erittäin myöhäinen lounas käydään nauttimassa turkkilaisten kebab-paikassa. Täälläkin döner-varras on kanaa, kuten se oli yleisesti Istanbulissa. Vilhon annoksessa on paljon salaattia ja hyvät kastikkeet. Annikilla on pita-annoksensa kaverina munakoisoa talon tapaan.
Kerrassaan toiminnallisen lepopäivän iltapuolella linnoittaudutaan television ääreen. Suomi on samassa EM-karsintalohkossa Unkarin kanssa. Hyvin varustettu kaapelitöllö näyttää ensin Suomen ja sitten perään tässä kaupungissa pelattavan Unkarin pelin. Vilho maistelee avaamaansa tokajia. Viinissä on kohtuullisesti makeutta, vähän sellaista jalohomeista tuntumaa ja selvästi hunajaa. Pelit alkavat ja ainoa pilvi Vilhon taivaalla on suomalaisten erikoistilannepuolustaminen. Mutta liikaa ei siitäkään kannata hermostua.
Vilhon päivä on hitauden ja helppouden sävyttämä. Onneksi sankarimme tutustui perinpohjaisesti asunnon espressokeittimeen edellisenä päivänä, sillä ilman kahvia ei toiminnasta tulisi sitäkään vähää. Jääkaapista löytyy muutakin aamupalaa ja leipää pistetään paahtimeen. Päivä näyttäisi olevan hieno, aurinkohan Budapestissä paistaa.
Aamiaisen jälkeen Vilho esittää huoltomiestä. Periaatteena Susivuorilla on se, että ensimmäisinä päivinä asunnolla tehdään ne puuhat, jotka muuten nyppisivät koko asumisen ajan. Puuhastelu sisältää pientä uudelleen järjestelyä, selvittelyä ja korjaushommia.
Vilho korjaa vessan repsottavan lukon, lisää puuttuvan ruuvin ja kiristelee aiemmat. Pesuhuoneen suihkunpidike on asuntojen yleisin korjauskohde, sielläkin tarvitaan linkkuveitsen ruuvimeisseliä. Annikki touhuaa keittiön kaappien järjestelypuuhissa samalla kun tutkii mitä kaikkea huushollissa on. Erikoisin korjauskohde on astianpesukone, jonka hiljainen isäntä kertoi olevan epäkunnossa. Siinä on ohjauspaneelin ledivalokenttä painettu alas ja sama kohtalo on kontrollinapilla. Vilho saa napin poimittua takaisin ylös ja ledipaneelikin ponnahtaa paikalleen. Näinköhän tämäkin on taas toimivien kirjoissa? Pitäisikö omistajalle pistää muutama tonnin lasku...
Annikki vaatii vielä korjaamaan makuuhuoneen lampun suojakuvun katorajassa. Viho saa sen nostettua paikalleen. Kuvaavaa kaksikon aktiivisuudelle onkin se, että eniten silmiin on osunut vuoteen päällä katossa näkyvä johtoja suojaava kuppi. Nyt on sekin epäkohta sitten oikaistu.
Ulkona on tosiaan kirkasta ja oikein mukava kevätsää. Tonavan ranta kutsuu kävelylle ja rautaista Vapauden siltaa (Szabadság hid) pitkin on mukava ylittää tämä vesistö. Silta on koristeellinen, jugend-henkinen ja väriltään vihreä kaarisilta. Tuuli puhaltelee virran yllä, mutta siitä huolimatta sää on lämmin. Pariskuntia pyörii ranta-alueella ja sillalla kameroidensa kanssa. Susivuoret tallustavat kaikessa rauhassa muutaman kilometrin lenkin virran takana ja palaavat taas Pestin puolelle Petöfin siltaa pitkin.
Kulttuuriosuutena kävelyretkellä on vierailu eilen löytyneessä supermarketissa. Asunnon muona- ja juomavarannot karttuvat mukavasti. Erittäin myöhäinen lounas käydään nauttimassa turkkilaisten kebab-paikassa. Täälläkin döner-varras on kanaa, kuten se oli yleisesti Istanbulissa. Vilhon annoksessa on paljon salaattia ja hyvät kastikkeet. Annikilla on pita-annoksensa kaverina munakoisoa talon tapaan.
Kerrassaan toiminnallisen lepopäivän iltapuolella linnoittaudutaan television ääreen. Suomi on samassa EM-karsintalohkossa Unkarin kanssa. Hyvin varustettu kaapelitöllö näyttää ensin Suomen ja sitten perään tässä kaupungissa pelattavan Unkarin pelin. Vilho maistelee avaamaansa tokajia. Viinissä on kohtuullisesti makeutta, vähän sellaista jalohomeista tuntumaa ja selvästi hunajaa. Pelit alkavat ja ainoa pilvi Vilhon taivaalla on suomalaisten erikoistilannepuolustaminen. Mutta liikaa ei siitäkään kannata hermostua.
28.3.2015
1. Reilusti pilviä ja pikkuisen Tonavaa - Vilho saapuu Budapestiin
Budapestin matkaopas on tiettävästi päätynyt Vilhon matkatavaroihin ja se kiitää muiden romujen ja rättien kanssa taivaan halki Airbus 320:n uumenissa. Konetyyppi on viimeisinä päivinä saanut kielteistä julkisuutta koko Eurooppaa järkyttäneessä lento-onnettomuudessa. Tragedian jälkeen syytä haettiin ensin konetyypistä - yhtä hyvin olisi voinut hakea autokolariin vikaa Toyota Corollasta. Vilho on viettänyt kymmeniä tunteja vaelluksillaan A320:ssä, sillä se on euro-lentojen vakituisin työhevonen. Vilho pitää konetta hyvin tylsänä, mutta sillä nämä seikkailujen alku- ja loppumatkat taitetaan miltei aina. Ei koneessa itsessään voi enää olla mitään selviämätöntä tyyppivikaa, vaikka kaikkeen syytä haetaan aina ensin laitteista, sitten yhteiskunnasta, seuraavaksi kiteytyneestä pahuudesta; lopulta pohjalle jää vain mittaamaton suru, syyllisten mielettömyys ja kaiken hulluus.
Ennen lentoa päivä on kuitenkin käynnistetty lentoyhtiön loungessa - ja se toden totta on Vilhon ensimmäinen kerta tämän palvelun piirissä. Lentopisteitä on kuitenkin kertynyt ja matkan projektipäällkkö Annikki on pannut pinnoihin vipinää, sillä johonkin ne on käytettävä ennen katoamistaan.
Lounget, ensimmäiset luokat ja muu prioritykäsittely on Vilholle vierasta ympäristöä. Koneissahan erottelu on kaikkein huvittavinta, sillä pieni verho erottaa penkit joilla shamppanjaa miltei tyrkytetään niistä penkeistä, joissa parasta tarjontaa on tuontimustikkamehu. Eriarvoisuutta on kuitenkin helpompi sietää, kun on itse siellä pienemmässä karsinassa, narulinjan, verhon tai lasiseinien takana. Niin Vilhokin operoi sujuvasti lautasineen kurkkusiivujen, kokkelin ja sämpylöiden linjastolla. Mutustaessa voi sitten pohtia hiljaa leivän kilohintaa näillä penkeillä.
Selän takana on oluthana, viiniäkin on saatavilla samanlaisista suuttimista. Sivummalla on päihteitä pullossakin, vieläpä jääpalapedillä sievästi lepäävää proseccoa. Ja Vilho-reppana touhuaa vain naurettavien kurkkusiivujen kanssa! Suunnitteleeko tuo Lapatossun ilmiselvä (sic) hengenheimolainen kenties kauneusnaamioita noista vihanneksista asidofilus-jugurtin kanssa?
Ei, Vilho on selvästi sen verran viisastunut vanhetessaan, että kaikkea ilmaista alkoholia ei ole pakko imuroida heti ensi silmäyksellä, eikä välttämättä lainkaan. Toisaalta, kellohan on jo kahdeksan aamulla, joten siitä vaan hommiin, sillä aikaisen madon lintu nappaa… Mutta Vilho pysyy kahvissa, marimekkokuvioisissa mukeissa ja tuoreissa sämpylöissä. Ulkona on kosteahko, pilvinen sää, koneita ja kenttäkalustoa menee ja tulee. Maaliskuu on loppumassa ja kylmä jakso on kääntymässä sateiseksi, hieman lämpimämmäksi. Asteita lienee kuitenkin vain kahdeksan.
Lentoasemalla on ruuhkaa, pääsiäisen matkailu on jo alkanut viikko ennen pyhiä. Vilho on odottavaisella mielellä. Retki Unkariin on ensisijaisesti lomaa, eikä Vilholla ole suuria suunnitelmia tai tarkkaa tietoa kohteesta. Kyllähän Vilho on tutkaillut oppaita ja lukenut sieltä täältä kaupungista, mutta ennen kaikkea sankarimme on lomalla työpaikastaan ja arjen ähellyksestä. Vilho ei ole siis menossa katsomaan colosseumia, eiffeltorneja, ei uimaan lämpimään veteen eikä seikkailemaan vuorille. Hän ei etsi ainutlaatuisia raunioita, tiettyä maalaustaiteen helmeä tai poikkeuksellista historiallista kaupunkimiljöötä. Vaikka kaikkea tällaista voi edessä olla, niin Vilho on ainoastaan matkaamassa työntäyteisen arjen rautaesiripun taakse, lomalle, takertumaan vilhomaiseen vauhdittomuuteen. “Toisinaan on pakko saada itsensä kiinni ulkomailta, palattava sieluunsa siellä minne on menossa”, sanoi Vilhon setä aforistisesti. Vuosien kuluessa Vilho on alkanut yhä enemmän muistaa näitä sedän sutkauksia ja suuri osa niistä on auennut vasta varttuneemmalla iällä. Niinpä Vilho matkustaa taas valkopilvien päällä, matkustaen tapaamaan itseään Unkarin pääkaupunkiin verrattain avoimin, odottavin mielin.
Ikkunapaikalle aina hakeutuva Vilho ei pääse Vantaan jälkeen näkemään muuta kuin reilusti valkoista pilvipeitettä. Seuraavan kerran maisemaa näkyy Budapestin nurkilla. Vaikutelma Unkarista on tasainen ja maatalousvaltainen tämän näytteen perusteella.
Budapestin lentokenttä on nimetty Franz Listzin mukaan, unkarilaisempi etunimi säveltäjällä on Ferenc. Listzistä voi hyvin aloittaa kielensä solmuun saamisen, sillä unkarin lausumista vaikempaan lienee vain kielen edes alkeellinen ymmärtäminen. Nyt vilhoillaankin sitten aivan kielitaidottomana ummikkona.
Annikki on selvittänyt lippu- ja reittiasiat keskustaan. Lentokentältä saadaan nopea startti bussiin 200E, jolla päästään metroverkon piiriin. Metroaseman kulkuputken suulla odottaa lipuntarkastaja, joka toteaa tiketit käytetyiksi, sillä niillä on ajeltu jo bussissa. Vyöhykelipusta ei siis tosissaan ollut kysymys. Pariskuntamme iskee miehelle seitsemänsataa kouraan ja saa uudet liput. Metromatka voi käynnistyä. Rahaa palaa kuin monopolissa konsanaan, mutta paikallinen satanen on osapuilleen 35 sentin arvoinen unionin päävaluutassa, joten vielä ei ole konkurssin aika.
Kun kaksikkomme pujahtaa metrotunnelista ulkoilmaan Pestin keskustan eteläisessä puolessa, ilma on mainio ja lauantaipäivän tohinat ovat käynnissä. Turisteja on yllättävän paljon, sen huomaa heti.
Sitten päästään asunnolle, tavataan omistaja ja saadaan avaimet. Huoneistoon ja sen varusteluun tutustuessa menee hetki. Kaksio on asiallinen ja oikeastaan viihtyisä, pientä repsotusta on muutamissa asioissa, mutta perusasiat ovat hyvässä kunnossa.
Iltapäivään ja iltaan kuuluu vain pari pientä kauppareissua. Annikki on vähintään yhtä väsynyt kuin Vilhokin, eikä varhainen herätys ja matkapäivä ole asiaa mitenkään auttanut. Illan vähitellen hämärtyessä pariskuntamme pistäytyy Tonavan rannassa ensimmäistä kertaa. Vilho hämmästelee sitä, miten voimakkaasti suuri joki näyttää virtaavan etelään päin. Joki on leveä ja tosissaan vaikuttava.
Vilho askartelee asunnon espressokeittimen kanssa, syö sitten unkarilaisia keksejä kahvin kera ja katselee samalla televisioista jotain järjetöntä ohjelmaa. Annikki on tainnut torkahtaa makuuhuoneessa. Vilho nauttii raukean väsyneestä olostaan, tekemisen hitaudesta ja siitä tiedosta, että mihinkään ei ole vähään aikaan kiire. Illalla tulee varmaan joltain kanavalta maaotteluita, niitä sopii odotella kaikessa rauhassa.
Ennen lentoa päivä on kuitenkin käynnistetty lentoyhtiön loungessa - ja se toden totta on Vilhon ensimmäinen kerta tämän palvelun piirissä. Lentopisteitä on kuitenkin kertynyt ja matkan projektipäällkkö Annikki on pannut pinnoihin vipinää, sillä johonkin ne on käytettävä ennen katoamistaan.
Lounget, ensimmäiset luokat ja muu prioritykäsittely on Vilholle vierasta ympäristöä. Koneissahan erottelu on kaikkein huvittavinta, sillä pieni verho erottaa penkit joilla shamppanjaa miltei tyrkytetään niistä penkeistä, joissa parasta tarjontaa on tuontimustikkamehu. Eriarvoisuutta on kuitenkin helpompi sietää, kun on itse siellä pienemmässä karsinassa, narulinjan, verhon tai lasiseinien takana. Niin Vilhokin operoi sujuvasti lautasineen kurkkusiivujen, kokkelin ja sämpylöiden linjastolla. Mutustaessa voi sitten pohtia hiljaa leivän kilohintaa näillä penkeillä.
Selän takana on oluthana, viiniäkin on saatavilla samanlaisista suuttimista. Sivummalla on päihteitä pullossakin, vieläpä jääpalapedillä sievästi lepäävää proseccoa. Ja Vilho-reppana touhuaa vain naurettavien kurkkusiivujen kanssa! Suunnitteleeko tuo Lapatossun ilmiselvä (sic) hengenheimolainen kenties kauneusnaamioita noista vihanneksista asidofilus-jugurtin kanssa?
Ei, Vilho on selvästi sen verran viisastunut vanhetessaan, että kaikkea ilmaista alkoholia ei ole pakko imuroida heti ensi silmäyksellä, eikä välttämättä lainkaan. Toisaalta, kellohan on jo kahdeksan aamulla, joten siitä vaan hommiin, sillä aikaisen madon lintu nappaa… Mutta Vilho pysyy kahvissa, marimekkokuvioisissa mukeissa ja tuoreissa sämpylöissä. Ulkona on kosteahko, pilvinen sää, koneita ja kenttäkalustoa menee ja tulee. Maaliskuu on loppumassa ja kylmä jakso on kääntymässä sateiseksi, hieman lämpimämmäksi. Asteita lienee kuitenkin vain kahdeksan.
Lentoasemalla on ruuhkaa, pääsiäisen matkailu on jo alkanut viikko ennen pyhiä. Vilho on odottavaisella mielellä. Retki Unkariin on ensisijaisesti lomaa, eikä Vilholla ole suuria suunnitelmia tai tarkkaa tietoa kohteesta. Kyllähän Vilho on tutkaillut oppaita ja lukenut sieltä täältä kaupungista, mutta ennen kaikkea sankarimme on lomalla työpaikastaan ja arjen ähellyksestä. Vilho ei ole siis menossa katsomaan colosseumia, eiffeltorneja, ei uimaan lämpimään veteen eikä seikkailemaan vuorille. Hän ei etsi ainutlaatuisia raunioita, tiettyä maalaustaiteen helmeä tai poikkeuksellista historiallista kaupunkimiljöötä. Vaikka kaikkea tällaista voi edessä olla, niin Vilho on ainoastaan matkaamassa työntäyteisen arjen rautaesiripun taakse, lomalle, takertumaan vilhomaiseen vauhdittomuuteen. “Toisinaan on pakko saada itsensä kiinni ulkomailta, palattava sieluunsa siellä minne on menossa”, sanoi Vilhon setä aforistisesti. Vuosien kuluessa Vilho on alkanut yhä enemmän muistaa näitä sedän sutkauksia ja suuri osa niistä on auennut vasta varttuneemmalla iällä. Niinpä Vilho matkustaa taas valkopilvien päällä, matkustaen tapaamaan itseään Unkarin pääkaupunkiin verrattain avoimin, odottavin mielin.
Ikkunapaikalle aina hakeutuva Vilho ei pääse Vantaan jälkeen näkemään muuta kuin reilusti valkoista pilvipeitettä. Seuraavan kerran maisemaa näkyy Budapestin nurkilla. Vaikutelma Unkarista on tasainen ja maatalousvaltainen tämän näytteen perusteella.
Budapestin lentokenttä on nimetty Franz Listzin mukaan, unkarilaisempi etunimi säveltäjällä on Ferenc. Listzistä voi hyvin aloittaa kielensä solmuun saamisen, sillä unkarin lausumista vaikempaan lienee vain kielen edes alkeellinen ymmärtäminen. Nyt vilhoillaankin sitten aivan kielitaidottomana ummikkona.
Annikki on selvittänyt lippu- ja reittiasiat keskustaan. Lentokentältä saadaan nopea startti bussiin 200E, jolla päästään metroverkon piiriin. Metroaseman kulkuputken suulla odottaa lipuntarkastaja, joka toteaa tiketit käytetyiksi, sillä niillä on ajeltu jo bussissa. Vyöhykelipusta ei siis tosissaan ollut kysymys. Pariskuntamme iskee miehelle seitsemänsataa kouraan ja saa uudet liput. Metromatka voi käynnistyä. Rahaa palaa kuin monopolissa konsanaan, mutta paikallinen satanen on osapuilleen 35 sentin arvoinen unionin päävaluutassa, joten vielä ei ole konkurssin aika.
Kun kaksikkomme pujahtaa metrotunnelista ulkoilmaan Pestin keskustan eteläisessä puolessa, ilma on mainio ja lauantaipäivän tohinat ovat käynnissä. Turisteja on yllättävän paljon, sen huomaa heti.
Sitten päästään asunnolle, tavataan omistaja ja saadaan avaimet. Huoneistoon ja sen varusteluun tutustuessa menee hetki. Kaksio on asiallinen ja oikeastaan viihtyisä, pientä repsotusta on muutamissa asioissa, mutta perusasiat ovat hyvässä kunnossa.
Iltapäivään ja iltaan kuuluu vain pari pientä kauppareissua. Annikki on vähintään yhtä väsynyt kuin Vilhokin, eikä varhainen herätys ja matkapäivä ole asiaa mitenkään auttanut. Illan vähitellen hämärtyessä pariskuntamme pistäytyy Tonavan rannassa ensimmäistä kertaa. Vilho hämmästelee sitä, miten voimakkaasti suuri joki näyttää virtaavan etelään päin. Joki on leveä ja tosissaan vaikuttava.
Vilho askartelee asunnon espressokeittimen kanssa, syö sitten unkarilaisia keksejä kahvin kera ja katselee samalla televisioista jotain järjetöntä ohjelmaa. Annikki on tainnut torkahtaa makuuhuoneessa. Vilho nauttii raukean väsyneestä olostaan, tekemisen hitaudesta ja siitä tiedosta, että mihinkään ei ole vähään aikaan kiire. Illalla tulee varmaan joltain kanavalta maaotteluita, niitä sopii odotella kaikessa rauhassa.
25.3.2015
O. Pienistä poruista kehittyy melkoinen Tonava: Vilho päättää hyödyntää matkaoppaan eli vilhoilun lyhyt oppimäärä
Työt rekisteritoimistolla ovat vähitellen painaneet Vilhon lähemmäksi lattianrakoa. Kevättä kohden tunnit tuntuvat raskaimmilta ja niitä on kaikkiaan paljon työkalenterissa. Maassa velloo lama ja työpaikastaan saa olla kiitollinen - se ei kuitenkaan lohduta raskaita raatajia aamun ja illan ankeimpina hetkinä. Itkua pusertaa työläisen silmäkulmaan, mutta yhtä kaikki on jatkettava ja lisättävä tahtia, kuivattava silmät ja puristettava porut tuonnempana ja taaempana.
Vilho on kuitenkin tavallisen huoleton veikko pohjimmiltaan, eikä jaksa tulostavoitteista tahi kehityskeskusteluista pitkään pillittää. Töissä Vilho on aina viihtynyt, mutta ei koskaan ole tottunut turhaan pokkurointiin, jatkuviin kokouksiin ja ylhäältä päin lahjana annettuihin järjettömiin muutosseikkailuihin. Vielä vähemmän ihmisten loputtomaan typeryyteen, jota ei päiväksikään juuri pakoon pääse.
Silti Vilho on itsekin melkoinen muutosagentti, kehittäjä ja haasteiden ratkaisija. Valitettavasti Vilhon mielikuvitus on se temmellyskenttä, missä nämä taktisen nerouden siirrot yleensä tapahtuvat piilossa yleisöltä. Toisinaan Vilho tuntuu suorastaan elävän niin sanotusti hieman omissa maailmoissaan. On tämän Vilhokin huomannut ja pitää sitä itse asiassa välttämättömänä keinona selvitä nykymaailmassa täysjärkisenä.
Pieni esimerkki Vilhon sisäisestä elämästä lienee paikallaan kirkastamaan päähenkilömme toimintaa kulissien takana.
Vilholla on päässään oma, verrattain vilhokeskinen yhteiskunta, jossa on myös mainioita virastoja, kuten Vilhon arkielämässäkin niitä tuppaa olemaan. Eräs tällainen Vilhon mielikuvitusvirasto on VEK eli Vilhoilun edistämiskeskus. Kyseisestä instituutiosta Vilho ei mainitse koskaan edes Annikille, sillä vaimon suhtautuminen kaikkeen vapaaseen vilhoiluun on usein hyvin epäilevää. Vilhon omassa keskuudessa vilhoilu on sen sijaan arvostettua, elintärkeää ja jopa suojeltua toimintaa.
Vilhoilun edistämiskeskus (VEK) on vuodenvaihteessa saanut käyntiin nerokkaan säästöhankkeen, jossa kirjahyllyn teoksia on myyty pois, annettu tilansäästömielessä velipojalle ja muutenkin kaikin tavoin poistettu turhaa tavaraa teosluettelosta.
Tässä yhteydessä VEKin suurhankkeena on ollut myös se, että Vilho on halunnut - ihan säästömielessä - hyödyntää edullisesti aikoinaan hankkimansa Budapestin matkaoppaan. Hanketta varten Vilhon on hankkinut projektipäälliköksi Annikin (tämän ehkä tietämättä). Motivoitunut projektipäällikkö - Annikki - on vähitellen vihkiytynyt työlleen ja sittemmin investoinut joitakin saturaisia lentoon ja majoitukseen. Lomia on varailtu, autoja vuokrailtu. Projekti on ollut huikea menestys alusta asti. Perheen on vallannut jälleen matkainnostus, joka iskee ainoastaan kuusi kertaa vuodessa.
Matkainnostuksen kantamana on samalla jo suunniteltu jo muitakin retkiä. Vilho on lisäksi hankkinut Budapestin kartan; sittemmin kirjastosta on löytynyt koko Unkarin kartta ja tukku lisää matkaoppaita.
Omaa, kaiken aloittanutta matkaopastaan Vilho ei ole ehtinyt edistämishankkeen vauhdittuessa juuri tutkiskella, mahtaako sitä viitsiä edes mukaansa ottaa?
Juuri tätä on vilhoilu, juuri tätä on vilhoilun edistäminen tyypillisimmillään. Nyt on vaan syytä odotella että Vilho pääsee Unkariin muutenkin kuin mielikuvituksensa siivillä. Ensin pitää kuitenkin vilhoil... ei vaan ahkeroida muutama päivä rekisterivirastossa ja esittää täysipäistä.
Vilho on kuitenkin tavallisen huoleton veikko pohjimmiltaan, eikä jaksa tulostavoitteista tahi kehityskeskusteluista pitkään pillittää. Töissä Vilho on aina viihtynyt, mutta ei koskaan ole tottunut turhaan pokkurointiin, jatkuviin kokouksiin ja ylhäältä päin lahjana annettuihin järjettömiin muutosseikkailuihin. Vielä vähemmän ihmisten loputtomaan typeryyteen, jota ei päiväksikään juuri pakoon pääse.
Silti Vilho on itsekin melkoinen muutosagentti, kehittäjä ja haasteiden ratkaisija. Valitettavasti Vilhon mielikuvitus on se temmellyskenttä, missä nämä taktisen nerouden siirrot yleensä tapahtuvat piilossa yleisöltä. Toisinaan Vilho tuntuu suorastaan elävän niin sanotusti hieman omissa maailmoissaan. On tämän Vilhokin huomannut ja pitää sitä itse asiassa välttämättömänä keinona selvitä nykymaailmassa täysjärkisenä.
Pieni esimerkki Vilhon sisäisestä elämästä lienee paikallaan kirkastamaan päähenkilömme toimintaa kulissien takana.
Vilholla on päässään oma, verrattain vilhokeskinen yhteiskunta, jossa on myös mainioita virastoja, kuten Vilhon arkielämässäkin niitä tuppaa olemaan. Eräs tällainen Vilhon mielikuvitusvirasto on VEK eli Vilhoilun edistämiskeskus. Kyseisestä instituutiosta Vilho ei mainitse koskaan edes Annikille, sillä vaimon suhtautuminen kaikkeen vapaaseen vilhoiluun on usein hyvin epäilevää. Vilhon omassa keskuudessa vilhoilu on sen sijaan arvostettua, elintärkeää ja jopa suojeltua toimintaa.
Vilhoilun edistämiskeskus (VEK) on vuodenvaihteessa saanut käyntiin nerokkaan säästöhankkeen, jossa kirjahyllyn teoksia on myyty pois, annettu tilansäästömielessä velipojalle ja muutenkin kaikin tavoin poistettu turhaa tavaraa teosluettelosta.
Tässä yhteydessä VEKin suurhankkeena on ollut myös se, että Vilho on halunnut - ihan säästömielessä - hyödyntää edullisesti aikoinaan hankkimansa Budapestin matkaoppaan. Hanketta varten Vilhon on hankkinut projektipäälliköksi Annikin (tämän ehkä tietämättä). Motivoitunut projektipäällikkö - Annikki - on vähitellen vihkiytynyt työlleen ja sittemmin investoinut joitakin saturaisia lentoon ja majoitukseen. Lomia on varailtu, autoja vuokrailtu. Projekti on ollut huikea menestys alusta asti. Perheen on vallannut jälleen matkainnostus, joka iskee ainoastaan kuusi kertaa vuodessa.
Matkainnostuksen kantamana on samalla jo suunniteltu jo muitakin retkiä. Vilho on lisäksi hankkinut Budapestin kartan; sittemmin kirjastosta on löytynyt koko Unkarin kartta ja tukku lisää matkaoppaita.
Omaa, kaiken aloittanutta matkaopastaan Vilho ei ole ehtinyt edistämishankkeen vauhdittuessa juuri tutkiskella, mahtaako sitä viitsiä edes mukaansa ottaa?
Juuri tätä on vilhoilu, juuri tätä on vilhoilun edistäminen tyypillisimmillään. Nyt on vaan syytä odotella että Vilho pääsee Unkariin muutenkin kuin mielikuvituksensa siivillä. Ensin pitää kuitenkin vilhoil... ei vaan ahkeroida muutama päivä rekisterivirastossa ja esittää täysipäistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)