Seuraavaksi kuuluu Espanjassa tietoa, että Puigdemont on ilmeisesti sittenkin lähtenyt taksilla hakemaan belgialaisia perunoita kioskilta (suom. ranskalaiset perunat). Häntä ei ole nähty Madridissa eikä sen kummemin Keuruullakaan. Seuranta jatkuu.
Belgialaiset perunat ovat muuten maailman parhaita "ranskalaisia". Vilho suosittelee kaikille mutta kehottaa maltillisuuteen vallankumouksien kanssa.
31.10.2017
35. Eikö taaskaan
Vilho toivoi terroristi-iskutonta lomareissua, mutta nyt uutisoidaan, että Nueva Yorkissa on isketty autolla.
Ensimmäiset uutiset kertovat kahdeksasta kuolleesta ja l2 loukkaantuneesta, espanjalaislähteiden mukaan.
Ensimmäiset uutiset kertovat kahdeksasta kuolleesta ja l2 loukkaantuneesta, espanjalaislähteiden mukaan.
34. Puigdemont ei viihdykään kylmässä
Juuri tuoreeltaan tiistaina Puigdemont häiritsee Mestareiden Liigan seurantaa, sillä hän lähtee espanjalaistelkkarikanavien mukaan iltakaheksalta taksilla lentokentälle Brysselissä ja aikoo palata ilman turvapaikkahakemusta Espanjaan, Madridiin.
Lieneekö syynä viileä sää, ainakin taksia seuranneella toimittajalla on hansikkaat kädessä Brysellissä.
Niin tai näin, Madridissa lienee vastassa kuumat tunnelmat.
Lieneekö syynä viileä sää, ainakin taksia seuranneella toimittajalla on hansikkaat kädessä Brysellissä.
Niin tai näin, Madridissa lienee vastassa kuumat tunnelmat.
30.10.2017
33. Lourdesista Pouzaciin aamukahville
Kaste on aamulla hyvin vahvaa, mutta lisäksi Lourdesissa sataa.
Vilho on hyvin mielissään siitä sotilaallisuudesta, millä Annikki pistää pillit pussiit asunnolla.
Kaikki on pian valmista.
Vilho juo ainoastaan tuoremehua puoli litraa ja pesee nassunsa ja hampaansa.
Loputkin tavarat on pian koottu ja asunto tarkastettu.
Vilho vie matkalaukut autoon sateessa, joka on lopultakin hyvin lievää. Pohjimmiltaan Vilho on hyvä raskaiden esineiden kantamisessa ja kohtuullinen autolla ajamisessa, siksi retkikunnassa nämä asiat on valittu hänelle.
Jälleen on ajettu tuhat kilometriä ulkomailla tällä reissulla. Mutta pikitie pyytää lisää. Susivuoret pistävät pyyhkimet laulamaan ja ajavat etelään kohti Espanjaa.
Syyskuussa Vilho oli työmatkalla Nizzassa ja hoiti siedettävästi asioita ranskaksi, mutta nyt hän on enemmän kuin tyytyväinen, että kielitaitoinen Annikki on matkassa mukana.
Lukuisten pienten kylien ja metsäniittyisten maalaisseutujen jälkeen päästään Pouzaciin, josta löytyy suuri InterMarché-supermarketti. Annikki on Vilhon vielä autolla näperrellessä ehtinyt tilata sarvet ja maitokahvit. Mikä nautinto; erinomaista kahvia ja tuore sarvi. Nyt ollaan valmiit tekemään ostoksia Ranskasta matkalla etelään.
Vilho on hyvin mielissään siitä sotilaallisuudesta, millä Annikki pistää pillit pussiit asunnolla.
Kaikki on pian valmista.
Vilho juo ainoastaan tuoremehua puoli litraa ja pesee nassunsa ja hampaansa.
Loputkin tavarat on pian koottu ja asunto tarkastettu.
Vilho vie matkalaukut autoon sateessa, joka on lopultakin hyvin lievää. Pohjimmiltaan Vilho on hyvä raskaiden esineiden kantamisessa ja kohtuullinen autolla ajamisessa, siksi retkikunnassa nämä asiat on valittu hänelle.
Jälleen on ajettu tuhat kilometriä ulkomailla tällä reissulla. Mutta pikitie pyytää lisää. Susivuoret pistävät pyyhkimet laulamaan ja ajavat etelään kohti Espanjaa.
Syyskuussa Vilho oli työmatkalla Nizzassa ja hoiti siedettävästi asioita ranskaksi, mutta nyt hän on enemmän kuin tyytyväinen, että kielitaitoinen Annikki on matkassa mukana.
Lukuisten pienten kylien ja metsäniittyisten maalaisseutujen jälkeen päästään Pouzaciin, josta löytyy suuri InterMarché-supermarketti. Annikki on Vilhon vielä autolla näperrellessä ehtinyt tilata sarvet ja maitokahvit. Mikä nautinto; erinomaista kahvia ja tuore sarvi. Nyt ollaan valmiit tekemään ostoksia Ranskasta matkalla etelään.
32. Maantie, parisuhde ja tuhat majapaikkaa
Käytyään yhdessä tuhannessa majapaikassa mittaamattomien kilometrien jälkeen Susivuorten elämä ei ole intohimosta sykkivää parikymppisten romanssia, vaikka sellaisen voisi helposti naputtaa tällaiseen kuvitteelliseen matkakertomukseen.
Vilhoa kismittää se, miten heistä on Annikin kanssa tullut sisaruksia, miten he ovat kasvaneet yhteen täydellisesti. Vilhoa kismittää se, että hän kiukuttelee itsevalitsemalleen isosiskolleen ja moisen toiminnan turhuus.
Vilho miettii vuorokauden aikana nähtyjä tuhatta kiertoliittymää. sataa liikennevaloa, kolmeasataa liittymää ja kymmentä parkkipaikkaa. Maantietä kuopilla, ilman maalauksia, maantietä mutkilla, suorilla, vasta- ja myötämäkinä sekä umpikujaa virhevalinnoilla.
Hän miettii punaviinipulloja, tyhjennettäviä jääkaappeja, tarkastettavia sängynalusia ja katsottavia komeroita. Miettii kymmeniä avainnippuja, portaita ja erilaisia ovia.
Loputtomasti valokuvia, videoita ja viestejä; sähköposteja, puheluita, twiittejä ja päivityksiä. Naputeltuja tekstejä, tarkastettuja faktoja, karttoja ja suunnitelmia huomiseksi. Uusia autoja, uusia, teitä ja uusia majapaikkoja.
On minullakin vakaumus, tuumii Vilho.
Tekisin kaiken vaikka tuhat kertaa uudestaan
Kaikkine virheineen, väsymyksineen, päivineen
Rakkauteni Annikin kanssa.
Vilhoa kismittää se, miten heistä on Annikin kanssa tullut sisaruksia, miten he ovat kasvaneet yhteen täydellisesti. Vilhoa kismittää se, että hän kiukuttelee itsevalitsemalleen isosiskolleen ja moisen toiminnan turhuus.
Vilho miettii vuorokauden aikana nähtyjä tuhatta kiertoliittymää. sataa liikennevaloa, kolmeasataa liittymää ja kymmentä parkkipaikkaa. Maantietä kuopilla, ilman maalauksia, maantietä mutkilla, suorilla, vasta- ja myötämäkinä sekä umpikujaa virhevalinnoilla.
Hän miettii punaviinipulloja, tyhjennettäviä jääkaappeja, tarkastettavia sängynalusia ja katsottavia komeroita. Miettii kymmeniä avainnippuja, portaita ja erilaisia ovia.
Loputtomasti valokuvia, videoita ja viestejä; sähköposteja, puheluita, twiittejä ja päivityksiä. Naputeltuja tekstejä, tarkastettuja faktoja, karttoja ja suunnitelmia huomiseksi. Uusia autoja, uusia, teitä ja uusia majapaikkoja.
On minullakin vakaumus, tuumii Vilho.
Tekisin kaiken vaikka tuhat kertaa uudestaan
Kaikkine virheineen, väsymyksineen, päivineen
Rakkauteni Annikin kanssa.
31. Vettä vahvempaa Lourdesissa
Lourdesissa on pari leimallista asiaa: korkeuserot ja hotellien määrä. Tasaistakin maata on, mutta se on etupäässä käytetty suuren pääkirkon alueeseen.
Lourdesin kadut kiertelevät keskiaikaiseen tapaan rinteessä, kaartelevat, nousevat, laskevat ja pyörittävät kulkijaa. Hotelleja on ihan konkreettisesti vieri vieressä, niin on myös ruokapaikkoja ja matkamuistomyymälöitä. Nämä kaupiteltavat matkamuistot ovat tietysti pääasiassa uskonnollisia artikkeleita ja Susivuorten kulkiessa muutamat avoimet liikkeet loistavat ja kiiltävät illassa kuin joulukuuset.
Liikkeissä on tietysti kaikkea kuviteltavissa olevaa uskonnollista materiaalia ja hengellistä matkamuistoa. Täällä tärkeää roolia näyttelevät kaikenlaiset pullot ja säiliöt pienestä suuriin. Nämä putelit ovat tietysti parantavaa vettä varten.
Susivuoret pyörivät puolipimeillä kaduilla kaupunkia katsoen kunnes päätyvät varsinaiselle pääpaikalle, kirkolle Basilique Notre-Dame-du-Rosaire de Lourdes.
Tietysti tuoreessa talviaikaisessa pimeydessä paikka on hyvin mielenkiintoinen. Alueen muut kiinnostuneet ovat käyneet kirkolla päivänvalolla tai tulevat vasta yöllä palvelukseen, mutta juuri nyt Susivuoret ovat kirkon kolossaallisella etukentällä miltei yksin. Paikalla näkee kaikesta, että täällä on suurien tapahtumien aikana väkeä kuin rock-konsertissa.
Vilho tunnistaa valtavasti samaa kuin muissakin suurissa katolisissa paikoissa. On aivan kuin näissä kohteissa olisi oma tuoksunsa ja ehkä niin onkin. Monet vaelluskohteet ovat kuin sairaalan ja stadionin risteytyksiä, joissa on ripaus messukeskusta tai markkinapaikkaa. Vilholla ei ole mitään halua loukata ketään, mutta se lisämaku näissä uskonnollisissa paikoissa tuntuu olevan se, että näistä on riisuttu kaikki seksuaalisuus pois kuin vaikuttava aine alkoholittomasta oluesta.
Ja se poissaolo tuntuu tunnistettavana makuna.
Kirkolla on ulkopinnassa mosaiikkeja, jotka koettelevat taiteen rajoja sosialistisesta realismista uusbysanttilaisuuteen asti. Kirkon sivulla on vesihanoja, joista ihmiset täyttävät nytkin pimeässä pullojaan. Sivummalla hanoissa on kylttien mukaan luolan vettä ja Vilhokin juo suullisen sitä.
Paikka on hämmentävä, kiinnostava, erikoinen.
Susivuoret palailevat alueelta. Aivan porttien edessä on joukko betoniporsaan tapaisia suuria esteitä. Tuskin on vaikea arvata, että esteet ovat saapuneet tähän Nizzan tapahtumien jälkeen ajoesteiksi. Miten Vilho häpeääkään alhaista aikaamme, terrorin pelon jälkiä kaikkialla, mitättömien yksilöiden elämänhalveksunnan aikaansaannoksia ympäri maailmaa.
Ehkä sen verran suvaitsevuutta hyväksytään, että ihmisille sallitaan oikeus pyhyyteen kun he sellaista tahtovat.
Lourdesin kadut kiertelevät keskiaikaiseen tapaan rinteessä, kaartelevat, nousevat, laskevat ja pyörittävät kulkijaa. Hotelleja on ihan konkreettisesti vieri vieressä, niin on myös ruokapaikkoja ja matkamuistomyymälöitä. Nämä kaupiteltavat matkamuistot ovat tietysti pääasiassa uskonnollisia artikkeleita ja Susivuorten kulkiessa muutamat avoimet liikkeet loistavat ja kiiltävät illassa kuin joulukuuset.
Liikkeissä on tietysti kaikkea kuviteltavissa olevaa uskonnollista materiaalia ja hengellistä matkamuistoa. Täällä tärkeää roolia näyttelevät kaikenlaiset pullot ja säiliöt pienestä suuriin. Nämä putelit ovat tietysti parantavaa vettä varten.
Susivuoret pyörivät puolipimeillä kaduilla kaupunkia katsoen kunnes päätyvät varsinaiselle pääpaikalle, kirkolle Basilique Notre-Dame-du-Rosaire de Lourdes.
Tietysti tuoreessa talviaikaisessa pimeydessä paikka on hyvin mielenkiintoinen. Alueen muut kiinnostuneet ovat käyneet kirkolla päivänvalolla tai tulevat vasta yöllä palvelukseen, mutta juuri nyt Susivuoret ovat kirkon kolossaallisella etukentällä miltei yksin. Paikalla näkee kaikesta, että täällä on suurien tapahtumien aikana väkeä kuin rock-konsertissa.
Vilho tunnistaa valtavasti samaa kuin muissakin suurissa katolisissa paikoissa. On aivan kuin näissä kohteissa olisi oma tuoksunsa ja ehkä niin onkin. Monet vaelluskohteet ovat kuin sairaalan ja stadionin risteytyksiä, joissa on ripaus messukeskusta tai markkinapaikkaa. Vilholla ei ole mitään halua loukata ketään, mutta se lisämaku näissä uskonnollisissa paikoissa tuntuu olevan se, että näistä on riisuttu kaikki seksuaalisuus pois kuin vaikuttava aine alkoholittomasta oluesta.
Ja se poissaolo tuntuu tunnistettavana makuna.
Kirkolla on ulkopinnassa mosaiikkeja, jotka koettelevat taiteen rajoja sosialistisesta realismista uusbysanttilaisuuteen asti. Kirkon sivulla on vesihanoja, joista ihmiset täyttävät nytkin pimeässä pullojaan. Sivummalla hanoissa on kylttien mukaan luolan vettä ja Vilhokin juo suullisen sitä.
Paikka on hämmentävä, kiinnostava, erikoinen.
Susivuoret palailevat alueelta. Aivan porttien edessä on joukko betoniporsaan tapaisia suuria esteitä. Tuskin on vaikea arvata, että esteet ovat saapuneet tähän Nizzan tapahtumien jälkeen ajoesteiksi. Miten Vilho häpeääkään alhaista aikaamme, terrorin pelon jälkiä kaikkialla, mitättömien yksilöiden elämänhalveksunnan aikaansaannoksia ympäri maailmaa.
Ehkä sen verran suvaitsevuutta hyväksytään, että ihmisille sallitaan oikeus pyhyyteen kun he sellaista tahtovat.
30. Susivuorten Lourdes pienen pähkinän minikuoressa
- Miksi Vilho ja Annikki ovat Lourdesissa?
Lourdes on Ranskan toiseksi suurin turistikohde ja se sattuu hienosti Susivuorten rengasmatkan varrelle. Valtava uskonnollinen kohde on muutenkin melkoisen kiinnostava. Lisäksi Susivuoret ovat olleet Fátimassa Portugalissa, Santiago de Compostelassa Espanjassa ja San Giovanni in Rotondassa Italiassa, nekin melkoisia pyhiinvaelluspaikkoja. Sarjaa on sopiva täydentää...
- Mistä Lourdesissa on kysymys?
Vuonna 1858 paimentyttö Bernadette Soubirous koki Lourdesissa Neitsyt Marian ilmestyksiä ja näitä ilmestyksiä seurasi ihmeparantumisia ja paikasta tuli pian merkittävä pyhiinvaelluskohde. Keskeinen elementti Lourdesissa on ilmestysluolasta pulppuava vesi, jolla on ollut ratkaiseva merkitys ihmeparantumisissa. Kohde on Euroopan tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita Rooman ohella.
Lourdes on Ranskan toiseksi suurin turistikohde ja se sattuu hienosti Susivuorten rengasmatkan varrelle. Valtava uskonnollinen kohde on muutenkin melkoisen kiinnostava. Lisäksi Susivuoret ovat olleet Fátimassa Portugalissa, Santiago de Compostelassa Espanjassa ja San Giovanni in Rotondassa Italiassa, nekin melkoisia pyhiinvaelluspaikkoja. Sarjaa on sopiva täydentää...
- Mistä Lourdesissa on kysymys?
Vuonna 1858 paimentyttö Bernadette Soubirous koki Lourdesissa Neitsyt Marian ilmestyksiä ja näitä ilmestyksiä seurasi ihmeparantumisia ja paikasta tuli pian merkittävä pyhiinvaelluskohde. Keskeinen elementti Lourdesissa on ilmestysluolasta pulppuava vesi, jolla on ollut ratkaiseva merkitys ihmeparantumisissa. Kohde on Euroopan tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita Rooman ohella.
29. Puigdemont kiinnostuu vahvoista oluista
Susivuorten vielä surffailessa Ranskan puolella pyhiinvaelluskohteessa, Katalonian entinen johto tekee jo johtopäätöksiä.
Carles Puigdemontia, viralta pantua presidenttiä, on haettu edesvastuuseen vallankumouksesta ja samanlaista syytettä on pistetty hänen ministeriensäkin niskaan.
Puigdemont on tehnyt pikaiset johtopäätökset jä lähtenyt Belgiaan hakemaan turvapaikkaa.
Olutmaassa ollaan varmaan mielissään siitä, että tunnettu separatisti tulee maistelemaan vahvoja belgialaisoluita Brysselin baareihin – kyseessä on kuitenkin maa, joka on yksi Euroopan vahvimmin kahtiajakautunut. Carles voi varmaan jakaa itsenäistymisoppejaan uudessa kotimaassaan ja puhua tosissaan kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Joka tapauksessa itsenäisyysseikkailu saa koko ajan yllättäviä ja miltei surkuhupaisia piirteitä vain lisää ja lisää.
Carles Puigdemontia, viralta pantua presidenttiä, on haettu edesvastuuseen vallankumouksesta ja samanlaista syytettä on pistetty hänen ministeriensäkin niskaan.
Puigdemont on tehnyt pikaiset johtopäätökset jä lähtenyt Belgiaan hakemaan turvapaikkaa.
Olutmaassa ollaan varmaan mielissään siitä, että tunnettu separatisti tulee maistelemaan vahvoja belgialaisoluita Brysselin baareihin – kyseessä on kuitenkin maa, joka on yksi Euroopan vahvimmin kahtiajakautunut. Carles voi varmaan jakaa itsenäistymisoppejaan uudessa kotimaassaan ja puhua tosissaan kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Joka tapauksessa itsenäisyysseikkailu saa koko ajan yllättäviä ja miltei surkuhupaisia piirteitä vain lisää ja lisää.
Francisco Goya: Cómicos ambulantes (1793). Prado, Madrid.
28. Lourdesin majapaikkaan
Vilhon navigaattori yrittää vielä Lourdesin kaduilla viimeistä jekkuaan ja yrittää saada Viltsun kääntymään tasoristeyksen yli. Siitä on ehkä joskus ajettu, mutta nyt edessä on kivipaasia ja reittiä käy vain kevyelle liikenteelle.
Lourdesin asuntoon liittyy huvittava episodi, sillä osoitteessa ei ole ketään vastassa eikä puhelimiin vastata. Pienen talolla pyörimisen jälkeen löytyy kuitenkin omistajien edustaja, joka puhuu ranskan lisäksi italiaa ja hommat alkavat sujua.
Susivuorten huoneisto on pieni kaksio, jossa on kuitenkin hyvä näköala kirkoille ja kaupunkiin sekä kaikki tarvittava. Mutta internetistä ei ole mitään tietoa, joten Vilhokin putoaa päivitysrumbastaan täysin.
Päivä on ollut pitkä. Matkaahan ei tullut paljon, mutta eteneminen pikkuteitä oli hidasta ja iltaan asti siinä meni.
Vilho keittää kaksikolle juustotortellineja ensi hätään. Kuivatäytepasta onkin yllättävän maittavaa ja kaveriksi löytyy tietysti ranskalaista punaviiniä.
Syödessään Vilho miettii matkalaisen elämää ja sitä, miten sitä oppii hetkessä sopeutumaan uusiin majapaikkoihin ja niin sitä vaan kaivetaan kattilaa esille ja tehdään muonaa.
Ilta pimenee Lourdesissa ja kylille on lähdettävä katsomaan paikkoja, sillä tämäkään pysähdys ei pitkään kestä.
Lourdesin asuntoon liittyy huvittava episodi, sillä osoitteessa ei ole ketään vastassa eikä puhelimiin vastata. Pienen talolla pyörimisen jälkeen löytyy kuitenkin omistajien edustaja, joka puhuu ranskan lisäksi italiaa ja hommat alkavat sujua.
Susivuorten huoneisto on pieni kaksio, jossa on kuitenkin hyvä näköala kirkoille ja kaupunkiin sekä kaikki tarvittava. Mutta internetistä ei ole mitään tietoa, joten Vilhokin putoaa päivitysrumbastaan täysin.
Päivä on ollut pitkä. Matkaahan ei tullut paljon, mutta eteneminen pikkuteitä oli hidasta ja iltaan asti siinä meni.
Vilho keittää kaksikolle juustotortellineja ensi hätään. Kuivatäytepasta onkin yllättävän maittavaa ja kaveriksi löytyy tietysti ranskalaista punaviiniä.
Syödessään Vilho miettii matkalaisen elämää ja sitä, miten sitä oppii hetkessä sopeutumaan uusiin majapaikkoihin ja niin sitä vaan kaivetaan kattilaa esille ja tehdään muonaa.
Ilta pimenee Lourdesissa ja kylille on lähdettävä katsomaan paikkoja, sillä tämäkään pysähdys ei pitkään kestä.
27. Tie Biarritzista Lourdesiin
Susivuorten koko siirtymäpäivä rannikolta Pyreneille on täynnä pikkuteitä, kiertoliittymiä ja suunnistusta. Navigaattorinkin keksii välillä hyvin erikoisia ratkaisuja ja tarjoaa seikkailuja. Susivuoret välttelevät maksuteitä ja seikkailevat kylissä ja maaseudulla.
Biarritz on suhteellisen viehättävän oloinen rantakaupunki, jossa on jatkuvan loman tunnelmaa, mutta paikassa on melkoisen osuvaa käydä juuri sunnuntaina.
Vilho kiirehtii kuitenkin eteenpäin ja viereinen Bayonne ohitetaan pysähtymättä, autosta vain katsellen.
Matka vie Ortheziin ja siitä kohti Pau´ta. Matkalla on paljon vanhoja luostareita ja vaihtelevaa mäkimaastoa, jonkin verran pienteollisuutta, mutta runsaasti maataloutta.
Annikki huomaa, että monessa pihassa kasvaa banaani koristekasvina. Näin todella onkin, vaikka vuoristomaiseksi muuttuvassa miljöössä banaani tuntuu hyvin erikoiselta valinnalta. Syynä lienee Atlantin vaikutus vuoriston tällä sivulla, Annikki tuumailee.
Yleinen viljelykasvi on maissi, sekin hieman yllättää. Mietittäväksi jää, mihin kaikkeen maissia täällä sitten käytetään.
Kyliä tulee vastaan koko ajan, Lacq, Artix ja lopulta Pau. Kaupunginkokoisesta Pau´sta lähdetään sitten selkeästi kohti vuoristoa ja Lourdesin pyhiinvaelluskaupunkia.
Biarritz on suhteellisen viehättävän oloinen rantakaupunki, jossa on jatkuvan loman tunnelmaa, mutta paikassa on melkoisen osuvaa käydä juuri sunnuntaina.
Vilho kiirehtii kuitenkin eteenpäin ja viereinen Bayonne ohitetaan pysähtymättä, autosta vain katsellen.
Matka vie Ortheziin ja siitä kohti Pau´ta. Matkalla on paljon vanhoja luostareita ja vaihtelevaa mäkimaastoa, jonkin verran pienteollisuutta, mutta runsaasti maataloutta.
Annikki huomaa, että monessa pihassa kasvaa banaani koristekasvina. Näin todella onkin, vaikka vuoristomaiseksi muuttuvassa miljöössä banaani tuntuu hyvin erikoiselta valinnalta. Syynä lienee Atlantin vaikutus vuoriston tällä sivulla, Annikki tuumailee.
Yleinen viljelykasvi on maissi, sekin hieman yllättää. Mietittäväksi jää, mihin kaikkeen maissia täällä sitten käytetään.
Kyliä tulee vastaan koko ajan, Lacq, Artix ja lopulta Pau. Kaupunginkokoisesta Pau´sta lähdetään sitten selkeästi kohti vuoristoa ja Lourdesin pyhiinvaelluskaupunkia.
26. Biarritz, ohi Bayonnesta ja Lourdesiin
Sunnuntaina Susivuoret pistäytyvät maitokahvilla hotellin lähellä.
Vilho nauttii kahvista ja veikeästä voisarvesta, joka on kuin leivonnaisten Peppi Pitkätossu letteineen.
Miten mukavaa onkaan olla Espanjassa! Ihmiset osaavat nauttia elämästä ja jaksavat hymyillä aina, olla ystävällisiä eikä kukaan tunnu olevan yksin, kun kahvilaan tai baariin kulkemalla tapaa jo kulman tuttuja tuvallisen.
Armoton autonratti ja ikiviekas maantie vaatii jatkamaan. Susivuoret keräävät itsensä ja lähtevät maantielle. Nyt mennään pohjoiseen ja Ranskaa kohden.
Biarritzissa pysähdytään hetkeksi rannalle. Atlantilta vyöryy suurehkoja, rauhallisia maininkeja ja hiekka on rannalla hyvin hienoa. Väkeä on uimassa, mikä on sinänsä yllättävää tähän aikaan vuodesta. Eikä keli ole edes erityisen lämmin, ennemminkin pilvinen ja osa pilvistä on hyvinkin tummia.
Vilho nauttii kahvista ja veikeästä voisarvesta, joka on kuin leivonnaisten Peppi Pitkätossu letteineen.
Miten mukavaa onkaan olla Espanjassa! Ihmiset osaavat nauttia elämästä ja jaksavat hymyillä aina, olla ystävällisiä eikä kukaan tunnu olevan yksin, kun kahvilaan tai baariin kulkemalla tapaa jo kulman tuttuja tuvallisen.
Armoton autonratti ja ikiviekas maantie vaatii jatkamaan. Susivuoret keräävät itsensä ja lähtevät maantielle. Nyt mennään pohjoiseen ja Ranskaa kohden.
Biarritzissa pysähdytään hetkeksi rannalle. Atlantilta vyöryy suurehkoja, rauhallisia maininkeja ja hiekka on rannalla hyvin hienoa. Väkeä on uimassa, mikä on sinänsä yllättävää tähän aikaan vuodesta. Eikä keli ole edes erityisen lämmin, ennemminkin pilvinen ja osa pilvistä on hyvinkin tummia.
25. Autovía A-15 de Montaña ja Annikki Donostiassa
Vilho ajaa reittiä, joka kantaa nimeä “Vuoriston valtatie”. Reitti menee Navarrasta Baskimaan vuoriseudulle ja täällä on paikoin paljon pilviä ja silti huikeita näkymiä. Myös tunneleita on usein ja tie on kuin vuoristorataa, vaikkakin ajelu on hyvin sujuvaa ja rata laadukas.
Ennen San Sebastiania on varmaan kymmenen kilometrin alamäki. Kyltit käskevät lukuisilla kielillä moottorijarruttamaan, myös arabiaksi ja englanniksi.
Vilho löytää hotellin ja parkkeeraa auton. Nyt ei huvita ajella enempää, Donostiassakin on vähän sumppuista liikennettä ja lauantairuuhkaa.
Rantakatu on täynnä kulkijoita, lenkkeilijöitä. Päivä on vielä pilvinen, mutta atlanttinen ilma on kostean lämmin, melkoisen miellyttävä.
Susivuoret tapaavat Puente Maria Cristinalla, Annikin saapuessa alkaa aurinko paistaa.
Vuorossa on kävely aika lailla keskustan halki takaisin hotellille.
Illalla juodaan viiniä ja syödään vähän eväitä, kerrataan kuulumisia.
Ennen San Sebastiania on varmaan kymmenen kilometrin alamäki. Kyltit käskevät lukuisilla kielillä moottorijarruttamaan, myös arabiaksi ja englanniksi.
Vilho löytää hotellin ja parkkeeraa auton. Nyt ei huvita ajella enempää, Donostiassakin on vähän sumppuista liikennettä ja lauantairuuhkaa.
Rantakatu on täynnä kulkijoita, lenkkeilijöitä. Päivä on vielä pilvinen, mutta atlanttinen ilma on kostean lämmin, melkoisen miellyttävä.
Susivuoret tapaavat Puente Maria Cristinalla, Annikin saapuessa alkaa aurinko paistaa.
Vuorossa on kävely aika lailla keskustan halki takaisin hotellille.
Illalla juodaan viiniä ja syödään vähän eväitä, kerrataan kuulumisia.
Francisco Goya: El Quitasol. 1777
24. Länteen ja luoteeseen päin sekä Pamplonan tyhjä lentokenttä
Seitsemältä on vielä pimeää ja kahdeksaltakin auto on vahvan kasteen ja huurun peitossa. Vähitellen auton laseista näkee ulos ja matka voi alkaa.
Vilho on poistunut pitämästään huoneistohotellista Jacasta ja nyt mennään hieman länteen, sitten luoteeseen ja reilusti baskimaalle.
Vilhomobiili suuntaa ensin kuitenkin Pamplonaan. Itse asiassa sankarimme kruisaa Pamplonan lentokentälle, sillä autossa on alla vararengas. Harmittomalla suoralla tiellä puhkesi kumi ja Ranskan reissulla Vilho pääsi vaihtamaan kiekkoa tien laidassa. Autoiluun kuuluvia pieniä lisiä.
Pamplonan lentokentällä Juan Antonio hoitaa Vilholle uuden auton alle ja aamupäivä ei ole pitkälläkään, kun jälleen päästään eteenpäin. Nyt alla on pieni Peugeot, mustanharmaa, mutta ihan kelpo peli.
Itse lentokenttä on melkoinen kokemus, sillä paikka on miltei täysin autio, Vilho näkee kentällä 4-5 ihmistä kaikkiaan, eikä parkkipaikallakaan ole mitään liikettä, vaikka autoja siellä on paljon.
Uuteen autoon totutellen Vilho jättää Navarran pian taakseen lentokenttineen.
Donostiaan eli San Sebastianiin on vain satakunta kilometriä. Annikki on tulossa hyvää vauhtia samaan kaupunkiin.
Vilho on poistunut pitämästään huoneistohotellista Jacasta ja nyt mennään hieman länteen, sitten luoteeseen ja reilusti baskimaalle.
Vilhomobiili suuntaa ensin kuitenkin Pamplonaan. Itse asiassa sankarimme kruisaa Pamplonan lentokentälle, sillä autossa on alla vararengas. Harmittomalla suoralla tiellä puhkesi kumi ja Ranskan reissulla Vilho pääsi vaihtamaan kiekkoa tien laidassa. Autoiluun kuuluvia pieniä lisiä.
Pamplonan lentokentällä Juan Antonio hoitaa Vilholle uuden auton alle ja aamupäivä ei ole pitkälläkään, kun jälleen päästään eteenpäin. Nyt alla on pieni Peugeot, mustanharmaa, mutta ihan kelpo peli.
Itse lentokenttä on melkoinen kokemus, sillä paikka on miltei täysin autio, Vilho näkee kentällä 4-5 ihmistä kaikkiaan, eikä parkkipaikallakaan ole mitään liikettä, vaikka autoja siellä on paljon.
Uuteen autoon totutellen Vilho jättää Navarran pian taakseen lentokenttineen.
Donostiaan eli San Sebastianiin on vain satakunta kilometriä. Annikki on tulossa hyvää vauhtia samaan kaupunkiin.
28.10.2017
23. Rakkauteni Catalina – kun Aragón jää pian taakse
Aragoniasta tulee ihmisille nykyisen median kieputuksessa ensimmäisenä mieleen Katariina Aragonialainen (1485-1536), joka oli Englannin kuningatar vuosina 1509-33.
Elokuvat ovat pitäneet huolen siitä, että Katariina pysyy muistissamme nimenä, sillä hän oli hullun Henrik VIII:n ensimmäinen vaimo. Kuolinsyy oli mahdollisesti luonnollinen, olkoonkin että myrkytystäkin on epäilty. Kaikkiaan Henkalla oli kiire vehdata Anna Boylenin kanssa jo Katariinan kanssa solmitun avioliittonsa aikoina.
Katariina ei ollut ns. "hedelmätön", vaan hän oli Maria I:n äiti.
Maria sai "Bloody Mary" -lisänimen rajuista yrityksistään palauttaa Englanti katoliseksi.
Voidaan tietysti keskustella siitä, mitä tekemistä Katariinalla oli Aragonian kanssa. Hän syntyi Alcalá de Henaresissa, hyvin lähellä Madridia. Joten pistetään nyt ainakin tämän reissun osalta tämä viite petiin, eikä herätetä enää tällä matkalla.
Niin - se otsikko:
Espanjaksi kuningattaren nimi on aina ollut Catalina de Aragón.
Elokuvat ovat pitäneet huolen siitä, että Katariina pysyy muistissamme nimenä, sillä hän oli hullun Henrik VIII:n ensimmäinen vaimo. Kuolinsyy oli mahdollisesti luonnollinen, olkoonkin että myrkytystäkin on epäilty. Kaikkiaan Henkalla oli kiire vehdata Anna Boylenin kanssa jo Katariinan kanssa solmitun avioliittonsa aikoina.
Katariina ei ollut ns. "hedelmätön", vaan hän oli Maria I:n äiti.
Maria sai "Bloody Mary" -lisänimen rajuista yrityksistään palauttaa Englanti katoliseksi.
Voidaan tietysti keskustella siitä, mitä tekemistä Katariinalla oli Aragonian kanssa. Hän syntyi Alcalá de Henaresissa, hyvin lähellä Madridia. Joten pistetään nyt ainakin tämän reissun osalta tämä viite petiin, eikä herätetä enää tällä matkalla.
Niin - se otsikko:
Espanjaksi kuningattaren nimi on aina ollut Catalina de Aragón.
27.10.2017
22. Perjantaina pillit pussiin: jaloittelua Astúnissa
Päivän ohjelmassa on tepastelua rajalla.
Paluu Ranskaan ei oikein suju. Vilho etsii rajalta hyvää kävelyreittiä, mutta päätyy vain kävelemään Somportin nurkilla takaisin Espanjaan. Ja päättää kävellä takaisin autolle Ranskaan. Ja ajaa auton takaisin Espanjaan ja sitten on vuorossa maailmanlopun tai paratiisin henkinen Astún.
Astúnissa on hiihtokeskus ja useita köysiratoja eri suuntiin aika lailla puutonta maastoa, korkeus on täällä 1500-2000 m. pääasiassa. Ympäristö on jylhää, mutta itse hiihtokeskus on kuin jostain industrialistisesta scifi-leffasta. Pari hotellia ja mäkeä joka suuntaan, kauden ulkopuolella ei ketään missään. Alueella tehdään soratöitä, ehkä parkkipaikkaa tai jotain ja touhu muistuttaa samalta, kuin Marsiin kyhättäisiin siirtokuntaa.
Vilho kävelee tuokion sivurinteellä, nousee muutaman sata metriä korkeuteen 1850 m. ja syö karkkeja. Tänään tuulee ja suurin osa reiteistä on poissuljettuja. Nyt pilvet tulevat upeasti alas rinnnettä ja Vilho saa muutaman hyvän valokuvan.
Paluu asunnolle, ensi tankkaus ja auton perusteellinen tyhjennys + tarkistus.
Asunnolla pakataan, tehdään ruokaa ja seurataan Katalonian tilanteen huikean nopeaa kehitystä.
On perjantai ja itsenäisyysjulistus on tehty.
21. Ranskaan kun pyykit on pesty: Somport ja eteenpäin
Torstaina Vilho herää nukuttuaan – poikkeuksellisesti – vuoteessaan 11 tuntia putkeen.
Vilho ajaa partansa ja siistii kämppää. Pitkä seikkailu kellarikerroksessa tuottaa tulokseksi löytyneen huoltomiehen ja hänen kanssaan selvitetään espanjaksi ja hyvässä hengessä pesutuvan sijaintia.
Sitten Vilho saa avaimen pesutupaan, pesee pyykkinsä ja saa lainaksi kuivaustelineen ja pyykkien pyöriessä harjataan huoneisto.
Päivä on jälleen kirkas, tyyni ja lämmin.
Puuhasteltuaan Vilho lähtee suoran pohjoiseen ja ajaa Ranskaan.
Hän ei mene pitkään tunneliin Túnel de Somport, vaan valitsee avomaan reitin Canfranc-Estaciónin kautta.
Pian ollaan uskomattomissa maisemissa ja koko ajan näkymä vaihtuu.
Ranskaan päästään Somportin alueella reilussa 1600 metrissä. Huipulla on sekä Espanjan että Ranskan aurauskalustojen komeat talot, ranskalainen on melkein kuin jugend-tyylinen kivitalo. Liikennettä ei ole lainkaan, touhu-pekat ajavat tunneliin.
Matka jatkuu lähinnä alamäkeen ja kohti Pau'ta. Maisemat ja vuoret ovat koko ajan jylhiä, mutta Ranskan puolella huiput ovat todella erilaisia. Kaikkiaan Pyreneillä tuntuu olevan yllättävän monenlaista rinnettä, aivan kuin lajitelma vuoristoista. Edelleenkin huipuissa on tiettyä tylyyttä, preeriahenkisiä kivihuippuja, mutta puiden värittämiä rinteitä ja lähes vehreitä ylänköjä.
Melko raukea Vilho palaa takaisin ajoissa - tällä kertaa. Ajelu on ollut hyvin kiinnostava, mutta väylällä on myös hätähousuja ja aika paljon rekkoja, sillä tie on yhdistynyt tunneliväylään. Ja on aika harmillista kaahata tällaisissa maisemissa.
Vilho ajaa partansa ja siistii kämppää. Pitkä seikkailu kellarikerroksessa tuottaa tulokseksi löytyneen huoltomiehen ja hänen kanssaan selvitetään espanjaksi ja hyvässä hengessä pesutuvan sijaintia.
Sitten Vilho saa avaimen pesutupaan, pesee pyykkinsä ja saa lainaksi kuivaustelineen ja pyykkien pyöriessä harjataan huoneisto.
Päivä on jälleen kirkas, tyyni ja lämmin.
Puuhasteltuaan Vilho lähtee suoran pohjoiseen ja ajaa Ranskaan.
Hän ei mene pitkään tunneliin Túnel de Somport, vaan valitsee avomaan reitin Canfranc-Estaciónin kautta.
Pian ollaan uskomattomissa maisemissa ja koko ajan näkymä vaihtuu.
Ranskaan päästään Somportin alueella reilussa 1600 metrissä. Huipulla on sekä Espanjan että Ranskan aurauskalustojen komeat talot, ranskalainen on melkein kuin jugend-tyylinen kivitalo. Liikennettä ei ole lainkaan, touhu-pekat ajavat tunneliin.
Matka jatkuu lähinnä alamäkeen ja kohti Pau'ta. Maisemat ja vuoret ovat koko ajan jylhiä, mutta Ranskan puolella huiput ovat todella erilaisia. Kaikkiaan Pyreneillä tuntuu olevan yllättävän monenlaista rinnettä, aivan kuin lajitelma vuoristoista. Edelleenkin huipuissa on tiettyä tylyyttä, preeriahenkisiä kivihuippuja, mutta puiden värittämiä rinteitä ja lähes vehreitä ylänköjä.
Melko raukea Vilho palaa takaisin ajoissa - tällä kertaa. Ajelu on ollut hyvin kiinnostava, mutta väylällä on myös hätähousuja ja aika paljon rekkoja, sillä tie on yhdistynyt tunneliväylään. Ja on aika harmillista kaahata tällaisissa maisemissa.
20. Keskushallinto hajottaa Katalonian parlamentin
Vilho ehkä puhuu sukista ja tiskaa kämpässään, laittaa ruokaa ja pakkaa,
mutta "Rahikainen" eli Mariano Rajoy, Espanjan pääministeri, hajottaa klo 21:n paikkeilla Katalonian parlamentin ja määrää "Vapaat, puhtaat ja lailliset vaalit joulukuussa.".
Jokaisen puolueen puheenjohtaja antaa lausuntoja.
Ihan pieni veikkaus on, ettei katalaanien parlamentti reagoi suuresti sen hajottamiseen.
mutta "Rahikainen" eli Mariano Rajoy, Espanjan pääministeri, hajottaa klo 21:n paikkeilla Katalonian parlamentin ja määrää "Vapaat, puhtaat ja lailliset vaalit joulukuussa.".
Jokaisen puolueen puheenjohtaja antaa lausuntoja.
Ihan pieni veikkaus on, ettei katalaanien parlamentti reagoi suuresti sen hajottamiseen.
***
Jacassa on melkoinen varuskunta.
Jotenkin tuntuu leimalliselta se, että ensimmäistä kertaa juuri tänään näkyy sotilasajoneuvoja edessä menevällä E7-maantiellä.
Vilhon sydän sykähtää telakuorma-autoille, kaksi menee ohi kulkueessa, ehkä muitakin. Niissä tuli nuorena varusmiehenä matkaa taitettua lumilla ja soilla. Baijerissa noita näkee, niin täälläkin näemmä. Luntahan tänne tulee reilusti, se on selvä. Mutta tuleeko suloisessa Espanjassa lunta tupaan vielä ihan kunnolla?
Jaca oli kova sotanäyttämö sisällissodassa.
Toivottavasti ei koskaan enää.
Ja juuri nyt (21:22 27/10.17) Vilho näkee uutisissa, että baskit aikovat kunnioittaa Katalonian päätöstä.
Lähetys tulee San Sebastianiasta.
Sinne Vilhokin yrittää huomenna, Baskimaan Donostiaan.
19. Asunnollla sukkia jalasta ja juomaa kaapista
Päästyään huoneistohotelliinsa Vilho hoitaa ensin tiedotustehtävät, joista tässä kertomuksessa ei olekaan puhuttu mitään.
Vaatteita pitää riisua parvekkeella. Hiekkaa, tomua, neulasia, lehtiä ja kaikenlaista maastosta löytynyttä on jalkineissa, sukissa ja muussa vaatetuksessa.
Jalat ovat hienonhienossa kivipölyssä.
Vilho juo pienen oluen ensimmäisenä. Se menee kuin pisara kiukaalle.
Suihkussa kroppaa kirvelee, haavoja on kuin pyhimyksellä, vaikka vertaus ei väärempi voisi olla.
Melkoinen mutavesi valuu suihkussa.
Vilho juo vettä, siideriä, radleria, olutta, kolaa ja kaikkea mitä löytää hyvin varustetusta jääkaapistaan.
Päivä on lämmin, parivuode tuntuu kutsuvalta.
Pian on kerrottava kaikki Annikille – oikeastaan muita pakkoja ei juuri nyt tunnu maailmassa olevan.
Vaatteita pitää riisua parvekkeella. Hiekkaa, tomua, neulasia, lehtiä ja kaikenlaista maastosta löytynyttä on jalkineissa, sukissa ja muussa vaatetuksessa.
Jalat ovat hienonhienossa kivipölyssä.
Vilho juo pienen oluen ensimmäisenä. Se menee kuin pisara kiukaalle.
Suihkussa kroppaa kirvelee, haavoja on kuin pyhimyksellä, vaikka vertaus ei väärempi voisi olla.
Melkoinen mutavesi valuu suihkussa.
Vilho juo vettä, siideriä, radleria, olutta, kolaa ja kaikkea mitä löytää hyvin varustetusta jääkaapistaan.
Päivä on lämmin, parivuode tuntuu kutsuvalta.
Pian on kerrottava kaikki Annikille – oikeastaan muita pakkoja ei juuri nyt tunnu maailmassa olevan.
18. Katalonian itsenäisyysjulistus
Keskivikkona Vilho pääsee takaisin asunnolleen.
Koko paluurumbaa ei ehditä käsitellä, sillä akuutit asiat puskevat päälle Iberiassa.
Torstaina meno uutisissa kiihtyy.
Perjantaina Katalonia julistautuu itsenäiseksi.
Keskushallinto vastaa heti kovilla otteilla ja peruuttaa alueen autonomian.
Espanjan lippu vedetään alas salosta ja ihmiset tulevat kaduille Barcelonassa.
Nyt ollaan keskellä ennenkuulumatonta kriisiä.
Valitettavasti.
Koko paluurumbaa ei ehditä käsitellä, sillä akuutit asiat puskevat päälle Iberiassa.
Torstaina meno uutisissa kiihtyy.
Perjantaina Katalonia julistautuu itsenäiseksi.
Keskushallinto vastaa heti kovilla otteilla ja peruuttaa alueen autonomian.
Espanjan lippu vedetään alas salosta ja ihmiset tulevat kaduille Barcelonassa.
Nyt ollaan keskellä ennenkuulumatonta kriisiä.
Valitettavasti.
Francisco Goya: Procesión de disciplinantes. 1812-19
17. Paluu ihmisten pariin
Vilhon seikkailu vuorilla vie vielä viisi tuskaista tuntia.
Hän hakee tunnin ajan puskissa sivuttaisreittiä, mutta se johtaa umpikujaan. Pensaat ovat raadelleet taas lisää lihaa ja voimia on mennyt runsaasti. On palattava toisen tunnin verran takaisin. Samat tuskat, sama taistelu. Vilho tietää, että tuollaisen yön jälkeen voimia ei ole loputtomasti.
Sitten on päästävä ylös. Se ei ole helppoa, se on vaarallistakin ja itsensä lisäksi Vilhon on ylitettävä muutama pystysuora seinä.
Jossain 1600 metrissä löytyy merkitty polku.
Vilho haluaa uskoa sen vievän maaliin. Polku jatkuu, sen merkit ovat selvät ja suunta on oikea, sivusuuntainen ja järkevä.
Silloin pääsee itku.
Tästä selvitään, tästä selvitään, tästä selvitään.
Vilho rukoilee vielä, ettei reitti menisi pahoihin paikkoihin.
Se ei mene kovin pahoihin paikkoihin.
Polku on kuin matolla kävelisi, se pelastaa puskista ja tuskista. Silti loppuun asti laskeutuminen ottaa kipeää jalkoihin, sillä vuorokauden kuluessa juoksujaloista on otettu kaikki ponnistusvoima moneen kertaan irti.
5 tuntia heräämisestään Vilho on autolla.
Muuttuneena miehenä.
Hän hakee tunnin ajan puskissa sivuttaisreittiä, mutta se johtaa umpikujaan. Pensaat ovat raadelleet taas lisää lihaa ja voimia on mennyt runsaasti. On palattava toisen tunnin verran takaisin. Samat tuskat, sama taistelu. Vilho tietää, että tuollaisen yön jälkeen voimia ei ole loputtomasti.
Sitten on päästävä ylös. Se ei ole helppoa, se on vaarallistakin ja itsensä lisäksi Vilhon on ylitettävä muutama pystysuora seinä.
Jossain 1600 metrissä löytyy merkitty polku.
Vilho haluaa uskoa sen vievän maaliin. Polku jatkuu, sen merkit ovat selvät ja suunta on oikea, sivusuuntainen ja järkevä.
Silloin pääsee itku.
Tästä selvitään, tästä selvitään, tästä selvitään.
Vilho rukoilee vielä, ettei reitti menisi pahoihin paikkoihin.
Se ei mene kovin pahoihin paikkoihin.
Polku on kuin matolla kävelisi, se pelastaa puskista ja tuskista. Silti loppuun asti laskeutuminen ottaa kipeää jalkoihin, sillä vuorokauden kuluessa juoksujaloista on otettu kaikki ponnistusvoima moneen kertaan irti.
5 tuntia heräämisestään Vilho on autolla.
Muuttuneena miehenä.
16. Yö autiolla vuorella
Pimeässä Vilho pistää kaikki vaatteet päälle, juo reilusti vettä ja menee kerälle lepäämään. Kun tulee kylmä, ehkä 45-60 minuutin päästä, hän nousee ja voimistelee. Sitten uusi lepo.
Tähtiä on yllä. Ne merkitsevät toivoa, sillä sade pysyy poissa.
Yö ei ole liian kylmä, kymmenen astetta, ehkä alle. Vilho videoi tunnelmiaan, kuuntelee eläinten rapistelua ja kaukaisia maantien ääniä, lentokoneiden melua ja alhaalla olevan joen tasaista kohinaa.
Tunti tunnilta yö taittuu, Vilho odottaa sarastusta ja saa odottaa sitä kahdeksaan asti. Sitten on aika lähteä etsimään väylää.
Tähtiä on yllä. Ne merkitsevät toivoa, sillä sade pysyy poissa.
Yö ei ole liian kylmä, kymmenen astetta, ehkä alle. Vilho videoi tunnelmiaan, kuuntelee eläinten rapistelua ja kaukaisia maantien ääniä, lentokoneiden melua ja alhaalla olevan joen tasaista kohinaa.
Tunti tunnilta yö taittuu, Vilho odottaa sarastusta ja saa odottaa sitä kahdeksaan asti. Sitten on aika lähteä etsimään väylää.
15. Bill Fay: Be Not So Fearful
Be not so nervous, be not so frail
Someone watches you,
You will not fail.
Be not so nervous, be not so frail
Be not so nervous, be not so frail.
Be not so sorry for what you've done.
You must forget them now it's done.
And when you'll wake up,
You will find you can run.
Be not so sorry for what you've done.
Be not so fearful, be not so pale
Someone watches you,
You will not leave the rails.
Be not so fearful, be not so pale.
Be not so fearful, be not so pale.
Be not so sorry for what you've done.
You must forget them now it's done.
And when you'll wake up,
You will find you can run.
Be not so sorry for what you've done.
Bill Fay. 1971.
Someone watches you,
You will not fail.
Be not so nervous, be not so frail
Be not so nervous, be not so frail.
Be not so sorry for what you've done.
You must forget them now it's done.
And when you'll wake up,
You will find you can run.
Be not so sorry for what you've done.
Be not so fearful, be not so pale
Someone watches you,
You will not leave the rails.
Be not so fearful, be not so pale.
Be not so fearful, be not so pale.
Be not so sorry for what you've done.
You must forget them now it's done.
And when you'll wake up,
You will find you can run.
Be not so sorry for what you've done.
Bill Fay. 1971.
14. Huumori ei ota loppuakseen
Pimeäsekoilun jälkeen Vilho toteaa tilanteen ja on nopsasti kuin toinen mies. Tänne jäädään yöksi ja sen mukaan mennään.
Tilannearviossa lasketaan karamellit ja kaulahuivit ja kootaan muutenkin itsensä. Eihän tässä mitään hätää ole. Tunnelman vähän tasoittuessa alkaa Vilho löytää väkisinkin jotain huumoria tilanteesta:
- Ainahan sitä on puhuttu, että olisi hienoa yöpyä näillä vuorilla
- Hieno mahdollisuus viettää täysin raitis ilta Espanjassa
- Karista kilot rinnedieetillä - rutkasti liikuntaa eikä lainkaan aterioita, niukasti vettä ja runsaasti raitista ilmaa
- Purosta saa vettä, on siis kolme viikkoa aikaa löytää reitti pois kunhan palaa illaksi veden ääreen
- Harmi että tuli maksettua hotelli koko viikoksi
Tilannearviossa lasketaan karamellit ja kaulahuivit ja kootaan muutenkin itsensä. Eihän tässä mitään hätää ole. Tunnelman vähän tasoittuessa alkaa Vilho löytää väkisinkin jotain huumoria tilanteesta:
- Ainahan sitä on puhuttu, että olisi hienoa yöpyä näillä vuorilla
- Hieno mahdollisuus viettää täysin raitis ilta Espanjassa
- Karista kilot rinnedieetillä - rutkasti liikuntaa eikä lainkaan aterioita, niukasti vettä ja runsaasti raitista ilmaa
- Purosta saa vettä, on siis kolme viikkoa aikaa löytää reitti pois kunhan palaa illaksi veden ääreen
- Harmi että tuli maksettua hotelli koko viikoksi
13. On kuin yö, yö raskain
Pimeän tullessa viimeiset valinnat ovat paniikinomaisia, typeriä ja hengästyneen uupuneita.
Kivuliaita ja raskaitakin ne ovat.
Peli on menetetty.
Vilho arvasi tämän, vaelluksille pannaan piste. Näinkö se sitten käy?
Ainakin lähdetään saappaat jalassa, ellei sitten tohveli tartu kivenkoloon tai piikkipensaaseen Susivuoren mennessä painovoiman määräämään suuntaan ilman jalkineitaan.
Eivätpähän tappiot ole suuria, yksi idootti vähemmän siideriä litkimässä.
Mutta pakkoko typeryksen on tuottaa surua ja mielipahaa Äidille ja Annikille?
Anterollakin lienee parempaa puuhaa kuin miettiä, miksi Vilho katosi kesken kaiken vuorille.
Vilho, saatanan tunari.
Sag Mir Wo Die Blumen Sind.
Kivuliaita ja raskaitakin ne ovat.
Peli on menetetty.
Vilho arvasi tämän, vaelluksille pannaan piste. Näinkö se sitten käy?
Ainakin lähdetään saappaat jalassa, ellei sitten tohveli tartu kivenkoloon tai piikkipensaaseen Susivuoren mennessä painovoiman määräämään suuntaan ilman jalkineitaan.
Eivätpähän tappiot ole suuria, yksi idootti vähemmän siideriä litkimässä.
Mutta pakkoko typeryksen on tuottaa surua ja mielipahaa Äidille ja Annikille?
Anterollakin lienee parempaa puuhaa kuin miettiä, miksi Vilho katosi kesken kaiken vuorille.
Vilho, saatanan tunari.
Sag Mir Wo Die Blumen Sind.
Francisco Goy: Interior de Carcel. 1793-4
26.10.2017
12. Mikä siinä on niin vaikeaa?
Reippaassa umpikujaretkessä pääsyynä oli harvinaisen puhtaaksi viljelty idiotismi. Vilho kallossa takoo lujana syyllisyys typeryydestä. Mutta harvoin Vilho on ollut yhtä tietoinen siitä, ettei surkuttelu auta nyt mitään. Se ei todella auta. Työt tehdään nyt toisilla saroilla. Siksi rutinat katastrofin synnystä ja kaikista virheistä jäävät muihin tiimipalavereihin ja nähtäväksi jää, mitä luupää oppii jos oppii.
"Miksi?" on nyt unohdettava.
Mutta mikä siinä kotiinpaluussa on niin vaikeaa?
Vaikeaa on se, että hilpeän laskeutumisen pysädyttyä pystysuoraan jyrkänteeseen, ensimmäinen reaktio on lähteä sivuliikkeeseen. Sivuliike tuo eteen puskat, pensaat ja silmittömän tetsaamisen kasvien ja kivikon helvetissä. Hämärän tullen kiire kasvaa ja rasitus vain nousee. Sivuliike rinteessä on veristä puuhaa, naarmuttavaa ja raskasta. Palkkiona touhusta edessä on uusia umpikujia, kasvavaa hämäryyttä.
Profiili on kuitenkin aika jyrkkä, on vaikeaa nähdä alas päin, vaikeaa arvioida mistä se vapauttava reitti löytyisi. Kun pensaiden takaa näkee hyvin, on jo jyrkänteen reunalla.
Puskissa painiminen on kuin kauhuelokuvasta – sitä yrittää epätoivoisesti päästä läpi mutta pudota ei saisi minnekään holtittomasti. Voimia kuluu eikä tulosta synny.
Viimeinen vesiuoma näyttää lupaavalta, mutta lähes kuiva puronpohja päättyy kiviseen kuiluun, joka on pystysuora. Sivulle ei pääse pidemmälle. Hämärässä selviää, ettei tätä uomaa pysty nousemaan kuin 20 metriä, holvi on vastassa täälläkin.
Umpikuja.
Sitten sammuvat valot.
"Miksi?" on nyt unohdettava.
Mutta mikä siinä kotiinpaluussa on niin vaikeaa?
Vaikeaa on se, että hilpeän laskeutumisen pysädyttyä pystysuoraan jyrkänteeseen, ensimmäinen reaktio on lähteä sivuliikkeeseen. Sivuliike tuo eteen puskat, pensaat ja silmittömän tetsaamisen kasvien ja kivikon helvetissä. Hämärän tullen kiire kasvaa ja rasitus vain nousee. Sivuliike rinteessä on veristä puuhaa, naarmuttavaa ja raskasta. Palkkiona touhusta edessä on uusia umpikujia, kasvavaa hämäryyttä.
Profiili on kuitenkin aika jyrkkä, on vaikeaa nähdä alas päin, vaikeaa arvioida mistä se vapauttava reitti löytyisi. Kun pensaiden takaa näkee hyvin, on jo jyrkänteen reunalla.
Puskissa painiminen on kuin kauhuelokuvasta – sitä yrittää epätoivoisesti päästä läpi mutta pudota ei saisi minnekään holtittomasti. Voimia kuluu eikä tulosta synny.
Viimeinen vesiuoma näyttää lupaavalta, mutta lähes kuiva puronpohja päättyy kiviseen kuiluun, joka on pystysuora. Sivulle ei pääse pidemmälle. Hämärässä selviää, ettei tätä uomaa pysty nousemaan kuin 20 metriä, holvi on vastassa täälläkin.
Umpikuja.
Sitten sammuvat valot.
Francisco Goya: Naufragio. 1793
11. Retkelle reippahalle Canfrancista
Erilaisten nysväämistensä vuoksi Vilho lähti hyvin myöhään liikkelle tiistaina.
Päivä oli kertakaikkisen upea, joten kiirehtiminen ei tuntunut tarpeelliseltä Kaikesta huolimatta Vilho sai reppunsa pakattua ja ajeli suoraan pohjoiseen Ranskaa kohden ja pysähtyi erinomaisessa vuorimaisemassa parinkymmenen kilometrin päässä Jacasta.
Aurinko paistoi ja Vilho lähti hakemaan korkeutta idän suunnan reiteistä Canfrancista. Kylä oli hieno ja selvästi sekä Santiago-vaellukseen että retkiin keskittynyt.
Reitti lähti reilusta tuhannesta metristä.
Vilho lähti houkuttelevalle korkean profiilin vaikealle reitille. Ajatuksena oli katsastaa hieman näköaloja ja palata ripi-rapi takaisin, sillä oli jo iltapäivä.
Näkymät 1500 metrissä olivat uskomattomia. Täältä näki, että vuorissa oli fantastisia, tasaisia ylänköjä jossain 2000 metrin korkeudessa.
Avolouhosmaisessa viistorinteessä Vilho hukkasi reitin. Paikalla oli kymmenkunta korppikotkaa kiertelemässä taivaalla ja väijymässä pystykallioiden vaaleissa kivissä ja kolosissa. Maisemissa oli samaa kuin western-elokuvissa
Vilho päätti nousta pariin tonniin avokalliomaista maastoa ja palata sitten takaisin.
Nousu onnistui ja vastassa oli taivallinen ylänkö, josta oli näkymä metsäiselle tasangolle vain vähän alempana. Taivas oli virheettömän kirkas ja kaiken lisäksi kauempana avokalliolla patsasteli gemssi kuin turistivalokuvassa.
Kello oli paljon ja fiilikset korkealla. Aika lähteä sassiin alas.
Vilho lähti upealle ylänkömetsikölle, eikä palannut takaisin samaa polkua, mitä tuli. Tuossa vaiheessa "sama polku takaisin" tuntui vaikealta kivilouhoksineen ja muutamine pahoine paikkoineen.
Vilho oikeaisi kivalle ylänköniitylle ja laskeutui alas etelämpää. Kaikki sujui kuin laulussa.
Sitten tuli muutama aika jyrkkä rinne.
Vilho laskeutui ne, vaikka ei olisi uskonut pystyvänsä.
Tuli pari lisää.
Vilho laskeutui nekin, vaikkei olisi olisi uskonut pystyvänsä.
Hämärän tullessa kaikki näytti hyvältä. Alhaalla kylässä valot syttyivät ja maali lähestyi.
Sitten tie päättyi pystyrinteeseen.
Muutama sivuttaisliike, helvetisti raapivia puskia, pöheikköjä, puita: kaikenlaista raatelua ajan ja valon vähetessä ja aina vaan pystyseinää alla.
Auringonlasku, pimeys ja matkan pää.
Päivä oli kertakaikkisen upea, joten kiirehtiminen ei tuntunut tarpeelliseltä Kaikesta huolimatta Vilho sai reppunsa pakattua ja ajeli suoraan pohjoiseen Ranskaa kohden ja pysähtyi erinomaisessa vuorimaisemassa parinkymmenen kilometrin päässä Jacasta.
Aurinko paistoi ja Vilho lähti hakemaan korkeutta idän suunnan reiteistä Canfrancista. Kylä oli hieno ja selvästi sekä Santiago-vaellukseen että retkiin keskittynyt.
Reitti lähti reilusta tuhannesta metristä.
Vilho lähti houkuttelevalle korkean profiilin vaikealle reitille. Ajatuksena oli katsastaa hieman näköaloja ja palata ripi-rapi takaisin, sillä oli jo iltapäivä.
Näkymät 1500 metrissä olivat uskomattomia. Täältä näki, että vuorissa oli fantastisia, tasaisia ylänköjä jossain 2000 metrin korkeudessa.
Avolouhosmaisessa viistorinteessä Vilho hukkasi reitin. Paikalla oli kymmenkunta korppikotkaa kiertelemässä taivaalla ja väijymässä pystykallioiden vaaleissa kivissä ja kolosissa. Maisemissa oli samaa kuin western-elokuvissa
Vilho päätti nousta pariin tonniin avokalliomaista maastoa ja palata sitten takaisin.
Nousu onnistui ja vastassa oli taivallinen ylänkö, josta oli näkymä metsäiselle tasangolle vain vähän alempana. Taivas oli virheettömän kirkas ja kaiken lisäksi kauempana avokalliolla patsasteli gemssi kuin turistivalokuvassa.
Kello oli paljon ja fiilikset korkealla. Aika lähteä sassiin alas.
Vilho lähti upealle ylänkömetsikölle, eikä palannut takaisin samaa polkua, mitä tuli. Tuossa vaiheessa "sama polku takaisin" tuntui vaikealta kivilouhoksineen ja muutamine pahoine paikkoineen.
Vilho oikeaisi kivalle ylänköniitylle ja laskeutui alas etelämpää. Kaikki sujui kuin laulussa.
Sitten tuli muutama aika jyrkkä rinne.
Vilho laskeutui ne, vaikka ei olisi uskonut pystyvänsä.
Tuli pari lisää.
Vilho laskeutui nekin, vaikkei olisi olisi uskonut pystyvänsä.
Hämärän tullessa kaikki näytti hyvältä. Alhaalla kylässä valot syttyivät ja maali lähestyi.
Sitten tie päättyi pystyrinteeseen.
Muutama sivuttaisliike, helvetisti raapivia puskia, pöheikköjä, puita: kaikenlaista raatelua ajan ja valon vähetessä ja aina vaan pystyseinää alla.
Auringonlasku, pimeys ja matkan pää.
Francisco Goya: Perro semihundado. 1819-23 (Prado).
10. Artículo 155 ja Puigdemont - jos avaat radion tai telkkarin se kohtalosi on
Lokakuuta kun elellään, ei radiossa ole muuta aihetta kuin Katalonian itsenäistyminen.
Vilhon visiitin alkutaival menee siinä, että radio toistelee kuin navigaattori samoja fraaseja ja otsikon sanat toistuvat koko ajan.
Carles Puigdemont on Katalonia presidentti. Häneltä tentataan tauotta, onko hän julistanut Catalonian itseniseksi vai mutisiko hän puheissaan vain täydellisen tomaattileivän reseptiä.
Artkla 155 puolestaan on avioerokriisin valttikortti Madridin suunnassa. Tämän artiklan perusteella voidaan peruuttaa Katalonian itsehallinto. Keskushallinto ei kuitenkaan saa käkäistyä, aikovatko he käyttää artiklaa hyväkseen vai eivät.
Tilanteessa on jotain samaa kuin kaverusten Trump ja Rakettimies uhittelussa. Toinen lupaa vastata kovin toimin ohjuskokeisiin ja toinen lupaa tehdä ohjuskokeita lisää, jos uhkaillaan.
Kukaan ei siis tiedä koko valtiossa, onko Katalonia julistautunut itsenäiseksi tai aikooko Espanjan valtio iskeä sitä vastaan Artikla 155:llä. Ja onhan tilanne kutkuttava, siksi radiouutissa ei puhuta muusta.
Vilhoa voisi hämmästyttää monikin juttu, mutta kiinnostavaa on kuunnella miten monella tavalla Katalonian presidentin nimi äännetään eri puolella maata.
Miten ikinä tässä käykään, niin asiasta saa helposti aineksia oppaaseen: Älä koskaan hoida kriisiä näin.
Vilhon visiitin alkutaival menee siinä, että radio toistelee kuin navigaattori samoja fraaseja ja otsikon sanat toistuvat koko ajan.
Carles Puigdemont on Katalonia presidentti. Häneltä tentataan tauotta, onko hän julistanut Catalonian itseniseksi vai mutisiko hän puheissaan vain täydellisen tomaattileivän reseptiä.
Artkla 155 puolestaan on avioerokriisin valttikortti Madridin suunnassa. Tämän artiklan perusteella voidaan peruuttaa Katalonian itsehallinto. Keskushallinto ei kuitenkaan saa käkäistyä, aikovatko he käyttää artiklaa hyväkseen vai eivät.
Tilanteessa on jotain samaa kuin kaverusten Trump ja Rakettimies uhittelussa. Toinen lupaa vastata kovin toimin ohjuskokeisiin ja toinen lupaa tehdä ohjuskokeita lisää, jos uhkaillaan.
***
Kukaan ei siis tiedä koko valtiossa, onko Katalonia julistautunut itsenäiseksi tai aikooko Espanjan valtio iskeä sitä vastaan Artikla 155:llä. Ja onhan tilanne kutkuttava, siksi radiouutissa ei puhuta muusta.
Vilhoa voisi hämmästyttää monikin juttu, mutta kiinnostavaa on kuunnella miten monella tavalla Katalonian presidentin nimi äännetään eri puolella maata.
Miten ikinä tässä käykään, niin asiasta saa helposti aineksia oppaaseen: Älä koskaan hoida kriisiä näin.
9. Maanantaina kaupassa ja tiedustelua Biescasin suunnalla
Kirkkaus on jälleen häikäisevää, samoin on auringon suoma lämpö hotellille. Vilhon akkunaan aurinko paistaa koko päivän.
Lomaillut Vilho heräilee koska heräilee ja on kaikkiaan päivästä myöhässä.
Hänelle riittää ohjelman alkupaloiksi se, että hän käy tutkimassa lähiostarin kiinalaisen romukaupan, mutta siellä ei ole mitään ostettavaa tänään. Retkikauppa on kiinni iltapäivällä, joten Viltsu ajelee kylän toiselle laidalle ja vierailee Mercadonassa, joka on tuttu kaikkialta Espanjasta ja osittain myös valikoima on tunnettua kuin S-marketissa – olisi ihan paikallaan nimetäkin "Mercis" Espanjan S-kaupaksi. Täällä Rainbow-tuotteita vastaavat Hacendado-valmisteet, molemmat kuin Pirkka-tuotteita.
Iltapäivällä Vilho aktivoituu kuitenkin kruisailemaan vahvassa auringonpaisteessa hieman itään ja sieltä sitten toiselle Ranskaan vievälle väylällä. Tämänkin reitin varrella on uskomattomia vuoria ja kylistä lähteviä reittejä. Ensin pitää mennä Huescan tietä Sabinañigoon kääntyä sielä Ranskaan ja kohti kyliä kuten Formigal ja Biescas.
Juuri Biescasin jälkeen Vilho käy katsomassa pienen Dolmen de Santa Elenan. Muinaismuisto on pieni, mutta puitteet ovat kyllä komeat. Täälläkin kyllä tuulee raivoisasti.
Ennen auringonlaskua Vilho nousee tonniin ja käy katsomassa lähellä olevan Ermitá de Santa Elenan. Ylhäältä löytyy vanha rakennus, raunioita ja isohko kirkko. Vilho pistelee vielä hieman ylemmäksi ja hakee tuntumaa reiluun tuhanteen metriin.
Auringon jo laskiessa Vilho ajelee huippukuntoisia teitä takaisin Jacaan. Jotenkin suoralla, tyhjällä tiellä on ajettu kolari ja poliisit ohjaavat liikennettä.
Vaikka ollaan pohjoisessa Espanjassa ja hiukan korkeallakin, sää on silti lämmin vielä illallakin. Sinitaivaalta porottava aurinko pitää päivät kuumina, tuulesta ja viileistä öistä huolimatta.
Lomaillut Vilho heräilee koska heräilee ja on kaikkiaan päivästä myöhässä.
Hänelle riittää ohjelman alkupaloiksi se, että hän käy tutkimassa lähiostarin kiinalaisen romukaupan, mutta siellä ei ole mitään ostettavaa tänään. Retkikauppa on kiinni iltapäivällä, joten Viltsu ajelee kylän toiselle laidalle ja vierailee Mercadonassa, joka on tuttu kaikkialta Espanjasta ja osittain myös valikoima on tunnettua kuin S-marketissa – olisi ihan paikallaan nimetäkin "Mercis" Espanjan S-kaupaksi. Täällä Rainbow-tuotteita vastaavat Hacendado-valmisteet, molemmat kuin Pirkka-tuotteita.
Iltapäivällä Vilho aktivoituu kuitenkin kruisailemaan vahvassa auringonpaisteessa hieman itään ja sieltä sitten toiselle Ranskaan vievälle väylällä. Tämänkin reitin varrella on uskomattomia vuoria ja kylistä lähteviä reittejä. Ensin pitää mennä Huescan tietä Sabinañigoon kääntyä sielä Ranskaan ja kohti kyliä kuten Formigal ja Biescas.
Juuri Biescasin jälkeen Vilho käy katsomassa pienen Dolmen de Santa Elenan. Muinaismuisto on pieni, mutta puitteet ovat kyllä komeat. Täälläkin kyllä tuulee raivoisasti.
Ennen auringonlaskua Vilho nousee tonniin ja käy katsomassa lähellä olevan Ermitá de Santa Elenan. Ylhäältä löytyy vanha rakennus, raunioita ja isohko kirkko. Vilho pistelee vielä hieman ylemmäksi ja hakee tuntumaa reiluun tuhanteen metriin.
Auringon jo laskiessa Vilho ajelee huippukuntoisia teitä takaisin Jacaan. Jotenkin suoralla, tyhjällä tiellä on ajettu kolari ja poliisit ohjaavat liikennettä.
Vaikka ollaan pohjoisessa Espanjassa ja hiukan korkeallakin, sää on silti lämmin vielä illallakin. Sinitaivaalta porottava aurinko pitää päivät kuumina, tuulesta ja viileistä öistä huolimatta.
25.10.2017
8. Kahvin hinta omassa hotellissa
- Haluaisin syödä jotain (Vilho. italiaa)
- Katsokaas, keittiö on valmis vasta vartin-puolen tunnin päästä, sitten kyllä. Ehkä haluaisitte jotain ennen sitä tai jabadabaduu? (Tarjoilija, ~espanjaa)
- Okei, claro. Claro. Si. (Vilho)
- Olisko kuitenkin mahdollista saada kahvi, espresso-typpinen? (Vilho, suht-paskaa italiaa)
- Kyllä! (Tarjoilija)
- Olkaa hyvä! (T)
- Paljon kiitoksia. (V)
- Haluaisin maksaa (viittomakieli) (V)
- Yksi kaksikymmentä. (T)
- Olkaa hyvä. (V) (Vilho maksaa tasarahalla)
- Hienoa. Oletko italialainen? (T)
- Ei, en ole, italialainen. Puhun vain ainoastaan vähän italiaa ja vähän espanjaa (Vilho, järkyttävää espanjaa).
- Si. (T)
Näkemiin. (V)
Näkemiin. (T)
- Katsokaas, keittiö on valmis vasta vartin-puolen tunnin päästä, sitten kyllä. Ehkä haluaisitte jotain ennen sitä tai jabadabaduu? (Tarjoilija, ~espanjaa)
- Okei, claro. Claro. Si. (Vilho)
- Olisko kuitenkin mahdollista saada kahvi, espresso-typpinen? (Vilho, suht-paskaa italiaa)
- Kyllä! (Tarjoilija)
- Olkaa hyvä! (T)
- Paljon kiitoksia. (V)
- Haluaisin maksaa (viittomakieli) (V)
- Yksi kaksikymmentä. (T)
- Olkaa hyvä. (V) (Vilho maksaa tasarahalla)
- Hienoa. Oletko italialainen? (T)
- Ei, en ole, italialainen. Puhun vain ainoastaan vähän italiaa ja vähän espanjaa (Vilho, järkyttävää espanjaa).
- Si. (T)
Näkemiin. (V)
Näkemiin. (T)
7. Vieraan kielen opintoja: Radio, TV ja Vilho
Jacassa Vilho seuraa taustalla telkkaria puuhissaan ja tietokonetta naputellessaan. Tavoitteena on hakea tuntumaa espanjaa, aktivoida sanavarastoa ja päästä ummikkomeiningistä edes tuppisuu-asteelle.
Espanjan kieli on tietysti tässä maassa "castellanaa", jota voisi sanoa Madridin espanjaksi. Matka kun alkoi baskien alueelta, kieli siellä oli virallisestikin baskia, joka on jotain ihan muuta kuin mikään muu elävä kieli maailmassa. Helposti tulee tietysti mieleen suomen ja eestin piskuinen kieliporukka kotikulmilta, sillä baskien teksti on ei kuulu samaan kerhoon kuin ranska tai espanja, ihan kielitieteellisesti.
No, ajomatka on vienyt Navarraan ja onhan heilläkin oma kielensä, ihan historiallinen "navarrese". Vastaavasti tässä seuraavassa maakunnassa jossa nyt ollaan, on oma kielensä, aragonese.
Näistä taustoista jos lähdetään, niin Vilho siis aktivoi vierasta kieltä, jolla kuitenkin oletettavasti pärjää suhteellisen hyvin näin ulkomailla eli espanjaa.
Toivottavasti juttukaverit tajuavat sitten sen, että Vilho Susivuori puhuu heille välimerenvilhoa eli vilhlatinaa. Tuossa kielessä on italiaan lisättynä espanjaa, portugalia ja ranskaa ihan tilanteen mukaan väärin taivutettuna ja sovellettuna. Ääntämys vaihtelee venäjästä saksaan, seassa suomalaisia öö-ää-välikkeitä.
Joka tapauksessa on selvää, että jalkapallokatsausten ja mainosten seuraaminen radiosta ja tv:stä auttaa Vilhoa sopeutumaan vallitsevaan kieliympäristöön.
Piskuinen huomautus: Uutisissa on ainoastaan yksi aihe - Puigdemont ja 155.
Mutta se on oman säihkeensä aihe.
Espanjan kieli on tietysti tässä maassa "castellanaa", jota voisi sanoa Madridin espanjaksi. Matka kun alkoi baskien alueelta, kieli siellä oli virallisestikin baskia, joka on jotain ihan muuta kuin mikään muu elävä kieli maailmassa. Helposti tulee tietysti mieleen suomen ja eestin piskuinen kieliporukka kotikulmilta, sillä baskien teksti on ei kuulu samaan kerhoon kuin ranska tai espanja, ihan kielitieteellisesti.
No, ajomatka on vienyt Navarraan ja onhan heilläkin oma kielensä, ihan historiallinen "navarrese". Vastaavasti tässä seuraavassa maakunnassa jossa nyt ollaan, on oma kielensä, aragonese.
Näistä taustoista jos lähdetään, niin Vilho siis aktivoi vierasta kieltä, jolla kuitenkin oletettavasti pärjää suhteellisen hyvin näin ulkomailla eli espanjaa.
Toivottavasti juttukaverit tajuavat sitten sen, että Vilho Susivuori puhuu heille välimerenvilhoa eli vilhlatinaa. Tuossa kielessä on italiaan lisättynä espanjaa, portugalia ja ranskaa ihan tilanteen mukaan väärin taivutettuna ja sovellettuna. Ääntämys vaihtelee venäjästä saksaan, seassa suomalaisia öö-ää-välikkeitä.
Joka tapauksessa on selvää, että jalkapallokatsausten ja mainosten seuraaminen radiosta ja tv:stä auttaa Vilhoa sopeutumaan vallitsevaan kieliympäristöön.
Piskuinen huomautus: Uutisissa on ainoastaan yksi aihe - Puigdemont ja 155.
Mutta se on oman säihkeensä aihe.
23.10.2017
6. Vilho olemisen perusteiden ääressä: Iltakävely Rapitanille
Matkailu sujuu entiseen tapaan, mutta silti Vilhoa vaivaa tuore tunne siitä, että kaiken takana väijyvä tekstinsuoltaja vainoaa hänen henkeään.
Vilhon globaali yleisö on massiivinen, se koostuu karkeasti 2-3 henkilöstä. mutta tuskin tuo väkijoukko aktivoituu pelastamaan Vilhoa.
Illan kävely vie 850 metristä kohti markettia ja siitä kukkuloille. Vilho haluaisi konkreettisesti "paeta vuorille" mutta tuskin tuokaan auttaa, jos hetket ovat luetut. Oksalle lentää ihan aito peippo. Pensaiden lehdet ovat paksuja ja nahkeita. Täälläkin varustaudutaan aina talveen ja tuiverrukseen. Talvi se on tulossa Vilhollekin.
Miten voi valmistautua talveen joka ei pääty?
Vilhon mielestä on väärin ja kohtuutona, että Kirjoittaja aikoo poistaa hänet päiväjärjestyksestä. Toki hetken mietittyään tajuaa Vilhokin sen, ettei mitään kohtuutta ja oikeutta ole kuolemassa. Se ei tietenkään estä kapinoimasta ja huomauttamasta kaikenlaisista asianhaaroista. Vilho puskee kohti kilometrin korkeuden rajapyykkiä pitkin vaaleaa, helvetin kovaa kivistä tietä. Pitäisi varmaan pyytää apua, tuumii hän vihellellen Abbaa:
Säg vem kan svara och vem kan förklara: SOS
Var är min kärä som var mig så nära: SOS
Vem är du, som jag nu inte känner igen?
Var är han, denne man som en gång var min vän?
Puskien pyyhkiessä jalkoja Vilho painelee eteenpäin.
Pian ollaan kukkulalla, josta näkyy hyvin koko Jacan kaupunki. Korkeutta on 1105 m. Vilho jatkaa kohti tuntematonta, sillä polkua ei ole mitenkään selvitetty ennalta vilhokeskuksessa, vaan iltakävelylle on vaan lähdetty nokkatuntumalla.
Vilho nautti vapaudestaan. Näin sitä ollaan menty ympäri Eurooppaa ja pikkuisen muuallekin, mutta niin vaan joku pistää pisteen näillekin retkille. Kiitollinen Vilho toki on kaikesta saamastaan, lukemattomista kilometreistä ja päättymättömistä öistä. Nöyränä pitää ottaa vastaan kaikki tuulen puhtaat puhallukset ja miellyttävät polut. Mutta tässäkö tämä oli, loppumattoman tarinan loppu?
Harjanteella kulkeva polku vie todellakin läpi reittinsä ja oikeaan suuntaan kuin sadussa. Viltsu päätyy kotihotellilta näkyvälle korkealle harjanteelle, jossa on muinainen rakennus ja verrattain uusi, hylätyn näköinen talo, joka lienee hotelli. Se tuo Vilhon mieleen elokuvan Hohto. Samantien alkaa mielessä soimaan pahaenteinen kappale The Shining.
Matkalla alas hotellille Vilho on nöyrtynyt kohtaloonsa. Tammissa on runsaasti piskuisia pyrstötiaisia ja ne sirkuttava kivasti. Sankarimme – jos hän nyt enää on sankarimme – pistelee rivakasti alamäkeen ja kohti hotellia. Aurinko laskee hyvin pian ja reilu kuusikilometrinen iltalenkki onkin sopivasti ohi. Montako lenkkiä on enää edessä? Taatusti ne on lasketut ja luetut.
***
*
Miten voi valmistautua talveen joka ei pääty?
Vilhon mielestä on väärin ja kohtuutona, että Kirjoittaja aikoo poistaa hänet päiväjärjestyksestä. Toki hetken mietittyään tajuaa Vilhokin sen, ettei mitään kohtuutta ja oikeutta ole kuolemassa. Se ei tietenkään estä kapinoimasta ja huomauttamasta kaikenlaisista asianhaaroista. Vilho puskee kohti kilometrin korkeuden rajapyykkiä pitkin vaaleaa, helvetin kovaa kivistä tietä. Pitäisi varmaan pyytää apua, tuumii hän vihellellen Abbaa:
Säg vem kan svara och vem kan förklara: SOS
Var är min kärä som var mig så nära: SOS
Vem är du, som jag nu inte känner igen?
Var är han, denne man som en gång var min vän?
Puskien pyyhkiessä jalkoja Vilho painelee eteenpäin.
Pian ollaan kukkulalla, josta näkyy hyvin koko Jacan kaupunki. Korkeutta on 1105 m. Vilho jatkaa kohti tuntematonta, sillä polkua ei ole mitenkään selvitetty ennalta vilhokeskuksessa, vaan iltakävelylle on vaan lähdetty nokkatuntumalla.
***
Harjanteella kulkeva polku vie todellakin läpi reittinsä ja oikeaan suuntaan kuin sadussa. Viltsu päätyy kotihotellilta näkyvälle korkealle harjanteelle, jossa on muinainen rakennus ja verrattain uusi, hylätyn näköinen talo, joka lienee hotelli. Se tuo Vilhon mieleen elokuvan Hohto. Samantien alkaa mielessä soimaan pahaenteinen kappale The Shining.
***
Matkalla alas hotellille Vilho on nöyrtynyt kohtaloonsa. Tammissa on runsaasti piskuisia pyrstötiaisia ja ne sirkuttava kivasti. Sankarimme – jos hän nyt enää on sankarimme – pistelee rivakasti alamäkeen ja kohti hotellia. Aurinko laskee hyvin pian ja reilu kuusikilometrinen iltalenkki onkin sopivasti ohi. Montako lenkkiä on enää edessä? Taatusti ne on lasketut ja luetut.
Francisco Goya: El Pelele (1791-2). Prado, Madrid.
5. Toinen päivä: Jacaa, hieman muutakin
Nykyaikainen matkailu on täynnä ylimääräisiä rasitteita. Yksi niistä on murhe kaikkien laitteiden internet- yhteydestä. Hammasharjakin pitää saada www-yhteyteen tai muuten mikään ei onnistu. Huoneistohotellissa kaikki muu tuntuu toimivan hyvin, mutta verkko katoaa välillä. Vilho toteaa tämän yöllä herätessään. Vehkeet ovat hukanneet verkon ja hakevat sitä ihan sekopäisenä. Vilho nukkuu vielä 11 asti, mutta vieläkin pidemmän yön olisi voinut vetää.
Maitokahvia, leipää, tortillaa. Vilho lähtee hitaasti ja nautinnollisesti liikkeelle. San Simonin appelsiinituoremehu lienee markkinoiden parasta ja sitä Vilho siemailee hymyillen. Päivä kirkastuu kirkastumistaa kohti syksyistä aurinkoisuutta.
Vilho sättii itseään päivän mittaan saamattomuudestaan, mutta myöhemmin videolle on tarttunut monenlaista ohjelmaa. Ehkä vuoria ei ole huiputettu, mutta vahvasti liikkeellä Vilho on ollut ensimmäisenä lepopäivänäänkin.
Kauppoihin mieltynyt Vilpertti käy toteamassa, että Carrefourin kolossaalinen rakennus on kokonaan suljettu, joten retkikauppaan ja kiinalaispuotiin ei pääse nyt tutustumaan. Juomaa ja ruokaa on kuitenkin hankittu riittävästi, joten nyt voidaan tehdä kierros Jacassa.
Vilho ajelee kaupungilla ja huomaa pian, että täällä on loma-asuntoja, hiihtomajoja pitkissä matalissa kerrostaloissa, joissa on jokin ripaus alppityyliä.
Kylillä on sunnuntaimeininkiä, autoja paljon parkissa ja ihmisiä terasseilla. Vilho käy todella lyhyesti kaupungin linnoituksella, joka lienee hallitsevin nähtävyys. Siellä onkin kolmisenkymmentä kaurista vallihaudassa laiduntamassa – melko merkillistä, mutta eläimet tuntuvat viihtyvän.
Ranskaan. Tie vie naapurivaltioon, mutta eihän Vilho sinne vielä lähde. Hän ajelee pohjoiseen komeaa tietä ja maisemat ovat aika lailla huikeita – vuoret vain suurenevat ja niiden kärki alkaa olla pelkkää kalkkikiveä ja usein hyvin tylysti nousevaa profiilia.
Vilho käy parilla taukopaikalla ja ottaa valokuvia. Tuuli on navakkaa ja oikeastaan aivan hurjaa. Vasta nyt Vilho alkaa käsittää pelin hengen näillä vuorilla: paikoin karua, usein tuulista. Alpeillahan tuulet ovat usein olleet maltillisia Vilhon kokemuksien mukaan, mutta täällä tuulee ja meininki on karua kuin Norjan Lapissa.
Vilho sukeltaa hopearatsullaan asunnolleen ja syö leipää, nauttii auringosta piskuisella parvekkella.
Ilta lähestyy, mutta vielä antisankarimme päättää tehdä pienen repputestin lähirinteille. Hän lähtee asunnon korkeudesta 850 m. ja päätyy lopulta lähialueen pikkuhuipulle korkeuteen 1105 m. Mietteissään Vilho on, mutta sehän onkin jo seuraavan säihkeen asiaa.
Maitokahvia, leipää, tortillaa. Vilho lähtee hitaasti ja nautinnollisesti liikkeelle. San Simonin appelsiinituoremehu lienee markkinoiden parasta ja sitä Vilho siemailee hymyillen. Päivä kirkastuu kirkastumistaa kohti syksyistä aurinkoisuutta.
Vilho sättii itseään päivän mittaan saamattomuudestaan, mutta myöhemmin videolle on tarttunut monenlaista ohjelmaa. Ehkä vuoria ei ole huiputettu, mutta vahvasti liikkeellä Vilho on ollut ensimmäisenä lepopäivänäänkin.
Kauppoihin mieltynyt Vilpertti käy toteamassa, että Carrefourin kolossaalinen rakennus on kokonaan suljettu, joten retkikauppaan ja kiinalaispuotiin ei pääse nyt tutustumaan. Juomaa ja ruokaa on kuitenkin hankittu riittävästi, joten nyt voidaan tehdä kierros Jacassa.
Vilho ajelee kaupungilla ja huomaa pian, että täällä on loma-asuntoja, hiihtomajoja pitkissä matalissa kerrostaloissa, joissa on jokin ripaus alppityyliä.
Kylillä on sunnuntaimeininkiä, autoja paljon parkissa ja ihmisiä terasseilla. Vilho käy todella lyhyesti kaupungin linnoituksella, joka lienee hallitsevin nähtävyys. Siellä onkin kolmisenkymmentä kaurista vallihaudassa laiduntamassa – melko merkillistä, mutta eläimet tuntuvat viihtyvän.
Ranskaan. Tie vie naapurivaltioon, mutta eihän Vilho sinne vielä lähde. Hän ajelee pohjoiseen komeaa tietä ja maisemat ovat aika lailla huikeita – vuoret vain suurenevat ja niiden kärki alkaa olla pelkkää kalkkikiveä ja usein hyvin tylysti nousevaa profiilia.
Vilho käy parilla taukopaikalla ja ottaa valokuvia. Tuuli on navakkaa ja oikeastaan aivan hurjaa. Vasta nyt Vilho alkaa käsittää pelin hengen näillä vuorilla: paikoin karua, usein tuulista. Alpeillahan tuulet ovat usein olleet maltillisia Vilhon kokemuksien mukaan, mutta täällä tuulee ja meininki on karua kuin Norjan Lapissa.
Vilho sukeltaa hopearatsullaan asunnolleen ja syö leipää, nauttii auringosta piskuisella parvekkella.
Ilta lähestyy, mutta vielä antisankarimme päättää tehdä pienen repputestin lähirinteille. Hän lähtee asunnon korkeudesta 850 m. ja päätyy lopulta lähialueen pikkuhuipulle korkeuteen 1105 m. Mietteissään Vilho on, mutta sehän onkin jo seuraavan säihkeen asiaa.
4. Bilbaosta Jacaan, Baskimaalta Navarran kautta Aragoniaan
Saksalaisporukat poistuvat nopeasti Airbusista ja samaa tahtia lähtevät paikalliset ja muut seikkailijat. Koneesta päästään siis ripeästi tuloaulaan.
Vilho on tutussa paikassa, Bilbaon pienellä lentoasemalla, joka on aika vinkeä betonirakennelma, mutta vähän hämmästyttävänkin pieni. Laukkukin tulee Espanjaan ja pian Vilho ravaa maan alla kohti autotalleja ja vuokraamoja.
Vuokraamossa menee 5 min. ja avaimet on saatu. Autohalli on erikoinen sumppu ja tälläkin kertaa Vilho sompailee siellä omia kuvioitaan, ennen kuin pääsee kokonaan ulkoilmaan. Susivuoret olivat täällä pari viikkoa, olisiko ollut joku seitsemän vuotta sitten. Silloin asuttiin Bilbaossa, nyt Vilholla on muuta mielessä.
1135 Vilho pääsee liikkeelle autonsa tiukkaan tarkastettuaan ja kuvattuaan. Tässä vaiheessa on edelleen aamupäivä, mutta Viltsu on ollut liikkeellä 9 tuntia ja uni painaa. Se on työnnettävä kokonaan sivuun ja jatkettava.
Parkkihallista päästyään Vilho ajaa suvereenisti levikkeelle odottamaan navigaattorin havahtumista. Paikka ei ole mikään pysähtymisalue, mutta liikennettä ei ole lainkaan, joten näin on sopivaa toimia. Sitten päästään matkaan ja edessä on tuttu pujottelurinne alas kohti Bilbaoa. Vilholle palaa kaikki mieleen, reittien yksityiskohdat, erikoiset liittymät ja näkymät, yleensäkin koko tunnelma reitiltä. Kaikki palaa mieleen kuin asiat olisivat tapahtuneet eilen, mutta vähän näistä näkymistä on ollut aktiivisesti mielessä.
Matkaa on miltei 300 km ja aikaa siihen on varattu neljä tuntia ennakolta, joten edessä on vielä pitkä takominen.
Vilho ajaa kohti Vitoria-Gasteizta ja sitten Pamplonaa. Pian edessä on nouseminen kuuteensataan metriin ja maisemassa on kyliä, vuoria ja laidunmaata. Viiniviljelmiä täällä ei näy, mutta viljapeltoja on näköpiirissä. Keli on harmaa, hieman sateisen sumuinen, mutta lämpöä on kuitenkin 17 astetta, etenkin alhaalla.
Vitoria-Gasteizin jälkeen maisema on reitille tyypillisen kaksijakoinen: vuoria on taustalla, mutta reitti menee etupäässä hyvinkin tasaisella viljelymaalla. Seutu on sekametsää, on erilaisia lehtipuita mutta myös mäntyjä. Näkymät ovat samalla rikkaita, mutta karuja, rumia ja kauniita. Baskimaa on täällä päin jotenkin robustia, konstailemattoman reilua ja anteeksipyytelemätöntä. Osa kylistä on miltei rumia, mutta niissä on tuotantoa ja tekemisen meininkiä, joten köyhyys tai kurjuus ei tule mieleen, vaan lähinnä jonkinlainen käytännöllisyys, maanläheisyys.
Vilho on jo monta tuntia toiminut kuin ohjesääntöä ja koulutusta noudattava sotilas. Vilhon sen verran väsynyt, että asiat tehdään rutiinilla, kokemuksen suomalla toimintamallilla, jossa tehdään opittuja asioita uudessa ympäristössä. Väsymys kaadetaan toimimalla ja tekemällä, työnnetään uupumus taustalle.
Jo reilusti ennen Pamplonaa, Vilho saapuu Navarraan maakuntaan Baskimaalta. Pamplonan ohitettuaan Vilho on taas jollain tasangolla. Matka etenee odotettua paremmin, sillä navigaattori ei tunne kaikkia uusia tienpätkiä, vaan karjuu ohjeita tulkitessaan matkan etenevän jossain pellolla.
Noáin, Monreal, Izco. Paikannimiä jää sivuun koko ajan ja viimein Vilho pääsee myös moottoritielle ja ajaa hopeisella Corsalla 120 km/h. Autosta ei ole puhuttu mitään, sillä Corsa on lähes täysin persoonaton ja erittäin toimiva auto, josta ei jää mielikuvia, koska se ei edes ärsytä. Izcon paikkeilla ripsii hieman vettä, sitten vähän enemmän, mutta pian tihutus on ohi.
Pian kylteissä näkyvät ensin kerran sanat Huesca, Jaca ja Francia. Huesca on suurin kaupunki Vilhon alueella, Jaca on kohteena oleva kaupunki ja tie vie lopulta myös Ranskaan. Vilahtaahan siellä myös Barcelona, mutta Vilho ei aio ajaa läpi koko maan edes tästä kapeasta kohdasta, vaan pysyttelee poissa Välimereltä.
Yesan jälkeen Vilho saapuu Aragoniaan. Iso tie loppuu täällä ja jatkotyöt ovat ilmeisesti vielä kesken, mutta vanha tie menee merkillisen järven sivuitse. Järvi on lähinnä Aragón-joen tulva-alue, mutta järvestä se käy kaikkiaan. Vesistössä on jonkinlaista surffitoimintaa ja autoja on tien sivussa paljon näin viikonloppuna, varmaan kalamiehiä ja ties mitä.
Tie on ollut järvelle asti erinomaista, auto menee siinä kuin juna. Liikennettä on todella vähän ja Vilho saa ajella nelikaistaista hyvin rauhassa.
Vilho pysähtyy ja ihmettelee kovin paikallista rapakalliota, joka on kuin kivettynyttä savea. Kallio muodostaa pääosan maaperästä ja on kovaa, silti se jakautuu kerrosmaiseksi kiveksi läheltä katsottaessa. Myöhemmin Vilho oppii, että järvi on kuin onkin tekojärvi ja monenlaisessa virkistyskäytössä ja kalaakin siellä on reilusti.
Järven jälkeen on vielä hetken pikatietä, sitten loppu ajellaan maatalousmaisemissa kohti kaupunkia. Alue on kuin ylänköä, tasaista ja paikon kuivaa kuin joku preerian ja taigan yhdistelmä, mutta puita ja peltoja silti riittää.
Vilho on perillä Jacan kaupungissa vuorten sylissä kello 1539. Matkaa autolla on kertynyt 279 kilometriä ja takana on pari lentoa. Valveilla Vilho on ollut nyt vain 13 tuntia, mutta oikeastaan koko sen ajan matkalla.
Ajamisen lisäksi Vilho on videoinut hyvin paljon ajomatkastaan ja pitkästä päivästään. Kuvaaminen vie osan huomiosta, mutta siitäkin harmaa sankarimme on selvinnyt yllättävän hienosti. Vilho pitää videokameralle monologia ja kertoo kuin kaverille asioita. Menetelmä on osoittautunut yllättävän hyväksi.
Hotellissa hommat käyvät helposti. Asunto on tilava ja vaikuttaa kaikin puolin hyvältä. Vilho ei pysähdy, vaan lähtee kauppaan, jonka hän on etukäteen tiedustellut.
Tarina on saatava vähitellen maaliin, joten kerrotaan vain, että kaupasta Vilho palaa asunnolle ja syö jotain, viestittelee liikaa Annikin kanssa jaksamiseensa nähden ja loppuillan hän käyttää majoittumiseen, pesuun ja peliseurantaan.
Joskus yöllä Vilho nukahtaa sohvalle ja havahtuu kello 01. Retkeä on nyt kestänyt 23 tuntia ja on aika käydä nukkumaan.
Vilho on tutussa paikassa, Bilbaon pienellä lentoasemalla, joka on aika vinkeä betonirakennelma, mutta vähän hämmästyttävänkin pieni. Laukkukin tulee Espanjaan ja pian Vilho ravaa maan alla kohti autotalleja ja vuokraamoja.
Vuokraamossa menee 5 min. ja avaimet on saatu. Autohalli on erikoinen sumppu ja tälläkin kertaa Vilho sompailee siellä omia kuvioitaan, ennen kuin pääsee kokonaan ulkoilmaan. Susivuoret olivat täällä pari viikkoa, olisiko ollut joku seitsemän vuotta sitten. Silloin asuttiin Bilbaossa, nyt Vilholla on muuta mielessä.
1135 Vilho pääsee liikkeelle autonsa tiukkaan tarkastettuaan ja kuvattuaan. Tässä vaiheessa on edelleen aamupäivä, mutta Viltsu on ollut liikkeellä 9 tuntia ja uni painaa. Se on työnnettävä kokonaan sivuun ja jatkettava.
Parkkihallista päästyään Vilho ajaa suvereenisti levikkeelle odottamaan navigaattorin havahtumista. Paikka ei ole mikään pysähtymisalue, mutta liikennettä ei ole lainkaan, joten näin on sopivaa toimia. Sitten päästään matkaan ja edessä on tuttu pujottelurinne alas kohti Bilbaoa. Vilholle palaa kaikki mieleen, reittien yksityiskohdat, erikoiset liittymät ja näkymät, yleensäkin koko tunnelma reitiltä. Kaikki palaa mieleen kuin asiat olisivat tapahtuneet eilen, mutta vähän näistä näkymistä on ollut aktiivisesti mielessä.
Matkaa on miltei 300 km ja aikaa siihen on varattu neljä tuntia ennakolta, joten edessä on vielä pitkä takominen.
Vilho ajaa kohti Vitoria-Gasteizta ja sitten Pamplonaa. Pian edessä on nouseminen kuuteensataan metriin ja maisemassa on kyliä, vuoria ja laidunmaata. Viiniviljelmiä täällä ei näy, mutta viljapeltoja on näköpiirissä. Keli on harmaa, hieman sateisen sumuinen, mutta lämpöä on kuitenkin 17 astetta, etenkin alhaalla.
Vitoria-Gasteizin jälkeen maisema on reitille tyypillisen kaksijakoinen: vuoria on taustalla, mutta reitti menee etupäässä hyvinkin tasaisella viljelymaalla. Seutu on sekametsää, on erilaisia lehtipuita mutta myös mäntyjä. Näkymät ovat samalla rikkaita, mutta karuja, rumia ja kauniita. Baskimaa on täällä päin jotenkin robustia, konstailemattoman reilua ja anteeksipyytelemätöntä. Osa kylistä on miltei rumia, mutta niissä on tuotantoa ja tekemisen meininkiä, joten köyhyys tai kurjuus ei tule mieleen, vaan lähinnä jonkinlainen käytännöllisyys, maanläheisyys.
Vilho on jo monta tuntia toiminut kuin ohjesääntöä ja koulutusta noudattava sotilas. Vilhon sen verran väsynyt, että asiat tehdään rutiinilla, kokemuksen suomalla toimintamallilla, jossa tehdään opittuja asioita uudessa ympäristössä. Väsymys kaadetaan toimimalla ja tekemällä, työnnetään uupumus taustalle.
Jo reilusti ennen Pamplonaa, Vilho saapuu Navarraan maakuntaan Baskimaalta. Pamplonan ohitettuaan Vilho on taas jollain tasangolla. Matka etenee odotettua paremmin, sillä navigaattori ei tunne kaikkia uusia tienpätkiä, vaan karjuu ohjeita tulkitessaan matkan etenevän jossain pellolla.
Noáin, Monreal, Izco. Paikannimiä jää sivuun koko ajan ja viimein Vilho pääsee myös moottoritielle ja ajaa hopeisella Corsalla 120 km/h. Autosta ei ole puhuttu mitään, sillä Corsa on lähes täysin persoonaton ja erittäin toimiva auto, josta ei jää mielikuvia, koska se ei edes ärsytä. Izcon paikkeilla ripsii hieman vettä, sitten vähän enemmän, mutta pian tihutus on ohi.
Pian kylteissä näkyvät ensin kerran sanat Huesca, Jaca ja Francia. Huesca on suurin kaupunki Vilhon alueella, Jaca on kohteena oleva kaupunki ja tie vie lopulta myös Ranskaan. Vilahtaahan siellä myös Barcelona, mutta Vilho ei aio ajaa läpi koko maan edes tästä kapeasta kohdasta, vaan pysyttelee poissa Välimereltä.
Yesan jälkeen Vilho saapuu Aragoniaan. Iso tie loppuu täällä ja jatkotyöt ovat ilmeisesti vielä kesken, mutta vanha tie menee merkillisen järven sivuitse. Järvi on lähinnä Aragón-joen tulva-alue, mutta järvestä se käy kaikkiaan. Vesistössä on jonkinlaista surffitoimintaa ja autoja on tien sivussa paljon näin viikonloppuna, varmaan kalamiehiä ja ties mitä.
Tie on ollut järvelle asti erinomaista, auto menee siinä kuin juna. Liikennettä on todella vähän ja Vilho saa ajella nelikaistaista hyvin rauhassa.
Vilho pysähtyy ja ihmettelee kovin paikallista rapakalliota, joka on kuin kivettynyttä savea. Kallio muodostaa pääosan maaperästä ja on kovaa, silti se jakautuu kerrosmaiseksi kiveksi läheltä katsottaessa. Myöhemmin Vilho oppii, että järvi on kuin onkin tekojärvi ja monenlaisessa virkistyskäytössä ja kalaakin siellä on reilusti.
Järven jälkeen on vielä hetken pikatietä, sitten loppu ajellaan maatalousmaisemissa kohti kaupunkia. Alue on kuin ylänköä, tasaista ja paikon kuivaa kuin joku preerian ja taigan yhdistelmä, mutta puita ja peltoja silti riittää.
***
Vilho on perillä Jacan kaupungissa vuorten sylissä kello 1539. Matkaa autolla on kertynyt 279 kilometriä ja takana on pari lentoa. Valveilla Vilho on ollut nyt vain 13 tuntia, mutta oikeastaan koko sen ajan matkalla.
Ajamisen lisäksi Vilho on videoinut hyvin paljon ajomatkastaan ja pitkästä päivästään. Kuvaaminen vie osan huomiosta, mutta siitäkin harmaa sankarimme on selvinnyt yllättävän hienosti. Vilho pitää videokameralle monologia ja kertoo kuin kaverille asioita. Menetelmä on osoittautunut yllättävän hyväksi.
***
Hotellissa hommat käyvät helposti. Asunto on tilava ja vaikuttaa kaikin puolin hyvältä. Vilho ei pysähdy, vaan lähtee kauppaan, jonka hän on etukäteen tiedustellut.
Tarina on saatava vähitellen maaliin, joten kerrotaan vain, että kaupasta Vilho palaa asunnolle ja syö jotain, viestittelee liikaa Annikin kanssa jaksamiseensa nähden ja loppuillan hän käyttää majoittumiseen, pesuun ja peliseurantaan.
Joskus yöllä Vilho nukahtaa sohvalle ja havahtuu kello 01. Retkeä on nyt kestänyt 23 tuntia ja on aika käydä nukkumaan.
Fransisco Goya: El Goloso. 1808-12. Prado, Madrid.
22.10.2017
3. Münchenistä Bilbaoon ja mietteitä matkalaukusta
Pimeys väistyy vähitellen ja matka Vantaalta Saksaan alkaa olla ohi. Baijerin yllä on sankka pilvipeite ja pilvien alla sataa ihan kunnolla vettä. Münchenin kentällä on harmaata, mutta onneksi päästään portille suoraan. Vilho ravaa mallikkaasti G-alueelta K-alueelle – välissä on toki pieni metromatka, mutta jumppaa tulee portaissa ja pitkissä käytäväosuuksissa.
Vilho ehtii hienosti perille uudelle portilleen, joka kantaa merkintää K6. Jostain kahvipisteestä matkalaisemme nappasi ilmaisen Bild-lehden, mutta Lufwaffen kahvit olivat muuttuneet maksullisiksi nespressoiksi. Vilho pistää pienen rukouksen tapaisen toiveen ilmoille, että hänen laukkunsa seuraisi myös uuteen koneeseen. Vilho ei ole vielä valmis Marie Condon mallioppilaaksi, sillä maallinen roina vetää matkailijaamme aivan liikaa puoleensa. Todella vannoutuneelle siivojallehan olis jonkinlainen lottovoitto, kun kenttähenkilökunnan Hans ja Mehmet olisivat konmarittaneet matkalaukun jossain terminaalin uumenissa . Rahvaanomainen takertuminen maalliseen mammonaan kevenisi Vilhollakin laakista 15,4 kiloa. Vilholla on kuitenkin sukat ja alushousut repussaan, jos uskollinen matkalaukku ei suostukaan oitis liittymään porukkaan perillä Espanjassa.
Viestejä ja kuvia Annikille, Anterolle myös. Sämpylää naamaan ja WC-käynti. Pian ollaan taas valmiit uuteen lentoon ja yhä on aamu.
Uusi kone lähtee aikataulun mukaan 0835 ja homma sujuu hienosti, kone ei ole aivan täynnä ja Vilholla on ylellisesti omat kolme penkkiä kasirivillä koneessa A320-200..
Sateesta noustaan pilvien läpi, vesi juoksee koneen ikkunoissa viivoina, korvat täyttää humiseva melu, joka on ystävänä taas muutaman tunnin. Pilvien päällä odottaa huikea kirkkaus, häikäisevä auringonpaiste. Päivä on ehtinyt valjeta ja kirkkaus iskee lähes hetkessä päälle. “Näin sitä mennään Espanjaan”, sanoo saksalainen mies Vilhon takana, kaverit nauravat. Seurue tilaa sektiä. Saksalaiset osaavat arvostaa lämpöä ja aurinkoa, vaikka heilläkin sitä riittää Suomeen verrattuna runsaasti.
Koneesta näkyy Neuchatel-järvi, sitten tullaan Lausennen kautta vähitellen Ranskaan. Ennen kuin Vilho oikein edes tajuaa, on poutapilvien alla Lounais-Ranskan viinialue, joka on Malbec-rypäleen alkukoti. Lienee syytä mainita, että kyseinen rypäle on Vilhon suuria suosikkeja Argentiinassa viljeltynä. Lähestytään Toulousea ja aurinko kuumentaa ikkunapaikan matkalaista.
Pyreneet ja siten Espanjan raja on jo todella lähellä. Matka menee kuin meneekin nopeasti. Vuorista tuskin näkyy mitään, sillä poutapilveä on runsaasti, samoin heikompaa utua ja muuta pientä pllvenriekaletta. Vilho saa juustoleivän, vettä ja pienen oluen. Musiikkia löytyy kuulokkeista ja Vilho naputtelee tietokonettaan aivan kuin häntä ei lainkaan väsyttäisi. Edessä on ainakin neljän tunnin ajomatka vielä, mutta toivottavasti vähän seikkailuita.
Vilho ehtii hienosti perille uudelle portilleen, joka kantaa merkintää K6. Jostain kahvipisteestä matkalaisemme nappasi ilmaisen Bild-lehden, mutta Lufwaffen kahvit olivat muuttuneet maksullisiksi nespressoiksi. Vilho pistää pienen rukouksen tapaisen toiveen ilmoille, että hänen laukkunsa seuraisi myös uuteen koneeseen. Vilho ei ole vielä valmis Marie Condon mallioppilaaksi, sillä maallinen roina vetää matkailijaamme aivan liikaa puoleensa. Todella vannoutuneelle siivojallehan olis jonkinlainen lottovoitto, kun kenttähenkilökunnan Hans ja Mehmet olisivat konmarittaneet matkalaukun jossain terminaalin uumenissa . Rahvaanomainen takertuminen maalliseen mammonaan kevenisi Vilhollakin laakista 15,4 kiloa. Vilholla on kuitenkin sukat ja alushousut repussaan, jos uskollinen matkalaukku ei suostukaan oitis liittymään porukkaan perillä Espanjassa.
Viestejä ja kuvia Annikille, Anterolle myös. Sämpylää naamaan ja WC-käynti. Pian ollaan taas valmiit uuteen lentoon ja yhä on aamu.
Uusi kone lähtee aikataulun mukaan 0835 ja homma sujuu hienosti, kone ei ole aivan täynnä ja Vilholla on ylellisesti omat kolme penkkiä kasirivillä koneessa A320-200..
Sateesta noustaan pilvien läpi, vesi juoksee koneen ikkunoissa viivoina, korvat täyttää humiseva melu, joka on ystävänä taas muutaman tunnin. Pilvien päällä odottaa huikea kirkkaus, häikäisevä auringonpaiste. Päivä on ehtinyt valjeta ja kirkkaus iskee lähes hetkessä päälle. “Näin sitä mennään Espanjaan”, sanoo saksalainen mies Vilhon takana, kaverit nauravat. Seurue tilaa sektiä. Saksalaiset osaavat arvostaa lämpöä ja aurinkoa, vaikka heilläkin sitä riittää Suomeen verrattuna runsaasti.
Koneesta näkyy Neuchatel-järvi, sitten tullaan Lausennen kautta vähitellen Ranskaan. Ennen kuin Vilho oikein edes tajuaa, on poutapilvien alla Lounais-Ranskan viinialue, joka on Malbec-rypäleen alkukoti. Lienee syytä mainita, että kyseinen rypäle on Vilhon suuria suosikkeja Argentiinassa viljeltynä. Lähestytään Toulousea ja aurinko kuumentaa ikkunapaikan matkalaista.
Pyreneet ja siten Espanjan raja on jo todella lähellä. Matka menee kuin meneekin nopeasti. Vuorista tuskin näkyy mitään, sillä poutapilveä on runsaasti, samoin heikompaa utua ja muuta pientä pllvenriekaletta. Vilho saa juustoleivän, vettä ja pienen oluen. Musiikkia löytyy kuulokkeista ja Vilho naputtelee tietokonettaan aivan kuin häntä ei lainkaan väsyttäisi. Edessä on ainakin neljän tunnin ajomatka vielä, mutta toivottavasti vähän seikkailuita.
El Greco: St. Martín y el Mendigo (1597-1600)
21.10.2017
2. Kuudes kerta toden sanoo
On meneillään Vilhon vuoden kuudes ulkomaanmatka. Hän on itse todennut, että kuusi matkaa tekee jo sen, että tuntuu siltä kuin lentokentälle oltaisiin menossa ihan alvariinsa. Laskennallisesti taukoa matkojen välillä on ihan hyvin, mutta jatkuvan terminaaliramppauksen tunne kuitenkin syntyy jo kuudesta matkasta ja asiassa on Vilhoa uskominen.
Matkalla on aina sama viehätys: innostus joka syntyy vapaudesta ja uusista kokemuksista. Mitään vapautta ei tietenkään ole, mutta matkalla sen illuusio on kaikkein käsinkosketeltavin.
Matkan alussa on kaikki mahdollista, kaikki on mielenkiintoista ja koko matkalaukku on täynnä valmiutta ja puhdasta paitaa. Matka on varma tapa päästä irti rutiineista ja siitä perusarjesta, vaikka se ei muuta olisikaan. Yksi on kuitenkin varma: Suomi painaa miehen kumaraan, jos ei muuten niin talvikaudella. Suomessa ei pahemmin ole valoa mitä kohti ojentautua eikä maailman parhaassa maassa oikein saa uusia näkökulmia, kun syksyn syvetessä katse hakee rapaisten kenkien kärkeen. Siksi Vilho karkaa pakomatkalleen muutaman kerran vuodessa ja sitten se loppuosakin vuodesta on suhteellisen helppoa kulkea selkä suorana kotimaassa.
Matkalla on aina sama viehätys: innostus joka syntyy vapaudesta ja uusista kokemuksista. Mitään vapautta ei tietenkään ole, mutta matkalla sen illuusio on kaikkein käsinkosketeltavin.
Matkan alussa on kaikki mahdollista, kaikki on mielenkiintoista ja koko matkalaukku on täynnä valmiutta ja puhdasta paitaa. Matka on varma tapa päästä irti rutiineista ja siitä perusarjesta, vaikka se ei muuta olisikaan. Yksi on kuitenkin varma: Suomi painaa miehen kumaraan, jos ei muuten niin talvikaudella. Suomessa ei pahemmin ole valoa mitä kohti ojentautua eikä maailman parhaassa maassa oikein saa uusia näkökulmia, kun syksyn syvetessä katse hakee rapaisten kenkien kärkeen. Siksi Vilho karkaa pakomatkalleen muutaman kerran vuodessa ja sitten se loppuosakin vuodesta on suhteellisen helppoa kulkea selkä suorana kotimaassa.
1. Pimeydestä päivänkoittoon: Helsinki-München
Kello on komeasti 0333 lokakuun loppupuolen lauantaina. Pihan kulkutie on liukas Vilhon nahkakenkien alla: yöllä on ollut pakkasta ja asfalttia peittää hienoinen kuura. On pimeää mutta sentään tyyntä ja sateetonta. Ensimmäisiä kosketuksia tässä pakkaseen otetaan.
Hieman myöhemmin Vilho on bussissa ja saa osansa aamuyön tunnelmista, kun väki palailee baareista. Suomalainen tähtihetki on siinäkin, kun melko nuori kaveri nukkuu velttona etuosan penkillä ja rojahtaa sitten keskikäytävälle pitkin pituuttaan. Käytävällä on mukava jatkaa uniaan. Joku auttelee kuitenkin sankarin jakkaralleen takaisin. Sälli pääsee käymään ainakin kakkosterminaalissa, sillä aiemmat pysäkit eivät häntä kiinnosta. Kaikkihan me tässä olemme kiertomatkalla, kuka ulkomaan, kuka pelkän bussin päätepysäkin kautta. Sanotaanhan sitä, että tärkeintähän on tietysti liike, ei niinkään päämäärä.
Vilho on kuitenkin totisempi päämäärien suhteen ja saa kahdessa minuutissa matkalaukkunsa luovutettua baggage-dropissa ja pääsee kahdeksan minuuttia terminaalissa oltuaan jo läpi turvatarkastuksesta.
Uudessa ykkösterminaalissa on koko joukko leposohvia. Vilhoa hieman arveluttaa sekin, että hänellä on täällä vakiopeti, vaikka yleensä tuleekin luuhattua kakkosterminaalissa. Vilhon leposoffa on takaseinällä, sopivassa tarkkailupaikassa ja alhaalla seinässä on sähköpistoke odottamassa. Vilho leiriytyy. Kello on vasta 0435. Seuraavallakin bussilla olisi ehtinyt, mutta Vilholla on edessä koko päivä matkustusta, eikä ensimmäistä etappia viitsi sössiä myöhästymisen takia.
Pian Vilho on Airbus A321:ssä. Edelleen pimeässä alus saa pakkaskäsittelyn (deicing) ja siitä voi päätellä, että talvikausi on alkanut. Taivaalle päästään 0620 ja Vilho on jälleen omin päin matkalla Müncheniin.
Hieman myöhemmin Vilho on bussissa ja saa osansa aamuyön tunnelmista, kun väki palailee baareista. Suomalainen tähtihetki on siinäkin, kun melko nuori kaveri nukkuu velttona etuosan penkillä ja rojahtaa sitten keskikäytävälle pitkin pituuttaan. Käytävällä on mukava jatkaa uniaan. Joku auttelee kuitenkin sankarin jakkaralleen takaisin. Sälli pääsee käymään ainakin kakkosterminaalissa, sillä aiemmat pysäkit eivät häntä kiinnosta. Kaikkihan me tässä olemme kiertomatkalla, kuka ulkomaan, kuka pelkän bussin päätepysäkin kautta. Sanotaanhan sitä, että tärkeintähän on tietysti liike, ei niinkään päämäärä.
Vilho on kuitenkin totisempi päämäärien suhteen ja saa kahdessa minuutissa matkalaukkunsa luovutettua baggage-dropissa ja pääsee kahdeksan minuuttia terminaalissa oltuaan jo läpi turvatarkastuksesta.
Uudessa ykkösterminaalissa on koko joukko leposohvia. Vilhoa hieman arveluttaa sekin, että hänellä on täällä vakiopeti, vaikka yleensä tuleekin luuhattua kakkosterminaalissa. Vilhon leposoffa on takaseinällä, sopivassa tarkkailupaikassa ja alhaalla seinässä on sähköpistoke odottamassa. Vilho leiriytyy. Kello on vasta 0435. Seuraavallakin bussilla olisi ehtinyt, mutta Vilholla on edessä koko päivä matkustusta, eikä ensimmäistä etappia viitsi sössiä myöhästymisen takia.
Pian Vilho on Airbus A321:ssä. Edelleen pimeässä alus saa pakkaskäsittelyn (deicing) ja siitä voi päätellä, että talvikausi on alkanut. Taivaalle päästään 0620 ja Vilho on jälleen omin päin matkalla Müncheniin.
Francisco Goya: La Nevada. (Prado, Madrid). 1786
Sata säihkettä Pyreneiltä
Kirjallisten henkilöiden kohtalo huolettaa vietävästi Vilhoa. Ei Susivuorella ole tapana paljon murheita kantaa, mutta jonkinlaisena romaanihenkilönä häntä siltä hieman arveluttaa kaikenlaisten satu- ja taruhenkilöiden hengen halpuus ja kertomuksien tarjoamat lukemattomat vaarat.
Mistä sitä ikinä tietää missä vaiheessa alkaa teoksen takakansi lähestyä? Eksistentiaalinen murhe on uiskennellut Vilhonkin liiviin, kun seikkailuja alkaa olla jo melkoisesti plakkarissa ja kilometrejä mittaamaton määrä takana. Toistaiseksi Vilho on hyvin pystynyt välttelemään kertomusten loppua sähköisenä jatkokertomuksena, lymyillen verkkosivujen katveessa, kaukana fyysisten kirjojen murheista.
Paljonko siis Vilholla on aikaa ja matkaa edessään? Tuo lienee suuremman käsissä. Ainoa tapa työstää tätäkin ongelmaa on Vilhon patenttiratkaisu: Liikkeelle ja lentokoneeseen. Nähtäväksi jää syntyykö siitä tarinaa; sellaista kertomusta joka ei jää paikalleen, kokemattomaksi, näkemättömäksi ja lukemattomaksi.
Ei ole muuta tehtävissä kuin lähteä parin maan kautta parin maan rajalle. Vilho on hankkinut kaiken mitä matkaan tarvitaan, lennot, auton ja majoitteet. Henkensä pitämiseksi Vilho on päättänyt pistää matkaltaan sata säihkettä. Ja siinähän se suunnitelma on, ei muuta kuin matkaan, kohti Pyreneitä.
Mistä sitä ikinä tietää missä vaiheessa alkaa teoksen takakansi lähestyä? Eksistentiaalinen murhe on uiskennellut Vilhonkin liiviin, kun seikkailuja alkaa olla jo melkoisesti plakkarissa ja kilometrejä mittaamaton määrä takana. Toistaiseksi Vilho on hyvin pystynyt välttelemään kertomusten loppua sähköisenä jatkokertomuksena, lymyillen verkkosivujen katveessa, kaukana fyysisten kirjojen murheista.
Paljonko siis Vilholla on aikaa ja matkaa edessään? Tuo lienee suuremman käsissä. Ainoa tapa työstää tätäkin ongelmaa on Vilhon patenttiratkaisu: Liikkeelle ja lentokoneeseen. Nähtäväksi jää syntyykö siitä tarinaa; sellaista kertomusta joka ei jää paikalleen, kokemattomaksi, näkemättömäksi ja lukemattomaksi.
Ei ole muuta tehtävissä kuin lähteä parin maan kautta parin maan rajalle. Vilho on hankkinut kaiken mitä matkaan tarvitaan, lennot, auton ja majoitteet. Henkensä pitämiseksi Vilho on päättänyt pistää matkaltaan sata säihkettä. Ja siinähän se suunnitelma on, ei muuta kuin matkaan, kohti Pyreneitä.
Francisco Goya: San Francisco de Borja y el moribundo impenitente. 1788.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)