16. Asunnolta Fiumicinoon

Päivä on lämmin ja lauantaisen mukava, kun Susivuoret lähtevät asunnolta kello 11.

Nyt käydään vilkaisemassa Pyrgin arkeologista aluetta asunnon lähituntumassa, mutta oikeastaan kaksikko vetelehtii vain Santa Severan linnalla, meren rannassa.

Paikalla on väkeä kuin helluntaiepistolassa, sillä linnalla on menossa puutarhamessut. Vilho miettii mielessään, että vastaavat messut ja mullanosto on Suomessakin kovassa huudossa kahden kuukauden päästä...

Castello Santa Severan edustaa. Cerveteri, Rooma.

Vilho nauttii rannasta ja kävelystä. Päässä tuntuu vielä Frascatin viinin poreilua, mutta suurin juttu on haikeus lähtemisestä lentokentälle. Siihen  – lähtemisen melankoliaan – Vilho, jonkinlainen C-luokan romantikko, ei koskaan totu tottumaan.

Sitten ajellaan lähemmäksi kenttää. Kaksikko ostaa pari sämpylää evääksi ja Vilholle kenttäoluen eräästä kylästä Todis-marketista.

Tankkaaminen onnistuu tällä kertaa helposti Visalla ja itsepalveluhinnalla. Italiassa vieraat luottokortit ovat usein ongelmallisia ja tankkausta hoidellaan lähinnä seteleitä masiinaan työntämällä tai sitten palvelutankkauksena, jolloin hinta on korkeampi.

Susivuoret putsaavat tavaransa autosta. Vilho tarkistaa auton taskulampulla, käy kaikki lokerot ja lattiat läpi. Vuokra-auto taitaa olla suunnilleen Vilhon ajoneuvo numero 97.  Pientä rutiinia on jo siis kehittynyt.

Fiumicino. Auton palautus sujuu helposti ja Vilho on ajanut peltikarjan seassa 2100 km kolhuitta täysin uudella tummansinisellä Golfilla. Silti Vilho pitää itseään kömpelönä, arkana ja heikkotasoisena kuskina. Mutta toistaiseksi tavoitteet on saavutettu, jos asian kääntää työelämän kielelle ja katso: Pian kaikki käännetään työelämän kielelle taas.

Lentokenttäolut on sellainen juoma, jonka Vilho juo kahdella huikalla janoonsa, päästyään autosta eroon. Aika halveksittava perinne, mutta Vilholle rakas ja tarpeellinen. Tölkki tyhjenee diskreetisti sivummalla ja Vilho katsoo raukeana kansaa lentokentällä.

Usein Vilhokin hermostuu vaimoonsa, matkoillekin mahtuu kiiretilanteita ja paineita, myös vauhdittomissa vaihtoehdoissa. Silti Vilho puhuu nytkin Annikkille siitä, miten hyvä tiimi he ovat, myös tiellä.

Tiimissä on kivaa sekin, että kun Vilho on autonsa maaliin ajanut, Annikki jatkaa siitä. Voi mennä lentokentällä baariin ja sanoa, että voisin ottaa tuon ja mieti sinä loput. Toinen tietää. Vilho valitsee itselleen pienen chianti-pullon kuppilan valikoimista ja jättää muonapohdinnat Annikille.

Sitten Vilho istuu baarijakkaralle vaikka autosta päästyään on vain seissyt silkasta halusta.

Täällä on lämmintä, ulkona paistaa aurinko ja lentokoneet nousevat Rooman taivaalle, sitten järjestäen meren ylle ja katoavat kukin minnekin, vieden näitä kaikkia sattumalta tänään nähtyjä ihmisiä jonnekin, lähelle tai kauas.

Annikki tuokin pöytään tuoksuvaa pizzaa. Vilho tarttuu Chianti-pulloon, mutta vasta kun hän on käynyt pesemässä kätensä. On kirkasta, eikä ollenkaan hullumpi olo.

15.2 Kanoja, kahvia, pihaa kiertämässä ja ihanaa pihaelämää muutenkin Cerveterissä

Vilho ajelee portista auton pitkälle pihatielle ja sitten kapeaan talliin.
Nyt mennään rivakasti huoneistolle ja pistetään marisco-pakasteet kylmään.

Sitten pian takaisin ulos!

Vähän tuulee, mutta talon edessä on mukavaa istua Limoncello-juoman kanssa.

Pian Vilho laittaa kahdeksan pientä bruschettaa alkupaloiksi. On vasta alkuiltapäivä ja leivillä jaksaakin hyvin kierrellä puutarhaa ja istua pihassa

Tässäkin talossa on kapselikaffikone, joten Vilhon kofeiinit on taattu ja laadukkaat espressot voidaan juoda ulkona. Cantuccinejakin on vielä jäljellä.

Talolla on mittavat niittyä ympärillään oliivipuineen. Pihalla on muitakin puita, vanha sitruunapuu, joka saattaa oikeammin olla limepuu, ja sille hankittu nuorempi kaveri.  Rosmariinipuskia on kolme suurta ja muutama palmukin varjostaa taloa.

Talon takana olevassa sypressissä on illan edetessä kymmeniä ellei satoja kottaraisia yöpuulla. Lintuja on muutenkin hienosti täällä. Päälintulaji on kuitenkin kana, sillä ne on päästetty ulkoilemaan tiluksen niittykentille.

Hetken kuluttua Susivuoret huomaavat, kuinka paikalla kaahaa täyttää siipeä komea isohaarahaukka! Kanat alkavat kokoamaan porukkaa takaisin majalleen ja kukoilla on täysi työ saada laumansa kasaan.

Haukka joutuu palaamaan tyhjin kynsin täällä kertaa, ehkä Susivuorten pihassa seisominen hieman sekin suojasi kanoja, mutta paljon ei olisi tarvittu siihen, että joku kana olisi saanut elämänsä kyydit.

Talon nuori viikunapuu. Maata koristavat valkoiset kaunokaiset.

Annikki löytää talon takaa myös nuoren viikunapuun. Lehteä ei vielä pukkaa kovin paljon puusta, mutta johan viikunoita alkaa kuitenkin olla tulossa. Kevät on suomalaisesta näkökulmasta tuskallisen pitkällä. Vilho muistaa sen, että Vappu on jossain kuukauden päässä ja silloin Suomessa on usein kylmää ja maa vielä kohmeessa.

Nyt ei olla kohmeessa. Susivuoret ovat oppineet nauttimaan kesästä silloin kun kesä osuu kohdalle. Pihalla ollaan niin pitkään kuin voidaan,.

Myöhemmin illalla vetäydytään sisään. Vilho pakkaa ja Annikki valmistaa erinomaisen mariscopastan. Lazion valkoviiniä juodaan, Marinoa ja Frascatia. 

Lazion viiniä naapurin tilalla nähtynä aidan ja kaktusten takaa

Yöllä Vilho valmistaa vielä lopuista muonista suuren munakkaan, sillä pastan jälkeen ei ole tarvetta suuremmalle päivälliselle.  Parin viikon rengasmatka alkaa olla loppusuoraa vaille valmis.

15.1 Necropoli della Bandataccia: Susivuoret palaavat etruskihaudoille

Muutaman kilometrin ajomatkan jälkeen Susivuoret ovat etruskien hautausalueella, joka kantaa nykyaikana nimeä Necropoli della Bandataccia.

Paikka on tuttu, sillä vastahan täällä vierailtiin 12 vuotta aiemmin, silloin julkisella liikenteellä, eväät repussa, Rooman asunnolta.

Raunioalueen päätalolla tehdään juuri sähkötöitä, eikä virtaa saada hautoihin. Kysymys ei ole siitä, että muinaisten etruskien lepopaikoissa olisi täyden palvelun verran sähkölaitteita, vaan siitä, että muutamat haudat on sähkövalaistu jotta kiven sisässä näkisi edes pääosan paikan rakenteesta. 

Nyt hautoihin ei ole asiaa pimeyden takia. 

Asioita kun vähän selvitetään, niin Susivuoret saavat vapaaliput kävelläkseen alueella, tikettiä ei tarvitse maksaa, kun hautoihin ei virallisesti pääse.

Susivuorilla on kuin onkin 2-3 taskulamppua mukanaan, sillä näitä hautakeikkoja on takana jo jonkin verran. Joten hautoihin päästään kuitenkin ja aika pian sähköt palaavatkin ja myös valaistut haudat ovat täysin käytettävissä.

Sää paranee kuitenkin kovaa vauhtia ja lopulta tulee kuumakin. Sadetta ei tule, eikä tuuli nouse häiritseväksi.

Haudathan ovat joko rivitalomaisia asuntoluolia tai sitten valtavia tumulus-kukkuloita, joihin on sitten yksi tai useampi kulkutie. Alaosa on louhittu kallioon, yläosa on usein rakennettu suurista kivikuutioista tai toisinaan louhittu sekin sopivaan kalliorinteeseen

Haudoissa on suuret tilat ja useita huoneita, yleensä kaavamaisesti samantapaisia pohjaratkaisuja. Nämä ovat todellisia kuolleiden taloja, joissa sivuilla on sarkofagimainen kivivuode ja toisinaan myös istuimia vierailijoille.

Hautoja on etupäässä ajalta 700-500 eKr., uusimpia vielä jopa kolmannelta vuosisadalta eKr.  Haudat ovat vaikuttavia, osa näistä on valtavan suuria ja kaikkiaan näitä on niin paljon, ettei jokaisessa ehdi käydä. Osaan pitää kiivetä, osaan melkein ryömiä – osassa on vettä lattialla ja osassa menoaukko vain liian pieni. Mutta sellaisiakin mihin pääsee, on kymmeniä ja ne ovat hyvin vapaasti tutkittavissa suurella ulkoilualueella, jossa saa olla aivan rauhassa, ellei juuri sille kohdalle satu roomalainen koululaisryhmä.

Ja tusinan verran vuosia aiemmin kun Susivuoret täällä vaeltelivat, niin myös alueen luonto teki suuren vaikutuksen. Tämä on aivan mahtavaa seutua puiden, pensaiden ja aluskasvillisuuden osalta. Linnut ovat aktiivisia ja ilman on sirkutusta täynnä. Aika helposti maasta löytää yrttikasveja tai niiden villiversioita, rosmariinia ja fenkolia.

Kovan kontrastin kirkkaalle päivänvalolle muodostavat hämärät ja paikoin viileät, paikoin vesihöyryisen kosteat ja lämpimät hautaluolat.

Susivuoret poistuvat:  Sää on jo melkoisen hyvä. Lippua ei tarvitse ostaa jälkikäteenkään, sen Annikki hyväntuuliselta pomomieheltä vielä varmistaa. Englantia ei ole pariin päivään taas puhuttu missään, eikä sitä ole yritettykään.

Alueen ulkopuolellakin on useita hautoja. Kaksikko käy vielä parissa valtavassa tumuluksessa aitojen ulkopuolella. Yllä lentää Rooman päälentokentän liikennettä välillä aika matalallakin. Koneet pitävät tiukasti kaksikon mielessä sen, että edessä on viimeinen ilta Italiassa.

Vilholla onkin kiire valkoviinikauppaan, sillä sää alkaa olla helteinen ja nyt pitää päästä nauttimaan puutarhasta talolla.

14.3 Asunnolla Cerveterissä: Ensimmäinen ukonilma

Vaikka ollaan hyvinkin tasamaalla ja meren lähellä, niin Sassoon vievän tien päässä on näyttäviä lohkaremaisia kukkuloita ja taampana jo laziolaisia vuoria.

Susivuoret löytävät asuntonsa portin ja Annikin soitettua numeroon, luukut avataan.

Talolle on vielä muutama sata metriä ajomatkaa – portin ja aitojen takaa paljastuu ainakin hehtaarin tontti, jonka korkeimmalla kohdalla on suurehko talo.

Matkailijakaksikko majoitetaan kahvien jälkeen alakerran asuntoon, jossa on keittiö, makuuhuone ja suuri olohuone. Takkakin löytyy ja mahdollisuus laajaan pihaelämään grilleineen ja aurinkotuoleineen.

Emännän tiloissa on tuli takassa ja lisäksi salissa napsuttaa pellettikamiina, ja ne ovat täällä kyllä hyvin yleisiä.

Nyt ei kuitenkaan eletä ulkoilmassa, sillä sää on tuulinen ja vettä tulee yhä.

Tuskin Vilho on saanut maanmainiota laziolaista pirskahtelevaa valkoviiniään edes jäähtymään kun ulkona sadekeli muuttuu ukkoseksi. Tuuli pysyy kovana.

Annikki pesee vielä pyykkiä, joten Vilho painelee keittiöön. Nyt on vuorossa toscanalaisen vihannessekoituksen wokkaamista ja jälleen kaverina on ohutta vasikanleikettä.

Ilta menee siis huoltohommissa ja valmistautuessa, voimaa kerätessä. Edessä on viimeinen suurempi turistiponnistus etruskien haudoilla.

14.2 Sateessa etruskialueelle: Vetinen Vulci ja muita mutkia

Rantatietä alas jatkettaessa tullaan keskeisille etruskialueille, kuten Tarquiniaan. Nyt ollaan saavuttu pian autogrillin jälkeen Lazion alueelle ja Toscana jää taakse.

Ennen Tarquiniaa  Susivuoret poikkeavat urheasti yrittämässä Vulcin raunioalueella. Paikka on tien sivussa sellaiset 10 kilometriä ja sitten auto vie.

Parkkipaikalla vettä tulee taivaalta todella kovaa ja tuuli tekee sen, että pelkkä sateenvarjo ei edes riitä. Etruskikaupungin rauniot ja hauta-alueet ovat täydellinen ulkoilmakohde suurella alueella, mutta tällä kelillä siellä ei kukaan liiku, eikä Susivuorilla ole mitään saumaa yrittää nähtävyyksille.

 

Vulcin parkkipaikan tunnelmia

Kaksikko ajelee vaihtelevassa sadekelissä yhä alas päin, seuraavana käyntipaikkana on ostoskeskus Civitavecchiassa. Täältä haetaan asunnolle muonatarpeita ja Vilho etsii edelleen velipojalleen sopivaa keittiöveistä.

Pienen kauppareissun jälkeen päätetään syödä pienet pizzat paikan kuppilassa.

Civitavecchian ostarilla välipalaa

Isot pizzasiivut ja pieni viinipullo paikallista valkoviiniä maksaa 6,43 € Pizzat ovat maukkaita ja Vilho pitää erityisesti artisokkaa sisältävästä versiosta.

Nyt on kaikki valmista asunnolle kulkemiseen. Edessä kuudes ja viimeinen majapaikka tälle matkalle ja se on Cerveterissä, joten sinne Vilho Volkkarin ajelee.

On siis jatkettava  kohti asuntoa ja Cerveteriä.

14.1 Toscanan rannikolle ja alas Lazioon

Toscanan maatila pitää jättää ja jo 0930 Susivuoret ajavat autonsa pois oliivipuiden luota, taas maantien riemuihin.

Nyt mennään Grossetoa kohden, toisin sanoen Toscanan rannikolle, josta on tarkoitus kruisailla Roomaa kohden eli etelään, joka niemimaan puitteissa tarkoittaa todellisuudessa kaakkoista.

Sää on aamusella heikko, sitten aurinko pilkottaa, mutta pienen tietyön jälkeen kun Susivuoret pääsevät lähemmäksi Maremma Toscanan aluetta ja Grosseton kaupunkia, keli on muutaman tunnelin jälkeen kurjan sateinen, tuulinen ja viileä.


Vähän ennen Grossetoa Susivuoret käyvät cappuccinolla bensa-aseman kupeessa olevassa baarissa. Sade ja tuuli alkaa ottaa päivästä niskalenkkiä. Kahvi on vahvaa maidonkin läpi, ravitsevan tummaa ja rotevaa, muttei karvasta. Pian ollaan taas tiellä sivuamassa Grossetoa.

Vähitellen tullaan alas Toscanan korkeuksista kokonaan ja pian ollaan miltei täysin rannassa, meren tasosta muutamassa kymmenessä metrissä. Sade on nyt aaltoilevaa, aggressiivista ja ryöppyvän epätasaista.

Rantanäkymää. 

Monte Argentario, Grosseto, Toscana.

Annikin suosituksien takia Vilho ajaa kohti merkillistä niemimuodostelmaa, joka kantaa nimeä Monte Argentario.

Paikka on merkillinen, sillä kyseessä on toki niemimaa, mutta kartalla se näyttää saarelta, joka kiinnittyy mantereeseen kolmella kapealla jalalla. Erikoista tässä kaikessa on se, että itse "saari" on korkea, kuusisataametrinen kukkula, mutta esimerkiksi se "jalka" jota pitkin Susivuoret saapuvat, on upeaa hiekkaharjua ja siten uimarantaa kahteen suuntaan – merelle ja sitten sisään päin jäävälle laguunille.

Nyt ei ole uimakeli, vaan myrskyävä sade. Kuvien ottaminenkin tapahtuu kuurojen välissä.

Merkillinen, vaikuttava paikka. Juuri sellainen ällistyttävä juttu, joita Italiasta löytää vahingossa, hakemalla ja joskus vain olemalla paikalla. Vilhoa miellyttää myös tieto siitä, että merkillinen nimisaarikukkula on viinialuetta.

Niemimaan ja Orbetellon jälkeen Susivuoret jatkavat sademyrskyssä ajoa. Pian käydään välipalalla ihan vaan tiellä, Cabalbion Autogrillillä. Paikasta saadaan erinomaiset, suuret lämmitetyt täytetyt leivät kympillä. Myrsky jatkuu ulkona, mutta sentään grilliin päästään kuivana, muutaman metrin matkan parkkipaikalta.

  

Autogrill-yhtiön tarjontaa kympillä. 

Cabalbio, Grosseto, Toscana.

Autogrill on muuten italialainen klassikko. Fudiskannattajat aina klassisesti pysähtyvät kuljetusbusseineen Autogrill-levähdyspaikoilla ja jos luoja suo, paikalle sattuu vain yhden jengin kannattajia kerrallaan.

Sitten pitää palata tielle ja lähteä pidemmälle etruskialueelle.

13.1 Vinkkukolmiomatka Montepulcianoon ja Montalcinoon

Susivuoret käyvät ainoastaan kahdessa viinikaupungissa katsomassa miltä nuo seudut näyttävät. Reissusta tulee kiva kolmiomatka, joissa sivut ovat 30-40 kilometriä.

Ensin ajetaan Montepulcianoon, joka on tunnettu Toscanan ehkä toiseksi kalleimmasta viinistä, Vino Nobile di Montepulcianosta.

  Montepulciano

Kukkulakaupungissa turisteerataan hetken, auto on pistettävä muurin ulkopuolelle parkkiin. Nyt kävellään, katsellaan ja kuvaillaan vaan.

Montepulcianossa Vilho ostaa erittäin asialliseen hintaan toscanalaista mausteseosta, josta oliiviöljyn kanssa tehdään kyytipoikaa spaghettille. Tätä vastaavaa maustepussia Susivuori katseli ensimmäisessä supermarketissa, mutta sittemmin sitä ei ole näkynyt.

Yllättäen mausteseokset ja yritit ovakin kova juttu Toscanassa, mutta miksipä eivät olisi. Hinta turistihenkisessä putiikissa on kuitenkin edullinen ja mausteet kauniimmassa pakkauksessa kuin marketissa.


Montepulcianosta matka jatkuu Montalcinoon. Tuo kukkulakaupunki vastaa alueen kalleimmasta viinistä, Brunellosta eli Brunello di Montalcinosta.

Montalcino. Alempana pari riviä viiniä toscanalaisessa maisemassa.

 

Italia on miltei täynnä tällaisia keskiaikaisia kujien ja komeiden kirkkojen, näyttävien piazzojen ja kalliiden putiikkine kaupunkeja. Toscanalaiset paikat ovat vain kaikkein tuotteistetumpia, kalleimpia. Tämän kertomuksen kaksi viinikaupunkia elää ympäristönsä arvokkaasta viinistä ja sen voi kyllä huomata.

Montalcino. Näkymä kierrätysroskiksilta.

Brunello-kaupungissa Susivuoret eivät kävelyretkeä tee, sillä mitään suurempaa syytä ylärinteen kyläsumppuun  ei ole mennä. Kaupunkia katsotaan vähän alempaa ja ennen kaikkea käydään erikseen katsomassa komeita, vanhoja Brunello-köynnöksiä, lajikkeena ne ovat mitä varmimmin Sangiovesea. Ilmassa vihmoo jopa vähän vettä, mutta näkymät tienvarren roskiksiltakin ovat melkoisen hyvät.

***

Illalla Annikki paistaa erinomaiset pihvit ja juomana on Vino Nobile di Montepulcianoa.  Telkkarissa pelataan viikkokierrosta.

Tavarat pitää taas koota, sillä toscanalaisvaihe on päättymässä ja on aika lähteä rannikolle ja lähemmäksi Roomaa.

12.3 Ilta Toscanassa, kokkausta ja pihaelämää

Arezzota poistuessa Susivuoret käyvät valtavassa Coop-hypermarketissa. Sieltä hankitaan tuomisia Suomeen ja muonaa. Esimerkiksi Chianti-valikoima kaupassa on huikea, eikä valikoimissa ole muutenkaan moittimista.

Keli on vielä asunnolla sen verran hyvä, että Susivuoret ovat ulkona tovin ennen sisätiloihin jumittumista.

Vilho tekee bruschetta-leipiä alkuhätään ja hieman myöhemmin talon isäntä tulee tarjoamaan talon omaa oliiviöljyä, joka ilolla vastaanotetaan. Isäntä on kovin hämmästynyt, kun hän suosittelee öljyä bruschettaan ja kuulee, että Vilho niitä juuri tuossa valmisti.

 Vilhon bruschetta-leivät. 

Mukana pikanttia Ortolana-tomaattivihannespyrettä.

Alkupalojen jälkeen syödään prosciuttoa, toscanalaisia juustoja ja antipastosekoitusta oliiveineen ja artisokkineen.

 

 I Cantuccini alle Mandorle

 

Sitten Vilho pääsee pihalle vielä tekemään perustoscanalaista temppua: Lasissa on Vin Santoa ja kourassa paikallisia mantelikeksejä.

 

Vin Santoa

Päivälliseksi Vilho wokkaa vihanneksia ja pikkumäärän ohuita vasikan carpaccio-siivuja. Chiantia on tarjolla, toki.

12.2 Storie della Vera Croce, basilica di San Francisco - Susivuoret taidetunnelmissa Arezzossa

Arezzossa pistäytymisen toinen mainittava pysäkki liittyy sekin samaan taiteilijaan. Piero della Francescan freskot koristavat San Franciscon pääkappelia ja paikka lienee Arezzon päänähtyvyys hintaan 8 €.

Maalaustyö tehtiin vuosina 1452-66 ja freskoja pidetään eräänä renessanssin merkkiteoksena. Vilho ei ole asiaan paneutunut sitten tippaakaan, vaan näkee työt ihan al fresco.

 

Kirkkosalia. Basilica di S.Francesco, Arezzo, Toscana. 

Pääsalin perällä, ristin takana on varsinainen kappeli, jossa freskot ovat. Vilho nappaa muutaman vaatimattoman kännykkäkuvan, mutta Susivuoret katsovat töitä kyllä pitkään. Lopulta kierretään muun kirkon maalaukset ja sitten vielä kappeli uudestaan.

Vilhon mielestä työt eivät ole mykistäviä, mutta kiinnostavia ne kyllä ovat. Joka tapauksessa taidevälipala tekee todella hyvää erilaisten automatkojen, maisemien ja antiikin raunioiden jälkeen. Arezzo tarjoaa siihen täydellisesti sopivan annoksen.

Piero della Francesca:  Annunciazione (Maria)

Ainakin Vilho kiinnittää huomionsa klassiseen L'Annunciazione -maalaukseen seinällä, jossa Maria saa enkelin ilmoituksen.  

 Spinello Aretino: Annunciazione.

 Sama teema on esillä myös sivummalla kirkossa. Täällä on myös valtava määrä arezzolaisen Spinello Aretinon töitä (c, 1350-1410).

Spinello Aretino:  Le Storie di San Michele Argangelo. Cappella Guasconi.

Kirkossa ja kappelissa ei ole mitään väenpaljoutta. Joku pieni turistiporukka on opastuksessa, muuten väki on lähinnä italaialaista pariskuntaa. Arezzostakin näkee sen, että täällä on kunnolla kauden aikana porukkaa paljon, mutta nyt sesonki tuntuu kaukaiselta. 

12.1 Arezzoon ja oitis Duomoon

Maaseutuidylliin ei sentään kuulu kukon herättävä laulu, mutta muuten ollaan toscanalaisessa maan korvessa eli aidolla maalaisstalolla.

Vilho keittelee pressopannulla kutosen verran kahvia ja käy pihalla ihmettelemässä puolipilvistä päivää. Keli on kuitenkin lämmin ja paita riittää.

Tänään mennään Arezzoon.

Arezzo on aika tyypillinen toscanalainen taidekaupunki. Sijainti on melko korkealla ja historiallinen keskusta erottuu selvästi nykyrakentamisesta. Arezzokin on korkeammalla kuin tämän päivän rakentamisen laajennusosat ja rajattuna, siten ettei kylään eksy vahingossa moponsa kanssa.

Kukkularakentaminen on suojannut useita Italian historiallisia kyliä, sillä ilman muureja tai mäkeä, uusi ei erotu vanhasta ja historiallinen rakennuskanta katoaa kuin jokivesi mereen. Vanhojen talojen katoamisen voi käydä toteamassa kaikissa Suomen kaupungeissa, ainakin niissä, jolla historiaa on ennen isoisän aikaa. Olkoonkin että kotimaan keskustojen puurakennukset on vienyt punainen kukko tai ahneen grynderin nostokurki:  Ja vanhat kivitalot on korvattu korkeammilla.

Piazza Grande, Arezzo, Toscana.

Vasemmalla  kirkko Santa Maria della Pieve.

 Susivuoret poikkeavat hiljaisessa Duomossa vietyään auton alakaupungin laajalle parkkialueelle, joka on maksullinen, mutta edullinen.  Jo duomossa esille pääsee Arezzossa merkittävä taiteilija, sillä  katedraalissa on yksi merkkiteos freskona seinällä.

Piero della Francesca: Maria Maddalena (1460-66)

Duomo, Arezzo, Toscana.

Renessanssimaalari Piero della Francesca (1415-92) on Susivuorten Arezzon matkan keskipisteessä sen lisäksi, että aurinkoisessa ja rauhallisessa kaupungissa käveleminen on kivaa, huolimatta korkeuseroista.

Vilho diggaa duomon rauhallisuudesta, turismin ja hölynpölyn poissaolosta ja katsoo Magdalenan kuvaa kaikessa rauhassa. Se vaikuttaa vahvasti entisöidyltä, mutta yli 500 vuotta vanhana työ on yhä moderni. Piero della Francescan työt ovat eleettömiä ja jotenkin selkeitä; aivan kuin tehtyjä ikuisuutta varten, nähtäväksi ja katsottavaksi uudestaan ja uudestaan.

11.6 Chiantia maatilalla: Ilta Crocessa, Arezzossa

Päivän ajeluiden jälkeen Vilho on viimeinkin Toscanassa lasillinen punaviiniä tassussaan

Viini, Chianti Petriolo Riserva 2015, on todella maittavaa ja Vilho pohtii sitä, täyttyvätkö tässä lähiruuan tuntomerkit? Ehkäpä ei, sillä autolla tuotantopaikkaan on peräti 65 kilometriä. Viini on tehty kylässä, jonka nimi on todellinen toscanalainen nimihirviö: Figline e Incisa Valdarno.

 

Mummon rosmariinipensas. Croce, Arezzo, Toscana.

Nyt ollaan kuitenkin Arezzon Crocen kylässä. Olosuhteen viininjuonnille ovat erinomaiset: Ulkona tarkenee paidassa, linnut laulavat ja ilta on suloinen. Ei pidä väheksyä sitäkään seikkaa, että Annikki on tuupertunut päiväunille, joten chiantia saa juoda ilman ns. navigaatio-ohjeita.

Vilhon kaverina on mummon rosmariinpensas, joka on todella komea. Aina välillä Vilho sipaisee sitä kädellään ja nauttii tuoreen yrtin tuoksusta.

Kissat aloittava iltakierroksensa ja kanat kulkevat aitauksessaan. Takaa kuuluu kyllä Autostrada del Solen humina, mutta kuulukoon.

Annikki on vuokrannut maalaistalon alakerran kolmeksi päiväksi ja nyt ollaan sitten tosissaan landella, oliiviviljelijöiden mailla, mutta onhan tuossa onneksi viiniköynnöksiäkin ihan vieressä,.

11.5 Laziosta lyhyesti Umbrian kautta Toscanaan: Suomalaiset poikkeavat järvellä

Ratin vääntäminen ja maisemien katselu jatkuu ja Vilho ajaa vähitellen Terniä kohden ja sitten tullaan Laziosta Umbriaan.

Nyt suunta on Perugiaan.

Susivuoret poikkeavat vielä lähellä järveä ohitettuaan Perugian. Lago di Trasimeno on selvästi komea vesistö, jossa on saariakin. Susivuoret ruuvaavat vain navigaattoreitaan ja hetken Vilho kulkee auringossa, miettien maantien mietteitä, Italiaa ja ruokaa, sillä päivä on taas vedetty aika pienellä purtavalla.

Tässä kohdin Vilho muistuttaa siitä, että näillä reissuilla käsitteet, kuten sijainti, suunnistaminen, osoite ja paikka, saavat ihan uuden merkityksen. Italiakin on täynnä tuhansia kyliä, nimettömiä katuja ja löytäminen on yhtä helppoa kuin savolaiselle kesämökille jonnekin metsä- ja sorakuoppateiden taakse.

Illan asuntokin löytyy vähän aikaa pyörimällä, sattumalta kyltin näkemällä ja vainuamalla.

Hermostua ei kannata, eikä uskoa kaikkea, mitä navigaattorit tarjoavat reitiksi – niille riittää tieksi vaikka mummon marjapolku, mummon pyykkinaru tai mikä viiva nyt kartasta vain löytyy.

Susivuoret puskevat järveltä vielä hetken Volkkarillaan. Nyt mennään Umbriasta Toscanaan ja Arezzon alueelle.

Reissulla on myös melkoisia tunneleita. 800 metriä, 1500 metriä ja mutta myös liki 4 kilometriä. Vuoristoisella seudulla näitä tarvitaan ja niitä Italiassa osataan tehdä. 

11.4 Vespasianuksen kylpylä ratsiatunnelmissa: Terme di Cotilla

Ennen Rietiä Susiuoret poikkeavat tauolla Terme di Cotillassa.  Yllättävän nopeasti L'Aquilan jälkeen maakunta vaihtuu taas ja nyt poiketaan Laziossa, sillä matka on vienyt salakavalasti kohti Roomaa.

Tieltä löytyy antiikin kohde, Vespasianuksen kylpylä. Pysäköityään auton pienen kiertelyn jälkeen, Susivuoret huomaavat, että muinaismuiston parkkipaikalla on kaksi koreaa carabinieria pitämässä ratsiaa. Puvut ovat hienot, mutta miehet, etenkin päällikkö on kuin jostain Kummelin parodiasta.

***

Vespasianuksen Villasta ylempänä tai hänen kylpylästään ei ole paljon jäljellä. Täällä on kuitenkin yhä kylpylöitä, sillä alueen vedellä uskotaan olevan parantavia vaikutuksia. Susivuoret ovatkin jo ajaneet ohi parista kylpyläkeskuksesta. Vettä on hyvin saatavilla vuorilta ja täällä on pari järveäkin.

 

Kanava Vespasianuksen kylpylän tuntumassa. 

Terme di Cotilla. Lazio.

11.3 Kahvikupillinen mietteitä: L'Aquila

Susivuoret pysähtyvät Scoppiton kaupunginosassa,  L'Aquilan jälkeen.
On vielä aamupäivä ja nyt juodaan cappuccinot.

Barista on siisti ja huoliteltu nuorimies, kuten miltei kaikki sällit Italiassa. Viljo puolestaan on keski-ikäinen poikaviikari sekaisine tukkineen ja lapsenkatseineen

Barista kysyy, laitetaanko kaakojauhetta pinnalle? Annikki vasta kyllä.

Kahvi on erinomaista.

Vilho käy läpi muistojaan ja jos hänellä olisi tarkka pää, hän voisi suoraan kertoa seuraavia asioita, jotka tämänkin palstan sivuilla on muutama sata tarinaa sitten kerrottu:

2009 L'Aquilassa oli tuhoisa maanjäristys, jonka jälkiä edelleen korjataan. Historiallinen keskusta tuhoutui täysin, puhumattakaan lähiseutujen tuhoista.

2014 syksyllä Susivuoret olivat edellisellä kiertueellaan Keski-Italiassa ja vierailivat täällä L'Aquilassa. Silloin Abruzzon päiväretki tehtiin Norcian kylästä vuoristossa. Kaksikko kävi toteamassa kaupungin tilanteen ja keskustan olevan edelleen täytenä työmaana.

2016 lokakuun kääntyessä marraskuuksi maa järisee Amatricanessa. Susivuoret ovat Sardiniassa ja seuraavat vain sivusta,  tukevammalta mannerlaatalta, kun  esimerkiksi 2014 majapaikkana ollut Norcia tuhoutuu merkittävästi.

Kahvi on juotu.
Molemmin puolin kiitetään ja tervehditään kohteliaasti.
Päivä paistaa kirkkaana ja kaikkialla on elämänä kuhinaa.

Susivuoret palaavat autolleen ja jatkavat kohti Antradocoa, Rietiä ja Terniä.

 

Cappuccino.

 Bar dello Sport

Sassa Scala, Scoppito, L'Aquila.

11.2 Abruzzon ylängöillä: Maantien varsia ja maakuntatunnelmia

Matka vie kauniissa maalaismaisemassa ja vuoriston helmassa kohti L'Aquilaa. Valoa riittää ja korkeus on alkumatkasta 700-800 metriä. Liikennettä ei ole liikaa, joten Vilhokin nauttii menosta.

Monet hedelmäpuut kukkivat ja valo siivilöityy kirkkaudestaan kauniina kevään lehtien kautta. Tienposket ovat kukista keltaisina, vihreinä ja monissa muissa väreissä vehreinä.

Suurimmat yhtenäiset viljapellot tällä reissulla nähdään ennen L'Aquilaa. Sitten tullaan suurelle ylängölle ja noustaan karummille vuorille. Jopa 700 metrissä on suuria tasankoja suorine teineen, vuoria kaikissa suunnissa.

Tie nousee kuitenkin vielä jonnekin kilometrin korkeuteen ja sieltä tullaan alas komeita mäkiä, välillä pudotus on tiellä 200 metriä korkeuslukemissa.

 

Vilhon puhelinkuva reissun päältä Abruzzosta

Sitten päästään L'Aquilaan ja Susivuoret käyvät kahvilla hieman kylän jälkeen. Ollaan taas suljettu yksi ympyrä ja päästy alueelle, jossa Susivuoret seikkailivat taannoin, muutama herran vuosi sitten.

11.11 Yksisarvisen yksinpuhelu jatkuu: Abruzzo ja visuaaliset taiteet näköradiossa

Hipsulahopsulapruut-ihaa!

Sitä tässä pohdin, että täällä Italiassa kaikki on just niin kuin kuuluisissa elokuvissa ja telkkarissa, mutta ei oikeastaan sinne päinkään.

Esimerkiks tollanen juttu: Niissä toosan Montalbanon jännäreissä ei oo mitään ruuhkia ja jengi on niissä pukeutunut viimeisen päälle ja osaa käyttäytyä, En oo tosta nyt ihan täysin varma, enää.

Lisäx tää samainen commissario saa kruisailla siellä Vigatassa aika keskenään joka mestassa, mutta kun tota Vilhon hommaa seurailee tästä takapenkiltä, niin aina on järjetön ruuhka, kiire, ahdasta ja parkkipaikat ovat ihan tosissaan kireässä ja kiven alla.

Mä kelasin sillai tässä sarveni alla, että varmaan siellä Siciliassa kaikki on vähän helpompaa ja meno on rauhallista. Pitäs varmaan käydä siellä Vigatassa, mutta ei sitä löydy edes kartasta. Varmaan se länkisääri yrittää pitää koko sen provinssin itsellään; saahan ainakin uiskennella rauhassa.

Fellinin leffoistakin mulle on jäänyt vähän juhlavampi kuva, mutta on tää seutu sentään värillistä.

Pasolinin leffoista mä en oo ymmärtänyt koskaan yhtään mitään, enkä mä ymmärrä tästä menosta täälläkään juuri enempää, jos positiivisesti ollaan nyt ihan tarkkoja.

Ite diggailin skidinä aika lailla Butch Spencerin ja Terence Hillin kreiseistä leffoista – ne oli enemmän mun juttuni! Esimerkiksi "Turpiin vain ja onnea" on melkoinen klassikko.  Ja teki ne kai 30 muutakin hittiä. Nyt sekin on mennyttä ja se Terence Hill näyttelee jotain hemmetin umbrialaista pappia ja teeskentelee olevansa joku Isä/Don Matteo, mutta kaikkihan me tiedetään että se on kunnon länkkäritähti ja kovanyrkkinen stara, eikä mikään jeesusteleva nuuskija. Mikkihiiret piirrettynä, kiitos!

***

Sitä mä vaan on kelannut täällä, että kadut on täynnä näyttelijöitä, kaikenlaisia virtuooseja ja hahmoja. En millään hiffaa sitä, millä perusteella ne muutamat on valittu telkkariin ja loput on jäänyt koteihinsa. Ilmeisesti tukan värjääminen vaaleaksi ainakin auttaa, mutta kai tossa sitten on joku lotto tai arvonta niissä kuuluisissa loppupeleissä?

Tää ei nyt keskeisesti tai positiivisesti liity mitenkään Abruzzoon, mutta hiukan ihmettelen tätä menoa, kun Vilho painelee tuolta tulivuorelta tänne maanjäristysalueelle. Hetken jo kelasin sitä, että kohta ne painelee tonne vuorelle venaamaan lumivyöryä.

Onnex näin ei käynyt! Mutta on tossa liikenteessäkin kaikenlaista. Mutta mä oonkin tavallisen huoleton heppa.

Moi-moi!

11.1 Chietistä kesäisissä tunnelmissa eli miten Susivuoret lähtevät Abruzzosta

Kahdeksalta Vilho lähentelee vaimoaan riittävästi, jotta tämä herää.
Punktuaalisesti suomalaiset tulevat alas kamiinan lämmittämään ruokasaliin tasan kello 09 ja samalla Vilho vielä laukut autoon. Isäntä on taas tarjoutumassa auttamaan, mutta tämä jumppa tekee Viltsulle vain hyvää.

Cappuccinon ja aamiaissarven jälkeen elämä näyttää aika hyvältä, tuoremehuakin on saatu ja kun Vilho saa auton ulos portista ja ajopihan todella jyrkästä rampista, päästään taas tielle.

Abruzzon on ollut suosiollinen Susivuorille ja täällä on aivan kesäinen sää. Muutenkin maakunta on vaikuttanut erinomaiselta: Meri, upeita vuoria ja kaunista maaseutua viiniköynnöksineen ja viljelmineen. Seutu on muutenkin mukavan kumpuilevaa ja monimuotoista.

Majapaikan parvekkeelta, Chieti, Colle Marcone, Abruzzo.

Vilho ja Annikki tuntuvat tähtäävän jutuissaan varsinaisiksi roskakirjallisuuden edustajiksi, sillä jätteistä tälläkin palstalla puhutaan alvariinsa. Mainitaan siis sekin, että Abruzzo on huomattavasti siistimpää kuin  roskan täyttämä Campania ja kaikkiaan paljon puhtoisempaa maaseutua. Mainiota seutuahan Campaniakin on, mutta roskaaminen siellä on todella häiritsevää ja laajamittaista. 

Nyt  kuljetaan kuitenkin hienossa maalaismaisemassa, joka on paikoin satumaisen kaunista.

Jonkin aikaa komeat lumivuoret hallitsevat näkymää.

Majapaikan edustalta, Chieti, Colle Marcone, Abruzzo: Monte Amaro

Ensimmäiset kunnon turistikuvat on otettava 5 metriä majapaikan pihalta: Monte Amaro on todella komea näky lumisena ja massiivisena.

Vuori kuuluu Maiellan massiiviin, joka puolestaan kuuluu keskisiin Apenniineihin. Monte Amaro on mssiivin ylin huippu, kaikkiaan Apenniinien toiseksi korkein ja se nousee 2793 metriin.  

Lunta ei ole pakko hakea siis Alpeilta, mutta tämä vuori on tunnetumpi pyöräilijöistä, sillä Giro d'Italian reitti vie usein näihin nousuihin.

10.3 Safkalla Chietissä

Susivuoret vaeltavat majapaikastaan pimeässä seudun ykkösravintolaan ja reissu naurattaa Vilhoa.
Eihän täällä kukaan kävele minnekään ja nyt on täysin pimeää! Pari oikoreittiä kulkee jossain pellonlaidassa ja taskulamput ovat onneksi molemmilla.

Lyhyen pikatien laidan kävelyn jälkeen kaksikko pääsee ravintolan tielle. Tie kuitenkin nousee jyrkintä mahdollista tyyliä mäelle, joten hetken saa ruokansa eteen taistella.

Parkkipaikka odottaa ylhäällä ja Vilho on hämmästynyt: pari-kolmekymmentä autoa ja iso ruokala.

Saleissa on menoa, mutta asiallista ja siistiä.

L'Altro Pianeta, Chietissä, on huippupaikka ruuan suhteen. Nyt ei tilata pizzoja, vaan lihaa, sillä täällä on siihen paneuduttu.

Vilhon saama pihvi on käsittämättömän hyvä. Alkupalan kaksikko söi paistetun juuston, sekin erinomainen ja kiinnostava. Viini maksaa sellaiset 3 euroa puoli litraa ja litra vain pikkusen enemmän – ja italialaiseen tapaan juoma on mainiota.

Susivuoret ovat ainoat asiakkaat jalkaisin. Edessä on kapuaminen omalle harjulle, mutta sekin menee erinomaisen aterian jälkeen, abruzzolaisen tähtitaivaan alla.

10.2 Pugliasta Moliseen, Adrianmerelle ja viimein Abruzzoon ja Chietiin

Ajomatka jatkuu peltojen ja kumpujen keskellä, mutta Puglian tasamaa vaihtuu melko pian merelliseksi rantaseuduksi.

Susivuoret pääsevät seuraavaan maakuntaan: Takaisin Moliseen.

Adrianmeren rannalla pysähdytään vain syömään leipää melko väsähtäneessä rantapaikassa, Petacciato Marinassa.

 

Petacciato Marinan hiekkoja. Kosketus matkan toiseen mereen. 

Hyvin pian Petacciaton jälkeen maakunta vaihtuu jälleen: Siirrytään Molisesta Abruzzoon. Susivuorethan ovat jo laskuista sekaisin, mutta päivän neljäs maakunta on vuorossa, mutta tänään ei enää poistuta Abruzzosta.

Nyt mennään pitkään rantatietä pitkin aina vain kohti Pescaraa. Välillä on ruuhkaa, välillä tietöitä ja muuta sunnuntaista ohjelmaa, sillä sää on hieno ja pyöräilijät ja prätkät ovat liikkeellä autojen seassa.

Myöhemmin Susivuoret kääntyvät sisämaahan menemättä Pescaraan. Eteen  tulee lumihuippunen vuori, joka onkin puheissa seuraavan vuorokauden.

Hetkeksi Vilho pysähtyy maantienlaitaan katsomaan  kuuluisia Abruzzon viiniköynnöksiä. Pitkään Abruzzo on ollut luotettavan perusviinin tuottajakunta, viinin, jota on Italiassa saanut melkein kaikkialta. Täällä näkeekin sen, että viiniä tehdään tosissaan ja systemaattisella tehokkuudella – sen näkee köynnöspelloista.

 

Abruzzon viinipeltoja Chietin läheltä. 

Pian Susivuoret ovat jo perillä. Nyt asutaan talon hotellimaisessa huoneessa. Vilhon pitää enää saada auto jyrkkää ramppia pitkin 90 asteen mutkasta siistiin pihaan. Takana on pitkä ajopäivä, jonka aikana on nähty paljon ja ajaminen on ollut helpointa pitkään aikaan. 

10.1 Laurosta ensin Pugliaan: Pistäytyminen Lucerassa hämmästelemässä

Susivuoret lähteävät ennen kymmentä Laurosta, tuolta Napolin takamailta ja viimeisen kerran Vilho ajaa auton kapeasta portista pois linnanpihalta.

Aamupäivä menee vielä Avellinon maisemissa, pähkinäpensaat hallitsevat maisemaa keväisen viheriäisinä ja meno on kaikkialla rauhallista, koska on sunnuntai.

Avellinossa Susivuoret käyvät kaupassa kunnolla, sillä tämän alueen ostokset pitää tehdä nyt ja näillä pitää pärjätä seuraavaan päivään.

Annikin jonottaessa palvelutiskivuoroaan Vilho poimii parikin italialaista keittöveistä ostoskoriin. Teräaseet ovat Vilhon suuri heikkous ja nämä maksavat suunnilleen vitosen kappale, joten pari kokkiveistä tarttuu markaan. Molemmat ovatkin komeita kapistuksia. Maustehyllyä pitää myös aina piirittää ja tällä kertaa kouraan tarttuu italialainen yrttiseos.

Susivuoret ajelevat pikkupaikkakunnalta toiseen, pääsuuntana Foggia. Vähitellen Campanian maakunta vaihtuu Pugliaksi eli Apuliaksi. Tuossa maakunnssa Susivuoret seikkailivat joskus reilut kymmenen vuotta sitten.

Seuraava episodi liittääkin osuvasti kaksikon aiemman matkan nykyiseen.

Puupäiset Susivuoret ovat valinneet reitilleen historiallisen Luceran, jossa on komea amfiteatteri. Sinne saavutaan 1346 ja huonot uutiset ovat: Paikka on iltapäivän kiinni klo 13 alkaen.

Hyviäkin uutisia kuitenkin on, sillä kaksikko on käynyt täällä edellisellä reissullaan sen kymmenisen vuotta sitten! Ilmankos paikka näyttää kovasti jotenkin tutulta ja tuottaa vahvan deja vu -elämyksen.

 

Luceran amfiteatterin porttia aidan yli kuvattuna

Vierailu Lucerassa on siten nopea, mutta amfiteatteri näkyy hyvin myös aidan takaa.

Näinhän sitä voi käydä, samoilla perusteilla tänne saavuttiin poikkeamaan pikipäin viimeksikin, kun oltiin varsinaisesti käymässä Padre Pion pääpaikassa San Giovanni in Rotondassa, Garganon niemimaalla. 

Luceran jälkeen maasto muuttuu viljapeltojen ja suurten tuulimyllyjen hallitsemaksi. Vähän ollaan paikallisella Pohjanmaalla, maasto on tasaista tylsyyteen asti, mutta näin keväällä ihan komeaa sellaisenaankin.

Vilho pitää jossain peltojen keskellä tauon. Aurinkoinen päivä tänäänkin.

Puglian lakeutta Foggian pohjoispuolelta. 

Vähitellen Susivuoret pääsevät meren tuntumaan. Lyhyt visiitti Puglian maakunnassa on päättymässä ja rannikkotien viedessä eteenpäin päästään Moliseen.  Radio ottaa osaa keskusteluun, sillä pelikierros on käynnissä ja stadioneillakin vipinää riittää.

9.2 Vesuviuksella

Tienposket ovat autoja täynnä ja sinne Vilhokin Golfinsa sysää. Mitää muuta parkkipaikkaa ei ole, mutta tänne on kuitenkin maalattu jonkinlaiset ruudut serpentiinitien sivuun. Onneksi tilaa on. Korkeus on autopaikalla 1040 metriä suurin piirtein.

Vuoren huipulle pääsee vain pääpolkua pitkin ja tänne tarvitaan 10 euron lippu. Mutta legendaarinen tulivuori on hintalappunsa arvoinen.

Vesuvius purkautui viimeksi 1944 amerikkalaisten joukkojen ollessa täällä sotahommissa. Sen jälkeen ei ole mitään suurempaa rysäystä ollut, mutta höyryä nousee nykyäänkin.

Tämän päivän Vesuvius on suuri pääkraateri, jonka reunoja nähtävyyspolku kiertää. Näkymät Napoliin ja merelle ovat hienot; Täältä näkyy Caprin ja Ischian saarille, samoin Sorrenton komeaan niemeen.

Susivuoret viihtyvät vuorella yli kaksi tuntia. Aurinko paistaa komeasti ja kansainvaellustakin on hauska seurata, sillä täälläkin kiertää kaikkien kansojen edustajia ihmettelemässä.  Korkeus parhaimmillaan on vain 1170 metriä. Mutta alueellaan vuori on aika yksin ja profiililtaan komea.

Vesuviusta ympäröi laaja kansallispuisto ja sitä katselee ylhäältä mielellään. Alempanakin on melkoisen kiinnostavia näkymiä ja vulkaanisen toiminnan tuotoksia.

Kraaterin sisäreunasta nousee koko ajan ehkä piskuisen rikinkatkuista höyryä ja sitä Vilhokin videoi kiinnostuneena. Uinuva jättiläinen toivottavasti uinuu jatkossakin, sillä Pompeijin haudannut purkaus oli oikeastaan räjähdys, joka muutti koko vuoren muodon ja olemuksen siirtäen tonneittan kiveä ja tuhkaa alamaastoon .

Savu tai höyry ei nouse sen kummemmasta paikasta, vaan kenties se siivilöityy vaan jostain läpi.

Susivuoret viihtyvät vuorella pari tuntia ja Annikki juo pienestä kioskibaarista lasillisen paikallista punaista, joka maksaa "peräti" 1,50 €.

Vilho kokoaa muutamia Vesuviuksen kiviä ja vähitellen Susivuoret kapuavat alas. Autotiellä on merkillisen hiljaista, mutta seikkailu kotiin vie Vesuviuksen ympäri ja monenlaisten liikennetilanteiden kautta. Essolta haetaan Susimobiiliin lisää menovettä. Diesel-Golf kulkeen näissäkin olosuhteissa kulutuksella 4 l/100 km.  Vilhon viininkulutus on suurinpiirtein samaa luokkaa hermoja raastavan ajopäivän jälkeen.

9.1 Vilho, sivuteiden kuningas – kohti Vesuviusta

Vilhon unelma matkailusta on se, että asiat sujuvat kuin matkaoppaassa tai sitten samalla tavalla kuin jonkun urpon blogissa, jossa vain mennään paikasta toiseen ja asiat järjestyvät.

Vesuvius nähtynä ajomatkan ainoalta pikatiepätkältä.

Vilhon touhuissa mikään ei järjesty itsestään, vaan Annikin pitää se järjestää, ja sitä paitsi Vilhon on ajettava tapahtumapaikalle annettuna aikana ja toivotulla tyylillä.

***

Sanotaan nyt vaikka niin, että Vilhon mielestä ajomatka Vesuviolle oli helvettiä.

Kapeita katuja, joihin Vilhon auto ei meinannut edes mahtua, mutta seassa myös muuta liikennettä ja kaikenlaista viuhuvaa luotia. Kujia, kääntymisiä, loputtomia risteyksiä ja jatkuvia mutkia, kaartamista ja kuoppien väistelyä ympäristössä, jossa vipinää on joka suunnassa.

Maalin päästyään Susivuoret huomaavat, että Vesuviolla on ollut melkoinen metsäpalo ja tie ylös on suljettu. Pitää keksiä toinen reitti. Navigaattorien tarjoama kohde nyt ylipäätään ei ollut ihan oikea reitti kraaterin kupeeseen, vaan ennemmin kasallispuistoon.

Vilho meinaa jo menettää uskonsa korjaavalla reitillä, sillä lauantaina napolilaiset ovat liikkeellä ja ruuhkassa autoja tulee kaikkialta ja vastaan koko ajan. Edessä on ruuhkainen kauppakatu, joka on täynnä väkeä ja liikennettä.

Tämän rumban jälkeen Annikki luotsii kaksion Volkkarin kuitenkin ylämaastoon, mutta täällä päätä huimaa se, että serpenttiininousun kurveissakin vastaan tulee busseja ja muuta liikennettä. Vilho on aika valmis krematorioon päästyään kilometrin korkeuteen Vesuviuksen tiellä.

Ilo maisemista voisi olla mittava, jos ei tajuaisi sitä, että paluumatka odottaa iltapäivän rattona. Mutta tänäänkin on upea päivä ja suuntahan on vain ylöspäin, reiluun kilometriin.

8.3 Pompei-päivän iltana

Autoretkeily Pompeijista kotiin on jälleen täynnä suuria elämyksiä ja huolimatta päivän aurinkokäsittelystä, Vilho kapuaa talolla aurinkoon olutpullonsa kanssa.

Myöhemmin, Vilho paistaa sienisekoituksen, sipuleita ja vähän papuja lounaaksi, kokaten kaikkea mitä kaapista sopivasti löytyy. Ruoka onkin mainiota, mutta myöhemmin saadaan vielä parempaa muonaa, kun Annikki laittaa mariscopastaa.

Jo autoilussa on sen verran purkamista, että viinilasillisia tyhjenee herkästi. Mutta käynti Pompeijissa on kuitenkin se varsinainen aihe, josta juttua rittää.

Pitkään Vilho tuntee käsivarsillaan kevään ensimmäisen t-paitapäivän poltteen ja napolilaisen kuuman auringon Vesuviuksen juurella.

8.3 Pompei: Muutamissa taloissa, muutamissa hetkissä

Aurinko paahtaa kuin vuosia sitten syksyllä, kun Susivuoret olivat ensi kertaa Pompeijissa. Siitä on tainnut vierähtää pian 15 vuotta, mutta tunnelma on vahvasti yhä mielessä.

Vilho miettiit tämänkertaista käyntiään ja nostaa mietteissään esille vain muutaman paikan.

Alussa  kaksikko osui mielenkiintoiseen, museomaiseen näyttelytilaan, jossa käsiteltiin näinkin eteläisen alueen etruskimenneisyyttä. Täältäkin sitä löytyy, vaikka usein ajatellaan vain Toscanan ja Lazion etruskikaupunkeja.


Sitten Susivuoret poikkesivat kurkkimassa Taberna di Sotericusta, jossa nähtiin taverrnan tiskejä ja kiintoastioita sekä melko mainio koirafresko.

Vastaavalla tavalla kurkkimalla hoidettiin Casa della Nave Europa, jossa pääsi näkemään kotialttarin ja komeita seinäkoristeita – rikas talo.

Casa del Menandro tuli kuvioihin myöhemmin ja siellä oli väkeä jo paljon, mutta merkittäviä paikkoja tässä kaupungissa. Sinne päästiin kunnolla sisään kiertämään.

Casa del Criptoportico oli aika lailla uusi tuttavuus upeine alakaarikäytävineen ja mahtavine mosaiikkeineen. Kaiken kruunasi kahden käärmeen mahtava seinämaalaus, eikä täällä pyörinyt juuri muita ihmisiä.Aiemmin tämä paikka ei ole tainnut olla auki, tuumivat matkalaiset.

Casa dell'Efebo  oli Vilholle harras kokemus. Tässä talossa oli pari todella näyttävää maalausta, komea allas ja upea alttari – ja väki piiritti niitä hetkittäin. Mutta Vilho se vilhisteli kaikessa rauhassa vaatimattomien seinämaalausten kanssa parissa pikkuhuoneessa. Kuva kuvalta, hämärässä ja hiljaa. Annikki ehti jo hoputtaa, mutta Vilho muistutti, ettei täällä ehditä kaikkea kiertää, pitää mennä syvälle siinä paikassa missä on.

Casa dell'Efebo

Niinpä Vilho ottaa aikansa Efebo-talossa ja katsoo kaiken rauhassa, kalafreskot ja kaikki pienet koristemaalaukset, linnut ja cherubit. Tässä paikassa ei hosuminen enää auta ja loput talot tuskin karkaavat.

8.2 Neljä tuntia Pompeijissa

Vilho on niin täynnä Pompeijin tarjontaa, että koko käynnistä on hankala kirjoittaa.

Rauniokaupungin asiat voi tiivistää muutamaan pääkohtaan:

1. Pompei on valtava, se on tosiaan kokonainen kaupunki.
Toisin sanoen. siellä ei voi koskaan kerralla nähdä kaikkea, sen enempää kuin jossain kaupungissa voisi kiertää kaikkien katujen kaikki talot.

 2. Uutta nähtävää on aina.
Pompeijissa on aina avattu uusia paikkoja yleisölle, löydetty tai kunnostettu jotain kokonaan uutta. Näin on Susivuorillakin ollut joka kerta jotain uutta esillä.

3. Väkeä ja turismia riittää, mutta silti hiljaisiakin paikkoja.
Turismilaumoja on kaikkialta maailmasta, mutta vähän sivummalla saa olla keskenään ja toisina aikoina on hiljaista.

4. Antiikin ystävälle paikka on täynnä aarteita.
Kliseet eivät Pompeijia latista, tämä on uskomattoman kova paikka.

 

Koristemaalausta, Casa dell'Efebo, Pompei