52. Prinsessa Leonor tarttuu toimeen

Vilhon ensimmäiset aamukahvit Valladolidissa juodaan aamutelkkarin saattelemana.

Espanjan kuninkaalliset ovat perheporukalla pitämässä luentoa perustuslaista, sillä Espanjan parlamentti vahvisti perustuslain tasan 40 vuotta sitten 31.10.  Laki meni vielä kansanäänestykseen Suomen itsenäisyyspäivän aikaan, mutta laki meni kuitenkin läpi.

TV kuvaa juhlavaa tilaisuutta suorana. Uusi, päivitetty perustuslaki teki vuonna 1978 Espanjasta perustuslaillisen monarkian ja laissa oikastiin mm. hieman vanhoja francolaisia kohtia ja toisaalta vähennettiin kuninkaan valtaa.

La Princesa de Asturias eli Asturiaksen prinsessa Leonor tekee tänään ensimmäisen virantoimituksensa ja tuo tehtävä on perustuslain ensimmäisen artiklan lukeminen.

Pikkutyttö suoriutuu juhlakansan, perheensä ja valtavan median edessä tehtävästä hienosti. Iskä eli Espanjan kuningas seisoo vieressä ja muu perhe seuraa työtehtävää ylpeänä eturivistä, erityisesti muoti-ikonina tunnettu äiti, Letizia.

La Princesa de Asturias

51. Iltapäivä Valladolidissa

Lämpötila lienee jossain kahdeksan asteen paikkeilla, sää, kuten on toistettu, on sateista, mutta sinänsä siedettävää.

Keskeistä iltapäivässä on se, että Valladolidin keskustan itäpuolella oleva kakkoskerroksen asunto on kerrassaan viihtyisä, siisti, lämmin ja hyvin varusteltu.  Susivuoret puolestaan ovat piskuisesta matkustelusta ja turisteeraamisesta vähän väsyneitä ja lähteävät pikkuvälipalan jälkeen tietysti kauppaan.

 

Valladolidin sateista katunäkymää.

Valladolid ei ole ihan pikkukylä, täällä asuu metropolialueella sellaiset 300 000 ihmistä ja kaikkiaan kunta-alueella yli puoli miljoonaa.

 

Radan varressa on suurten kerrostalojen kortteleita.  

 Susivuorten lähikatujen taloista osa on huippukuosissa ja osa aikakautensa tuotteita mutta niistä on pidetty huolta ja kämpät asuttavina. Hämmästyttävästi välissä on rappiolle jääneitä ja hylättyjä taloja, joissa ei totisesti asu kukaan. 

Seinänaapurissa voi olla arvokiinteistö, mutta useammallekin kadulle mahtuu purkukuntoa lähestyviä tai sitten vielä toistaiseksi pelastuskelpoisia, komeitakin vanhoja taloja.

50. Valladolidiin pienessä sateessa

Vilhon toimipisteellä maailma näyttää siltä, miltä maantie ja sen pielet milloinkin näyttävät. Reitti Leónista kaakkoiseen pääsuunnassa Valladolidia kohden ei ole mitään erityisen inspiroivaa, aika lailla perusmaaseutua ilman suuria vaihteluilta. Tuulivoimailoita ja maissipeltoja tielle näkyy.

 

Mielenkiintoista maantietä Osornosta lounaaseen.

Sää on nyt aika syksyisen tummaa ja sateista. Valladolidin lähestyessä vaikutelma on teollinen ja tehokas, kaupunki vaikuttaa olevan aika lailla "no bullshit" -seutua. Täällä kulkee rekkaa ja tuotantolaitoksia näkyy. Ajonopeudet ovat kovia jopa raskaalla liikenteellä.

Vilhon rakastama kaupunkikieputus on edessä pikkusateessa. Kaikki menee kuitenkin hyvin ylivarovaiselta Vilholtakin ja niin päästään yksisuuntaiselle uudelle kotikadulle, jossa on taivaan ja Padre Pion lahjana pysähdyssyvennys kolmelle autolle täysin vapaana. Sillä itse kadulla ajorata on pyörätien levyinen ja liikennettä tässäkin sumpussa on.

Asunnon vuokraajan edustaja José onkin jo vastassa. Perillä ollaan.

Susivuoret ovat suorittaneet taktisen lumivetäytymisen Valladolidiin.

49. Palencian Jesús

Sadeajelun kesken roomalaispaikoista Valladolidiin Susivuoret osuvat vahingossa yhdelle matkan mietityistä kohteista.

Palencia, joka on hieman pienempi kaupunki ennen Valladolidia, on saanut kuuluisuutta myös kolossaalisesta Jeesus-patsaastaan

Patsas on vuodelta 1931 ja se on asetettu siunaamaan kaupunkia korkealta mäeltä. Patsas on korkeudeltaan 20 metriä ja sen on suunnitellut palencialainen Victorio Macho – mies joka on myös haudattu patsaan juureen.

Patsaan virallinen nimi on El Cristo del Otero – Monumento al sagrado corazón de Jesús.
"Kummun Jeesus – monumentti Jeesuksen pyhälle sydämelle".

Patsas sijaitsee komealla kummulla, siitä lisänimi.

 

El Cristo del Otero – puhelinkuva maantieltä.

48. Museo de la Villa Romana Olmeda

Sellaiset kuusi kilometriä Vilho ajelee peltojen keskellä ja sitten piskuisessa palencialaiskylässä ennen kuin päästään museolle, joka on sisarkohde VRO:lle eli Olmedan Villa Romanalle.

Kenties joku muu olisi laittanut kourallisen muinaislöytöjä esille rauniovillan yhteyteen, mutta lieneekö kunta päättänyt, että aihetta käsittelevä museo pistetään kylään.

Vilhon mietteet eivät tästä ratkaisusta ole paino- tahi bittikelpoista tekstiä.

Museo sijaitsee entisessä kirkossa sen mainitun noin kuuden kilometrin päässä raunioista Saldañan kylässä. Ihan hieno juttu Vilhon mielestä, mutta Saldaña on yksi helvetin sumppu ja vihonviimeinen peräkylä palencialaisten purojen ja peltojen keskellä. Museolla ei ole parkkipaikkaa ja Vilho tykkää niin kovasti muutaman metrin kaduista, joilla kuitenkin paikallisest vetävät autoillaan kuin skeittaajat puistossa.  Mur!

Vilho saa kuitenkin Sorsan parkkiin ja pikkusateesta päästään pieneen näyttelyyn.

 

Lasinen ja keraaminen kannu. Museo de la Villa Romana Olmeda, Saldaña.

Museohan on siisti, hienosti aseteltu ja henkilökunta on sydämellistä. Näyttelyesineet ovat hyviä, mutta esillä ei ole mitään erityisen ainutlaatuista. Ongelmana lienee se, että Olemedan Villa on aikanaan hävitetty ja vasta sitten unohdettu. Ei maalattuja ruukkuja, ei mitään uutiskynnystä ylittävää, vaikka mukana on hieman myös hautalöytöjä. Taitaapa olla niin, että joko barbaarit tai madridilainen museovirasto on vienyt jo aikoja sitten kaikki kovimmat löydöt täältä.

Mutta eihän näyttelyssä mitään hävettävää ole ja sehän on, mikä parasta, sopivan pieni Susivuorille.

 

Museo de la Villa Romana Olmeda, Saldaña. Museotila on entisessä kirkossa.

47. Leónista roomalaisvillalle: VRO Olmeda

San Mamésin kaupunginosassa sataa, kun Vilho raottaa hotellihuoneen verhoa neloskerroksessa. Nyt pistetään loputkin pillit pussiin, mutta ensin kaksikko käy hotellin mainiolla aamiaisella kaikessa rauhassa.

Hotellista päästään liikkeelle kymmenen maissa ja nyt suunta on Annikin tiedustelemalle roomalaisraunioille Olmedaan.  Tämä suuren villan raunio on aika lailla suoraan lännessä, mutta se sijaitsee sen verran landella, että reitti vie ensin pitkin isompia teitä, sitten todella piskuisia pitäjätason kulkuväyliä.

Rekonstruktiokuva Olmedan roomalaisvillasta.

Susivuoret ovat päivän ensimmäiset asiakkaat ja sateinen valtava parkkipaikka on täysin tyhjä. Villa on viimeisen päälle museoitu ja valtavan hallin suojassa, erinomaisesti opastettu ja tyylikäs. Kaikki tämä luo kontrastia luvalla sanoen aika rähjäisen maalaismiljöön kanssa. 

Paikka on komeasti tuotteistettu ja opasteet sekä esitteet on suunniteltu hienosti. VRO-teksti, jota täällä viljellään, tarkoittaa tietysti Villa Romana la Olmedaa ja Palencian kunta on tehnyt nähtävyydestään sellaisen, että siitä saattaa olla ylpeä. 

***

 Tämä 300-luvulta oleva villa on varmaan suurin yksittäinen roomalaisvilla, missä Vilho on käynyt. Sisilialainen Piazza Armerinan Villa Romana del Casale saattoi olla suurempi, mutta siellä rakennukset olivat kompleksisempia, joten paikan koon hahmottaminen on vaikeampaa.

Tämän retken roomalaisvillat ovat sen sijaan olleet tasamaalla sijainneita suuria ja pohjarakenteeltaan selkeitä rakennuksia, joissa talon koko kiinnittää kyllä huomion mosaiikkien ohella.

Tänään rakennusta mosaiikkeineen suojelee suuri museohalli.

Entisöinti, kaivaminen ja museointi on tehty todella huolella ja tämä on tosissaan käynnin arvoinen, hieno paikka, siitä huolimatta että paikka sijaitsee hieman hevonkuusessa.

 

Metsästysmosaiikki. La Villa Romana La Olmeda. 

Mosaiikkeja on paljon ja ne ovat todella hienoja, kiinnostavia myöhäisen tyylinsä takia. Samoin Vilho on tyytyväinen villan komeaan kylpylään, hienosti näkyviin viemäreihin ja vähän harvinaisempiin nurkissa oleviin kulmikkaisiin torneihin, joista pohjat ovat sentään yhä jäljellä.

Ensimmäinen eläkeläisiä tuova retkibussi on saapunut kohteelle Susivuorten lähtiessä, samoin parkkipaikalta löytyy nyt jo kaksi muuta henkilöautoa.

46. Talvi yllättää Susivuoret

Mennään sen verran eiliseen, että iltapuhteella Susivuoret ovat katsoneet telkkaria ja muitakin säätiedotuksia. Kylmä rintama puskee Atlantilta ja Espanjassa ollaan kerrasta talven kourissa.

Muuten olisi mukavaa, mutta Léon sijaitsee tavallaan viimeisenä etappina etelässä ennen vuoria ja vuorilla on nyt lunta.

Kaksikon varaama "rantaloma" Gijonissa on hieman vaarassa, sillä kylmä rintama on paiskonut heidän ja meren välissä olevaan vuoristoon lumet: Teitä ja sähköjä on poikki, tieliikenteessä tarvittaisiin nelivetoa ja lumiketjuja.

Susivuorten on tehtävä iltamyöhään päätös: Vuoriston yli ei ole asiaa. Lumiriski on liian suuri ja kaatosateitakin on luvassa siinä määrin, että rinneteille ei auta lähteä kokeilemaan kesä-Corsalla.

Onneksi Annikki osaa kieliä ja hän säveltää peruutuksen majapaikkaan rannikolle. Riskinä on saada sakkoa myöhäisestä peruutuksesta, mutta poikkeuksellisessa säässä niitä todellisia riskejä ei voi ottaa.

Siten Susivuoret pysyvät majapaikassaan vielä toisen yön ja koittavat keksiä jotain kesäisempää ilmansuuntaa.

45. León pipo päässä eli kohti katedraalia

Ulkona on vietävän kylmä. Susivuoret ovat lastanneet lähes kaikki vaatteensa päälleen, on hanskaa ja pipoa ja silti raikas aamu tuntuu viileältä. Asteita on vain muutama ja tuuli on melkoinen.

Korkeutta on kaupungilla sellaiset 800-900 metriä ja tuore talvi ravistelee Espanjaa. Täällä porukat ovat kyllä siihen selvästi tottuneet. Pyhiinvaeltajia täälläkin on selvästi nykyaikaisine reppuineen ja vaelluskenkineen, nuorista eläkeläisiin.

 

La Catedral de Santa Maria de Regla de León

Susivuoret käyvät roomalaisilla muureilla, Santa Isidoren kirkolla ja katedraalilla. Keskusta-alueella pyöritään muutenkin ja sitten Annikki haluaa tavaratalolle. El Córte Inglés haetaan ja sitten Susivuoret painelevat suureen, miltei kaikkialla samanlaiseen tavarataloon lukuisine kerroksineen.

44. Leónissa aamiaisella

Suuren hotellin aamiaissali on pieni, mutta eipä vieraitakaan ole paljon.

Täällä tarjoilu on todella laajaa ja mittavaa, joten Susivuoret vain keräävät muonaa lautaselle ja juomaa kuppeihin ja nauttivat.

Muut vieraat ovat espanjalaisia. Hämmästyttävästi he kaikki viettävät enemmän aikaa seisaallaan ja buffeessa pyörimiseen, kuin istumiseen ja syömiseen. Ja kaikki pyytävät keittiöstä jotain, joko toisenlaista kahvia tai sitten kuumaa maitoa tai ties mitä.

 

Vilho juo kolmen maitokahvin jälkeen vielä tuplaespresson. Marmeladit jäävät pieneen rooliin.

Vilhoa huvittaa matkailijoiden arpominen. Joskus on helppoa olla yksioikoinen suomalainen ja koota sämpylänsä, nakkinsa, jugurttinsa ja munakkaansa; Juoda viisi kuppia kahvia ja neljä lasia tuoremehua ja vain nauttia siitä, että joku muu tarjoaa muonat ja tiskaa tiskit.

Annikki varmaan osaa kertoa paremmin siitä, miten makeat leivonnaiset tekevät espanjalaisille kauppansa. Kannattaa vilkaista:

http://annikkisusivuori.blogspot.com/

43. El Clàsico, syksy 2018, Bar Casablanca, León

Susivuorten virkistäytyminen hotellihuoneessa vie sen vartin, jonka ottelun puoliaika (descanso) kestää. Kaksikko painelee takaisin ulos ja oitis läheiseen Casablanca-baariin, jonka sisustus rakentuu klassisen Bogart-leffan ympärille. El Clàsico on vetänyt tuvan täyteen ja ennen kuin Vilho saa ovenkahvasta kiinni, tulee seuraava maali, eikä se jää kadullakaan huomaamatta.

Casablancassa on neljä suurta telkkaria ja Susivuoret näkevät hetken päästä Madridin kavennusmaalin tilanteeseen 2-1.

Madrid painaa päälle ja Vilho patistaa Annikin hakemaan punaviiniä. Kaksikkomme seisoo seinustalla, talon jakkarat ovat täynnä. Jengihän ei juurikaan juo, mutta eipä tuo ole täällä tapanakaan. Väki käy usein ja viihtyy vähemmälläkin.

Real Madridin kannattajaväki viihtyy juuri nyt vähän huonommin. Madridin ponnistus tuottaa tolppakudin ja hienon puskutilanteen, mutta niin vaan kotijoukkue kohta kuittaa tilanteen 3-1 -maalilla.

El Clàsico-tunnelmia. Bar Casablanca, León.

Kuten usein jalkapallossa, lähellä olleesta tasoituksesta päädytään täydelliseen katastrofiin ja Barcelona on lopulta täysin ylivoimainen.

Taululla seisoo loppuvihellyksen aikaan 5-1 -lukemat ja Julen Lopetegui Madridin peräsimessä voi ryhtyä pakkaamaan putkikassiaan ja putsaamaan pukukoppiaan. Vilho viestii työkaverilleen, että hänen jengissään on on sitten tiistaina uusi valmentaja ja niinähän siinä käy.

Porukka Casablancassa seuraa peliä tunteella, mutta tasapainoisesti. Vaikuttaa siltä, että peliin suhtaudutaan (ja kannattamiseen) täysipainoisesti, mutta ei raskaasti. Tappiota ei märehditä, eikä toisaalta voittoa juhlita silmittömästi. Baarissa pyörii eläkeväkeäkin, mutta myös muutama pikkulapsi - pelihän on tällä kertaa kello viiden matsi.

42. León, peli ja pizzaa

Sunnuntai jatkuu majoittumisella suureen campus-alueen hotelliin. Huone on mukava ja tilava, täällä on piskuinen kitchenettekin, mutta siinä ei kyllä mitään oikeasti kokkailla. Vesipisteestä ja jääkaapista on kuitenkin suuri ilo. Sängyt ovat nekin hyvät, sillä muutamankin kerran Vilholla on ollut vaikeuksia sopia lyhykäiseen espanjalaispetiin. Tänne mahtuu ja itse patjakin on erinomainen.

 

Näkymää Leónin koilliskulmalta, campuksen laidalta.

 

Vietyään pussinsa ja nyssykkänsä neljänteen kerrokseen Susivuoret lähtevät syomään ja kulmilta löytyy espanjalainen pizzeria. Ruoka on hyvää, alkusalaatit erinomaisia ja paikallinen talon kelpo viini maksaa korkillisessa pullossa 5 €.

 

Vilhon maittava vege-pizza. Kasviksissa löytyy, huomaa parsat.

Täytevaihtoehdoista löytyi lisäksi kerma, omena, rusinat, kapakala, verimakkara ja suomalaisille rakkaat sinihomejuusto, kananmuna ja ananas. 

Mukavan aterian edetessä telkkarissa alkaa El Clàsico ja Susivuorilla on tässä ruokapaikassa sattumalta ihan hyvät näköalapaikat. Barcelonan ja Real Madridin kamppailu on alusta asti klassikko-nimensä veroinen ja taukotilanne on 2-0. Susivuoret lähtevät hotellille ja katsovat puoliajan viimehetket vielä ruokapaikan pubin puolelta.

41. Pohjoiseen Salamancasta eli suoraan kohti vuoria

Salamancasta selvitään hienosti, vaikka liikenne alkaa kiihtyä sunnuntain edetessä. Tusinan verran kiertoliittymiä saattelee Susivuoret pohjoiselle maantielle, joka kulkee Zamoraan, Benaventeen ja sitten Leóniin.

Melkein ensimmäisessä kylässä Vilho poikkeaa tankkamaan ja 54 euroa myöhemmin Sorsa on taas ruokittu ja valmis kulkemaan sellaiset 800 kilometriä lisää. Susivuorilla alkaa olla takana 1500 kilometriä, mutta pikatie on kyltymätön loputtomine kumisevine kaistoineen, liittymineen, sivukylineen ja esikaupunkikatuineen. Vilho varmistaa että valot ovat päällä ja puskee vakkarin päälle sekä vitosen silmään, kun liittymästä päästään taas suoralle pikitielle.

Kylmä päivä on todella kirkas ja aurinko lämmittää. Sinitaivas antaisi ymmärtää, että mennään lämpimässä kelissä, mutta tuuli on kovaa ja onhan taivaalla tummia pilviäkin sivulla vaanimassa.

Haukat ovat kuitenkin aktiivisia ja jo maalaiskylästä lähdettäessä Susivuoret sopivat, että nyt lasketaan petolinnut koko ajopäivälle.

Haukkalaskurin lukema on illalla 79 kappaletta. Haukoista 95 % on isohaarahaukkoja, jotka ruskean-punertavan-vaaleina ja komeina kieppuvat loppumattomien viljapeltojen yllä.

 

Siellä jossakin. Kuskin puhelimen kuva vaimon ottamana. Autovia Salamancasta Leóniin.

Toden totta, täällä maisema on kuin ukrainalaisesta propagandakuvastosta, välillä tasangolla leviää keltainen viljelysmaa silmänkantamattomiin ilman häiritseviä kukkuloita tai vuoristoja. Ilkeästi sanoen Salamancan jälkeen ei lukuun ottamatta paria kaupunkia ole yhtään mitään, onneksi alla on pikatie, joka vie armotta pohjoiseen.

Jossain Zamoran pohjoispuolella tie on huonolaatuista, Vilho vetää satastaan vasemmalla kaistalla, joka on paljon parempi. Liikennettä on vähän ja tie on pääasiassa kuitenkin suoraa ja helppokulkuista.

Sitten kieputetaan iltapäivällä yliopisto-campukselle Leónin kaupungissa. Täällä ruutukaava on moderni ja mittakaavaltaan suuri kuin Neuvostoliitossa. Vilho naureskelee, että tässähän palataan muinaisiin opiskeluaikoihin, majapaikkakin kantaa campus-nimeä ja on suuri kompleksi.

León on viimeinen "tasamaan" maalikylä ennen seuraavaa vuoristoa, vaikka korkeutta on yli 800 metriä. Tästä on tarkoitus jatkaa vuoriston halki rannikolle.

Susivuoret laskeutuvat siis Leóniin mutta Espanjassa on siirrytty talveen.

40. Salamanca 1755

Pitkin maantietä pyyhkäisevä Vilhokin miettii hetken sitä, että paljon puhuttu Lissabonin maanjäristys vuonna 1755 on tietysti kirjallisesti tuttu monellakin tapaa, mutta jysäys tuolloin oli niin kova, että sehän tuntui jo Suomessa asti.

Tsunamiaaltoja pyyhki jopa naapurimantereille asti ja järistyksen vaikutus tuntui vahvana kaukanakin.

Salamancan uusi katedraali sai kunnon tärskyt samassa yhteydessä ja itse asiassa aika uskomattoman moni rakennus ympäri Espanjaa. Ympäri Eurooppaa voisi tehdä kulttuuriretken, jossa käytäisiin läpi vuoden 1755 järistyksen vaikutuksen alle jääneitä paikkoja, katsottaisiin raunioita ja halkeamia.

Niitä halkeamia on edelleen Salamancan katedraalissakin nähtävissä.

Matkaa Lissaboniin lienee sellaiset reilut 400 kilometriä. Ihan vieressä ei kuitenkaan olla

39. Salamanca & Spaceman

Salamancan uudessa katedraalissa on kaksikin hieman poikkeuksellista figuuria oven julkisivussa.

1992-restauraation yhteydessä koukeroiseen, klassiseen ovenpieleen ilmeistyi restauroijan kätösien tuotteena avaruusmies, joka Vilhon mielestä näyttää erityisesti nimenomaan kosmonautilta. Niin ja se toinen erikoinen hahmo on fauni jäätelötötterön kanssa.

Täydellisesti lajinsa osaava taiteilija on saanut avaruusmiehen sopimaan aukottomasti katedraalin tyyliin ja koristeisiin.  Häntä ei huomaa, jos ei osaa etsiä. Onneksi on matkaoppaita ja turistioppaita.

Astronautti Salamancan uuden katedraalin fasaadissa (1992).

38. Isku Salamancaan: Susivuoret pikavisiitillä

Vilho ajaa kohti Salamancan katedraaleja ja Susivuorten puolella on sunnuntai. Nyt nimittäin aamusella on hiljaista ja Vilhokin mahtuu sekaan autoineen.

Historialliseen keskustaan ei ole mitään asiaa, mutta navigaattorihan kertoo aina, miten lähellä ollaan, joten parkkipaikan voi katsoa sopivasta paikasta. Kaksikko pyörii hetken ja sivukadulta löytyy mainio parkkipaikka kadulta – sunnuntaisin pysäköinti on vieläpä ilmaista.

Aurinkoisessa Espanjassa on aurinkoista, mutta asteita on edelleen vain pari. Vilho kaipaa pipoa ja hansikkaita, mutta turistirynnäkkö lämmittää ja pian päästään jo katedraaleille.

Salamanca on komea paikka ja kaikkialla on yliopiston rakennuksia, samoin kirkkoja. Jopa aikaisin sunnuntaiaamuna kylmänä päivänä täällä pyörii hieman turisteja, mutta kaikkiaan on hiljaista.

Etenkin kimpassa olevat katedraalit ovat on komeita ja näyttäviä. Susivuoret pyörivät rakennuksen luona erilaiset tallentimet kourissaan ja napsivat kuvallisia muistinkorvikkeita kirkosta ja sen yksityiskohdista.

 

Kohti Salmancan katedraaleja.

Kirpeässä aamussa on kuitenkin kivaa yliopistokaupungissa. Täysin törkeä tunnin pysähdys historiallisessa kaupungissa on takuulla antoisa ja moderni kohteiden rääpiminen täysin paneutumatta toteutuu tietysti hienosti. Mutta Vilho ei ole unohtanut erästä elämänsä parasta puolituntista Sienassa, kauniin kaupungin katsastamista pikaisesti kuin kisahevosen selästä. Samalla kaavalla mennään nytkin, kiertolaisena ja puoliksi varkaana.

37. San Pedrosta aamulla: Jäätä

Aamupala on tosissaan palvelupohjainen, sillä kaikki mitä pikkuhotellissa saadaan, tarjoillaan erikseen pöytään aivan viimeisen päälle talon rouvan toimesta. Vilhoahan moinen hieman häiritsee, passaamisen kohteena on vaikea olla – etenkin kun emännällä on jalka tänään kipeä. Siksi Vilho hakee toiset maitokahvit itse tiskiltä ja säästää rouvalta muutaman kuljetun metrin.

Kokenut taisteluryhmä Susivuori kokoaa pian tavaransa ilman pulinoita huoneesta ja kohta ollaan taas valmiit. Auto lastataan ja lasku maksetaan ilman erillistä käskynjakoa.

Autolla Vilho arpoo hieman. Toki pakkaus on pikkuautoon aina sovittelua ja sommittelua, mutta kun se on tehty on edessä silti jäätynyt auto.

Katto on täynnä jäätä, eikä siinä mitään, mutta pyyhkimet edessä ja takana ovat reilun jääkantin hallussa, Ikkunat ovat kaikki huurussa ja kaiken lisäksi autosta ei löydy jääskrabaa lainkaan. Nyt ei auta muu kuin pistää Sorsa supattamaan eli kone tyhjäkäynnille.

Vilhon on kaivettava itsestään esille kekseliäs jääkarhu; Jään, lumen ja jäätyneiden artefaktien spesialisti. Vilho repii kämmenillään suurimpia jääpaloja irti, kiskoo kynsillään pyyhkimet vapaiksi ja skrabaa ikkunoita auton varoituskolmion kotelolla. Muutama arktinen murahdus kuuluu.

Onneksi uudehkon auton lämmitys on tehokas ja ikkunat alkavat sulaa pian, samoin näkyvyyden estävä huuru häviää. Vilho sukii turkkiaan tyytyväisenä ja istuu työpisteelleen ratin taakse.

 

Tie San Pedroon.

36. San Pedro de Rozados: Iltakävelyllä pähkinöitä ja viikunoita

Pihviaterian jälkeen Vilho käy kävelyllä kylässä, Annikki huilaa.

Ollaan peltomailla, jossain tuhannessa metrissä. Keli on viilentynyt ja tuuli on tosissan kylmä. Kylähän on äärimmäisen hiljainen, naapurissa pappa kapuaa puutarhan puuhun tikapuilla, mummo valvoo. Vilho tervehtii heitä kohteliaasti.

 

Viikunapuu. San Pedro de Rozados.

Pihoilla kasvaa komeaita viikunapuita ja kivahan kylä on, vaikka onkin keskellä preeriaa. Vilho katsoo, onko paikassa mitään liikettä tai baaria auki, mutta sellaista ei vastaan tule.

 San Pedro de Rozadosin kaduilla.

Kylmä tuuli ajaa hupun Vilhon päähän ja takin tiukasti kiinni. Kylän takalaidalla on muutaman kävelyreitin opastusta ja muutama maataloustarvike sekä jonkinlainen leikkipuisto. Sitten alkaa preeria.

Vanhaan vajaan on kirjoitettu suoraan seinään kylän suoramainontaa muutamasta paikasta, josta täällä saa palvelua. Tekstitkin kertovat, että nyt ollaan edelleen hopeatiellä ja ennen kaikkea pyhiinvaellusreitillä Sevillasta Santiago de Compostelaan, sillä teksteissäkin pyhiinvaeltajat mainitaan.

Vilhon tohkeilu on kuitenkin suurimmillaan siinä vaiheessa, kun tyhjältä asuinkadulta löytyy maasta saksanpähkinä ja Susivuori alkaa etsiä lähdettä tälle pudonneelle pähkinälle. Toden totta, talon pihalla ja puoliksi kadulla olevasta puustahan pähkinä on tullut ja sen verran Susivuorella on ulottuvuutta, että pariinkin pähkinään hän ylettyy. 

Jumaliste! virkkoo Susivuori. Tällä retkellä tulee kerrasta selvyys siihen, millainen puu saksanpähkinäpuu on ja tästä tulee myös selvä poimintapiste ihan siihen mantelin viereen. Saksanpähkinän ympärillä on kuivunut, lehtimäinen suojakuori, mutta se rapisee hetkessä irti.

 

 Pari pähkinää taskussa Vilho palaa hyvin hiljaisen kylän kaduilta hotellille, avaa ovet sen kehnoilla avaimilla ja päätyy taas Annikin seuraan huoneeseen viisi.

35. San Pedro de Rozados: Ruokapöytään

Susivuorten lauantai-illan majapaikka on Salamancan lähellä oleva San Pedro de Rozados.

Vuoristokylästä ollaan tultu maalaiskylään, korkeus on aika lailla 1000 metriä, mutta kylän koko on edelleen aika tarkalleen sama.

Kivitaloja ja kapeita kujia, kaikkiaan pienellä alueella sijaitseva  kylä, jonka liepeillä on hieman uusia rivitalohenkisiä rakennuksia, mutta kylän ydin on pieni.

Jos puhutaan kylän ytimestä, niin se lienee Susivuorten päämääränä – nimittäin kylän eläväisin ravintola-hotelli, Carretera VII.

Vilho pistää auton reilun kahden auton levyiselle kivikadulle (rakennuksen muurina kiviä nekin) ja Annikki hoitaa kaikki asiat. Annikki kertoo heti, että baarissa oli mukavan lämmin ja pyrähtäähän sieltä pihalle tumma rouvakin vetävissä mustissa housuissaan ja viittoo Vilholle ajo-ohjeet väljemmille vesille.

Susivuoret kiertävät talon toiselle puolelle ja siellä tosiaan on muutamalle autolle tilaa.

Piskuisessa hotellissa on muutama huone, Susivuoret majoittuvat. Emäntä lupaa myös ruokapalveluita, joten Susivuoret lähtevät baariin hakemaan "jotain pientä purtavaa".

Baarissa heidät ohjataan peremmälle, mutta kaksikon yrittäessä baarin pöytiin, ohjaus jatkuu peremmälle, varsinaisen salin puolelle. Hämmentävästi verhon takaa paljastuu kaiken taiteen mukainen asiallisen tyylikäs espanjalainen ruokasali valkoisine pöytäliinoineen. Maalaishotellin huoneesta on tupsahdettu komeaa ravintolaan.

Nälkäiset Susivuoret villiintyvät mahdollisuudesta lämpimään ateriaan ja tilaavat pihvit.

 

Vilhon pihvi, perunat ja grillipaprikat, San Pedro de Rozados.

Punaviinilasillinen on Toron viinialueelta. Se maistuu. Sitten saapuvat pihvit.

Lihanpala on melkoinen. Pihvi menee Vilholla elämän top-kymppiin ja annos tulee tarpeeseen. Naudanliha on todella hyvää, grillipaprikat aivat huippuja ja lastuina paistetut peunat maukkaita. Suomesta moista pihviä on vaikea saada. Täällä annokset viineineen, kahvineen ja jälkiruokineen maksaa reilut 30 euroa. 

 

34. Salamancan sivuitse

Sadekeli on vaihtelevaa.

Lopulta peräkylien sivuteiltä päästään isolle Autovialle ja Salamancan kuuluisa yliopistokaupunki saadaan tähtäimeen.

Sadekeli sotkee omalta osaltaan suunnitelmia, mutta oma harminsa on siitä, että Salamancan lähinurkilla lauantain ajomeininki on impulsiivista ja ihmeen kärsimätöntä. Torvi soi aika herkästi takana ja ihan turhaan.

Susivuoret yrittävät päästä kaupoille tai sopivaan rakoon esikaupungissa että päästäisiin vaikka parkkiin tai lounaalle. Tämä ei oikein onnistu. Lopulta sivukaupunginosassa löytyy marketti ja siellä käydään hakemassa vettä ja pientä evästä.

Seuraava osoite on sitten hotellille piskuiseen kylään Salamancan kupeessa.

Salamanca loppuu kuin seinään ja preeria alkaa. Ei kyliä, ei taloja, ei muuta kuin keltaista peltojen lakeutta teiden ympärillä.

Niitty-peltolakeutta Salamancan seuduilta.

33. Sateessa Salamancan suuntaan

Los Gredos ja Barajas jäävät taakse ja Susivuoret lastaavat autonsa, pistävät asunnon kuntoon ja tervehtivät vielä isäntäväkeä. Perheen poikakin heiluttaa vielä parvekkeelta vieraille.

Vilho ajelee pohjoiseen pikkuteitä. Kaksikkomme kiertää komeilla ylänkömailla ja pitkään pysytään korkealla. Sitten alkaa kylmä sade.

Lukemattomia kärrypolkuja ja muita maakunnan väyliä myöhemmin Susivuoret ovat Chamartinin kylässä takamailla Avilan länsipuolella.

Kolmen kilometrin päässä on Castro De La Mesa De Miranda, esihistoriallinen arkeologinen kohde. Turisteeraamisessa tulee vain vilhostelu-ongelmia, sillä kyltin kohdalla olevalla tiellä on täysremontti käynnissä eli tie on kaivettu auki ja työkoneet paikalla.

Toki kylässä tien voi kiertää, mutta joka raitti näyttää hillittömän kapealta ja mitä lie on vastassa seuraavat kolme kilometriä. Vesisade ja tuuli yltyvät, lämpötila on sellaiset 5 ja ulkoilukohde jossain tuntemattomassa saa kivisine härkineen kyllä nyt jäädä. Vilho kääntää mobiilin kohti Salamancaa. Hetken päästä tulee pikkuisen räntää.

Espanjaa koettelee lännestä ja pohjoisesta kylmä, sateinen aalto ja Viltsun terassinotkuminen näyttää olevan ohi, samoin kesäkelit.

32. Los Gredosissa: Sadeilta

Nyt vuoristoleirissä sataa ja kolmas ilta on menossa. Susivuorten ravintolaretki sateenvarjoineen alas naapurikylään päättyy pieneen kinasteluun ja siihen, että ravintolat aukeavat vasta kello 2030 ja kaksikko on jo klo 19 sateisessa kylässä. Pientä tiedusteluvirhettä jälleen.

Paikallisessa baarissa nautitaan viinilasilliset (1,20 €(kpl) ja huonossa sovussa palataan kotikylään, sillä Vilho ei suostu hengailemaan tuppukylässä odottelemassa ravintolan aukeamista.

Kotona syödään jääkaappia tyhjäksi, salaattia ja kinkkuja. Vilho on asetellut kyllä takkapuut valmiiksi ja tuli syttyy heti.

Ulkona on viileää ja sateista, sopukin alkaa löytyä ja eväät ovat siedettäviä. Takkatulen ääressä on aika vaikea olla myös rentoutumatta. Mänty palaa komeasti ja ympärillä on rauhallinen vuoriston yö.

31. Mitä voi tehdä korkealla?

Annikki on kummissaan kuunnellut miehensä puheita korkeanpaikanleiristä. Vilho, joka luuhaa toistuvasti Itävallassa ja Saksan Alpeilla, asuu germaanien luona kuitenkin vaatimattomasti lähinnä jossain kilometrin paikkeilla tai alemmassa.

Täällä asunto on mukavasti 1566 metrissä, joten nythän tulee helposti ennätyksiä. Vilho on käynyt kävelemässä toki korkealla, mutta nyt tulee uudenlaisia saavutuksia, koska täällä a) nukutaan ja b) käydään suihkussa ihan uusissa lukemissa. Vaatimatonta tämä on ecuadorilaistan elämään verrattuna, mutta meren rannassa asuvalle aika lailla poikkeavaa.

Ja oli sitten takkatulta tai ei, niin varmaahan on se, että Vilho patistaa Annikkinsa lemmentouhuihin makuukammarissa. Luvassa on takuulla korkeatasoista seksiä, joten retkihousut pois ja patja pomppimaan.

30. Tormes-joen varrella kävelemässä ja pari sanaa häristä

Susivuorten toinen vuoristoretki tehdään Tormes-joen alkumetreille. 

Poluille päästään Navarredondon kylän kautta. Alueella on selvästi myös lasten kesäleiripistettä, laajat parkkipaikat ja muuta leirintäaluetta.

Jokialue on komea, taustalla on näyttäviä tunturimaisia vuoria, jotka nousevat kohti kolmea tonnia.

Valitettavasti iltapäivällä alkaa sataa, kuten ennuste lupasi. Vilho manaa sitä, ettei hän pääse korkeille huipuille, mutta minkäs teet. Täälläkään opasteista ei ole mitään hyötyä, mutta heikosti Viltsu on kyllä valmistautunutkin – niin sanottu win-win -tilanne.

Päivä on silti erinomainen, sillä ilma on raikasta ja lämpötila on passeli, vaikka viileämpää onkin huomattavasti. Vilhokin kulkee hupparissaan.

 

Näillä kukkuloilla ja lakeuksilla on vain yksi kuningas ja se on El Toro. Härkiä on kaikkialla ja koko maatalous pyörii selvästi torojen ympärillä. Ei lampaita, ei missään kuuluisia Ibérico-possuja mustine sorkkineen – ei, ei, vaan cowboy´ta Toyota Hiluxineen ja härkiä härän perään, mitä nyt muutama hevonen pitää lehimpoikia varten olla.  

Lehmien pelolle voi tosiaan naureskella ja tänne voi tulla vetämään kotitekoisen pamplonalaisen härkäjuoksun ihan helposti, alkaa vaan haastaa riitaa vaikkapa pikkukiviä silmille viskelemällä. Vilhon veikkaus on se, että kun puskat alkavat heilua ja pihvikarja liikkua, niin pian puskee härkäpapua punttiin ja uhittelu loppuu.

***

Kaikkiaan äärimmäisen mielenkiintoista seutua ja eipähän Vilho moista seutua tiennyt olemassa olevankaan. Ja korkeallahan härät ovat, eikä jostain 1500 metrin korkeudessa olevasta laitumesta täällä tehdä kyllä mitään numeroa – ja maidosta ei hiisku kukaan, se jää naapurimaakuntien murheeksi.

29. Paluu Piedra Agudalta Navarredondan kautta kotiin

Reitti alueen pikkuhuipulle Piedra Agudalle on ohjelapuissa kuvattu helpoksi pikkulenkiksi vaikkapa perheille. Pienien harhapolkujen jälkeen Susivuorten lenkki on 19 kilometriä ja tuleehan raakanousua keikalle 240 metriä. Paluu kyliin on mielenkiintoinen, eikä vähiten sen takia, että koskaan ei ole täyttä varmuutta siitä, ollaanko oikealla polulla, opasteita on lähinnä 5 kilometrin välein. Vilho ottaa Annikin repun, jotta kaverin jalat eivät liikaa rasittuisi.

Susivuoret pääsevät toroja väistellen ja muutamaa hevosta vältellen takaisin naapurikylään Navarredondaan. Siellä käydään pikkukaupassa ja sitten edessä on loppulampsiminen kämpille.

"Pikkulenkin" jälkeen on mukava käydä suihkussa kämpillä, seurata illalla pelejä ja Annikki myös kokkaa kanipaistia.

Sää on kuitenkin viilemässä vuoristossa ja luvassa on sateita, pian myös lunta.

28. Pientä laidunkävelyä 1800 metriin: Piedra Aguda

Nukuttuaan ihan kunnon yön Vilho on kuin uusi mies ja päivä on yhtä kirkas kuin edellinenkin. Annikki jo hoputtaa ulkoilemaan, mutta Viho on vasta saanut rauhallisen vaihteen päälle ja siemailee kahviaan kaikessa rauhassa.

Kylästä pääsee kiertoreitille, joka kulkee jonkinlaisissa vuorimaisemassa, mutta lähinnä kysymys on laidunmaista. Paperiohjeiden mukaan reitti pitäisi olla hyvin merkitty, mutta se asia on kyllä kovin suhteellista. Vilhon mukaan tuvalta löydetty karttaprintti soveltuisi parhaiten Afrikan tähteen.

Juttu on kuitenkin niin, että Vilho on todella mielissään pienestä kävelyretkestä ja sää on käsittämätön. Sinitaivas on särkymätön ja aurinko lämmittää kovasti, samalla kun ilma on vuoristoisen raikasta. T-paidassa mennään ja vaikka alkuosa reitistä menee maantien laidassa, niin tiehän on rauhallinen.

Ennen 90 asteen käännöstä laidunmaille, tulee tiellä vastaan pari melkoista maantierosvoa isolla avolava-Hiluxilla ja auto pysäytetään Susivuorten eteen. Käy mielessä montakin karua juttua, mutta autosta noussut mies onkin lempeä cowboy, joka kehottaa Susivuoret tien oikeaan laitaan, sillä toroja paimennetaan juuri kohta tien yli vaihtolaitumelle. Annikki kysyy kaverilta jopa karjarodun nimen.

Härkien kanssa ei ole mitään leikkimistä. Monet näistä usein kokomustista naudoista painavat pikkuauton verran ja sarvet niillä ovat hyvin puhuttelevat. Iso eläin liikkuu hämmästyttävän nopeasti niin päättäessään ja edeltävässä tuijotusvaiheessa päätetään se, kumpi lähtee luikkimaan.

 

Asiaa on toisteltu, mutta silti Vilho ihmettelee sitä, että edelleen korkeudessa 1700 metriä maasto on "vain" leppoisaa ylänköä valtavine härkineen ja loputtomine laitumineen.  Näin kuitenkin on ja Susivuoret suuntaavat nyt varsinaiselle laitumelle portista. Päätoive koko ajan on se, että pääasiassa oltaisiin eri puolella aitaa torojen kanssa. 

Matkalla nähdään pieni käärme, komea kettu, harhaillaan hieman ja kirotaan olemattomia reittimerkkejä. Eväät syödään viimeiseen asti.

Itse Piedra Aguda on kiviröykkiöinen harjanne ylänkölaidunten keskellä korkeudessa 1817 metriä. Siellä on GMS-masto, palovartijan koppi ja pari muuta antennia. Niin sanotulta huipulta näkee joka suuntaan ihan hienosti.

 

Piedra Agudalta

27. Tunnelmia Barajasissa, mietteitä mäkikylässä: Monfragüe

Siirtyminen vuoristoon on nyt tehty ja ollaan varmaankin retken korkeatasoisimmassa majoitteessa metriensä puolesta. Vilhoa hämmentää edelleenkin majapaikan korkeus (1566 m), sillä ympäristössä ei ole sinänsä mitään erityisen vuoristoista, mukavia maisemia vain.

Vuoristoaurinko paistaa siniseltä taivaalta ja vielä hetken saa kylpeä kirkkaudessa illallakin. Talon kiviseinien ja pihamuurin pinnalla vilistää liskoja, piahlla käy kissa ja muutaman aitauksen päässä on naapurin kotihärkä. Vilho juo olutta ja napsii espanjalaisia oliivien, paprikan, hillosipuleiden ja suolakurkkujen sekoituksia puutikuissa (banderillas), joita täällä kaikkialla myydään piskuisina tapaksina.

 

Banderillas – eräs Vilhon jumaloima tapa.

Kivitalojen ja kivimuurien vuoristokylässä Susivuoret asuvat melko modernin talon alakerrassa ja perhe elää ylhäällä. Olohuoneessa on suuri takka ja pihalla takkamainen, espanjalainen grilli. Täällä ei kuitenkaan tarvitse palella, sillä asunnossa on tosiaan tehokas vesipatterilämmitys, josta potkua saa irti sen kuin vain säätää.

Katoilla laulavat ja tirskuvat kottaraiset, joiden äänivalikoima on yllättävän monipuolinen. Vilho on todella väsynyt, joten korkealla tai ei, nyt uni maittaa. Ulkona on edelleen suuri kuu ja hyvä  valikoima tähtiä vuorten yllä.

26. Monfragüesta vuoristoon: Los Gredos

Susivuorten aamupuuhastelu on aika nopeaa ja tyylikkäästi myöhään valvotun yön jälkeen pillit pannaan pussiin hiljaisuudessa.

Päivä on kuitenkin upea ja sinitaivas vastaanottaa Susivuoret.

Edessä on tuttu ja harjoiteltu ajo Plasenciaan kaupoille ja sieltä sitten kohti Los Gredosin vuoriseutua.

Plasenciasta ajetaan El Barco de Ávilaan ja siellä ylitetään komea silta lähellä vähintään yhtä komeaa linnaa.

Nyt ollaan jo melkoisen korkealla, mutta sitä on vähän vaikea jopa huomata, sillä nousu on tapahtunut rauhallisesti ja maisemassa ei näy dramaattisia vuorenhuippuja. Vuoria toki on ja kauniita näkymiä, mutta kukkulat ovat pyöreitä kuin Lapissa konsanaan, eikä alppimaisia teräviä profiileja näy.

Loppuosa tiestä kulkee jossain 1500 metrin korkeudessa kylistä toiseen. Nämä kylät ovat hiljaisia, tiellä ei ole liikennettä eikä ihmisiä näy.

Annikin soitettua isäntäväelle päästään majapaikkaankin Navarredondo de Gredosin viereisessä Barajasin kylässä. Vilho katsoo kellostaan korkeuksia ja huomaa, että huushollihan on lukemassa 1566 metriä. Tämä on kyllä korkein paikka missä on tullut öitä vietettyä, Alpeillakin on pysytty kilometrin paikkeilla.

 

Navarredondo de Gredosin ja Barajasin välissä iltakävelyllä. Pihlaja.

Asunto on ihan mainio huoneisto talon alakerrassa, nurkassa on komea takka ja puitakin on saatavilla ainakin yhteen kunnon tulisteluun. 

Pian istutaan terassilla, sillä aurinko jatkaa sinitaivaalla ja talon seinustalla on sopivan kuuma. Kaikki talot ovat kivipintaisia, vanhemmat kokokivestä, nämä uudemmat lähinnä kivipintaisia. Luonnonkivimuurien sokkeloissa liikkuu liskoja, mutta pihapiirissä pyörähtää myös isohaarahaukka, joita maantiellä näkee päivässä kymmeniä. 

 

Annikki huilaa, Vilho käy iltakävelyllä naapurikylässä, joka on oikeastaan se pääkylä täällä. Vaivihkaan Vilho livahtaa kaupoille ja ostaa kaksi litran pulloa olutta kappalehintaan 0,78 €.  Isommassa kylässä 3-4 baaria, pari ravintolaa, minikokoinen kirjasto, pankki, bensa-asema putiikkeineen ja mainittu Coviran-ketjun kauppa.

Illalla Susivuoret seuraavat CL-pelejä telkkarista ja internetistä. Talossa on tehokas lämmitys ja vuoriston kylmä yö pysyy ulkona.

25. Plasenciassa pikipäin + kikkailut, kokkailut ja pakkailut

Raitis ilma ja miellyttävät kansallipuistomaisemat saavat Vilhon sopivalle tuulelle ja mieleen purjehtii vääjäämättä sekin ajatus, että pieni muonatäydennys ja olutvaraston kohennus voisi sopia ohjelmaan.

Maan korvessa ei kauppapaikoilla juhlita, mutta läheiseen maallikylään, Plasenciaan näyttää olevan vain kolmisenkymmentä kilometriä, joten Vilhomobiilia ei tarvitse kahdesti kannustaa tätä jaloa päämäärää täyttämään. Ajomatka tehdään kyllä aika lailla kansallispuiston maisemissa ja tietysti myös koko paluumatka

Plasencian Carrefourista saadaan hyvin juomia ja muonaa. Annikki nappaa matkaan kilon valmispaellan ja sehän tekee erinomaisesti kauppansa kun asunnolle päästään.

Sää on edelleen hyvä, joten pihallakin voidaan istua, juoda kahvit ja nauttia lasilliset manzanillaa:

***

Illalla Vilho paistaa Ibérico-possun hyvin ohuita kyljyssiivuja muutaman sata grammaa ja lisäksi wokkivihanneksia. Muona on sopivan kevyttä ja ihan onnistunutta.

Susivuoret pakkaavat taas kalustojaan, sillä pian pari yötä Monfragüessa on mennyt ja matka jatkuu. Puuhailujen ohella juodaan viiniä ja pulistaan sekä valvotaan liian myöhään.

24. Korppikotkia ja komeaa jokilaaksoa: Monfragüe

Maalaiskylä Torrejón el Rubio  on ollut sangen rauhallinen, tähtien ja täysikuun saattelema yöllä Vilho on nukkunut hyvin ja itse asiassa aivan liian pitkään. Annikki on ehtinyt jo puuhailla kaikenlaista, mutta hyviä yöunia on turha harmitella. 

Vilho pistää eilistä leipää mikroaaltouuniin ja ripauttaa sekaan muutaman pisaran espanjalaista chilikastiketta, joka on tabasco-lajikkeista valmistettua.  Vielä aimo annos suodatinkahvia pihassa ja sankarimme alkaa olla valmis kansallispuistoseikkailuun. 

Päivä on lämmin, kirkas ja kaikkiaan oikein miellyttävä. Eniten Vilhoa kuitenkin miellyttää se ajatus, että lomaa taitaa olla vielä kaksi viikkoa jäljellä, eikä kiireelle oikein löydy sijaa.

Parque Nacional de Monfragüe on Tagus-joen maisemien kansallispuisto. Paikan vetovoima matkailukohteena perustuu siihen, että täällä on sekä komeita korkeuseroja, jylhiä kivisiä huippuja kuin laajoja joen muodostamia vesialueita. Espanjassa joen leventymäpaikkoja kutsutaan nimellä embalse ja toisinaan nuo embalset ovat hyvin järvimäisiä. Näitäkin täällä on, mutta kaikkiaa Tagus kulkee komeana virtana, vaikka tietysti ihminen on myös puuttunut patojensa kanssa peliin. 

Tagus on tietysti Espanjassa Tajo ja Portugalissa Tejo. Mutta kuten sanottu, joella on koko Iberiassa merkittävä ote. 

Vesi, vuoriseutu ja korpimaa tarjoavat linnuille hyvää maastoa, joten täällä on runsaasti ainakin petolintuja. Kauas ei tarvitse lähteä, että korppikotkalaumat näyttäytyvät kaartelupuuhissaan taivaalla, erityisesti heidän suosimiensa kivikkoisten mäkien yllä.

Susivuoret kruisailevat paisteisena päivänä kansallispuistoon ja pian tie kiemurtaa kymmenien mutkien voimalla alas vesiuomalle ja sitten taas ylös.

Vain sellaiset parikymmentä kilometriä tarvitsee ajaa, kun ollaan puiston kenties keskeisimmällä nähtävyydellä, Salto del Gitanon näköalapaikalla. 

 Tajo, Monfragüe.

Täällä Tajo-joki näkyy komeana, mutta paikasta tekee vaikuttavan se, että täällä on rajut korkeuserot, komeita kivihampaita ja runsaasti kaartelevia korppikotkia. Näköalapaikan tuntumassa on reilusti kansaa, mutta muuten puistossa on melko hiljaista.

Salto del Gitano, Monfragüe.

Kuvassa kärpäsenä näkyvät pisteet sinitaivaalla ovat korppikotkia.

Susivuoret ylittävät Tajon ja kiertelevät autolla komeissa maisemissa. Myöhemmin tehdään pieni kävelylenkkikin, mutta autosta ja tieltä näkee itse asiassa hyvin paljon. Padon tuntumassa nähdään muutama kauris, mutta haukat ja korppikotkat ovat kuitenkin niin yleisiä, että päivä on niiden. 

23. Korpikämppäilyä kevytruokavaliolla

Susivuorten muonavarastot ovat melko vähäiset, vaikka kaupassa on toki käyty. Jatkuva ajelu ja reissaaminen tekee sen, että jokainen kauppareissu ei ole aina huippurationaalinen ja täysin käytännöllinen eväiden suhteen. Tietysti Vilho pitää huolen viineistään ja siitä, että iltasella on jotain paikallista pikkupurtavaa viinin ja tietokoneen naputtelun tueksi.

Iltasella syödään lentilles-papusoppaa purkista. Linssipitoinen muonahan on loistavaa, sillä Vilho häärää tabasco-pohjaisen chilikastikkeensa kanssa ja keitostahan tulee hetkessä erinomaista. Kevyttä syöminen on kuitenkin.

Koko matkan ajan Vilho pistelee iltaisin serrano-ilmakuivattua kinkkua, välillä perunalastuja ja usein oliivi-kurkku-hillosipuli-paprika -alkupaloja, joita purkeissa saa. Annikille nämä ovat usein liian happamia, mutta Vilhoa ei pysäytä mikään. Vanhoilla päivillään hän on ihastunut uudestaan espanjalaisiin oliiveihin, aiemmin vannottiin kreikkalaisten nimeen – Suomestahan ei muita vaihtoehtoja saa.

Mutta koiran hieman haukkuessa ja tähtien puskiessa taivaalle Susivuoret elävät kuitenkin hämmästyttävän kevyellä retkimuonalla. Punaviinineen ja Montilla-Moralesineen Vilho ei suolapalan lisäksi muuta tunnu kaipaavankaan.

22. Tyhjässä kylässä ja paljaana pihalla

Päivän matka-aherrusten ja majoittumisen palkkiona Susivuoret syövät patonkia ja juovat lasilliset. Pieni ateria mennään syömään pihaan ja nyt ollaan aidosti landella, sillä talon takana liikkuu lampaita.

Leivän syötyään Vilho haluaa kävelylle ja Annikki pomppii mukaan hoidettuaan muutamat sähköpostihommat.

Kylällä ei liiku ketään. Torrejón el Rubio voi olla vireäkin paikka, mutta iltapäivällä lokakuussa kaikki paikat ovat kiinni, eikä kirkollakaan näy ristin sielua. Kauppa, pari baaria ja ravintolat ovat kaikki kiinni, ainostaan päätien varressa oleva kuppila on auki ja siellä istuu yksi perhe terassilla. Kylähän on pienine kujineen mukava ja pohjakaavaltaan ja hengeltään keskiaikainen, vaikka mitään selvästi vanhempaa rakennusta joukosta erotukaan.

Vilho soittelee helteisestä kylästä vanhalle Äidilleen ja on mielissään siitä, että vanhuksilla asiat ovat kunnossa.

 

Vipinää Torrejón el Rubion keskustassa iltapäivällä.

Asunnolle palattuaan Susivuoret istuvat vain pihalla. Helle on nyt tässä ja siitä otetaan ilo irti. Vilho kaivaa shortsit esille ja peräti hihattoman juoksupaitansa. Nyt ollaan ihan koko rahalla tyylittömiä, ajattelivat lampaat sitten mitä tahansa.

Kun isäntäväkikin äkkää sen, että Susivuoret viihtyvät pihalla, talveksi sivuun vietyjä puutarhakalusteita kaivetaan esille. Lämpötila on reilut parikymmentä, joka tapauksessa pihalla tarkenee siihen malliin, että Vilhokin on paljain jaloin.

 

Näkymää takapihalta, Susivuorten asunto, Torrejón el Rubio

Ukkosrintama jauhaa jyrinöitään aika lähellä luonnonpuiston yllä ja pariskuntamme seuraa säärintaman kehittymistä lähtövalmiina. Ukkospilvi kuitenkin hajoaa Torrejón el Rubion päälle kavutessaan ja vasta 1930 kun aurinko alkaa laskea, on aika painella asuntoon sisälle.

21. Cáceresin kautta Monfragüen kansallispuistoon

Kolme yötä Méridan mainiossa roomalaiskaupungissa on ohi ja tavarat on pakattu, asunto tarkastettu ja Vilhomobiili on täynnä laukkuja, reppuja ja pusseja.

Sää on käsittämättömän hieno, sinitaivaalta paistaa espanjalainen, ravitseva ja ikuinen aurinko. Kello 10:30 kun Susivuoret pyörähtävät sillalle ja suuntaavat jälleen kerran Guadianan yli pohjoista kohden.

Pian ollaan Cáceresin maantiellä ja matkaa lienee reilut kuusikymmentä kilometriä. Tie on käytännössä tyhjä, mutta nelikaistaisena ja erinomaislaatuisena se vie Susivuoria pohjoiseen rauhallista kyytiä, koska Vilholla ei ole mitään syytä kaahata.

Täällä näkyy tammia ja laitumia, mutta taas on palattu hyvin kuivaan ja autioon miljööseen, jossa ihmisasutusta on vain muutamassa kaupungissa. Jälleen seudun tyhjyys hämmentää, sillä nytkin ollaan kahden suurehkon kaupungin välissä, mutta seutu sopisi lähinnä lännenelokuvien lohduttomien preeriaosuuksien kuvaamiseen. 

Carrefour tarjoaa Susivuorille mahdollisuuden varastoida elintarvikkeita ennen luonnonpuistoon painumista. Megamarketti on ainoa kunnon tutustumiskohde Cáceresissa, mutta tämä on automatkailun karua luonnonvalintaa.

 

Ilmakuivattuja kinkkuja Cáceresin Carrefourissa 

Tie Monfragüen luonnonpuiston maalikylää Torrejón el Rubiota kohden taittuu laidunmaiden kautta hyvin hiljaisella tiellä, jossa autoja nähdään suunnilleen puolitusinaa.

Korppikotkia, härkiä, lampaita ja erilaisia petolintuja seudulla näkyy tammien, oliivipuiden ja preerian lomassa. Taas ollaan uskomattomalla korpiseudulla, eikä ihmisiä tai taloja näy juuri missään, muutama hassu tila vain.

Torrejón el Rubio on luonnonpuiston vetovoimalla elävä noin kuuden kuppilan, yhden marketin ja parin putiikin kylä, jossa majoituspalveluita on kuitenkin melkoisesti. Lampaiden ja lukuisien lintujen ääniä täällä kuuluu, samoin kukon kiekunaa ja jonkin verran ihmistyön melua.  Susivuorten asunto on taidokkaasti tiedustelulta piiloitettu, sillä karttapalvelut antava väärän pisteen kadulta ja talon seinässäkin lukee aivan muuta kuin mitä majoituspalvelun nimi antaa ymmärtää.

Annikin kilautettua isäntäväelle, päästään kuitenkin perille ja pihaan, pian myös omaan huoneistoon.

Susivuorten huushollin talo ja naapuritorppa tarjoaa useita apartementoja matkailijoille, mutta kausi taitaa olla sen verran hiljainen, että vain puupää-suomalaiset ovat  paikalla. Ikkunaluukut ovat kaikissa muissa huoneistoissa kiinni ja pihan autot kuuluvat paikallisille. Asunto on kuitenkin ihan mainio lämpimine vesineen ja wlan-verkkoineen, joten mikäpäs siinä lammaslaidunten kupeessa on ollessa Pian käydään taloksi ja Vilhollahan siihen riittää tavaroiden kantaminen ja matkalaukun vetoketjun avaaminen.

20. Tankkausta ja muonaa – kolmas ilta Méridassa

Rauniokierroksen jälkeen Vilhon mieli tekee kovasti parvekkeelle olutpullon varteen, mutta ajatukset on pidettävä koossa ja edessä on kuitenkin lähtö tästäkin huushollista.

Vilho marssii autolle ja ajelee jälleen sillan yli Shellin kylmäasemalle. Tankkaaminen onnistuu pankkikortilla ja menovesi on hieman suomalaista bensaa halvempaa. Nyt Vilhomobiili suostuu kulkemaan taas sellaiset 800 kilometriä, joten reissua päästään aamulla jatkamaan. Viereiset suuret marketit (Mercadona ja Aldi) ovat kiinni sunnuntain kunniaksi.

Lounaaksi on tarjolla loput eilisistä mariscoista ja Vilhokin ehtii parvekkeelle.

Illalla Annikki paistaa erinomaiset pihvit ja tarjolla on myös patatas bravas -annos kastikkeineen.

Yötä kohden vuorossa on peliseurantaa, pientä pakkailua ja henkistä valmistaustumista mukavan Méridan-asunnon jättämiseen.

Roomalaissilta Méridassa

19. Lisää kiviä Méridassa

Sunnuntaina kivihullu kaksikko lähtee pääsylippu taskussa poltellen luuhamaan taas antiikin kohteille. Guadiana-joen rantaa on mukava kulkea, sillä päivähän vaikuttaa vain paranevan koko ajan. Pusakka on vielä Vilhollakin niskassaan, mutta pian se alkaa olla liikaa.

Ensimmäisenä rannalla tulee vastaan Alcazaba, muslimivalloituksen aikainen suuri linnoitettu alue. Täällä on mukava kävellä espanjalaisten joukossa, vaikka eihän raunioilla pahemmin väkeä ole – muutama vanhempi ihminen sanoo Vilhollekin päivää ja se kertonee jotain yleisövirrasta.

Alcazaban muurien sisältä löytyy pätkä roomalaisen tien pohjaa ja aika monta muutakin kulttuurikerrosta. Susivuoria kiinnostaa kovasti maanalainen vesisäiliö, joka on komean tuplaportaikon päässä melko syvällä maanpinnan alla. Säiliön päällä oleva rakennus on ollut moskeijana ja sittemmin tietysti kirkkona, mutta yläosasta ei ole paljon jäljellä lattiamuodon lisäksi.

Linnoitusalueen yksi kiinnostavimmista jutuista on se, että sen muurin päältä on hieno näkymä roomalaissillalle, joka kurottautuu pitkänä Guadianan yli.

 Méridan toinen roomalaissilta Alcazaban muurilta nähtynä

Roomalaissiltoja täällä on parikin, tästä vanhinta kerrostumaa on vain aivan alin kerros kaarista, mutta tyylillisesti silta on säilyttänyt antiikin hengen. 

Susivuoret selvittävät seuraavan antiikin kohteen hyvin luovasti, sillä Morerian kaivausalueelle ei mennä lainkaan. Nämä rauniot ovat talonpohjia talon alla eli nähtävyyson modernin rakennuksen alla monelta osin; uusi talo on anteliaiden betonijalkojen varassa, joten raunioilla voi vielä pyöriä. Annikki lähetetään lippukasalle kysymään, onko täällä mosaiikkeja. Eipä niitä ole, joten nämä kivet katsotaan vain ohimarssilla.

Nyt mennään kohti akvedukteja. Acueducto de los Milagros on puistoalueella, joka seuraa jokeen kulkevaa kanavaa. Täällä väkeä on sunnuntailenkillä ja korkea akvedukti on kyllä komea, vaikkakin roomalaista kerrosta siinä lienee enää vähän. Korkeiden kaarien päällä on haikaroita pesillään.  Ennen akveduktia Susivuoret osuvat puolivahingossa antiikkiselle vesipisteelle mäellä, sillä Méridassa raunioita on vaikea välttää.

Kierros jatkuu Santa Eulalian kirkolle, jossa on menossa sunnuntain jumalanpalvelus. Kirkon takaa mennään... kirkon alle, lippukassan kautta. Méridan suojelupyhimyksen kirkossa on antiikkinen perusta ja turistit rapistelevat kirkkosalin alla kiviarkkuja ja raunionpaloja katsellen samalla kun jumalanpalveluksen äänet kuuluvat salista, jonka kanssa ollaan kuitenkin  samassa tilassa, vähän vain välipohjan alla. Täällä on vähän nähtävää, muutama seinämaalaus kristilliseltä ajalta näkyy, mutta Susivuoret jatkavat pian matkaa. Eulalia ruoskittiin pyhimykseksi ja tämän piiskauksen eroottis-makaaberina muistomerkkinä on piiskauspylväs kirkon pihannurkassa, lienee pystytetty 1700-1800 luvulla.

***

Trajanuksen (riemu)kaari on nykykaupungissa integroitunut saumattomasti kaupungin uudempiin rakennuksiin. 

[Kuten on usein käynyt ilmi, Vilhon listalla sana "riemukaari" kuuluu suomen hassuimpiin. Sotilasvoiton ja triumfikulkueen monumentti on aika kaukana suomen riemusta – riemu ylipäätään on aika tiukassa kotimaassa.]

Vilho diggaa vanhan katualueen pienimuotoisuudesta ja sunnuntain rauhallisuudesta, tältäkin kaarelta on helppo kävellä syvemmmälle ytimeen ilman autojen ylivaltaa tai ruuhkaa.

Lopuksi kaksikko käy kiertämässä ja kuvaamassa roomalaisen temppelin, joka on säilynyt siedettävässä kunnossa aivan keskustassa. Paikka kantaa Dianan temppelin nimeä, mutta tutkimusten mukaan pyhättö on rakennettu todellisuudessa keisarikulttia varten. 

Aurinko paistaa reilusti, sää on miellyttävä mutta ei kuuma. Susivuoret painelevat härkätaisteluareenaa sivuten takaisin asunnolle melkoisen kivikierroksen päätteeksi.