3. Päivä. Perusleirissä - sadetakki mainittu eli kierros kylillä

Vilho kiertää kylällä reilut kuusi kilometriä. Sade taukoaa vähitellen. Paikalliset tekevät lenkkejään, ulkoiluttavat muutamia koiriaan. On sunnuntai, sen Vilho tuntee hyvin. Tuleepahan sadevarusteet koeponnistettua.

Aikanaan, jossain pienen rinteen poluilla Vilho keskittyy hetkeksi puihin, lehtiin ja metsään. Täällä on paljon pyökkejä, niiden lehdillä on kauniisti vesipisaroita. Se on juuri sellaista kaunetta, jota Vilho niin rakastaa. Pisarat pyökinlehdellä, – ainostaan nainen voi olla kauniimpi. 

Tuollaisina hetkinä Vilho on jotenkin vilhoimmillaan. Puiden ja pisaroidensa kanssa, universumia miettimässä. Sitten siinä on metsä, sepelinen märkä metsäpolku ja ääretön tietoisuus siitä että ollaan ulkomailla.

Kovakuntoisena Vilholla on varaa vaikka eksyä. Mutta tuskin sitä tapahtuu näillä perusleirin sadetakkilenkeillä. Reitti kiertää sopivasti korkealla ja sitten kylän reunoilta takaisin, laskettelurinnettä sivuten. Mielessä kulkee muutama suomalainen iskelmä, varmaan Pieni sydäni  ja mitä lienee. 

Vilho kiertää tutulla kylällä, hän tuntee nämä puitteet. Hiljaista on kaduilla, mutta ei tarpeeksi hiljaista suomalaiseen mieleen. Vilho vaihtaa kadun puolta muutaman kerran, sillä hän ei ole koskaan Germaniassa varma, milloin pitää tervehtiä, milloin ei pidä. Tuollainen on suomalaiselle vaikeaa. 

Paluu perusleiriin. Vilho janoaa radleria, sitten olutta. Upea puoliso taikoo aikoinaan ruokaa, paistettua kanaa. Yö pimenee, sitten sataa taas. Vilho juo punaviiniä, unelmoi varmaan.

2. Päivä: Le chanson de vieux amants

 Vilholla on loputon halu kertoa asioista Annikille. Toisinaan elämä on vaikeaa, arjella on vahva ote elämästä, kunnes kuolemassa se herpoaa; sen kohdatessa mietitään, minne kaikki katosi. Se katosi arkeen, kiireeseen, johonkin akuuttiin tai tähdellisempään. 

Sitten on elämä. Sitähän hoidellaan suorassa lähetyksessä. Juuri niin, korvaavia ottoja tai uusintoja ei ole luvassa, korkeintaan kertauksia, kuten lakituvassa tai palautepalavereissa. 

Susivuoret kohtaavat viinilasin ääressä, silloin Vilhokin pääsee tyhjentämään sanaisen arkkunsa. Niin kai Annikkikin. 

Rakkaus voi olla samanlaista kuin mainoskuvissa, elokuvissa – se voi olla huonompaa tai parempaa. Yleensä se on jonkinlaista pöytätennistä, loputonta pallon palauttamista toisen kentälle, jonkinlaisten sääntöjen puitteissa. 

Sitten siinä on sitä vettä, paljon virtaavaa vettä. Siinä vedessä Vilho pesee koko sielunsa, kaiken mielettömyytensä ja ennen kaikkea koko menneisyytensä. Niihin viinilasillisiin on kadonnut tarve psykoanalyysiin, lapsuuden tai syntyperän penkomisiin tai esiintymiseen. 

Vanhassa rakkaudessa – siis tässä kuvatussa – on turhaa röyhistellä uusilla kujeilla tai hetken erikoisefekteillä. Näissä rakkauksissa on lukematon määrä maailmanmestareita, median suosikkeja, pop-tähtiä, pormestereita, pastoreita ja ja murhamiehiä. Mutta kotona kaikki ovat vain puolisoita.

Yleensä vanhassa rakkaudessa puoliso on tuskistuttava pelle, usein ärsyttävä, maneereiltaan rasittava henkilö, jota ilman ei voisi elää, ja jonka puolesta olisi valmis joka hetki kuolemaan.

2. Päivä: Väsymyksen metafysiikkaa vasta-alkajille

 Kauniissa säässä ja upeissa maisemissa Vilho kulkee tutuille niityille, ylittää eräänkin nurmikentän, vaikka se Itävallassa tuntuu rikokselta ja mahdollisesti onkin sellainen. Vilho tuntee Leutaschin, tämän upean alppikylä vuorineen ja polkuineen. Siksi tuore lomalainen kulkee automaattiohjauksella kohti tavoitelaaksoa.

Näkymät ovat upeita, ne tekevät postikorteista arkipäiväisiä. Vuoria, rinteitä, taivasta ja pilviä – nurmikenttiä ja alppikylää. 

Vilho ei ole koskaan ollut masentunut, eikä hän sitä halua ollakaan, Mutta kaikki inhimilliset tunnetilat tai tilanteet ovat tunnistettavissa, kunhan on vain herkkä. Masentunut ei tunne iloa ilon kohdalla, eikä onnea onnen kohdalla. Väsynyt Vilho on kuin suomalainen masennuspotilas. Kaikki tämä loputon hienous ei "kolahda" tarvittavasti Susivuoren kuuppaan. 

Ollaan reiluja, Vilho nauttii näkemästään ja kokemastaan, mutta ensimmäinen reissu rinteille on rankka ja keskeisesti luonteeltaan suoritus. 

Kävellään, kävellään paljon. Hiekkapolkua kuin keskuspuistossa, sitten kylän kirkko taajamineen. Muutamia taloja ahkerine itävaltalaisineen. Sitten vähitellen suomalaishenkistä metsää, metsätie ja sehän vaan nousee. Metsää on, mutta se vaaleasta sepelistä rakennettu tie nousee tasaisesti ja vääjäämättömästi. Kävelijän tulee kuuma. 

Vilho suorittaa, kuten suoritti töissä ja parilla viimeisellä marathonilla. Eteenpäin, framåt, avanti. 

Mutta hurjat aikuiset käyvät toisinaan väsyneinä vuorilla, tulevat kotiin ja huilaavat. Mittarissa voi olla matkaa, sielu kylmänä ja jalat puhki. Mutta kaikkeen väsymykseen kuuluu aina lopulta armo. Sillä tänään mentiin näin, huilataan kun sen aika on, nyt tehdään se mitä tehtävissä on ja juhlitaan sitten sitä, mitä on saavutettu.

2. Päivä: Hyvää mokkaa Suomesta

 Kahvi maistuu erinomaiselta, vähintään hyvältä. Vilho on pilkannut itseään pari viikkoa juhlamokkailusta, sillä kahvipaketti on Suomesta. Eikä kahvi ole mitään Presidenttiä vaan saksalaistuotetta Lidlistä Helsingistä. 

Me vanhat parrat muistamme, miten suomalaiset seuramatkalaiset, jotka nykyään kansoittavat hoitokoteja, veivät Mallorcalle ja Kreetalle kotimaiset kahvipaketit. Annikki on nyt 3 viikkoa pilkannut Vilhoa Extra Dark Roast -kahvipaketista, jonka V on kiskaissut matkavarustukseensa.

Vielä tällä viikolla Vilho jutteli työkavereidensa kanssa ja kertoi yksityiskohtaisesti Saksan ja Itävallan päivittäistavaroiden hinnoista. Niistähän Vilho tietää kaiken, toisin kuin ko. alueiden kulttuurista tai historiasta. Saksassa Lidlissä nimittäin kaikki on halvempaa kuin Suomessa, paitsi - kahvi. 

Nimittäin moni meistä muistaa sen, että kiloissa laskettuna Suomi on kahvikulutuksen ykkönen. Tähän liittyen kahvi on Suomessa sellainen tuote, että jos se on kallista kaupassa, kauppias saa viettää päivänsä myyjien kanssa jutellessa. Kahvi ei ole ehkä sisäänheittotuote, mutta kallis kahvi on  absolute turn-off. Suur-Germanian alueella tilanne on toinen ja kahvi on markkinahintaista.

Lisäksi kahvi unohtuu kovin usein ensimmäisellä kauppareissulla, jossa olut ja viini vie pääasiallisen juomahuomion. 

Siksi Vilho matkustaa Itävaltaan puoli kiloa kahvia laukussaan, Extra Dark Roastia, jota Annikkikin suostuu juomaan puolikuppia. Eikä tuota puoltakiloa tarvitse tuoda takaisin Suomeen. 

Ja kyllä: Minun takiani täytyy keitellä ne aamukahvit, joi sitä kukaan muu tai ei.

1. Päivä: Sumusta taivaalla ja kohti vuoria

Susivuoret heräävät Helsingissä kello 0445. Unihiekat on saatava pois silmistä, sillä edessä on loman ensimmäiset tunnit ja tietysti matka.

Juna lentokentälle. Vantaalla on sumua, viileää ei ole, mutta utuisuus tekee päivästä melko vähävaloisen.

Finnairin Airbus 320 vaikuttaa uudelta ja siistiltä. Aikanaan Susivuoret saavat mustikkamehunsa ja vetensä, eväitä syödään. Vilho ehti syödä eväsaamiaista jo terminaalissa, mutta aikaa ennen koneen lähtöä ei ollut liikaa, sillä turvatarkastuksessa oli valtavasti väkeä ja vain kolme linjaa auki. Tarkastusjono vei 40 minuttia ja lämminhän siinäkin tuli.

Kaksikkomme odottelee Münchenissä rutinoidusti laukkujaan, tutussa tulopaikassa, tutulla hihnalla. Annikin laukku on saanut iskua, sen kulma on rytyssä. Aikanaan Annikki napsauttaa kulman takaisin paikoilleen, joten tästäkin takaiskusta selvitään.

Aikataulukin on kunnossa. Vilhohan ei ole muuttunut, vaan edelleen kirjaa kellonaikoja piinallisen tarkasti ylös. Annetaan siis pieni näyte näistä numerotiedoista:

• 0445 ylös
  
• 0527 ulos
• 0543 juna-asema
• 0553-0620 juna lentoasemalle
• 0625-31 check-in
• 0721 läpi turvasta

 

Ja sitten Saksassa ja Itävallassa:

• 0928 maassa, 0940 koneesta
  
• 1004 laukut
• 1015 Edeka-kaupan luona ja terminaalissa 2, bussipysäkin alue
• 1055 bussissa (Flix)
• 1105 bussi lähtee MUC-lentokentältä
  
• 1144-1200 bussi Münchenissa
• 1323 Garmisch-Partenkirchenista
• 1403 Rosshütte, Seefeld, Itävalta. Pois kyydistä.
  
• 1423 Seefeldin rautatieasemalla, sieltä lähtee paikallisbussi
• 1450-1505 Bussi 430 Seefeldistä Leutaschiin.
• 1519 majoituspaikassa!
•  

Kertakaikkiaan bussimatka Itävaltaan on helppo ja toki myös edullinen. Myös paikallisbussi naapurikylään Seefeldistä on helppo kyyti, ilmainenkin vielä. Näissä alppikylissä matkustavaiset saavat "vierailijakortin" ja monien etujen joukossa on se, että paikallisliikenne kuuluu pakettiin. Nykyaikaa on se, että kortti on QR-koodeineen puhelimessa.

Leutaschissa satelee hiljalleen. Mutta sää on lämmin, rehellisesti sanoen hiostava. 

Annikki ja Vilho lähtevät asunnolta pikaisesti kylän Mpreis-supermarkettiin. Vilho tekee sinne vielä toisenkin vierailun, sillä edessä on viikonloppu. Lisäksi sääennuste sanoo, että sateita on tulossa, joten Vilho on päättänyt lähteä heti huomenissa vuorille, eikä siten ehdi enää ruokakauppaan.

Kaupasta pitääkin raahata siis vettä, olutta, radleria ja mehua maastoon, tietysti muonaa ja perustarvikkeita. 

Illalla Susivuoret syövät proosallisesti vain pastaa, mutta nälkä onkin kova päivän matkustelun jälkeen.

Myöhemmin ukkonen jyrähtelee ja satelee hieman. Yölläkin kuuluu jyrinää. Susivuoret menevät kohtuulliseen aikaan nukkumaan ja näin ensimmäinen, pitkä lomapäivä on saatu pakettiin.

Elosalama 3: Miten kesä haihtuu

 Elokuun puolivälissä Vilho huomaa pääskysten kadonneen taivaalta. Jossain niitä on kuulemma vielä näkynyt, mutta eipä ole enää osunut Vilhon kohdalle.

Vähän myöhemmin, loman jo vahvasti lähestyessä, hän havahtuu mietteeseen. Syksyn vaivihkainen saapuminen ei tunnu ongelmalliselta, sillä sitä ja lomaa on vähitellen odotettu. Mutta siitä huolimatta on tuntuu vaikealta hyvästellä hiljalleen hiipuva kesä. 

Suomen kesän merkitys syntyy syksystä ja loputtomasta talvesta. Muutamassa kuukaudessa maa muuttuu niin paljon, että se tuntuu toiselta planeetalta, jossain toisessa ajassa.

Elosalama 2: Läsnäolon sietämätön raskaus

Pitkää matkaa juostessa oleminen on askeleita. Oleminen on päättymätön sarja hengenvetoja, joita keuhkot ja sydän jauhavat kuin lokomotiivi, vieden puhisten miestä eteenpäin. 

Yksikään askel ei jää kokematta, eikä yksikään hengenveto huomaamatta. Koko oleminen on näitä askeleita, näitä hengityksiä.

Tähän voisi lisätä kaikenlaista tilpehööriä ilmavirrasta, tossujen äänistä, hiekan rahinasta ja katseesta eteenpäin.  Mutta ydinasia tulee selväksi – jos on tullakseen.

Ja jos on koko kesän töissä ennen lomaansa, niin siinä touhussa on jotain samaa. Pitkää, loputtoman oloista sarjaa kaukaista maalia kohden. 

Siinä ehtii ajatella kaikenlaista. Ja olla paljon myös ajattelematta mitään.

Elosalama 1: Anna K:n kesä

"Kaikki onnelliset kesät ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton kesä on onneton omalla tavallaan."

 

4. Keskiviikko ja Vilnan seikkailun päätös tällä erää

Yöllä alkanut sade jatkuu hajamielisesti keskiviikkona. Susivuoret nukkuvat pitkään, aivan kuin muistojen typerryttäneinä, eksyneinö Baltian keskiaikaiseen maailmaan ja kielten sekaannukseen, Tosiaan, paljon Vilho miettii kielitaidottomuuttaan täällä, suomeakin pienemmän kielen sydänmailla; paikassa, jossa sanoista ei ymmärrä mitään, eikä mikään muu kieli auta lainkaan. Toki venäjä, mutta vaikka sitä täällä on paljon ilmassa, niin kuinka sitäkin käyttää? Vilho toki puhuu pari kertaa venäjää kaupassa, kun kysytään jotain liettuaksi, niin osuvinta on vastata venäjää. 

Sataa tai tihuttaa, ulkona on perhanan kylmä. Vilhoa kaduttaa kadonnut elämä, hukattu päivä ja kyvyttömyys tarttua siihen, tähän tai ties mihin. Sellaisena eksyneenä pikkupoikana Vilho kulkee edelleen näitä katuja, janoisena ja katseltaan nälkäisenä, määrätietoisena, hukkuneena maailmankansalaisena. 

Ausros-portti. Sinne Annikki halusi ja pääsi. Vilho työntää käsiään syvemmälle taskuun ja tekstaa välillä kaverilleen Portoon. Kuinka ollakaan, portin läheltä löytyy hieno ravintola, oikein portugaliksi nimetty Porton kukko. 

    Kantakaupungin  kierroksen jälkeen Susivuoret palaavat Pylimoa pitkin kotiin. Täällä on synagoga ja paljon second hand -vaatekauppoja. Vilho on kylmyyteen kyllästynyt, vaikka eilen hiosti. Joka askelta Vilhon kulussa painaa jonkinlainen turhautuminen ja moneen touhuun kyllästyminen. Annikki tekee parhaansa jalkakipuisena suden perässä, mutta aina Vilho on jo jossain seuraavassa risteyksessä. 

Myöhemmin, asunnolla, Vilho kertoo asioita 1980-luvulta, käynneistään Helsingissä, vanhasta elämästä, maailmasta jonka Annikki tuntee, mutta ei tiedä kaikkia näkökulmia. Vilho on todella hyvä tarinoimaan. Annikki on paatunut, kuunnellut Vilhon juttuja vuosikymmeniä – ei kehu eikä paheksu. Tyhjyyteen tarinat kulkevat, näihin rapattuihin seiniin, kauniisiin lattioihin ja hukkaan.

Sittemmin, alkuyöstä Susivuoret käyvät jälleen Saigonissa. Suomalaiseen tapaan ateriat napsitaan ajoissa ennen 2100 sulkemisaikaa. 

 Keväthän on vuosijuhlankin aikaa. Vastahan Susivuoret ovat olleet yhdessä 26 vuotta; – vastahan 20 vuotta sitten näillä kaduilla piipahdettiin viimeksi yhdessä. 

Asunnolla Vilho jatkaa tohuaan valtaisen reppueläinarmeijan kanssa.  Kaikilla näillä pienillä pehmoeläimillä on tarinansa, persoonansa ja juttunsa. Parikymmentä minuuttia Vilho pyörittää showta reppueläinten keskuudessa. Annikki on tottunut, katselee nettiä ja kuuntelee intensiivisesti sivussa.

Puhutaan kielistä, Vilho kuulostaa tylsältä väsyneestä Annikista. Pian verhot suljetaan, pimeyttä jää sisään ja ulos. Vilho on yksinäinen, eksynyt Annikin mennessä nukkumaan. Mutta epävarmuus ja heikkous katoaa pian, kun Susivuori kirjoittaa ja kuuntelee typeriä suosikkikappaleitaan kuulokkeista.  Yössä on vielä hämäryyttä näin huhtikuussa.

***

Kevät kulkee toukokuuhun ja tuo Susivuoret takaisin Suomeen. 

Nyt edessä on pitkä kesä kotimaassa. Pientä reissaamista edestakaisin, paljon bussimatkoja ja tuttuja juoksureissuja. Näin päästään viimein elokuuhun ja Vilho löytyy sieltä tarinansa langanpätkät ja solmii niistä uuden syksyn vyyhtinsä.