20. Lauantai kylällä ja kävelemässä. Sääkin vaikuttaa epävakaalta (kahdestoista päivä)

 Susivuorilla on vähän huoltopäivää. Sateenuhkaa on ilmassa ja muutama pisara putoaa myöhäisten aamukahvien aikaa taivaalta. Mutta pilvet ehtivät täällä seilata Ródoksen yli satamatta, niitä eivät vuoret pysäyttele, joten jos satavat jossain, niin harvemmin saarelle ainakaan näinä päivinä.

Vilho huomaa, että kylän kirkolla on hääjuhlaa tulossa. On vapaapäivä, joten torin ravintoloissa on paljon väkeä, ja savua ja ruuantuoksua on ilmassa. Vilhon kierros kulkee alamaastoon ja siellä onkin erikoinen "luontopolku" pienen tekolammikon ympärillä. Lammikossa elää jokin alkuperäiskalalaji ja täällä viihtyvät linnut, ravut ja värikkäät sudenkorennot. Koko lähteen tuottaman puron varsi on rakennettu kulkureitiksi ja tämä onkin ihan kiva lenkki, jonka ympärillä kasvillisuus on rehevää.

Epävarma keli jatkuu. Vilho kapuaa myöhemmin vastapäiselle mäelle tietä pitkin, mutta kun pientareella kävely on todella riskaabelia, päättää hän valita reitikseen metsäpolun, joka hiekkapohjaisena kulkee metsikössä ja oliivipuiden luo. Täällä ei liiku mitään tai kukaan, joku vuohi jossain kulkee. Vilho saa kuitenkin tarvitsemaansa liikuntaa ja nousukerroksia.

Illalla katsotaan pelejä ja viihdytään asunnolla. Sää on lopulta hyvä, eikä mitenkään kylmäkään missään vaiheessa. Yöllä on osittainen kuunpimennys ja se näkyy viistosti talon takana hyvin.

19. Perjantaina kaupoilla (yhdestoista päivä)

 Susivuorten operaatioissa ei paljon tapahdu, mutta kaupoilla käydään. Paljon aikaa vieteään puutarhassa jo aamullaa. Mahtaako pariskunnalla olla takaraivoissaan tieto siitä, että ulkona paidassa roikkuminen kahvikupin ja kissojen kanssa on tälle vuodelle pian tässä? Keli on kuitenkin isossa kuvassa mahtava koko ajan.

Toki kauppareissu tietää kruisailua rinneteillä ja kiemurtavilla mutkaisilla reiteillä, sään ollessa koko ajan melko lämmin. 

Illalla telkkarista on iloa sitten, kun ulkona istuminen ei enää huvita. Täällä näkyy europelejä ja nyt perjantaina sitten jo Serie A:ta. Kissanpennut tunkevat aika ajoin sisään ja niitä pitää nostella lukuisia kertoja takaisin pihalle. Mutta kilttejä ja kivoja ne ovat.

18. Filerimos – suuret peruskivet ja maailmalle seikkaillut madonna (kymmenes päivä)

 Filerimos pitää sisällään aidatun turistialueen ja sitten ristintien, joka päättyy kolossaaliselle betoniristille, jonka juuresta on komeat näköalat  mm. kahdelle lentokentälle.

Aidatulla alueella on keskiaikainen maanalainen pikku kappeli, taitaa olla 1100-lukua, maalauksineen. Ylempänä on komeahko ritarikirkko ja sen takana Filerimosin luostarirakennus. 

Kirkon edessä ovat Athenen temppelin jäännökset ja niitä katsomaan Vilho saapui. Muukin kaikki katsotaan kuuliaisesti ja koko alue kierretään tarkkaan. Takareunalla on bysanttilainen linnanraunio, josta ei paljon ole jäljellä. Dorilainen lähderakennelma on jossain alarinteessä ja saavuttamattomissa, sinne ei päädytä eikä sitä edes nähdä ylempää.

Temppelin malli on nähtävissä ja sen paatunut kivikiertäjä temppeliksi tunnistaa – ainakin ne muut rauniot ovat samanlaisia, eikä nyt puhuta mistään pylväsriveistä, sillä ne tolpat ovat ajat sitten menneet matkoihinsa. Mutta komeat ovat massiiviset pohjakivet ja yhä suorassa ja saumat kunnossa. Vilho lähinnä miettii sitä, että antiikin uskontojen ymmärrys on vaikeaa, mutta kova draivi on ollut väellä, jotka vuorelle moisia valtavia järkäleitä latovat. 

***

Ritareiden kappelikirkossa on kopio Filerimoksen Madonnasta, kuuluista johanniittojen ikonista. Alkuperäinen oli mahdollisesti kotoisin pyhältä maalta ja päätyi tänne ritareiden matkassa. Sitten se taidettiin evakuoida Maltalle, kun Ródos menetettiin. Muutaman käänteen jälkeen Madonna päätyi Paavali I:lle joka oli ritarijärjestön johdossa, ja kun hänestä tuli Venäjän keisari, Madonna kulki Venäjälle. 

Sieltä se pelastettiin lokakuun vallankumouksen aikana Kööpenhaminan kautta Balkanille. Ilmeisesti näiden käänteiden jälkeen se pysyi Jugoslaviassa ja on nyt Montenegrossa tallessa. Ikonin varhainen kopioikin Paavalin ajoilta on ollut tärkeä ja se on kulkeutunut Pyhän Fransiskuksen pääpaikalle Italian Assisiin. Sielläkin Susivuoret ovat käyneet ja vuosi sitten tuota kuvaa oltiin lähellä, kun matka vei Montenegron Cetinjeen, alkuperäisen sijaintipaikalle. Tapaus on se tämäkin.

17. Torstaina Filerimos – Vilho pohtii Athenea ja kivien kaipuuta (kymmenes päivä)

Susivuorten startti torstaihin on hidas, mutta lopulta alkaa myös tapahtua. Vaikka se on epäsopivaa monelle lomalla, niin Susivuoret siivoavat. Nyt tehdyn pikku ryhtiliikkeen hedelmistä pääsee itsekin nauttimaan. Annikki puuhaa monenlaista, Vilho nostaa matot pihalle, lakaisee lattiat ja moppaa kivilattian lopuksi. Kämpän profiili nousee korkeammaksi kuin se tulopäivänä oli.

Susivuoret lähtevät  touhujensa jälkeen parin kylän päässä olevalle Filerimos-nimiselle muinaiskohteelle. Täällä kiinnostuksen aiheena on kreikkalainen Athena Polias -temppeli. 

Kreikkalaisten tärkeä jumala Athene saa usein erilaisia epiteettejä eli lisänimiä, joista tunnetuin on Pallas. Pallas tarkoittanee lähinnä nuorta naista ja Pallas Athene on  siten lähinnä "Ateenan tyttö". Polias puolestaan viittaa kaupunkiin (polis) ja Athena Polias on siis kaupungin suojelija.

Susivuoret ajavat komealle vuorelle kiemuraista tietä ja yllättyvät, että alueella on jopa turistibussi. Mutta erikoista ovat myös parkkialueen kymmenet ja kymmenet riikinkukot, jotka partioivat häiritsevästikin  saapumisalueella.

Vilho olisi tänään voinut ottaa vain temppelinraunion kivet, ilman turismia ja aidattuja alueita, mutta tänäänkin mennään kerrostuneelle alueelle ja lippukassan kautta. Kuusi euroa aikuisilta ja ihme kyllä se veloitetaan Susivuoriltakin.

Vanhojen kivien kiertäjälle Ródoksen "ongelma" on se, että samoilla paikoilla on asuttu ja operoitu pitkään alkuperäisten viritysten jälkeen. Näinhän toki on usein Välimerellä ja maailmalla, mutta monessa antiikin kohteessa asuinpaikka on hylätty ja se on unohtunut syystä tai toisesta = jäänyt jossain määrin rauhaan. Näin rauniot ovat sitten löydettävissä joskus, usein jopa melkoisen koskemattomina. Täällä sen sijaan kivi on pistetty todella usein kiertämään ihan tosissaan. 

Silti paikat puhuvat, ehkä tältä saarelta Vilho hieman sitä paikkaa vielä etsii, missä kivillä syntyy inspiraatioita ja oivalluksia.

16. Arkeologiseen museoon eli keramiikkaa (yhdeksäs päivä)

 Linnoitettu Ródos on ihan vaikuttava keskiaikainen kaupunki vallituksineen ja portteineen. Mutta Vilho ei jaksa täälläkin läpitunkevaa turismia. Jonkinlaista erityisherkkyyttä sekin on, mutta miljööstä ja sen mielenkiintoisuudesta katoaa 80 % sillä, että joku haluaa joka kulmassa ja nurkassa myydä jotain. Ei täällä mitenkään aggressiivisia olla, mutta hulinaa ja lämpöä riittää. Lisäksi Viltsu tietää sen, että kun museo lopulta löytyy, niin eräs kaksikko luuhaa siellä ainakin kaksi tuntia.

Museo löytyy. Näissähän paikoissa voi porukan virtaa ja maastonmuotoja seuraten löytää ne keskeisimmät paikat, nyt apuna on kyllä Annikin suunnistus. Keskiaikainen ritarien kaupunki on kyllä komea. Rannassa on pari risteilyalusta, joista suurempi on MSC:n. Kadut ovat kivisiä ja profiilia täälläkin löytyy. 

Arkeologinen museo sijaitsee Johanniittojen keskiaikaisessa sairaalassa. Saari oli ritarikuntien kovassa otteessa ja se näkyy kaupungissa kaikkialla. Nyt mennään kuitenkin vanhempaan aikaan. Johanniitat tunnetaan myös hospitallereina näiden sairaaloiden takia.

Antiikin kreikkalainen materiaali on täällä kiinnostavaa; siis niille, joita ruukut ja keramiikka kiinnostavat ja se fakta, miten täälläkin oltiin niin varhain liikkeellä. Kaikkea ei ole järjestetty kronologisesti, mutta talossa on myöhäisen kivikauden materiaalia eli keramiikkaa 5300 eKr ja siitä sitten kohti roomalaista aikaa. Ennen varsinaista klassista aikaa täälläkin tehtiin ruukkuja jo 1500 eKr ja sitten kreikkalaisen antiikin kultakausilla eli kohti vuosisatoja 300-200 eKr. 

Muutakin esineistöä on, pikkuisen kultaa, vähän pronssia. Sitten on lasia, fajanssia ja metallia. Muutama pronssinen nuolenpää on erinomaisessa kunnossa hautalöydöistä. 

Täälläkin on kuuma ja valoa on paljon kuvaamiseen, samoin heijastuksia. Mikään pedagogiikan huippunäyte tämä museo ei ole, joten näistä purkeista pitää tajuta aika paljon, että jaksaa innostua. Näitä  museoita pitääkin kiertää suurin piirtein sata, että alkaa saamaan kuvaa antiikin tarvekalustosta, eikä tämä lukema valitettavasti ole kehuskelua tai muuta retostelua. 

Silti paatunutta ruukku-töllääjä jaksaa aina hämmästyttää se, miten terracotta on saatu eloon ja miten siitä on tehtyä pikkusen elämää suurempaa ja ikuista, samalla kun kaikki loputtomat saviformaatit ovat praktisia, usein myös arkipäiväisiä.

15. Ródosin kaupunkiin (yhdeksäs päivä)

Susivuoret heräävät aika ajoissa ja Vilhonkin olo on parempi. Annikki olisi laittanut pyykit koneeseen, mutta hussholliin ei tule vettä. Aika pian huomataan, että elohan on talollisena aika mielenkiintoista, jos vesi katkeaa. Aamupesua tehdään tilkalla vettä, vessa on vetämättä ja sumpit keitetään pullovedestä. 

Susivuoret tekevät vähän huoltohommia, vievät pulloja ja roskia. Tässä yhteydessä Vilho ei halua kommentoida paikallista jätehuoltoa, mutta varmaan sekin vaihe tulee. Kipeää tuollainen roskien vienti tekee pohjoisen asukkaalle.

Ennen lähtöä Annikki kuitenkin raportoi, että vettä on alkanut taas tulla. Tämä on suuri helpotus tässä vaiheessa, mutta nyt Susivuoret ovat jo lähtökuopissaan eli asettuvat pikkupantteriin. Fiat on mukavasti ison pensasaidan suojassa ja pysyy siedettävän viileänä. 

Vilho on aavistuksen verran huolissaan siitä, miten mainittu Fiat saadaan kivaan parkkiin kaupungissa. Nyt ajellaan Maritzan-kylän kautta ja tämän reitin varrella on metsäpalojen jälkiä vuorimaisemassa. Kaikki on mennyt ja rungot on haettu sitten pois, yleensä sahattu aika korkealta. Tie laskeutuu alas. Täällä etäisyyksillä ei ole tosiaan suurta merkitystä, mutta vuoristo ja kylät hidastavat siirtymistä ja tarkkana pitää olla. Vilho ajelee tasaisesti kohti Ródos-kaupunkia. 

Viltsun tiedostelema parkkipaikka on varattu yliopistolle. Sinne Susivuoret ajelevat, mutta ovat niin täydellisiä tampioita, että kun paikat on varattu yliopistolle, niin sinne ei  autoa sitten jätetä. Parkkilappuja, valvontaa tai mitään muuta ei ole käytössä, mutta kun ei niin ei. Vilho sadattelee itseään ja ajaa auton lopulta yhdelle sivukadulle. Herran ja harkinnan varaan.

Sitten kävellään linnoitettuu kaupunkiin, muurien sisäpuolelle, keskiaikaiseen kaupungin ytimeen - sen sisällä on antiikkisiakin osuuksia, mutta etupäässä ritarikuntien rakennuksia ja jonkin verran muslimivallan merkkejä. Täällä on myös arkeologinen museo.

14. Rannalle (kahdeksas päivä)

 Susivuoret lähtevät Afantoun kylän rannalle. 

Päivä on lämmin.

Jopa rannalla maatessaan Vilho on sitä mieltä, että aurinko paahtaa kovasti ja ehkä vedessä siltä on vähän suojassa. Tässä paikassa on ihan laadukasta rantaa satoja metrejä, ellei kilometrejä, eikä väkeä ole kuin pisteenä siellä täällä. Susivuorten makuupaikka valitaan sen perusteella, että kohta on hiljainen ja Vilho saa auton preerialle jonkinlaisen puun antamaan lievään suojaan.

Etupäässä Vilho seisoo rantavedessä ja  nauttii aalloista. Hän käy uimassa pari-kolme kertaa, lopulta myös snorkkelin kanssa. Parasta onkin keinua mainingeissa snorkkelin avulla, kun maski ja putki auttavat siinä, että vedessä voi vain olla ja ihmetellä, kellua kuin kappale valtameriä tai puunrunkoa. 

Päivä on tiistai ja Wilho on aika uupunut. Asunnolla syödään ja lämmin sää pitää toiminnan aika minimissään. Huomenna pitää tehdä jotain – lähteä niille kuuluisille kohteille. 

Yöllä Susivuoret katsovat Champion League -pelejä, sillä täällä niitä palveluntarjoaja näyttää hyvinkin vapaasti, vieläpä seuraten yhdeltä kanavalta useaa peliä – se on aivan loistavaa.

Mutta yöllä Vilho tuntee olonsa eksyneeksi ja uni ei meinaa tulla. Vettä tulee pesuhuoneen hanasta heikosti iltapesun aikana – eikä sitä sitten aamulla tulekaan lainkaan.

13. Maanantaina vain huoltoa , helle jatkuu (seitsemäs päivä)

 Susivuoret käyvät jälleen saksalaisessa supermarketissa ja täydentävät kaikkia varantojaan. Tänään on reissun lämpimin päivä – taas. 

Keskustelua antiikista ja siitä, mitä esimerkiksi brittiläinen Evans on tehnyt Kreetan Knossokselle, käydään paljon. Muitakin ajatuksia on, mutta Vilho juo olutta ja viihtyy liiankin hyvin pähkinäpuun alla, kissojen kanssa. 

Rosmariinia on puutarhassa paljon. Vilhoa miellyttää pieni oreganopensas, joka on halkopinon kupeessa, siinä on jotain suomalaista, miten se puskee risukasan vierestä. Sitten on salviaa ja myrttiä. Annikki tunnistaa vielä meiramin. Muuten on kaksi pähkinäpuuta, limepuu, sitruunapuita, appelsiini ja mandariinipuu, Kakipuu löytyy ja kaksi granaattiomenaa. Pitkin ajoväylää kasvaa viinirypäleitä, mutta kausi on niin pitkällä, että niitä on nyt enää vähän, mutta hyviä ne ovat – suuria ja siemenellisiä.

12. Sunnuntaina asunnolla ja kappelivuorella (kuudes päivä)

 Sää lämpenee. Tämä on poikkeuksellinen havainto loman ja lokakuun edetessä, mutta koko ajan keli on lämpimämpää. 

Susivuoret ovat asunnolla sunnuntaita viettämässä ruokavarastojensa, juomiensa ja kissojensa kanssa. 

Vilho päättää kuitenkin kavuta kylän ristikukkulalle. Retki ei ole kovin ihmeellinen nousu, mutta kerroksia tulee kelloon yli 30 kpl ja lämmintä totisesti on.

Vilho pohtii ortodoksisen ja katolisen uskonnon eroa suhteessa siihen, että Kreikka ja Rooma jakavat kuitenkin yhteisen kulttuuriin – toki eroineen – antiikista. Näiden antiikkinen uskonto eroaa ilmiasuiltaan ja tietysti eroaa se kristillinenkin vaihe. Vuorelle kavutessa asia on Vilholle jotenkin selvä ja oivallusluonteinen. Siinä on vielä purtavaa. Tie on tomuinen, aurinko korkealla ja kivet valkoisia.

Hän käy preerian keskellä ristillä ja sitten alempana olevassa kappelissa, joka on hallimainen ja valkosininen. Oven saa auki. Kappeli on maalattu täyteen kuvia, kuten on tehty bysantin ajoista asti. Ketään muita ristintiellä ei näy koko päivänä, sillä vuorelle tosiaan johtaa ristintie – kaikesta katolisestakin maailmasta tuttu, kaksitoistavaiheinen ristin tie, jota koristavat pääsiäisen tapahtumien kuvakentät, jotka tällä kertaa ovat kreikkalais-bysanttilaista tyyliä ja maalattu pieniin kappelimaisiin tolppiin polun varrella. 

 Tuollaisen reissun jälkeen on juotava olutta parvekkeella. Kissoja on takapihalla useita. Ennen auringonlaskua Susivuoret asettuvat länsipuolelle eli etuterassille ja istuvat vastamäkeä katsellen ainakin 1810 asti, jolloin aurinko laskee. 

11. Pari sanaa Lindoksesta (viides päivä)

 Lindoksen akropolin kalliioon veistetty laiva-reliefi on tosiaan kova juttu ja Vilho käyttää sen edessä aikaa. Työ on varhaiselta toiselta vuosisadalta eKr ja tuollaisen sotalaivan nimi on triemiolia. Tässäkin on ollut pronssipatsas, mutta tällä koko alueella kaikki arvokas on varastettu jo aikoja sitten maailman museoihin, mm. Turkkiin ja Tanskaan.

Akropolialue portaiden päässä on tuttua vaikeakulkuista kivikkoa ja täällä on jonkin verran kivikasoja, joissa selityksenä kerrotaan niiden tarinaa. Pääasiassa alueella on paljon exedroja, suomeksi eksedroja, jotka ovat puoliympyrän muotoisia alttarimaisia nurkkauksia tai rakennelmia, jotka toisaalta toimivat kuin huvimajat, toisaalta kuin puhujankorokkeet. Mutta näitä exedrojen jäänteitä tällä temppelialueella on paljon, niiden leimallisia osia ovat pronssipatsaiden kiviset jalustat, joissa on patsaan jaljoille syvennökset. 

Akropolille on rekonstruoitu iso stoa-pylväskäytävä ja siihen liittyvä porraskokonaisuus. Sitten löytyy parin temppelin rauniot korkeimmalta kohdalta, mutta päätemppeli on betonista. Sen pohjakivissä on jotain aitoa ja niitä Vilho yrittää tiirata.

Mutta huikea maantieteellinen paikka toppavuoren päällä on se, mitä tästä kohteesta jää arkeologisesti ja kulttuurisesti kouraan. Muu on todellakin viety ja eletty elämä on kulkenut Lindoksen yli liikaa ja lukemattomia kertoja.

10. Lindos: Akropoli ja reilusti turismia (viides päivä)

 Vilhon on pakko keskittyä aika paljon autoiluun, mutta Ródoksella ajokultuuri on suvaitsevaa, eikä kokeneella Vilholla ole mitään vaikeuksia. Lähinnä Vilho yrittää ajaa taloudellisesti torinolaisella hybridillä. Vilho on tulisesti rakastunut Viissataseen. Annikkille ei asiasta voi puhua, mutta Viltsu on valmis ostamaan itselleen samanlaisen kotiin.  Che bella piccola macchina.

Merta, koruttomia, karuja vuorenhuippuja, preeriaa ja välillä puiden täyttämiä laaksoja. Hyvin vähän mitään palojen jälkiä, mutta eilen niitäkin näkyi. 

Tänään näkyy raivoisa maastopalo lähellä rantaa. Aikanaan myös palokunta tulee paikalle, ajelee Susivuoria vastaan.

Lindosta ennen on useita keramiikkaliikkeitä, paljon kaupataan myös hunajaa ja oliviiöljyä. Lindos on tosiaan niemimäisellä paikalla, ala/ylärinteessä ja siten täydellisessä sumpussa. Täällä on parkkipaikkoja ja kuhinaa. Vilho vie auton vähän sivummalle, kuivalle preerialle asuinrakennusten tuntumaan, jonkun kaupan hyvin hiljaiselle parkkipaikalle. Sitten kävellään helteeseen ja alas vievälle tielle. 

Lindoksen reissun koko haaste on se, että maantien tasosta ensin mennään alas varsinaiseen Lindokseen ja sitten sieltä kiivetään ylös vuoren huipulla olevalle akropolille. Akropoliskukkula on koko paikan idea ja antiikkinen sekä historiallinen kohde. Susivuoret kävelevät ajoradan sivua ja kaikkialla on voipuneita ja tyylittömiä turisteja. Muutamia autoja ja busseja tulee alamäkeen, mutta pääasiassa väki kävelee ala-Lindosiin. Täältä pääse hienolle rannalle, mutta tien alapäässä alkaa kapeiden kujien valkoinen turisti-Lindos – sokkelo, jossa jokainen talo on myymälä tai ruokapaikka.

Tästä labyrintistä päästään jotenkin läpi ja yhä ylemmäksi. Itse asiassa Vilho tulee varsinaista sivukujaa yläpolulle, eikä tämä fuoripista ole mitenkään reilua Annikkia kohtaan. Illalla Vilholla on rannekellossa 31 kerrosta ja niistä kaikki tulevat Lindosissa. On kuuma.

Tyhmän turistijoukon tyhmänä osana Susivuoret nousevat kohti akropolista.  Reitti ei ole kovin helppo, lopulta vastassa on lippukassa. Liput ovat hyvin kalliit suhteessa paikan tarjontaan – niistä veloitetaan 12 euroa kappale. Annikki maksaa ja Susivuoret pääsevät kallioseinämän eteen, siihen kaiverretun laivareliefin eteen. Tästä nousevat vielä viimeiset jyrkät portaat ylös varsinaiselle akropolille, joka sijaitsee todellakin upeassa paikassa.

9. Lindokseen: Startti (Viides Päivä)

 Annikki kiskoo Vilhon ylös makuuhuoneesta. Tänäänkin on hyvä sää, tänäänkin on lämmintä ja kirkkaus on mukavaa, ei määrätöntä, vaan sopivaa. Aurinko Ródoksella on suhteellisen pehmeää, mutta intensiivistä. Tänään pistetään reilusti aurinkovoidetta. Koko matka on tehty aika lailla sortseissa ja t-paidassa. Muu pukeutuminen olisi liikaa. Lokakuu Ródoksella on aika täydellinen sään puolesta.

Ródos on soikea saari, aika lailla itse asiassa oliivinkiven muotoinen puikula, jonka yläkärki osoittaa koilliseen ja alarunko luoteeseen.  Lindos on kaakkoon osoittavalla niemellä oleva tärkeä kaupunki saaren muutamista keskuksista. Lindos sijaitsee saaren puolivälin eteläpuolella, Susivuorten majapaikka on puolestaan pohjoisessa kolmasosassa saarta.  Silti matkaa tulee vain reilu 30 kilometriä. Saaren pituus on muuten ihan pikkuisen alle 80 km.

Näillä saarilla kilometrit ovat yksi juttu, etäisyyden päälle tulee aina tien laatu, korkeuserot ja muut kiemurtamiset. Jos päätät saarilla, että päivässä voi ajaa huoletta 200 kilometriä jonnekin, niin yleensä yllätyt.

Susivuoret sulkevat asunnon ikkunat, eri ovet ja luukut. Sitten on päivän keikaus edessä eli auton ajaminen alas ramppia kadulle. Kakkupala varmasti, mutta aika jyrkkä ja kapea on ramppi, aivan ei voi olla kuutamolla, kun tuota Fiatilla ajaa. 

Näin pääsemme hetkeen, jolloin Susivuoret lähtevät Lindosiin.

8. Opettelisitte nyt edes kunnolla suomea

 Kielistä on pakko puhua Kreikassa. Lentokoneessa Vilho sormeili ruotsiksi käännettyä antiikin Rooman historiaa, klassista "Rubicon"-teosta, jonka hän on ostanut Tukholmasta. Siis lentokoneessa englantia, suomea, kreikkaa ja ruotsia. 

Asunnolla Vilho löytää venäläisen matkaoppaan. Se on melko hyvä ja Vilho tavaa sitä aamiaisella takapihalla pikakahvinsa kanssa. Aikanaan, Annikki lukee samaa opusta. Vilho on hämmentynyt siitä, miten hyvin Annikki lukee ryssää. 

Maaotteluiden katastrofi tapahtuu Suomessa, mutta Italia töppää Lontoossa. Susivuoret kuuntelevat ottelua italiaksi. Kielten sekasolmu on täydellinen.

7. Kaikkien viiniruukkujen, hälyn ja palaneiden rinteiden takaa (Neljäs päivä)

 Neljännesvuosista on mennyt tällä matkalla, enemmänkin. Monta kortteeria ja melkoinen määrä teitä, katuja ja kaikenlaisia asemia, päätepisteitä ja lähtökohtia. Miten vaan, fakta on se, että Vilhon viimeisimmät vuosikymmenet ovat Annikin kanssa yhteisiä. Nämä huoneet, talot ja rampit – loputon nälkä eteenpäin, kyltymätön tie. 

Koko matkan Annikin kanssa Vilho on pelannut kourallisella kortteja. Tietysti pitää olla kaunis ja älykäs, niinhän me kaikki olemme. Sitten jää vielä kolmesta kortista se sivistys ja tietenkin "special ingredient". Mutta viidentenä on huumori. Älkää kertoko eteenpäin, mutta miehen kannattaa olla hauska. Jos teet naisen iloiseksi tai saat hänet viihtymään niin vuoretkin liikkuu.

6. Viimeinkin vanhoja kiviä: Susivuoret Ródoksen akropolilla (Neljäs päivä)

 Vilho astelee aidatun alueen kulmasta sisään  mittavalle preerialle. Harmaa pikkupantteri on jätetty viereiselle hiekkamaaparkkipaikalle, sillä siellä Susivuoret näkivät turistibussin parkissa muiden autojen kanssa. Tässä pitää olla siis merkittävä antiikin rauniokohde. Kylttejä tai opasteita ei oikein ole. 

Määrättömän preerian reunassa on muutamia kiviä, selvästi antiikin lohkareita. Pari pariskuntaa vaeltaa samalla alueella ja seudulla on niin hiljaista, että kulttuurimatkailijat tervehtivät toisiaan kuin itävaltalaiset konsanaan. 

Syvemmällä alueella näkyy ns. odeon eli kreikkalainen teatteri. Annikki ja Vilho puhuvat aina raunioilla kreikkalaisesta teatterista, sillä roomalaiset ovat olleet monessa paikassa ja tuoneet sen oman teatterinsa, amfiteatterin. Täällä ollaan kuitenkin mitä ilmeisemmin täysin kreikkalaisilla raunioilla, mutta silti Vilho vain vilkaisee kreikkalaisen teatteri suuntaan. Satojen raunioiden jälkeen on nimittäin selvää satojen metrien päähän se, että tuossa teatterissa ei ole ehkä mitään alkuperäistä. Onpahan tänne kuitenkin saatu tuollainen tuttu simpukkamainen katsomo, joka aina houkuttelee turisteja istumaan lehtereillä.

**

Vilho on kuitenkin innostunut täysimittaisesta stadiumista. Tämäkin on tehty uudestaan, mutta jotain alkuperäistä hevosradassa on. Italialaiset pitivät täällä valtaa vielä 1900-luvulla ja kaivoivat tämän kisapaikan esille ennen toista maailmansotaa, tekivät myös rekonstruktion katsomolle. Suurin osa Susivuorten huomiosta kohdistuu tähän stadioniin, jota voidaan toki kutsua myös circoksi. Sehän taitaa olla niin että sirkus, joka on saanut tietysti latinan circosta nimensä, palautuu ympyrä-sanaa, oikeammin kehään. Ja onhan sekin huvittavaa, että sirkushan on oikeasti aika lailla pyöreä laitos – siis sirkusteltta. Mutta antiikin stadio on aina elliptinen, koska se on pohjimmiltaan ravirata.

Puolitoista tuntia Susivuoret kiertävät alueella. Raunioalueena tämä on c-luokkaa. Kreikan raunioalueiden ongelma on yleensä se, että paikoilla on asuttu pitkään. Ehkä täälläkin, voi vaan kuvitella miten kivet on viety muualle. Kaikki kierrätettiin. Siksi Vilhon silmien edessä on lohduton preeria, kenties vanha Ródoksen kaupunki, mutta missä lie. Joka tapauksessa tämä tyhjyys on aidattu ja tunnistettu. Susivuoret lähtevät ja Vilhon tekee mieli ainostaan olutta.

5. Kritikoksella vaikka Ródoksella ollaankin (Päivä 3)

 Susivuoret nukkuvat hyvin pitkään ja syövät hartaasti ja hitaasti aamupalaa. Kissoja käy Annikin buffeessa paljon ja takapiha on toisinaan yhtä häntää ja turkkia. Tusinan verran on katteja kai pääluvultaa, mutta Vilho ei taida pysyä laskuissa oikein mukana.

Päivästä numero kolme, joka torstai-nimeä kantaa, ei jää paljon kerrottavaa. Susivuoret käyvät Kritikos-nimisessä kaupassa hakemassa valkoviiniä ja kaikkea muuta. Täällä on turismi-meininkiä ja liikkeessä on oma sektionsa mausteseteille, baklavalle, halvalle, loukumille ja oliiviöljylle. Vilho miettii, minkä maustesetin voisi ostaa Kriisille, mutta ei osaa päättää? Sami Siili saa ainakin  feta-maustesekoituksen ja tarttuuhan matkaan samalla moussaka-mauste.Täältä löytyy maustesetit kalalle, stifadolle, lampaalle ja lihaptyöryköille. Oregano tuntuu oleva rodoslainen suosikkimauste, sitä on runsaasti tarjolla.

Iltapuolessa Susivuoret istuvat länsiterassilla ja nauttivat auringosta, joka kello 1810 painuu maisemaan ja sää muuttuu viileäksi. Aurinko on ihanaa ja pihassa on suloista istua kreikkalaisen oluen kaverina. 

Edessä on vielä pitkä ilta salin puolella. Viiniä juodaan ja pulistaan. Susivuoret viihtyvät keskenään loputtomasti, se miltei hämmästyttää Vilhoa. Yö ympärillä on musta ja taivaalla päivystävät ikuiset tähdet ja sirpiksi kuihtunut kuu.

4. Pilvetön taivas, sadetta (Päivä 2)

 Vilho ajaa harmaata Fiatia tyhjällä tiellä. Alkaa sataa, sitten tulee aika lailla kaatamalla. Edessä on jumalattoman risa Toyota Hilux, joka ajaa korkeintaan neljää kymppiä. Kotiin kaupoilta on jotain 12 kilometriä eli muutama minuutti. Ei ole kiirettä. Sade tekee Ródokselle hyvää, kaikelle tälle kuivuudelle ja puskamaiselle preerialle. 

Sitten sade on ohi, kesä palaa, ei siinä sen kummempaa. Nuorempi kaveri takana ohittaa Vilhon ja papan Hiluxissaan. 

Paloista ei ole näkynyt jälkeäkään. Ei vielä. Mutta autonromuja täällä on paljon ja todella monet ajossa olevat autot ovat sellaisia, että niitä ei totisesti köyhässä Suomessakaan näe liikenteessä. 

Kotona talolla on jyrkkä liuska kadulta talolle. Se huolettaa paljon Annikkia, mutta vähemmän Vilhoa. Viltsu kitisee joistakin asioista autossa, eikä Annikki tiedä että Vilho jo rakastaa tätä harmaata pantteria. Elämähän on loputtoman tylsää, mutta kaiketi tämä on Vilhon kolmas Viissatanen: Sardinia, Oberammergau ja nyt.

Miten tarvikkeet ja asiat voivatkaan puhua sinulle kieliä, miten sinä voit osata samaa kieltä kuin esine, auto? Jos Fiatin jättää käymään, käsijarrulla seisomaan ja avaa portin noustuaan autosta, niin se ei piippaile, eikä hermostu, sitä ei kiinnosta turvavyöt eikä se soita hätäkeskukseen jos aivastaa väärässä paikassa. Se ei varoittele, kiellä tai tilttaa joka perkeleen käänteessä tai turva-asian aktivoituessa. Ei, se on jotain parempaa, se on Torinosta, Kauniista Maasta.

3. Omilla kylillä ja sitten saksalaiskaupoilla (Päivä 2)

 Vilho nukkuu melko hyvin. Ródos-asunnon sänky ei ole huono. Annikin kanssa on yhteistä asunnon ja vuoteen lisäksi peitto, ja Vilho tietää tismalleen sen, että pikkuveli jää isosiskon kanssa hopealle, kun peittoa kiskotaan. Luojan kiitos Annikilla on ns. koirahuopa lämpöä tuomassa, joten Vilhollekin jää jonkinlainen nurkka lakanasta.

Ródoksen toisesta päivästä ei sinänsä jää mitään erikoista aikakirjoihin. Asettumista ja  raukeaa puuhailua on päivän ohelmana. Juuri sellaista elämää, mitä Vilho syvästi kaipaa ja osaa arvostaa. Asiasta ei voi oikeastaan koskaan puhua, sillä arkipäiväisen touhuamisen nostaminen on typerää, some-mielessä hankalaa ja kirjallisesti vaikeaa kuvata. 

Asunto on mainio, mutta kulahtanut ja paikoin epäsiisti. Ei liian epäsiisti, vaan oikein asuttava, mutta sellaista patinaa on kaikkialla enemmän tai vähemmän. Rättiä ja pyyhkimistä tarvitaan, pientä järjestelyä.

Pitkät retket airBB-maailmassa ovat opettaneet siinä mielessä hyvälle, että pääosa majoituspaikoista on hyvin kliinisen siistejä ja usein tietysti aika peroonattomia, mutta puhtaita ja toimivia. Mutta tämä majapaikka on aika klassinen kesämökki, jossa on eletty ja kulutettu, eikä kaikki kalusto suinkaan ole tältä vuosituhannelta. 

Mielenkiintoista on se, miten Itävallan reissunkin jälkeen ródoslaiseen kesämökkiin sopeutuu ja toisen matkapäivän iltana Vilho ei edes huomaa asumuksen kulahtaneisuutta. 

**

Susivuoret käyvät kylässä katsomassa paikan supermarketin. Se on pieni, mutta iltakävelyllä Vilho ei osannut tilannetta arvioida, koska suljetussa liikkeessä seinät olivat kiinni, eikä myymälän koosta ollut tietoa. Täältä otetaan maito ja punaviini, mutta tänään on sittenkin ajettava autolla isompaan kauppaan.

 

Niinpä akuiltapäivällä kaksikkomme ajelee saksalais-vetoiseen Lidl-merkkiseen muonaliikkeeseen saaren pääkaupungin esikaupunkialueella. Lidl on iso ja siellä onkin "vaikka mitä".  Pikku-Fiatin autonperä täyttyy juomista ja ruuista. 

Sää on muuten hyvä, asteita on korkeudesta riippuen 21-27 astetta. Susivuorten majapaikka taitaa olla korkeudella 212 metriä ja siellä on vähän viileämpää. 

Ajaminen on helppoa, liikennettä on todella vähän. Tiet ovat hyviä, mutta siellä täällä kiviä on putoillut ajoradalle.

Illan paras juttu on istua 1810 asti terassilla auringossa – sitten aurinko laskee ja silloin on heti tultava sisätiloihin. Susivuoret istuvat pitkään viinilasien ääressä olohuoneessa ja puhuvat. Ympärillä on Ródoksen musta yö ja kuuluu vain sirkan voimakas siritys, toisinaan koiran haukku

2. Ateenaan, takaisin taivaalle ja Rodokselle (Päivä 1)

 Lento numero yksi menee hienosti. Vilho ei ehdi kyllästyä tai rasittua muutenkaan, vettäkin on nykyään reilusti mukana, kun turvasta saa sitä ottaa läpi pari litraa. Eväitä on syöty ja Aegean on tarjonnut lisää muonaa. Tämähän on luksusta.

Kone on Ateenassa maassa kello 1724 ja vaikka poistumisaika tuntuu usein pitkältä, niin 1731 Susivuoret ovat jo siirtobussissa ja 1739 terminaalissa. Edessä on puolitiukka vaihto seuraavaan koneeseen, mutta nyt asiat ovat sillä tolalla, että uudelle lähtöportille B27 on matkaa vain 50 metriä kohdasta, jossa Susivuoret saapuvat terminaaliin. 

Uuteen koneeseen ehditään siis hyvin. Nyt on aikaa käydä rauhassa vessassa ja sitten pistellään naamaan viimeiset ruisleivät. Koko päivän olo on ollut sopiva, ei ole nälkä painanut eikä jano vaivannut. Poikkeuksellista matkailua.

Ateenan lentoasemalla on muuten hyvin saatavilla edelleen käsidesiä. Se sopii Vilholle, matkailuhan on mainio mahdollisuus saada ja jakaa niin bakteereita kuin viruksiakin. 

Kello on 1815, kun Susivuoret ovat uudessa koneessa A321-200. Take-off on kello 1848 ja aurinko laskee juuri. Taivaalta pääsee näkemään muutamia Kreikan saaria, mutta pian pimeys vallitsee. Sitten lopulta edessä ovat Rodoksen valot ja rannikko. 

Tulee kuitenkin mainita se, että puuhakkaat kreikkalaislentoemännät (Aegean again)  osoittavat tälläkin lennolla sen, miten voi olla ystävällinen ja tehokas samaan aikaan. Lento on tuollainen kolmen vartin pyrähdys, mutta kahvit ja Papadopoulous-merkkiset täytekeksit ehditään nauttia, samalla saadaan pieni Aura-vesipullokin. Roskat kerätään ja hymyillään, asiakkaita eli matkalaisia ei kyykytetä, vaan palvellaan. Sopisi monen pohjoisen viikingin ja baltin ottaa oppia, mutta ei tule tapahtumaan.

Jo 1927 Vilho ja Annikki ovat maassa. Kenttä on melko pieni, siellä ei näytä olevan portteja lainkaan, kaikki haetaan busseilla tai sitten koneeseen/koneesta vain kävellään. 1936 kaksikko on bussissa ja pian terminaalissa. Tavallisenakin tiistaina laukkuhihnoilla on aika paljon porukkaa, mutta nopeasti kansa myös katoaa Rodoksen illan pimeyteen kukin tahoilleen.

***

Vuokraamossa on yksi asiakas ennen Vilhoa, joten tämäkin homma käy pian. Kello 2017 Susivuoret ovat harmaan Fiatin luona ja parkkipaikan vuokraamoväki vääntää autoa käntiin, valoja päälle ja kertoo, että kunnossa on, nimi tarkastuspaperiin. Vilhoa rutiini lähinnä huvittaa, mutta tällä kertaa pellit on vakuutettu, joten naarmulaskennalla ei ole sinänsä merkitystä. Mutta kyllä auto pitää katsoa, oli tilanne mikä tahansa. Ulkona on pimeää – vuokraamon väki lupaa lamppua, mutta Vilholla on otsalamppu täysillä paristoilla.  Renkaat ovat kunnossa, samoin lasit – pelleistä ei löydy mitään erikoista. Päätetään siis lähteä matkaan pimeyteen. 

Lentokentän jälkeen tiellä on rauhallista. Vilho ajelee rauhassa pimeydessä ja reitti vie parin kylän kautta Psinthokseen. Matkan varrella Susivuoret ryntäävät tien sivussa olevaan kauppaan. Nopeassa iskussa löytyy niin retsinaa kuin muitakin virokkeita, 9 litraa vettä ja tietenkin giganttipapuja – se on säilyke, josta on tullut Susivuorille klassikko Kreikassa.

Matka ajtkuu niin, että Psinthos  saavutetaan yhdeksän maissa. Paikalla on asunnon omistajan isäpappa edusmiehenä, patu kulkee rämällä vanhalla Fiatilla ja esittelee asuntoa pitkään ja hartaasti. Talo on ihan mainio yksittäinen villa ylärinteessä. Ympärillä on oma puutarha ja tilaa sisällä on riittävästi. Pappa osaa suomea ainakin puolitusinaa sanaa vieläpä oikeassa tarkoituksessa ja muutenkin show on ihan riittävä avainten luovuttamiseen. Kertaava ja vuolas esitys ei ole sellainen, mitä koko päivän reissanneet Susivuoret kaipaavat, mutta näitä esitelmiä ei voi valita etukäteen. Pappa on ystävällinen ja perinpohjin rodoslainen, hauska hahmo ja rehellisesti sanoen aavistuksen verran juovuksissa. Hän luopuu yleisöstään lopulta 2147 ja Susivuoret saavat ensimmäistä kertaa koko päivänä todella hengähtää.

Iltaan kuuluu retsinaa, talosta löytyvää paahtoleipää ja tarinointia. Lopulta kellon jo lähestyessä kahta Susivuoret menevät nukkumaan. Ensimmäinen matkapäivä on saatu kunnialla maaliin.

1. Tiistaina töistä taivaalle (Päivä 1)

Muutaman tunnin työrupeama ei Vilhoon paljon vaikuta tänä lokakuisena tiistaina. Hän herää kello 0650 ja avaa tietokoneen kaikkine salasanoineen ja yhteyksineen. Sitten vuorossa on aamupala ja töitä 1030 asti. Töiden jälkeen ohjelmassa on kesäloma eli Susivuorten tapauksessa lentokentälle paineleminen. Annikki nukkuu kuitenkin vielä lähemmäksi yhdeksää, sillä hän on vapaalla.

Edellisenä päivänä Vilho on siivonnut sen, mitä Annikilta vielä on tekemättä. Imurointia, lattianpesua ja sitten vielä kylpyhuoneen siivoaminen. Loput varustepohdinnat, loput arpomiset ja viimeiset pakkausyksityiskohdat.

Silti Vilhosta tuntut siltä, että matkalle lähdetään vähän takki auki. Pakkaaminen on tapahtunut hänen mittakaavassaa melko myöhään ja rennosti. Itävallan matkasta on aikaa reilu kuukausi, joten valmistelut ovat luonteeltaan kaluston päivittämistä ja varustus kootaan ilman listoja tuoreesta muistista.

Mutta nyt olemme tiistaissa. Susivuoret menevät itse asiassa eri junilla kentälle, sillä Vilho on aiemmin valmis ja ehtii edelliseen kyytiin. Järjestely ei ole kovin romanttinen, mutta hyvin käytönnöllinen. Vilho ehtii hoitaa omat matkalaukkuasiansa alta pois ja on valmiina kentällä ohjaamassa ja auttamassa Annikkia. Ehkä eriaikaisessa kenttämatkassa näkyy myös reissaamisen arkipäiväisyys, sillä lentoasemalle painellaan kuin työpaikkaruokalaan – eikä sinnekään ole pakko mennä käsikädessä, rittää kun pöydässä tavataan.

Rutiinilla menee muukin kentällä. Ruuhkaa turvatarkastuksessa totisesti on ja moni juoksee sen jälkeen portilleen. Jonossa voi hyvinkin mennä kolme varttia,  selvästi moni ei ole varannut riittävästi aikaa. Vain yksi linjasto, kaksi läpivalaisukonetta, on käytössä On samalla syysloma-aika, vaikka tiistaina tuo ei ehkä mahdottomasti painakaan.

Aegean-lentoyhtiö yllättää tarjoamalla ruokaa ja juomaa ihan oikeasti lennolla. Nyt mennään siis Helsingistä Ateenaan ja lento lähtee taivaalle 1409 ihan tarkkaan sanottuna.

Ateenasta Susivuorten on määrä jatkaa melko tiukalla saman yhtiön vaihdolla Rodokselle. Rodoksella pitäisi löytää auto vuokraamosta ja ajella puolen tunnin päässä olevalle asunnolle. Seikkailua on siis vielä edessä, mutta Susivuoret ovat luottavaisia, eikä hermoilemalla saavuteta tässäkään asiassa mitään. Siispä Vilho kirjoittelee hieman ja ja rentoutuu. 

 Matkan alkuosa menee askarrellessa ruoka-annoksen kanssa. Vilho syö kasvispastaa, joka on lähinnä juustoinen penne-vuoka. Annikilla on perunaa ja kaksi lihapullaa. Annoksiin kuuluu myös pyöreä salaattipurkki. Pienessä pahvipurkissa on ainakin maissia ja porkkanaa. Vilho huomauttaa Anniille, että raaste on parempaa kuin Suomessa, tuossa juuresten ja raastepöytien suurvallassa. On kiusallista, että oletettavasti kreikkalainen porkkana on (sekin) maukkaampaa, Välimerellä kun kasvaa kaikkea muutakin kuin juureksia.

Ja kohta ollaankin jo Välimeren yllä ja Kreikassa. Kone aloittaa laskeutumisen Ateenaan tutulla kierroksella meren yllä.
 

0. Kirimässä lomaa kohden eli eräs juoksureissu Vantaalle

 Lokakuinen lauantai on kääntynyt iltapäiväksi, kun Vilho astelee Tikkurilassa urheiluhalliin. Askeleet ovat raskaat, mutta olo on poikkeuksellisen hyvä, eikä mikään paina Vilhoa. Hän on juuri päässyt maratonin maaliin Vantaalla ja nyt edessä on tavaroiden haku säilytyksestä.

Päivä oli tuulinen ja sateinen, Vilho on siis kastunut kunnolla ja saanut osansa vastatuulesta, mutta sekään ei tuossa hetkessä häiritse – ei enää. Nämä muutamat minuutit maaliin tultua ovat aivan erityisiä joka kerta, olo on euforinen ja kaikki tuntuu hyvältä. Kaikki tuntuu mahdolliselta nyt, kun maaliin on lopulta päästy.

Juoksijoille on hallissa tarjolla kahvia ja siivuja pullapitkosta – sitä kuuluisaa pakkopullaa. Kahvi on lämmintä ja maistuu käsittämättömän hyvältä, arkinen pullasiivu on taivaallinen.

Vilho menee varovasti reppunsa, kahvimukin ja pullasiivujen kanssa katsomoon. Istumaan! Tämä on ylellisyyttä. Vilho melkein pureskelee tavallista juhlamokkaa ja kyllähän se tänäkin vuonna on erityistä – lämmintä, maukasta ja ravitsevaa. Nyt on kuitenkin kaivettava puhelin kassista ja otettava valokuvat maalitunnelmista, ennen kuin voi luopua märistä varusteista ja vapauttaa maskotti Saana lippiksestä.

Toivuttuaan ja varusteet vaihdettuaan Vilho kävelee Tikkurilan asemalle, tavoitteena paluu Helsinkiin.

Maailma tuntuu mukavalta, on helppoa olla ystävällinen ihmisille, antaa tietä pyöräilijälle ja toimia kohteliaasti. Kaikki tavallinenkin on taivaallista; Ratavarren maisemat, poké-stopit ja esikaupunkien asemat, syksyinen puoli-urbaani miljöö, jossa aurinko on alkanut paistaa muutaman tunnin uittosateiden jälkeen kisan lopussa.

Myöhemmin Vilho löytää pyöränsä aseman läheltä, ajaa kotiin ja nousee vielä portaat C-rapun ylimpään kerrokseen. Nyt edessä on pari työpäivää, pakkaamiset ja asunnon siivoaminen. Mutta tänään on lauantai ja  luvassa on luksusta: Pesytyminen, ruokaa ja sitten olutta sohvalla lempivaatteissa.

Epilogi: Leutasch-2023

Vilhon vuoden alppiseikkailu ei tälläkään kertaa taipunut nätisti tarinaksi, vaan jäi kertomuksena vajaaksi ja keskeneräiseksi. Onneksi itse matka oli kokonainen ja onnistunut, jossei nyt ihan täydellinen.

Vuoria ei valloiteta tai oteta koskaan haltuun, mutta Leutaschin alueella Vilho sai siinä mielessä tehtyä tilipäivää, että alueen keskeiset rinteet on nyt käyty kunnialla kiertämässä.

Vilho pääsi lopulta Gehrenspitzen huipulle ja tuohan tunturi hallitsee majesteetillisesti Leutaschin maisemaa. Tämän areenan toisessa päässä on massiivinen ja korkea Hohe Munde, jonka Vilho sai kavuttua sopivan pilvisenä päivänä.

Pilvisistä päivistä pitää mainita sellainen asia, että loman alun sateiden jälkeen alkoi hellejakso, joka kesti reissun loppuun asti. Vuorilla oli kuuma, kun mittarissa oli jatkuvasti yli 20 astetta, eikä rinteillä mitään varjoa ole tarjolla. Vilhon rinnereissut alkoivat olla melkoisia urheilusuorituksia, etenkin kun tässä kylässä siirtymäkävelymatkaa aina kertyy nousun lisäksi. Toisin sanoen kuumia päiviä ja pitkiä kävelylenkkejä ja suhteellisen tiukkaa nousuhommaa. Viimeisenä rinnepäivänä homma alkoi tuntua jo melko työläältä urakoinnilta, vaikka maisemat ovatkin huikeat. 

Susivuoren seikkailuissa 7-9 tunnin päivälenkit, joissa nousua 1000-1500 metriä kylätasosta ja matkaa parikymmentä kilometriä alkoivat olla sellaisia, että peräkkäisinä päivinä vuorille ei kertakaikkiaan jaksanut lähteä. Todellakin mausteena näissä retkissä oli helle ja mukana on mahdotonta kantaa riittävästi juomaa, kun litra-kaksi menee heittämällä. Suomalaisena ei viitsi helteestä valittaa, mutta Vilhon mieleen olivat kuitenkin enemmän kauniit, mutta edes hieman pilviset päivät. Viikon verran taivaalla ei juuri pilviä näkynyt, vain aurinkoa ja sinistä taustaa.

 

Vilhon mielessä vuoden 2023 alppireissu oli merkittävä siinä, että jonkinlaista rutiinia rinnehommiin alkaa olla oikeasti ja myös päässä alkaa olla valmiutta jyrkänteille ja jänniinkin paikkoihin. Ei Vilho minnekään hurjiin juttuihin kaipaa, mutta hitaasti kertyvä kokemus tuntuu vähitellen tuovan jonkinlaista varmuutta korkeissa paikoissa. Susivuori pohtii usein mielessään, miten tavattoman hitaasti ja myöhään asioita oppii, oikeastaan ikämiehenä. Mutta ehkä siinäkin on oma taikansa, oma viehätyksensä, kun kaikkea ei hallitsekaan 25-vuotiaana jo suvereenisti. 

    Alppimatkat ovat olleet myös baijerilais-tirolilaisen ympäristön ja kulttuurin opintomatkoja, alppikyliin ja vuoriseutuun tutustumista. Pala palalta tämäkin mosaiikki on mieleen rakennettu ja käsitykset hitaasti rakentuneet. Eräänlaista hidasta matkailua sekin, porautumista ja rauhassa pureskelua – siis täysin päinvastaista nykypäivän mantereita syleilevälle singahtelulle.

Tässä hiljaisuudessa päättyy vuoden alppimatkan kuvaus ja edessä on muuta  – ainakin sateista Suomea ja varmaan vähitellen paluuta myös Välimerelle.

8. Päivä: Vuoret on aina kivee

 Vuoret ovat aina kiveä, sanotaan laulussakin (tai siinä sanotaan kyllä kai "kivee", kuten Vilhokin sanoo).  Vuoret ovat myös kalliokiven lisäksi  pientä ja keskikokoista kiveä, soraa, sepeliä ja suuria lohkareita. Hiekkaakin on  – ja kuten arvaatte, niin kaikkea näiden väliltäkin. 

Lisäksi vuoret ovat kasveja, puita, pensaita ja ennen kaikkea lukuisten eläinlajien paskaa. Näillä alppi-idylleillä voi kohdata lampaan, lehmän, vuohen, hevosen, ponin, gemssin, bambin, jäniksen ja eri lintulajien paskoja. Alueet ovat aidosti laidunta ja siihen päälle tulevat vapaasti laiduntavat olennot.

Suur-Germaanian alueella vuorille tullaan peltojen maalaisyhteisöstä tai sitten rinteellä olevasta osasta kylää. Seuraavana vuorossa ovat rinteillä olevat laitumet, mutta tasamaan kylissä päästään ensin metsään. Harvoin metsäänkään päästään ilman hevosaitauksia, lammaskarsioinoita tai lehmien yleistä läsnäoloa. Nämä kaikki luetellut ovat muuten kohdattuna hyvin jaloja eläimiä, ystävällisiä ja viisaita. 

Päästiin siis metsään. Se on hoidettua, mutta sitä ei ole tapettu. Puut ovat yleensä suuria, lajeja on paljon – eikä suomalainen mänty näyttele tärkeää osaa.

Kulkija seuraa polkua – ja kun koko reissun tarkoitus on päästä korkealle, niin se polku nousee, eikä muuta mahdollisuutta kulkuun edes ole kuin polku. Suomalaisen rakastama vapaa maasto on aika vaikea asia, sillä pian ollaan melkoisen kaltevalla pinnalla ja se polkukin tuottaa haasteita. 

Olemme nyt siinä vaiheessa tarinaa, jossa Vilho katselee kelloaan, sen korkeusmittareita. Tämän reissun kylätasa on sellaiset 1100 metriä. Sitä tasoa ryhdytään nostamaan sillä polulla siinä mainitussa metsässä. Aika pian Vilhon tulee kuuma, hiki ja työteliäs tunne.

Mutta palataan hetkeksi tarkemmin polkuun. Sehän menee ensin eteenpäin, sitten ylöspäin ja sitten oikealle, sitten vasemmalle; ja sitten oikealle ja vasemmalle ja tätä jatkuu seuraavalle tasaiselle alueelle asti. 

Täällä osa hauskuudesta rakentuu siitä, että polku on sellainen naarmu metsässä, jota koristavat joko puiden juuret tai sitten valkoiset kiven kappaleet, aika usein molemmat mainituista. Niitä valkoisia kivenkappaleita Vilho kutsuu sepeliksi. Ne ovat suomalaiselle kalkkikiveä, vaikka alpeilla on myös valtavasti gneissiä ja skistiä. Kaikille kivilajeille on yhteistä se, että kävely niillä on kovaa ja se on entistä kovempaa tuntien jälkeen. 

Jossain vaiheessa metsästä päästään taivaalliselle niitylle. Nämä vihreät ylängöt ovat laitumia ja lukuisten eläimien kunnossapitämiä. Yhtä kaikkia ihmisen silmiin ne ovat aukeita, autuaita nurmikenttiä. Niitä reunustavat vuoret ja ihminen on varma siitä, että hän on tullut paratiisiin. Pilvet ja totinen taivas onkin lähempänä, laiduntavia eläimiä on niityllä ja kirottu sepelinen, nyt pimeältä tuntuva metsä on takana. 

Hevoset tulevat tervehtimään sinua, on aika pyyhkiä hikeä ja pitää tauko. Maalaustaiteen pastoraaliunelma on täällä ja pääset siihen osaksi. Valokuvia, hengen haukkomista. Rannemittarissa on 1565 metriä ja nouseminen tuntuu palkitulta. Ja sitä se todella on. 

Aikanaan laitumellakin on jatkettava matkaa. Tuossa avomaastossa nouseminen olisi huomaamatonta, ellei hikeä pukkaisi ja hengitys tihentyisi. Silti matkaa ja korkeusmetrejä kertyy kuin varkain ja kauniissa ympäristössä matka taittuu miellyttävästi. Jäljellä olevat puut ovat nyt pensasmaisia mäntyjä ja pian nekin katoavat jossain 1700-1800 metrissä paikasta riippuen. Sen jälkeen polku on hyvinkin vapaassa maastossa ja vain laidunnurmen, aluskasvillisuuden ja muutamien varpujen kehystämää. 

Aikanaan alkaa totisempi nouseminen, pohjasta on yhä suurempi osa vain kiveä eri muodoissaan. Mutta nuo korkeuskatselmukset jatkuvat taas joskus toiste ja jossain.