Paluupäivänä on helle ja ulkona on miellyttävää olla. Kaksikkomme lento on illalla ja nyt päätetään kylmästi elää kaikessa rauhassa matkatavaroiden kanssa lähtöön asti. Asunnolta lähdetään aamupäivällä koko kalustolla.
Päätös onkin hyvä, sillä tavarat pitävät liikkeen minimissä ja on aikaa nauttia auringosta ja joutilaisuudesta pitkän kaavan mukaan. Vilho istuu ensin pihalla penkillä tavaroiden kanssa, kun Annikki käy kotikadulla eläinten täyttämässä zoo-kahvilassa tapaamassa luontokappaleita. Tästä löytyy taatusti kuvausta Annikin omasta tekstistä sijainnissa
http://annikkisusivuori.blogspot.fi/
Sitten kuljetaan Tonavan rantaan vielä kerran ja mennään miltei ensimmäiseen, aika hienon tuntuiseen bistroon cappuccinolle. Nyt istutaan ulkona ja aurinko on erittäin lämmin. Ulkona on ihan oikeasti terassikeli ja totta puhuen pitää jo hakeutua varjoon. Onneksi Tonavalta tuulee hieman ja olo ei ole vielä tukalan kuuma. Ollaan huhtikuun toisella viikolla ja sää on sellainen kuin onnistuneessa kesäkuun päivässä Suomessa. Kaksikko istuu kaikessa rauhassa pitkään juomiensa kanssa ja lopulta tehdään vain niin, että tavarat nostetaan sisään ja pyydetään ruokalistat.
Vilho tilaa lammasta ja tämänkin annoksen nimessä on sana gulassi. Nyt ruoka on kuitenkin gulassia vain tuhdin kastikkeensa osalta. Lammaspalat ovat erinomaisia ja kyytipoikana on motti unkarilaisia, rasvaisia nuudeleita jugurttimaisessa kastikkeessa. Annikki nauttii vasikkaa paprika-papukastikkeessa.
Aterian jälkeen kävellään Tonavan rannassa. Tonava on nyt jätettävä kuitenkin taakse. Sitten vetäydytäänkin sata metriä sisämaahan ja mennään terassille, koska seuraavasta mahdollisuudesta ei ole juuri tietoa. Bistro-kahvila on hyvällä paikalla ja sää on todella upea, pilvetön. Tarjoilijat ovat nuoria, innokkaita ja täysin toivottomia tolvanoita. Kenties Vilho aavistaa tämän, sillä tytön tuodessa kasaa ruoka- ja juomalistoja, Vilho ei ota niitä edes vastaan vaan tilaa ystävällisesti suoraan kaksi kuivaa valkoviiniä. Susivuoret saavat juomansa pian ja voivat tarkkailla rauhassa ympäristöään.
Paikka on Susivuorten suojelupyhimyksen Padre Pion mukaan nimetty Cafe Pio. Italialainen munkki Padre Pio oli ennustanut Unkarin vapautuvan ja nousevan tärkeäksi Euroopassa - tätä ennustusta kunnioitetaan patsaalla kahvilan sisällä. Susivuoret kävivät Etelä-Italiassa San Giovanni in Rotondassa Padren perustamassa keskuksessakin aikoinaan, mutta se on toinen tarina se.
Valkoviiniä saadaan Vilholle toinenkin lasillinen ja Annikille talon soft drink -juoma. Jopa lasku saadaan hienon paikan onnellisen hölmöiltä tarjoilijoilta melko helposti. Saksalaispariskuntien kanssa pyöritellään päätä salaa hyväntahtoisesti naureskellen henkilökunnan sekoilemiselle.
Sitten 10 metrin päähän metroasemalle ja pääteasemalle Köbánya-Kispest asti. Siellä seikkaillaan terminaalin kautta bussipysäkille ja bussiin 200E. Uudet liput leimauslaitteeseen bussin sisällä ja ei kun lentokentälle. Nyt on jo kuuma kuin kesällä.
Lentoasemalla kaikki menee hyvin, turvatarkastus on hieman turha sumppu, mutta sekin sujuu.
Arvatkaapa mitä? Vilho hyökkää lentoaseman kakkoskerrokseen ja tilaa gulassin. Se on kirjanpidosta riippuen neljäs, mutta jos reiluja ollaan, niin keitto on kolmas. Sekin on mainio ja erinomainen matkaruoka, jopa kuumana päivänä. Keitto täyttää, muttei väsytä. Rouva juo raikkaan furmint-valkoviinin.
Lento kotiin on helppo, matkaan menee kaksi tuntia ja lento on parikymmentä minuuttia etuajassa. Ennen auringon laskemista näkyy vielä Tonava suurena, kunnes sen ja lentokoneen tietä erkanevat.
Vilho juo mustikkamehua ja kaksi kuppia Finnairin kamalaa kahvia. Kahvista saa kuitenkin kirjallista innostusta vauhdittomien vaellusten naputteluun. Viron valojen näkyessä Vilho alkaakin olla valmis tekstitöissään. On mahtavaa mennä taas kotiin, ainoana harmina on se, että seuraavaan matkaan on taas vietävän pitkä aika.
12.4.2015
14. Gulassia, Gulassia ja Tokajin lyhyt oppimäärä eli Vilho aloittaa ruokarallin loppukirin ja ostaa tuliaisia
Viimeisenä kokonaisena lomapäivänä Vilho aloittaa raivoisan gulassinmetsästyksen. Mutta ensin käydään vähän taas täydentämässä tuliaisia.
Tokaji-hyllystä Vilho poimii 3 ja 4 puttonyen pullot ja ne maksavat molemmat alta kymmenen euroa, vuosikerrat ovat aika nuoria, 4-5 vuoden takaa. Nämä pullot ovat tyypillisesti puolilitraisia ja Alkossa 2-3 kertaa kalliimpia.
Vilho kertaa itselleen vielä konstikkaan Tokaji-viinien luokittelun:
- Tokaj sinänsä on viinialue, joka tuottaa erilaisia viinejä, etupäässä valkoviinejä
- Tokaji Aszú on makea jälkiruokaviini, jonka pääidea on se, että siinä käytetään jalohomeen rusinoimia, osittain ylikypsiä rypäleita. Tästä tulee nimitys Aszú. Tämä viini on se, mitä me usein Tokajilla tarkoitamme
- Furmint on yleinen rypäle alueella. Kun pullossa lukee Tokaji Furmint, on yleensä tarjolla niin sanotusti normaalia valkoviiniä. Kuiva Furmint on erinomaista juomaa valkoviinien ystävälle.
- Tokaji Szamorodni on ns. perus-tokajia, jonka laatu ja makeusaste vaihtelee, eikä varsinaista luokitusta sinänsä yleensä ole. Nämä viinit ovat edullisia, mutta niiden kanssa pitäisi tietää mitä on tekemässä, sillä osa tietysti hyödyntää vain laatu-alueen nimeä.
- Puttonyt (puttonyos). Tokaji Aszú -viinit luokitellaan puttonyeillä. Vaihtoehtoja on viisi kappaletta: 3 puttonyos, 4 puttonyos, 5 puttonyos, 6 puttonyos ja Esszencia
Puttonyein määrä tarkoittaa käytettyjen jalohomerypäleiden määrää viinissä. Samalla viinin makeusaste myös yleensä nousee ja hinta nousee varmasti. Esszencia-viinissä käytetään vain pelkkiä jalohomerypäleitä.
Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, Aszú-viinit ovat myös vuosikertaviinejä. Vuosikerta on merkittävä muuttuja hinnassa. Nämä viinit säilyvät jopa kymmeniä vuosia, joten ei muuta kuin kellaria täyttämään.
Sana "puttonye " (mon. puttonyos) tulee perinteisestä keräysastiasta ja puttonye-luku kertoo montako keräysastiallista jalohomeisiä rypäleitä viiniin käytetään. Sanan taipuminen suomeksi ja unkariksi on varmasti oma lukunsa ja Vilho puhuu vain puttonyeistä.
***
Harrastepuuhissa Vilhoa on tuurannut loman aikana Masi, ja hänelle pitää viedä punaviini ja muutamia paprikavalmisteita. On mukavaa viedä jotain sellaiselle ihmiselle, joka arvostaa saamisiaan, Masikin on kova keittiömies. Osa ihmisistähän ei osaa edes kiittää, kun saavat lahjoja, jotka on kannettu maan ääristä. Siksi Vilho ei juuri ulkomailta lahjoja kanna. Keittiöön Vilho ostaa pienen unkarilaisen puisen leikkuulaudan. Viime vuosina Vilho on tuonut ulkomailta usein jonkun pienen keittiövälineen - ne ovat hyödyllisiä muistoesineitä, eivätkä lihota tai jää nurkkiin pyörimään.
Asunnolta hyökätään nyt pienelle lounaalle. Vilho on päättänyt saada gulassia, sillä se ruokalaji on edelleen syömättä. Seuraavat pari vuorokautta tulevatkin sitten tarjoamaan todellisen gulassikavalkadin.
Ensimmäinen paikka on hyvin mutkaton unkarilaisravintolan ja brittipubin risteytys. Engelsmannit seisovat tiskin tuntumassa ja iloitsevat happy hourin alkamisesta litraisten tuoppien kanssa. Litran tuoppi taitaa irrota iltapäivällä alle kahden euron.
Vilho tilaa - oluen hänkin - mutta sitten sen gulassin tietysti. Tästä on hyvä aloittaa, sillä keitto on sangen vaatimatonta pubiruokaa, mutta ihan hyvää se on. Annos tarjotaan perinteisestä peltiämpäristä, joka mallintaa astiaa jossa paprikoita ennen keiteltiin avotulella. Astiassa on sankakin roikottamista varten. Tässä gulassissa on muuten aika vähän paprikaa, kyseessä on lihakeitto, joka on melko laiha ja mieto. Annikki syö paprikakanaa ja älyää pyytää tarjoilijalta maustetta. Tarjoilija tuo perinteistä paprikatahnaa, joka on tulisen chilin makuista ja näköistä. Mauste muistuttaa siten hyvin paljon kiinalaisissa ravintoloissa tarjottavaa hieman öljyistä chiliä, jota Vilho kutsuu chilihilloksi sen ulkomuodon takia. Nyt saadaan kanaan vauhtia ja gulassiliemestä tulee herkullisen hottia. Ensimmäinen gulassi on hoidettu, joten paluu asunnolle on luvassa. Siellä pakataan ja nautitaan sisälle tulvivasta auringosta. Vilho taitaa torkahtaa sohvalle.
Illalla on toisen gulassin aika. Päivälliselle mennään nuorison suosimalle Ráday-kadulle, jossa on monta terassia ja lukuisia ravintoloita vierekkäin. Tämä on kuitenkin turistikaduilta hieman syrjässä, joten asiakaskunta on tasaisemmin paikallistakin ja selvästi nuorempaa. Vilho näkee ravintolan listalla gulassin ja jotain Annikkikin huomaa, koska paikka valitaan taas helposti. Ensin pitää vakuuttaa tarjoilija siitä, että pariskuntamme haluaa sisälle. Kesä on alkanut Budapestissä aamulla ja kaikki ovat ulkoruokinnassa tai muuten lasinsa varressa terassilla. Mutta Susivuoret syövät aina sisällä.
Gulassi tuodaan Vilhon eteen nyt keraamisessa ruukussa ja keitto on paljon parempaa kuin edellinen. Se on punaisempaa ja runsaampaa, lihapalat ovat melkoisia ja makua on paljon. Vilho tulee täyteen keitosta. Samalla Annikki syö hyvännäköisen salaatin, jonka keskipisteessä on paistettu juusto. Vihannekset ovat ensiluokkaisia. Pullo valkoviiniä on coolerissa ja Vilho juo olutta soppansa kanssa.
Vilhon pääruoka on tukeva possuannos, jossa liha on hyvää ja paprika-tomaattikastike on hyvää, samoin runsaat paistetut sipulit. Unkarilaiseen tapaan tämäkin ateria. Mutta vatsa alkaa olla jo todella täynnä. Annikin annos on vasikankylkeä budapestiläiseen tapaan, mukana on herneitä ja tomaatteja. Annos on hyvä ja täyttävä.
Susivuoret poistuvat yöhön vatsaansa pidellen ja asunnolla voidaan vielä nauttia lämpimän päivän päätteeksi kuohuviiniä. Pakkaus on jo miltei hoidettu. Vilhon gulassilaskurissa on nyt kaksi viivaa.
Tokaji-hyllystä Vilho poimii 3 ja 4 puttonyen pullot ja ne maksavat molemmat alta kymmenen euroa, vuosikerrat ovat aika nuoria, 4-5 vuoden takaa. Nämä pullot ovat tyypillisesti puolilitraisia ja Alkossa 2-3 kertaa kalliimpia.
Vilho kertaa itselleen vielä konstikkaan Tokaji-viinien luokittelun:
- Tokaj sinänsä on viinialue, joka tuottaa erilaisia viinejä, etupäässä valkoviinejä
- Tokaji Aszú on makea jälkiruokaviini, jonka pääidea on se, että siinä käytetään jalohomeen rusinoimia, osittain ylikypsiä rypäleita. Tästä tulee nimitys Aszú. Tämä viini on se, mitä me usein Tokajilla tarkoitamme
- Furmint on yleinen rypäle alueella. Kun pullossa lukee Tokaji Furmint, on yleensä tarjolla niin sanotusti normaalia valkoviiniä. Kuiva Furmint on erinomaista juomaa valkoviinien ystävälle.
- Tokaji Szamorodni on ns. perus-tokajia, jonka laatu ja makeusaste vaihtelee, eikä varsinaista luokitusta sinänsä yleensä ole. Nämä viinit ovat edullisia, mutta niiden kanssa pitäisi tietää mitä on tekemässä, sillä osa tietysti hyödyntää vain laatu-alueen nimeä.
- Puttonyt (puttonyos). Tokaji Aszú -viinit luokitellaan puttonyeillä. Vaihtoehtoja on viisi kappaletta: 3 puttonyos, 4 puttonyos, 5 puttonyos, 6 puttonyos ja Esszencia
Puttonyein määrä tarkoittaa käytettyjen jalohomerypäleiden määrää viinissä. Samalla viinin makeusaste myös yleensä nousee ja hinta nousee varmasti. Esszencia-viinissä käytetään vain pelkkiä jalohomerypäleitä.
Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, Aszú-viinit ovat myös vuosikertaviinejä. Vuosikerta on merkittävä muuttuja hinnassa. Nämä viinit säilyvät jopa kymmeniä vuosia, joten ei muuta kuin kellaria täyttämään.
Sana "puttonye " (mon. puttonyos) tulee perinteisestä keräysastiasta ja puttonye-luku kertoo montako keräysastiallista jalohomeisiä rypäleitä viiniin käytetään. Sanan taipuminen suomeksi ja unkariksi on varmasti oma lukunsa ja Vilho puhuu vain puttonyeistä.
***
Harrastepuuhissa Vilhoa on tuurannut loman aikana Masi, ja hänelle pitää viedä punaviini ja muutamia paprikavalmisteita. On mukavaa viedä jotain sellaiselle ihmiselle, joka arvostaa saamisiaan, Masikin on kova keittiömies. Osa ihmisistähän ei osaa edes kiittää, kun saavat lahjoja, jotka on kannettu maan ääristä. Siksi Vilho ei juuri ulkomailta lahjoja kanna. Keittiöön Vilho ostaa pienen unkarilaisen puisen leikkuulaudan. Viime vuosina Vilho on tuonut ulkomailta usein jonkun pienen keittiövälineen - ne ovat hyödyllisiä muistoesineitä, eivätkä lihota tai jää nurkkiin pyörimään.
Asunnolta hyökätään nyt pienelle lounaalle. Vilho on päättänyt saada gulassia, sillä se ruokalaji on edelleen syömättä. Seuraavat pari vuorokautta tulevatkin sitten tarjoamaan todellisen gulassikavalkadin.
Ensimmäinen paikka on hyvin mutkaton unkarilaisravintolan ja brittipubin risteytys. Engelsmannit seisovat tiskin tuntumassa ja iloitsevat happy hourin alkamisesta litraisten tuoppien kanssa. Litran tuoppi taitaa irrota iltapäivällä alle kahden euron.
Vilho tilaa - oluen hänkin - mutta sitten sen gulassin tietysti. Tästä on hyvä aloittaa, sillä keitto on sangen vaatimatonta pubiruokaa, mutta ihan hyvää se on. Annos tarjotaan perinteisestä peltiämpäristä, joka mallintaa astiaa jossa paprikoita ennen keiteltiin avotulella. Astiassa on sankakin roikottamista varten. Tässä gulassissa on muuten aika vähän paprikaa, kyseessä on lihakeitto, joka on melko laiha ja mieto. Annikki syö paprikakanaa ja älyää pyytää tarjoilijalta maustetta. Tarjoilija tuo perinteistä paprikatahnaa, joka on tulisen chilin makuista ja näköistä. Mauste muistuttaa siten hyvin paljon kiinalaisissa ravintoloissa tarjottavaa hieman öljyistä chiliä, jota Vilho kutsuu chilihilloksi sen ulkomuodon takia. Nyt saadaan kanaan vauhtia ja gulassiliemestä tulee herkullisen hottia. Ensimmäinen gulassi on hoidettu, joten paluu asunnolle on luvassa. Siellä pakataan ja nautitaan sisälle tulvivasta auringosta. Vilho taitaa torkahtaa sohvalle.
Illalla on toisen gulassin aika. Päivälliselle mennään nuorison suosimalle Ráday-kadulle, jossa on monta terassia ja lukuisia ravintoloita vierekkäin. Tämä on kuitenkin turistikaduilta hieman syrjässä, joten asiakaskunta on tasaisemmin paikallistakin ja selvästi nuorempaa. Vilho näkee ravintolan listalla gulassin ja jotain Annikkikin huomaa, koska paikka valitaan taas helposti. Ensin pitää vakuuttaa tarjoilija siitä, että pariskuntamme haluaa sisälle. Kesä on alkanut Budapestissä aamulla ja kaikki ovat ulkoruokinnassa tai muuten lasinsa varressa terassilla. Mutta Susivuoret syövät aina sisällä.
Gulassi tuodaan Vilhon eteen nyt keraamisessa ruukussa ja keitto on paljon parempaa kuin edellinen. Se on punaisempaa ja runsaampaa, lihapalat ovat melkoisia ja makua on paljon. Vilho tulee täyteen keitosta. Samalla Annikki syö hyvännäköisen salaatin, jonka keskipisteessä on paistettu juusto. Vihannekset ovat ensiluokkaisia. Pullo valkoviiniä on coolerissa ja Vilho juo olutta soppansa kanssa.
Vilhon pääruoka on tukeva possuannos, jossa liha on hyvää ja paprika-tomaattikastike on hyvää, samoin runsaat paistetut sipulit. Unkarilaiseen tapaan tämäkin ateria. Mutta vatsa alkaa olla jo todella täynnä. Annikin annos on vasikankylkeä budapestiläiseen tapaan, mukana on herneitä ja tomaatteja. Annos on hyvä ja täyttävä.
Susivuoret poistuvat yöhön vatsaansa pidellen ja asunnolla voidaan vielä nauttia lämpimän päivän päätteeksi kuohuviiniä. Pakkaus on jo miltei hoidettu. Vilhon gulassilaskurissa on nyt kaksi viivaa.
13. Egeristä länteen eli paluu minareetilta Budapestiin
Egerissä tehdään aamukierros ja sää alkaa olla todella aurinkoinen. Aiemmin mainittu minareetti käydään katsomassa ja sitten kavutaan kaupungin linnavuorelle katsomaan maisemia.
Minareetti on 1600-luvulta ja se jäi jäljelle, kun vieressä ollut moskeija lanattiin vuonna 1841. Minareetti on hoikka hiekkakivitorni ja korkeudeltaan 40 metriä. Huipulla olevaan puolikuuhun on laitettu risti jatkeeksi. Minareetin sanotaan olevan pohjoisin osmaanivallan monumentti Euroopassa. Nykyään sinne pääsee turistikin kapuamaan, mutta torni ehti olla 150 vuotta suljettuna.
Aurinko paistaa kirkkaana kun matka jatkuu linnavuorelle. Siellä pyörii koululaisryhmiä ja Susivuoret käyvät linnoitusmuureilta maisemia katsomassa kaupungin suuntaan. Nähtävästi linnalle tarvittiin lippu, mutta sisäänkäynnissä oli sen tasoinen koululaiskaaos, että kukaan ei kiinnostunut kaksikostamme.
Eger on pieni ja erittäin miellyttävä kaupunki, mutta sen nähtävyydet eivät pitkään rasita ketään. Kaupungissa voisi hyvin olla pari kolme iltaa ja käydä syömässä hyvin ja istua kahviloissa. Mutta tämäkin pieni visiitti tuntuu melko riittävältä. Jos aikaa olisi enemmän, se käytettäisiin kaupungin viiniliikkeiden ja kukkuloilla olevien viinitarhojen tutkimiseen. Suositeltava kaupunki.
Nyt on aika ajatella jo paluuta. Budapestiin ei ole pitkä matka, mutta siihen varataan hyvin aikaa. Vilho olisi halunnut lähteä Egeristä itään, sillä viereinen merkittävä paikka lähellä on Tokajin viinialue. Muuta nähtävää täällä päin olisi Bükkin kansallispuisto kukkuloineen.
Nyt on kuitenkin mentävä länteen. Kaksikkomme käy automarketissa ostamassa tuliaisia kotiin: muutaman viinin ja puoli tusinaa paprikatahnatuubeja ja muutaman pussin paprikajauhetta. Viimeisiä eväitä varaillaan asunnolle.
Yhdessä liittymässä Vilho ajaa hieman ohi ja joutuu kiepsauttamaan auton takaisin. Käännös osuu suoraan edullisen bensa-aseman pihaan ja nyt vuokra-auto voidaan tankata loppukuntoon, kun perille on enää 20 kilometriä. Unkarissa näyttää asemilla olevan usein vierekkäin itsepalvelupumppuja ja palvelutankkausta. Itsepalvelutankkauksessa pumpusta saa heti polttoainetta ja sitten käydään vaan maksamassa kassalla. Homma käy siis helposti. Monessa maassa pitää nykyään käydä maksamassa kassalla ensin jokin summa ja sitten sen verran saa pumpusta. Unkarissa vastaan ei tule lainkaan kortti- tai seteliautomaatteja, vaan kassalle maksetaan mutta homma tosiaan sujuu.
Vilho kieputtaa viimeiset kilometrit mobiiliaan tiukka ilme kasvoillaan ja keskittyminen on kovaa. Kaupunki on iso, liittymät suuria ja niin vauhtia kuin kaistojakin on paljon. Mutta kaikki menee hienosti ja auto saadaan vuokraamon eteen turvallisesti. Vilho ajaa auton jalkakäytävälle, sillä vuokraamolla ei ole lainkaan parkkitilaa toimistolla! Vuokraamo on hyvä vakiofirma, jota Vilho käyttää aina kotimaassaan ja usein ulkomailla. Mutta täällä Budapestissä henkilökunta on joukko täydellisiä pässejä. Vilho menee avainten ja papereiden kanssa tiskille ja kuittaa ekan palkautuspaperin. Äijä ottaa avaimet ja dokumentit tiskilleen mutta sählää jonkun muun asiakkaan kanssa samalla ja sanoo, että kollega katsoo auton.
Kollega marssiikin reippaasti pihalle. Kahdesti auton kierrettyään, ukko kysyy avaimia. Vilho kertoo, että siellähän ne ovat jo teidän tiskin takana. Kaveri kysyy, että onko tämä auto kuitenkin sinun autosi? Vilho alkaa jo miettiä olevansa piilokamerassa. Avaimet haetaan, auto kierretään vielä pari kertaa. Sitten käydään kuittaamassa taas palautuspaperi. Vilho laskee kuitanneensa 5-6 paperia vuokratessa. Suomessa kuitataan vain sopimuksen firman kappale ja auton palautus, vuokraustilanne kestää 3 minuuttia. Belgiassa sama homma, palautuksenkin Vilho kuittasi siellä vain sähköiseen vehkeeseen ja se oli siinä. Unkarin pojilla on paperisota verissä ja byrokratia huipussaan - Vilho vinoilee koko ajan keisariajan byrokratiasta, sillä se tuntuu vaivaan Unkaria laajemminkin. On aivan kuin muutamissa unkarilaisissa toimissa olisi yhdistynyt saksalainen pedanttisuus itäeurooppalaiseen yltiöbyrokraattisuuteen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että esim. vuokraamossa vain yhdellä noista kuudesta on valta ja muut viisi pyörivät, kuten Vilho sanoo, kuin paska potussa.
Mutta vuokraus meni muuten hyvin ja autohan oli otettu käyttöön 6 päivää ennen vuokrausta, joten aika tuliterä peli oli alla. Toimistossa työnsä tekevä virka-Vilho ei vaan ymmärrä tehottomuutta ja byrokratiaa kovin hyvin, eikä koskaan turhaa sellaista.
Metrolla ajellaan kotiin ja niin palataan Budapestin asuntoon. Seikkailun jälkeen käydään vain kulman takana tutussa wokkipaikassa syömässä ja ilta levätään kotona. Sää on alkanut kirkastua ja lämmetä pääkaupungissakin.
Minareetti on 1600-luvulta ja se jäi jäljelle, kun vieressä ollut moskeija lanattiin vuonna 1841. Minareetti on hoikka hiekkakivitorni ja korkeudeltaan 40 metriä. Huipulla olevaan puolikuuhun on laitettu risti jatkeeksi. Minareetin sanotaan olevan pohjoisin osmaanivallan monumentti Euroopassa. Nykyään sinne pääsee turistikin kapuamaan, mutta torni ehti olla 150 vuotta suljettuna.
Aurinko paistaa kirkkaana kun matka jatkuu linnavuorelle. Siellä pyörii koululaisryhmiä ja Susivuoret käyvät linnoitusmuureilta maisemia katsomassa kaupungin suuntaan. Nähtävästi linnalle tarvittiin lippu, mutta sisäänkäynnissä oli sen tasoinen koululaiskaaos, että kukaan ei kiinnostunut kaksikostamme.
Eger on pieni ja erittäin miellyttävä kaupunki, mutta sen nähtävyydet eivät pitkään rasita ketään. Kaupungissa voisi hyvin olla pari kolme iltaa ja käydä syömässä hyvin ja istua kahviloissa. Mutta tämäkin pieni visiitti tuntuu melko riittävältä. Jos aikaa olisi enemmän, se käytettäisiin kaupungin viiniliikkeiden ja kukkuloilla olevien viinitarhojen tutkimiseen. Suositeltava kaupunki.
Nyt on aika ajatella jo paluuta. Budapestiin ei ole pitkä matka, mutta siihen varataan hyvin aikaa. Vilho olisi halunnut lähteä Egeristä itään, sillä viereinen merkittävä paikka lähellä on Tokajin viinialue. Muuta nähtävää täällä päin olisi Bükkin kansallispuisto kukkuloineen.
Nyt on kuitenkin mentävä länteen. Kaksikkomme käy automarketissa ostamassa tuliaisia kotiin: muutaman viinin ja puoli tusinaa paprikatahnatuubeja ja muutaman pussin paprikajauhetta. Viimeisiä eväitä varaillaan asunnolle.
Yhdessä liittymässä Vilho ajaa hieman ohi ja joutuu kiepsauttamaan auton takaisin. Käännös osuu suoraan edullisen bensa-aseman pihaan ja nyt vuokra-auto voidaan tankata loppukuntoon, kun perille on enää 20 kilometriä. Unkarissa näyttää asemilla olevan usein vierekkäin itsepalvelupumppuja ja palvelutankkausta. Itsepalvelutankkauksessa pumpusta saa heti polttoainetta ja sitten käydään vaan maksamassa kassalla. Homma käy siis helposti. Monessa maassa pitää nykyään käydä maksamassa kassalla ensin jokin summa ja sitten sen verran saa pumpusta. Unkarissa vastaan ei tule lainkaan kortti- tai seteliautomaatteja, vaan kassalle maksetaan mutta homma tosiaan sujuu.
Vilho kieputtaa viimeiset kilometrit mobiiliaan tiukka ilme kasvoillaan ja keskittyminen on kovaa. Kaupunki on iso, liittymät suuria ja niin vauhtia kuin kaistojakin on paljon. Mutta kaikki menee hienosti ja auto saadaan vuokraamon eteen turvallisesti. Vilho ajaa auton jalkakäytävälle, sillä vuokraamolla ei ole lainkaan parkkitilaa toimistolla! Vuokraamo on hyvä vakiofirma, jota Vilho käyttää aina kotimaassaan ja usein ulkomailla. Mutta täällä Budapestissä henkilökunta on joukko täydellisiä pässejä. Vilho menee avainten ja papereiden kanssa tiskille ja kuittaa ekan palkautuspaperin. Äijä ottaa avaimet ja dokumentit tiskilleen mutta sählää jonkun muun asiakkaan kanssa samalla ja sanoo, että kollega katsoo auton.
Kollega marssiikin reippaasti pihalle. Kahdesti auton kierrettyään, ukko kysyy avaimia. Vilho kertoo, että siellähän ne ovat jo teidän tiskin takana. Kaveri kysyy, että onko tämä auto kuitenkin sinun autosi? Vilho alkaa jo miettiä olevansa piilokamerassa. Avaimet haetaan, auto kierretään vielä pari kertaa. Sitten käydään kuittaamassa taas palautuspaperi. Vilho laskee kuitanneensa 5-6 paperia vuokratessa. Suomessa kuitataan vain sopimuksen firman kappale ja auton palautus, vuokraustilanne kestää 3 minuuttia. Belgiassa sama homma, palautuksenkin Vilho kuittasi siellä vain sähköiseen vehkeeseen ja se oli siinä. Unkarin pojilla on paperisota verissä ja byrokratia huipussaan - Vilho vinoilee koko ajan keisariajan byrokratiasta, sillä se tuntuu vaivaan Unkaria laajemminkin. On aivan kuin muutamissa unkarilaisissa toimissa olisi yhdistynyt saksalainen pedanttisuus itäeurooppalaiseen yltiöbyrokraattisuuteen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että esim. vuokraamossa vain yhdellä noista kuudesta on valta ja muut viisi pyörivät, kuten Vilho sanoo, kuin paska potussa.
Mutta vuokraus meni muuten hyvin ja autohan oli otettu käyttöön 6 päivää ennen vuokrausta, joten aika tuliterä peli oli alla. Toimistossa työnsä tekevä virka-Vilho ei vaan ymmärrä tehottomuutta ja byrokratiaa kovin hyvin, eikä koskaan turhaa sellaista.
Metrolla ajellaan kotiin ja niin palataan Budapestin asuntoon. Seikkailun jälkeen käydään vain kulman takana tutussa wokkipaikassa syömässä ja ilta levätään kotona. Sää on alkanut kirkastua ja lämmetä pääkaupungissakin.
12. b) Autoillen Egeriin ja ateriaa kaupungissa
Liikenne on paikoin kovaa matkalla Egeriin. Päivän aikana nähdään kolme kunnon kolaria: Ensimmäinen on perusristeyskolari heti Pécsissä.
Toinen tapaus on rajumpi, kun kapealla ja heikkokuntoisella tiellä rekka on ajanut ulos tieltä ja kaatunut kyljelleen. Tie on paikoin hieman korotettu muusta maastosta ja tässä pikalinja on sitten pudonnut tieltä ennen kaatumistaan kokonaan jorpakkoon. Tie on luotisuora kilometrien matkalta.
Kolmas kolaus on jo varsinaisella Egerin viinialueella, jossa maasto kumpuilee ja ajoradalla on ohituskaista aina vain yhteen suuntaan. Liikennemerkki varoittelee nokkakolareista, sillä ohituskaistat ovat tietysti ylämäkisuuntaan ja alamäkeen ajavien kiusaus raapaista ohi ohituskieltoalueella on arvatenkin suuri. Syystä tai toisesta joku on tälläkin rallipätkällä juuri ajanut oikein mallikkaasti metsään. Paikalle tulee hälytysajoneuvoa valot vilkkuen.
Mutta nyt ollaan vielä hetken keskimmäisen kolarin maisemissa. Päivän aikana Vilho ajaa muutaman kerran sivuteille, että saisi nähdä muutakin kuin taustapeiliä ja keskiviivaa. Tauot antavat pienen henkäisyn maantieltä ja mahdollisuuden päästä pois ruuhkasta tai jonosta. Täällä pustan yläreunalla vesi on usein tulvinut pelloille ja kosteikoissa on paljon lintuja. Päivän aikana nähdään kymmeniä kauriita ja niitä näkyy tauonkin aikana aika lähellä. Sorsia ja haikaroita liikkuu kosteissa paikoissa ja ilmassa raikuu muidenkin lajien ääniä.
Illalla silmät ovat täynnä pustaa, peltolakeuksia ja suoria teitä. Kymmenen kilometrin luotisuorat pätkät eivät ole täällä harvinaisia vaan ennemminkin sääntönä.
Egeriin saavutaan kello 1806 ja innokas isäntäpari on odottamassa pihassa. Suomalaiset lupasivat tulla noin kuudelta ja aika hyvin homma onnistuikin. Päivä on ollut kuitenkin myös ongelmallinen. Aamulla sattui mainittu pariskunnan hajaantuminen Pésissä ja itse päivä oli hyvin rankkaa siirtymäajoa. Ruokatauko lykkääntyi lykkääntymistään ja lopulta oltiin alueella, jossa sen pitäminen ei enää onnistunut tarjonnan puutteen takia. Päivästä tuli siis melkoinen marssi, mutta lopulta ollaan melko mukavasti perillä.
Vilho juo ison pullon olutta ja napsii verrattomia unkarilaisia suolakurkkuja hotellihuoneessa ensi hätään. Annikki tahtoo ravintolaan, joten Vilho pistää kauluspaitansa höyryhoitoon suihkukoppiin. Paita nimittäin siliää vesihöyry ansioista miltei silmissä ja toipuu siten kuljetuksesta. Siten paita päälle ja pimeään.
Susivuoret suunnistavat Egerin pikkukaupungin keskustaan ensin minareetin - kyllä minareetin - avulla. Mutta reitti osoittautuu sumpuksi, joka pitää kiertää joten pian tupsahdetaan pimeydestä kaupungin päätorille. Meno on hiljaista, mutta ei nyt aivan kuollutta.
Yleensä kaksikko kiertää keskuspaikat kaukaa ja hakee hieman halvempaa ja mutkattomampaa ruokaratkaisua sivukaduilta, mutta pienillä paikoilla uhmakkuus kasvaa. Niin nytkin. Keskustorin laidassa on hinnoiltaan fiksunoloinen ravintola, joten sinne hyökätään sisään. Paikka lupailee vielä unkarilaista muonaa, joten nyt on turha kierrellä etsimässä enempää.
Susivuoret tilaavat pullon punaviiniä, tietysti Egerin alueelta. Pullo maksaa vaatimattomasti 2400 f. (alle 10 €). Suuruudenhulluus jatkuu siten, että Annikki tilaa puolikkaan - ei sentään egeriläistä härkää, vaan ankan. Vilho ottaa kauriskeiton alkuruuaksi ja se on kerrassaan mainiota. Vilhon uskomaton pääruoka on hampurilainen - sillä sekin kuuluu päivän suositusvalikoimaan, kuten keittokin. Purilainen on hyvää höysteineen ja ennen kaikkea sen Vilho jaksaa syödä keittonsa päälle. Ja sopiihan se purilaispihvi toki punaviinin kanssa.
Pöydän toisella puolella Annikki on jo täydessä taistelussa ankkansa kanssa. Sen liha on tummaa ja erittäin maukasta. Hapanimelätyyppinen kaalihöyste on ankan kanssa niin maittavaan, että sen valmistuksesta kysytään tarjoilijalta tarkempaa tietoa.
Koko valtava ateriakokonaisuus maksaa juomarahoineen kymppitonnin, joka kuulostaa tietysti hurjalta, mutta unionin rahoissa päivällinen maksaa pulloineen sellaiset 34 €. Ateria on tasoonsa nähden naurettavan halpa - sen verran on päästy Budapestiä sivummalle, että hintataso on jo aika alhaalla.
Matka hotellille on lyhyt ja taivaalla on tähtiä. Kaupunki on pieni ja siisti, rauhallinen ja asiallinen.
Toinen tapaus on rajumpi, kun kapealla ja heikkokuntoisella tiellä rekka on ajanut ulos tieltä ja kaatunut kyljelleen. Tie on paikoin hieman korotettu muusta maastosta ja tässä pikalinja on sitten pudonnut tieltä ennen kaatumistaan kokonaan jorpakkoon. Tie on luotisuora kilometrien matkalta.
Kolmas kolaus on jo varsinaisella Egerin viinialueella, jossa maasto kumpuilee ja ajoradalla on ohituskaista aina vain yhteen suuntaan. Liikennemerkki varoittelee nokkakolareista, sillä ohituskaistat ovat tietysti ylämäkisuuntaan ja alamäkeen ajavien kiusaus raapaista ohi ohituskieltoalueella on arvatenkin suuri. Syystä tai toisesta joku on tälläkin rallipätkällä juuri ajanut oikein mallikkaasti metsään. Paikalle tulee hälytysajoneuvoa valot vilkkuen.
Mutta nyt ollaan vielä hetken keskimmäisen kolarin maisemissa. Päivän aikana Vilho ajaa muutaman kerran sivuteille, että saisi nähdä muutakin kuin taustapeiliä ja keskiviivaa. Tauot antavat pienen henkäisyn maantieltä ja mahdollisuuden päästä pois ruuhkasta tai jonosta. Täällä pustan yläreunalla vesi on usein tulvinut pelloille ja kosteikoissa on paljon lintuja. Päivän aikana nähdään kymmeniä kauriita ja niitä näkyy tauonkin aikana aika lähellä. Sorsia ja haikaroita liikkuu kosteissa paikoissa ja ilmassa raikuu muidenkin lajien ääniä.
Illalla silmät ovat täynnä pustaa, peltolakeuksia ja suoria teitä. Kymmenen kilometrin luotisuorat pätkät eivät ole täällä harvinaisia vaan ennemminkin sääntönä.
Egeriin saavutaan kello 1806 ja innokas isäntäpari on odottamassa pihassa. Suomalaiset lupasivat tulla noin kuudelta ja aika hyvin homma onnistuikin. Päivä on ollut kuitenkin myös ongelmallinen. Aamulla sattui mainittu pariskunnan hajaantuminen Pésissä ja itse päivä oli hyvin rankkaa siirtymäajoa. Ruokatauko lykkääntyi lykkääntymistään ja lopulta oltiin alueella, jossa sen pitäminen ei enää onnistunut tarjonnan puutteen takia. Päivästä tuli siis melkoinen marssi, mutta lopulta ollaan melko mukavasti perillä.
Vilho juo ison pullon olutta ja napsii verrattomia unkarilaisia suolakurkkuja hotellihuoneessa ensi hätään. Annikki tahtoo ravintolaan, joten Vilho pistää kauluspaitansa höyryhoitoon suihkukoppiin. Paita nimittäin siliää vesihöyry ansioista miltei silmissä ja toipuu siten kuljetuksesta. Siten paita päälle ja pimeään.
Susivuoret suunnistavat Egerin pikkukaupungin keskustaan ensin minareetin - kyllä minareetin - avulla. Mutta reitti osoittautuu sumpuksi, joka pitää kiertää joten pian tupsahdetaan pimeydestä kaupungin päätorille. Meno on hiljaista, mutta ei nyt aivan kuollutta.
Yleensä kaksikko kiertää keskuspaikat kaukaa ja hakee hieman halvempaa ja mutkattomampaa ruokaratkaisua sivukaduilta, mutta pienillä paikoilla uhmakkuus kasvaa. Niin nytkin. Keskustorin laidassa on hinnoiltaan fiksunoloinen ravintola, joten sinne hyökätään sisään. Paikka lupailee vielä unkarilaista muonaa, joten nyt on turha kierrellä etsimässä enempää.
Susivuoret tilaavat pullon punaviiniä, tietysti Egerin alueelta. Pullo maksaa vaatimattomasti 2400 f. (alle 10 €). Suuruudenhulluus jatkuu siten, että Annikki tilaa puolikkaan - ei sentään egeriläistä härkää, vaan ankan. Vilho ottaa kauriskeiton alkuruuaksi ja se on kerrassaan mainiota. Vilhon uskomaton pääruoka on hampurilainen - sillä sekin kuuluu päivän suositusvalikoimaan, kuten keittokin. Purilainen on hyvää höysteineen ja ennen kaikkea sen Vilho jaksaa syödä keittonsa päälle. Ja sopiihan se purilaispihvi toki punaviinin kanssa.
Pöydän toisella puolella Annikki on jo täydessä taistelussa ankkansa kanssa. Sen liha on tummaa ja erittäin maukasta. Hapanimelätyyppinen kaalihöyste on ankan kanssa niin maittavaan, että sen valmistuksesta kysytään tarjoilijalta tarkempaa tietoa.
Koko valtava ateriakokonaisuus maksaa juomarahoineen kymppitonnin, joka kuulostaa tietysti hurjalta, mutta unionin rahoissa päivällinen maksaa pulloineen sellaiset 34 €. Ateria on tasoonsa nähden naurettavan halpa - sen verran on päästy Budapestiä sivummalle, että hintataso on jo aika alhaalla.
Matka hotellille on lyhyt ja taivaalla on tähtiä. Kaupunki on pieni ja siisti, rauhallinen ja asiallinen.
9.4.2015
12.a) Sateinen kierros Pécsissä ja pustarallia Egerin suuntaan
Yö on mennyt hyvin mainiossa pécsiläisessä hotellissa ja Vilhokin on nukkunut vähän univelkaansa pois. Susivuoret painelevat aamiaishuoneeseen ja huomaavat, että ulkona sataa. Aamiaisella ei ole muita ja parkkipaikkakin on aika lailla tyhjentynyt, vaikkei kello valtavasti olekaan. Auto jätetään vielä hetkeksi odottamaan majapaikan parkkipaikalle. Centrum apartments on ihan suositeltava majapaikka: melko tilavia huoneita, joissa on pieni keittiö ja kiitettävä aamiainen tässä hintatasossa. Vilhon selkä oli myös kiitollinen napakasta patjasta.
Kaksikkomme ohjelmassa on lyhyt ja ytimekäs kohdekierros, jonka päämaalina ovat Unescon maailmanperintökohteiksi hyväksytyt varhaiskristilliset hautapaikat. Tällä kertaa biorytmit ja tähdet eivät oikein osu kohdalle, sillä pienessä sateessa Susivuoret eksyvät toisistaan. Kaikki tapahtuu varsinaisena sattumien summana Szent Péterin eli Pyhän Pietarin katedraalilla. Vilho lähtee kiertämään hyvin hiljaista eli autiota katedraalia vasemmalta, sillä paikalla on hienosti restauroituja keskiaikaisia rakenteita. Annikki kuvailee oikealla sivulla. Vilhon kiepautettua itsensä katedraalin ovelle, Annikkia ei näy missään, joten hän painelee sisälle katedraaliin. Eipä näy vaimoa sielläkään. Vilho kuvailee sisällä hetken ja palaa ulos ihmettelemään.
Vaimoa ei lähiaikoina löydy mistään, joten Vilho jatkaa sovituille kohteille, jotka ovatkin aivan nurkan takana. Taskussa on muutama tonni rahaa, joten Viltsu ostaa pääsylipun varhaiskristillisille haudoille - hän on vakuuttunut siitä, että vaimo pyörii jo siellä ja tarjoaa täysmittaisen, mahdollisesti varhaiskristillisen ripityksen karkaamisesta kirkolla.
Annikkia ei näy muinaishaudoilla, joten Vilho kiertää haudat valokuvaten ja videoiden kaikessa rauhassa. Kohde on hieno ja miellyttävän pieni kokonaisuutena. Haudat ovat vuodelta 390 AD ja ne ovat säilyneet melko hyvin. Hautojen seinät on maalattu ja ne on nimetty maalausaiheiden mukaan. Vilho viipyy kameroineen pitkään Viinikarahvihaudalla, jonka seinää koristaa viinikannu.
Päästyään taas pihalle puistoon tästä laadukkaasta ja hyvin esille pannusta kohteesta, Vilho saa kunnolla sadetta niskaansa. Tappiolistalla ovat kuivat vetimet ja yksi kappale puolisoja. Kulttuurielämyksillä on hintansa, tuumailee Vilho.
Puristaen haudoilta saatua, nyt jo märkää, ohjelappua valtavassa kourassaan, suomalainen koipeliini laukkaa oitis väärään suuntaan etsiessään lipun hintaan kuuluvaa mausoleumia ja näkee eteensä avautuvalla aukiolla suurin piirtein kaupungin kaikki muut nähtävyydet. Sade haittaa valokuvaamista, joten Vilho yrittää löytää vikkelästi seuraavan haudan.
Mausoleumi löytyykin alarinteestä hyvin läheltä aiempia hautoja. Varsinainen rakennus - myöhempi kappeli haudan päällä - on rauniona ja niiden sivusta kulkevat portaat maan alle. Vilho painelee sateessa maan poveen. Alhaalla on pieni huone ja siellä on parikymmentä unkarilaista mummoa seuramatkalla. Käynnissä on lippujen osto. Vilho pujottelee tätien ohi ja vilauttaa lippuaan - kassapoika antaa leiman tikettiin ja laminoidun selityslapun haudasta.
Hauta on autotallin kokoisessa tilassa pleksilasin takana. Tilassa on hyvin säilynyt, koristeltu sarkofagi ja seinämaalauksia. Kohde on antiikista kiinnostuneelle hyvä paikka ja suositeltavakin. Maalauksissa on Aatami vaimoineen sekä Daniel kissapetojen kanssa luolassa.
Vilho on tilassa täysin yksin - mummot ilmeisesti titraavat vielä kolikkojensa kanssa ja Annikki lienee lähtenyt paikallisen kuohuviinikauppiaan matkaan. Kohde on ylevä, mutta henkilökohtaisesti Vilho ei voi tästä paljon alemmaksi vajota, sen verran pohjalla mausoleumissa ollaan. On siis aika jättää mummot, nousta portaat ja painella sateeseen.
Päinvaloon ponkaistessaan Vilho näkee vilauksen mahdollisesta Annikin sateenvarjosta katedraalilla. Hän juoksee melkoisen kovaa kyytiä näkyvistä katoavan punaisen varjon perään ja - toden totta! - Annikkihan se siellä on, säikähtäneenä. Susivuoret ovat jälleen täysilukuiset, mutta peliaika Pécsissä on käymässä vähiin.
***
Loppupäivän Vilhoa harmittaa vietävästi se, että Annikin päivä Pécsissä meni pilalle ja hän ei nähnyt mitään Vilhoa etsiessään. Ei muutenkaan ole mukavaa kiertää paikkoja yksin, tuntuu kuin niitä ei oikein näkisikään, kun toinen ei ole paikalla jakamassa samaa. Mutta matkatessa sattuu kaikenlaista ja tässä nyt ei oikeasti sattunut ketään eikä mitään.
Pécs vaikutti miellyttävältä yliopistokaupungilta, jossa varmasti viihtyisi hyvin pari päivää. Maasto seudulla oli hieman kumpuilevaa ja kuohuviiniä tuottavia köynnöksiä näkyy ympäristössä. Rauhallista Pécsissäkin tuntuu olevan, lähinnä hyvällä tavalla.
Tämä päivä on pustan ja maantien. Kaksikko ajaa Pécsistä Egeriin. Muutaman tunnin jälkeen ylitetään Tonava ja jatketaan koilliseen koko ajan sivuten suurta tasankoa, varsinaista pusta-aluetta. Mutta oikeastaan koko ajan maisemaa hallitsevat valtavat peltoaukeat, viivasuorat tiet ja täysin tasainen maasto. Maaseutua, pieniä kyliä ja muutama jonkin kokoinen kaupunki. Mustaa, punertavaa ja kellertävää maata näkyy pelloilla, monin paikoin maa on jo hyvin vihreää kasvillisuudesta. Lintuja nähdään erittäin paljon. Vilho jatkaa rattinsa takana ja Eger lähestyy, mutta matkaa on vielä paljon.
Kaksikkomme ohjelmassa on lyhyt ja ytimekäs kohdekierros, jonka päämaalina ovat Unescon maailmanperintökohteiksi hyväksytyt varhaiskristilliset hautapaikat. Tällä kertaa biorytmit ja tähdet eivät oikein osu kohdalle, sillä pienessä sateessa Susivuoret eksyvät toisistaan. Kaikki tapahtuu varsinaisena sattumien summana Szent Péterin eli Pyhän Pietarin katedraalilla. Vilho lähtee kiertämään hyvin hiljaista eli autiota katedraalia vasemmalta, sillä paikalla on hienosti restauroituja keskiaikaisia rakenteita. Annikki kuvailee oikealla sivulla. Vilhon kiepautettua itsensä katedraalin ovelle, Annikkia ei näy missään, joten hän painelee sisälle katedraaliin. Eipä näy vaimoa sielläkään. Vilho kuvailee sisällä hetken ja palaa ulos ihmettelemään.
Vaimoa ei lähiaikoina löydy mistään, joten Vilho jatkaa sovituille kohteille, jotka ovatkin aivan nurkan takana. Taskussa on muutama tonni rahaa, joten Viltsu ostaa pääsylipun varhaiskristillisille haudoille - hän on vakuuttunut siitä, että vaimo pyörii jo siellä ja tarjoaa täysmittaisen, mahdollisesti varhaiskristillisen ripityksen karkaamisesta kirkolla.
Annikkia ei näy muinaishaudoilla, joten Vilho kiertää haudat valokuvaten ja videoiden kaikessa rauhassa. Kohde on hieno ja miellyttävän pieni kokonaisuutena. Haudat ovat vuodelta 390 AD ja ne ovat säilyneet melko hyvin. Hautojen seinät on maalattu ja ne on nimetty maalausaiheiden mukaan. Vilho viipyy kameroineen pitkään Viinikarahvihaudalla, jonka seinää koristaa viinikannu.
Päästyään taas pihalle puistoon tästä laadukkaasta ja hyvin esille pannusta kohteesta, Vilho saa kunnolla sadetta niskaansa. Tappiolistalla ovat kuivat vetimet ja yksi kappale puolisoja. Kulttuurielämyksillä on hintansa, tuumailee Vilho.
Puristaen haudoilta saatua, nyt jo märkää, ohjelappua valtavassa kourassaan, suomalainen koipeliini laukkaa oitis väärään suuntaan etsiessään lipun hintaan kuuluvaa mausoleumia ja näkee eteensä avautuvalla aukiolla suurin piirtein kaupungin kaikki muut nähtävyydet. Sade haittaa valokuvaamista, joten Vilho yrittää löytää vikkelästi seuraavan haudan.
Mausoleumi löytyykin alarinteestä hyvin läheltä aiempia hautoja. Varsinainen rakennus - myöhempi kappeli haudan päällä - on rauniona ja niiden sivusta kulkevat portaat maan alle. Vilho painelee sateessa maan poveen. Alhaalla on pieni huone ja siellä on parikymmentä unkarilaista mummoa seuramatkalla. Käynnissä on lippujen osto. Vilho pujottelee tätien ohi ja vilauttaa lippuaan - kassapoika antaa leiman tikettiin ja laminoidun selityslapun haudasta.
Hauta on autotallin kokoisessa tilassa pleksilasin takana. Tilassa on hyvin säilynyt, koristeltu sarkofagi ja seinämaalauksia. Kohde on antiikista kiinnostuneelle hyvä paikka ja suositeltavakin. Maalauksissa on Aatami vaimoineen sekä Daniel kissapetojen kanssa luolassa.
Vilho on tilassa täysin yksin - mummot ilmeisesti titraavat vielä kolikkojensa kanssa ja Annikki lienee lähtenyt paikallisen kuohuviinikauppiaan matkaan. Kohde on ylevä, mutta henkilökohtaisesti Vilho ei voi tästä paljon alemmaksi vajota, sen verran pohjalla mausoleumissa ollaan. On siis aika jättää mummot, nousta portaat ja painella sateeseen.
Päinvaloon ponkaistessaan Vilho näkee vilauksen mahdollisesta Annikin sateenvarjosta katedraalilla. Hän juoksee melkoisen kovaa kyytiä näkyvistä katoavan punaisen varjon perään ja - toden totta! - Annikkihan se siellä on, säikähtäneenä. Susivuoret ovat jälleen täysilukuiset, mutta peliaika Pécsissä on käymässä vähiin.
***
Loppupäivän Vilhoa harmittaa vietävästi se, että Annikin päivä Pécsissä meni pilalle ja hän ei nähnyt mitään Vilhoa etsiessään. Ei muutenkaan ole mukavaa kiertää paikkoja yksin, tuntuu kuin niitä ei oikein näkisikään, kun toinen ei ole paikalla jakamassa samaa. Mutta matkatessa sattuu kaikenlaista ja tässä nyt ei oikeasti sattunut ketään eikä mitään.
Pécs vaikutti miellyttävältä yliopistokaupungilta, jossa varmasti viihtyisi hyvin pari päivää. Maasto seudulla oli hieman kumpuilevaa ja kuohuviiniä tuottavia köynnöksiä näkyy ympäristössä. Rauhallista Pécsissäkin tuntuu olevan, lähinnä hyvällä tavalla.
Tämä päivä on pustan ja maantien. Kaksikko ajaa Pécsistä Egeriin. Muutaman tunnin jälkeen ylitetään Tonava ja jatketaan koilliseen koko ajan sivuten suurta tasankoa, varsinaista pusta-aluetta. Mutta oikeastaan koko ajan maisemaa hallitsevat valtavat peltoaukeat, viivasuorat tiet ja täysin tasainen maasto. Maaseutua, pieniä kyliä ja muutama jonkin kokoinen kaupunki. Mustaa, punertavaa ja kellertävää maata näkyy pelloilla, monin paikoin maa on jo hyvin vihreää kasvillisuudesta. Lintuja nähdään erittäin paljon. Vilho jatkaa rattinsa takana ja Eger lähestyy, mutta matkaa on vielä paljon.
8.4.2015
11. Balaton, korpitaival ja Pécs
Vilho sompailee vietävästi metallinruskealla Ford Fiestalla pitkin Budapestin läntisiä rantakatuja. Tietöitä on aika paljon, mutta oikeat kaistat löytyvät hyvin ja vähitellen matka vie ulos kaupungista.
Pikatiellä matka alkaa taittua jo kovaa kyytiä, vaikka Vilho kohtelee tämänkertaista Vilhomobiilia hyvin kiltisti. Auto on vasta toisella vuokraajallaan ja mittarissa on reilusti alle 2000 km, joten turha nuorta ratsua on rääkätä.
Päivä on kirkas ja autossa on lämmintä - ulkona sen sijaan on vain 9-10 astetta ja tuulee melkoisesti. Suuntana on Balatonjärvi. Budapestin länsipuolella näkyi ensi kerran kunnon kukkuloita ja aika komeita tuntureita on Balatoninkin pohjoispuolella. Muuten tähän asti nähtyä Unkari hallitsee melkoinen tasaisuus.
Vilhosta on mukavaa olla taas liikkeellä, vaikka vähäuninen päivä painaakin pollassa taustalla. Silti on hienoa nähdä ihan uusia maisemia, muuttaa majapaikkaa. Susivuoret käyvät kahvilla ja sitten he seikkailevat taas kerran suureen automarkettiin tankkaamaan retkieväitä. Ostoksien jälkeen nautitaan mutkattomasti pizzasiivut kahviossa ja taas mennään. Balaton lähestyy hitaasti mutta varmasti.
Balaton! Vilho odottaa tuota legendaarista järveä eikä pety. Balaton on melkoisen terävärantainen ja hyvin säännöllinen, matala järvi. Sen rannat ovat sellaisenaan kaunista seutua - osasta pitävät erityisesti ihmiset ja osa on ruovikosta pitävien lintujen mieleen. Loma-asutus, hotellistuminen ja muu inhimillinen hössötys on Balatonilla suhteellisen maltillista ja pääasiassa asiallista. Osassa paikkoja on varakkaampien asuntoja, mutta nekään eivät ole erityisen ökyhenkisiä. Muissa paikoin halvempaa rantahupia ei ole järjetöntä määrää - touhu vaikuttaa kohtuulliselta.
Varmasti kauden aikana järvellä käy kova kuhina - Unkarin rantaviivathan ovat ne, mitä löytyy tämän järven, Tonavan ja parin muun joen yhteydestä. Täällä järveä osataan todella arvostaa, kun niitä ei ole kymmeniä tai satojatuhansia. Sama meno on Italiassa, jossa lätäköistä saadaan todella paljon irti.
Annikki toistelee muutamaan kerran sitä, miten Balatonin vesi on turkoosia. Siinä tosiaan on sellainen sävy, mutta toiseen tapaan kuin Välimerellä, jossa turkoosiin väriin yhdistyy yllättävä kirkkaus. Balatonin vesi on sameahkoa mineraaleista, mutta se ei näytä pahalta. Kun Vilho pysäyttää lopulta auton rantaan, vettä päästään katsomaan lähempää. Tuuli pistää järveltä kunnon laineita ja yksinäinen purjevene kiitää kohti pohjoista selällä. Tuuli on navakka ja pian Annikki kirmaa takaisin auton suojiin viluissaan.
Kausi ei ole todellakaan alkanut ja rantakylissä on hiljaista. Onneksi Annikki huomaa ruokapaikan, jonka pihalla on autoja ja ulkona "avoinna"-kyltti.
Kielitaidottomat suomalaiset saavat helposti tarjoilijapojan kanssa sovittua aterioista. Poika ei osaa suomea, eivätkä Susivuoret unkaria, mutta saksan, englannin ja viittomakielen avulla yhteisymmärrys löytyy nopeasti ummikkoporukassakin.
Ruoka on hyvää. Annikki taitaa syödä Balatonin monnia (lajinmääritys kohtasi kielimuurin) ja Vilho saa lajitelman lihoja, osan on vartaassa, sekä lohkoperunoita ja vihanneksia - Vilhon annos tarjoillaan traditionaalisesti unkarilaiselta puulautaselta. Ruoka on kerrassaan hyvää, Vilho pitää myös pikanteista paprikoista annoksessaan, samoin tuoreista ja etikoiduista vihanneksista, jotka täällä taidetaan kyllä. Annikki saa lasin valkoviiniä. Annokset maksavat palvelumaksun (10 %) ja reilun juomarahan kanssa 18.80 €.
Vilho kannustaa Fordia yhä eteenpäin ja tuo mainio uudelta autolta piinallisesti tuoksuva uusi menopeli painelee innokkaasti aina vaan. Valittu reitti väistelee pääteitä ja vähitellen myös Balatonin ylväät järvimaisemat jäävät taakse.
Edessä on miltei loputtomasti peltoaukeita, metsikköjä ja taajamia. On aika lailla hiljaista, niin kuin on kaikkialla Euroopan maaseudulla nykyään. Hiljaisuudessa on kuitenkin merkittäviä eroja eri maissa. Unkarin maaseudun hiljaisuudesta Vilholla ei tämän perusteella ole pahemmin sanottavaa. Selvää on kuitenkin se, että maatalous kyllä toimii ja traktorit tekevät hommansa. Kysymyshän onkin siitä, mitä ne muut porukat maaseudulla tekevät.
Väkeä näkyy vähän, välillä kylissä on muutama melkoisen tummapintainen kävelijä maantien pielessä, huppu tiukasti päässä. Osa on selvästi romaneja, eikä habitus kerro mistään varakkuudesta. Vilho arvioi, että hän näkee yhden ihmisen 60 taloa kohden. No, eihän sitä tiedä, voihan telkkarista tulla vaikka euroviisujen karsinnat tänään.
Mutta haukkoja näkyy paljon, samoin jalohaikaroita. Kattohaikaroiden pesiä ja itse asukkaitakin näkyy jonkin verran. Välillä paikannimet ovat pusta-sitä-pusta-tätä. Balatonin läheisyydessä miltei kaikki oli balaton-sitä-balaton-tätä. Ja toden totta, pustamaisia aukeita näkyy yhä enemmän, laajaa tasaista viljelypintaa, jota välillä metsiköt hieman kehystävät.
Pécsiin tullessa iltakahdeksan jo lähestyy. Vilhoa väsyttää, mutta fiilis on mainio. Loppuilta menee toipuessa hotellilla, televisiostakin tulee taustamusiikiksi pelejä suorana.
Pikatiellä matka alkaa taittua jo kovaa kyytiä, vaikka Vilho kohtelee tämänkertaista Vilhomobiilia hyvin kiltisti. Auto on vasta toisella vuokraajallaan ja mittarissa on reilusti alle 2000 km, joten turha nuorta ratsua on rääkätä.
Päivä on kirkas ja autossa on lämmintä - ulkona sen sijaan on vain 9-10 astetta ja tuulee melkoisesti. Suuntana on Balatonjärvi. Budapestin länsipuolella näkyi ensi kerran kunnon kukkuloita ja aika komeita tuntureita on Balatoninkin pohjoispuolella. Muuten tähän asti nähtyä Unkari hallitsee melkoinen tasaisuus.
Vilhosta on mukavaa olla taas liikkeellä, vaikka vähäuninen päivä painaakin pollassa taustalla. Silti on hienoa nähdä ihan uusia maisemia, muuttaa majapaikkaa. Susivuoret käyvät kahvilla ja sitten he seikkailevat taas kerran suureen automarkettiin tankkaamaan retkieväitä. Ostoksien jälkeen nautitaan mutkattomasti pizzasiivut kahviossa ja taas mennään. Balaton lähestyy hitaasti mutta varmasti.
Balaton! Vilho odottaa tuota legendaarista järveä eikä pety. Balaton on melkoisen terävärantainen ja hyvin säännöllinen, matala järvi. Sen rannat ovat sellaisenaan kaunista seutua - osasta pitävät erityisesti ihmiset ja osa on ruovikosta pitävien lintujen mieleen. Loma-asutus, hotellistuminen ja muu inhimillinen hössötys on Balatonilla suhteellisen maltillista ja pääasiassa asiallista. Osassa paikkoja on varakkaampien asuntoja, mutta nekään eivät ole erityisen ökyhenkisiä. Muissa paikoin halvempaa rantahupia ei ole järjetöntä määrää - touhu vaikuttaa kohtuulliselta.
Varmasti kauden aikana järvellä käy kova kuhina - Unkarin rantaviivathan ovat ne, mitä löytyy tämän järven, Tonavan ja parin muun joen yhteydestä. Täällä järveä osataan todella arvostaa, kun niitä ei ole kymmeniä tai satojatuhansia. Sama meno on Italiassa, jossa lätäköistä saadaan todella paljon irti.
Annikki toistelee muutamaan kerran sitä, miten Balatonin vesi on turkoosia. Siinä tosiaan on sellainen sävy, mutta toiseen tapaan kuin Välimerellä, jossa turkoosiin väriin yhdistyy yllättävä kirkkaus. Balatonin vesi on sameahkoa mineraaleista, mutta se ei näytä pahalta. Kun Vilho pysäyttää lopulta auton rantaan, vettä päästään katsomaan lähempää. Tuuli pistää järveltä kunnon laineita ja yksinäinen purjevene kiitää kohti pohjoista selällä. Tuuli on navakka ja pian Annikki kirmaa takaisin auton suojiin viluissaan.
Kausi ei ole todellakaan alkanut ja rantakylissä on hiljaista. Onneksi Annikki huomaa ruokapaikan, jonka pihalla on autoja ja ulkona "avoinna"-kyltti.
Kielitaidottomat suomalaiset saavat helposti tarjoilijapojan kanssa sovittua aterioista. Poika ei osaa suomea, eivätkä Susivuoret unkaria, mutta saksan, englannin ja viittomakielen avulla yhteisymmärrys löytyy nopeasti ummikkoporukassakin.
Ruoka on hyvää. Annikki taitaa syödä Balatonin monnia (lajinmääritys kohtasi kielimuurin) ja Vilho saa lajitelman lihoja, osan on vartaassa, sekä lohkoperunoita ja vihanneksia - Vilhon annos tarjoillaan traditionaalisesti unkarilaiselta puulautaselta. Ruoka on kerrassaan hyvää, Vilho pitää myös pikanteista paprikoista annoksessaan, samoin tuoreista ja etikoiduista vihanneksista, jotka täällä taidetaan kyllä. Annikki saa lasin valkoviiniä. Annokset maksavat palvelumaksun (10 %) ja reilun juomarahan kanssa 18.80 €.
Vilho kannustaa Fordia yhä eteenpäin ja tuo mainio uudelta autolta piinallisesti tuoksuva uusi menopeli painelee innokkaasti aina vaan. Valittu reitti väistelee pääteitä ja vähitellen myös Balatonin ylväät järvimaisemat jäävät taakse.
Edessä on miltei loputtomasti peltoaukeita, metsikköjä ja taajamia. On aika lailla hiljaista, niin kuin on kaikkialla Euroopan maaseudulla nykyään. Hiljaisuudessa on kuitenkin merkittäviä eroja eri maissa. Unkarin maaseudun hiljaisuudesta Vilholla ei tämän perusteella ole pahemmin sanottavaa. Selvää on kuitenkin se, että maatalous kyllä toimii ja traktorit tekevät hommansa. Kysymyshän onkin siitä, mitä ne muut porukat maaseudulla tekevät.
Väkeä näkyy vähän, välillä kylissä on muutama melkoisen tummapintainen kävelijä maantien pielessä, huppu tiukasti päässä. Osa on selvästi romaneja, eikä habitus kerro mistään varakkuudesta. Vilho arvioi, että hän näkee yhden ihmisen 60 taloa kohden. No, eihän sitä tiedä, voihan telkkarista tulla vaikka euroviisujen karsinnat tänään.
Mutta haukkoja näkyy paljon, samoin jalohaikaroita. Kattohaikaroiden pesiä ja itse asukkaitakin näkyy jonkin verran. Välillä paikannimet ovat pusta-sitä-pusta-tätä. Balatonin läheisyydessä miltei kaikki oli balaton-sitä-balaton-tätä. Ja toden totta, pustamaisia aukeita näkyy yhä enemmän, laajaa tasaista viljelypintaa, jota välillä metsiköt hieman kehystävät.
Pécsiin tullessa iltakahdeksan jo lähestyy. Vilhoa väsyttää, mutta fiilis on mainio. Loppuilta menee toipuessa hotellilla, televisiostakin tulee taustamusiikiksi pelejä suorana.
7.4.2015
10. Vetelehdintää ja valmistautumista Budapestissa eli kissa, koira ja loppumaton yö
Jollain ihmeen vippaskonstilla Vilho on päätynyt Unkarin toiseen laitaan Pécsin kuohuviini- ja kulttuurikaupunkiin. Vilho hörppii punaviiniä ja katsoo toosasta Italian cupin peliä unkariksi perusteellisesti selostettuna. Mutta ennen kuin saamme selkoa vaeltavan Vilhon siirtymisestä etelämmäksi Unkarissa, meidän pitää vetelehtiä vielä reilun päivän verran Budapestissa.
Ja Vilhohan vetelehtii. Toisesta pääsiäispäivästä ei tule Vilhon pajalla oikein mitään valmista. Pari pientä kävelyä suoritetaan ulkona, mutta muuten päivä menee seuraavaa suunnitellessa. Vilho heittelee tavaroita kasaan ja katselee karttoja. Iltaa kohden hommat alkavat olla koossa ja pieni iltalenkki johtaa jälleen kerran syömään tuttuun turkkilaiseen helposti, maittavasti ja edullisesti. Urheat yritykset pariin ruokapaikkaan kilpistyvät siihen, että pyhiksi osa paikoista on pistänyt ovet kiinni, eivätkä Susivuoret jaksa kiertää pitkään katuja ruuan perässä.
Näin viikko on saatu alkuun verrattain vetelästi, mutta saatu kuitenkin.
Kissa liittyy tähän tarinaan siten, että oman rappukäytävän katti säntää pihalle päivälliseltä palatessa, heti kun Susivuoret raottavat ulko-ovea. Vilho varmistelee rapussa kulkevalta koulupojalta, onko kissan ulospäästäminen okei vai ei. Poika vakuuttaa, että okei on ja direktiivien mukaan mennään.
Myöhemmin illalla Vilho havahtuu siihen, että kisu kutsuu avauspalvelua paikalle kerrostalon ovella. Ikkunan läpi kuuluu käskevää naukumista ja piahlle kurkistaminen varmistaa asian: siellähän kissa jo odottaa ovella. Hätiin hätyytetään Annikki, joka passitetaan heti portsariksi rappuun. Näin urbaani kisumirri on saanut reviirikierroksen hoidettua läheisen koulun pihamaalla ja pääsee palaamaan lämmitettyyn asuntoonsa yläkerrassa.
Koirat esittävät tässä tarinassa rapun muita meluajia. Pieni koira, jota mummo vie pihalle, tykkää välillä pistää rähinäksi porraskäytävässä ja sen tapahtuman soundit ovat ihan komeat Susivuorten asunnossa asti. Kadulla koira on ihan mukava, mutta ilmeisesti rapussa pitää testata baritonitaitoja ihan vaan mummoa ärsyttääkseen. Mummokin haukkuu aika pahasti, senkin Vilho on valitettavasti kuullut baritonin saadessa palautetta esityksestään.
***
Yöt ovat nuorempana unohtumattomia ja loputtomia. Vanhempana niistä tulee korkeintaan loputtomia, vaikka ne välillä haluaisi unohtaakin. Ainakin Vilhon tästä yöstä tulee erittäin pitkä, moniuninen ja hyvin huonosti nukuttu.
Ensin Vilhoa ei nukuta illalla, eikä oikein yölläkään, sillä taitaa taas matkustelu jännittää kokematonta Vilho-rukkaa. Sitä paitsi Vilho on taas tehnyt alkemistisia tutkimuksiaan pullojensa kanssa, eikä moinen juopottelu unia paranna.
Sitten koko yön Annikki peuhaa ja heräilee, huseeraa tablettitietokoneensa kanssa, lueskelee, pelaa ynnä huokailee ja kieppuu - tekee kaikkea, mikä varmasti havahduttaa Vilhon, jos tämä on nukahtamassa.
Vilho kyllä nukkuu hetkittäin ja näkee järjettömiä unia ja ennen kaikkea muistaa niitä paljon, sillä hän heräilee toistuvasti ja siten unet jäävät mieleen. Mutta unipätkät ovat pieniä. eivätkä sisällä pahemmin lepoa.
Armonlaukauksen Vilhon yöunien kuvitelmille antavat roska-autopartion pojat joskus mitä lie reilusti ennen kuutta. Sitten alkaa kopina yläkerrassa, hetekaako siellä heilutetaan vai testaako täti hollannikkaita? Joka tapauksessa Vilho on aamun koittaessa suhteellisen kuitti, ladattu psykedeelisillä unikuvilla ja lähtee uuteen päivään parin vierasmaalin takamatkalta tasapeliä ja jatkopaikkaa hakemaan.
Ja Vilhohan vetelehtii. Toisesta pääsiäispäivästä ei tule Vilhon pajalla oikein mitään valmista. Pari pientä kävelyä suoritetaan ulkona, mutta muuten päivä menee seuraavaa suunnitellessa. Vilho heittelee tavaroita kasaan ja katselee karttoja. Iltaa kohden hommat alkavat olla koossa ja pieni iltalenkki johtaa jälleen kerran syömään tuttuun turkkilaiseen helposti, maittavasti ja edullisesti. Urheat yritykset pariin ruokapaikkaan kilpistyvät siihen, että pyhiksi osa paikoista on pistänyt ovet kiinni, eivätkä Susivuoret jaksa kiertää pitkään katuja ruuan perässä.
Näin viikko on saatu alkuun verrattain vetelästi, mutta saatu kuitenkin.
Kissa liittyy tähän tarinaan siten, että oman rappukäytävän katti säntää pihalle päivälliseltä palatessa, heti kun Susivuoret raottavat ulko-ovea. Vilho varmistelee rapussa kulkevalta koulupojalta, onko kissan ulospäästäminen okei vai ei. Poika vakuuttaa, että okei on ja direktiivien mukaan mennään.
Myöhemmin illalla Vilho havahtuu siihen, että kisu kutsuu avauspalvelua paikalle kerrostalon ovella. Ikkunan läpi kuuluu käskevää naukumista ja piahlle kurkistaminen varmistaa asian: siellähän kissa jo odottaa ovella. Hätiin hätyytetään Annikki, joka passitetaan heti portsariksi rappuun. Näin urbaani kisumirri on saanut reviirikierroksen hoidettua läheisen koulun pihamaalla ja pääsee palaamaan lämmitettyyn asuntoonsa yläkerrassa.
Koirat esittävät tässä tarinassa rapun muita meluajia. Pieni koira, jota mummo vie pihalle, tykkää välillä pistää rähinäksi porraskäytävässä ja sen tapahtuman soundit ovat ihan komeat Susivuorten asunnossa asti. Kadulla koira on ihan mukava, mutta ilmeisesti rapussa pitää testata baritonitaitoja ihan vaan mummoa ärsyttääkseen. Mummokin haukkuu aika pahasti, senkin Vilho on valitettavasti kuullut baritonin saadessa palautetta esityksestään.
***
Yöt ovat nuorempana unohtumattomia ja loputtomia. Vanhempana niistä tulee korkeintaan loputtomia, vaikka ne välillä haluaisi unohtaakin. Ainakin Vilhon tästä yöstä tulee erittäin pitkä, moniuninen ja hyvin huonosti nukuttu.
Ensin Vilhoa ei nukuta illalla, eikä oikein yölläkään, sillä taitaa taas matkustelu jännittää kokematonta Vilho-rukkaa. Sitä paitsi Vilho on taas tehnyt alkemistisia tutkimuksiaan pullojensa kanssa, eikä moinen juopottelu unia paranna.
Sitten koko yön Annikki peuhaa ja heräilee, huseeraa tablettitietokoneensa kanssa, lueskelee, pelaa ynnä huokailee ja kieppuu - tekee kaikkea, mikä varmasti havahduttaa Vilhon, jos tämä on nukahtamassa.
Vilho kyllä nukkuu hetkittäin ja näkee järjettömiä unia ja ennen kaikkea muistaa niitä paljon, sillä hän heräilee toistuvasti ja siten unet jäävät mieleen. Mutta unipätkät ovat pieniä. eivätkä sisällä pahemmin lepoa.
Armonlaukauksen Vilhon yöunien kuvitelmille antavat roska-autopartion pojat joskus mitä lie reilusti ennen kuutta. Sitten alkaa kopina yläkerrassa, hetekaako siellä heilutetaan vai testaako täti hollannikkaita? Joka tapauksessa Vilho on aamun koittaessa suhteellisen kuitti, ladattu psykedeelisillä unikuvilla ja lähtee uuteen päivään parin vierasmaalin takamatkalta tasapeliä ja jatkopaikkaa hakemaan.
5.4.2015
9. Állatkert - Budapestin eläintarhassa
Annikki ja Vilho kävelevät aikamoisen lenkin ja päätyvät lopulta eläintarhalle. Pariskuntia ja lapsiperheitä on paljon liikkeellä näin pyhäpäivänä.
Eläintarha on ihan ok, ei valtava, mutta eläimiä on ihan hyvin, koalasta kirahviin asti. Melko perinpohjainen kierros vie kaksikolta kolme tuntia.
Takaisin asunnolle palataan metrolla sekä kävellen. Vilhoa huvittaa se, että kertalipulla ei metrolinjaa saa vaihtaa, vaan taas tarvittaisiin uusi lippu. Metrolinjan ovensuussa on tosiaan parivartio varmistamassa, että lippu on ja leimataan.
Illalla käydään erittäin asiallisessa thaimaalaisessa ravintolassa, joka kantaa Bangokin nimeä. Ruokapaikka on lähellä ja tänään maistuu vähän kevyempi kasvisruoka. Annokset ovatkin hyviä ja palvelu todella nopeaa ja ystävällistä. Sisällä huomaa sen, että moni on taatusti tullut paikkaan matkaoppaan opastamana.
Illalla huilaillaan ja katsellaan sivusilmällä pelejä telkkarista.
Eläintarha on ihan ok, ei valtava, mutta eläimiä on ihan hyvin, koalasta kirahviin asti. Melko perinpohjainen kierros vie kaksikolta kolme tuntia.
Takaisin asunnolle palataan metrolla sekä kävellen. Vilhoa huvittaa se, että kertalipulla ei metrolinjaa saa vaihtaa, vaan taas tarvittaisiin uusi lippu. Metrolinjan ovensuussa on tosiaan parivartio varmistamassa, että lippu on ja leimataan.
Illalla käydään erittäin asiallisessa thaimaalaisessa ravintolassa, joka kantaa Bangokin nimeä. Ruokapaikka on lähellä ja tänään maistuu vähän kevyempi kasvisruoka. Annokset ovatkin hyviä ja palvelu todella nopeaa ja ystävällistä. Sisällä huomaa sen, että moni on taatusti tullut paikkaan matkaoppaan opastamana.
Illalla huilaillaan ja katsellaan sivusilmällä pelejä telkkarista.
4.4.2015
8. Aquincum ja pari havaintoa kulttuurin merkityksestä
Metro- ja paikallisjunamatka vie Susivuoret pohjoiseen, melko kauas esikaupunkialueelle. Vilhoa huolettaa paikallisjunan lippujen leimaaminen, sillä siihen ei ole sen kummemmin laiturilla kuin junassa mahdollisuutta. Onneksi ketään eivät liput kiinnosta. Sen sijaan keskustan metroasemilla on aina kaksi jamppaa varmistamassa, että liput leimataan.
Juna puskee Tonavan vartta ja glamour katoaa jokivarresta. Neuvostotyyliset kerrostalot ja lähiöt hallitsevat seutua ja itse jokivarsi on hieman nuhjuista takamaata.
Aquincum on sataluvulta peräisin oleva isohko roomalainen kaupunki, joka perustettiin jatkoksi eteläisemmälle sotilaskaupungille. Aluetta on kaivettu hyvin laajasti, mutta löydöt ovat pääasiassa vaatimattomia. Matkaoppaan kuvaama uusklassinen museo on kiinni, mutta sen ulkokäytävillä on kuitenkin hyvin kivipaasia esillä. Neuvostoaikainen museo on ilmeisimmin hylätty ja sen korvaa uudisrakennus lähempänä uutta porttia - vanha porttikin kioskeineen on hylätty pohjoisreunalla.
Itse alueella on tyypillisiä pohjakaavahenkisiä raunioita, jotka antavat kuvan rakennusten sijoittumisesta. Lattialämmitysjärjestelmää on paikoin rekonstruoitu ja muutamia merkkitaloja, etenkin kylpylärakennelmia. Ehkä poikkeuksellisin viritys on kokonaan sisustettu ja rakennettu roomalaistalo huonekaluineen ja pompeijilaisine seinämaalauksineen.
Muuten paikalla on mukava kuljeskella keväisessä auringonpaisteessa ja kohtuullisessa tuulessa. Moderni museo-osuus on Vilhon mielestä ihan mainio ja hyvin asiallisesti toteutettu. Merkillisin asia koko kohteessa on 200-luvulta peräisin oleva urku, jota on ahkerasti rekonstruoitu 1930-luvulta alkaen. Soitin antaa ihan uutta valoa antiikin musiikkia koskien. Mutta aina on ollut selvää sekin, että periferian löydyt eivät meinaa millään mahtua antiikintutkimuksen kaanoniin. Löytöjä on tehty paljon viimeisen sadan vuoden aikana ja monet asiat pitää vielä kirjoittaa uusiksi.
Illalla Vilho katselee Italian televisiosta, kuinka erään terroristijärjestön pojat tuhoavat historiallista kaupunkia kulttuurin syntysijoilla. Siten korostuu se, miten kaikki historialliset muistomerkit ovat korvaamattomia - myös vaatimattomatkin tai näennäisesti vähemmän ainutlaatuiset. Ne pitää ymmärtää, tutkia ja suhteuttaa kokonaisuuteen - ja aina säilyttää. Mutta ennen kaikkea niitä pitäisi arvostaa osana ihmisyyttä. Ihmisyys onkin se, minkä rynkkypojat on hukanneet ymmärryksensä lisäksi. Liian paljon pelkkää väkivaltaa toosasta - ja aivan liian vähän luettuja kirjoja ja sarjiksia, tuumaa Vilho kulttuurintuhoajareppanoista.
Pääsiäisateriana nautitaan kaurispaistia, jonka Annikki loihtii ateriaksi vaatimattoman keittiön uumenista. Muona on hyvää ja viini siedettävää. Budapestin yö on pimeä ja ymmärtäväinen.
Juna puskee Tonavan vartta ja glamour katoaa jokivarresta. Neuvostotyyliset kerrostalot ja lähiöt hallitsevat seutua ja itse jokivarsi on hieman nuhjuista takamaata.
Aquincum on sataluvulta peräisin oleva isohko roomalainen kaupunki, joka perustettiin jatkoksi eteläisemmälle sotilaskaupungille. Aluetta on kaivettu hyvin laajasti, mutta löydöt ovat pääasiassa vaatimattomia. Matkaoppaan kuvaama uusklassinen museo on kiinni, mutta sen ulkokäytävillä on kuitenkin hyvin kivipaasia esillä. Neuvostoaikainen museo on ilmeisimmin hylätty ja sen korvaa uudisrakennus lähempänä uutta porttia - vanha porttikin kioskeineen on hylätty pohjoisreunalla.
Itse alueella on tyypillisiä pohjakaavahenkisiä raunioita, jotka antavat kuvan rakennusten sijoittumisesta. Lattialämmitysjärjestelmää on paikoin rekonstruoitu ja muutamia merkkitaloja, etenkin kylpylärakennelmia. Ehkä poikkeuksellisin viritys on kokonaan sisustettu ja rakennettu roomalaistalo huonekaluineen ja pompeijilaisine seinämaalauksineen.
Muuten paikalla on mukava kuljeskella keväisessä auringonpaisteessa ja kohtuullisessa tuulessa. Moderni museo-osuus on Vilhon mielestä ihan mainio ja hyvin asiallisesti toteutettu. Merkillisin asia koko kohteessa on 200-luvulta peräisin oleva urku, jota on ahkerasti rekonstruoitu 1930-luvulta alkaen. Soitin antaa ihan uutta valoa antiikin musiikkia koskien. Mutta aina on ollut selvää sekin, että periferian löydyt eivät meinaa millään mahtua antiikintutkimuksen kaanoniin. Löytöjä on tehty paljon viimeisen sadan vuoden aikana ja monet asiat pitää vielä kirjoittaa uusiksi.
Illalla Vilho katselee Italian televisiosta, kuinka erään terroristijärjestön pojat tuhoavat historiallista kaupunkia kulttuurin syntysijoilla. Siten korostuu se, miten kaikki historialliset muistomerkit ovat korvaamattomia - myös vaatimattomatkin tai näennäisesti vähemmän ainutlaatuiset. Ne pitää ymmärtää, tutkia ja suhteuttaa kokonaisuuteen - ja aina säilyttää. Mutta ennen kaikkea niitä pitäisi arvostaa osana ihmisyyttä. Ihmisyys onkin se, minkä rynkkypojat on hukanneet ymmärryksensä lisäksi. Liian paljon pelkkää väkivaltaa toosasta - ja aivan liian vähän luettuja kirjoja ja sarjiksia, tuumaa Vilho kulttuurintuhoajareppanoista.
Pääsiäisateriana nautitaan kaurispaistia, jonka Annikki loihtii ateriaksi vaatimattoman keittiön uumenista. Muona on hyvää ja viini siedettävää. Budapestin yö on pimeä ja ymmärtäväinen.
3.4.2015
7.Országház - tuulinen päivä parlamenttitalolla
Tonavan rannalla tuulee vimmatusti ja sää on ottanut tosissaan kylmän käänteen. Vilhollakin on pipo tiukasti päässä. Vilhon pää on kuitenkin jäässä, ainakin kohmeessa. Edellisenä iltana paikallisten juomien analyysi on sujunut sen verran mallikkaasti, että päähenkilömme on edelleen melkoisen tukossa. Tuuli käy läpi pään, tällä kertaa pohjoisesta etelään. Siitä huolimatta Vilho puskee eteenpäin suuren virran rannalla.
Vuokraemäntä lähetti Susivuorten asunnolle siivoajan vaihtamaan pyyhkeitä ja lakanoita. Asunto on edelleen hyvässä kunnossa, mutta ainahan siivous tekee hyvää. Susivuoret jättävät siivoajan työhönsä ja lähtevät kävelylle. Ulkona vastassa on todellakin se samainen tuuli, joka riepotti kotikatua viime yönä, heilutti puita ja kolisutti ikkunoita.
Parlamenttitalo (Országház) on yksi mahdollinen keskipiste tälle kaupungille, ainakin se on niitä merkittävämpiä rakennuksia kaupungissa ja komeilee monissa kuvissa. Kokonaisuus on erittäin suuri ja Vilho ehtiikin jo vinoilla siitä, että varmaan kansanedustajat jo suunnittelevat sivurakennusta. Mutta siihen ei voi olla tarvetta, sillä mökki on kerrassaan suuri. Mahdetaanko kaikille tiloille keksiä jotain käyttöä?
Matkaoppaan mukaan kompleksissa on 691 huonetta, joten tuskin ahdasta tulee. Rakennus on tehty 1884-1902 Lontoon Houses of Parliamentin mallin mukaisesti ja yhtäläisyyttä varmasti on. Talo on komeasti Tonavan rannalla. Aurinkokin paistaa ilkikurisen kirkkaana taivaalla ja tuuli on niin navakka, että kameraa saa tosissaan pidellä käpälissään kuvatessaan.
Talon takana alkaa monumenttien vyöry, jolla ei ole loppua lainkaan. Kansallisten sankareiden jälkeen patsaat löytyvät vielä mm. neuvostojoukoille ja Ronald Reaganille. Vilho on täysin kyllästynyt patsaisiin ja monumentteihin, mutta kaipa ne jotakin tarkoitusta palvelevat.
Reipas kävelyretki tuottaa kuitenkin lopussa muutaman mielenkiintoisen ostoksen. Sopivasta marketista Vilho viimeinkin löytää edulliset näytepullot Unicumia, legendaarista unkarilaista katkeroa. Toinen pikkuputeli on Zwackin suvun klassisen viinan perusmallia 40 yrtin reseptillä. Unicumin peruversio maistuu amarolta, italialaistyyppiseltä katkerolta, eikä vahvanakaan versiona juuri viinalta. Vilhon ostama luumuversio lienee uudempaa hapatusta, mutta se onkin hyvää, kenties makeampaa, mutta vähemmän kitkerää. Pullot ovat todellakin puteleita, lyhytkaulaisia pallukoita, jotka näyttävät hyvältä.
Asunto on siivottukin kokonaan ja iltapäivällä levätään.
Illalla Susivuoret menevät lähimpään ravintolaan, jonka ohi on kuljettu sata kertaa. Kyseessä ei ole mikään kulttuuriruokala, vaan wokkipaikka. Vilho huseeraa kotonaan usein aasialaisruokien kimpussa ja wokkaa itsekin hyvin mielellään - siksi hän mielellään käy katsomassa minkälaista wokkimuonaa ravintoloissa tarjotaan.
Ravintola on todella pieni, mutta homma käy nopeasti kuten sopiikin. Vilho saa monipuolista vihannesnuudeliwokkia tofulla ja Annikki pistelee curryistä katkarapua riisillä. Ruoka on sitä mitä pitääkin. Janoon juodaan oluet. Mainio kokonaisuus maksaa juomarahoineen 16,90 €.
Pääsiäinen on tullut, pitkäperjantai ei valtavasti näy kaupungissa. Mutta eipä Vilhokaan juuri kierrä sellaisissa paikoissa missä pääsiäinen erityisesti näkyisikään.
Vuokraemäntä lähetti Susivuorten asunnolle siivoajan vaihtamaan pyyhkeitä ja lakanoita. Asunto on edelleen hyvässä kunnossa, mutta ainahan siivous tekee hyvää. Susivuoret jättävät siivoajan työhönsä ja lähtevät kävelylle. Ulkona vastassa on todellakin se samainen tuuli, joka riepotti kotikatua viime yönä, heilutti puita ja kolisutti ikkunoita.
Parlamenttitalo (Országház) on yksi mahdollinen keskipiste tälle kaupungille, ainakin se on niitä merkittävämpiä rakennuksia kaupungissa ja komeilee monissa kuvissa. Kokonaisuus on erittäin suuri ja Vilho ehtiikin jo vinoilla siitä, että varmaan kansanedustajat jo suunnittelevat sivurakennusta. Mutta siihen ei voi olla tarvetta, sillä mökki on kerrassaan suuri. Mahdetaanko kaikille tiloille keksiä jotain käyttöä?
Matkaoppaan mukaan kompleksissa on 691 huonetta, joten tuskin ahdasta tulee. Rakennus on tehty 1884-1902 Lontoon Houses of Parliamentin mallin mukaisesti ja yhtäläisyyttä varmasti on. Talo on komeasti Tonavan rannalla. Aurinkokin paistaa ilkikurisen kirkkaana taivaalla ja tuuli on niin navakka, että kameraa saa tosissaan pidellä käpälissään kuvatessaan.
Talon takana alkaa monumenttien vyöry, jolla ei ole loppua lainkaan. Kansallisten sankareiden jälkeen patsaat löytyvät vielä mm. neuvostojoukoille ja Ronald Reaganille. Vilho on täysin kyllästynyt patsaisiin ja monumentteihin, mutta kaipa ne jotakin tarkoitusta palvelevat.
Reipas kävelyretki tuottaa kuitenkin lopussa muutaman mielenkiintoisen ostoksen. Sopivasta marketista Vilho viimeinkin löytää edulliset näytepullot Unicumia, legendaarista unkarilaista katkeroa. Toinen pikkuputeli on Zwackin suvun klassisen viinan perusmallia 40 yrtin reseptillä. Unicumin peruversio maistuu amarolta, italialaistyyppiseltä katkerolta, eikä vahvanakaan versiona juuri viinalta. Vilhon ostama luumuversio lienee uudempaa hapatusta, mutta se onkin hyvää, kenties makeampaa, mutta vähemmän kitkerää. Pullot ovat todellakin puteleita, lyhytkaulaisia pallukoita, jotka näyttävät hyvältä.
Asunto on siivottukin kokonaan ja iltapäivällä levätään.
Illalla Susivuoret menevät lähimpään ravintolaan, jonka ohi on kuljettu sata kertaa. Kyseessä ei ole mikään kulttuuriruokala, vaan wokkipaikka. Vilho huseeraa kotonaan usein aasialaisruokien kimpussa ja wokkaa itsekin hyvin mielellään - siksi hän mielellään käy katsomassa minkälaista wokkimuonaa ravintoloissa tarjotaan.
Ravintola on todella pieni, mutta homma käy nopeasti kuten sopiikin. Vilho saa monipuolista vihannesnuudeliwokkia tofulla ja Annikki pistelee curryistä katkarapua riisillä. Ruoka on sitä mitä pitääkin. Janoon juodaan oluet. Mainio kokonaisuus maksaa juomarahoineen 16,90 €.
Pääsiäinen on tullut, pitkäperjantai ei valtavasti näy kaupungissa. Mutta eipä Vilhokaan juuri kierrä sellaisissa paikoissa missä pääsiäinen erityisesti näkyisikään.
2.4.2015
6. Vilho suhtautuu nenäkkäästi keskustan monumentaalirakennuksiin eli katerdraaliin ja oopperataloon tutustuminen
Eipä ole ihme, että tämäkin päiväkävely on ohjautunut kauppahallille. Nyt kaksikkomme on kuitenkin ensi kertaa hallin alakerrassa. Siellä on muutamia kalatiskejä, lisää lihan myyntiä ja reilusti säilöttyjen vihanneksien kauppaa. Hapankaali on täälläkin suosittu myyntiartikkeli ja muutkin etikkaan säilötyt kasvikset tekevät kauppaansa.
Kalakauppiaiden suurissa tankeissa uiskentelee isoja karppeja ja Vilho seuraa miten eräs pappa valitsee kalan, joka sitten poimitaan hänelle haavilla. Annikki on jo täydessä vauhdissa ja kauppa käy. Vilho miettii sitten tarkemmin kotona mitä Annikin haaviin on osunut. Pussi poikineen joka tapauksessa.
Iltapäivän kävelyä varjostaa hyinen tuuli ja selvä sateen riski. Kävelykadulla pyörii turisteja tasaisesti, mutta heikko sää pitää suuremman riemukkuuden kurissa.
Annikki ja Vilho saapuvat lopulta Pyhän Stefanin katedraalille. Kirkko on suhteellisen uusi, valmistunut lopulta vasta vuonna 1905 kymmenien vuosien työn jälkeen. Szent István bazilika on tyyliltään uusklassinen ja suuri kupoli on uusrenessanssia. Kirkon edessä on Budapestille poikkeuksellisesti aukio, mutta tätäkin harvinaista kaupunkitilaa rajaa pohjoisreunalta järkyttävä betonirakennus, joka edustaa parkkihalliarkkitehtuuria. Paikka on siten pilattu samaan tapaan kuin monen suomalaisen pikkukaupungin torimiljöö.
Kirkko itsessään on suuri, mutta sen kaltaisia on maailma täynnä. Sisällä sen sijaan on miltei barokkihenkistä kohtuuttomuutta kaiken koristelun suhteen.Vilho huomaa olevansa turistikohteessa joka on turistikohde vain siksi, että on turistikohde. Onneksi tästä hienosta kirkosta pääsee helposti pihalla ja sen voi jättää kohteesta kiinnostuneille kokonaan.
Isot pariisilaistyyliset kadut johtavat askeleet Oopperatalolle. Viralliselta nimeltään tämä musiikkitalo on Magyar Állami Operaház eli valtion oopperatalo. Päävastuu on samalla arkkitehdillä kuin katedraalissa eli Miklós Yblillä. Ooppera on avattu 1884. Tämä kermakakku sopii mainiosti monumentaaliseen mittakaavaan, jota nämä isot kadut janoavat. Se on varmasti tarjonnut juuri sellaista juhlavuutta, mitä monet kasvavat kansallisvaltiot tuolloin tarvitsivat.
Oopperalle johtavalla kadulla on muotiliikkeitä hintarekisterin yläpäästä, mutta se ei estä joitakin kodittomia asumasta sivukatujen syvennyksissä ja muutamissa kävelygallerioissa. Hieman kauempana on pääsiäismarkkinaa, mutta sää on nyt niin tuulisen kylmä, että kunnon toritunnelmaa ei pääse syntymään.
***
Iltapuolesta aikaa vietetään taas lähinnä asunnolla. Nyt Vilho kokeilee erästä paikallista antipastoa - punaiseen pikkupaprikaan on laitettu hapankaalia täytteeksi. Tämä onkin vallan mainiota, pikantti paprika on sopivan tulinen ja se rimmaa mielenkiintoisesti hapankaalin kanssa. Kerrassaan hyvää, toteaa Vilho. Nyt on aikaa myös maistella kuivaa Tokaji-valkoviiniä, lajiltaan Furmint-nimistä, käytetyn rypäleen mukaan. Tämä on maittavaa ja miellyttävää.
Illalla Annikki laittaa lampaankyljyksiä. Ulkona tuntuu miltei myrskyävän, nyt sataakin taas hetken. Ruoka on mainiota ja myrskystä huolimatta taivaalla on tähtiä.
Kannattaa tutustua myös:
http://annikkisusivuori.blogspot.pt/
Kalakauppiaiden suurissa tankeissa uiskentelee isoja karppeja ja Vilho seuraa miten eräs pappa valitsee kalan, joka sitten poimitaan hänelle haavilla. Annikki on jo täydessä vauhdissa ja kauppa käy. Vilho miettii sitten tarkemmin kotona mitä Annikin haaviin on osunut. Pussi poikineen joka tapauksessa.
Iltapäivän kävelyä varjostaa hyinen tuuli ja selvä sateen riski. Kävelykadulla pyörii turisteja tasaisesti, mutta heikko sää pitää suuremman riemukkuuden kurissa.
Annikki ja Vilho saapuvat lopulta Pyhän Stefanin katedraalille. Kirkko on suhteellisen uusi, valmistunut lopulta vasta vuonna 1905 kymmenien vuosien työn jälkeen. Szent István bazilika on tyyliltään uusklassinen ja suuri kupoli on uusrenessanssia. Kirkon edessä on Budapestille poikkeuksellisesti aukio, mutta tätäkin harvinaista kaupunkitilaa rajaa pohjoisreunalta järkyttävä betonirakennus, joka edustaa parkkihalliarkkitehtuuria. Paikka on siten pilattu samaan tapaan kuin monen suomalaisen pikkukaupungin torimiljöö.
Kirkko itsessään on suuri, mutta sen kaltaisia on maailma täynnä. Sisällä sen sijaan on miltei barokkihenkistä kohtuuttomuutta kaiken koristelun suhteen.Vilho huomaa olevansa turistikohteessa joka on turistikohde vain siksi, että on turistikohde. Onneksi tästä hienosta kirkosta pääsee helposti pihalla ja sen voi jättää kohteesta kiinnostuneille kokonaan.
Isot pariisilaistyyliset kadut johtavat askeleet Oopperatalolle. Viralliselta nimeltään tämä musiikkitalo on Magyar Állami Operaház eli valtion oopperatalo. Päävastuu on samalla arkkitehdillä kuin katedraalissa eli Miklós Yblillä. Ooppera on avattu 1884. Tämä kermakakku sopii mainiosti monumentaaliseen mittakaavaan, jota nämä isot kadut janoavat. Se on varmasti tarjonnut juuri sellaista juhlavuutta, mitä monet kasvavat kansallisvaltiot tuolloin tarvitsivat.
Oopperalle johtavalla kadulla on muotiliikkeitä hintarekisterin yläpäästä, mutta se ei estä joitakin kodittomia asumasta sivukatujen syvennyksissä ja muutamissa kävelygallerioissa. Hieman kauempana on pääsiäismarkkinaa, mutta sää on nyt niin tuulisen kylmä, että kunnon toritunnelmaa ei pääse syntymään.
***
Iltapuolesta aikaa vietetään taas lähinnä asunnolla. Nyt Vilho kokeilee erästä paikallista antipastoa - punaiseen pikkupaprikaan on laitettu hapankaalia täytteeksi. Tämä onkin vallan mainiota, pikantti paprika on sopivan tulinen ja se rimmaa mielenkiintoisesti hapankaalin kanssa. Kerrassaan hyvää, toteaa Vilho. Nyt on aikaa myös maistella kuivaa Tokaji-valkoviiniä, lajiltaan Furmint-nimistä, käytetyn rypäleen mukaan. Tämä on maittavaa ja miellyttävää.
Illalla Annikki laittaa lampaankyljyksiä. Ulkona tuntuu miltei myrskyävän, nyt sataakin taas hetken. Ruoka on mainiota ja myrskystä huolimatta taivaalla on tähtiä.
Kannattaa tutustua myös:
http://annikkisusivuori.blogspot.pt/
1.4.2015
5. Gellértin kukkulalla
Susivuoret marssivat tuulessa Tonavan yli pitkin Vapauden siltaa. Päivä on aurinkoinen, mutta eurooppalaisen myrskyn liepeet ne taitavat pyyhkiä Budapestissakin. Tuulta on melkoisesti.
Vapauden sillan jälkeen vastassa on paikallinen versio temppeliaukion kirkosta. Toki Budapestin kalliokappeli, Sziklatemplom on vanhempi ja sen esikuvana on Ranskan Lourdesin vastaava kallioon tehty pyhäkkö. Paikka on vaatimaton, sen symboliarvo on varmasti suuri, mutta ensimmäisenä vastaan tuleva lippukassa huvittaa Vilhoa. Sankarimatkailijamme on käynyt Rooman uskomattomissa kirkoissa ja monenkirjavissa moskeijoissa, eikä niissä yleensä ole rahaa pyydetty, ei edes Pietarinkirkossa. Merkittävissä moskeijoissa ja kirkoissa voi avustaa vapaaehtoisesti ken haluaa. Vilho videoi kallioista kappelia ovelta ja menee sitten ulkopuolelle kuvaamaan vaimoaan Tonavaa vasten.
Vilhoa naurattaa pirusti, kun puolitusinainen espanjalaisporukka huomaa kappelin terassilla Susivuorten löytämän mainion nurkkauksen, jossa Annikki poseeraa vasten Vapauden siltaa. Aina niin innokkaat iberialaiset tuskin malttavat odottaa pääsyä samaan fotopisteeseen kameroidensa kanssa.
Gellértin kukkulan tyvessä on kuuluisa Gellértin hotellikylpylä ja sekin näkyy hyvin kalliokappelin edustalta. Kapuaminen kukkulalle on kuitenkin vasta alkanut. Omenankuorena aukeava polku kiertää yhä ylemmäksi ja kuvausmaisemat paranevat. Vilho naureskelee taas hihaansa, sillä päivänä päätteeksi Vapauden sillasta on varmasti saatu 50 todellakin "eritasoista" kuvaa. Mutta mitäpä siitä. Aikoinaan Vilho pohti kovasti sitä, miksi ihmeessä sitä turistina tulee näpsittyä kuvia, eikö sitä pitäisi katsella ja kokea ennemmin? Vanhempana Vilhoa ei asia enää kiinnosta - hän kuvaa jos huvittaa, eikä lataa touhuun sen suurempaa taiteellista tai muutakaan merkitystä. Se pitää Vilhon kuitenkin myöntää, että hänen kameransa on nykyisin pieni ja korkealaatuinen. Kuvissa ei ole pahemmin moittimista, mutta pieni aparaatti kulkee kaulalla ihan huomaamattomasti vaikka takin alla. Matkailun lisäksi Vilho harrastaakin matkailukalustonsa hiomista pieneksi ja pelittäväksi.
Gellértin kukkulan huipulla on Vapautuksen monumentti, Felszabadulási Emlékmü. Naishahmoinen patsas oli alun perin tarkoitettu Unkarin hallitsijan pojan muistomerkiksi, sillä poika katosi itärintamalla 1943. Poika, Unkari, Suomi ja Saksa olivat siihen aikaan toisella puolella kuin sodan lopulta voittaneet venäläiset. Patsas oli venäläisten saapuessa yhä ateljeessa. Venäläisten vapautettua kaupungin 1945, monumentista tuli tälle mäelle Vapautuksen monumentti ja patsaan tyveen iskettiin venäläinen sotilas sekä kaatuneiden neuvostosotilaiden muistolaatat. Venäläissotilas on sittemmin saanut siirtyä syrjemmälle ja monumentin vapautusaiheeseen on tullut uusi sävy ja merkitys kommunismin romahdettua.
Monumentilla tuulee vimmatusti, sehän on tällä kelillä selvää. Paikalla on eksyneen oloisia ulkomaalaisia ja riemastuttava, elämäniloinen unkarilainen alakoululuokka. Susivuoret jatkavat kukkulaa pohjoiseen, sieltä näkyy hienosti palatsikukkulan ja jopa parlamentin suuntaan. Kukkulan korkeimmalla paikalla on Citadel, Habsburgien linnoitus, josta periaatteessa pystyi sotilaallisesti hallitsemaan kaupunkia tykkidiplomatialla.
Alarinteellä, jo melko lähellä Elizabethin siltaa (Erzsébet hid), on Budapestin suojelupyhimyksen Gellértin monumentti. Jälleen yksi espanjalainen sälli on kiivennyt monumenttiin ja kuten aina elämässä, se alastulo vaikuttaa vaaralliselta ja vähemmän glamourimmalta kuin ylöskapuaminen.
Gellért on unkarilainen versio Piispa Henrikistä, kansat käännyttäneestä saarnaajapiispasta. Tarinan mukaan hän oli alun perin Giorgio di Sagredo, pohjoisitalialainen kirkonmies syntyjään jostain 980-luvulta. Patsaan jalustassa on nöyrä unkarilainen hahmo piispan jaloissa. Unkarilaishahmo on aivan kuin joku Asterixin lettipäinen gallialais- tai goottilaismies. Patsas tuntuu hermostuvan espanjalaisen kiipeilystä, Vilho voi vannoa, että figuuri ilme tiukkenee kun kloppi yrittää alas monumentilta kiskoen unkarilaishahmon releistä.
Susivuorten jalo tarkoitus oli päästä tänään taidemuseoon, jossa on oikeasti merkittäviä kansainvälisiä maalauksia. Liekö aprillipilaa vai ei, mutta Annikin raporttien mukaan museo on lähivuodet suljettuna. Siksi iltapäivällä tehdään pieni kauppareissu, ja käydään taideteollisen museon nurkilla toteamassa rakennuksen olevan remontissa. Mökki on sekessionistisen arkkitehtuurin merkkipaalu, Vilhosta se näyttää jonkinlaiselta villiltä jugendilta.
Iltapäivällä on aikaa torkkua ja todeta kovan tuulen jatkuvan. Ilta on pimeä kuin pustalla. Yöllä pitääkin katsoa näkyykö taivaalla tähtiä. Kuu on loistanut talojen päällä useana yönä, varmaan tänäänkin.
Vapauden sillan jälkeen vastassa on paikallinen versio temppeliaukion kirkosta. Toki Budapestin kalliokappeli, Sziklatemplom on vanhempi ja sen esikuvana on Ranskan Lourdesin vastaava kallioon tehty pyhäkkö. Paikka on vaatimaton, sen symboliarvo on varmasti suuri, mutta ensimmäisenä vastaan tuleva lippukassa huvittaa Vilhoa. Sankarimatkailijamme on käynyt Rooman uskomattomissa kirkoissa ja monenkirjavissa moskeijoissa, eikä niissä yleensä ole rahaa pyydetty, ei edes Pietarinkirkossa. Merkittävissä moskeijoissa ja kirkoissa voi avustaa vapaaehtoisesti ken haluaa. Vilho videoi kallioista kappelia ovelta ja menee sitten ulkopuolelle kuvaamaan vaimoaan Tonavaa vasten.
Vilhoa naurattaa pirusti, kun puolitusinainen espanjalaisporukka huomaa kappelin terassilla Susivuorten löytämän mainion nurkkauksen, jossa Annikki poseeraa vasten Vapauden siltaa. Aina niin innokkaat iberialaiset tuskin malttavat odottaa pääsyä samaan fotopisteeseen kameroidensa kanssa.
Gellértin kukkulan tyvessä on kuuluisa Gellértin hotellikylpylä ja sekin näkyy hyvin kalliokappelin edustalta. Kapuaminen kukkulalle on kuitenkin vasta alkanut. Omenankuorena aukeava polku kiertää yhä ylemmäksi ja kuvausmaisemat paranevat. Vilho naureskelee taas hihaansa, sillä päivänä päätteeksi Vapauden sillasta on varmasti saatu 50 todellakin "eritasoista" kuvaa. Mutta mitäpä siitä. Aikoinaan Vilho pohti kovasti sitä, miksi ihmeessä sitä turistina tulee näpsittyä kuvia, eikö sitä pitäisi katsella ja kokea ennemmin? Vanhempana Vilhoa ei asia enää kiinnosta - hän kuvaa jos huvittaa, eikä lataa touhuun sen suurempaa taiteellista tai muutakaan merkitystä. Se pitää Vilhon kuitenkin myöntää, että hänen kameransa on nykyisin pieni ja korkealaatuinen. Kuvissa ei ole pahemmin moittimista, mutta pieni aparaatti kulkee kaulalla ihan huomaamattomasti vaikka takin alla. Matkailun lisäksi Vilho harrastaakin matkailukalustonsa hiomista pieneksi ja pelittäväksi.
Gellértin kukkulan huipulla on Vapautuksen monumentti, Felszabadulási Emlékmü. Naishahmoinen patsas oli alun perin tarkoitettu Unkarin hallitsijan pojan muistomerkiksi, sillä poika katosi itärintamalla 1943. Poika, Unkari, Suomi ja Saksa olivat siihen aikaan toisella puolella kuin sodan lopulta voittaneet venäläiset. Patsas oli venäläisten saapuessa yhä ateljeessa. Venäläisten vapautettua kaupungin 1945, monumentista tuli tälle mäelle Vapautuksen monumentti ja patsaan tyveen iskettiin venäläinen sotilas sekä kaatuneiden neuvostosotilaiden muistolaatat. Venäläissotilas on sittemmin saanut siirtyä syrjemmälle ja monumentin vapautusaiheeseen on tullut uusi sävy ja merkitys kommunismin romahdettua.
Monumentilla tuulee vimmatusti, sehän on tällä kelillä selvää. Paikalla on eksyneen oloisia ulkomaalaisia ja riemastuttava, elämäniloinen unkarilainen alakoululuokka. Susivuoret jatkavat kukkulaa pohjoiseen, sieltä näkyy hienosti palatsikukkulan ja jopa parlamentin suuntaan. Kukkulan korkeimmalla paikalla on Citadel, Habsburgien linnoitus, josta periaatteessa pystyi sotilaallisesti hallitsemaan kaupunkia tykkidiplomatialla.
Alarinteellä, jo melko lähellä Elizabethin siltaa (Erzsébet hid), on Budapestin suojelupyhimyksen Gellértin monumentti. Jälleen yksi espanjalainen sälli on kiivennyt monumenttiin ja kuten aina elämässä, se alastulo vaikuttaa vaaralliselta ja vähemmän glamourimmalta kuin ylöskapuaminen.
Gellért on unkarilainen versio Piispa Henrikistä, kansat käännyttäneestä saarnaajapiispasta. Tarinan mukaan hän oli alun perin Giorgio di Sagredo, pohjoisitalialainen kirkonmies syntyjään jostain 980-luvulta. Patsaan jalustassa on nöyrä unkarilainen hahmo piispan jaloissa. Unkarilaishahmo on aivan kuin joku Asterixin lettipäinen gallialais- tai goottilaismies. Patsas tuntuu hermostuvan espanjalaisen kiipeilystä, Vilho voi vannoa, että figuuri ilme tiukkenee kun kloppi yrittää alas monumentilta kiskoen unkarilaishahmon releistä.
Susivuorten jalo tarkoitus oli päästä tänään taidemuseoon, jossa on oikeasti merkittäviä kansainvälisiä maalauksia. Liekö aprillipilaa vai ei, mutta Annikin raporttien mukaan museo on lähivuodet suljettuna. Siksi iltapäivällä tehdään pieni kauppareissu, ja käydään taideteollisen museon nurkilla toteamassa rakennuksen olevan remontissa. Mökki on sekessionistisen arkkitehtuurin merkkipaalu, Vilhosta se näyttää jonkinlaiselta villiltä jugendilta.
Iltapäivällä on aikaa torkkua ja todeta kovan tuulen jatkuvan. Ilta on pimeä kuin pustalla. Yöllä pitääkin katsoa näkyykö taivaalla tähtiä. Kuu on loistanut talojen päällä useana yönä, varmaan tänäänkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)