Vauhdittomuudestaan tunnettu Vilho kiitää nopeudella 833 km/h peräti 9767 metrin korkeudessa. Lentoaikaa on jäljellä vielä tasan 8 tuntia etapin ensimmäistä osaa Frankfurtiin. Alla levittäytyy lähinnä autiomaalta näyttävää maisemaa. Hiekka on paikoin punertavankeltaista ja toisinaan näkyy tieuria. Alueella virtaa myös suuri joki. Mogadishu rannikolla on jäänyt taakse ja Condorin Boeing 737-300 liitää harvojen poutapilvien yllä kohti Addis Abebaa. Reitti leikkaa Afrikan sarven siististi sen tyven kohdalta.
Päivä on ollut aurinkoinen Mauritiukselta asti, sama sää tuntuu jatkuvan mantereen puolella. Vilholla on aikaa hieman miettiä matkan tunnelmia ja Mauritiusta ylipäätään.
Mauritius on pieni saari - ei liian pieni, mutta kuitenkin alle satakilometrinen kivi Intian valtameressä. Olosuhteet siellä ovat monella tapaa ihanteellisia ja jo siinä on merkittävä peruste turismille. Sää on lähes aina hyvä ja lämmintä piisaa jatkuvasti. Syklonikausi iskee päälle toisinaan, mutta sekään ei pysäytä sitä “kesää” joka saarella jatkuu aina.
Mauritiuksella ei vietetä kulttuurilomaa, kierretä taidekaupunkeja ja museoita, vaan aktiivitoiminnat pyörivät meren ja lämpimän veden ympärillä. Saarella ei ole esihistoriallisia kohteita, koska ihminen tuli paikalle muuttamaan luontoa vasta myöhään, uuden ajan kynnyksellä. Luontokohteita on, mutta leimallista siinäkin on dodo-periaate - ihmisen kädenjälki näkyy ja pysyy saarella. Saaren nimikkolinnusta päästiin eroon jo satoja vuosia sitten pysyvästi, mutta tilalle ihminen on kuskannut kaikenlaista muuta elävää, osittain vahingossa ja osittain täysin tarkoituksella. Seuraukset ovat sitten olleet vaihtelevia, mutta varmaa on se, että ne ovat olleet vaikutukseltaan pysyviä.
Sokeriruoko - se tulee ensimmäisenä mieleen Vilholle Mauritiuksesta. Toisena mieleen tulee kuumuus ja siinä onkin avain: olosuhteet saarella ovat erinomaiset muullekin kuin sokerille. Vilhon mielessä Mauritius on erinomainen kasvukone, johon aurinko puskee lämpöä tuhlaillen ja meri työntää perään sadepilviä, jotka sopivasti kastelevat kasvillisuutta arvokkaalla makealla vedellä. Alun perin tulivuoreen perustuva saari kantaa oletettavasti hedelmällistä vulkaanista maa- ja kiviainesta, joten siinä kelpaa kookospalmujen kasvaa. Tulinen alkuperä ei ole saarella piilossa lainkaan, siitä kertovat kaikkialla vastaan tulevat pikimustat laavakivet, jotka ovat paikallista peruskiveä.
Vilhon taipumus harhautua aiheesta tulee jälleen esille - sokeriruoko on jo muuttunut tulivuoreksi. Mutta koko Vilhon vinkumisen taustalla on päähän jäänyt joukko hankalia sanoja, jotka ovat: Tristes Tropiques, monokulttuuri ja Claude Lévi-Strauss.
Monokulttuuri ei nimestään huolimatta tarkoita hiihdon ympärillä pyörivää sivistystyötä, vaan suurin piirtein samaa mitä nykyään kuvataan sanalla globalisaatio. Monokulttuurissa toiminta alkaa kaikkialla olla yhtä ja samaa ilmenemismuodoiltaan: joka paikassa juodaan samaa kolajuomaa, kotoisat kirnupiimät ja guavamehut jäävät kakkosiksi. Muistelmateoksessaan Tristes Tropiques (1957) Claude Lévi-Strauss kuvaa pessimistisesti monokulttuurin tuloa kaikkialle. Surulliset tropiikit on tyypillinen älyllinen testamentti - negatiivissävytteinen ja kriittinen. Vilho ei henkilökohtaisesti muista yhtään älykköä, joka olisi ollut innokas ja loputtoman positiivinen. Nokkelien porukoiden keskuudessa moisen päiväperhosen lento on surkean lyhyt ja päättyy vauhdikkaaseen törmäykseen sarkasmin kärpäslätkän kanssa.
Mauritiuksen saaren keskiosia hallitsee sokeriruo’on monokulttuuri. Mitä ikinä saarella onkaan kasvanut, on saanut väistyä länsimaisen makeannälän alta jo ajat sitten. Ruoko on ihastuttavan vihreää, mutta jos sitä on loputtomasti, se on yhtä vähän virkistävää kuin hiekkaerämaa, joka leviää Vilhoa kiidättävän lentokoneen alla. Rannikkoseuduilla vietetään puolestaan turismin merkeissä todellista monokulttuuria aurinkovoiteiden suojassa ja pulloveden virkistäminä. Turismi on kaikkialla ja joka paikassa monokulttuurin kivijalka - muuten se ei olisi turismia vaan tutkimusmatkailua. Mauritiuslainen turismi ei kuitenkaan ole sen tuomittavampaa kuin turismi yleensäkään. Ennemmin päinvastoin. Paikallinen turismi ei juurikaan herätä vastenmielistä perusfiilistä.
Vilholla ei ole kokemusta täysihoitohotelleista, joten kaukomatka ja all inclusive -majoitus on hänelle uusi juttu. Monet hotellinaapurit olivat kokeneita kaukomatkailijoita ja tutuksi olivat tulleet niin Aasian kuin Afrikan kohteet, Karibia ja kaukorannat. Moni kyllästyi Tropicalin ruokiin ja vertasi paikkaa tietysti aiempiin kokemuksiinsa. Vilho huomaa itse kuitenkin sen, että viime kädessä nautittava lämpö ja mahdollisuus laiskotteluun ilman murhetta seuraavasta ateriasta tekee sen, että viikon jälkeen alkaa kaipaamaan uusia ärsykkeitä. Ruokaan kaipaa mausteisuutta ja aktiviteetteihin vipinää. Ihminen tottuu helposti siihen, että mellevä lämpö jatkuu 24 h vuorokaudessa ja ateriat pyörivät, joten näistä asioista tulee itsestäänselvyyksiä. Sehän ei edelleenkään tee Mauritiuksesta ja Tropical Attitudesta sen tylsempää, vaan Vilho veikkaa. että ihmiselle kaikki luxus muuttuu herkästi itsestäänselväksi. Kaikki kuitenkin kiittivät hotellia hyvästä henkilökunnasta ja saarta ystävällisyydesta. Lisäksi paikka oli turvallinen ja rauhallinen.
Loma Mauritiuksella tarjoaa taattua lämpöä, hyviä uintivesiä ja mahdollisuuden lepoon. Saari on turistikohteena profiloitunut rauhalliseen menoon ja matkailijat ovat verrattain valikoitunutta porukkaa. Valikoinnin on tehnyt matkan verrattain korkea hinta ja tietysti kaukainen sijainti. Diskomeininkiä, hummaavia nuorisoporukoita tai ryyppääviä risteilymatkailijoita täältä ei löydy. Kaikenlaiseen jäykkään touhuamiseen sää on liian lämmin ja toisaalta saarella ei ole sellaista tehoturismia, että aktiviteetteja olisi liikaa. Valtion elintaso on sen verran korkea, että elämä on turvallista ja meno on ystävällistä, tunkeilematonta.
Lentomatka Afrikan yllä jatkuu ja Vilho näkee ikkunasta keltaista, hiekkakiven näköistä kiviainesta, rotkoja ja ylänköä. Matkaa riittää ja lentokoneen huikea taustamelu on musiikkina menolle. Mauritiuksella äänenä oli ikuinen tuuli ja kookospalmujen kahina, aaltojen pauhu. Sitä ääntä Vilho taatusti jää kaipaamaan ja pitkiä iltoja huoneen terassilla, kun pimeässäkin pystyi istumaan ilman paitaa. Niin viime yönäkin, kun Annikki ja Vilho kulkivat asunnolta muutamat metrit rantapenkereelle ja katsoivat taivaalle heikosti erottuvaa linnunrataa ja kirkkaampaa, kaikelle suuntaa antavaa etelän ristiä.
23.3.2014
12. Kesäsiirtolassa Intian valtamerellä
Annikin ja Vilhon matkaa alkaa hitaasti lähestyä loppuaan. Pariskunnastamme on tullut Vilhon sanoin “vanhoja jääkäreitä”, toisin sanoen he alkavat olla asukkaiden vanhinta saapumiserää. Vilho toteaakin aamiaisen jälkeen Annikille, että “kotonamme liikkuu ihan outoja ihmisiä”. Totta onkin, että uusia naamoja on enemmän kuin vanhoja. Vanhaa kunnon porukkaa eli tuttuja kanssamatkustajia ei ole jäljellä enää kuin kourallinen.
Täysihoitopohjaisen hotellin sosiaalinen kuvio on mitä mainioin - väkeä on kohtuullisen vähän, alle sata, ja ihmiset oppii tuntemaan näöltä verrattain nopeasti. Vilho ei kaipaa sen kummemmin seuraa, mutta hotellin verkkaisessa rytmissä on mukavaa vaihtelua morjestaa ihmisiä ja vaihtaa toisinaan kuulumisia. Mainio hotelli onkin kuin täysi-ikäisten kesäsiirtola, jossa esillä on jos jonkinlaista hahmoa, arkkityyppiä ja virtuoosia. Hotelli on painottunut keski-ikäisiin ja eläkeväkeen, touhua rytmittää muutama nuoripari. Muutamien perheellistenkin jälkikasvu on etupäässä sellaista kuusitoistavuotiasta.
Elämän rituaaleihin Tropicalissa kuuluu brittiläisten eläkeläisten kaverikuvat kokkien ja tarjoilijoiden kanssa. Henkilökuntahan on hemmetin mukavaa ja britit arvostavat saamaansa palvelua ja tekevät sen selväksi työntekijöille. Keittiöstä irtoaa tarvittaessa mitä pyydetään ja pyynnöt ovat puolestaan sangen kohtuullisia.
Kun joku kesäsiirtolalainen on niin sanotusti joutumassa kuljetukseen ( = viedään lentokentälle), on tyypillistä, että asia käydään kertomassa tutuille. Sitten kerrataan pitkien lentojen yksityiskohdat, herätysajat ja toivotetaan onnistunutta matkaa ynnä jääville hyvää loppulomaa. Vilhon mainitsemat “vanhat jääkärit” ovat tietysti tarjoilijoiden tuttuja ja asiat alkavat hoitua yleensä aika helposti ja nopeasti. Henkilökunnalle on tullut selväksi, että Vilho juo aamulla kahvia, Annikki teetä, illalla Vilholle tulee punaviiniä, Annikille valkoviiniä.
Matkansa alussa olevat kesäsiirtolalaiset ovat innokkaita, punanahkaisia ja ylipukeutuneita. Aulaan saapuessaan uusilla tulijoilla on takkeja ja muita joutavia vaatekappaleita; he tulevat lounaalle kassien ja pussien kanssa, käsilaukkuja ja tavaroita pidetään mukana kunnes selviää, että siirtolassa on turvallisempaa kuin kotona ja romut voi jättää vaikka sängylle ja terassin oven auki. Uudet saapumiserät pyörivät ruokapatojen ääressä ihmeissään arpomassa, vanhemmat veijarit skippaavat aterioita, tuntevat chilikastikkeen vahvuuden, kysyvät keittiöltä jotain poikkeavaa tai syövät vain valikoiden milloin mitäkin.
Iltaisin allasbaarissa on koko kesäsiirtolan väki. Satunnaista porukoista on muodostunut tiiviimpiä pöytäkuntia: vanha saksalaispariskunta pelaa pelejä joka ilta samanmaalaisen ja yhtä innokkaan nuorenparin kanssa - vaikka eivät ole koskaan aiemmin tavanneet. Brittieläkeläiset ovat kokoontuneet nyt yhteen suureksi pöytäkunnaksi, vaikka aiemmin on ehkä oltu viileämpiä - syykin on selvillä: maanmainio cornwallillaispappa on joutumassa kuljetukseen aamulla ja viimeinen ilta edellyttää spesiaalia toimintaa. Kaikki tuntevat papan, tietysti Vilhokin on vaihtanut hänen kanssaan tarinaa. Pappa on vakuuttunut, että iltaisin soittavista muusikoista kiinnostunut Vilho on soittanut aiemmin Kraftwerkissä. Ukko on ilmiö ja läpeensä herrasmies.
Vilhon ja Annikin tuttavuudet ovat syntyneet sattumanvaraisesti, pääsyynä tähän on ollut se, että altaan ympärillä on rajatusti pöytiä ja silloin tapahtuu pahin ajateltavissa oleva asia eli suomalainen joutuu sijoittumaan samaan pöytään vieraiden kanssa. Siten siirtolassa kohtaa ihmisiä, joihin ainoana yhdistävänä tekijänä on kesäsiirtolapaikka ja jokin yhteinen kieli. Tosin Vilhollakin on muutama tervehdystuttu, joiden kanssa ei puhuta tai osata yhteistä kieltä, mutta joskus on jaettu illalla pöytä tai jokin pala jotain mitätöntä seikkailua.
Täysihoitopohjaisen hotellin sosiaalinen kuvio on mitä mainioin - väkeä on kohtuullisen vähän, alle sata, ja ihmiset oppii tuntemaan näöltä verrattain nopeasti. Vilho ei kaipaa sen kummemmin seuraa, mutta hotellin verkkaisessa rytmissä on mukavaa vaihtelua morjestaa ihmisiä ja vaihtaa toisinaan kuulumisia. Mainio hotelli onkin kuin täysi-ikäisten kesäsiirtola, jossa esillä on jos jonkinlaista hahmoa, arkkityyppiä ja virtuoosia. Hotelli on painottunut keski-ikäisiin ja eläkeväkeen, touhua rytmittää muutama nuoripari. Muutamien perheellistenkin jälkikasvu on etupäässä sellaista kuusitoistavuotiasta.
Elämän rituaaleihin Tropicalissa kuuluu brittiläisten eläkeläisten kaverikuvat kokkien ja tarjoilijoiden kanssa. Henkilökuntahan on hemmetin mukavaa ja britit arvostavat saamaansa palvelua ja tekevät sen selväksi työntekijöille. Keittiöstä irtoaa tarvittaessa mitä pyydetään ja pyynnöt ovat puolestaan sangen kohtuullisia.
Kun joku kesäsiirtolalainen on niin sanotusti joutumassa kuljetukseen ( = viedään lentokentälle), on tyypillistä, että asia käydään kertomassa tutuille. Sitten kerrataan pitkien lentojen yksityiskohdat, herätysajat ja toivotetaan onnistunutta matkaa ynnä jääville hyvää loppulomaa. Vilhon mainitsemat “vanhat jääkärit” ovat tietysti tarjoilijoiden tuttuja ja asiat alkavat hoitua yleensä aika helposti ja nopeasti. Henkilökunnalle on tullut selväksi, että Vilho juo aamulla kahvia, Annikki teetä, illalla Vilholle tulee punaviiniä, Annikille valkoviiniä.
Matkansa alussa olevat kesäsiirtolalaiset ovat innokkaita, punanahkaisia ja ylipukeutuneita. Aulaan saapuessaan uusilla tulijoilla on takkeja ja muita joutavia vaatekappaleita; he tulevat lounaalle kassien ja pussien kanssa, käsilaukkuja ja tavaroita pidetään mukana kunnes selviää, että siirtolassa on turvallisempaa kuin kotona ja romut voi jättää vaikka sängylle ja terassin oven auki. Uudet saapumiserät pyörivät ruokapatojen ääressä ihmeissään arpomassa, vanhemmat veijarit skippaavat aterioita, tuntevat chilikastikkeen vahvuuden, kysyvät keittiöltä jotain poikkeavaa tai syövät vain valikoiden milloin mitäkin.
Iltaisin allasbaarissa on koko kesäsiirtolan väki. Satunnaista porukoista on muodostunut tiiviimpiä pöytäkuntia: vanha saksalaispariskunta pelaa pelejä joka ilta samanmaalaisen ja yhtä innokkaan nuorenparin kanssa - vaikka eivät ole koskaan aiemmin tavanneet. Brittieläkeläiset ovat kokoontuneet nyt yhteen suureksi pöytäkunnaksi, vaikka aiemmin on ehkä oltu viileämpiä - syykin on selvillä: maanmainio cornwallillaispappa on joutumassa kuljetukseen aamulla ja viimeinen ilta edellyttää spesiaalia toimintaa. Kaikki tuntevat papan, tietysti Vilhokin on vaihtanut hänen kanssaan tarinaa. Pappa on vakuuttunut, että iltaisin soittavista muusikoista kiinnostunut Vilho on soittanut aiemmin Kraftwerkissä. Ukko on ilmiö ja läpeensä herrasmies.
Vilhon ja Annikin tuttavuudet ovat syntyneet sattumanvaraisesti, pääsyynä tähän on ollut se, että altaan ympärillä on rajatusti pöytiä ja silloin tapahtuu pahin ajateltavissa oleva asia eli suomalainen joutuu sijoittumaan samaan pöytään vieraiden kanssa. Siten siirtolassa kohtaa ihmisiä, joihin ainoana yhdistävänä tekijänä on kesäsiirtolapaikka ja jokin yhteinen kieli. Tosin Vilhollakin on muutama tervehdystuttu, joiden kanssa ei puhuta tai osata yhteistä kieltä, mutta joskus on jaettu illalla pöytä tai jokin pala jotain mitätöntä seikkailua.
11. Kuin delfiinit vedessä eli Pekka Töpöhäntä heittäytyy seuralliseksi
Delfiiniretki saaren toiselle puolelle Black Riverin rannikolle alkaa aamuseitsemän jälkeen ja edessä on minibussimatka lounaispuolelle saarta. Sää on pilvinen. Huolimatta Mauritiuksen pienuudesta saarelta löytyy kyllä liikennettä ja näemmä myös liikenneruuhkia. Autoilu vie sellaiset 1, 5 tuntia ja lopulta Vilho ja Annikki kapuavat hekin suurehkon katamaraanin kyytiin laiturista.
Delfiinejä mennään katsomaan sopivaan lahteen ja siellä ne ovatkin odottamassa - kuinka ollakaan. Paikalla pyörii toinenkin katamaraani turisteja täynnä ja muutama moottorivene täynnä vielä innokkaampia sankareita, jotka yrittävät uiskennella delfiinien kanssa. Delfiinit pyörivät veneiden ympärillä ja veneet pyörivät hitaasti delfiinien ympärillä; lauma turisteja viittoilee toisilleen sinne tänne, missä ikinä vesieläviä näkyvissä sattuu olemaankaan. Kamerat sauhuavat ja Vilhon ohella muutkin napsivat lukemattomasti kuvia vedessä näkyvistä selkäevistä. Päähenkilöiden seurassa viihdytään 30 minuuttia ja sitten katamaraani suunnataan ilmoituksen mukaan jotain miellyttävää snorklauspaikkaa kohden.
Vilhoa kyllästyttää retken tuotteellisuus. Delfiinin eviä olisi voinut katsella vielä pari tuntia ja kuunnella niiden mainiota röhkintää, kun ne nostavat nokkaansa vedestä hengittääkseen. Mutta matkailutuotteeseen kuuluu loputon määrä juomia veneessä, barbecue ja snorklaus. Tai siis pitäisi kuulua, sillä iso erotuomari puuttuu peliin ja avaa taivaan akkunat. Vettä alkaa sataa big time, ja tällä kertaa Vilho on ensimmäisenä hytin puolella. Kohta siellä ovat kaikki, sillä sade ei lopu. Ilmojen haltija pistää vettä sen verran tulemaan, että se peittoaa myös markkinavoimat - kapteeni ilmoittaa, että edessä on paluu satamaan ja rahat takaisin.
Vilhohan on erittäin tyytyväinen tähän käänteeseen. Barbecue ei kuulunut päivän tavoitteisiin eikä snorklauksestakaan ole ollut puutetta. Delfiinit, joita Vilho pitää keskimääräistä leivänpurijaa fiksuimpina, ovat olleet päivän päätähtiä ja ne on nyt nähty.
Veneen palatessa satamaan on hytin puolella aikaa tehdä tuttavuutta hotellinaapureiden kanssa. Vilho alkaa puhua uppsalalaisen pariskunnan kanssa ruotsia ja hämmästyttää ruotsalaiset, Annikin, vierestä seuraavan saksalaisrouvan ja osittain myös itsensä. Saksalaisrouva on juuri kuullut, että Vilhon ja Annikin omituinen kieli on suomea - seuraavassa hetkessä Vilho alkaakin mökeltää jotain muuta kieltä. Huolestuttavinta tilanteessa on se, että operaatio tapahtuu selvin päin, sillä Vilho on halunnut kohdata jalot vesieläimet raittiina ja juonut vain Fantaa huolimatta miehistön rommikehotuksista.
Annikkikin liittyy keskusteluun toisella kotimaisella ja pian ruotsalaisten kanssa puhutaan Uppsalan supertähdestä, Pekka Töpöhännästä. Keskustelu käsittää muitakin poliittisesti kuumia aiheita, kuten muumit, sää ja hotelliruoka.
Kovassa sateessa päästään laituriin ja kyytikin on valmiina palauttamaan turistit takaisin kesähoitolaan. Sade ja muuttunut tilanne lähentää sattumanvaraista, multinationaalista porukkaa ja useampikin katsoo, etteivät kaverit jää kyydistä. Hotellille palataan märkinä ja melko tyytyväisinä - vieläpä ennen lounasajan päättymistä. Kaikki saavat rahansa takaisin kokonaan, se on tosin Vilhon mielestä perkeleen väärin, sillä palveluntarjoajalla on kuluja, muttei mahdollisuutta pysäyttää sadetta. Koko saarella sataa ihan julmetusti iltaan asti. Retkikunnan porukat nyökkäilevät toisilleen dinnerilläkin ja vastedeskin tervehditään; ollaan osa salaseuraa, jolla on yhteinen kokemus läpimäristä rantapyyhkeistä valkoisen katamaraanin kannella.
Delfiinejä mennään katsomaan sopivaan lahteen ja siellä ne ovatkin odottamassa - kuinka ollakaan. Paikalla pyörii toinenkin katamaraani turisteja täynnä ja muutama moottorivene täynnä vielä innokkaampia sankareita, jotka yrittävät uiskennella delfiinien kanssa. Delfiinit pyörivät veneiden ympärillä ja veneet pyörivät hitaasti delfiinien ympärillä; lauma turisteja viittoilee toisilleen sinne tänne, missä ikinä vesieläviä näkyvissä sattuu olemaankaan. Kamerat sauhuavat ja Vilhon ohella muutkin napsivat lukemattomasti kuvia vedessä näkyvistä selkäevistä. Päähenkilöiden seurassa viihdytään 30 minuuttia ja sitten katamaraani suunnataan ilmoituksen mukaan jotain miellyttävää snorklauspaikkaa kohden.
Vilhoa kyllästyttää retken tuotteellisuus. Delfiinin eviä olisi voinut katsella vielä pari tuntia ja kuunnella niiden mainiota röhkintää, kun ne nostavat nokkaansa vedestä hengittääkseen. Mutta matkailutuotteeseen kuuluu loputon määrä juomia veneessä, barbecue ja snorklaus. Tai siis pitäisi kuulua, sillä iso erotuomari puuttuu peliin ja avaa taivaan akkunat. Vettä alkaa sataa big time, ja tällä kertaa Vilho on ensimmäisenä hytin puolella. Kohta siellä ovat kaikki, sillä sade ei lopu. Ilmojen haltija pistää vettä sen verran tulemaan, että se peittoaa myös markkinavoimat - kapteeni ilmoittaa, että edessä on paluu satamaan ja rahat takaisin.
Vilhohan on erittäin tyytyväinen tähän käänteeseen. Barbecue ei kuulunut päivän tavoitteisiin eikä snorklauksestakaan ole ollut puutetta. Delfiinit, joita Vilho pitää keskimääräistä leivänpurijaa fiksuimpina, ovat olleet päivän päätähtiä ja ne on nyt nähty.
Veneen palatessa satamaan on hytin puolella aikaa tehdä tuttavuutta hotellinaapureiden kanssa. Vilho alkaa puhua uppsalalaisen pariskunnan kanssa ruotsia ja hämmästyttää ruotsalaiset, Annikin, vierestä seuraavan saksalaisrouvan ja osittain myös itsensä. Saksalaisrouva on juuri kuullut, että Vilhon ja Annikin omituinen kieli on suomea - seuraavassa hetkessä Vilho alkaakin mökeltää jotain muuta kieltä. Huolestuttavinta tilanteessa on se, että operaatio tapahtuu selvin päin, sillä Vilho on halunnut kohdata jalot vesieläimet raittiina ja juonut vain Fantaa huolimatta miehistön rommikehotuksista.
Annikkikin liittyy keskusteluun toisella kotimaisella ja pian ruotsalaisten kanssa puhutaan Uppsalan supertähdestä, Pekka Töpöhännästä. Keskustelu käsittää muitakin poliittisesti kuumia aiheita, kuten muumit, sää ja hotelliruoka.
Kovassa sateessa päästään laituriin ja kyytikin on valmiina palauttamaan turistit takaisin kesähoitolaan. Sade ja muuttunut tilanne lähentää sattumanvaraista, multinationaalista porukkaa ja useampikin katsoo, etteivät kaverit jää kyydistä. Hotellille palataan märkinä ja melko tyytyväisinä - vieläpä ennen lounasajan päättymistä. Kaikki saavat rahansa takaisin kokonaan, se on tosin Vilhon mielestä perkeleen väärin, sillä palveluntarjoajalla on kuluja, muttei mahdollisuutta pysäyttää sadetta. Koko saarella sataa ihan julmetusti iltaan asti. Retkikunnan porukat nyökkäilevät toisilleen dinnerilläkin ja vastedeskin tervehditään; ollaan osa salaseuraa, jolla on yhteinen kokemus läpimäristä rantapyyhkeistä valkoisen katamaraanin kannella.
10. Lasipohjaa, laiskuutta ja pientä pakkaamista
Le Tropical Attitude -hotellin kahvi ei valtavasti Vilhoa miellytä, mutta asia ei juurikaan purista sankariamme. Olosuhteet eivät onneksi muutenkaan ole kuin kotona, tuumii Vilho. Kotona voi sitten juoda sellaista kahvia mitä siellä aina muutenkin juodaan, täällä käy hyvin tarjottava muonitus. Vilhoa rasittaa kaikessa matkailussa eniten turha hienostelu ja säätäminen - Tropicalissa sellaista ei ole. Asiat ovat yksinkertaisia ja ne tarjotaan ilman seremonioita. Show ja esittäminen tekee usein asioista kalliita ja hankalia, Vilholle käy paremmin asioiden hoitaminen yksinkertaisella kaavalla vaikka sitten vaatimattomastikin.
Päivän ohjelmana on hotelliin kuuluva lasipohjaveneajelu. Koko touhu on harvinaisen turhanpäiväinen vaikkakin harmiton operaatio. Vene on tavallinen perämoottoripaatti, johon on laitettu kaksi katselulaatikkoa keskipohjaan. Lattian läpi näkeekin jotain laguunin matalikolla, mutta saman verran voi nähdä snorklatessaan muutaman minuutin. Vesillä on kuitenkin aina mukava käydä pyrähtämässä.
Päivä on tavanomainen - uintia, allasta, ruokailuja ja lukemista. Hyvä päivä siis. Illalla pitää pakata reput delfiiniretkeä varten ja laittaa herätyskello soimaan.
Päivän ohjelmana on hotelliin kuuluva lasipohjaveneajelu. Koko touhu on harvinaisen turhanpäiväinen vaikkakin harmiton operaatio. Vene on tavallinen perämoottoripaatti, johon on laitettu kaksi katselulaatikkoa keskipohjaan. Lattian läpi näkeekin jotain laguunin matalikolla, mutta saman verran voi nähdä snorklatessaan muutaman minuutin. Vesillä on kuitenkin aina mukava käydä pyrähtämässä.
Päivä on tavanomainen - uintia, allasta, ruokailuja ja lukemista. Hyvä päivä siis. Illalla pitää pakata reput delfiiniretkeä varten ja laittaa herätyskello soimaan.
21.3.2014
9. Central Flacqin markkinat ja perusvetelehtimistä
Bussimatkailu on sesongin kuuminta hottia, joten tuota nelipyöräistä saunaa pitää saada lisää. Annikki ja Vilho lähtevät Central Flacqiin. Flacqissa on markkinat ja bussiaseman tuntumaan rakennetussa rakennuksessa on kauppapaikka toisensa jälkeen täynnä myyjiä. Pääpaino on elintarvikkeilla, nimenomaan vihanneksilla ja juureksilla. Taaempana on kodintavaroita ja tekstiileitä. Vilhon silmäillessä vihanneksia, Annikki on jo ehtinyt ostamaan kolme värikästä, edullista mekkoa.
Kuhisevassa kaupungissa seuraa lisäksi kävely pankkiin rahaa vaihtamaan. Katu kulkee keskustan kauppojen editse, joten tarjolla on valtavasti kuhinaa ja varmaan satoja pieniä myymälöitä ja kauppana toimivia koloja.
Keskipäivän bussiajelun jälkeen syödään taas päämajassa. Iltapäivällä on aikaa uintiin ja lomalaisen perusvetelehtimiseen. Hotellin allaskin saa yhä enemmän käyttöä. Vilho saa Robinson Crusoen luettua.
Kuhisevassa kaupungissa seuraa lisäksi kävely pankkiin rahaa vaihtamaan. Katu kulkee keskustan kauppojen editse, joten tarjolla on valtavasti kuhinaa ja varmaan satoja pieniä myymälöitä ja kauppana toimivia koloja.
Keskipäivän bussiajelun jälkeen syödään taas päämajassa. Iltapäivällä on aikaa uintiin ja lomalaisen perusvetelehtimiseen. Hotellin allaskin saa yhä enemmän käyttöä. Vilho saa Robinson Crusoen luettua.
19.3.2014
8. Täysihoitorobinsonadi jatkuu Mauritiuksen rannalla
Yöllä Vilho on päässyt jo pitkälle puoleen väliin lukiessaan Robinson Crusoeta. Robinson on ehtinyt puuhata hengästyttävän määrän asioita kirjassa: loputtomasti tärkeitä ja osittain aivan järjettömiä projekteja. Vilhoa jurppii hieman Crusoen 15-vuotissuunnitelma, joka käsittää karjanhoidon, maatalouden, metsästyksen ja nikkaritaidot.
Kirja kuitenkin on varmasti innostanut Vilhon tutkimaan omaakin elinympäristöään. Tänään Vilho haluaa lähteä rantaa pitkin pohjoiseen, tähystämään ainakin avautuvia merinäköaloja. Annikki lähtee mukaan ja tarvikkeita ynnä juomia varataan matkaan. Rannalla on muutama villa, pari hotellia ja sitten on tyhjempää. Pohjoisempana vielä on hylätyn oloinen rantahotelli. Rannat ovat hyviä ja snorklatessa voi tavata kaloja ihan mukavasti. Vilhon aiemmat puheet koralliriuttavyöhykkeestä rannikon rajaajana eivät ole ihan totta - rantavyöhykkeellä voi olla koralliriuttakin, mutta lähinnä aallot näyttävät sortuvan verrattain nopeasti alkavaan matalaan vyöhykkeeseen. Vilho kiikaroi paljon merelle päin ja löytää ainakin yhden pienemmän saaren pohjoisesti, se lienee vanhan tykkiaseman saari. Muuten meri on rannaton, katse pysähtyy veden muodostamaan vankkaan valliin. Laivoja ei näy, jossain muutama kalastusjahti, mutta harvoin niitäkin.
Illalla Vilho palaa Robinson Crusoen pariin. Robinson on uskonnollisissa tuskissa ja päättää ryhtyä päivittäiseen raamatunlukuun. Kirjan sankari juttelee myös papukaijalleen, mutta ei tunnusta puhuvansa kissojensa tai koiransa kanssa. Koirakin on kuulemma vanha ja hullu. Kuvittajaa koiran mielenterveysongelmat eivät häiritse, hän laittaa piskin jokaiseen kirjan harvoista kuvituskuvista.
Helpompi Vilhon on samaistua Robinsoniin silloin, kun tämä tekee teoksessa niin massiivisen veneen, ettei saa sitä koskaan veteen. Tuntuu Vilhosta kiusallisen tutulta - kuinka moni projekti on hirvittävän mittava, mutta huolimatta kaikesta vaivasta montakaan venettä ei elämässä saa vesille asti. Kenties hylätty rantahotellikin oli jonkun Robinsonin hengenheimolaisen suuruudenhullu projekti.
Kirja kuitenkin on varmasti innostanut Vilhon tutkimaan omaakin elinympäristöään. Tänään Vilho haluaa lähteä rantaa pitkin pohjoiseen, tähystämään ainakin avautuvia merinäköaloja. Annikki lähtee mukaan ja tarvikkeita ynnä juomia varataan matkaan. Rannalla on muutama villa, pari hotellia ja sitten on tyhjempää. Pohjoisempana vielä on hylätyn oloinen rantahotelli. Rannat ovat hyviä ja snorklatessa voi tavata kaloja ihan mukavasti. Vilhon aiemmat puheet koralliriuttavyöhykkeestä rannikon rajaajana eivät ole ihan totta - rantavyöhykkeellä voi olla koralliriuttakin, mutta lähinnä aallot näyttävät sortuvan verrattain nopeasti alkavaan matalaan vyöhykkeeseen. Vilho kiikaroi paljon merelle päin ja löytää ainakin yhden pienemmän saaren pohjoisesti, se lienee vanhan tykkiaseman saari. Muuten meri on rannaton, katse pysähtyy veden muodostamaan vankkaan valliin. Laivoja ei näy, jossain muutama kalastusjahti, mutta harvoin niitäkin.
Illalla Vilho palaa Robinson Crusoen pariin. Robinson on uskonnollisissa tuskissa ja päättää ryhtyä päivittäiseen raamatunlukuun. Kirjan sankari juttelee myös papukaijalleen, mutta ei tunnusta puhuvansa kissojensa tai koiransa kanssa. Koirakin on kuulemma vanha ja hullu. Kuvittajaa koiran mielenterveysongelmat eivät häiritse, hän laittaa piskin jokaiseen kirjan harvoista kuvituskuvista.
Helpompi Vilhon on samaistua Robinsoniin silloin, kun tämä tekee teoksessa niin massiivisen veneen, ettei saa sitä koskaan veteen. Tuntuu Vilhosta kiusallisen tutulta - kuinka moni projekti on hirvittävän mittava, mutta huolimatta kaikesta vaivasta montakaan venettä ei elämässä saa vesille asti. Kenties hylätty rantahotellikin oli jonkun Robinsonin hengenheimolaisen suuruudenhullu projekti.
18.3.2014
7. Bussimatkalla: Central Flacq & Port Loius
Katu on täynnä vilinää, myyntikojuja, ääniä ja ihmisiä. Elintarvikkeita, rautanauloja, pannuja ja paitoja - mitä tahansa myydään ja ostetaan. Vilho pystyy kuitenkin ajattelemaan vain kuumuutta. Kuumuus ei hellitä. Silmäkulmiin tunkee pisaroita ja vaatteet liimautuvat ihoon. Jos se olisi mahdollista, maailma sulaisi, mutta näin ei käy. Eikä sula Vilhokaan, sillä lämpöä pystyy kestämään hyvin pitkälle, se on Vilhollekin selvinnyt.
Port Louis, Mauritiuksen pääkaupunki sijaitsee länsirannikolla, saaren pohjoisen kolmanneksen paikkeilla. Kaupungissa on selvästi hallinnollisia rakennuksia, oikeustaloja ja vipinää, mutta kaupunkina paikka ei vaikuta miltään erityiseltä. Satamassa tuuli on virkistävä ja laiturissa näkyy jykeviä rannikkovartioston aluksia. Asteita on varmaan kolmekymmentä ja pieni lepohetki saadaan nuudeliravintolassa, jossa on ilmastointi. Annokset ovat mainioita ja Vilho saa pari kylmää juomaa eteensä. Nuudeli-wokkipaikka on hengeltään pikaravintola ja paikka on hyvin siisti. Itse asiassa koko kaupunkikin on siisti, roskia ei ole kaduilla eivätkä kulmakunnat haise pahalta. Kuumuuden vaikutus on kuitenkin se, että shoppailu ei juuri kiinnosta - eikä suuresti mikään muukaan.
Päivän todellinen seikkailu on kuitenkin matka paikallisbussilla. Ensiksi on ajeltu hotellilta Flacqin aluekeskukseen ja matka on vienyt sellaisen 30-45 minuuttia. Central Flacqista on jatkettu toisella bussilla ja nyt matka on vienyt sellaiset 1,5 tuntia. Bussissa on kuuma, mutta aukinaisista ikkunoista virtaa ilmaa. Intialainen musiikki raikaa ja bussit on koristeltu ulkoa maalauksin ja ajoneuvoilla on myös nimet, kuten King of the Road, Royal Prince tai Super Traveller. Jokainen bussi on erilainen maalauksien takia, perässä lukeekin suunnitteluporukan/firman nimi ja puhelinnumero. Bussissa on aina rahastaja, joka pyörittää muinaisen lippulaitteen veiviä - mutta kuittimaisissa lipuissa ei aina ole lainkaan painomusteen jälkeä. Jossain rahastaja näppäilee kuitenkin jo sähköistäkin tikettimasiinaa.
Port Louisia lähestyttäessä populaatio muuttuu hyvin vahvasti intialaiseksi. Hindutemppeleitä näkyy tien vieressä ja ihmiset ovat täysin intialaisia.
Intiaan on matkaa sellaiset 4700 kilometriä meren yli koilliseen, mutta emigroituneet intialaiset ovat ottaneet kulttuurinsa ja kielensä mukanaan ja tulleet aikanaan työvoimaksi saarelle. Osittain heitä on tuotu, sittemmin he ovat tulleet itse. Muuttoliike on alkanut vahvana 1800-luvulla ja jatkunut vain. Tänään heitä on selvästi paljon saarella - enemmistö - ja länsiosassa heitä tuntuu olevan paljon. Kansakunta koostuu etupäässä kolmesta neljästä pääheimosta. Uskonnolliset he ovat etupäässä hinduja ja muslimeja.
Paluumatkalla Vilhosta tuntuu jo kuin keitetystä hummerista. Koululaiset palaavat kouluasuissaan koteihinsa ja heitä on kuljetuksessa paljon. Iloista väkeä, pojat viheltelevät tytöille ja tytöt sipisevät keskenään. Sitten räplätään puhelimia. Bussi pysähtelee jatkuvasti ja aurinko paistaa. Saaren keskiosassa pysähtely lakkaa, sillä tie kulkee sokeriviljelmien vihreyden keskellä. Central Flacqin päässä väki on mustempaa, afrikkalaisempaa, mutta nämä ovat vain vaikutelmia.
Hotellilla juomat maistuvat. Vilhosta tuntuu siltä, että takana olisi suurikin urakka, vaikka bussillahan tässä on vain ajeltu. Mehut on poissa, naureskelee Vilho. Sopeutumista säätilaan on vielä aika paljon pohjoisen jörrikällä.
Illalla baarissa Annikki ja Vilho jututtava sunderlandilaista pariskuntaa. Ilta on todella lämmin ja kostea, reilut 28 astetta. Idässä onkin sadellut muutaman kerran ja lämpötilaan on tullut yhä lisää kosteutta.
Port Louis, Mauritiuksen pääkaupunki sijaitsee länsirannikolla, saaren pohjoisen kolmanneksen paikkeilla. Kaupungissa on selvästi hallinnollisia rakennuksia, oikeustaloja ja vipinää, mutta kaupunkina paikka ei vaikuta miltään erityiseltä. Satamassa tuuli on virkistävä ja laiturissa näkyy jykeviä rannikkovartioston aluksia. Asteita on varmaan kolmekymmentä ja pieni lepohetki saadaan nuudeliravintolassa, jossa on ilmastointi. Annokset ovat mainioita ja Vilho saa pari kylmää juomaa eteensä. Nuudeli-wokkipaikka on hengeltään pikaravintola ja paikka on hyvin siisti. Itse asiassa koko kaupunkikin on siisti, roskia ei ole kaduilla eivätkä kulmakunnat haise pahalta. Kuumuuden vaikutus on kuitenkin se, että shoppailu ei juuri kiinnosta - eikä suuresti mikään muukaan.
Päivän todellinen seikkailu on kuitenkin matka paikallisbussilla. Ensiksi on ajeltu hotellilta Flacqin aluekeskukseen ja matka on vienyt sellaisen 30-45 minuuttia. Central Flacqista on jatkettu toisella bussilla ja nyt matka on vienyt sellaiset 1,5 tuntia. Bussissa on kuuma, mutta aukinaisista ikkunoista virtaa ilmaa. Intialainen musiikki raikaa ja bussit on koristeltu ulkoa maalauksin ja ajoneuvoilla on myös nimet, kuten King of the Road, Royal Prince tai Super Traveller. Jokainen bussi on erilainen maalauksien takia, perässä lukeekin suunnitteluporukan/firman nimi ja puhelinnumero. Bussissa on aina rahastaja, joka pyörittää muinaisen lippulaitteen veiviä - mutta kuittimaisissa lipuissa ei aina ole lainkaan painomusteen jälkeä. Jossain rahastaja näppäilee kuitenkin jo sähköistäkin tikettimasiinaa.
Port Louisia lähestyttäessä populaatio muuttuu hyvin vahvasti intialaiseksi. Hindutemppeleitä näkyy tien vieressä ja ihmiset ovat täysin intialaisia.
Intiaan on matkaa sellaiset 4700 kilometriä meren yli koilliseen, mutta emigroituneet intialaiset ovat ottaneet kulttuurinsa ja kielensä mukanaan ja tulleet aikanaan työvoimaksi saarelle. Osittain heitä on tuotu, sittemmin he ovat tulleet itse. Muuttoliike on alkanut vahvana 1800-luvulla ja jatkunut vain. Tänään heitä on selvästi paljon saarella - enemmistö - ja länsiosassa heitä tuntuu olevan paljon. Kansakunta koostuu etupäässä kolmesta neljästä pääheimosta. Uskonnolliset he ovat etupäässä hinduja ja muslimeja.
Paluumatkalla Vilhosta tuntuu jo kuin keitetystä hummerista. Koululaiset palaavat kouluasuissaan koteihinsa ja heitä on kuljetuksessa paljon. Iloista väkeä, pojat viheltelevät tytöille ja tytöt sipisevät keskenään. Sitten räplätään puhelimia. Bussi pysähtelee jatkuvasti ja aurinko paistaa. Saaren keskiosassa pysähtely lakkaa, sillä tie kulkee sokeriviljelmien vihreyden keskellä. Central Flacqin päässä väki on mustempaa, afrikkalaisempaa, mutta nämä ovat vain vaikutelmia.
Hotellilla juomat maistuvat. Vilhosta tuntuu siltä, että takana olisi suurikin urakka, vaikka bussillahan tässä on vain ajeltu. Mehut on poissa, naureskelee Vilho. Sopeutumista säätilaan on vielä aika paljon pohjoisen jörrikällä.
Illalla baarissa Annikki ja Vilho jututtava sunderlandilaista pariskuntaa. Ilta on todella lämmin ja kostea, reilut 28 astetta. Idässä onkin sadellut muutaman kerran ja lämpötilaan on tullut yhä lisää kosteutta.
17.3.2014
6. Saarella naapurissa - Ile Aux Cerfs
Kookospalmut jatkavat ikuista suhinaansa kun Vilho raottaa huoneiston terassin ovea. Ulkona on edelleen lämmin ja kostea sää - se iskee pysyväisyllätyksenä, kun ilmastoidun huoneen ovi avataan. Ulkona sataa, mutta sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, sillä taksikuski opetti jo lentokenttäkyydissä, että sateesta ei pidä hermostua - se menee tropiikissa hetkessä ohi. Tavallaan sää siis vaihtuu koko ajan, mutta ainakaan lämpötila ei juuri muutu Vilhon havaintojen perusteella. Trooppinen säämasiina tekee senkin, että ainakaan hotellialueella ei ole mitään merkkiä keinokastelusta. Sää on lämmin, mutta suuri sadettaja heittää tasaisesti vettä niskaan. Sateelta ei tarvitse yleensä suojautua, sillä ei ole mitään ratkaisevaa vaikutusta olotilan peruskosteuteen. Pilvet kiipeävät etelässä näkyvälle vuorelle, peittävät sitä hetken, verhoavat sen hetkeksi harsoon hajoten vähitellen tuuleen tai kulkien kohti Madagaskaria.
Päivällä käydään läheisessä saaressa uimassa. Hotelli on järjestänyt venekyydin kotirannasta. Kyytiin kiipeävät Vilhon ja Annikin lisäksi ruotsalainen pariskunta ja musta perhe, jossa on kolme pientä, suloista tytärtä. Venemies on musta, hän puhuu perheen kanssa ranskaa. Vettä roiskuu Vilhon hiuksiin ja tuuli kulkee uupumattomana pitkin kotoisan laguunin vedenpintaan. Vesi on sinistä ja vihreää, kirkasta. Syvyyttä on tällä verrattain laajalla vesialueella vain metri pari.
Vene suuntaa kohti vihantia rantapuskia, jotka näyttävät lähinnä läpipääsemättömältä parimetriseltä pajukolta. Siellä täällä on onkimiehiä rantavedessä kahlaamassa tai veneellä sivummalla. He tervehtivät. Veneen reitti löytyy vihreän keskeltä, aivan kuin maat aukeaisivat pois tieltä. Matka kulkee kohti laituria ja paikka saa turistikohteen piirteitä - rakennuksia, väkeä, vesiurheiluvälineitä ja kauppamiehiä.
Saari - Ile Aux Cerfs - on Vilholle täysin merkityksetön paikka. Peremmällä on golfkenttä, vedessä olevalla lautalla on tarjolla liitovarjoajelua ja keskuksesta vuokrataan vesipelejä. On myös baari, kauppa ja rajattu, valvottu uintialue. Veneilijät kauppaavat kyytejä eri suuntiin. Veneitä kulkee edestakaisin ja aalloilla kiitää myös tyttö, joka surffaa liitovarjon vetämänä. Annikki ja Vilho suuntaavat sivummalle, suuren havupuun varjoon ja tietysti rannan tuntumaan. Vesi velloo saarella hieman suurempina aaltoina, mutta todellinen jyske jää edelleen aitamaiseen koralliriuttaan. Vilho katsoo kiikareilla valtavia aaltoja, jotka vyöryvät mereltä muuttuen valkoiseksi vaahdoksi riutalla. Mitään muuta horisontissa ei voi nähdä.
Meri on hyvä, vahva ja täynnä elämää. Merisiilit hallitsevat pohjaa siellä missä on kiviä, paikoin hiekallakin. Rannan lähellä pohjahiekka on tasaisina laineina. Sivummalla kivet ovat liki täysin mustia. Niissä liikkuu nopeita, mustia ja helposti naamioituvia rapuja. Rannalla vilistää puolestaan pieniä, lähes läpinäkyviä rapuja, jotka katoavat vikkelästi hiekkakoloihinsa. Kaksi meritähteä ajelehtii aalloissa rannan tuntumassa. Meri tuoksuu miedolta, iholla kihelmöi lempeästi suolavesi ja auringon kosketus.
Asunnolla suihku, puhtaat vaatteet ja huoneen viileys tuntuvat hyviltä. Hetken sataa, reilustikin. Allasbaarissa elämä jatkuu entisellään. Siellä Vilho juo teetä, käy internetissä ja syö muutaman pienen kakunpalan. Pian linnut aloittavat iltalaulun jossain palmujen lehvästössä.
Päivällä käydään läheisessä saaressa uimassa. Hotelli on järjestänyt venekyydin kotirannasta. Kyytiin kiipeävät Vilhon ja Annikin lisäksi ruotsalainen pariskunta ja musta perhe, jossa on kolme pientä, suloista tytärtä. Venemies on musta, hän puhuu perheen kanssa ranskaa. Vettä roiskuu Vilhon hiuksiin ja tuuli kulkee uupumattomana pitkin kotoisan laguunin vedenpintaan. Vesi on sinistä ja vihreää, kirkasta. Syvyyttä on tällä verrattain laajalla vesialueella vain metri pari.
Vene suuntaa kohti vihantia rantapuskia, jotka näyttävät lähinnä läpipääsemättömältä parimetriseltä pajukolta. Siellä täällä on onkimiehiä rantavedessä kahlaamassa tai veneellä sivummalla. He tervehtivät. Veneen reitti löytyy vihreän keskeltä, aivan kuin maat aukeaisivat pois tieltä. Matka kulkee kohti laituria ja paikka saa turistikohteen piirteitä - rakennuksia, väkeä, vesiurheiluvälineitä ja kauppamiehiä.
Saari - Ile Aux Cerfs - on Vilholle täysin merkityksetön paikka. Peremmällä on golfkenttä, vedessä olevalla lautalla on tarjolla liitovarjoajelua ja keskuksesta vuokrataan vesipelejä. On myös baari, kauppa ja rajattu, valvottu uintialue. Veneilijät kauppaavat kyytejä eri suuntiin. Veneitä kulkee edestakaisin ja aalloilla kiitää myös tyttö, joka surffaa liitovarjon vetämänä. Annikki ja Vilho suuntaavat sivummalle, suuren havupuun varjoon ja tietysti rannan tuntumaan. Vesi velloo saarella hieman suurempina aaltoina, mutta todellinen jyske jää edelleen aitamaiseen koralliriuttaan. Vilho katsoo kiikareilla valtavia aaltoja, jotka vyöryvät mereltä muuttuen valkoiseksi vaahdoksi riutalla. Mitään muuta horisontissa ei voi nähdä.
Meri on hyvä, vahva ja täynnä elämää. Merisiilit hallitsevat pohjaa siellä missä on kiviä, paikoin hiekallakin. Rannan lähellä pohjahiekka on tasaisina laineina. Sivummalla kivet ovat liki täysin mustia. Niissä liikkuu nopeita, mustia ja helposti naamioituvia rapuja. Rannalla vilistää puolestaan pieniä, lähes läpinäkyviä rapuja, jotka katoavat vikkelästi hiekkakoloihinsa. Kaksi meritähteä ajelehtii aalloissa rannan tuntumassa. Meri tuoksuu miedolta, iholla kihelmöi lempeästi suolavesi ja auringon kosketus.
Asunnolla suihku, puhtaat vaatteet ja huoneen viileys tuntuvat hyviltä. Hetken sataa, reilustikin. Allasbaarissa elämä jatkuu entisellään. Siellä Vilho juo teetä, käy internetissä ja syö muutaman pienen kakunpalan. Pian linnut aloittavat iltalaulun jossain palmujen lehvästössä.
16.3.2014
5. Täysihoitoa Mauritiuksella: Le Tropical Attitude
Yöllä on satanut useaan otteeseen ja välillä reilustikin. Pariskuntamme heräilee 0830 ja suuntaa pian aamiaiselle. Vilho pukeutuu aterioilla pitkiin housuihin ja kauluspaitaan, vaikka pukukoodi koskeekin vain päivällistä. Tosin uimapuvussa ruokailuun ei saa tulla päivälläkään ja illalla edellytetään pitkät housut.
Aamiaisella on tarjolla sarvia, leipää, pannukakkua, creppejä ja muita leivonnaisia. Brittiläisessä hengessä saatavilla on myös kanasta valmistettua (maukasta) makkaraa, papuja tomaattikastikkeessa ja perunapaistosta. Henkilökunta paistaa toivomuksesta tauotta omeletteja ja tietysti saatavilla on tuoremehua, teetä ja kahvia. Vielä löytyy tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Ruoka on vähäsuolaista ja se sopii Vilholle.
Kahvi on sangen mietoa ja kelpaa lähinnä varmaan englantilaiseen makuun, mutta Vilho juo sitä silti muutaman kerran päivässä, sillä kaikki neste on tarpeen. Tee on peräisin Mauritiukselta ja se on melko hyvää, hieman mietoa sekin. Huoneessakin on vedenkeitin, pikakahvia ja teepusseja - parhaan tsaikan saakin itse laittamalla.
Lounaalla Vilho löytää itsensä jälleen paistopisteeltä ja suklaanruskea keittäjätär saisi sankarimme syömään varmaan korallinpaloja. Vilhon piti hakea paikalliseen tapaan laitettua riisiä ja linssikastiketta, mutta löysikin itsensä taas suuren wokkipannun luota ja neito latasi jees-jees-myöntelevälle Vilholle pastaa lautaselle ja kaksi palaa erinomaista, paistettua tonnikalaa. Pasta tehdään perin italialaiseen tyyliin, hämmästelee Vilho. Italialaisia täällä ei kuitenkaan näy, eikä espanjalaisia.
Vilho ottaa toisella kierroksella intialaistyyppistä linssikastiketta ja riisiä, lisää vihanneksia ja pikkuisen nautaa. Sitten alkaa taas urheilu, sillä mies on hakeutunut “home made chilli” -purnukan luo. Vihreänharmaa löysä tahna on aika töpäkkää tavaraa ja Vilho ruiskii sitä riisiannokseensa voimansa tunnossaan. Seuraavassa vaiheessa Vilho tyhjentää juomakarahvin ja olutkuppinsa ja pyytää täydennyksen molempiin. Parasta lääkettä chili-temppuun on kuitenkin aika ja tuoreista hedelmistä tehty hedelmäsalaatti, jota Vilho syö aina kun sitä on tarjolla. Lopuksi lounas päätetään kahvikupilliseen ja pariin keskimakeaan torttupalaan.
Aamiainen on jaossa 0730-1030, lounasta saa 1230-1430 ja päivällistä 1900 alkaen. Jos iltapäivällä alkaa hiukoa, baarista voi ottaa kakkuja ja kahvia/teetä lounaan ja illallisen välissä. Ruuasta ei siis ole puutetta. Iltapäivän voi viihdyttää itseään koktaileja juoden ja päivällisen jälkeen suuri osa porukasta jää baariin nauttimaan virvokkeita. Päiväohjelman ydin ja runko onkin sitten siinä. Jos haluaa käydä uimassa altaalla tai meressä, niin kumpikaan ei ole kaukana. Vilho on huomannut, että päivä menee ihan mukavasti ilman lisäohjelmaakin.
Toki elämään pitää saada sen verran liikettä, että päivän kuumimpaan aikaa täytyy lähteä taas kylällä käymään eli Trou d’Eau Douceen- nyt Annikki on Vilhon mukana. Trou d’Eau Doucen katolisen kivikirkon luota löytyy risteyksestä mainio pikku supermarketti, josta Vilho löytää paikallista siideriä, paikallista punaviiniä ja vielä pullon Bordeaux’n punaista. Jääkaapista otetaan kylmät juomat - shandy ja päärynälimsa - ja ne nautitaan ulkona suuresti virkistyen.
Aikanaan Vilho saa tutkimuksissaan selville sen, että saarella ei kasva omenoita, joten siideri on kyllä tehty paikan päällä, mutta tuontiomenoista. Sama menetelmä koskee ainakin osaa viineistä. Ranskalaisviineistäkin osa pullotetaan vasta saarella rahtisyistä.
Iltapäivällä Vilho kirjoittelee aurinkotuolissa varjossa ja lukee Robinson Crusoeta. Varusteena ovat uimahousut ja varjossakin pysyy pieni perusnihkeys iholla - palmuja havisuttavasta, jatkuvasta tuulesta huolimatta. Vilho päättää mennä uimaan, vaikka sopivaan kohtaan on miltei 50 metrin kävely.
Aamiaisella on tarjolla sarvia, leipää, pannukakkua, creppejä ja muita leivonnaisia. Brittiläisessä hengessä saatavilla on myös kanasta valmistettua (maukasta) makkaraa, papuja tomaattikastikkeessa ja perunapaistosta. Henkilökunta paistaa toivomuksesta tauotta omeletteja ja tietysti saatavilla on tuoremehua, teetä ja kahvia. Vielä löytyy tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Ruoka on vähäsuolaista ja se sopii Vilholle.
Kahvi on sangen mietoa ja kelpaa lähinnä varmaan englantilaiseen makuun, mutta Vilho juo sitä silti muutaman kerran päivässä, sillä kaikki neste on tarpeen. Tee on peräisin Mauritiukselta ja se on melko hyvää, hieman mietoa sekin. Huoneessakin on vedenkeitin, pikakahvia ja teepusseja - parhaan tsaikan saakin itse laittamalla.
Lounaalla Vilho löytää itsensä jälleen paistopisteeltä ja suklaanruskea keittäjätär saisi sankarimme syömään varmaan korallinpaloja. Vilhon piti hakea paikalliseen tapaan laitettua riisiä ja linssikastiketta, mutta löysikin itsensä taas suuren wokkipannun luota ja neito latasi jees-jees-myöntelevälle Vilholle pastaa lautaselle ja kaksi palaa erinomaista, paistettua tonnikalaa. Pasta tehdään perin italialaiseen tyyliin, hämmästelee Vilho. Italialaisia täällä ei kuitenkaan näy, eikä espanjalaisia.
Vilho ottaa toisella kierroksella intialaistyyppistä linssikastiketta ja riisiä, lisää vihanneksia ja pikkuisen nautaa. Sitten alkaa taas urheilu, sillä mies on hakeutunut “home made chilli” -purnukan luo. Vihreänharmaa löysä tahna on aika töpäkkää tavaraa ja Vilho ruiskii sitä riisiannokseensa voimansa tunnossaan. Seuraavassa vaiheessa Vilho tyhjentää juomakarahvin ja olutkuppinsa ja pyytää täydennyksen molempiin. Parasta lääkettä chili-temppuun on kuitenkin aika ja tuoreista hedelmistä tehty hedelmäsalaatti, jota Vilho syö aina kun sitä on tarjolla. Lopuksi lounas päätetään kahvikupilliseen ja pariin keskimakeaan torttupalaan.
Aamiainen on jaossa 0730-1030, lounasta saa 1230-1430 ja päivällistä 1900 alkaen. Jos iltapäivällä alkaa hiukoa, baarista voi ottaa kakkuja ja kahvia/teetä lounaan ja illallisen välissä. Ruuasta ei siis ole puutetta. Iltapäivän voi viihdyttää itseään koktaileja juoden ja päivällisen jälkeen suuri osa porukasta jää baariin nauttimaan virvokkeita. Päiväohjelman ydin ja runko onkin sitten siinä. Jos haluaa käydä uimassa altaalla tai meressä, niin kumpikaan ei ole kaukana. Vilho on huomannut, että päivä menee ihan mukavasti ilman lisäohjelmaakin.
Toki elämään pitää saada sen verran liikettä, että päivän kuumimpaan aikaa täytyy lähteä taas kylällä käymään eli Trou d’Eau Douceen- nyt Annikki on Vilhon mukana. Trou d’Eau Doucen katolisen kivikirkon luota löytyy risteyksestä mainio pikku supermarketti, josta Vilho löytää paikallista siideriä, paikallista punaviiniä ja vielä pullon Bordeaux’n punaista. Jääkaapista otetaan kylmät juomat - shandy ja päärynälimsa - ja ne nautitaan ulkona suuresti virkistyen.
Aikanaan Vilho saa tutkimuksissaan selville sen, että saarella ei kasva omenoita, joten siideri on kyllä tehty paikan päällä, mutta tuontiomenoista. Sama menetelmä koskee ainakin osaa viineistä. Ranskalaisviineistäkin osa pullotetaan vasta saarella rahtisyistä.
Iltapäivällä Vilho kirjoittelee aurinkotuolissa varjossa ja lukee Robinson Crusoeta. Varusteena ovat uimahousut ja varjossakin pysyy pieni perusnihkeys iholla - palmuja havisuttavasta, jatkuvasta tuulesta huolimatta. Vilho päättää mennä uimaan, vaikka sopivaan kohtaan on miltei 50 metrin kävely.
15.3.2014
4. Hiljainen tropiikissa tai miten Vilho tapaa tanrekin
Päivän teemana tuntuu olevan vetämättömyys. Pariskuntamme nukkuu erittäin pitkään ja asiassa on selvä syy-yhteys edellisen illan riehakkaaseen menoon. Päivä menee ruokailujen ja uimareissun tahdissa.
Vilho on jo tovin miettinyt, kohtaako loman aikana kylmyyden tunnetta kertaakaan. Merivesi on niin lämmintä, että sieltä ei löydy viileyttä, vaikka uinti virkistääkin. Tuuli on sen verran kova, että vedestä noustessa voi hetken tuntea ihonsa viilentyvän. Samoin talon päädyssä olevassa ulkosuihkussa voi viilentyä hieman samalla kun huuhtelee hiekkaa kehostaan. Mutta kaiken muun ajan ulkona on lämmintä - siis erittäin sopiva sää. Vilho on sanonut Annikille muutaman kerran, että tähän säähän voisi tottua - siis tottua siinä määrin, ettei enää hinkuisi kylmyyteen.
Annikilla ja Vilholla on hotellissa all inclusive -paketti. Kolme ateriaa ja juomat kuuluvat siis paketin hintaan. Vilholla ei ole moisesta täysihoidosta juuri kokemusta, mutta on kieltämättä mukavaa kun ruokailu ja juomahuolto pyörivät aivan kuin itsestään. Ruoka on oikein kelvollista, ei mitään gourmet-hienostelua mutta puhdasta, tuoretta ja sopivan paikallista. Safkat toimivat noutopöytä-periaatteella ja vaihtoehtoja on reilusti. Vilholle ateriat tuntuvat kelpaavan erittäin hyvin, samoin baarin juomatarjonta.
Eniten Vilho pitää tässä Tropical-hotellissa siitä, että täällä ei millään tavalla leikitä matkailun illuusioiden kanssa - asiat ovat sitä mitä ne ovat, eikä palveluita kaupitella elämyksinä, hienouksina tai ihmeinä. Kaikki on sopivan yksinkertaista - ruoka on hyvää, palvelu ystävällistä ja sää on jatkuvasti hieno.
Päivän kohokohtiin kuuluu paikalliskontakti pienen eläimen, tanrekin kanssa. Tanrekki muistuttaa opossumia, siiliä ja jyrsijöitä, mutta oikeasti se ei ole näille sukua, vaan kyseessä on afrikkalainen itsenäinen eläinlajinsa. Päivälliselle mentäessä Vilho huomaa tanrekin asunnon nurkalla ja vinkkaa Annikin paikalle. Pitkäkuonoinen eläin on kissaa pienempi ja uskomattoman sympaattisen oloinen veijari, jonka pinta näyttää joko karkealta karvalta tai pehmeiltä piikeiltä. Tanrekit ovat yleensä melko sokeita, mutta muuten aisteiltaan tarkkoja yöeläimiä. Pian veijari päättää häipyä pensaiden piiloon seinän viertä pitkin ja tropiikin yö sulkee sen suojaansa kuten kaiken muunkin.
Vilho on jo tovin miettinyt, kohtaako loman aikana kylmyyden tunnetta kertaakaan. Merivesi on niin lämmintä, että sieltä ei löydy viileyttä, vaikka uinti virkistääkin. Tuuli on sen verran kova, että vedestä noustessa voi hetken tuntea ihonsa viilentyvän. Samoin talon päädyssä olevassa ulkosuihkussa voi viilentyä hieman samalla kun huuhtelee hiekkaa kehostaan. Mutta kaiken muun ajan ulkona on lämmintä - siis erittäin sopiva sää. Vilho on sanonut Annikille muutaman kerran, että tähän säähän voisi tottua - siis tottua siinä määrin, ettei enää hinkuisi kylmyyteen.
Annikilla ja Vilholla on hotellissa all inclusive -paketti. Kolme ateriaa ja juomat kuuluvat siis paketin hintaan. Vilholla ei ole moisesta täysihoidosta juuri kokemusta, mutta on kieltämättä mukavaa kun ruokailu ja juomahuolto pyörivät aivan kuin itsestään. Ruoka on oikein kelvollista, ei mitään gourmet-hienostelua mutta puhdasta, tuoretta ja sopivan paikallista. Safkat toimivat noutopöytä-periaatteella ja vaihtoehtoja on reilusti. Vilholle ateriat tuntuvat kelpaavan erittäin hyvin, samoin baarin juomatarjonta.
Eniten Vilho pitää tässä Tropical-hotellissa siitä, että täällä ei millään tavalla leikitä matkailun illuusioiden kanssa - asiat ovat sitä mitä ne ovat, eikä palveluita kaupitella elämyksinä, hienouksina tai ihmeinä. Kaikki on sopivan yksinkertaista - ruoka on hyvää, palvelu ystävällistä ja sää on jatkuvasti hieno.
Päivän kohokohtiin kuuluu paikalliskontakti pienen eläimen, tanrekin kanssa. Tanrekki muistuttaa opossumia, siiliä ja jyrsijöitä, mutta oikeasti se ei ole näille sukua, vaan kyseessä on afrikkalainen itsenäinen eläinlajinsa. Päivälliselle mentäessä Vilho huomaa tanrekin asunnon nurkalla ja vinkkaa Annikin paikalle. Pitkäkuonoinen eläin on kissaa pienempi ja uskomattoman sympaattisen oloinen veijari, jonka pinta näyttää joko karkealta karvalta tai pehmeiltä piikeiltä. Tanrekit ovat yleensä melko sokeita, mutta muuten aisteiltaan tarkkoja yöeläimiä. Pian veijari päättää häipyä pensaiden piiloon seinän viertä pitkin ja tropiikin yö sulkee sen suojaansa kuten kaiken muunkin.
14.3.2014
3. Vilho tekee siirron
Vilho on matkalla viinakauppaan. Totta se on, juuri niin on tapahtumassa. Vilho tuntuu vähät välittävän kulttuurimatkaajan statuksesta - tuosta arvosta, joka on Vilhon toistuvien töppäilyjen tähden ollut koko ajan muutenkin hiuskarvan varassa. Ja nyt Vilho kulkee vetävin askelin viinakauppaa kohden.
Asteita on rapsakkaat 28 ja aurinko paistaa lähes esteettömältä taivaalta. Vilho katsoo merelle päin lähtiessään hotellilta. Edessä on koralliriutta, matalan vyöhykkeen alku, johon suuret aallot murskaantuvat. Sen takana on valtameren suuri selkä - siinä vesimassassa Mauritius on ensimmäinen kivi ennen muita Afrikan saaria ja mannerta. Sieltä kelpaa tuulten puhallella.
Viereisen hautausmaan alueella palavat kulotusnuotiot ja niiden savu kulkee länttä kohden. Ensimmäisessä risteyksessä Vilho ohittaa taksikuskien majan, jossa pojat pitävät taukoa. Porukka tarjoaa tietysti kyytiä, mutta Vilho jatkaa jalan kohti kylää. Tilanne on kuitenkin se, että Vilhon sinänsä miehekäs irtiotto nössömatkailusta ja neitimäisestä käyttäytymisestä ei kestä kuin 260 metriä. Vilho nimittäin kaivaa esille kiikareita ja videokameraa ja ties mitä - kaikkiaan Vilho on innoissaan ja tohkeissaan ihan kaikesta mitä hän näkee ympärillään. Vastakkaisen talon pihalla astelee kovasti kuovin oloinen kahlaaja ja metsä on täynnä kiinnostavia lintuääniä. Kaikki on Vilhosta mielenkiintoista - talot, tönöt, jokainen kasvi ja kaikki vastaantulijat, linnut tietysti ja - sää.
Voi Vilho! - paljon ei ole sankarimme oppinut innostumattomuudesta kotimaassaan.
Innostunut Vilho kulkee maantien oikeaa laitaa vasten vasemmanpuoleista liikennettä, välillä kiikaroiden merkillisiä lintuja, jotka liikkuvat puissa. Jälleen pari taksia tarjoaa kyytiä, mutta Vilho vain pyörittää päätään ja tyrkyttäminen loppuu. Kukaan ei revi täällä hihasta tai ahdista muutenkaan.
Kuumuus. Vilhon kasvot tihkuvat loputtomasti hikeä, eikä se juurikaan häiritse, sillä Vilho on tottunut siihen että vesi virtaa juostessa tai muuten urheillessa. Se on vain vettä eikä mitään inhottavaa läskipuristettua tiivistettä. Pari paikallista nuorukaistakin tulee vastaan, heilläkin on paita märkänä.
Vilho löytää ruokakaupan. Siellä on hienosti myös näyttävä juomahylly. Vilho on ainoa asiakas ja kauppiaana on täydellisesti intialaisen näköinen rouva. Vilho tutkii juomatarjontaa ja kysyy sitten rouvalta hintoja. Vilhon ymmärrys paikalliseen valuuttaan on hyvin rajallinen, mutta kauppojen syntymistä se ei estä. Annikkihan on vaihtanut ajoissa Mauritiuksen rahaa ja Vilho on tallettanut rupiat tarkasti Minigrip-pussiin. Kaupassa Vlho kiskaisee riihikuivan tonnin pöytään ja saa vielä rahaa takaisinkin. Annikille on löytynyt kuohuviini - toden totta paikallisesti pullotettu sellainen - ja lisäksi saaren valkoviiniä ja sitten sitä viinaa, mauritiuslaista rommia.
Vilho käy vielä paikallisessa kivikirkossa, rahanvaihtopisteellä ynnä toisessa ja vielä kolmannessakin kaupassa. Vilhoa huvittaisi ostaa afrikkalaiset rummut, tai jokin mielenkiintoinen puupatsas - myös värikkäitä tekstiileitä on tarjolla ja ties mistä rakennettuja leikkiautoja. Vilho poikkeaa kuitenkin vain toisen intialaisen rouvan pitämässä kaupassa ja ostaa sixpackin paikallista Phoenix-olutta tölkeissä. Olut on kaupassa jääkapissa ja ulkona Vilho ei voi vastustaa kuumuuden luomaa kutsua: ensimmäinen olut menee kuin kuumille kiville sankarimme kurkkuun.
Juomalla ravittu Vilho palaa keskipäivän kuumuudessa asunnolle. Kuuma Vilho ymmärtää täysin sen, miten ostoksille menneet mustat naiset kulkivat kyläraitilla sateenvarjon kanssa suojassa paahteelta. Jokainen pappa istui varjossa ja muutenkin kulkeminen oli rajallista.
Päivään kuuluu uimista, ruokailua ja paikan pääohjelmaa eli baarissa notkumista. Ravintolan ja allasbaarin tuntumassa on koko pienen keskuksen sydän ja kaiken tapahtuvan keskipiste. Vilho kunnostautuu päivällisen aikaan punaviinin juonnissa ja nestehukkaa hoidetaan muutenkin pitkin iltaa. Yö on lämmin ja pimeä tähtineen. Viimein Annikki ja Vilhokin palaavat huoneeseensa ja käyvät maaten.
Asteita on rapsakkaat 28 ja aurinko paistaa lähes esteettömältä taivaalta. Vilho katsoo merelle päin lähtiessään hotellilta. Edessä on koralliriutta, matalan vyöhykkeen alku, johon suuret aallot murskaantuvat. Sen takana on valtameren suuri selkä - siinä vesimassassa Mauritius on ensimmäinen kivi ennen muita Afrikan saaria ja mannerta. Sieltä kelpaa tuulten puhallella.
Viereisen hautausmaan alueella palavat kulotusnuotiot ja niiden savu kulkee länttä kohden. Ensimmäisessä risteyksessä Vilho ohittaa taksikuskien majan, jossa pojat pitävät taukoa. Porukka tarjoaa tietysti kyytiä, mutta Vilho jatkaa jalan kohti kylää. Tilanne on kuitenkin se, että Vilhon sinänsä miehekäs irtiotto nössömatkailusta ja neitimäisestä käyttäytymisestä ei kestä kuin 260 metriä. Vilho nimittäin kaivaa esille kiikareita ja videokameraa ja ties mitä - kaikkiaan Vilho on innoissaan ja tohkeissaan ihan kaikesta mitä hän näkee ympärillään. Vastakkaisen talon pihalla astelee kovasti kuovin oloinen kahlaaja ja metsä on täynnä kiinnostavia lintuääniä. Kaikki on Vilhosta mielenkiintoista - talot, tönöt, jokainen kasvi ja kaikki vastaantulijat, linnut tietysti ja - sää.
Voi Vilho! - paljon ei ole sankarimme oppinut innostumattomuudesta kotimaassaan.
Innostunut Vilho kulkee maantien oikeaa laitaa vasten vasemmanpuoleista liikennettä, välillä kiikaroiden merkillisiä lintuja, jotka liikkuvat puissa. Jälleen pari taksia tarjoaa kyytiä, mutta Vilho vain pyörittää päätään ja tyrkyttäminen loppuu. Kukaan ei revi täällä hihasta tai ahdista muutenkaan.
Kuumuus. Vilhon kasvot tihkuvat loputtomasti hikeä, eikä se juurikaan häiritse, sillä Vilho on tottunut siihen että vesi virtaa juostessa tai muuten urheillessa. Se on vain vettä eikä mitään inhottavaa läskipuristettua tiivistettä. Pari paikallista nuorukaistakin tulee vastaan, heilläkin on paita märkänä.
Vilho löytää ruokakaupan. Siellä on hienosti myös näyttävä juomahylly. Vilho on ainoa asiakas ja kauppiaana on täydellisesti intialaisen näköinen rouva. Vilho tutkii juomatarjontaa ja kysyy sitten rouvalta hintoja. Vilhon ymmärrys paikalliseen valuuttaan on hyvin rajallinen, mutta kauppojen syntymistä se ei estä. Annikkihan on vaihtanut ajoissa Mauritiuksen rahaa ja Vilho on tallettanut rupiat tarkasti Minigrip-pussiin. Kaupassa Vlho kiskaisee riihikuivan tonnin pöytään ja saa vielä rahaa takaisinkin. Annikille on löytynyt kuohuviini - toden totta paikallisesti pullotettu sellainen - ja lisäksi saaren valkoviiniä ja sitten sitä viinaa, mauritiuslaista rommia.
Vilho käy vielä paikallisessa kivikirkossa, rahanvaihtopisteellä ynnä toisessa ja vielä kolmannessakin kaupassa. Vilhoa huvittaisi ostaa afrikkalaiset rummut, tai jokin mielenkiintoinen puupatsas - myös värikkäitä tekstiileitä on tarjolla ja ties mistä rakennettuja leikkiautoja. Vilho poikkeaa kuitenkin vain toisen intialaisen rouvan pitämässä kaupassa ja ostaa sixpackin paikallista Phoenix-olutta tölkeissä. Olut on kaupassa jääkapissa ja ulkona Vilho ei voi vastustaa kuumuuden luomaa kutsua: ensimmäinen olut menee kuin kuumille kiville sankarimme kurkkuun.
Juomalla ravittu Vilho palaa keskipäivän kuumuudessa asunnolle. Kuuma Vilho ymmärtää täysin sen, miten ostoksille menneet mustat naiset kulkivat kyläraitilla sateenvarjon kanssa suojassa paahteelta. Jokainen pappa istui varjossa ja muutenkin kulkeminen oli rajallista.
Päivään kuuluu uimista, ruokailua ja paikan pääohjelmaa eli baarissa notkumista. Ravintolan ja allasbaarin tuntumassa on koko pienen keskuksen sydän ja kaiken tapahtuvan keskipiste. Vilho kunnostautuu päivällisen aikaan punaviinin juonnissa ja nestehukkaa hoidetaan muutenkin pitkin iltaa. Yö on lämmin ja pimeä tähtineen. Viimein Annikki ja Vilhokin palaavat huoneeseensa ja käyvät maaten.
13.3.2014
2. Vihreän saaren vieraana
Valkoista pilveä on sekä pumpulipalloina että säikeinä taivaalla. Valkoisen asteittain väistyessä alta paljastuu paratiisimaisen vihreä, vehreä ja kaunis saari. Paratiisi-sana lipsahtaa Vilholta ensimmäisen kerran nyt paikan päällä - todellakin päällä, sillä kone kiitää vasta saaren yllä kohti Mauritiuksen lentokenttää Mahebourgissa.
Mauritius. Kaikkialla on sokeriruokoviljelmiä, rantaa, koralliriuttaa ja pilarimaisia pikku vuoria kuin hampaina saaren profiilissa. Saari tuntuu Vilhosta epätodelliselta. Tunnetta ruokkii sekin, että lentokoneessa on nukuttu vain pari tuntia ja olo alkaa olla kaikkiaan epätodellinen. Vihreä kasvillisuus verhoaa valtaosaa saarta ja vehreys kiipeää pitkälle vuorten rinteille, sitten alkaa pystysuora kallio.
Lentokenttähenkilökunnasta alkaen kaikki ihmiskontaktit ovat ystävällisyyden sävyttämiä. Passin katsoo poliisi, joka kysyy kuulumisia ja lennon sujumista. Hän mainitsee kansallisuuden passista nähdessään suomalaisen puolustajan nimen, joka valmentaa nykyisin Saksassa - juu, samaa porukkaa ollaan, sanoo Vilho. Asiat käyvät nopeasti ja helposti.
Vilho tietää hyvin, että nykymaailmassa ei enää puhuta roduista tai heimoista, mutta toteaa kuitenkin mielessään sen, että asukkaista valtaosa näyttää lähinnä tummilta intialaisilta, toisinaan sävytettyinä mustalla afrikkalaisella. Autosta kyliä katsellessa näkyy lisäksi mustia ja kiinalaisia, mutta talkkunanaamoja ei paikallisissa pikaotoksen perusteella näytä olevan. Kielenä kuuluu ja näkyy englanti, vielä vahvempana ranska. Keskenään autokuskit snakkaavat kuitenkin kreolia, josta Vilho ei ymmärrä sanaakaan.
Kentällä selvitetään kuljetus hotellille ja asioiden selvittyä siirrytään pikkubussiin. Kyytiin tulee vain 5 ihmistä. Saksalaispariskuntaa odottaessa Vilho ehtii kysellä kuskeilta mestareiden liigan tuloksia. Keskusteluun liittyy muutama muukin automies: kaikkien kanssa kätellään. Annikin valistamana Vilho ymmärtää onnitella miehiä itsenäisyyspäivästä, jota vietetään saarella juuri tänään.
Kyyti hotellille vie tunnin. Kuljettaja esittelee maastokohteita, kertoo viljelystä ja näyttää turisteille mm. tieltä näkyvän ananasviljelmän, joka siis todellisuudessa on maassa, eikä puissa.
Hotellilla kätellään johtaja. Seuraavaksi tarjotaan viilennetyt, kosteat pyyhkeet ja jääteetä. Erinomaista. Vasta sitten puhutaan paperiasiat ja pian päästään jo huoneeseen.
Hotelli on verrattain pieni, kaksikerroksinen rivitalorivi. Huone on vaatimaton, mutta asiallinen. Meri on aivan vieressä, kookospalmujen suhina vahvassa tuulessa hallitsee äänimaailmaa.
Lämpö ja ilmankosteus ovat Vilhon tapaiselle pohjoisen havumetsävyöhykkeen korpijäpittäjälle lähes käsittämättömiä, mutta tuntuvat hyvältä.
Ennen lounasta Vilho nukkuu puoli tuntia.
Iltapuolesta Vilho ja Annikki ehtivät käydä meressäkin. Jälleen Vilho nukahtaa, tällä kertaa terassille. Lämpötila on varjossakin niin korkea, että kovassa tuulessakaan ilman paitaa Vilhon unet eivät häiriinny. Annikki herättää sankarimme päivälliselle. Ilta pimenee seitsemän aikaan, lämpö ei taitu millään tavalla.
Päivä menee totutellessa, tutustuessa ja ihmetellessä. Kaikki on kerta kaikkiaan uutta - ja ihmeellistä.
Mauritius. Kaikkialla on sokeriruokoviljelmiä, rantaa, koralliriuttaa ja pilarimaisia pikku vuoria kuin hampaina saaren profiilissa. Saari tuntuu Vilhosta epätodelliselta. Tunnetta ruokkii sekin, että lentokoneessa on nukuttu vain pari tuntia ja olo alkaa olla kaikkiaan epätodellinen. Vihreä kasvillisuus verhoaa valtaosaa saarta ja vehreys kiipeää pitkälle vuorten rinteille, sitten alkaa pystysuora kallio.
Lentokenttähenkilökunnasta alkaen kaikki ihmiskontaktit ovat ystävällisyyden sävyttämiä. Passin katsoo poliisi, joka kysyy kuulumisia ja lennon sujumista. Hän mainitsee kansallisuuden passista nähdessään suomalaisen puolustajan nimen, joka valmentaa nykyisin Saksassa - juu, samaa porukkaa ollaan, sanoo Vilho. Asiat käyvät nopeasti ja helposti.
Vilho tietää hyvin, että nykymaailmassa ei enää puhuta roduista tai heimoista, mutta toteaa kuitenkin mielessään sen, että asukkaista valtaosa näyttää lähinnä tummilta intialaisilta, toisinaan sävytettyinä mustalla afrikkalaisella. Autosta kyliä katsellessa näkyy lisäksi mustia ja kiinalaisia, mutta talkkunanaamoja ei paikallisissa pikaotoksen perusteella näytä olevan. Kielenä kuuluu ja näkyy englanti, vielä vahvempana ranska. Keskenään autokuskit snakkaavat kuitenkin kreolia, josta Vilho ei ymmärrä sanaakaan.
Kentällä selvitetään kuljetus hotellille ja asioiden selvittyä siirrytään pikkubussiin. Kyytiin tulee vain 5 ihmistä. Saksalaispariskuntaa odottaessa Vilho ehtii kysellä kuskeilta mestareiden liigan tuloksia. Keskusteluun liittyy muutama muukin automies: kaikkien kanssa kätellään. Annikin valistamana Vilho ymmärtää onnitella miehiä itsenäisyyspäivästä, jota vietetään saarella juuri tänään.
Kyyti hotellille vie tunnin. Kuljettaja esittelee maastokohteita, kertoo viljelystä ja näyttää turisteille mm. tieltä näkyvän ananasviljelmän, joka siis todellisuudessa on maassa, eikä puissa.
Hotellilla kätellään johtaja. Seuraavaksi tarjotaan viilennetyt, kosteat pyyhkeet ja jääteetä. Erinomaista. Vasta sitten puhutaan paperiasiat ja pian päästään jo huoneeseen.
Hotelli on verrattain pieni, kaksikerroksinen rivitalorivi. Huone on vaatimaton, mutta asiallinen. Meri on aivan vieressä, kookospalmujen suhina vahvassa tuulessa hallitsee äänimaailmaa.
Lämpö ja ilmankosteus ovat Vilhon tapaiselle pohjoisen havumetsävyöhykkeen korpijäpittäjälle lähes käsittämättömiä, mutta tuntuvat hyvältä.
Ennen lounasta Vilho nukkuu puoli tuntia.
Iltapuolesta Vilho ja Annikki ehtivät käydä meressäkin. Jälleen Vilho nukahtaa, tällä kertaa terassille. Lämpötila on varjossakin niin korkea, että kovassa tuulessakaan ilman paitaa Vilhon unet eivät häiriinny. Annikki herättää sankarimme päivälliselle. Ilta pimenee seitsemän aikaan, lämpö ei taitu millään tavalla.
Päivä menee totutellessa, tutustuessa ja ihmetellessä. Kaikki on kerta kaikkiaan uutta - ja ihmeellistä.
11.3.2014
1. Tiistai: Lentomatkailua koko rahalla
Aurinko paistaa esteettömästi siniseltä taivaalta. Vilho on Münchenissä ja odottaa päivän varsinaista lentoelämystä päiväntasaajan eteläpuolelle. Reissupäivää on ehtinyt vierähtää jo iltaan asti, mutta matka on vasta aluillaan.
Toisinaan Vilhosta tuntuu muutenkin siltä, että matkustaminen on loppumatonta. Vilho on ollut paljon liikkeellä viime aikoina, kotikin tuntuu välillä joltain kohteelta, josta pian taas lähdetään seuraavaan. Matkustaminen on mukavaa, etenkin kun on sopivan rutinoitunut. Ja kun on sopivan rutinoitunut matkustaja, sitten sitä vasta kotona viihtyykin kun siellä ei ehdi liikaa aikaansa viettämään. Miellyttävintä on kuitenkin olla kotoisasti siellä missä onkaan. Siihen Vilho onkin aina tähdännyt - jonkilaiseen sopeutumisen ja olosuhdekontrollin hyvään yhdistelmään.
Mitään tarkkaa käsitystä Vilholla ei ole nykyisestä matkakohteesta, ei ole ohjelmaa eikä varsinaisia ennakko-odotuksia. Nyt mennään vaan taivaalle ja kaukaiseen rantaan. Sen pitää riittää tähän aurinkoiseen baijerilaiseen iltaan.
***
Korkeutta on 10667 metriä. Väsymyksensä läpi Vilho tuijottaa lumoutuneena vähitellen vahvistuvaa valojen käärmettä, joka kiemurtelee pimeässä autiomaassa.
Niili! Suuri virta on yölläkin vaikuttava - vaikka todellisuudessa sitä ei näe lainkaan, ainoastaan asutuksen valot näyttävät missä joki kulkee. Valovirta voimistuu ja piirtää tarkkoja geometrisia kuvioita pimeyteen. Alla levittäytyy Luxor, joka nähtävyyksineen on varmasti kaikkien lamppujensa arvoinen.
Koneen jo etääntyessä Niilistä Viho yrittää painaa näkymää mieleensä. Egyptiläisissä valoissa on punertava sävy, jollain tavalla ripaus oranssia. Johtuuko se hehkulampuista, katselukorkeudesta vai erämään hiekasta - siihen Vilho ei osaa vastata. Yksityiskohdat tuntuvat tärkeältä, etenkin kun niitä on vähän. Punainenmeri lähestyy ja autiomaa pimenee taas alla, Ulkona on tähtitaivas. Vilho löytää tietokoneestaan maagisen sudanilaisen laulun yössä loistavista tähdistä. Traditionaalisten soittimien musiikki on hypnoottista, aavikon ajatonta soundia.
Lentokoneessa istutaan kolmessa jonossa, seitsemän penkkiä rivissä. Vilhon on kuuma, eikä pitkiä koipia oikein saa ojenneltua näissä kulkuvälineissä. Yö on pitkä. Jokaisella matkustajalla on monitori edessään ja Vilhon ruutu näyttää karttaseurantaa. Punainenmeri - Egyptin puolella taakse jää Assuan, Arabian puolella ohitetaan Medina. Edessä on Afrikan sarvi ja vielä reilu kuusi tuntia lentoaikaa.
Toisinaan Vilhosta tuntuu muutenkin siltä, että matkustaminen on loppumatonta. Vilho on ollut paljon liikkeellä viime aikoina, kotikin tuntuu välillä joltain kohteelta, josta pian taas lähdetään seuraavaan. Matkustaminen on mukavaa, etenkin kun on sopivan rutinoitunut. Ja kun on sopivan rutinoitunut matkustaja, sitten sitä vasta kotona viihtyykin kun siellä ei ehdi liikaa aikaansa viettämään. Miellyttävintä on kuitenkin olla kotoisasti siellä missä onkaan. Siihen Vilho onkin aina tähdännyt - jonkilaiseen sopeutumisen ja olosuhdekontrollin hyvään yhdistelmään.
Mitään tarkkaa käsitystä Vilholla ei ole nykyisestä matkakohteesta, ei ole ohjelmaa eikä varsinaisia ennakko-odotuksia. Nyt mennään vaan taivaalle ja kaukaiseen rantaan. Sen pitää riittää tähän aurinkoiseen baijerilaiseen iltaan.
***
Korkeutta on 10667 metriä. Väsymyksensä läpi Vilho tuijottaa lumoutuneena vähitellen vahvistuvaa valojen käärmettä, joka kiemurtelee pimeässä autiomaassa.
Niili! Suuri virta on yölläkin vaikuttava - vaikka todellisuudessa sitä ei näe lainkaan, ainoastaan asutuksen valot näyttävät missä joki kulkee. Valovirta voimistuu ja piirtää tarkkoja geometrisia kuvioita pimeyteen. Alla levittäytyy Luxor, joka nähtävyyksineen on varmasti kaikkien lamppujensa arvoinen.
Koneen jo etääntyessä Niilistä Viho yrittää painaa näkymää mieleensä. Egyptiläisissä valoissa on punertava sävy, jollain tavalla ripaus oranssia. Johtuuko se hehkulampuista, katselukorkeudesta vai erämään hiekasta - siihen Vilho ei osaa vastata. Yksityiskohdat tuntuvat tärkeältä, etenkin kun niitä on vähän. Punainenmeri lähestyy ja autiomaa pimenee taas alla, Ulkona on tähtitaivas. Vilho löytää tietokoneestaan maagisen sudanilaisen laulun yössä loistavista tähdistä. Traditionaalisten soittimien musiikki on hypnoottista, aavikon ajatonta soundia.
Lentokoneessa istutaan kolmessa jonossa, seitsemän penkkiä rivissä. Vilhon on kuuma, eikä pitkiä koipia oikein saa ojenneltua näissä kulkuvälineissä. Yö on pitkä. Jokaisella matkustajalla on monitori edessään ja Vilhon ruutu näyttää karttaseurantaa. Punainenmeri - Egyptin puolella taakse jää Assuan, Arabian puolella ohitetaan Medina. Edessä on Afrikan sarvi ja vielä reilu kuusi tuntia lentoaikaa.
0. Vilho näkee unta paratiisisaaresta
Unessa Vilho päätyy trooppiselle saarelle merkillisellä tavalla - se ei hämmästytä Vilhoa, sillä hänen unissaan sattuu tuon tuostakin merkillisiä asioita. Vilho nimittäin haaksirikkoutuu purjealuksella mukavasti aution saaren rannan tuntumaan ja pääsee peräti kuivin jaloin maihin asti. Laivassa ei ole muuta väkeä, sillä koko miehistö on Merimiesunionin uusien säännösten innoittamana lähtenyt kesken kaiken vuorotteluvapaalle. Näin on siis saatu aikaan siisti haaksirikko ilman henkilövahinkoja tai turhaa meressä likoamista.
Saarella alkaa sitten Vilhon robinsonadi. Sana tuntuu jäävän unessakin pyörimään Vilhon päähän ja hetken kuluttua Vilho toistelee hiekkarannalla taapertaessaan sanoja "promenadi, limonadi, serenadi". Promenadi autiolla saarella janottaa tietysti, vähemmästäkin tulee limonadi mieleen. Muutama papukaija nauraa räkättää musikaalisesti Vilhon rahjustamiselle, ja siinä on sitä serenadia. Vilho päättää lopettaa välittömästi alitajuisen loppusoinnutamisen välttyäkseen lisänöyryytyksiltä unessaan.
Hieman myöhemmin unessa Vilho kohtaa saarella kaksi apinaa ja antaa näille nimeksi Tiistai ja Torstai. Vilholla ei ole aavistustakaan vallitsevasta viikonpäivästä, mutta autiolla saarella sekoiluun kuuluu perinteisesti paikallisten nimittely viikonpäivien mukaan.Vilho tahtoo kunnioittaa perinteitä.
Unen kolmannessa vaiheessa Vilho löytää mittavan luolaston saarelta ja ryhtyy pelastamaan sinne Tiistain ja Torstain kanssa laivahylyn rahtia ynnä muuta irtaimistoa. Aluksessa on 24 000 pulloa ranskalaista punaviiniä, gramofoni, 77 savikiekko-äänilevyä sekä kapteenin XL-kokoinen riippumatto. Apinat osoittautuvat lyömättömiksi logistisissa järjestelyissä ja pian Vilho huomaakin kantavansa tauotta pulloja saaren erinomaiseen luolastoon Tiistain ohjeiden mukaan. Välillä syödään merkillisen makeita ja mehukkaita hedelmiä, sitten jatketaan taas töissä kunnes koko rahti on siirretty turvaan. Unessaankin Vilhon on urakan jälkeen niin väsynyt, että retkahtaa lopulta kapteenilta perittyyn riippumattoon niin että palmut heilahtavat.
Paratiisisaarella elämä alkaa hymyillä vähitellen. Vilholla on lomaa, täysimittainen viinikellari ja hyvää seuraa. Iltaisin kokoonnutaan iltanuotiolle muutaman punaviinipullon kanssa ja tähyillään tähtiä gramofonin soidessa. Välillä vedetään haikea yhteislaulu. Torstai tekee maittavaa barbecue-ruokaa ja jälkiruokahedelmiä on yllinkyllin. Ilma on aina lämmin ja aurinkoinen, eikä horisontissa näy häiritseviä pelastusaluksia tai muuta joutavaa linjaliikennettä.
Lystiä ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti Tiistai tuntuu olevan hieman niuho punaviinipullojen suhteen, huomauttelee pikkumaisesti huoltovarmuudesta, ja Torstaikin patistaa Vilhoa rakentamaan hirsimökkiä, valamaan saviastioita ja asentamaan satellittivastaanotinta. Muistiinpanojakin pitäisi tehdä ja kehittää monipuolisesti haaksirikkoisen taitojaan. Vilho ei jaksa pingottaa joutavien viritysten kanssa, vaan päättää herätä vähitellen.
Aurinkoa on valvemaailmassa vähemmän kuin unessa. Silmät avatessa valkenee kuitenkin vähitellen sekin seikka, että tänään on taas matkapäivä ja edessä on tuhansien kilometrien lentomatka kaukaiselle saarelle.
Saarella alkaa sitten Vilhon robinsonadi. Sana tuntuu jäävän unessakin pyörimään Vilhon päähän ja hetken kuluttua Vilho toistelee hiekkarannalla taapertaessaan sanoja "promenadi, limonadi, serenadi". Promenadi autiolla saarella janottaa tietysti, vähemmästäkin tulee limonadi mieleen. Muutama papukaija nauraa räkättää musikaalisesti Vilhon rahjustamiselle, ja siinä on sitä serenadia. Vilho päättää lopettaa välittömästi alitajuisen loppusoinnutamisen välttyäkseen lisänöyryytyksiltä unessaan.
Hieman myöhemmin unessa Vilho kohtaa saarella kaksi apinaa ja antaa näille nimeksi Tiistai ja Torstai. Vilholla ei ole aavistustakaan vallitsevasta viikonpäivästä, mutta autiolla saarella sekoiluun kuuluu perinteisesti paikallisten nimittely viikonpäivien mukaan.Vilho tahtoo kunnioittaa perinteitä.
Unen kolmannessa vaiheessa Vilho löytää mittavan luolaston saarelta ja ryhtyy pelastamaan sinne Tiistain ja Torstain kanssa laivahylyn rahtia ynnä muuta irtaimistoa. Aluksessa on 24 000 pulloa ranskalaista punaviiniä, gramofoni, 77 savikiekko-äänilevyä sekä kapteenin XL-kokoinen riippumatto. Apinat osoittautuvat lyömättömiksi logistisissa järjestelyissä ja pian Vilho huomaakin kantavansa tauotta pulloja saaren erinomaiseen luolastoon Tiistain ohjeiden mukaan. Välillä syödään merkillisen makeita ja mehukkaita hedelmiä, sitten jatketaan taas töissä kunnes koko rahti on siirretty turvaan. Unessaankin Vilhon on urakan jälkeen niin väsynyt, että retkahtaa lopulta kapteenilta perittyyn riippumattoon niin että palmut heilahtavat.
Paratiisisaarella elämä alkaa hymyillä vähitellen. Vilholla on lomaa, täysimittainen viinikellari ja hyvää seuraa. Iltaisin kokoonnutaan iltanuotiolle muutaman punaviinipullon kanssa ja tähyillään tähtiä gramofonin soidessa. Välillä vedetään haikea yhteislaulu. Torstai tekee maittavaa barbecue-ruokaa ja jälkiruokahedelmiä on yllinkyllin. Ilma on aina lämmin ja aurinkoinen, eikä horisontissa näy häiritseviä pelastusaluksia tai muuta joutavaa linjaliikennettä.
Lystiä ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti Tiistai tuntuu olevan hieman niuho punaviinipullojen suhteen, huomauttelee pikkumaisesti huoltovarmuudesta, ja Torstaikin patistaa Vilhoa rakentamaan hirsimökkiä, valamaan saviastioita ja asentamaan satellittivastaanotinta. Muistiinpanojakin pitäisi tehdä ja kehittää monipuolisesti haaksirikkoisen taitojaan. Vilho ei jaksa pingottaa joutavien viritysten kanssa, vaan päättää herätä vähitellen.
Aurinkoa on valvemaailmassa vähemmän kuin unessa. Silmät avatessa valkenee kuitenkin vähitellen sekin seikka, että tänään on taas matkapäivä ja edessä on tuhansien kilometrien lentomatka kaukaiselle saarelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)