Vilho ajaa harmaata Fiatia tyhjällä tiellä. Alkaa sataa, sitten tulee aika lailla kaatamalla. Edessä on jumalattoman risa Toyota Hilux, joka ajaa korkeintaan neljää kymppiä. Kotiin kaupoilta on jotain 12 kilometriä eli muutama minuutti. Ei ole kiirettä. Sade tekee Ródokselle hyvää, kaikelle tälle kuivuudelle ja puskamaiselle preerialle.
Sitten sade on ohi, kesä palaa, ei siinä sen kummempaa. Nuorempi kaveri takana ohittaa Vilhon ja papan Hiluxissaan.
Paloista ei ole näkynyt jälkeäkään. Ei vielä. Mutta autonromuja täällä on paljon ja todella monet ajossa olevat autot ovat sellaisia, että niitä ei totisesti köyhässä Suomessakaan näe liikenteessä.
Kotona talolla on jyrkkä liuska kadulta talolle. Se huolettaa paljon Annikkia, mutta vähemmän Vilhoa. Viltsu kitisee joistakin asioista autossa, eikä Annikki tiedä että Vilho jo rakastaa tätä harmaata pantteria. Elämähän on loputtoman tylsää, mutta kaiketi tämä on Vilhon kolmas Viissatanen: Sardinia, Oberammergau ja nyt.
Miten tarvikkeet ja asiat voivatkaan puhua sinulle kieliä, miten sinä voit osata samaa kieltä kuin esine, auto? Jos Fiatin jättää käymään, käsijarrulla seisomaan ja avaa portin noustuaan autosta, niin se ei piippaile, eikä hermostu, sitä ei kiinnosta turvavyöt eikä se soita hätäkeskukseen jos aivastaa väärässä paikassa. Se ei varoittele, kiellä tai tilttaa joka perkeleen käänteessä tai turva-asian aktivoituessa. Ei, se on jotain parempaa, se on Torinosta, Kauniista Maasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti