Harjanteita tällä yksinäisellä tiellä kuitenkin on ja muutenkin korkeuseroja näkyy ympäristössä. Ollaanhan nytkin jossain 500 metrin korkeudessa, sillä keskiosa maasta on melkein kaikkialla suomalaisittain melko korkealla.
Arkeologisen puiston parkkipaikalla on vipinää, sillä siellä purkautuu paristakin bussista satakunta esikouluista värikkäinen reppuineen ja kaitsijoineen. Muita parkkipaikalla ei vielä näy.
Vilho on mielissään, sillä nyt on päästy kaupunkin kumipyöräruletista maaseudulle, outojen puiden ja aluskasvillisuuden pariin. Sitä paitsi heti arkeologisen alueen reunamalla on komea joki – Guadarrama – joka lähtee Madridin vuorilta parista tonnista ja päätyy Toledon provinssissa Tagukseen, joka on Iberian mittavin joki. Nythän ollaan tosiaan Toledon puolella, vaikkakin niukasti.
Guadarrama-joki
Arkeologinen alue perustuu vahvasti mosaiikkeihin, jotka löydettiin vasta vuonna 1983. Niiden perusteella täältä kaivettiin esiin roomalainen villa, joka lienee 300-luvun lopulta. Villan katsotaan kuuluneen espanjalaisen keisarin Theodosius I:n sedälle Maternus Cinigiukselle. Mestoilla on kolme varsinaista kohdetta, ns. palatsin rauniot, mausoleumi ja sitten se varsinainen Villa joka kantaa Maternuksen nimeä.
Mausoleumi on ristinomainen raunio, jossa Susivuoret kiinnittävät huomionsa lähinnä pohjanmuotoon ja tietysti siihen, että kanit ovat kaivaneet koloja hautamonumentin alle– aivan kuten kaikkialle täällä.
Palatsissa on hieman seinää pystyssä ja pari todella komeaa marmoripylvästä ja toki mittava pohjakaava on yhä nähtävillä.
Varsinainen juttu on kuitenkin hallin suojassa oleva villa mosaiikkeineen.
Mosaiikkien maaginen vaikutus Vilhoon on monisyinen: Kerrasta Vilho pääsee eroon työelämän aatteista, katuautoilun rasitteista ja muusta täysin joutavasta päänvaivasta.
Maternuksen villan lattiamosaiikkia
Nyt palataan kultturisesti terästäytyneenä joen yli ja sitten pikkuinen mäki kiiveten parkkipaikalle. Sitten alkaa varsinainen maantieosuus ja retki syvemmäksi etelään, kohti punaviinipeltoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti