Fuenlabrada on Madridin keskustasta lounaaseen sijaitseva pikkukaupunki, joka metropoliajattelijan mielestä on vain Madridin lähiö. Aivan lähellä on kaksikin vastaavanlaista kaupunkia, Leganes ja Getafe, jotka Vilhon kaltainen torvi tuntee tietysti siksi, että noista kahdesta lähiöstä on tullut Espanjan pääsarjaan joukkueet. Fuenlabradan jengi pelaa alemmissa sarjoissa, mutta mitäpä väliä sillä on, koska kaupunki on kuitenkin legendaarisen Fernando Torresin kotikylä.
Vilho ajelee nyt hieman rauhoittuneena teollisuushenkisen kylän katuja, sillä ralli valtaväylillä on ohi ja aurinkokin laskenut häikäisemästä. B&B-hotellin eteen Vilho pääsee kello 1935.
Seutu on jonkinlaista pk-teollisuusaluetta, jossa ruutukaavassa on pajoja ja varastorakennuksia kuin amerikkalaiselokuvan laitakaupungilla. Illalla täällä on hiljaista ja nähdyt osat Fuenlabradasta ovat sangen vaatimattomia. Katuruudukkoa rajaa melkoisen lohduton preeria, joka leviää kuivana reunustavien teiden takana – puuttomana, talottomana ja mahdollisesti hyödyttömänä.
Susivuorille kaupunki on pysähdyspaikka, jonka tarkoitus on tarjota yöpyminen lähellä lentokenttää ennen matkaa etelään. Lähellä on arkeologisia kaivauksia ja muuta mukavaa, joten Fuenlabrada täyttää hyvin parit muutkin toiveet.
Vartin päästä kaksikko on valmis lähtemään kaupoille. Tänään haetaan vain juomaa ja pikkuisen muonaa, pysytellään hotellilla, tuumivat Susivuoret.
Ulkona on lempeä ilma, jotain pusakkakelin ja t-paita-sään välistä ja hämärillä kaduilla on mukava kävellä kohti suurehkoa Mercadonaa.
Vilho aistii Espanjaa taas kaikilla kanavilla. Täällä ei ole savun, tai paahdetun lihan tuoksua, eikä juuri mitään muutakaan hajua. Kadut ovat vaaleaa kivetystä ja talot punertavasta keltaiseen. Suomalaiseen miljööseen verrattuna huomio kiinnittyy pimeyteen, sillä katuvaloja yleensä Espanjassa on säästeliäämmin ja yön pimeys on kuitenkin tiukkaa.
Valona yössä on Mercadona vihreän-valkoisine neonkyltteineen ja kutsuvine hyllyineen.
Ulkomailla ollessaan voi vain kerran käydä kaupassa ensimmäisen kerran. Siinä on lause, joka ei tarkoita mitään, mutta siihen sisältyy uskomaton ostokorien, kauppakassien, kassojen ja parkkipakkojen kiteyttämä viisaus. Mahdollisuuksia on miljoona, janoa ja nälkää on loputon ihmisen nälkä. Siinä välissä on matkailija kiireen ja kuvitelmien kannattama olento.
Eipä ihminen pääse mihinkään lähtökohdistaan, siispä Vilho ottaa vettä 6 x 2 litraa ja kahdentoista kilon käsipaino ei Susivuorelle ole mikään este, vaan pirun järkevä valinta lähipäiviä ajatellen, huolimatta siitä, että nyt vain haetaan väsyneenä jotain pientä purtavaa. Annikki sentään saa ostettua vastaleikattua serrano-kinkkua ja onhan siellä kestokasseissa muutakin kivaa.
Huoneessa Vilho on lapsen tavoin mielessään ostoksista ja vapaudesta, mutta huoneen raskaiden verhojen takana on vielä piskuisen vaikea irrottautua eteläisiin lomatunnelmiin. Toki kaikki lukijat tietävät syyn: Vilhon mustalaisveri vie maantielle, määräämättömiin maisemiin ja viinipeltojen taakse. Vanha, hölmö sydän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti