Norwegianin lennolla ei tarjota mitään ilman rahaa, joten nykymatkailijan repusta löytyy evästä ja juotavaa. Vilhollakin on täytetty patonki ja lisäksi ruisleipää, vettä parissa pullossa, joita voi täyttää kotimaisen kentän vesihanoista. Boeing 737 on melkoisen täynnä väkeä, vaikka kakkosrivistä vähemmän tulee muualle saliin silmäiltyä. Ilmatarjoilijoita keskisuuressa koneessa on paljon ja porukka tuntuu olevan Espanjasta.
Saksan ja Puolan peltojen jälkeen on päädytty Ranskaan ja sitten päästään Espanjan rajalle, kun Pyreneet ylitetään. Nyt tullaan lumihuipuille juuri sopivasti täsmälleen Jacan kohdalla, sen Aragonian kaupungin, jossa Vilho vuoriretkiään viime syksynä harjoitti.
Pyreneiden jälkeen ollaan pian Espanjan keskiosissa ja maa on hämmästyttävän karua ja kuivaa. Alla on toki puurivejä ja viljelystä, mutta onhan koneen ikkunoista näkyvä miljöö erämaata, auringon polttamaa maisemaa, jossa hiekka tuntuu hallitsevan kuivuuden kanssa. Voihan lentomatkailija nähdä kaiken väärinkin, mutta näillä lakeuksilla eroosio tuntuu olevan kuningas.
Pumpulipilvien läpi ja pienessä alkuturbulenssissa tullaan viimein maihin pääkaupunkiin. Madridin kenttä on hämmentävän maalaismaisen tuntuinen, aivan kuin tultaisiin vain jonnekin lomasaarelle ja pikkukentälle. Kiitoradalta pois rullatessa mikään ympärillä ei kerro siitä, että nyt oltaisiin suuren maan pääkaupungissa. Kesä näkyy täälläkin, ruoho on palanutta ja keltaista, eikä keli nytkään ole viileä, vaan melkoisen passeli. Edessä on bussikuljetus ja sitten odotellaan terminaalissa kasseja, eikä kakkosterminaali ole sekään mikään metropolihenkinen, vaikka ei siinä mitään vikaa sinänsä ole.
Niin kohta Susivuoret kulkevat laukkuineen pitkiä käytäviä kohti vuokraamoaluetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti