Vuoristokylästä ollaan tultu maalaiskylään, korkeus on aika lailla 1000 metriä, mutta kylän koko on edelleen aika tarkalleen sama.
Kivitaloja ja kapeita kujia, kaikkiaan pienellä alueella sijaitseva kylä, jonka liepeillä on hieman uusia rivitalohenkisiä rakennuksia, mutta kylän ydin on pieni.
Jos puhutaan kylän ytimestä, niin se lienee Susivuorten päämääränä – nimittäin kylän eläväisin ravintola-hotelli, Carretera VII.
Vilho pistää auton reilun kahden auton levyiselle kivikadulle (rakennuksen muurina kiviä nekin) ja Annikki hoitaa kaikki asiat. Annikki kertoo heti, että baarissa oli mukavan lämmin ja pyrähtäähän sieltä pihalle tumma rouvakin vetävissä mustissa housuissaan ja viittoo Vilholle ajo-ohjeet väljemmille vesille.
Susivuoret kiertävät talon toiselle puolelle ja siellä tosiaan on muutamalle autolle tilaa.
Piskuisessa hotellissa on muutama huone, Susivuoret majoittuvat. Emäntä lupaa myös ruokapalveluita, joten Susivuoret lähtevät baariin hakemaan "jotain pientä purtavaa".
Baarissa heidät ohjataan peremmälle, mutta kaksikon yrittäessä baarin pöytiin, ohjaus jatkuu peremmälle, varsinaisen salin puolelle. Hämmentävästi verhon takaa paljastuu kaiken taiteen mukainen asiallisen tyylikäs espanjalainen ruokasali valkoisine pöytäliinoineen. Maalaishotellin huoneesta on tupsahdettu komeaa ravintolaan.
Nälkäiset Susivuoret villiintyvät mahdollisuudesta lämpimään ateriaan ja tilaavat pihvit.
Vilhon pihvi, perunat ja grillipaprikat, San Pedro de Rozados.
Punaviinilasillinen on Toron viinialueelta. Se maistuu. Sitten saapuvat pihvit.
Lihanpala on melkoinen. Pihvi menee Vilholla elämän top-kymppiin ja annos tulee tarpeeseen. Naudanliha on todella hyvää, grillipaprikat aivat huippuja ja lastuina paistetut peunat maukkaita. Suomesta moista pihviä on vaikea saada. Täällä annokset viineineen, kahvineen ja jälkiruokineen maksaa reilut 30 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti