Ollaan peltomailla, jossain tuhannessa metrissä. Keli on viilentynyt ja tuuli on tosissan kylmä. Kylähän on äärimmäisen hiljainen, naapurissa pappa kapuaa puutarhan puuhun tikapuilla, mummo valvoo. Vilho tervehtii heitä kohteliaasti.
Viikunapuu. San Pedro de Rozados.
Pihoilla kasvaa komeaita viikunapuita ja kivahan kylä on, vaikka onkin keskellä preeriaa. Vilho katsoo, onko paikassa mitään liikettä tai baaria auki, mutta sellaista ei vastaan tule.
San Pedro de Rozadosin kaduilla.
Kylmä tuuli ajaa hupun Vilhon päähän ja takin tiukasti kiinni. Kylän takalaidalla on muutaman kävelyreitin opastusta ja muutama maataloustarvike sekä jonkinlainen leikkipuisto. Sitten alkaa preeria.
Vanhaan vajaan on kirjoitettu suoraan seinään kylän suoramainontaa muutamasta paikasta, josta täällä saa palvelua. Tekstitkin kertovat, että nyt ollaan edelleen hopeatiellä ja ennen kaikkea pyhiinvaellusreitillä Sevillasta Santiago de Compostelaan, sillä teksteissäkin pyhiinvaeltajat mainitaan.
Vilhon tohkeilu on kuitenkin suurimmillaan siinä vaiheessa, kun tyhjältä asuinkadulta löytyy maasta saksanpähkinä ja Susivuori alkaa etsiä lähdettä tälle pudonneelle pähkinälle. Toden totta, talon pihalla ja puoliksi kadulla olevasta puustahan pähkinä on tullut ja sen verran Susivuorella on ulottuvuutta, että pariinkin pähkinään hän ylettyy.
Jumaliste! virkkoo Susivuori. Tällä retkellä tulee kerrasta selvyys siihen, millainen puu saksanpähkinäpuu on ja tästä tulee myös selvä poimintapiste ihan siihen mantelin viereen. Saksanpähkinän ympärillä on kuivunut, lehtimäinen suojakuori, mutta se rapisee hetkessä irti.
Pari pähkinää taskussa Vilho palaa hyvin hiljaisen kylän kaduilta hotellille, avaa ovet sen kehnoilla avaimilla ja päätyy taas Annikin seuraan huoneeseen viisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti