Ennen pääsiäistä Suomessa tunnelmia koettelee sodan ja pandemian ohella myös takatalvi. Vaikka Vilho tietää sen, ettei säätilassa tilastollisesti ole mitään oudompaa, tuntuu "takatalvi" oikeutetulta termiltä, sillä aiemmin kotomaassa ehdittiin jo nauttia aurinkoisista ja lämpimistä keleistä.
Palmusunnuntai ja virpojat osuvat kohdalle tänä vuonna päivämäärällä 10.4. ja sää on hyvin tuulinen, viileä ja epävakaa. Lunta ja vettä satelee satunnaisesti, aiemmat jäät eivät ole vielä sulaneet ja siten väylillä vaihtelevat puhdas asfaltti, määrätön määrä hiekoitushiekkaa, lumi, jääsohjo, jää ja lätäköt.
On siis sopiva aika aloittaa kisakausi.
Niinpä Vilho hölkkää pukinmäkeläisiä pyöräteitä sunnuntain ratoksi. Tossua pistetään toisen eteen harvassa porukassa, sillä todella moni ilmoittautunut on jättänyt saapumatta paikalle. Vilholla on päällään muutama paita ja päässä sekä pipo että maskottia kannatteleva lippis. Kun alkuun päästään, hölkkääminen sujuu kuitenkin melko mutkattomasti sääolosuhteista ja haastavasta pinnasta huolimatta.
Kerta toisensa jälkeen Vilho löytää itsensä tilanteesta, jossa hänen on enää pakattava, hoidettava työt, siivottava ja juostava marathon – sitten pääsee lomille. Lomat ja juoksukalenteri pitää jotenkin sovittaa ja näinhän se elämä on sitten lähtöjen välissä tapahtuvaa toimintaa, lomat etenkin.
Lähtöviivalla ei tarvitse koota itseään, parasta on ennemminkin unohtaa henkilökohtaiset tulokulmat, sillä muutaman tunnin kuluttua läsnäolo on kivuliaan vääjäämätöntä ja juoksukenkien jatkeena on vain se rakas minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti