Keskiviikko on varmasti ehdolla Vilhon vuoden pisimmäksi päiväksi. Alkuosa päivästä on normaali työpäivä, vaikkain lyhyt sellainen. Pyöräilymatkalla on vielä yksi jäinen pätkä puistossa, mutta muuten reitti alkaa olla pölyisen ja soraisen kuiva ja lumeton. Vilhon tulevat lomaseikkailut ulkomailla tekevät sen, että kesärenkaat päästään kuitenkin vaihtamaan vasta varmaan toukokuussa, mutta toistaiseksi moisesta ei ole kannattanut vielä suuresti haaveilla.
Työpäivä kestää vain 1245 asti, mutta siinäkin ehtii. Lounaallakin Vilho käy nopeasti kaverinsa kanssa.
Sitten pyörällä kotiin, vaatteiden vaihto ja viimeiset varusteet laukkuihin. Edessä on kävely juna-asemalle ja hämmästyttävästi ulkona on kesäisen aurinkoista ja auringossa on suorastaan lämmintä.
Annikki on hänkin matkassa, mutta saapuu asemalle bussilla, Vilho puolestaan haluaa kävellä – ja onhan se hyvä, että se poika saa liikuntaa, tekee hyvää toipuville koiville.
Susivuoret ehtivät edelliseen junaan, joten operaatio on jopa etuajassa. Junamatka C-alueen matkakorttiveloituksella maksaa 4,10 € ja sillä hintaan pääsee perillä ihailemaan massiivista, miltei monumentaalista betonirakentamista– radaltahan noustaan lentokentälle kuin kaivoksen uumenista, suurten massiiviseinien suojassa. Täällä on muutama todella pitkä liukuporras.
Oltuaan kentällä 10 minuuttia Vilhon on tulostanut liput ja laukkulipukkeet. Kahdeksan minuuttia myöhemmin laukut on jätetty automaattiselle baggage dropille – tämä peli lukee omatoimisesti laukkulipukkeen ja juttelee skriinillä kaikenlaista turhaa, varoittelee mm. useamman kerran että laukku lähtee, vaikka ei lähdekään. Huvittavasti kone haluaa myös kertoa, että se tutkii lähtölistaa eli varmistaa suomeksi sanoen check-in -tilanteen. (“Retrieving passanger information”). Olisikohan kassi tullut paukkuen varpaille, jos nimeä ei olisi löytynyt autuaiden listasta?
Kentällä on paljon porukkaa, mutta hallikin on tilava. Kuhina keskittyy automaateille ja baggage drop -tiskeille. Uusitun lentoaseman suunnittelu vaikuttaa pikkuisen sellaiselta että jonottaminen ei oikein kuulu perusajatuksiin. Missä väkeä, siellä ruuhkainen, hieman kaaosmainen suma.
Susivuoret ovat nyt ensi kertaa uusimuotoisessa turvatarkastuksessa. Yksi valtava jono kiemurtelee kohti muutamaa tarkastuslinjaa ja jonotusaika on pisin, mitä pariskunta on Helsingissä kohdannut.
Mutta kun linjalle päästään, homma käy nopeasti. Mitään tavaroita ei tarvitse purkaa, reppu menee nesteineen ja läppäreineen vain pulkkaan ja se riittää. Massiivisessa jonossa ollaan aika koronavapaissa tunnelmissa, eikä lentoasema käytä mitenkään hyödyksi sitä, että seisoskelevalla porukalla olisi aikaa lukea tauluilta ohjeita. Ohjeita ei ole, tauluja ei ole, mutta viimeisellä metrillä huudellaan suomeksi ettei mitään tarvitse ottaa erikseen, tulkaan nyt sieltä tänne vaan.
Susivuoret pääsevät myös aivan uudelle porttialueelle, mutta vasta koneellisen passintarkastuksen jälkeen. Vilholle ei ole valjennut syytä siihen, miksi Kroatiaan tentataan passia parikin kertaa. No, passi löytyy, joten käytetään sitäkin sitten. Tuskin tässä yön aikana on tapahtunut Croxitia….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti