Tunnin verran Vilho pitää taukoa, mutta puuhailee kuitenkin kotona kaikenlaista. Sitten uudestaan ulos kello on 1535. Nyt suuntana on kaupunginosa, tai oikeammin mikrovaltio Užupis. Tämä paikallinen Punavuoren, Kallion ja Montmartren hengenheimolainen julistautui 1997 itsenäiseksi tasavallaksi ja asiaa julistavat sillan jälkeen kyltit ja maalivaate. Boheemi alue siis, joka ei sen kummemmin kulkijalle erikoiseksi välity. Vilho ei totta vie muista täällä poikenneensa, mutta Annikki voi olla eri mieltä.
Užupis on valittu Vilhon kävelykohteeksi myös siksi, että täältä pääsee Vilnia-joen varrelle uudestaan. Aamupäivällä Vilho hieroi Vilnian rantoja, mutta kuittasi sen silloin vain suuren Neris-joen sivupuroksi. Komea jokihan tämä on ja erityisesti näin keväällä. Joten taas Vilho kapuaa Užupis-tasavallasta kukkulalle ja sieltä lintuja tarkkaillen alas. Nyt listaan tulee useampi närhi, sillä niillä tuntuu olevan jotain peliä meneillään.
Vilnian rannalta päästyään Vilho jättää linnut ja menee kansallismuseon kautta katedraalille. Kansallismuseon liput löytyivät vanhan kirjan välistä, mutta Susivuoret eivät muuten museota paljon muistaneet. Mahtoikohan se toimia täällä 20 vuotta sitten vai jossain pienemmässä kortteerissa? Pakko on kaivaa näistäkin muistelmat esille, sillä nähty valtava laitos olisi varmaan mieleen jäänyt. Vanha rakennushan se on, mutta oliko tuotannossa tuolloin. Mene ja tiedä, pohtii Vilho.
Toinen suuri pirtti on katedraali tornineen. Huikea on myös päätykolmion harjalla oleva naishahmo, sillä hänen kantamansa risti hehkuu tulisena siihen osuvasta auringosta – ja näin sis ilman mitään efektejä tai Instagramin apua, Itse asiassa risti häikäisee paljon, vaikka onkin korkealla katollaan. Vilho ikuistaa valoilmiön kameroillaan,
Susivuori kiertää vielä melkoisen lenkin modernimmalla puolella kaupunkia ja kulkee sinne valtavaa Gedimino-katua pitkin. Mutta lopulta on kaarrettava kotiin miettimään mitä loppupäivään vielä kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti