Zappan patsaalta Vilho kävelee pitkän suoran katuosuuden Vingis-puistoon asti. Tämä 160-hehtaarin paikallinen versio keskuspuistosta on kuitenkin keskustan laitamilla ja muistuttaa ennemminkin harvennettua, mutta kaatamatonta hoitometsää. Itse asiassa Tampereen Pyynikki on tätä ehkä lähellä metsätyypiltään, mutta täällä ei ole korkeuseroja, kuten mainitulla soraharjulla.
Puiston pääpolut ovat päällystettyjä eli aika lailla kotimaista pyörätietä muistuttavia. Tämä on suomalaiselle pururatojen ja hiekkapolkujen kulkijalle outoa, mutta vastaavaa menoa oli esim. Belgiassa, jossa paikallinen "virkistysmetsä" oli asfalttipolkuja täynnä oleva puisto, jossa suomalainen ryhtyisi sauvakävelemään hullun lailla varmaan ihan vain sen takia, ettei tietäisi mitä muuta tuolla voi tehdä.
Joka tapauksessa Vilho pääsee käpytikan bongattuaan lopulta rantapolulle, joka on ihan maapohjainen ja siellä onkin rauhallista. Ei ole lastenvaunuja eikä ratsastavia naispoliiseja, joita molempia löytyi eläkeläisten lisäksi pitkiltä pyörätiepätkiltä. Mutta rauhallista täällä on kaikkialla.
Vilho kiertää lopulta puistoreissullaan kaikkiaan neljä tuntia. Valokuvia linnuista, kiikarointia ja kuvausta, kuvakulmien etsimistä. Rantapolkua on kiva kävellä. Mitään päähinettä tai hanskoja Vilho ei ole tässä maassa käyttänyt, mutta nyt välillä on ilkeä tuuli, sitten taas ihana auringonpaiste.
Tutkiessaan keltavuokkoja ja yrittäessään saada niistä valokuvia tuulessa, Vilho törmää ohimennen rantakäärmeeseen. Kaikki tapahtuu nopeasti ja käärme häipyy pian paikalta pää pystyssä. Jatkossa Vilho kulkee hyvin varoavasti rantahetteiköllä ja kevään vihertävässä polkumaastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti