Minne tahansa Vilnassa kulkeekaan, näkee jotain kaunista ja kulttuurikerrosten tuottamaa, tämä on taatusti totta vanhassa kaupungissa. Vilho kulkee nätisti nousevaa tietä Aurora-portille eli kaupungin legendaariselle Ausros vartulle. Portti ympäristöineen on kieltämättä hieno kokonaisuus ja tänä päivänä alue on hyvin siistiä miljöötä. Kaupunginportit ovat hyvin keskiaikainen ajatus ja tuollaisissa, keskiajalla kukoistaneissa kaupungeissa, niitä vielä löytääkin. Roomalaisajan porttejakin toki kaupungeissa on vielä, mutta yleensä se kaupunki on sulanut ympäriltä pois, portti on jäänyt yksin kertomaan ajastaan jonnekin puiston tai talojen laitaan.
Vilho kulkee portista läpi ja pääsee siten "ulkopuolelle".
Tiedusteltu aasialais-vietnamilainen ruokapaikkakin löytyy. Tästähän Vilho juuri kulki maanataina kaupunkiin ja ajatteli, että onpa epämääräistä seutua. Eikä katu mikä hieno olekaan.
Ruokapaikassa on jotenkin hämärää, tämäkin paikka, kuten eilinen, on kellaritasolla, joten ikkunat ovat katutasossa ja ensin mennään portaita alas. Ravintolassa ei ole mitään eloa, mutta joku aasialaisnainen siellä tutkii laatikoita tiskin vieressä. Vilho laittaa (turhaan) kirurgisen maskin ja avaa oven. Ruokala on todellakin auki ja henkilökuntakin reagoi jollain tavalla Vilhon sisäänastumiseen.
Vilhon päästyä peremmälle, perään säntään saksalainen pariskunta ja piakkoin myös Wolttikuski. Hengissähän tämä paikka on, toteaa Vilho.
Menemättä paikalleen, kuten ruokalistat saaneet saksalaiset, Vilho tilaa annoksensa ja ottaa oluensa jääkaapista ja vieläpä maksaa koko kympin lystin. Palvelu on ystävällistä ja asiallista. Seuraavaksi sisään tuleekin pari sporttista paikallista nuortamiestä ja lisää Wolttikuskeja. Sivukujan kuollut ja epämääräinen aasialaispaikka muuttuu melkoiseksi hubiksi.
Vilho viestittää Annikille päässeensä riisipatojen ääreen, mutta ei sentään kehtaa sanoa, että otti ravintolan jääkaapista epähuomiossa vehnäoluen – sitä oluttyyppiä Vilho miltei vihaa. Paikallinen vehnis on pint-koossa sekin ja lopultakin ihan hyvää – ja kenties sopivaa vietnamilaisruokaan.
Salainen vilhomainen pahe on halu syödä paistettua riisiä, kiinalaishenkistä pyttipannua, ja siksi sitä tilataan nytkin. Vilho valitsee katkarapuvaihtoehdon ja annoksessa on myös vihanneksia ja erinomainen kaalisalaatti, joka pistää Viltsun miettimään, mistä kulttuurista tämä oikein on – ainakin Balttiassa näitä tuoreita, hapankaalin omaisia salaatteja tapaa, varmaan tämäkin on paikallinen juttu; oli miten oli, todella hyvää.
Syötyään Vilho seikkailee toisen lähikaupan kautta kotiinsa, hakee aamuksi jugurttia ja pari sämpylää, vesipullon ja paikallisia juureslastuja. Täälläkin lakkaa yöllä alkoholinmyynti, hyllyt on streemerillä suljettu, joten skumppavalikoimaa ei tänään kartuteta. Retkeilevä Vilho on oppinut tarkasti sen, että tyhjin käsin ei kannata kotiin palata, joten aina kannattaa ottaa raskaita pulloja, jos hyllystä irti vain saa. Nyt aina raskas juttu on vesipullo, mutta kaikki on kotiin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti