7.4 Vilhoilua kulttuurikohteiden virkistämänä ja elämän voitelemana

Koko päivässä on oma epätodellinen tunnelmansa. Ihan ensimmäinen asiana Vilhon päässä on se, että monet italialaiset muinaisnähtävyydet kulkevat kolmella nimellä ja neljällä osoitteella. Paikalla on usein joku nimi, sitten sillä on toinen nimi vaikkapa rakennuksen mukaan ja kolmas, ehkä neljäskin nimi paikan tai alueen mukaan. Temppelillä voi olla vanha nimi, joka on ollut väärälle jumalalle nimitetty tutkimuksen puutteessa ja myöhemmin nimi on muutettu vaikkapa Juppiterista Minervaksi.

Kauris.

Villa di Poppea,

Scavi archeologici di Oplonti, Torre Annunziata, Napoli

Toinen epätodellinen faktori tulee siitä, että moderni maailma tunkee päälle kortteleineen, roskineen, kerrostaloineen; Siellä keskellä montussa – pienimuotoisen kaaoksen ympäröimänä – on helmi menneisyydestä.  Hyppy siihen monttuun on melkoisen suuri.

Kolmantena – Vilhon pahoittelut toistosta – on kulttuurishokki liikenteestä. Uneliaan, pohdiskelevan, jo kovista äänistä hermostuvan Vilhon on kaivettava itsestään joviaali ja opportunistinen kuski, joka aavistaa seuraavan minuutin tapahtumat, eikä säikähdä kapeista kujista, eteentyöntyvistä autoista, muuttuvista suunnitelmista tai soivista torvista.

Puhumme siis samasta Vilhosta, joka on omimmillaan vaihteettoman polkupyöränsä kanssa hiljaisessa varhaisaamussa, puskemassa lumisateen keskellä töihin, nauttien oman henkensä suhinasta ja siitä, ettei kukaan muu ole liikkeellä huonossa säässä, ainakaan vielä.

Mutta matkailu onkin muutosten, muuttumisen valtakunta. Ja siihen valtakuntaan vauhditon Vilhokin on hakeutunut, palvelemaan sen kuningasta ja sen lakeja.

Totisesti: Sen valtakunnan tiet eivät koskaan pääty, täyty tahi tyhjene.

 

Vilhon puhelinkuva.

SS87-tie kohti Beneventanoa