Vilho pysäköi pienen luovimisen jälkeen autonsa ihan tyhjälle asuinkadulle. Seutu ei ole kokonaan rähjäistä, mutta tiellä on jäteröykkiöitä ja melkein kaikki paikat on graffattu ja tägätty tuhrimisen suuresta ilosta. Osa taloista on miltei siistejä, mutta kaikkiaan näkymä on roskaisen rähjäinen. Vaikutelman kruunaa heikko tienlaatu ja pihoillakin on järkyttäviä asfalttivajoamia, joihin ei totisesti auttaisi ajaa.
Tässä miljöössä on tarjolla museokompleksi ja sen kupeessa esiinkaivettu maatila. Ensimmäinen kantaa nimeä Antiquarium di Boscoreale ja tilan nimi puolestaan on Villa Regina. Tilalle ei nyt päästä lainkaan, joten vain museo odottaa.
Myös järjetön ruuhka odottaa museossa. Vastoin Vilhon odotuksia, täällä on niin hiljaista, että auton olisi voinut ajaa henkilökunnan tavoin pihaan. Lähelläkin on tyhjää lääniä ja kaikkiaan paikka on hyvin hiljainen. Saleja kiertää yksi tarkkaavainen nuorimies ja ennen lähtöä Susivuoret tapaavat kolmannen asiakkaan, edelliseltä rauniolta tutun herrasmiehen.
Kurki ja käärme -mosaiikki.
Villa Pisanello.
Antiquarium di Boscoreale.
Boscoreale, Napoli
Täällä on aineistoa useammasta lähiseudun villasta, myös Pompeijin alueelta. Esineistö on asiallista ja melko tuttua perustavaraa, kiinnostavaakin löytyy – vaikkapa kipsivalokset siasta ja koirasta, jotka ovat kokeneet Vesuviuksen räjähdyksen aiheuttaman kohtalon. Possusta on vieläpä tutkittu sekin, että se on risteytymä villisian kanssa.
Pronssia ja maataloustarvikkeita täällä on komeasti, mutta aamupäivän villa-vierailu oli niin kova, että tämä museokäynti on vääjäämättä melko vaisu, vaikkakin miellyttävä kokemus.
Susivuoret kieppuvat 30 minuuttia museossa, katsovat ulkoa ja kaukaa suljetun villan syvällä kuopassaan ja palaavat autolleen. Edessä on taas tapahtumarikas autoretki takaisin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti