Mistä sitä ikinä tietää missä vaiheessa alkaa teoksen takakansi lähestyä? Eksistentiaalinen murhe on uiskennellut Vilhonkin liiviin, kun seikkailuja alkaa olla jo melkoisesti plakkarissa ja kilometrejä mittaamaton määrä takana. Toistaiseksi Vilho on hyvin pystynyt välttelemään kertomusten loppua sähköisenä jatkokertomuksena, lymyillen verkkosivujen katveessa, kaukana fyysisten kirjojen murheista.
Paljonko siis Vilholla on aikaa ja matkaa edessään? Tuo lienee suuremman käsissä. Ainoa tapa työstää tätäkin ongelmaa on Vilhon patenttiratkaisu: Liikkeelle ja lentokoneeseen. Nähtäväksi jää syntyykö siitä tarinaa; sellaista kertomusta joka ei jää paikalleen, kokemattomaksi, näkemättömäksi ja lukemattomaksi.
Ei ole muuta tehtävissä kuin lähteä parin maan kautta parin maan rajalle. Vilho on hankkinut kaiken mitä matkaan tarvitaan, lennot, auton ja majoitteet. Henkensä pitämiseksi Vilho on päättänyt pistää matkaltaan sata säihkettä. Ja siinähän se suunnitelma on, ei muuta kuin matkaan, kohti Pyreneitä.
Francisco Goya: San Francisco de Borja y el moribundo impenitente. 1788.
Synkissä tunnelmissa vaeltaa Vilho, kun ei nyt vaan sattuis mitään.
VastaaPoista