On meneillään Vilhon vuoden kuudes ulkomaanmatka. Hän on itse todennut, että kuusi matkaa tekee jo sen, että tuntuu siltä kuin lentokentälle oltaisiin menossa ihan alvariinsa. Laskennallisesti taukoa matkojen välillä on ihan hyvin, mutta jatkuvan terminaaliramppauksen tunne kuitenkin syntyy jo kuudesta matkasta ja asiassa on Vilhoa uskominen.
Matkalla on aina sama viehätys: innostus joka syntyy vapaudesta ja uusista kokemuksista. Mitään vapautta ei tietenkään ole, mutta matkalla sen illuusio on kaikkein käsinkosketeltavin.
Matkan alussa on kaikki mahdollista, kaikki on mielenkiintoista ja koko matkalaukku on täynnä valmiutta ja puhdasta paitaa. Matka on varma tapa päästä irti rutiineista ja siitä perusarjesta, vaikka se ei muuta olisikaan. Yksi on kuitenkin varma: Suomi painaa miehen kumaraan, jos ei muuten niin talvikaudella. Suomessa ei pahemmin ole valoa mitä kohti ojentautua eikä maailman parhaassa maassa oikein saa uusia näkökulmia, kun syksyn syvetessä katse hakee rapaisten kenkien kärkeen. Siksi Vilho karkaa pakomatkalleen muutaman kerran vuodessa ja sitten se loppuosakin vuodesta on suhteellisen helppoa kulkea selkä suorana kotimaassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti