Lourdesissa on pari leimallista asiaa: korkeuserot ja hotellien määrä. Tasaistakin maata on, mutta se on etupäässä käytetty suuren pääkirkon alueeseen.
Lourdesin kadut kiertelevät keskiaikaiseen tapaan rinteessä, kaartelevat, nousevat, laskevat ja pyörittävät kulkijaa. Hotelleja on ihan konkreettisesti vieri vieressä, niin on myös ruokapaikkoja ja matkamuistomyymälöitä. Nämä kaupiteltavat matkamuistot ovat tietysti pääasiassa uskonnollisia artikkeleita ja Susivuorten kulkiessa muutamat avoimet liikkeet loistavat ja kiiltävät illassa kuin joulukuuset.
Liikkeissä on tietysti kaikkea kuviteltavissa olevaa uskonnollista materiaalia ja hengellistä matkamuistoa. Täällä tärkeää roolia näyttelevät kaikenlaiset pullot ja säiliöt pienestä suuriin. Nämä putelit ovat tietysti parantavaa vettä varten.
Susivuoret pyörivät puolipimeillä kaduilla kaupunkia katsoen kunnes päätyvät varsinaiselle pääpaikalle, kirkolle Basilique Notre-Dame-du-Rosaire de Lourdes.
Tietysti tuoreessa talviaikaisessa pimeydessä paikka on hyvin mielenkiintoinen. Alueen muut kiinnostuneet ovat käyneet kirkolla päivänvalolla tai tulevat vasta yöllä palvelukseen, mutta juuri nyt Susivuoret ovat kirkon kolossaallisella etukentällä miltei yksin. Paikalla näkee kaikesta, että täällä on suurien tapahtumien aikana väkeä kuin rock-konsertissa.
Vilho tunnistaa valtavasti samaa kuin muissakin suurissa katolisissa paikoissa. On aivan kuin näissä kohteissa olisi oma tuoksunsa ja ehkä niin onkin. Monet vaelluskohteet ovat kuin sairaalan ja stadionin risteytyksiä, joissa on ripaus messukeskusta tai markkinapaikkaa. Vilholla ei ole mitään halua loukata ketään, mutta se lisämaku näissä uskonnollisissa paikoissa tuntuu olevan se, että näistä on riisuttu kaikki seksuaalisuus pois kuin vaikuttava aine alkoholittomasta oluesta.
Ja se poissaolo tuntuu tunnistettavana makuna.
Kirkolla on ulkopinnassa mosaiikkeja, jotka koettelevat taiteen rajoja sosialistisesta realismista uusbysanttilaisuuteen asti. Kirkon sivulla on vesihanoja, joista ihmiset täyttävät nytkin pimeässä pullojaan. Sivummalla hanoissa on kylttien mukaan luolan vettä ja Vilhokin juo suullisen sitä.
Paikka on hämmentävä, kiinnostava, erikoinen.
Susivuoret palailevat alueelta. Aivan porttien edessä on joukko betoniporsaan tapaisia suuria esteitä. Tuskin on vaikea arvata, että esteet ovat saapuneet tähän Nizzan tapahtumien jälkeen ajoesteiksi. Miten Vilho häpeääkään alhaista aikaamme, terrorin pelon jälkiä kaikkialla, mitättömien yksilöiden elämänhalveksunnan aikaansaannoksia ympäri maailmaa.
Ehkä sen verran suvaitsevuutta hyväksytään, että ihmisille sallitaan oikeus pyhyyteen kun he sellaista tahtovat.
Hyvin sanottu. Ongelmia tulee aina siinä vaiheessa, kun jonkun pyhä on pyhempää kuin jonkun toisen. Toisella on vääränlaista pyhyyttä, siihen omaan, oikeaan pyhyyteen verrattuna. Sitä on ollut kautta aikain, ei auta hävetä aikaa, vaan ihmistä.
VastaaPoista