Vilho ehtii hienosti perille uudelle portilleen, joka kantaa merkintää K6. Jostain kahvipisteestä matkalaisemme nappasi ilmaisen Bild-lehden, mutta Lufwaffen kahvit olivat muuttuneet maksullisiksi nespressoiksi. Vilho pistää pienen rukouksen tapaisen toiveen ilmoille, että hänen laukkunsa seuraisi myös uuteen koneeseen. Vilho ei ole vielä valmis Marie Condon mallioppilaaksi, sillä maallinen roina vetää matkailijaamme aivan liikaa puoleensa. Todella vannoutuneelle siivojallehan olis jonkinlainen lottovoitto, kun kenttähenkilökunnan Hans ja Mehmet olisivat konmarittaneet matkalaukun jossain terminaalin uumenissa . Rahvaanomainen takertuminen maalliseen mammonaan kevenisi Vilhollakin laakista 15,4 kiloa. Vilholla on kuitenkin sukat ja alushousut repussaan, jos uskollinen matkalaukku ei suostukaan oitis liittymään porukkaan perillä Espanjassa.
Viestejä ja kuvia Annikille, Anterolle myös. Sämpylää naamaan ja WC-käynti. Pian ollaan taas valmiit uuteen lentoon ja yhä on aamu.
Uusi kone lähtee aikataulun mukaan 0835 ja homma sujuu hienosti, kone ei ole aivan täynnä ja Vilholla on ylellisesti omat kolme penkkiä kasirivillä koneessa A320-200..
Sateesta noustaan pilvien läpi, vesi juoksee koneen ikkunoissa viivoina, korvat täyttää humiseva melu, joka on ystävänä taas muutaman tunnin. Pilvien päällä odottaa huikea kirkkaus, häikäisevä auringonpaiste. Päivä on ehtinyt valjeta ja kirkkaus iskee lähes hetkessä päälle. “Näin sitä mennään Espanjaan”, sanoo saksalainen mies Vilhon takana, kaverit nauravat. Seurue tilaa sektiä. Saksalaiset osaavat arvostaa lämpöä ja aurinkoa, vaikka heilläkin sitä riittää Suomeen verrattuna runsaasti.
Koneesta näkyy Neuchatel-järvi, sitten tullaan Lausennen kautta vähitellen Ranskaan. Ennen kuin Vilho oikein edes tajuaa, on poutapilvien alla Lounais-Ranskan viinialue, joka on Malbec-rypäleen alkukoti. Lienee syytä mainita, että kyseinen rypäle on Vilhon suuria suosikkeja Argentiinassa viljeltynä. Lähestytään Toulousea ja aurinko kuumentaa ikkunapaikan matkalaista.
Pyreneet ja siten Espanjan raja on jo todella lähellä. Matka menee kuin meneekin nopeasti. Vuorista tuskin näkyy mitään, sillä poutapilveä on runsaasti, samoin heikompaa utua ja muuta pientä pllvenriekaletta. Vilho saa juustoleivän, vettä ja pienen oluen. Musiikkia löytyy kuulokkeista ja Vilho naputtelee tietokonettaan aivan kuin häntä ei lainkaan väsyttäisi. Edessä on ainakin neljän tunnin ajomatka vielä, mutta toivottavasti vähän seikkailuita.
El Greco: St. Martín y el Mendigo (1597-1600)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti