Päivä oli kertakaikkisen upea, joten kiirehtiminen ei tuntunut tarpeelliseltä Kaikesta huolimatta Vilho sai reppunsa pakattua ja ajeli suoraan pohjoiseen Ranskaa kohden ja pysähtyi erinomaisessa vuorimaisemassa parinkymmenen kilometrin päässä Jacasta.
Aurinko paistoi ja Vilho lähti hakemaan korkeutta idän suunnan reiteistä Canfrancista. Kylä oli hieno ja selvästi sekä Santiago-vaellukseen että retkiin keskittynyt.
Reitti lähti reilusta tuhannesta metristä.
Vilho lähti houkuttelevalle korkean profiilin vaikealle reitille. Ajatuksena oli katsastaa hieman näköaloja ja palata ripi-rapi takaisin, sillä oli jo iltapäivä.
Näkymät 1500 metrissä olivat uskomattomia. Täältä näki, että vuorissa oli fantastisia, tasaisia ylänköjä jossain 2000 metrin korkeudessa.
Avolouhosmaisessa viistorinteessä Vilho hukkasi reitin. Paikalla oli kymmenkunta korppikotkaa kiertelemässä taivaalla ja väijymässä pystykallioiden vaaleissa kivissä ja kolosissa. Maisemissa oli samaa kuin western-elokuvissa
Vilho päätti nousta pariin tonniin avokalliomaista maastoa ja palata sitten takaisin.
Nousu onnistui ja vastassa oli taivallinen ylänkö, josta oli näkymä metsäiselle tasangolle vain vähän alempana. Taivas oli virheettömän kirkas ja kaiken lisäksi kauempana avokalliolla patsasteli gemssi kuin turistivalokuvassa.
Kello oli paljon ja fiilikset korkealla. Aika lähteä sassiin alas.
Vilho lähti upealle ylänkömetsikölle, eikä palannut takaisin samaa polkua, mitä tuli. Tuossa vaiheessa "sama polku takaisin" tuntui vaikealta kivilouhoksineen ja muutamine pahoine paikkoineen.
Vilho oikeaisi kivalle ylänköniitylle ja laskeutui alas etelämpää. Kaikki sujui kuin laulussa.
Sitten tuli muutama aika jyrkkä rinne.
Vilho laskeutui ne, vaikka ei olisi uskonut pystyvänsä.
Tuli pari lisää.
Vilho laskeutui nekin, vaikkei olisi olisi uskonut pystyvänsä.
Hämärän tullessa kaikki näytti hyvältä. Alhaalla kylässä valot syttyivät ja maali lähestyi.
Sitten tie päättyi pystyrinteeseen.
Muutama sivuttaisliike, helvetisti raapivia puskia, pöheikköjä, puita: kaikenlaista raatelua ajan ja valon vähetessä ja aina vaan pystyseinää alla.
Auringonlasku, pimeys ja matkan pää.
Francisco Goya: Perro semihundado. 1819-23 (Prado).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti