Herättyään Vilho piipahtaa vielä kaupassa, tällä kertaa suurehkossa Carrefour-marketissa radan toisella puolella. Mistään nähtävyyksistä ei ole puhettakaan. Annikki potee kipeää jalkaansa asunnolla, mutta Vilho tiedustelee vielä paikallista punaviinitarjontaa tarkemmin. Virallisesti retkellä selvitetään kahvikapsuleiden hintaa, sillä asunnolla on avaruusaikaisen oloinen Dolce Gusto -keitin ja suomalaisittain sumppiahan kuluu.
Ulkona tihuttaa ihan minimaalisesti, mutta alitettuaan radan Vilho pääsee aseman jälkeen kulkemaan kohti yhtä Rooman kukkuloista. Tästä suunnasta kukkulaa koristavat suuret puut ja ne näyttävä yhtä komeilta ja savannimaisilta kuin 14 vuotta aiemminkin.
Köyhyyttä näkyy täälläkin, kuten usein asemien läheisyydessä. Tai eihän kysymys ole köyhyydestä, vaan täydellisestä osattomuudesta, sillä sivummalla kaveri nukkuu jonkun ilmastointiritilän päällä tekstiilikasojen alla. Toinen kovaosainen on samassa puuhassa marketin parkkipaikan kärrykatoksessa, pahvien alla ja kissojen seurassa. Kissoja on lisää parkkikatoksessa, ainakin puolitusinaa ja niillä on ruokkimispistekin täällä. Marketin edessä on myös mies auttamassa kärryjen kanssa, kolikkojen toivossa. Miten lienee Covid paiskonut täälläkin ihmisiä, kovempaa potkinut kovaosaisia ja pudottanut uusia kadulle. Marketeissa ja niiden liepeillä moni miettii, mitä tänään söisi – osalle kysymys on valitsemisen vaikeudesta, osalle siitä onko saatavilla mitään.
Vilho palailee marketista muutaman perustarvikkeen ja viinipullon kanssa. Kukkula-asukkaan ei auta kulkea kaupasta tyhjin käsin, sillä samalla kapuamisella kannattaa aina tuoda jotain kaapintäytteeksi. Ulkona on aurinko laskenut, sade on alkanut oikeasti mutta eipä siitä ole haittaa Vilholle, ei se niin hurjaa ole. Etenkin kun pääsee sisälle yöksi. Kaveri ilmastointiritilän päällä ei ole liikkunut. Joko sadesuoja on toimiva tai sitten sade ei enää muuten haittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti