Kaikki porukat joita nykyään haukutaan boomereiksi, ovat etupäässä boomereiden lapsia tai muuten vain hitaita. Se kuuluisa buumi oli sodan jälkeen, mutta karkeasti porukkaan voisi niputtaa 1930-50 -luvuilla syntyneet eli se porukka, joka on pääsääntöisesti nauttinut eläkettä yli 20 vuotta. Pelkillä lukulaseilla ja tuulipuvuilla ei siis oikeasti buumeriksi päästä, sopiihan sitä sitten vanhoja typeryksiä nimitellä tietysti häikäilemättä suoraankin, eikä kaikenmaailman kiertoilmauksien kautta.
Ja onhan se myönnettävä, että me vanhat seniilit nauretaan ja pilkataan aina näitä buumerivapaita, kokemattomampia tyyppejä ihan surutta; Onhan se aina kiva nähdä kun joku räkänokka yrittää keksiä pyörää uudestaan ja menee tuhat vuotta vanhoihin jekkuihin maitoparta väpättäen. Siperia opettaa, märillä korvilla ei varmaan kuule ja kerta se on ensimmäinenkin.
Nyt kun Uno-kortit on jaettu ja tekohampaita ehditty vähän kalistella, kerrotaan viimeinkin mitä tämä intro tavoitteli. Intro tavoitteli sitä, että riittävän vanha ja valistunut väki muistaa vielä kultaisen 90-luvun, jolloin kaupungin äänenä toimi City-lehti. City oli ajan hermolla ja tarjosi jo silloin ajatuksia kaupungin ravintoloista. Mainoksiahan se oli täynnä, mutta myös ajankohtaista ja coolia meninkiä – olihan siinä artikkeleita eli juttujakin. Oikeastihan lehti sisälsi kokonaisen chick-maailmankatsomuksen.
Merkittävää lehdessä oli etenkin ilmoituspalsta: Kaikki lukivat niitä pikkuilmoituksia – etenkin kun lehden parinhakupalsta oli käytännössä alueen tinder. Mies hakee miestä, nainen naista ja ties mitä muuta haettiin, me maalaispojat emme olleet koskaan ajatelleetkaan moisia juttuja. No, joka tapauksessa, kun kaikki niitä lukivat – siis pikkuviestejä, parinhakuilmoituksia ja mitä niitä ikinä olikaan – oli ihan klassikko aina se, että kesken kaiken luki "latoja kertoo vitsin." Seuranneet vitsit olivat aina legendaarisia. Porukka myös laittoi silloin ysärillä pikkuilmoituksia, joissa luki vain"Latoja, kerro vitsi."
Kerrotaan siis se vanhan vitsin selitys vuodelta 2004. Ei edes vitsiä. Näissä blogeissa ei muuten ole latojia, se kertoo tasosta jotain sekin.
Vilho oli tuolloin 2004 melko kokematon maratoonari ja Suomessa kisajuomia hallitsi Oriola-yhtymän omistama Dexal-urheilujuoma. Vilho vihasi Dexalia, sillä juoma oli vanhanaikaista ja kamalan makeaa sotkua, joka kuitenkin oli vastassa aina vaikkapa HCM:ssä. Citymarathonin maalin jälkeen Vilho ei halunnut koskea vuoteen Dexaliin, sillä uran alussa kisoja oli kerran vuodessa. Pian markkinoille tulivat Gatoraden tapaiset juomat, joissa suolatasapainolla ja happamuudella saatiin se kirottu makeus peitettyä ja juomat muuttuivat hyviksi, muuten paitsi tietysti hampaille.
Veronassa Vilho kämppäili Annikin luona ja Dexal-asiakin alkoi kunnolla avautua. Alkuperäisen vitsin mukaan Vilho löysi pian veronalaisesta kaupasta Dexal-viemärinavaajaa ja Oriolan karmean tuotteen totuus alkoi paljastua. T
odellisuudessahan Dexal© on Italiassa kokonainen tuoteperhe, mutta kyllä se toiminta sinne vessaan keskittyy: Pesu- ja puhdistusaineita, pyykkinesteitä ja huuhteluaineita. Dexal on joka tapauksessa aivan karmean makuista edelleen, enkä suosittele kenellekään (juotavaksi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti