Susivuoret puhuvat aamulla uusiksi auton ohjaamisen Suomen armeijan käsiohjeet. Toimintaa harjoitellaan olohuoneessa, kunnes Vilho on tyytyväinen. Tallista päästään naarmuitta ulos ja Annikki toimii upseeritasoisesti mutta silti oikein hyvin.
Edessä on eeppinen serpentino-mutkatie alas Bad Hingelangiin. Jokainen joka on ajanut näitä, tietää mistä on kysymys. Saksassa hommassa on oma lisänsä, sillä autot ja miehet ovat suuria ja molempia on paljon. Nyt kun mennään viivalle, niin on pakko sanoa, että latinoiden kanssa Vilholla on ollut helpompaa – siis tuolla vuoriston eteläpuolella. Spanskit ja porukat saattavat vaatia alamäessä lisää vauhtia kaikilta menijöiltä, mutta autot ovat pieniä ja kuskit tiukkoja. (Lukijan pitää kuitenkin muistaa aina Vilhon, tuon varhain karanneen mustalaisen latinolisä).
Maantie on ikuinen ja sitä kulkija rakastaa. Niin usein Vilho pitää kädessään hellästi, kuin hyväillen kohtaamansa puun lehteä ja toivoo miten voisi juurtua ja oppia rakastamaan kohdalla olevaa kauneutta. Mutta alla on polku, edessä on tie, kaiken päässä on lentokenttä ja taivas on auki kulkijalle.
Sonthofen. Täällä käydään Lidlissä, Edekassa ja Aldissa. Anteron lapsia varten tiedustellaan Müllerin Playmobil–valikoima. Kaupoista ostetaan vettä, ruokaa ja vettä vahvempaa.
Susivuorilla on vaikeaa keskenään. It's no good.
Illan yksi aihe koskee sitä, että Vilho ei nauti lainkaan poikkeuksellisen hienon, uuden Minin ratissa istumisesta lomallaan, joka on antanut odotttaa keväästä asti. Alppiseudulla ajaminen on oma kidutusmuotonsa, jossa upeissa maisemissa vastassa ja takana on loputon virta bemareita ja mersuja kiiressä päästä jonnekin muualle näistä taivaallisista maisemista.
Bad Hingelangin viimeisessä kiertoliittymässä hätäily ja kiire saa uuden leimansa, kun paikalla on pari vilkkuautoa ja vasemmalla on käynnissä painelu-puhalteluelvytys ja näkyvissä on screenin jälkeenkin potilaan jalat, jotka voisivat olla kristus-leffasta. Näistä kuvista Susivuoret lähtevät ylös serpenttiinirinteille, keskustellen maantien vaaroista.
Susivuoret syövät sushia ja Annikki järjestää sen, ettei Vilhon tarvitse enää koskaan menettää vähäisiä hermojaan sumppuisen autohallin kanssa, vaan kiesi voidaan jättää asunnon luo. Vähän Vilho on oppinut mutta tietää sen, että kolme kauneinta sanaa ovat aina ja ikuisesti: Minä hoidan sen.
I'm relieved to hear that you've been to some far out places.
Illan Vilho kulkee paahtavassa auringossa Unterjochissa pelkästään sen takia, että päivään pitää saada askelia ja vuorinäkymiä. Tänne sankarimme kiitää Minissä siksi, että parkkipaikasta ei ole vielä sen suurmpaa selkiyttä.
I had some dreams, they were clouds in my coffee.
Onneksi Annikki muistuttaa Vilho kierroksellaan siitä, että Äidille piti soittaa. Vilho hoitaakin sen heti muutamien kuusien varjojen suojassa. Vasta 14 vuotta Vilho on elänyt epävarmuudessa ja pelossa vanhempien terveyden takia.
Leppoisa, helteinen vuoristokävely päättyy aikanaan laitumelle ja piikkilankaan. Itävallassa.
Vilho ei ole kiinnittänyt mitään huomiota auringon paahtessa siihen, että merkittävä rajapylväs on ohitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti