Susivuoria odottaa mukava kaksio lähellä rataa ja aika lailla Kukkokukkulan huipulla. Seutu on mäkistä, pieniä kujia ja taloja mitä erilaisissa suunnissa ja korkeuksissa. Aika pian Vilho toteaa, että ei ainakaan tämä alue ole "mennyt pilalle" ja muuttunut kiillotetuksi, kalliiksi kaupunginosaksi. Samaa pientä nuhruisuutta ja iloista, viehättävää sekamelskaa, jossa on ikiaikaisen kaupungin tuntua. Silti täälläkin on luontoa ja kasveja kaikkialla, eikä oikein mitään suurkaupungin ahdistavaa tunnetta.
Asunnon avaimet antaa vuokraajan äiti ja hän myös esittelee huushollin. Homma hoidetaan italiaksi ja englanniksi, sillä isäntäväki joka aloittaa englannilla, ei yleensä pysty lopettamaan sen puhumista kokonaan.
Susivuoret ovat näin saapuneet talolleen Roomaan ja matkan päähaasteet on oikeastaan hoidettu – vieläpä ilman kummempia vastoinkäymisiä tai mitään poikkeavaa.
Vilhon viimeisin kaupunkireissu Roomaan oli 2007. Sen jälkeen Viltsu on käynyt lentokentällä pari kertaa ja tie on vienyt kiertoajeluille ympäri maata, näistä viimeisin taisi olla keväällä 2018. Tuolloin Rooma on ollut vain horisontissa ja ensimmäiset/viimeiset yöt reissulla on vietetty jossain kaupungin lähistöllä tai kohtuullisen ajomatkan päässä.
Rooman-matkasta on siis oikeasti se 14 vuotta ja silloinkin asuttiin kuukauden verran tällä samalla kukkulalla, tuumii Vilho. Ensimmäiset tunnit alueella ovatkin hyvin erikoista nostalgiatrippiä, koska paikat ovat tuttuja, orientoituminen käy helposti, mutta silti vettä on virrannut niin paljon Tiberissä, että monet detaljit ovat ehtineet unohtua. Silti ilmassa on kotiinpaluun tuntua, siinä Annikki on kyllä oikeassa, kun asian noin muotoilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti