Lentokoneesta päästää lopulta helposti ja siitä eteenpäinkin päästään helposti. Se mikä on hieman erikoisempaa on reitti, sillä edessä on vähintään kilometrin seikkailu kohti laukkuhihnoja. Ensin mennään pitkä reissu pois siivestä lähtöporteilta ja sitten opasteita seuraten yhä pidemmälle ja pidemmälle kohti uloskäyntiä. Annikin jalka on todella kipeä, joten ravaaminen loputonta Aeroporto-rakennusta pitkin on vähintään kiusallista.
Lopulta päästään sumppuun, jota kutsutaan tax free -myymäläksi. Alkaa tuntua siltä, että kentältä ei päästä koskaan pois, mutta vielä löytyy turhuuden markkinapaikan jälkeen opasteita ja lopulta myös jonkinlainen reitti laukkuhihnoille. Tietysti kaikki pyörivät myymälässä vastavirtaan, sillä lähteviähän myymälä kiinnostaa.
Muutaman kerran Susivuoret ohittavat jonkinlaisia koronapisteitä, mutta ne ovat joko tyhjillään tai sieltä seurataan vain katseella. Laukkuhihna-aulan saapumisrampilla on lämpötilanmittauspiste ja katossa on kameroita muistuttavia kolmilinssisiä laitteita, jotka näyttävät vaikuttavilta. Maassa on tarroja: Seiso tässä mittauksen ajan. Kukaan ei pysähdy tarroille, eikä Vilholla ole mitään käsitystä siitä, tuliko hänen kuumeensa mitattua, sillä vauhti on hillitön tässä vaiheessa Susivuorimarssia.
Mittauspaikan vieressä on mies ja nainen pulpettipisteellä: He puhuvat tulevasta lounaasta tai menneestä idästä, vaikea sanoa tarkkaan ihan mistä, mutta Vilho vaan painaa kohti laukkuhihnaa numero 11.
Italiassa Vilho on oppinut sen, että vaikkapa autolla pääsee niin pitkälle kuin pääsee, joten jos jonnekin ei saa mennä, sinne ei totisesti pääse, koska edessä on vähintään panssarivaunu tai betoniseinä. Kyllä ne pysäyttää jos niillä on jotain asiaa. Saksalaistyyppinen, aina noudatettu "Ethän aja/pysäköi"-juttu ei saavuta täällä edes prosentin tulosta. "Toto, we are not in Tirol, anymore."
Vilhon taskut, repun lokerot ja matkalaukku on väärällään kasvomaskeja ja koronatodistuksia. Vilholla on myös passi ja henkilötodistus (on toki myös hammasharja, kiitos kysymästä).
Näistä varusteista kasvomaskit ovat toistaiseksi osoittautuneet tarpeelliseksi. Päivä on vietytty hunnutettuna kuin aivan liian kaunis eksoottinen nainen. Junassa maskia, lentokentällä, lentokoneessa, taas lentokentällä, taas asemalla, taas junassa ja vielä asunnolla - maskia niin kauan, että henki maistuu paperilta. Henkilökohtainen maskiennätys tehty tunneissa.
Helsingissä lentokentällä ei nyt kysytty koronatodistusta, Saksaan mennessä niitä katseltiin lähtöportilla. Helsinki-Vantaalla ei kysytty edes henkilökorttia gatella, joten koneeseen olisi voinut mennä kuka tahansa, kunhan lippu löytyy.
Vilho on täyttänyt ja tulostanut dPLF:n joka on siis EU Digital Passanger Locator Form. Se on printattu lukuisina kopioina ja sen tuottamaa QR-koodia on siellä täällä, paperina ja digitaalisena. Sen kaverina on sitä koronapassia eli EU Digital COVID Certificate. Huolellisena kaverina Vilholla on näitä papereita repussa, taskussa, lisää matkalaukussa ja varmaan myös kengästä löytyy versiot – tietysti diginä puhelimesta, tietokoneesta ja vaimolle on pistetty Wsuppiinkin viestinä QR-koodi.
Vilhon maskottijäniksellä Pixullakin oli koronatodistukset tallessa pidettävänä, mutta tuohan teki niistä paperilennokin ja paiskoi menemään terminaalin toisesta kerroksesta jo Seutulassa.
Veljet ja sisaret, haluan todistaa! Minulla on todistus, haluan todistaa siitä, miten olen kahdesti saanut Comirnatyn (Pfizer, Halleluja!) – ja olen valmis kertomaan sen kaikille kansoille, viranomaisille, porttivahdeille,vankkurikuskeille ja kievarinpitäjille! Totisesti, ystävät, tahdon ja voin tämän todistaa! Covid, my lord, Covid! Halleluja!
Mutta: Kukaan – ei kukaan ole kiinnostunut.
Sori, Vilho. Nice try.
Vilho kulkee Annikin kanssa Fiumicinolta juna-asemalle ja paikallisjunaan kohti Trasteverea ihan pelkällä lennon tarkastuskortilla ja päivän aikana ostetuilla kahdella junalipulla. Kukaan ei halua nähdä Suomessa tai Italiassa edes... junalippuja.
Haluan todistaa, sisaret - no, antaa nyt ihan oikesti olla, jookos?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti