1.3 Kaupoille, asunnolle ja muutenkin automatkalla

Baijerin luonto on kaunista ja helteisessä päivässäkin kaikki on vihantaa. Vilho ajaa Miniään kilometri toisensa jälkeen läpi hyvinvoivan Saksan. Noita sanoja joutuu pureksimaan muutaman kerran, sillä jonkun maan tai alueen hyvinvointi taitaa olla se suurin tabu maailmallemme, jossa jokaikinen ilmiö joka mainitaan, on aina kielteinen.

Siksi on syytä vaieta eteläisen Saksan kylien ja kunnaiden hyvinvoinnista, hoidetuista teistä ja harmoniaa uhkuvista, elinvoimaisista kylistä. Lienee parasta, ettei kukaan pureudu siihen, mistä tuo vauraus kumpuaa, koska tuskin kukaan haluaa kuulla mitään ahkeruudesta, työstä ja yrittämisestä.

Maantie on Vilhon julkinen salarakas, päättymätön tarina täynnä loputtomia alkuja ja alkuunsa jääneitä loppuja. Tänään kilometrejä on nimellisesti vähän, mutta ne eivät tunnu vähenevän navigaattorin näytöstä. Mutta sanoohan laulukin, että "Mona-Lisallakin oli highway-blues, sen näkee hänen hymystään".

Oberaun risteyksessä Vilho poikkeaa kaupoille. Ensin vuorossa on Aldi Südı,  josta Vilho saa räväkästi kaikkea perustarviketta oluesta leipään. Toki puolet oleellisista asiosta unohtuu juomahyllylle päästessä ja näissä Aldeissahan juomahylly on heti ovensuussa.  

Rewe osoittautuu juomamarketiksi, mutta sen parempi. Sieltä löytyy 4 Oktoberfest-olutta ja reikäpäinen Vilho muistaa vesihyllyn kohdalla hankkia täyden lastin kuplivaa. Tästä paikasta saa myös legendaarisia Adelholzener-juomia ja näillä schorle-pulloilla on monta rinnettä jaksettu kavuta. Sää on totisesti kuuma, mutta näillä parilla keikalla uupunut Vilho saa hyvin täytettä Miniinsä.

Garmischissa Vilho muistaa muutaman puuttuvan tarvikkeen ja iltapäivän kääntyessä kello kahteen Susivuori käy vielä paikkaavalla sakkokierroksella tutussa Grainaun Aldissa.

 

Grainau, Aldi Süd.

Tuolta onkin enää muutama kilometri Itävaltaan ja Lermoosiin. Sangen helposti Vilho ajelee talon pihaan, joka onkin tismalleen oikeassa osoitteessa navigaattorinkin mukaan.

Totta puhuen Vilho pysäköi Mininsä kerran uudestaan, sillä ensimmäinen paikka kahden auton välissä on liian tiukka Susivuoren purkuhommille. Tämä liike onkin paikallaan, sillä auto tulee seisomaan pysäkillään useamman päivän, koska Vilho siirtyy jalkamieheksi.

Vilho on romanttinen hölmö, joka muodostaan suhteen autoihin, tavaroihin ja luoja ties mihin. Tällä kertaa autolle ei ole annettu nimeä, vaan mennään kuin laulussa nimettömällä ratsulla:  Tuntui hyvältä olla poissa sateesta, ilman ketään, ilman kipuja, hyräilee Vilho. Antaa Annikin nimetä merkillisen värinen Mini aikanaan.

Vilho on niin väsynyt, että tuskin muistaa nimeään.

Saatuaan tavaransa kannettua ullakkoasuntoon ja hieman valmistauduttuaan muuten, ovelta kuuluukin jo koputus. Isäntä on pieni kaveri, joka ei turhia näpertele, vaan tekee paperit alhaalla ja Vilho kuittaa laput hetkeä myöhemmin.

Ulko-ovi aukee koodilla, joten koodilaitteen toiminta käydään uudelle asukkaalle näyttämässä. Tämän jälkeen Vilho on vapaa puuhaamaan mitä lystää.


Pakastelokerossa on jo olut ja parveke kutsuu.