Annikki on ainoa referenssi Vilhon puuhissa ja Annikki kyllästyy hyvin pian Vilhon pitkäveteiseen ja hitaaseen toimintaan.
Oh Tragedy! Well the music is slowly dying and I am jumping out of my jeans.
Vilho ei ole vielä valmis hyppäämään housuistaan, sillä matkaa kotiin on vielä hyvin. Korkeudessa 1348 metriä on toki väliasema köysiradalle, mutta Vilho ei luomukävelijänä köysiratoja pahemmin harrasta. Brettalm on tämän paikan nimi ja täällä on perinteinen köysirata-asema hyvine ravintoloineen.
Alkaa sataa. Alkaa sataa oikeasti, aikuisten pisaroilla.
Vilho oikaisee rata-aseman nurmikentän läpi ja vanhana metsäsuomalaisena painelee sivummalla kuusten suojaan. Ukkonen päristää ja taivas salamoi. Saksalainen vuorikuusi suojaa mukavasti vähemmän mukavasti kiihtyvältä ukkoskuurolta.
Videokamera reppuun, samoin kaikki muukin irtaimisto. Sadesuoja reppuun. Vetoketjujen sotilaallinen tarkistus. Sitten meditatiivinen pissaaminen ja pohdinta siitä, ollaanko taas kusessa. Ehkä.
Reppu selkään ja vyöt ja soljet kiinni.
Harjoitusta on tässä vaiheessa kestänyt 6 h 20 min.
Sitten Vilho lähtee.
Vilho lähtee näiden lämmittelyiden jälkeen juoksemaan. Kotiin on vain 348 metriä korkeuseroa ja polkuja, no niitä on määräämätön mitta.Vilho menee hämmentävän kovaa, pitkillä, hirvimäisillä vilhoaskelilla
Voimalinjojen, kaapeliratojen alla Vilho tuntee, aivan kuin laulussa, kuinka sähköisyyden haamu ulvoo kasvojen luissa. Mutta salamaosumalta vältytään vielä.
Juokse, poika juokse!
Miten Vilho rakastaakin sadetta! Hän juoksee kuin nuori poika ja vesi valuu lämpimänä ja vääjäämättömänä pitkin Vilhon kasvoja, purot tulvivat pian ja loppumatkan päällystetty tie virtaa sekin omana jokenaan. Taas välähtää, taas jyrisee. Vilho pistää lisää vauhtia.
Voi kun Annikki voisi nähdä tämän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti