Miinuspuolella on se, että Vilho nukkuu kirjoituspuuhien ja juopottelujensa jälkeen säädyttömän pitkään ja tärvelee erinoimaisen rinnepäivän.
Jonkinlaisessa prostestihengessä Vilho pakkaa rinkkansa, kokoaa kaikenkarvaiset reppueläimensä ja kamppeensa – ja lähtee aivan liian myöhään liikkeelle.
Mini. Ajo Ehrwaldiin ja Brentalmin parkkipaikalle. Täällä on vaijeriasema, ravintola ja suuri pysäköintialue ja hyvin suosittu päiväreissujen aloituspaikka. Ehrwalder Almbahn vie hyviin maisemiin ja mukavasti Zugspitzen kupeeseen. Vilholle ja Annikille hyvin tuttua paikkaa, mutta Vilho on täällä (tietenkin) vain kävellyt ja yrittänyt upealle ylänköjärvelle, Seebenseelle.
Ilta on jo pitkällä, mutta Vilho lähtee kokeilemaan Hoher Gangin kiipeilyreittiä. Sieltähän tultiin häntä kopien välissä takaisin vuosi sitten. Toki silloin pilvet roikkuivat 1300 metrissä ja motivaation kanssa oli niin ja näin. Pelko se sielläkin oli kuitenkin vastassa. Tällä reitillä saa kiivetä ihan tosissaan jyrkissä paikoissa.
Kuten aina vuorikeikoilla, täälläkin edessä on metsäistä, hidasta nousua esileikkinä. Parkkipaikka on korkeudessa 1068 metriä. Siitä mennään nousevaa niittyä, metsää satoja metriä ylöspäin.
Sepelirinne alkaa (1370 m) ja kestää tovin. Sen jälkeen Vilho pääsee katsomaan pelon paikkaa. Hoher Gang on suhteellisen lässy koville pojille, mutta vaijerivaiheen alettua kosteilla kivillä ei oikein ole lipeämisen paikkaa. Nyt mennään tosissaan pystysuoraan ja lipeäminen alkaa olla siunauksen paikka.
Raukkamaisesti muutamassa kohdassa Vilho jättää katsomatta alaspäin.
Pelon paikassa Vilho jatkaa eteenpäin välittämättä jyrkänteistä, pystysuorista pudotuksista. Nyt on vaan mentävä eteenpäin, muina miehinä, kivi kiveltä, vaijeri vaijerilta. Tulee helpompia, mutta myös paljon vaikeampia hetkiä. Koko vaikean ajan Vilho kulkee nelivetona, toki nousten paikoitellen seisomaan, täyhystämään.
Vauhdittomuus on Vilhon ainoa vahvuus. Tavaton jähmeys, kiteytynyt hitaus, jossa mennään seuraavana vuonna katsomaan pelkoa; ei niinkään haastajana, vaan uteliaana tutkijana. Se kaikki vähä, mitä vilhoilemalla saavutetaan, saavutetaan vauhdittomuuden kautta.
Näkymät Hoher Gangista etenkin Zugspitzen suuntaan ovat komeat.
Yhtäkkiä, korkeudessa 1674 metriä taistelu on ohi. Kuten niin usein, jyrkältä rinteeltä tullaan kuin varkain ylängölle ja laidumaalle, ja on vaikea uskoa, että hetkeä aiemmin mentiin käsi vaijerilla huimassa profiilissa.
Vilho alkaa uskoa siihen, että retkeltä voidaankin päästä valoissa alas, sillä luvassa voi olla hieman helpompi paluureitti sivummalta.
Hän laukkaa mukavassa metsämaastossa kohti Seebenseen upeaa järveä (1659 m). Paradoksaalista on tietenkin se, että järvellä on aikaa vain muutamiin valokuviin ja pikaihaluun, sillä aurinko painuu pian vuorten taa, eikä Vilho halua olla missään aivan pystysuorassa kun pimeä koittaa.
Järvelle pääsyyn meni tällä kertaa kaksi tuntia.
Vilho miettii sitä, onko Sebensee hienoin paikka, missä hän on käynyt.
Seebensee iltahämärän tullessa vaatimattomassa kuvassa.
Järvellähän ei ole muita turisteja, kuin varkaannnäköinen mies penkillään.
Vihlo napsii valokuviaan, ja mies kulkee, kuin varkain, lähemmäksi ja alkaa puhua:
"Älä hermostu lainkaan", mies sanoo ystävällisesti.
"Näissä porukoissa on paljon väkeä, joiden mielestä elämä on vain vitsi"
"Me emme usko niin, en minä etkä sinä. Joten ei olla huolimattomia nyt, kun alkaa olla myöhä."
Järveltä lähdetään räväkästi kuin vartiotornia väistävät vangit. Edessä on siirtymä hiekkatietä ja polkua pitkin toiselle rinnereitille, josta Vilhon pitäisi laskeutua. Reitti on nimeltään Immensteig.
Maantiemäisen ja metsäisen osuuden jälkeen laskeutuminen alkaa laidunmaalta, jonka reunametsää on myös hakattu. Valoa on vielä hyvin. Immensteig on toki paluureittinä helpompi, mutta jyrkänteitä täälläkin on ja reipasta vaijerireittiä. Lähellä on myös vesiputous, joka on Seebenseen ylängön vesien tulosta. Se kohisee paikoin hyvinkin kovaa ja Vilho kuvaa sitä puolivälistä reitin osuessa sopivasti näköalakohtaan.
Hoher Gangin ja Immensteigin maisemia.
Vesiputous kuvan keskellä ja Sebenseen ylänkö vihreässä notkokohdassa.
Jyrkännettä laskutuessaan Vilho on jo voitonriemuinen, sillä valoa riittää ja laskeutumisesta siis selvitään.
Alhaalla metsässä vesiputous ja joki kohisee, hämärä alkaa tulla nopeasti tirolilaiseen metsään, mutta polku on jo sangen sujuvaa, loivasti laskevaa satumetsäreittiä.
Päivästä on tullut hämmästyttävän hyvä, Hoher Gangista on haettu tasuria ja tehty Seebenseelle kiinnostava kierrosmatka.
Illan kruunavat alaniityllä odottavat bambit ja onhan siellä jäniskin iltaruokailullaan.
Parkkipaikalla on jo pimeää ja pimeys on melkoisen sankkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti